Vuodesta toiseen koko kesämökkitonttimme ihan lainehtii sinisenään mustikasta. Sinisiä uhkeita molluskoilta on kaikkialla; varvut niiden painosta laiskoina notkuen. Paljain jaloin kulkevalla Joelilla on mustikoista siniseksivärjäytyneet jalkapohjat.
Kävin mökillä ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa otin yhden mustikan maasta ja laitoin sen suuhuni.
Luonnon antimien keräily on varmasti jonkinlainen vietti. Ja minulla puolestaan on ehkä jonkinlainen geneettinen häiriö sen suhteen; se vain puuttuu. Etenkin nykyisin kaikkien some-mehustelu-mustikka-kanttarelli-mansikkalaatikkokuvien keskellä tunnen itseni tähän(kin) aikaan vuodesta poikkeavaksi – en löydä itsestäni tarvetta kaikkeen siihen säilömiseen, hilloamiseen, pakastamiseen tai edes suoraan omaan suuhun poimimiseen. Jos haluan talvella mustikoita, ostan niitä kaupan pakastealtaasta ja iloitsen, että joku muu on ne poiminut.
Saako sellaista edes sanoa ääneen kaiken tämän keräilysatohuuman keskellä: en ole koskaan aikuisiällä poiminut mustikoita. En ole koskaan ottanut maasta yhdenyhtä sientä käteeni enkä edes tunnista muita kuin kärpässienen. Enkä halua opetella tunnistamaan. En ole koskaan elämässäni ostanut mansikkalaatikkoa (ja koko ajatus jostain mansikkapaniikista on minulle yhtä vieras kuin… …öö sadan ufon hyökkäys kello kuudelta) saatikka pakastanut yhtään mitään pakkaseen talven varalle. Muistaakseni ensimmäisenä puutalosyksynä äitini teki meille omenapuumme sadosta hilloa; kiitos, ihanaa! Mutta ne ihanat ja kaikella rakkaudella tehdyt omenahillopussukat ovat pakastimen uumenissa vieläkin. Ei meillä tule syötyä niitä.
Tätä kirjoittaessa ihan jo tunnen, kuinka joku pöhisee paheksuntaansa; kyllä sitä nyt pitäisi. Edes sen verran. Ei ole kunnollista muuten. Pitäisi kerätä joko nautinnon tai käytännöllisyyden (ilmaisia antioksidantteja luonnosta) syistä – tai ainakin jos ei kerää, pitäisi vaan ymmärtää hiljaa hävetä sitä. Tuntea nöyränä huonoa omatuntoa, ja ainakin olla sitä mieltä, että pitäisi kerätä. Varmasti löytyy sata syytä, miksi pitäisi. Ymmärrän ihan erinomaisen hyvin terveellisyyden, ekologisuuden, rentoutumisen, perinteet, metsässä vaeltelun… Ihanaa, että meillä on puhtaassa luonnossa tällainen aarreaitta. Ymmärrän, mutta en tunne.
Ei siinä – tykkään kyllä (joistain) marjoista tuoreina. Parhailta maistuvat vadelmat ja kovasti harmittelen, että meillä omalla pihalla ei kasva niitä. Istutin itse tuonne puutarhaan pienen punaviinimarjapensaan ja tänä kesänä saimme siitä ensimmäistä kertaa ihan jo syötäväksikin marjoja. Nam! ”Kirpeää, mutta hyvää”, kommentoivat tytöt. Karviaispensaissakin näkyy ihanaa punerrusta. Syön kuitenkin marjoja lähinnä vain suoraan pensaasta poimittuna suuhun. Paitsi että näin kaupunkialueen lähellä asuessa silti mieluummin huuhtelen niitä vähän ensin; harmi kyllä suoraan suuhun pistely siitä vähän vesittyy.
Mutta se sellainen ”pahan päivän varalle” varastoimisen vietti; en vain löydä sitä itsestäni.
Porttiteoriaa ehkä? Koska sen jälkeen, kun olin laittanut sen yhden mustikan maasta suuhuni, aloin tuijotella niitä kaikessa rauhassa möllöttäviä sinisiä marjoja ja mietin, että no pitäiskö mulla nyt sit kuitenkin kerätä pieni kipollinen noita lapsille iltapalaksi.
No hemmetti! Jos mä vaikka kerään vähän!
”Otanks mä vaikka kaksi mukia”, pähkäilin ääneen mökkikeittiössä.
”Aloita vaikka ensin ihan yhdellä”, Joelia hymyilytti.
”Ota kuva! Ota kuva! Mä oon täällä LUONNOSSA!”, huutelin Joelille mustikkamättäällä puolen metrin päässä mökkiterassista.
”Mene nyt vähän kauemmas siitä terassista”, Joel houkutteli kamera kädessään.
