TILANNEKUVA 1:
Päätetään maailmankaikkeutta uhmaten lähteä Malmin kulttuuritalolle katsomaan etelä-korealaista vauvateatteria. Päästään Malmille kunnialla (ja ajoissa). Seela herää hyväntuulisena teatteriin, tirppa kirkkaalla äänellä kommentoi esityksen tapahtumia. Esitys menee hienosti ja kiinnostaa molempia, ollaan hyvällä tuulella ja iloisia. Jee, mun ihana perhe! Vähänks me ollaan kivoja ja aktiivisia.
TILANNEKUVA 2:
Käydään Malmi-talon kahviossa, tsekataan myös viereinen taidenäyttely. Seela känisee hieman levottomana, tirppa on valloittavimmillaan:
”Joku täti on varmaan nämä piirtänyt. Minä voin piirtää kotona samanlaiset.”
TILANNEKUVA 3:
Kirjastoon! Tirppa hihkuu iloa. Lukee kirjoja, leikkii pehmosiileillä, tekee palapelejä. Seela väsyy ja hyssyttelen sitä sylissäni uneen.
TILANNEKUVA 4:
”Pisu tulee!”
Kolmen sekunnin varoitusaika ei riitä. Siihen se tulee kirjaston lattialle. Pyyhin harsolla, käyn sanomassa kirjaston henkilökunnalle, että tulemme veskireissun siivoamaan jälkemme (kirjat takaisin hyllyyn ym).
TILANNEKUVA 5:
Totaalikaaos. Seela kiljuu raikuvassa Malmi-talon vessassa, tirppa juoksee vessan likaisella lattialla alasti ja repii vaunuista tavaroita lattialle. Joka paikka pissassa. Hyssyttelen vauvaa, yritän rauhoittaa vaunuun, ei ei ei, vauva kiljuu kiljuu kiljuu. Napero riehuu riehuu riehuu. Muut vessassa kävijät kohottelevat kulmakarvojaan: osa hämmästellen, osa empaattisena, osa ehkä vähän paheksuen.
TILANNEKUVA 6:
Seela on nukahtanut vaunuun, Silvalla on päällä mitä-sattui-vaihtovaatteina-olemaan. Siivoan kirjastossa kirjojamme, Silva on maanisen kiinnostunut (yliväsynyt, päikkäriaika olisi jo) tietokoneesta. Verenpaineeni on saanut naperoneuvottelukykyni sumenemaan: nappaan Silvan kainaloon sen kummemmin kyselemättä tlähtiessämme ja totta kai aiheutan yli Malmin raikaavan huutokohtauksen:
”Minä teen tietokoneella töitä! Minä teen tietokoneella töitä!”
TILANNEKUVA 7:
”Äiti rakas, anna anteeksi!”, Silva itkee parkkipaikalla.
”Voi kulta, totta kai sovitaan. Äiti oli vain vihainen, kun et totellut äitiä. Silva on äidin rakas.”
TILANNEKUVA 8:
Pissainen porukka suihkuun. Jätän turvakaukalossa nukkuvan Seelan alakertaan. Virhe. Sammutettuani suihkun saippuoimista varten kuulen alakerrasta hervottoman vauvanitkun. Voi paska. Mitä mä menin tekemään? MIKS mä jätin sen sinne, voi ei, paskaäiti!!!! Juoksen alasti ja saippuaisena hakemaan vauvaa eteisestä yläkertaan, suihkuun hylätty napero saa totaaliitkukohtauksen. Kaikki huutavat. Imetän alasti suihkun jakkaralla, tirppa nyyhkyttää onnettomana potalla. Päikkäreillä olisi pitänyt olla jo tunti sitten. Kaaos.
TILANNEKUVA 9:
Silva nukkuu villapuvussa vaunuissa ulkona, Seela nukkuu yläkerrassa. Voi mun rakkaat.
*******
Joo. Ei ihan äitiyden tähtihetkiä tänään. Kello ei ole vielä neljääkään.
