Nythän tämä homma menee ihan hulluksi.
Naistenklinikalle sektion yhteydessä oli kirjattu, että uutta raskautta ei suositella vuoteen. Noooh, minäpä sitten jälkitarkastuksessa tätä kyselin, ja asiasta otettiin uusi tiedustelu sinne Naistenklinikalle. Uuden vauvan ”tekolupa” muuttui puoleksi vuodeksi – haha ja se ois kuulkas sitten tasan joulupäivä!
OMG miksi mä edes ajattelen tällaista, tämähän on ihan kreisiä!
Jos olisin viisi vuotta nuorempi, pohtisimme varmasti ihan vakavissamme sitä neljättä lasta. Kaksi ensimmäistä ovat niin erottamaton ”tiimipari”, että tuntuisi vaan reilulta, että tämäkin vauva saisi oman ikätoverinsa perheeseen.
Muistaakseni Lilah povasi minulle tätä jo varmaan kahdeksan vuotta sitten: että jos tekee kolmannen, se usein ennustaa neljättäkin. Nyt se povauksen tulos tässä pörrää ajatuksissani!
Mutta mä oon nelkytviis, hitsi vie!
Olen nyt yrittänyt kysellä tätä ikäasiaa sekä jälkitarkastuksessa että neuvolassa (ja heh vähän jo siellä Naistenklinikallakin, jo sektiopöydällä maatessa ahhhahaha). Kenelläkään ei edes kulmakarva värähdä. Lääkäri sanoi, että jos oma jaksaminen riittää (se riittää) ja lapsia on tullakseen, niin totta kai.
Hän muuten kutsui minua suurperheen äidiksi, ja yhtäkkiä se tuntui jotenkin tosi hyvältä. Vaikka kolme lasta ei varmaan vielä suurperheen rajaa ylitä. Mutta kun me liikutaan tuolla jossain koko porukalla, tuntuu ihanalta, että meitä on jo sellainen pienoinen lauma.
Voi hitsi mehän mokattiin, miksi ihmeessä me ei tehty näitä enemmän!
(tämä on hormonien välittämä heitto)
Mutta olisiko sitä vielä niin hullu, että kokeilisi vielä kerran? Kääk! Elämää suurempia kysymyksiä siinä on ainakin kaksi.
Ensinnäkin: ikäero. Mun iän huomioiden pitäisi varmaan alkaa yrityshommiin ihan heti sen joulupäivän jälkeen. Toisaalta tämä vauva on niin äärimmäisen joustava ja lempeä, että tuntuisi ihan sydäntäsärkevältä tinkiä hänen syliajastaan jo tyyliin vauvaiällä. Esikoisen ja keskimmäisen ikäero oli tasan kaksi vuotta. Siitä on siis jo kokemusta, mutta vielä sitäkin pienempi ikäero…? Jaiks!
Toiseksi: pilaisimmeko onnemme? Nyt olemme aivan valtavan onnellisia tästä pienestä ihmisestä, niin eikö olisi järkevää jättää nimenomaan se tunne ”päällimmäiseksi”. Jos tässä vielä yrittäisi ja tavalla tai toisella epäonnistuisi, jäisikö päällimmäiseksi sitten suru ja murhe. Ehkä joku traaginen menetys? Olisiko se jopa oman onnen sabotointia ottamalla liian ison riskin…?
Ja kun on jo yksi keskenmeno koettuna, se riski ei tunnu enää vain teoreettiselta vaan ihan todelliselta. Meillä keskenmenon suru jäi suht pieneksi, sillä se korvautui onnella nopeasti – mutta mitä jos tulisikin vaikka paljon myöhäisempi keskenmeno? Haluaako ottaa riskiä niin suuresta menetyksestä?
Erityisesti tämä jälkimmäinen syy pidättelee meitä ryhtymästä suin päin vielä yhteen yritykseen.
Ja haha se, että Joel sanoo, että sitten me ei mahduttaisi siihen uuteenkaan autoon.