”NO EN VARMASTI MENE! MULLA ON VAAN PIKKUKENGÄT JA MÄ OON TÄÄLLÄ IHAN LUONNOSSA!”
Mustikka, toinen, kolmas.
”Onpa tää hidasta! Kauempaa nää näyttää niin paljon isommilta, mutta ne isot jotenkin menee aina mua piiloon, kun yritän lähestyä niitä!”
Mustikka, neljäs, viides.
”KATO! KATO!!! TÄÄ ON HEI IHAN NIINKU FYYSISTÄ TYÖTÄ!!!!”
Mustikka, kuudes, seitsemäs.
”PUNKKI! BORRELIOOSI!!!!”
Mustikka, kahdeksas, yhdeksäs.
”MISSÄ NE KAIKKI VIETNAMILAISET MARJANPOIMIJAT ON SILLOIN, KUN NIITÄ TARVITAAN?”
Kymmenes.
”KATO! IHAN SINISET KÄDETKIN!”
No okei tää riittää. Saitko kuvan?
Lapset söivät sitten iltapalaksi mustikoita. Äidin rakkaudella poimimia. Minä itse en laittanut suuhuni yhtäkään.
34
Jp ja kirppu
1.8.2016 at 12:18Tai sitten ajattelee niin että tukee työllisyyttä jos marjat kerää joku muu ja ostaa tarvittaessa kaupasta. ja parhaimmillaan kotimaista vielä 😊
Meillä poika oksentaa tuoreet mustikat mutta kirppu tykkää, ja pakastimeen ne päätyy vanhan, mökin lähellä asuvan maalaismummon kerääminä. Mansikat ja vatut tilataan tiloilta poimittuna ja putsattuna rahaa vastaan. Ja pakastimesta kirppu sitten syö niitä onnessaan 😊 Ja Kirpun marjankeräysvimma tyydyttyy kummitätin avustuksella. Metsä ei oikein oo miuta varten 😄😄Ja mummo saa rahaa ja tilat suoraan rahaa, niin kaikki on iloisia..
krista
1.8.2016 at 12:25Optimiratkaisu! :)
–
Mä oon nyt parina kesänä ajatellut, että voitais käydä sellaisella mansikkatilalla, josta voi itse poimia itselleen mansikoita. Meidän ei kannata laittaa pakastimeen asti (ei niitä kuitenkaan syödä), mutta olisi kiva syödä tuoreena itsepoimittuja! Ehkä ens kesänä :) Tai sit vois laittaa esim. amppeliin sellaisen kuukausimansikan, josta lapset sais läpi kesän pomia pieniä mansikoita. Mulla oli aikoinaan sellaisia aina parvekkeella ja oli ihana saada joka aamu parit uudet minimarjat suuhun <3
Stiina
1.8.2016 at 12:19Mä en itse välitä mustikasta, mutta syyksi keräämiseen riittää se, että tytöt syö niitä tooosi mielellään, ja napsivat jäisinä suuhunsa – helppoa ja terveellistä. Mutta noi argumentit tiesitkin, ei mitään uutta. Tosin suurin osa pakastimesta löytyvistä on kyllä mummien keräämiä, kuten muistakin marjoista. Työlästä ja aikaavieväähän se poimiminen on. Sienet, etenkin kantarellit, kyllä herättää minussa sellaisen aarteenetsintävietin. Ja kun kerran koira tarttee metsälenkkejä joka tapauksessa, menee sekin homma sitten siinä samalla. Mutta. Ekan hirvikärpäsen jälkeen vähenee into ihan nollaan! Inhoan niitä enemmän kuin järjellistä olisi, yleensä en kammoa ötököitä, mutta hirvikärpäset….brrr! Yök!
Kotimaiset marjat on niin kalliita kaupasta ostettuna, että siinä myös iso syy kerätä tai toivoa mummien keräävän meille. Ulkomaisissa marjoissa on nororiskin (vadelmat) lisäksi paaaljon noroa ikävämpi myyräekinokokkiriski, joten kypsentämättä niitä ei meillä syödä.