6
murina
22.8.2014 at 15:51Kyllä tossa mun mielestä oli paljon enemmän plussaa kuin miinusta, mä sanoisin, että mahtihuippuhyvin onnistunut päivä! Älä vaadi itseltäsi liikoja, yksi aikuinen ei vaan voi hoitaa asioita yhtä hyvin kuin kaksi aikuista.
Kristaliina
22.8.2014 at 20:18Kiitos <3
MM
22.8.2014 at 15:55Heh, mä sanoisin vaan, että normipäivä kahden pikkulapsen perheessä. :D (Jälkiviisaana.) Ei ne siitä rikki mene, jos päiväunet välillä venehtää tai itku ehtii tulla, kun teillä meno on muuten noin hellä ja huolehtiva. Hyvin sä Krista vedät ja sulla on ihanat tytöt!
MM
22.8.2014 at 15:57Mutta siis tsemppiä tosi paljon silti! On teillä kuitenkin aika rankka (mutta ihana!) vaihe menossa. Ja kuule ens kesänä sä voit jo helpotuksesta huokaisten lukea tän postauksen. :)
Kristaliina
22.8.2014 at 20:23Mä to-del-la-kin luotan siihen, että ens kesänä meillä on jo helppoa ja ihanaa! :) Kun Silva oli 1-vuotias, meillä oli tosi rento, helppo ja kiva kesä – eihän se voi siis olla mitään muuta ens kesänäkään :)
Hannakm (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 15:57I feel you :/ Rohkeasti lähdit! Olen 2 kuukauden kesäloman jälkeen ekaa viikkoa yksin kolmen lapsen (4,2&4kk) kanssa ja olen pelännyt jotain tuon kaltaista. Toistaiseksi mennyt hyvin..
Kristaliina
22.8.2014 at 20:22Toivottavasti jatkossakin! …ja jos välillä iskee kaaos (niin kuin meillä tänään), niin kai siinä vaan pitäisi pitää pää kylmänä, että kyllä tästä jotenkin aina selviää. Vaikka välillä tuntuukin vähän epätoivoiselta huutava vauva sylissä ja alasti möykkäävä napero julkisen vessan lattialla kieriskelemässä :D
Dhap (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 16:07Normipäivä välillä… Arkirealismia ainakin meillä on olettaa, että joka toisella reissulla joku huutaa ja itse miettii, miksi edes vaivautuu lähtemään näiden kanssa mihinkään ikinä. Mutta vastapainoksi on sitten hyviä reissuja ja osa reissuista on hienoja ainakin mennessä. :)
CougarWoman
22.8.2014 at 16:14Aikauhee. En tiedä kummasta säikähdin enemmän, päivän kuvailusta vai kommenteista, joista käy ilmi kyseessä olevan ”normipäivän” o_0 Vau. Rispektiä kaikille äideille!
Kristaliina
22.8.2014 at 20:20Hehee, terkkuja vaan äitiys”lomalta” :D
LauraEm.
22.8.2014 at 16:36Monta hyvää tilannekuvaa siellä näytti olevan :) ja oikeesti hyödyllistä on olla päässä myös se klik-vaihe, joka kantaa kainalossa huutavaa lasta ja sulkee kaiken muun (myös sen huudon) ulkopuolelle ja suuntaa vaan päämääräänsä. Tuntuu joskus melkein hengähdyshetkeltä, kun voi vaan olla ja kantaa eikä tarvi jutella tai järjestellä mitään :D
(Mun täytyy tähän kertoo, että näin teidän lapsista unta! Sä hoidit Silvaa ja mä Seelaa, jonka nimi tosin siinä unessa oli Melissa, se oli mulla sylissä ja mä nuuskin sen ihanan vauvantuoksuista päätä :))
Seregi
22.8.2014 at 16:58Tsemppiä vaan sinne! Näin lapsettomana on hyvä huudella, et kyl se viel iloks muuttuu.
Tohtori S.