Osasyy sille, että tämä edes ministi pilkkii ajatuksissa, on tietysti siinä, että tämän kolmannen vauvan kanssa on näin helppoa: nukumme hyvin, voimme hyvin, kaikki on hyvin – oikeastaan ihan pumpulionnellisen erinomaishyvin.
Meinaa iskeä joku epärealistinen illuusio, että hei menisi siinä neljä missä kolmekin, haha.
Mutta en tiedä, en tiedä, en todellakaan tiedä.
Olisi helpompi, jos olisi sellainen sisäinen varmuus, että nyt lapsiluku on täysi. Mistä ihmeestä niitä varmuuksia saa? Tämä lapsiluvusta päättäminen kun ei ole koskaan ollut omia vahvuuksiani.
Mietin, myynkö vauvalta pieneksi jäävät vauvanvaatteet jo saman tien pois.
Vai olisiko meidän perheessä vielä niille yksi käyttäjä?
117
Suvi
29.9.2022 at 19:22Tunnistan saman päättämättömyyden. Vaikka järjen tasolla ajatus kolmannesta on jo täysin hylätty, kummittelee se silti takaraivossa aina välillä. Taustasta johtuen isoimpana pidäkkeenä kuitenkin pelko ei-terveestä lapsesta, joka pistäisikin koko elämän uusiksi ja tämä nykyinen kahden terveen lapsen kanssa elämisen tapa muuttuisi pysyvästi. Ei pysty kykene ottamaan riskiä, kun lapsia on kuitenkin nytkin hyvä määrä :)
krista
30.9.2022 at 10:31No just tämä! Ja mulla se ikä tosiaan tekee sen, että riskit ovat suuret.
Lilah
30.9.2022 at 21:17Tämä mietitytti itseäni paljon jo huomattavasti sinua nuorempana, mulle jo lähestyvä 40 oli silloin melkoinen rajapyykki riskien suhteen.
Mut todettava on myös, että neljän jälkeen se varmuus tuli, että luku on täysi. Joskin toki 5v myöhemmin tuntui, että vauva olis ihana. Mut teini-iän myötä alkaa kyllä myös vallan ihana aika lasten kanssa ja vauva voisi sitä kyllä vähän tehdä erilaiseksi. On kiva voida mennä isojenkin ehdoilla välillä
Semi_mummo
29.9.2022 at 19:41Mä luulen että ”tekemättä jätettyjä” lapsia katuu enemmän kuin ”tehtyjä”. Jos ammatti-ihmistä ovat sanoneet että siitä vaan niin todellakin siitä vaan❤️
krista
30.9.2022 at 10:37No niinpä! Jos neljännen lapsen saisi, niin sitä ei varmasti katuisi – mutta hitsi kun sehän siinä on, että jos yrittäisi ja yrittäisi ja ei enää saisi. Tavallaan sen pettymyksen kantaminen. Tai tulisi raskaaksi, mutta menettäisi lapsen myöhäisellä viikolla. Pystyisikö sitä silloin psyykkaamaan itsensä, että ”onneksi yritin, niin nyt tiedän että ei voida enää saada, eikä jääty vaan miettimään, että saadaanko vai ei”…? Hmm voi muuten olla, että asian saisi noin päin esitettyä itselleen.
1234
29.9.2022 at 19:50Mä olin toisen lapsen raskausaikana varsin vakuuttunut siitä, että kaksi on meille hyvä lapsiluku. No annapa kun se kuopus sitten syntyi, niin ajatus pyyhkiytyi mielestä aivan saman tien. Olin välittömästi varma, että haluan kyllä vielä kolmannen. Nyt tuo toka vauva sitten on reilun vuoden ikäinen ja ollaan juuri aloitettu kolmannen yrittäminen. Taas kerran oon aika varma, että kyllä kolme sitten riittää, mutta toisaalta jossain pään perukoilla kutkuttaa silti pieni mahis vielä neljänteenkin. En tiedä olisiko siihen rahkeita – tuskin ainakaan ihan heti, kun ekalla ja tokalla lapsellakin on vain 2v ikäero – mutta kun itse olen vasta 25v ja molemmat tähänastiset lapset olleet helppoja, voipi olla, että jossain kohtaa vauvakuume iskee vieläkin uudestaan. Tosin sitten tulee taas se ”ongelma”, että jos kolme ensimmäistä lasta on vaikka 9v, 7v ja 5v, tekee mieli tehdä sille viimeisellekin ”pari” :D Ja viisi alkaa kyllä ehkä olla jo oikeasti liikaa omalle kapasiteetille.