Ennen lapsia marjoja kului minimaalisesti, ja ne vähät saadut tahtoivat unohtua jopa vuosiksi pakkaseen.
krista
1.8.2016 at 12:33Joo mä oon myös tarkka ulkomaalaisista marjoista – eli kotimaisia marjoja (ja joskus ne ärsyttävästi hämää, että on kotimaassa PAKATTU, mutta sit kuitenkin jostain muualta) tai sitten jos on IHAN pakko ottaa ulkomaisia, niin kuumennettuna. Mutta ehkä meillä johtuu pakastimen pienuudestakin (vain sellainen yhdistelmäkaappi, jonka alaosa on pakastinta), että sinne ei ole järkevää säilöä. Mun äiti yrittää ympäripuhua meitä ostamaan sellaista arkkupakastinta, mutta ei se vaan mahdu minnekään. Ehkä sit joskus eteiseen, kun ei enää tarvita sitä tilaa vaunuparkiksi…
J
1.8.2016 at 12:22Ymmärrän sua todellakin että ei oo mitään ”tarvetta” siihen keräykseen :D itse oon nyt 3v ku on ollut lapsia pakastanut joka kesä. Ostanut mansikoita (ja panikoinut tänä kesänä että nehän loppuu!!..ei loppunut), kerännyt, puutarhavadelmia, metsävadelmia, mustikoita….. Ja myönnän, että tästä on tullut jonkin tasosta suorittamista:D kun on vaan PAKKO. pitää olla mansikoita ainakin 5 laatikkoa, pitää kerätä vadelmaa ainakin sen ja sen verran…. :D yritän sanoa itselleni että ei, ei tarvi Mutta silti vaan oon taas siellä 1,5v mukana kantorepussa :D
krista
1.8.2016 at 12:38No hei mutta toivottavasti se tuottaa kuitenkin sulle lopputuloksena iloa – sellaista ”sainpas tehtyä!” -tunnetta. Sittenhän se jo palkitsee :)
–
Me muuten vitsaillen juteltiin Joelin kanssa tuosta ”mansikkapaniikki-ilmiöstä” matkalla mökille. Mä olin nähnyt lööpissä; Joelille ilmiö oli tuntematon. Me ei siis kyetä kokemaan sitä mansikkapaniikin tunnetta, mutta yritettiin pohtia, että mitäköhän muuta vastaavaa ”näin pitää tehdä” -tottumusta sitä itsessään huomaamattaan kantaa mukana; sellaista, josta vaikkapa joku toisen kulttuurin edustaja ihmettelisi, että ”no miksi noin” ja itsekään ei osaisi antaa sille syytä. Sellaisia varmasti on. Että ”näin nyt vaan pitää tehdä tähän aikaan vuodesta”. Vaikkapa joku… …että pitää päästä edes kerran talvessa pulkkamäkeen lasten kanssa tai rakentaa lumiukko. Vaikka ens talvena meillä ei tule kyllä noitakaan :D
J
1.8.2016 at 19:50Joo kyllä se viimeistään talvella palkitsee :D nyt jo ihan huvittaa se paniikki, päässä pyöri vaan että eipä saada ens talvena mansikkasmoothieita aamupalaksi :D onneks ei loppunu.
-jenni-
1.8.2016 at 12:37Mä olen niin ylpeä itsestäni. Mä olen tänä vuonna ekaa kertaa poiminut kaikki pakastamani mustikat. 45litraa! 3 viikkoa joka ilta klo 17-19 välinen aika itikoiden syötävänä mutta I did it! Toivottavasti ne joku syökin kun tyttö ilmoitti että syö pensasmustikoita…
krista
1.8.2016 at 12:40Oho, aika paljon! :) Toivottavasti tyttökin taipuu pois pensasmustikoista (meilläkin muuten Seela fanitti viime kesänä pesasmustikoita, mutta tavallisia ei suostunut syömään – hassua), onhan ne aika herkkua ja ihan huipputerveellistä!
JonnaH.
1.8.2016 at 12:38Meillähän oli kotona lapsuudessa aina tähän aikaan vuodesta ”työleiri”, jota vihasin sydämeni kyllyydestä. Kaikki alkoi jo keväällä kasvimaasta. Porkkanoiden harvennusta, kitkemistä ja muuta mukavaa puuhaa, kun nämä helpotti tuli mustikat ja vadelmat, sitten tuli viinimarjat, sitten puolukat ja sienet. Koko loppukesä ja alkusyksy pelkkää keruuta. Kun vähän kasvoin tein sopivasti ”katoamistempun”, kun muut alkoivat vetämään saappaita jalkaan ja lähtivät marjaan, että itseni ei tarvinnut. :D Sieniä sen sijaan olen aina tykännyt kerätä, hirvikärpäsistä huolimatta. Niitä kerätessä kori täyttyy nopeaan ja tulokset näkee eri tavalla kuin marjojen kanssa. :D Joten joo, multa puuttuu tää geeni tai sitten se tuhottiin täydellisesti mun lapsuudessa pakkotyöllä. Nyt kun ei ole pakko, niin mua ei saa kirveelläkään metsään itikoiden syötäväksi, ostan sitten pakastealtaasta kotimaisia muiden keräämiä, onneksi tämä on rahallisesti mahdollista. Vielä voi tulla se päivä ettei ole, joten nautin tästä keräämättömyyden riemusta täysin siemauksin.
