Vuodesta toiseen koko kesämökkitonttimme ihan lainehtii sinisenään mustikasta. Sinisiä uhkeita molluskoilta on kaikkialla; varvut niiden painosta laiskoina notkuen. Paljain jaloin kulkevalla Joelilla on mustikoista siniseksivärjäytyneet jalkapohjat.
Kävin mökillä ensimmäistä kertaa vuonna 2008. Tänä kesänä ensimmäistä kertaa otin yhden mustikan maasta ja laitoin sen suuhuni.
Luonnon antimien keräily on varmasti jonkinlainen vietti. Ja minulla puolestaan on ehkä jonkinlainen geneettinen häiriö sen suhteen; se vain puuttuu. Etenkin nykyisin kaikkien some-mehustelu-mustikka-kanttarelli-mansikkalaatikkokuvien keskellä tunnen itseni tähän(kin) aikaan vuodesta poikkeavaksi – en löydä itsestäni tarvetta kaikkeen siihen säilömiseen, hilloamiseen, pakastamiseen tai edes suoraan omaan suuhun poimimiseen. Jos haluan talvella mustikoita, ostan niitä kaupan pakastealtaasta ja iloitsen, että joku muu on ne poiminut.
Saako sellaista edes sanoa ääneen kaiken tämän keräilysatohuuman keskellä: en ole koskaan aikuisiällä poiminut mustikoita. En ole koskaan ottanut maasta yhdenyhtä sientä käteeni enkä edes tunnista muita kuin kärpässienen. Enkä halua opetella tunnistamaan. En ole koskaan elämässäni ostanut mansikkalaatikkoa (ja koko ajatus jostain mansikkapaniikista on minulle yhtä vieras kuin… …öö sadan ufon hyökkäys kello kuudelta) saatikka pakastanut yhtään mitään pakkaseen talven varalle. Muistaakseni ensimmäisenä puutalosyksynä äitini teki meille omenapuumme sadosta hilloa; kiitos, ihanaa! Mutta ne ihanat ja kaikella rakkaudella tehdyt omenahillopussukat ovat pakastimen uumenissa vieläkin. Ei meillä tule syötyä niitä.
Tätä kirjoittaessa ihan jo tunnen, kuinka joku pöhisee paheksuntaansa; kyllä sitä nyt pitäisi. Edes sen verran. Ei ole kunnollista muuten. Pitäisi kerätä joko nautinnon tai käytännöllisyyden (ilmaisia antioksidantteja luonnosta) syistä – tai ainakin jos ei kerää, pitäisi vaan ymmärtää hiljaa hävetä sitä. Tuntea nöyränä huonoa omatuntoa, ja ainakin olla sitä mieltä, että pitäisi kerätä. Varmasti löytyy sata syytä, miksi pitäisi. Ymmärrän ihan erinomaisen hyvin terveellisyyden, ekologisuuden, rentoutumisen, perinteet, metsässä vaeltelun… Ihanaa, että meillä on puhtaassa luonnossa tällainen aarreaitta. Ymmärrän, mutta en tunne.
Ei siinä – tykkään kyllä (joistain) marjoista tuoreina. Parhailta maistuvat vadelmat ja kovasti harmittelen, että meillä omalla pihalla ei kasva niitä. Istutin itse tuonne puutarhaan pienen punaviinimarjapensaan ja tänä kesänä saimme siitä ensimmäistä kertaa ihan jo syötäväksikin marjoja. Nam! ”Kirpeää, mutta hyvää”, kommentoivat tytöt. Karviaispensaissakin näkyy ihanaa punerrusta. Syön kuitenkin marjoja lähinnä vain suoraan pensaasta poimittuna suuhun. Paitsi että näin kaupunkialueen lähellä asuessa silti mieluummin huuhtelen niitä vähän ensin; harmi kyllä suoraan suuhun pistely siitä vähän vesittyy.
Mutta se sellainen ”pahan päivän varalle” varastoimisen vietti; en vain löydä sitä itsestäni.
Porttiteoriaa ehkä? Koska sen jälkeen, kun olin laittanut sen yhden mustikan maasta suuhuni, aloin tuijotella niitä kaikessa rauhassa möllöttäviä sinisiä marjoja ja mietin, että no pitäiskö mulla nyt sit kuitenkin kerätä pieni kipollinen noita lapsille iltapalaksi.