22.8.2014 at 17:16”Minä teen tietokoneella töitä! Minä teen tietokoneella töitä!” <3 Tsemppiä ja kiitos tästä kurkistuksesta arkeen. Tietää mitä odottaa ”ehkä sitten joskus”…
Cpop
22.8.2014 at 17:53Meille kävi toissapäivänä niin että lähdettiin vähän liian hätäseen käymään yhdessä katolilaisessa kirkossa, jonne naperon isovanhemmat (ja etenkin isoisoäiti) välttämättä halusivat lapsenlapsensa käyttää. Siinä sitten ihastellessa taitavasti rakennettua kirkkoa ja yllätys saarnauksesta hämmentyessä meni vähän ohi lapsen punkeminen. Lapsi oli tietty levoton ja huomasin että jaaha, tortut on housussa ja poistuessa kirkosta vinkkasin miehelle että nyt on probleema. Se kaikui kuuroille korville ja lähdin varsin kärttyyntyneenä yksin lapsen kanssa siihen sellaiselle aukeamalle missä oli suihkulähde tarkistamaan tilannetta.. Naperolla p**kaa polvitaipeisiin saakka, eikä minulla mitään hajua mistä kysyä vessaa + kielimuuri… No eikun parkkipaikalle, penskalta housut kinttuun ja mielessä toive että kosteuspyyhkeet ja pikkupaketillinen muuminessuja riittää, muutakaan ei ollu mukana (vaihtovaatteet included). Olinpa muuten pikkasen naama norsun sanonko millä, kun mr kuuro vihdoin ja viimein n.20min kuluttua saapui parkkipaikalle missä minä istun puolialastoman 2vuotiaan ja p**kaisten papereiden/pyyhkeiden ympäröimänä.
Että sellaista ”maisemamatkailua”…
Jonnaaa (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 20:58:D :D ihana kuulla, että jollain muullakin menee välillä vähän improvisaation puolelle. Ihan paras vertaistukiviesti pitkään aikaan! :)
Huokaus (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 18:02Tsemppiä! Meillä tänään (ja monena muunakin päivänä) kauppareissu 1-vuotiaan kanssa sujui niin, että napero nousi noin tuhat kertaa seisomaan ostoskärryjen istuimessa samalla huutaen. Kyllästyin kampeamaan huutavaa naperoa takaisin istumaan ja otin pojan syliin. Kannoin poikaa jonkin aikaa ja mies työnsi kärryjä. Välillä vaihdettiin, kun kädet väsyi. Napero kyllästyi sylissä oloon ja alkoi rimpuilla makaroonina lattialle. Muutaman kerran yritimme kammeta huutavaa makaronia takaisin kärryihin istumaan, mutta kun mitään tulosta ei tullut, nappasin naperon tiukempaan syliotteeseen ja poistuimme autolle miehen jäädessä tekemään ruokaostokset loppuun. Jäin taas miettimään, että miksiköhän edes yritämme käydä kaupassa koko perheen kesken, kun tenava ei viihdy siellä yhtään ja homma olisi tuhat kertaa nopeammin hoidettu niin, että minä tai mies kävisimme yksin kaupassa. Eli kohtalotovereita näissä väsyfiiliksissä löytyy! :D onks kellään mitään niksi-pirkka-vinkkiä, miten saada 1-vuotias viihtymään kauppareissulla? Hetken jaksaa katsella, jos äiti nimeää lapselle tavaroita tai höpöttelee muuten vaan, mutta viiden minuutin jälkeen kyllästyy.
T2 (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 18:38Ootko kokeillut niitä kärryjä, joissa on edessä se auto. Meillä kauppareissut menee ihan ok, kun laitetaan ensin vanhempi lapsi (2,5v) ajelemaan ja nuorempi (10kk) siihen ylös istumaan. Sitten, kun vanhempi kyllästyy (kun sieltä alhaalta ei ilmeisesti oikein näe) vaihdetaan nuorempi ajamaan. Hän on sitten aivan innoissaan ratin takana. :)
possu
24.8.2014 at 18:18Joo autokärryt, meillä oli se tilanne, että molemmat halusi ajaa sitä. Sovittiin että vuorotellaan: tällä reissulla vanhempi ja seuraavalla nuorempi. Arvaatkaa muistiko äiti jonkin ajan kuluttua kumman vuoro ajaa…ratkaisuna oli, että otin molemmille oman kärryn. Siinä sitä sitten työnsin toista ja vedin toista kärryä. Kerran yksi setä kysyi olenko yksin sillä yhdistelmällä liikenteessä ja kun sanoin kyllä, setä seuraili meitä kaupassa jonkin aikaa. Tuli sitten sanomaan, että hyvinhän se menee! Eli mulla on pätevyys ajaa kaksilla autokärryillä.