krista
1.8.2016 at 12:47Mä ymmärrän tän työleiritarpeen joskus aikoinaan ajalla, jolloin ruoasta oli pulaa ja toisaalta myös puutarhanhoidon nautinnollisen puolen – mutta itsekin oon henkisesti allerginen sille ”näin pitää tehdä kunnollisen ihmisen mittarina” -ajattelutavalle. Aika monella on varmaan tuollaiset marjametsäänpakotusmuistot lapsuudesta; ja oon ollut huomaavinani, että monelle se on pilannut innon pitkäksi aikaa, mutta sitten on koittanut sellainen uudelleennostalgisoinnin kausi, jolloin hommasta löytää sen nautintopuolen. Ja sehän on tietty vain hyvä; itselleni sellaista ei vaan ole vielä iskenyt :D Mutta vähän sama ilmiö kuin meillä oli koulussa pakkohiihto > jotkut ovat löytäneet hiihtämisen ilon vasta aikuisena. Tai jotkut vihasivat käsitöitä > aikuisiällä hurahtavat neulomiseen. Eli se nautinnon löytäminen jostain, mikä joskus ”esiteltiin” lapselle pakkopullana.
–
Hitsi toivottavasti sitä itse pystyy olemaan niin, että mahdollisimman vähän antaa lapsille noita pakkopullatraumoja! Vaikka ehkä sitä väkisin jotain antaa, eikä itse edes huomaa koko asiaa… :(
–
Mua muuten kans yritettiin houkutella marjametsään lapsena, mutta jo joskus esiteini-iässä vedin jo sellaiset protestointishowt, että sain ”vapautuksen”. Vanhemmat todennäköisesti katsoivat, että heilläkin on huomattavasti mukavampaa, jos joku ei ole koko ajan nurisemassa ja kitisemässä vieressä. Muistan kyllä muutamat metsässäolokerrat (varsinkin suolla, UHH) ja sen, että siellä oltiin PITKÄÄÄÄÄÄÄN. Hrr.
Vannikkila
1.8.2016 at 12:43Käsi pystyssä. ”Minä, minä olen aikalailla samanlainen!” Minä kyllä syön mielelläni mustikoita, vadelmia ja mansikoita, mutta en mä niitä ite jaksa käydä poimimassa mistään. Mansikat ostan torilta tai kaupasta, mustikoita saan usein ihanalta äidiltäni. MUTTA.
–
Meidän uudessa pihassamme on … ööö… *kurkkii ikkunasta ja laskee* … 9 pensasta, joista 7 viinimarjaa ja 2 karviaisia. Ihanaa kun marjoja tulee paljon, mutta mua nyt jo hirvittää, et mitä mä niillä teen. Pakastimesta saatiin just pois yks laatikollinen viime vuoden marjoja, kun anoppi keitti ne mehuksi, mutta mitä mä teen noille kaikille muille?! Kyllä mä olen niitä hyvä pakastamaan, mutta sinne ne sitten jäävätkin. Onneksi kuulemma pojan hoitotäti mielellään ottaa viinimarjoja itselleen, kun emme hänelle tajunneet mitään ”hyvää kesää” -muistamistakaan viedä.
–
Olisinpa vähän vähemmän antileipuri edes.
–
:D
krista
1.8.2016 at 12:55Ymmärrän hyvin! Meillä ois varmaan sama, jos satoa tulisi paljon (nyt tulee just sen verran, että syödään suumme makeiksi muutamina päivinä) ja omenan kanssa muutamina vuosina on ollutkin. Ja tällä alueella vieläpä kukaan ei oikein halua omenaa, kun kaikilla on sitä liikaa itselläkin. Eka syksynä koin ahdistusta maahan jäävistä, mutta sitten siihen tottui. Ja aina vien niitä mukanani satoaikaan kyläillessä ja annan meillä käyville – sellaisille, joilla ei ole samaa ”riesaa” itsellä. Ja ihan ÄLYTÖNTÄ, että tuollainen on mukamas riesa! Sitä aina ajattelen… Kun tuolla pohjoisessa omenoita ostetaan kaupasta ja täällä niitä on liikaa kaikilla. Jotekin ihan kummallinen ajatus.
–
Onko teillä jotain paikallista FB-ryhmää, johon vois laittaa ”tule poimimaan!”-ilmoitusta? Sellaisella varmasti menisi! Täällä meillä on annettu ylitarjontaraparpereistä virvontavitsoihin vähän kaikenlaista; ilahduttaa kovasti saajaansa ja vie ”taakkaa” pois siltä, jolla on liikaa!