Vaikka itse olen sinänsä ihan erilaisessa ja onnekkaassa asemassa, että iän puolesta hedelmällisiä vuosia pitäisi ainakin teoriassa olla jäljellä yllin kyllin, ymmärrän hyvin nuo pohdintasi. Oma ajatukseni on, että jos keho antaa siihen mahdollisuuden, kukaan ei ole ”liian vanha” äidiksi. Vaikka pelot voi olla sinänsä ihan aiheellisia, että toki riskejä ja erilaisia skenaarioita on hyvä pohtia jo etukäteen, sanoisin ettei niille kannata silti antaa liikaa valtaa. Ajattelen, että lopulta melkein aina elämän suurimmat onnet sisältävät myös ne isoimmat riskit. Sydämessä sen varmasti sitten lopulta tietää, mikä tuntuu oikealta valinnalta juuri teille <3
krista
30.9.2022 at 10:43Ihanasti ja tosi viisaasti sanottu, kiitos! <3
-
Tämä on muuten jännä fiilis, kun vauva sylissä pohtii jo seuraavaa :) Mulla ei siis ollut tätä ennen! Mutta tässä on just se "onko tämä viimeinen kerta tätä onnea" -haikeus, ehkä ei ole valmis vielä itselleen sanomaan, että tämä ois viimeinen. Hih jos mä olisin aloittanut perhe-elämän aikaisemmin, niin kuinkakohan monta lasta meillä oikein olisi :D Ehkä tämä kohta 10 vuoden takainen postaus olisi realismia: https://www.puutalobaby.fi/isi-ja-kahdeksan-vauvaa/
–
Sun pohdintaan: riippuu tietysti perheistä ja lapsista ja tilanteesta ja kaikesta, mutta itse oon kokenut, että se ”kapasiteetti” jännästi taas kasvaa, kun isommat lapset on isompia. Kun tosiaan meilläkin on isommat jo 10 ja 8, niin heidän kanssaan on jo tosiaan niin erilaista, että… haha, no on taas kapasiteettia ajatella lisää vauvoja :D Se antaa myös tosi paljon lisäapua: isommat lapset on ihan parhaita vauvanviihdyttäjiä vaikka sitteriin, ja itse pääsen jo suihkuunkin niin, että vauva jää isompien lasten kanssa pötköttelemään sänkyyn. Ihan erilaista kuin pelkästään pienten kanssa – ja ihanan erilaista, kun vauva tuntuu sillä tavalla ”meidän kaikkien yhteiseltä vauvalta” <3
Jen
29.9.2022 at 19:53Ystäväni sanoi hiljattain viisaan kommentin ”viimeinen lapsi jää aina tekemättä”. Oli se sitten ensimmäinen, toinen, kolmas tai neljäs. Se kuvastaa hyvin sitä vaikeutta päättää lapsilukua, minkä moni meistä varmasti tunnistaa. Ja siitä huolimatta suurin osa lienee lopulta tyytyväinen omaansa (ellei tosiaan viimeiseksi / ainoaksi kokemukseksi jää menetys, pettymys ja suru.