Mirde (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 19:12Mä tälleen lapsettomana sanoisin, että kauppahalli24.fi ihan hyvällä omallatunnolla ;P
maissimaissi (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 20:37Valjaat! Niillä lapsi kiinni normikärryn istuinosaan. Protestoi tietty kiinnitysvaiheessa, mutta tyytyy kohtaloonsa. Kauppareissu on nopea, kun lasta ei tarvi hysteerisesti vahtia, putoaako. Ja jos huutaisikin, niin pysyy siinä kumminkin. Ei pääse syntymään mitään kaaosta.
Mä mietin vaan, että miks mulla on vaan yhdet valjaat, vaikka kolme sellaista lasta, jotka tarvis.. Tällä viikolla just olin yksin niiden kanssa kaupassa. Yks oli valjaissa kyydissä ja toinen välillä vieressä istumassa. (onni muuten kärryt, johon saa kaksi!) Kolmas siinä säntäili ja tuli yhtäkkiä ison lasisen punajuuripurkin kanssa, että ostetaan tää! Näin jo silmissäni sen hajonneena lattialla ja punajuuren liemineen joka puolella. Mutta eipä hajonnut ja tyytyväisenä pistin purkin kärryyn. Mutta päätin taas, että kolmen (1,2 ja 3v) kanssa en kauppaan mene.
katjus (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 22:36Uuh… 1,2 ja 3v! Miten sä selviät? Meillä myös lapsilla ikäeroa noin 1 v ja jos tulis vielä kolmas yhtä pienellä ikäerolla niin en taatusti selviäis täysjärkisenä :) Tsemppiä!
maissimaissi (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 22:55Kolmeko? Ehei. On vielä 5-vuotiaskin. :) Ja kyllä me selvitään. Ihan hyvinkin monesti. Mutta onhan tommoset kauppareissut ihan turhaa verenkaivelua nenästä. Etenkin kun oli tarkoitus ostaa paljon ruokaa. Ja kyllä ostinkin. Mutta kyllä sen jälkeen olikin juoksinjuurimaratoonin olo.
Mutta selviämiseen vielä. Rutiinit! Se on ykkösjuttu. Ei ne rutiinit, mitä naapurilla vaan ne, jotka just meillä toimii. Ja sitten sitä realismia kehiin joka tilanteessa. On turha kuvitella, että ravintolareissut menis putkeen. Silti käydään. Onnistunut reissu on sellainen, että vaikka vähintään 3/4 olis kehittänyt jonkun härdellin reissun aikana, ollaan vielä autoon päästyä miehen kanssa hyvällä tuulella. Silloin läpätään ylävitoset, annetaan pusut ja todetaan ääneen, että ollaan me vaan sairaan hyviä (ja hulluja) kun taas lähettiin ja vielä selvittiin siitä.
Mutta kyllä mäkin vielä muistan sen ajan, kun lapsia oli vaan se yks. Silloin ne vaatimukset oli paljon korkeammalla, että mikä on onnistuneen reissun kriteeri. Täytyy sanoa, että nykyään on usein paljon kivempaa, mutta huomattavasti kreisimpää menoa.
Onnea meille kaikille! Oli lapsia sitte vasta tulossa tai yks tai useampi.
Kristaliina
22.8.2014 at 23:02Ihana! :)
Vierailija (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 20:52Meillä isä pn käynyt lapsen kanssa kaupassa kaksin. Jos olen mukana kaupassa, reissu menee juuri kuten kuvailit. Kaksin isän kanssa kauppareissu on (kuulemma) hauska yhdessäolohetki, molemmilla mukavaa ja lapsi nauttii yhteisestä ajasta isän kanssa. Ja äiti saa oman lepohetken kotona :) Lapsi täyttää pian kaksi, ja pian vuoden on kaupassakäynti ollut isän ja lapsen oma juttu!