Vannikkila
1.8.2016 at 13:55Mä tarjoan sit kavereille ja just esim. hoitotädille :) Muuten mä sit varmaan vaan tungen pakastimeen ja vien joskus mennessäni pojan kummille sinne pk-seudun kerrostaloon, jossa omia viinimarkapuskia ei ole :D
Outi vaan
7.8.2016 at 12:04Varmaan pk-seudulla ei kaikilla ole omenia liikaa, itse oon opiskelijana (eri kaupungissa) aina äärettömän ilahtunut ”saa tulla poimimaan” -ilmoituksista.
A
1.8.2016 at 12:43Mä olen lapsuuteni kulkenut marjametsässä ja lakkasoilla ja vannoin että en ikinä…nooh, vähän on välillä iskenyt marjahimo / sienihulluus (nimimerkillä on ennen lasta poimittu suppilovahveroita keskuspuistossa niin, että illalla silmissä vaan vilisee sienet kun yrittää mennä nukkumaan, vähän samanlainen efekti siis jos pelaa liikaa tetristä ja se tulee uniin). Lapsiperheellisenä ei ole aika riittänyt isompiin savotoihin, mutta on me lapsen kanssa kerätty iltapalamarjoja ja käyty sienimetsässä, lähinnä mun intoa rajoittaa punkkikammo (ei mun lapsuudessa pohjoisessa niitä ollut, eikä hirvikärpäisä, sen sijaan paarmat, mäkärät ja itikat on tuttua kauraa). Joinain vuosina pakastin on pullollaan (pääosin torilta ostettuja) marjoja, mutta esim. tänä vuonna ei ole pakastettu marjan marjaa (koska on tullut huomattua että kaupasta saa kotimaista marjaa koko talven, ainoastaan mansikat tuppaavat loppumaan jossain vaiheessa talvea).
—
Sen pakkomielteen ymmärrän kyllä, on se mulla geeneissä varmaan (tai lapsuudesta tulee). Tänäkin syksynä kun fillaroitiin lapsen kanssa keskuspuistossa ja pysähdyttiin mustikkamättäille, niin nähdessäni sinisenä mustikoita vilisevät puskat, tuli mieleen, että pitäisi hakea pikkuämpäri ja vähän poimia. Ja todellakaan en pysty kulkemaan mustikka/vattupuskien ohi maistelematta. Nykyisellään harrastetaan sinne urbaania metsänantimista nauttimista, kotipihalta napsitaan metsämansikoita, leikkipuiston vieressä bongataan suppilovahveroapajat (ihan oikeasti!) ja lähimetsässä napsitaan suuhun mustikoita ja vadelmia (ja tiedetään mistä löytyy villivadelmia ja pk-seudun paras villi punaviinimarjapuska, sinne ei vaan muutamaan vuoteen olla päästy). Niin ja rohkeasti syödään kaupunkimetsien antimia ilman mitään huuhteluja (myös lapsi), jonain vuonna luin tutkimuksen keskuspuiston sienten raskasmetallipitoisuuksista ja sen lopputulema oli kutakuinkin, että voi syödä jos ei ihan valtavasti syö (ja niinpä ollaan nautittu keskuspuiston kantarelleja, orakkaita, herkkutatteja ja suppilovahveroita hyvillä mielin kun on niitä poimittu).
krista
1.8.2016 at 22:55Joo punkit on kyllä kans yks iso karkotin mullekin; ja tuolla möksätontilla niitä on PALJON. Nyt pienellä pyrähdyksellä mulla oli kolme, yhtenä kesänä Joelilla kesän aikana kolmisenkymmentä… Yhh!
–
Mussa varmaan asuu joku maaltatulleen neuroosi noista kaupunkimarjoista, kun omalla pihalla kasvaneetkin tekee mieli huuhdella… Vaikka IHAN varmasti ne ois ihan ok syödä – eikä sitä tietysti tiedä, mistä tien laidoilta ne kauppojen marjat on poimittu! No, nekin kyllä huuhtelen, vaikka ne suomalaisia onkin. Mutta suurin osa varmaan syö huuhtelematta kaupunkimarjat eikä se varmaan näy missään. Yksi juttu muuten, mitä oon miettinyt (sarjassamme aiheesta toiseen) – nämä kahviloiden ym. smoothiet. Eipä ole tullut mieleen kysellä, että onko marjat suomalaisia/kuumennettuja. Eivät muuten varmaan ole :(
murina
1.8.2016 at 12:58Ainut mitä ihanihan vähän paheksun on ne syömättömät hillot pakkasessa :D mäkään en poimi mitään marjoja muuten kun suoraan suuhun. Pakastin meillä silti on nytkin pullollaan mustikoita ja punaherukoita, ja varmasti tulevat syödyiksi ennen kevättä, jos ei muuten niin smoothien sekaan!