krista
30.9.2022 at 14:14Tämä on hyvä ajatus kyllä! Joillain tietysti voi lapsiluvusta olla täysi varmuus (voi toivon, että mullakin olisi), mutta sitten tosiaan meitä ikuisia pähkäilijöitä taitaa olla myös paljon…
Elämälle
29.9.2022 at 19:54Ihana postaus:) Täytyy sanoa, että on onneksi ”helppoa” kun on jättänyt asian suurempiin käsiin, meille saa tulla lapsia, niin pitkään kuin on tullakseen, olemme käyttäneet ehkäisyä vain juuri sen ajan kun uusi raskaus -ajatus on tuntunut huonolta ja heti, kun olo ja mieli on ollut, ettei raskaus olisi ”negatiivinen asia”, niin asia on siirtynyt tulee jos on tullakseen -tilaan, ja on sitten onmeksemme tullutkin, ilman suuria pettymyksiä. Mutta nekin otettais vastaan, niin, että elämä menee kuten on mennäkseen ja tarkoitettu :) suosittelen kokeilemaan tätä ajatusta rohkeasti, elämä on <3
krista
30.9.2022 at 14:20HAA me on jätetty kolme kertaa ”suurempiin käsiin” ja siitä on tuloksena kolme lasta :D Tai no joo, tuoreinta tietysti yrittämällä yritettiin. Mutta tuo on kyllä tosi ihana ajatus tuo, että ikään kuin antaa elämälle luvan tapahtua sellaisena kuin tapahtuu <3
Freydis
29.9.2022 at 20:03Tämä! Meidän lapsiluvun piti olla täynnä kolmannen kohdalla… No, kuudes syntyi reilut viisi viikkoa sitten ja olin varma että nyt meidän pesue on täydellinen.
Enää en olekaan ihan niin varma asiasta 😅 Vielähän näitä ehtisi iän puolesta muutaman pyöräyttää jos luoja suo mutta jokaisen kohdalla olen miettinyt voidaanko olla niin onnekkaita että seuraavakin syntyisi terveenä ja kaikki menee hyvin. Tottakai pitää ottaa arjen prioriteetit huomioon. Nyt mahdutaan juuri ja juuri asumaan tässä, sopu sijaa antaa mutta järjellä ajateltuna ei kannata kasvattaa perhekokoa tästä enempää. Niin raastavalta kuin se tuntuukin taitaa meidän lapset kuitenkin olla tässä. Raskaus sekä synnytys päättyi hyvin ja oma olo on hyvä eikä liikkuminen tuota hankaluuksia niinkuin edellisellä kerralla joten täytyy vain olla tyytyväinen että mielen päälle ei jäänyt mitään mihin haluaisi kenties korjaavan kokemuksen.
Vauvakuume varmasti nostaa päätään myös tulevaisuudessa mutta täytyy vain antaa sen mennä menojaan eikä jäädä turhaan vatvomaan, olenhan jo saanut kuusi aivan mahdottoman ihanaa lasta <3
Teitte niin tai näin niin muistakaa että tunteilla ja järjellähän ei ole sitten mitään tekemistä keskenään, nimimerkillä kokemusta on 😄
Tiina
29.9.2022 at 20:07Mun elämäntilanne ja ikä oli ihan eri silloin kun mä itse mietin kolmatta lasta. Mutta mietteet oli aika samoja,tunnistan. Mun ajatus oli se,että kaks lasta on ihan hyvä ja riittävästi,ja mä olen nyt jo ”ylittänyt ikärajani” kun lapsia nuorena halusin. Mutta aina vain jäi sellainen päättämätön fiilis. Kysyinkin mieheltä ja kavereilta,että eikö voisi tulla jo SE OLO että lapsiluku on täynnä! Koska se tulee,olen kuullut että tulee?!
Sitten..
Puoli hupsis vaan,ja tikussa oli kaksi viivaa.
Mahassa oli kaksi vauvaa,raskaus oli rankka,syntymä vielä rankempi.
Mutta nyt kaksoset pian 3vee, ja mulla vihdoin varmuus siitä että meidän perhe on täysi!! <3
Vakkarilukija
29.9.2022 at 20:11Itse olen 10-lapsisen perheen viides lapsi, ja voi kuinka tärkeä tämä meidän sisarussarja on meille kaikille. Ollaan kasvettu niin tiiviisti koko lapsuus ja nuoruus, että ollaan saatu niin vankka side luotua toisiimme, että tuntuu että saa aika paljon maailma muuttua että tuo side katkeaisi.