Taija (Ei varmistettu)
23.8.2014 at 09:59Meillä sama: kun käyn lapsen (1,5 vuotta) kanssa kahdestaan kaupassa, ei ongelmia juurikaan ole, mutta kun käymme kolmestaan miehenkin ollessa mukana, niin lapsi ei meinaa millään jaksaa. Meillä tässä(kin) on auttanut se, että lapsi saa osallistua mahdollisimman paljon. Esim. kevyet rikkoutumattomat ostokset annan lapselle käteen ja hän tooodella ylpeänä tiputtaa sen kärryyn. Kun olen lapsen kanssa kahdestaan, lapsi istuu aina omissa vaunuissaan. Jos lapsi alkaa havitella hyllyjä tai nousee seisomaan, yleensä jo pelkkä ”istu kunnolla tai laitan sut remmeihin” auttaa. Jos temppuilu jatkuu, niin sitten lapsi remmeihin.
Anomuumi (Ei varmistettu)
23.8.2014 at 10:38Meillä sama juttu! Yksinään kumman vanhemman kanssa tahansa kauppareissut on kivoja, etenkin idän ja pojan yhteisinä juttuina, mutta kolmisteen tulee aina kaikille paha mieli. Kannattaa kokeilla!
Sanna Koo (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 18:26Ihanaa! Joillakin muillakin on välillä (meillä tosin aika usein) kaaospäiviä. Mutta oon päättänyt että seuraava kerta saattaa olla aina erilainen joten älä säkään lannistu. Yleensä lapset käyttäytyy kuin herrantertut kun oot varautunt pahimaan.
Monta lusikkaa sopassa
22.8.2014 at 18:50Kiitos! Nauroin ääneen! Pystyn niiiiin samaistumaan! Ihanaa kun muillakin :)
AnnaS. (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 19:00Ihana juttu! Todellinen ja koruton, mutta ihana! Ja ei kun uudestaan huomenna :)
Kristaliina
22.8.2014 at 20:19Viikonloppu tässä on onneksi välissä, mutta maanantaina taas uusin voimin ”hei mitä tänään tehtäis” :)
Linka
22.8.2014 at 20:37Mä en uskalla meidän uhmis+huutis -kombilla vielä liikkua omaa pihaa kauemmas, huhhuh. Ajatuskin saa hien pintaan. Oikeastaan oma pihakin tuntuu välillä kaukaiselta, sohva olkoon sopivampi matkamääre.
Ehkä mä jossain vaiheessa seuraan teidän jalanjälkiä uskaltautumisesta ihmisten ilmoille pikku hiljaa. Nyt vaan toivon, että pienempi kasvais ihan supervauhdilla siihen ikään, että mahaitkut on itketty ja refluksi helpottuis liikkumisen myötä….
Terv. Kohtalontoveri, joka hiffasi klo 16 päivän ainoan ravitsemuksen olleen 2 kuppia kahvia.
Vierailija (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 21:01Hei mahtavaa, jopa SULLA voi mennä hermot! ;) Tsemppiä!
Kristaliina
22.8.2014 at 22:52Hih en ole tästä kovinkaan ylpeä :)
Jälkikäteen ajateltuna tein just sen, mitä aina olen pyrkinyt välttämään: omalla käytökselläni vaan pahensin tilannetta. Olisi pitänyt vaan olla tyyni, esimerkiksi nekirjastostalähtöhuudot ois olleet täysin vältettävissä, jos oisin toiminut niin kuin normaalisti: lähtöä pohjustaen ja lasta kuunnellen…
Nooh. Nää on näitä oppitunteja. Ensi kerralla aion tiedostaa tilanteen ja toimia toisin :)
Vierailija (Ei varmistettu)
24.8.2014 at 17:51Musta on hienoa pyrkiä toimimaan niin että lapsi pysyy menossa mukana ja itkuilta vältytään, mutta toisaalta lapsen on tosi tervettä nähdä että aikuisellakin välillä kilahtaa. Vaikka teidän perheessä sitä voitaisiin loputtomasti välttää, kodin ulkopuolella lapsi tulee tällaisia tilanteita kuitenkin kokemaan ja niistä täytyy oppia selviämään.