krista
1.8.2016 at 22:57Seuraavina vuosina meidän pitikin ihan sanoa, että ihana ajatus ja kiitos, mutta älä tee :( Kurjalta tuntui sekin; mutta kun ei tule syötyä, niin ei :( Sen sijaan kaikki mahdolliset omenapaistostyyppiset jutut ovat satoaikaan enemmän kuin tervetulleeksi toivotettuja, nam! Ja siis niitä tehdään itsekin; piirakoita ilman sitä turhaa piirakkaa, pelkät täytteet vaan <3
Tilia
1.8.2016 at 13:29Mulla on se marjageeni enkä tiedä mitään kivempaa kuin marjastaminen – lomaa en ota koskaan alkukesään, vaan aina marja-aikaan, jos mahdollista. Onneksi se geeni on lapsillakin! Muistan, miten yritin aikanaan parivuotiasta houkutella metsästä pois, kun en pystynyt kantamaan täysien ämpärien kanssa ja ei olisi millään suostunut lähtemään, kun metsään jäi vielä mustikoita!
–
Kyllästyn itse siellä hiekkalaatikolla heti, mutta metsässä on ihana olla lasten kanssa, kun on itselläkin tekemistä. Lapsilla kupin/ämpärin koko kasvaa iän myötä, ja kun alkaa kyllästyttää, keksivät metsässä leikkejä ja syövät eväitä. Ja sitten taas noukkivatkin jonkun aikaa. Ja oi sitä ylpeyttä, kun isompi keräsi tänä kesänä yhdellä reissulla vattuja kokonaiseen hillopurkilliseen tarvittavan määrän. Se kun avataan talvella lettukesteillä, niin on kiva muistella tätä ”urotekoa”. Lasten marjoihin laitetaan pakastimeenkin aina tieto, kuka on poiminut. :)
–
Nämä on pohdituttavia juttuja, mihin kaikkeen sellaiseen vie lapsiaan, joka ei ole itselle luontaista. Tanssitunnille, jalkapallokentälle, ongelle, uimahalliin, metsäretkelle – mikä kellekin on se ”ei yhtään mun juttu”. Vai kannattaisiko kokeille itsekin aikuisena uudestaan, jos se marjastus/kansantanssi/hiihtäminen/sukujuhlat/porkkanankitkentä/muu mikä lapsuuden inhokki ei niin hirveää olisikaan vaan jopa mukavaa? Ideaalitilanne toki, jos löytyisi joku muu ihminen, joka ”inhokkilajia” rakastaa ja voisi ottaa lapsetkin mukaan asiaan. Itseä ainakin nyt aikuisena harmittaa jotkut jutut, jotka omille vanhemmille oli näitä ei-ei-juttuja ja joita ei päässyt sitten kenenkään muunkaan kanssa kokeilemaan. Mutta onneksi marjastus ei meillä kuulunut näihin. :)
krista
1.8.2016 at 23:02Toi on kyllä kiinnostava aihe miettiä! Toisaalta ei halua siirtää omia antipatioitaan seuraaville sukupolville; toisaalta liiallinen patistaminen voi aiheuttaa myös vastareaktion, näitä on niin vaikea tietää. Tiedän esimerkiksi erään hippivanhempien lapsen, joka kapinoi alkamalla sotahulluksi :D Mutta joo (oho aiheesta eksyminen) toisaalta kyllähän lapsikin saa oppia, että kaikki eivät välttämättä tykkää kaikista jutuista ja jokainen saa itse päättää, mistä tykkää. Ja niin edelleen.
–
Meillä taas pohjoisessa oltiin tosi aktiivisia marjastajia ja metsästäjiä/kalastajia myös. Mutta tuollainen geeni taisi vaan hypätä tosiaan mut yli :)
Heidi
1.8.2016 at 13:44Ei paineita, joillain ihmisillä vaan ei ole sitä halua tai tarvetta eikä siinä mitään pahaa ole :) Itsekin halusin marjastamaan mutta flunssa iski ja todennäköisesti kaikki marjat on nyt viety :(
Lilah
1.8.2016 at 13:59Mä nautin luonnossa liikkumisesta ja lapsena oltiin marjassa niin vanhempien kuin isovanhempien kanssa paljonkin, mutta keräilyvietti ei ole tarttunut. Mielelläni kyllä marjoja jatkojalostan mehuksi ja hilloiksi kunhan mies ne ensin kerää. Mansikkatilalle hinkuaa lapsetkin kun siinä missä aikuiset poimivat ämpäriin, lapset saavat syödä marjoja niin paljon kuin jaksavat. Ristiriitaisesti vaan niinä vuosina kun olen ollut lasten kanssa kotona ja marjojen kulutus on suurinta, into ja voimat keräämiseen ovat olleet vähimmillään. Vauva ja 2-v eivät välttämättä ole parasta seuraa mihinkään pitkäjänteiseen puuhaan.