Siispä itsellä myös haaveena useampi lapsi, kumpa se joskus olisi ajankohtaista. Itse uskon että rakkauden määrä ei jakamalla vähene, se lisääntyy.
Tuttavapiirissäni on myös paljon yli 45v. äitejä, ja kaikilla mennyt raskaudet tosi hyvin. Elämässä kun voi tapahtua mitä vain milloin vain, nykyinen onni voi muuttua niin hetkessä vaikka olisikin minimoinut ja ennakoinut riskit.
Varmasti vaikea asia pohdittavaksi, eikä meillä kellään ole tietenkään mitään vastausta. Mutta halusin kertoa oman kokemukseni, sillä minä olen ollut se vauva jonka pikkusisarus sai alkunsa niin että meillä on vuoden ikäero, ja se on tuonut elämääni valtavasti hyvää.
Toivon teille selkeyttä, rohkeutta ja kaikkea hyvää mihin ikinä päädyttekään💚
Liian vanha?
29.9.2022 at 20:29Voi miten ihanan avoimesti kerrot ja kirjoitat!
Olen nyt kolunnut blogiasi läpi ja saanut siittä tukea että mekin voitaisiin vielä saada yksi lapsi lisää.
Meidän lapset on 18v, 16v ja 11v ja nyt olisi vielä neljäs toiveissa. Se mikä itseä ahdistaa ja mietityttää on mun ikä (41v) että mahdanko enää saada lapsia…
Olen kyllä ollut aina herkästi raskautuva mutta nyt tuo ikä pelottaa että onko jo liian myöhäistä…
Nadja
29.9.2022 at 20:34Itsellä taas kävi toisin: vuoden päästä toisen lapsemme synnytyksestä (helppo raskaus, synnytys ja terve lapsi, joka tuli toibotusti aika pian tätä raskautta keskeytetyn keskenmenon jälkeen) olin 1000% varma, että oma lapsilukuni on täynnä. Miehelleni sopi ja kävin 2019 keväällä sterilisaatiossa. Tämän jälkeen hoidan onnellisesti ystäviemme vauvoja, joita syntyi muutama koronavuosina :)
Pojilla ne on 4,5v ikäero ja ovat toiselle erittäin tärkeitä. Jokaisella perheellä on omanlainen tarina, jokainen se oikea <3
Ak
29.9.2022 at 20:56Heippa! Sun blogia on kiva lukea. Itse olen 34v ja meillä on 4 lasta. Tytöt 8v ja 9v ja pojat 3v ja 4v. Oikein toimivat parit! Vielä kutittelee mielessä viides lapsi, mutta viimeisessä raskaudessa selkä sanoi sopimuksen irti, joten nyt on tehtävä välillä jotain muuta. Olen jättänyt mielessäni varauksen muutaman vuoden päähän, kun nuorimmainen suuntaa eskariin :) Itse olen 9-lapsisen perheen toisiksi vanhin, ja lapsuus oli minusta ihanaa aikaa kun oli ympärillä iso perhe (ja aina vauva talossa!)
Anu
29.9.2022 at 21:10Minulle tuli aikoinaan kahden lapsen jälkeen tuo varmuus, että kaksi omaa riittää. Silti meillä on viisi lasta, mutta kolmelle olemme sijaisperhe. Rakkautta on siis riittänyt, vaikka biologisia muksuja en ole enempää halunnutkaan. Ilmoitin myös sijoitettujen meille tullessa, että en koe yhtään olevani vauvan vanhempi, siksi sijoitetut ovat olleet aina vähintään 3 vuotiaita muuttaessaan meille. Hassua kyllä, minulle tämä viisi muksuakaan ei tunnu suurperheeltä, vaikka päitä aina vieraat ihmiset laskevatkit, kun tulemme ulos autosta. Tämä on meille hyvä luku juuri nyt näin.