No hemmetti! Jos mä vaikka kerään vähän!
”Otanks mä vaikka kaksi mukia”, pähkäilin ääneen mökkikeittiössä.
”Aloita vaikka ensin ihan yhdellä”, Joelia hymyilytti.
”Ota kuva! Ota kuva! Mä oon täällä LUONNOSSA!”, huutelin Joelille mustikkamättäällä puolen metrin päässä mökkiterassista.
”Mene nyt vähän kauemmas siitä terassista”, Joel houkutteli kamera kädessään.
”NO EN VARMASTI MENE! MULLA ON VAAN PIKKUKENGÄT JA MÄ OON TÄÄLLÄ IHAN LUONNOSSA!”
Mustikka, toinen, kolmas.
”Onpa tää hidasta! Kauempaa nää näyttää niin paljon isommilta, mutta ne isot jotenkin menee aina mua piiloon, kun yritän lähestyä niitä!”
Mustikka, neljäs, viides.
”KATO! KATO!!! TÄÄ ON HEI IHAN NIINKU FYYSISTÄ TYÖTÄ!!!!”
Mustikka, kuudes, seitsemäs.
”PUNKKI! BORRELIOOSI!!!!”
Mustikka, kahdeksas, yhdeksäs.
”MISSÄ NE KAIKKI VIETNAMILAISET MARJANPOIMIJAT ON SILLOIN, KUN NIITÄ TARVITAAN?”
Kymmenes.
”KATO! IHAN SINISET KÄDETKIN!”
No okei tää riittää. Saitko kuvan?
Lapset söivät sitten iltapalaksi mustikoita. Äidin rakkaudella poimimia. Minä itse en laittanut suuhuni yhtäkään.
34
Anna
1.8.2016 at 21:00Kävin kerran mustikkametsällä äitini kanssa – siitä on jo 20 vuotta eikä ole hinkua takaisin. :D Niitä kaikenmaailman öttimöttiäisiä pörrää kimpussa ja käärmeet sihisee jaloissa.. Ei kiitos. Arvostan paljon heitä, jotka jaksavat selkä vääränä kykkiä tunnista toiseen siinä puuhassa.
krista
1.8.2016 at 23:08Tää vois olla mun sanomaa :D
Anne
1.8.2016 at 22:31Virkistävä kirjoitus facebookin marjapostaustulvan keskellä. :) Minuakaan ei marjanpoiminta tai sienestys kiinnosta. En ole saanut mallia marjanpoiminnasta, perheessäni tai lähisuvussani ei taida olla ketään joka harrastaisi marjastusta tai sienestystä. Asiaan saattaa vaikuttaa se että olemme helsinkiläisiä ja kesämökittömiä joten emme yleensä pyöri Keskuspuistoa kummemmissa marjamaastoissa. Syön marjoja lähinnä aamupuuron päällä ja ne ostan kaupan pakastealtaasta.
coxia94
2.8.2016 at 12:51Mä haluaisin poimia mustikoita, ja sieniäkin vähän, mutta vaan sillein muutaman reissun vuodessa, et en todellakaan mitenkään litrakaupalla saa kerättyä. Yleensä äiti sit lahjoittaa meillekin, kun sillä on hinku kerätä enemmän ku omaan pakastimeen saa mahtumaan. (Tänä vuonnakin jo muutama litra mustikoita saatu äidiltä…) Tänä vuonna en oo ite päässy marjaan ollenkaan pyörätuolin takia, just suunniteltiin että tosta pihametän reunasta noukitaan vadelmat tänään talteen (jos joku muu ei oo ensin ehtiny), kun siihen pääsee näppärästi pyörätuolillakin. Mutta minä kans inhoan kaikenmaailman ötököitä ihan todellatodella paljon, ja kärsin jonkun asteisesta allergiasta niin paukamat on ihan järjettömän kokoisia silloin kun osumaa saa.