MirvaK
1.8.2016 at 14:31Eipä meilläkään kerätä marjoja. Pari kertaa ollaan käyty ”metsikössä” ja siellä muun retken yhteydessä tytöt keräsivät mustikoita. Isompi kippoon ja pienempi suuhun. Ja minä hiukan pienemmälle kippoon kotiin vietäväksi. Ei sen enempää. Pihalla olevasta punaviinimarjapensaasta ja kirsikkapuusta syödään se mitä syödään ja loput menee sitten linnuille.
Meillä kyllä on pakkasessa aina marjoja. Mansikat anoppi hommaa meille samalla kuin hommaa itselleen. Sama tilanne myös pensasmustikoiden (nam!) ja vadelmien kanssa. Miehen eno tuppaa aina kerämään paljon metsämustikoita ja niitä sitten tuo meille. Mieluummin söisimme kyllä pensasmustikoita (eivät sotke ja ovat makeampia), mutta eihän toisen keräämistä voi kieltäytyä. Ne menevät sitten smoothiehin.
Anu
1.8.2016 at 14:39Mä oon niin onnellinen, että sukulainen tuo meille joka kesä yli 10 litraa mustikoita valmiiksi perattuina ja pussitettuina. Ja ne menee myös tosi nopeesti, veikkaan ettei syyskuun jälkeen ole enää pussin pussia. Ja niin paljon kun niistä tykkäänkin, en jaksa nähdä vaivaa niiden eteen. Nyt on eka kerta kun edes mietin mustikkaan menemistä mutta ei pysty vaikka matkaa olis 100 metriä.
Mansikkalaatikon ostaminen on ihan nounou, koska ne pitäs kans perata. Ja joku hilloaminen ja mehustaminen on jo sanoina sellasia, etten ole varmaan ikinä edes sanonut ääneen :D
Mutta arvostan kyllä meidän mustikkalähettiä yli kaiken.
Giassilina
1.8.2016 at 14:42Mulla oli viime kesänä joku hullu hullaannus. Keräsin kaiken minkä pystyin ja lopputuloksena kaapissa oli mansikkahilloa, mustikkahilloa, karviaishilloa, mustaviinimarjahilloa, vadelmahilloa, puolukkahilloa, punaherukkamehua, pakastettuja mustikoita, pakastettuja puolukoita, pakastettuja mansikoita. Ja vielä jäi harmittamaan, että oli niin huono omenasato koko maassa, että omppuhillot jäi keittämättä… Huhhuh. Tänä kesänä olin lomalla enkä ole tikkua laittanut ristiin luonnon antimien kanssa. Tai no, mökillä keräsin mustikat siihen yhteen piirakkaan.
Vannikkila
1.8.2016 at 15:14Anteeksi, ei liity millään tavalla postaukseesi, mutta musta tässä tyypissä vaan on jotain samaa ku Joelissa. Oisko siitä tähän samaan (paitsi, et hästäg joelilmanpaitaa, ois varmaan monesta pieni kiva lisä):
http://www.iltalehti.fi/fiidifi/201607260164000_fd.shtml
S
1.8.2016 at 15:22Aamen! Kiitos niiiin paljon tästä kirjoituksesta, uskallan itsekin raottaa saman kaapin ovea :D Äitini tunkee meille aina pakastimen täyteen mansikkaa. Sitä sitten touko-kesäkuussa hätäpäissämme mussutetaan, kun tajutaan että pian tulee uusi laaki samaa kamaa ”talven varalle”. Ajatus ison mustikkaämpärillisen täyteen keräämisestä tuntuu itsestäni samalta kuin ööö minkä vaan todella tylsän ja työteliään ja epäpalkitsevan ja ööö turhan homman tekeminen. Meillä ei onneksi ole mökkiä, niin ei ole painetta (?) ainakaan mistään oman tontin marjojen talteenotosta.
Nobody
1.8.2016 at 15:29Vihaan marjastamista :D Käytän marjoja kuitenkin noin kolme kiloa viikossa, joten onneksi mulla on varaa ostaa ne kaupasta.
meg
1.8.2016 at 18:27Mä en oo koskaan ajatellut marjastamista ja pakastamista (en käytä hilloja enkä mehuja) että ne ois jotenkin ”pitää kunnon ihmisen tehdä näin” -juttuja. Meillä on aina syöty paljon marjoja ja toki mut on kans lapsena pakotettu mustikkametsään, mutta mulle se on enemmänkin sitä että hullua ostaa kaupasta kun metsästä saa ilmaiseksi. Mansikat ja vadelmat tosin ostan torilta, enkä aikuisena ole mustikoita itse poiminut (sääskiä!!), mutta pakastin on aina syksyllä täynnä marjoja.