Sanna V
29.9.2022 at 21:13Onpa yllättävää ja virkistävää lukea ihmisistä, jotka haluaa paljon lapsia! Nykyään puhutaan niin paljon enemmän esim. vapaaehtoisesti lapsettomista. Itsekin oon aina arvostanut rauhaa ja hiljaisuutta ja pitänyt ihan hulluina ihmisiä, jotka hankkii paljon lapsia, mutta tosiaan eihän se hullua ole jos sellaisesta elämästä tykkää! Oma lapsiluku oli ehdottomasti täynnä kahden jälkeen ja oikein odotin keski-ikää, vaihdevuosia ja rauhaa koko hedelmällisyys/ehkäisyrumbasta. Mutta kuinkas sitten kävikään… Kierukka petti, ja kolmas lapsi tulossa 42v:nä. Alkujärkytyksen jälkeen nyt ei osais enää muuta ajatellakaan, kaksi lasta tuntuisi turhan pieneltä määrältä!
krista
2.10.2022 at 22:04Oi, onnea ihan valtavasti! <3 Aina, kun kuulee täällaisen "kierukka petti" -kertomuksen, tulee aivan väkisinkin mielihalu sanoa: ehkä tämä oli vaan tarkoitettu näin <3 Sieltä on tulossa vielä joku, joka oli teidän perheeseen just nyt tarkoitettu <3
Anna
29.9.2022 at 21:19Tuohonhan ei ole oikeaa vastausta olemassa. Paras tapa on varmasti, että juttelette Joelin kanssa asiaa auki kerta toisensa jälkeen ja tunnusteletta fiiliksiä joka suuntaan. Tosin jos se ajatus neljännestä jo kutkuttelee jossain niin näen aika ison ”riskin” (tämä ei ole välttämättä negatiivinen riski) päätyä toivomaan neljättä lasta :D Mutta tosiaan, noista epävarmuuksista suuntaan taikka toiseen ei varmasti pääse eteenpäin kuin pohtimalla vaihtoehtoja kerta toisensa jälkeen.
Tulin juuri ajatelleeksi, että ehkä sellaisille, joilla raskaus alkaa helposti voi olla omalla tavallaan paljon vaikeampaa tehdä näitä päätöksiä kuin niiden, jotka joutuvat käymään läpi pitkiä prosesseja ja monia pettymyksiä toisensa perään. Koska jos tulee helposti raskaaksi niin sitä kohdistaa ajatuksensa enemmän raskauteen ja vauva-aikaan ja kaikkeen sellaiseen, mihin liittyy paljon ihania asioita, jotka houkuttelevat lapsen yrittämiseen vaikka vaakakupissa on myös syitä miksi siihen ei ryhtyisi. Sitten taas ne, jotka eivät tule helposti raskaaksi kohdistavat päätöstä tehdessään ajatuksiaan paljon myös raskautumisen prosessiin ja siihen liittyviin tunteisiin ja siihen jaksavatko he käydä niitä uudelleen läpi. Raskaaksi tuleminen voi olla joillekin se raskain vaihe, joka painaa vaakakupissa enemmän kuin vauvan mukanaan tuomat ihanat jutut.
Kuulostaako ihan pöhköltä ajatukselta?
Tunnejuttujahan nämä tosi pitkälle ovat. Minä olen oppinut luottamaan myös tunteisiin järjen rinnalla, koska tunne edellä tehtyjä päätöksiä olen katunut paljon harvemmin kuin järjellä tehtyjä päätöksiä.
krista
2.10.2022 at 22:02Ei kuulosta yhtään pöhköltä! Tavallaan – vaikka ihan eri tilanne – mä oon nyt just näillä ”jälkimmäisillä raskauksilla” ollut juuri tuossa tuossa tunneskaalassa oman ikäni takia: tavallaan se kysymys ei ole ollut siinä, että haluaako enää vauvaa vaan siinä, että millaista on kantaa ne mahdolliset pettymykset. Eli tavallaan en edes ajattele vaikka, että joutuisiko olemaan taas makuulla raskaana tai edes, että millaista olisi olla taas kahden pienen lapsen kanssa (siitäkin on kokemus), ne eivät ratkaise sitä lapsilukua – vaan just sitä, että oonko valmis niihin mahdollisiin pettymyksiin ja just millaista olisi taas uudelleen (mahdollisesti useita kertoja ja missä vaiheessa luovuttaa) käydä läpi keskenmenoa.