Devika Rani
2.8.2016 at 14:00Itse pidän oikeastaan vain mansikoista ja vadelmista, mustikkakin on ok jossain piirakassa samoin kuin omena. Muuta meillä ei juuri tule käytettyä marjoja. Ja aina kun anoppi tulee kylään se tuo säkkikaupalla marjoja. Oon tietysti tosi otettu kun on itsepoimittuja, mutta apua! :D
Vissy
2.8.2016 at 14:08Minäkään en keräile/poimi/metsästä mitään. Enkä koe paniikkia, mitä nyt nyhtökauran jallittaminen kävi kerran mielessä.
Yksi syy tähän on, että luonto kohtelee mua huonosti. Kukaan, kenellä ei ole vastaavaa kokemusta, ei voi samaistua, ja olenkin lopettanut aiheesta puhumisen, kun tuskaani pidetään tekosyynä. Kun menen metsään, on kimpussani kaikki hyttyset, vaikkei ”koko metsässä ole niitä ollenkaan”. Kusiaiset löytyvät tiensä muhun, samoin punkit, mäkärät jne. Olen tullut perheeni kanssa metsäreissulta, jonka seurauksena minulla oli satoja (!) puremia, kenelläkään muulla ei yhtään. Seuraavana päivänä löydettiin pojan jalasta yksi.
Ei tämä tietenkään estäisi metsään menemästä, jos olisi pakko, mutta miksi mennä, jos ei ole? Se kutina ei lopu vielä viikon jälkeenkään. Siihen on syynsä, miksi asun kaupungissa nyt ja aina.
Toinen syy on juuri kuvailemasi: kaupasta saa. Ostin yhtenä kesänä laatikon mansikoita ja pakastin niitä antaumuksella (sen verran marttaa löytyy kyllä). Mansikat oli syöty elokuun puoleen väliin mennessä. Ei ihan tuntunut siltä, että pakastan tässä nyt perheelleni kesän vitamiinit talveksi. Kun kaiken lisäksi itse syön 90% tämän talouden marjoista (smoothien muodossa), niin eipä jotenkin viitsi nähdä kauheesti vaivaa.
Mä sen sijaan haaveilen siitä, että joku hurahtaisi poimintatouhuihin, ja haluaisi myydä mulle asevelihinnalla ylitarjontansa :) Tai torihintakin kävisi ihan hyvin, varsinkin jos menisi hyvään tarkoitukseen, esim. itsensä työllistävälle nuorelle tai työttömälle.
Kati
2.8.2016 at 14:36Mitä vanhemmaksi tulen, sitä suuremmaksi metsähulluus kasvaa. Pitää kerätä mustikat, sienet, puolukat jne. Ja istuttaa piha täyteen hyötykasveja ;) Olen siis juuri se hullu jollaisia ihmettelette :D
Mutta… Meillä on ihan super metsät lähellä, josta marjaa saa niin paljon kuin viitsin kerätä. Kun kerään ja laitan ne muutaman tunnin sisällä pakastimeen, niin kaupasta ostetut suomalaiset mustikat ja itse keräämäämäni eivät kilpaile edes samassa katekoriassa. Kaupan mustikat on liitsaantuneita mössöjä. :D Ja joo, kyllä se rahakin painaa, verottomia mustikoita metsässä!! haha!!! Eikä kyl tartte ees harkita ostavansa mitään kiinasta tuotuja superfoodeja kun suomessa on ihan omat superfoodit metsissä :)
Mutta joo, mun mielestä on oikein mukavaa että kaikki eivät ole näin hulluja. Erilaisuus on rikkautta. Pakko vaan oli tunnustaa oma metsähulluutensa, haha.