Syöttekö te sitten paljon hedelmiä tms., vai mistä saatte vitamiinit ja muut? Tuntuu niin hassulta ettei joku syö marjoja :D
Lilah
1.8.2016 at 23:01Mulla on vähän tämä sama, etten maksa mielellään siitä minkä ilmaiseksikin saan. Mansikoiden kohdalla vaan ulkomaiset poimijat on tehneet sen, että valmiiksi poimitun hinta on tosi lähellä itsepoiminnan hintaa ja itsepoimijoille annetaan surkeat rivet pomittavaksi, joten ole viime vuosina päätynyt ostamaan valmiina. Hedelmien rahtaamisen taas koen niin epäekologisena, että otan vitamiinit mieluummin kotimaisista marjoista. (vaikka sitten epäekologisesti tehdään vähintään yksi ulkomaanreissu vuodessa lentämällä – lennätän mieluummin itseäni kuin ruokaani ja otan vitamiinit ilman säilöntäaineita)
krista
1.8.2016 at 23:06Meillähän siis SYÖDÄÄN tosi paljon kasviksia – myös marjoja. Niitä vaan ei kerätä itse eikä säilötä pakkaseen :) Eli kaupasta/torilta/miten nyt vastaan tuleekin esimerkiksi näin kesäaikaan ostetaan aina pieniä rasioita milloin mitäkin, mikä hyvältä näyttää. Vadelmat on mun oma megaherkku. Meidän tyttöjen välipalat on talvisin hedelmiä ja kesäisin usein marjoja tai sitten hedelmiä; ne ovat myös jälkkäriä (tuoreena ja sellaisenaa), aamupalan ja iltapalan yhteydessä syötyjä ja niin edelleen :)
–
Mutta tuossa ostamisen/ilmaiseksi saamisen erossa se juttu varmaan piilee! Eli että jollekin poimiminen on niin kivaa/ei-niin vastenmielistä, että poimiminen tuntuu paremmalta vaihtoehdolta kuin rahan käyttäminen. Ja sitten jollekin toiselle (kuten me) on parempi vaihtoehto, että käyttää vähän rahaa siihen, että saa sen jonkun toisen poimimana :) Suomalaisia marjoja mekin joka tapauksessa käytetään ja suositaan, etenkin talvipakasteina.
Juuli
1.8.2016 at 19:10Mä rakastan sieniä. Sienikastike ja sienipiirakka, oijoi! Mutta mä en tunnista yhtäkään sientä ilman jotain puhelinsovellusta tai sienikirjaa ja niitä selattuanikin olen epävarma, että meniköhän oikein. Mä en myöskään viihdy pätkääkään hyttysten syötävänä metsässä. Silloin, kun oli koira, niin siinä oli edes jotain mieltä, kun se pääsi samalla metsään juoksemaan vapaana.
Torilla ja kaupoissa sienet taas ovat älyttömän kalliita. Mä siis syön sieneni joko ravintolassa tai sitten toivon sormet ristissä ruokailukutsun saadessani, että joku toinen olisi ollut minua ahkerampi sienestäjä.
Kahvittelija
1.8.2016 at 19:45Mä oon ihan samanlainen. En tunne minkään valtakunnan kiinnostusta keräillä marjoja, sieniä tai mitään luonnon antimia. Mansikat ja vadelmat haetaan kauppatorilta rasia kerrallaan silloin kun huvittaa; se on kivaa ja meille sopivaa puuhaa lasten kanssa. Viimeksi esikoinen halusi ostaa omalla rahallaan sille ja kuopukselle mansikoita välipalaksi ja oli kiva seurata, miten ihanasti se torimyyjä huomioi noin pienen asiakkaan. Meillä kyllä notkuu pakastin näitä suomalaisia superfoodeja, kun isä tykkää marjastaa, ja sitten mulla on huono omatunto, jos (ja kun) iso osa marjoista unohtuu pakastimen syövereihin. Mansikoita ja mustikoita laitetaan kyllä jäisinä iltapuuroon, jos sellainen tehdään, mutta ei me koskaan ehditä tyhjentämään pakastinta kaikista marjoista, kun mun vanhemmat ja anoppi tuo jo lisää.
Pikkutyttönä mä kyllä kuljin marja- ja sienimetsässäkin muun perheen kanssa, mutta en muistaakseni erityisen vapaaehtoisesti. Tylsintä oli se loppuhuipennus, kun piti siivota ämpärilliset marjoja ja pussittaa niitä. Mä olin jo lapsena hämähäkki- ja ötökkäkammoinen, eikä se todellakaan ollut kivaa puuhaa senkään takia. Ja omassa pihassa kasvoi musta- ja punaherukoita, joita ois koko ajan pitänyt olla syömässä, että saa vitamiineja. En tykännyt mustaherukoiden mausta yhtään lapsena enkä kyllä vieläkään tykkää.