–
Ja totta, tunnejuttuja tosi pitkälle <3 Koska järki ei voi oikeasti tietää. Voi laskea järjellä niitä todennäköisyyksiä, mutta jos niitä olisi vaan laskenut, niin olisiko meillä tätäkään vauvaa. Että kyllä sitä tunnetta on hyvä kuunnella <3
Lilah
3.10.2022 at 00:03Se ajatus mitä itse paljon mietin, oli miten mahdollinen erityislapsi (ikäriskin kasvaessa) muuttaisi kaiken peruuttamattomasti. En sano että pilaisi enkä sitä myöskään tarkoita, mutta muuttaisi. Tekisi ehkä mahdottomaksi asioita jotka perheelle ovat tärkeitä. Muuttaisi aiempien lasten elämän ja esimerkiksi vanhempien ajassa ja jaksamisessa olisi pois heiltä. Tietysti sisarus toisi myös iloa. Keskenmenopettymykset ja raskausajan epämukavuudet ovat lähinnä vanhempien kannettavia ja jälkimmäisen kestossa puhutaan kuukausista, mutta uusi perheenjäsen vaikuttaa perheeseen koko loppu elämän. Näistä syistä itselleni ikä oli tosi iso kynnyskysymys. Nyt myöhemmin olen miettinyt kokisinko yhä samoin enkä ole ollenkaan niin varma. Elämää näyttää olevan 40 ikävuoden jälkeenkin :-D
tooto
29.9.2022 at 21:26Tunnistan tunteen. Minulle se tuli parin kuukauden kohdalla viimeisimmästä synnytyksstä. Kahden lapsen jälkeen olin täysin vakuuttunut lapsilukumme olevan täynnä. Raskaus sujui hyvin, tein kaikki asiat ”viimeistä kertaa”, lapsen vauvavuosi oli väritetty jatkuvalla refluksi-itkulla, en halunnut enää vauvoja, suunnitelin steriä. Kävi hups ja halusimme pitää alkunsa saaneen lapsemme, joka tuhisee vieressä. Hänen syntymässä jäi asioita vaivaamaan eikä raskauskaan sujunut niin selkeästi kuin edelliset, parin kuukauden kohdalla aloin pohtia neljännen mahdollisuutta meidän perheeseen. Vauva on niin ihana, ensi kertaa ehdin oikein syvästi nuuhkuttaa tätä vauvantuoksua ja nauttia vauva-ajasta. Ikääkin alkaa olla, että asia pitäisi myös päättää vuoden sisällä. Mitähän ääntä sitä alkaisi kuunnella – järkeä vai sydäntä.
Sani
29.9.2022 at 21:33Itse sain toisen lapseni 37-vuotiaana, vauva on nyt 10 kuukautta. Esikoinen täytti juuri 8. Voin sanoa 100 % varmuudella että lapsiluku on nyt täynnä. Syitä on useita, eikä vähempää se, että tunnen olevani vanha äiti jo nyt tälle kuopukselle. Haluan näyttää äidiltä enkä isoäidiltä enkä halua olla hirvittävän vanha kun lapset ovat aikuisia. Lisäksi omat vanhempani alkavat olla vanhoja ja tukiverkostoa ei muuta ole. Pelkään myös riskiä omasta tai miehen sairastumisesta, se kun lisääntyy iän karttuessa.