nimim. RV 26 ja könkkää hassun näköisesti, koska… marjastus :D
krista
2.8.2016 at 15:55Siis mun mielestä tuo kuulostaa IHANALTA. Se tuottaa sulle iloa ja tosiaan verottomat lähisuperfoodit ja niin edelleen. Ja mä todellakin arvostan tätä meidän näin puhdasta luontoa, että tää kaikki on mahdollista – ja SILTI en itsestäni löydä sitä tunnetta, että itse lähtisin hulluilemaan. Mutta sitten mä nautin tosiaan muiden hulluilusta ja maksan niistä marjoista jollekin, joka on ilolla (toivottavasti) hulluillut :)
–
Erilaisuus on todellakin rikkautta! <3
Kati
2.8.2016 at 22:43Ei sitä tunnetta tarvii etsiä, se kuohahtaa esiin jos niikseen on 😂 Ja hei, sitä ei koskaan tiedä mitä hullutuksia sitä josku eläkeiässä keksii 😅
Laurakaisa
3.8.2016 at 08:34Meillä on kompromissi – ei löydy aikaa eikä energiaa itse kerätä yhtään marjoja, mutta pakastimeen ostetaan joka syksy viisi laatikollista mansikkaa ja neljä ämpäriä mustikkaa. Meidän kulutuksella ne on huhtikuun puolivälissä syöty, ja oikeastaan vaan vaihtoehto sille, että roudattaisiin talvella kaupasta kassitolkulla omenoita, appelsiineja ja banaaneja. Meillä on kaksi isoa pakastinta kun syödään pääosin hirvenlihaa, niin jotenkin sinne kellariin kipaisu on tullut aika automaattiseksi osaksi ruuanlaittoa. Mutta joo, en kyllä tajua mistä pienten lasten kanssa repisi sen ajan ja viitseliäisyyden kontata vaikka mustikkametsässä monen ämpärin verran 😊
Karin
4.8.2016 at 02:15Hahaa, musta on ihanaa saada esim. hillot, mehut tai marjapakasteet tehtyä itse, mutta en tee niin paljon että ”koko talveksi riittää”. Kunhan saan niitä tehtyä. Ja raparmerimarmeladi, nam! Harmittaa, ettei aprikoosit kasva näillä leveysasteilla :D
*
Mansikoita en osta tuoreena pakastamista varten. En syö niitä niin paljon talvella, ja mulle on ihan eri asia poimia ilmaisia marjoja ja sieniä kuin ostaa niitä varastoitavaksi. Ne ostan talvella kaupasta jos on tarvetta. Itse tekemisessä se ilmaisuus on siis se juttu.
*
Mun mies syö omenasosetta puurossa tai turkkilaisessa jugurtissa. Jos ottaisitte vaikka yhden hillopussukan ja kokeilisitte? Pakkasessahan ne vie vaan tilaa. Tai sitten käskette vuokralaisena käyttää ne pois ensi talvena?
rinkeli
5.8.2016 at 19:41Joo hyi, metsässä samoileminen ja ötököiden seassa mustikoiden yms kerääminen, yök.
Onneksi on äiti joka kerää kaikkien meidän pakkaset täyteen, ja sujuvasti talvella täydennän meidän pakastinta. :D
Me käytetään marjoja tosi paljon smoothieissa ja puurossa jne, mutten tosiaankaan mene itse keräämään.
Outi vaan
7.8.2016 at 12:56Kun lapsena ei pakotettu mustikkaan vaan sai itse innostua, niin marjanpoiminta ja muu marttailu on iskenyt nyt kovaa, marjanpoiminta jo esiteininä ja hyötykasvit ja säilöntä ja oma juureen tehty ruisleipä reilusti ennen kolmeakymppiä. Pitäisi liittyä marttoihin kyllä, pääsisi intoilemaan säännöllisesti seurassa itse tehdystä hapankaalista ja räsymatoista. :D
Oma marjahurahdus tapahtui ehkä 11-12-vuotiaana, kun suomalais-tanskalaisen tuttavaperheen lapset meillä mökillä vieraillessaan olivat käsittämättömän hurmaantuneita metsässä kasvavasta ruuasta. Ja sitten kun äiti lupasi maksaa torihinnan siististä marjasta, oli ahneuskin vielä motivaattorina. :D nyt omassa taloudessa oon poiminut mustikkaa 10-20 litraa kesää kohden (yhdessä avopuolison kanssa) ja mansikkaa haettu torilta yksi tai kaksi laatikkoa. Muut marjat sitten jos löytyy tai saa käydä poimimassa. Puolukasta tykkäisin itse, mutta kun avomussu syö puolukkaa vain vispipuurossa, sen säilöminen tuntuisi rajallisen tilan huonolta käytöltä. (Karviaisista voi keittää karviaiscurdia, lemon curdin tapaan! Innostuin tästä viime vuonna ja pitää ottaa uusiksi) Ja maalis-huhtikuulla on pakastimessa enää jäätelöä ja koiran ruokia.
Nimim. Arkkupakastimesta haaveileva