Mutta olen kuitenkin sitä mieltä, että niin kauan kun nainen voi luonnollisesti saada lapsen, ei siinä ole mitään väärää. Jos sydän sanoo että lapsen vielä haluaa, kuuntelisin kyllä sitä ääntä.
Kolmen äiti
29.9.2022 at 21:42Ehdoton varmuus, joka tuntuu itselle helpotukselta, tuli sen tosiasian mukana, että nuorimmaisen kanssa oli pitkään aivan liian rankkaa. Lapsella todettiin kehitysvamma ja meidän koko perheen elämä muuttui sen myötä lopullisesti erilaiseksi. Vaikka nyt osaa olla jo kiitollinen kaikesta mitä on koettu, yhtään enempää en olisi jaksanut. Haaveilin kyllä joskus nuorempana viidestä lapsesta, ja jossain kohtaa oli kivuliasta todeta, ettei itsestä ollut lopulta suurperheen äidiksi. Ihailen heitä kyllä edelleen. Ja ehkä elämä olisi voinut mennä myös toisin eikä tätä varmuutta olisi tullut.
Joskus kuulin erään viisaan sanovan, että lapsiluku on silloin juuri oikea, kun olisi valmis vielä yhteen lapseen ☺️
Miiku
29.9.2022 at 22:22Niin, on hankala kysymys. Itse olen nyt 41v ja lapsiluku täynnä (3kpl). Hoivaan nyt appivanhempiani. He ovat 85v ja 83v. Ystävälläni on kolme alle kouluikäistä ja hän monesti pohtii, sitä että joutuvatko hänen lapset omien ruuhkavuosien ohella hoivaamaan vielä häntäkin. Omat vanhempani ovat 65v ja 64v. Joten heidän hoivaaminen on sitten edessä parinkymmenen vuoden päästä.
Olen iloinen että olin rohkea silloin parikymppisenä ja lapsia saimme, vaikka ympäristö piti meitä liian nuorina.
Monta puolta mietittävänä. Ainoan oikean ratkaisun teet sinä.
Katarina
29.9.2022 at 22:55Kannattaa kysyä itseltä, mitä tekisit jos et pelkäisi?
krista
30.9.2022 at 10:28Tää on muuten oikeastaan helppo: jos maailma olisi sellainen (ei ole), että saisi vaan valmiina pakettina, mitä haluaa, niin se ois neljäs lapsi noin kahden vuoden ikäerolla tähän vauvaan.
salallaa
29.9.2022 at 23:33Niinpä niin…. meidän perhessä on 2 omaa ja 1 sijoitettu lapsi, kuopuksen syntyessä meitä oli vasta neljä, mutta hänen ensimmäisen elinvuotensa aikana perheemme kasvoi pari vuotiaalla tenavalla. Arki oli alkuun kiireistä, ihanaa ja uuvuttavaa, kaikkea yhtä aikaa ja erikseen, voimavarat, eivät todellakaan olisi riittäneet uuden vauvan hoitoon, mutta kuitenkin lasten kasvettua alkoi enenevässä määrin mielessä pyöriä ajatus entä jos….. mutta, molemmat onnistuneet raskaudet on saatu aikaan hormonihoidoilla, enkä ole halunnut lähteä siihen enää kolmatta kertaa, vaikka en ole ihan varma että miksi en. Halusin ehkä ennemmin antaa keholleni mahdollisuuden osoittaa, että ne ”viat”, joita aiemmin on jouduttu hormonilääkityksin korjaamaan ei enää olisi esteenä, mutta näyttää siltä, että olin väärässä, joten pikku hiljaa alan hyväksymään, sen, että meijän perhe on tässä…. ja aina välillä suren, että asiat meni kuten meni, vaihtoehtoisessa tarinassa, meijän kuopus ei olisi jäänyt perheen nuorimmaksi, vaan olisin todennäköisesti turvautunut jälleen lääkäreiden apuun ja saanut syliini vielä sen kolmannen vauvan…. olisko perhemme silloin ’valmiimpi’ kuin nyt, tiedä sitä sitten…