Samoin en tajua miksei vauva voi huutaa sitä muutamaa minuuttia kaukalossa, minkä oman kropan huuhtelu ja pikainen kuivaus vie. On ihan turhaa saada paskamutsifiiliksiä tuollaisesta (itsekin olisin aiemmin saanut, mutta kolmen kanssa yksin on opettanut aika paljon armeliaisuutta itseä kohtaan). Jälkiviisaana on toki helppo sanoa että olisin tainnut jättää sen oman suihkuttelun siihen kun molemmat nukkuu ;-)
poppaliini (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 21:26APUA! :D En tiedä pitäiskö tätä lukiessa itkeä vai nauraa. Huh, oot kylmän siiderin ansainnut!
hiekkis2 (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 22:35I feel you! Meillä on samanikäiset lapset, jotka elää samassa päivärytmissä. Se on sinänsä ihan kiva paitsi kun on ruoka-aika/uniaika/vaippa-aika jne. Lopputulos on pääsääntöisesti se, että molemmat huutaa suoraa huutoa. Iltaisin juoksen kahden huoneen väliä, kun en voi nukuttaa molempia samassa huoneessa. Kun saa yhden hiljaiseksi, toinen aloittaa ja tätä sitten toistuu sen pari tuntia. Kun jostain sataisiin ylimääräisiä käsiä. :) Paremmat yöunetkin vois auttaa, että tää äitipää toimis edes vähän paremmin!
Vierailija (Ei varmistettu)
22.8.2014 at 22:40Kyllä tästä nyt puuttui vielä aika paljon kaaosmahdollisuuksia, kun te ette syöneet näissä tunnelmakuvissa mitään, paitsi Seela sai vähän maitoa. Että älkää lapsettomat kuvitelko, että se näin helppo päivä oli äidille. :)
Kristaliina
22.8.2014 at 23:00Tsihihi! No niissä ei ollut tarinan kannalta tänään paljon lisäarvoa: suihkuepisodin jälkeen rauhoituttiin koko porukka ja syötiin tirpan kanssa kivoissa tunnelmissa eilistä pitsaa :)
Samoin päikkäreillenukahtamiskatastrofu jäi tänään toteutumatta ja tirppa nukahti tyytyväisenä vaunuun sillä aikaa, kun mä imetin Seelan, joka nukahti siihen. Aina ei to-del-la-kaan mene niin harmonisesti..
Hei näin kun ajattelee, niin tämähän oli sittenkin aika onnistunut päivä! :D
piupali (Ei varmistettu)
23.8.2014 at 00:50Minustakin tuo kuulostaa hyvältä päivältä! Reippaana ootte vaikka mitä tehneet, eikä lapset ole joutuneet paljoa kiukuttelemaan. Erittäin itsepäisen vajaa 2-vuotiaan kanssa on aika tavallista että kiva tekeminen päättyy itkuun, vaikka miten yrittäisi pohjustaa tai esittää vaihtoehtoinen tekeminen mielenkiintoisena. Tänään juuri mietin että olennaista on se, miltä itsestä tuntuu. Jos on pinna kireällä, tuo päivä voisi tuntua siltä ettei enää ikinä lähdetä mihinkään. Jos taas oma olo on hyvä, tuo päivä kuulostaa oikein mukavalta ja reippaalta. :)
Jullu
23.8.2014 at 11:39Lapseton kysyy: voiko ulkopuolinen tarjoutua auttamaan? Onko siitä mitään apua? Jos esimerkiksi olisin ollut kirjastossa tai siellä vessassa samaan aikaan. Vai onko niin, että kaaostilanteissa tarvitaan nimenomaan vanhempia? :)
Kristaliina
23.8.2014 at 12:27Todellakin voi! Itse asiassa yksi ihana nainen kysyikin, että voiko jotenkin auttaa – no tuossa oli vaan harmi kyllä tilanne sellainen, että ei voinut. Vauva ei olisi rauhoittunut muiden syliin kuin mun, eikä pissaisen lapsen antaminen toiselle olisi ollut oikein… …sopivaa :) Mutta tosi hyvä mieli tuli pelkästään siitä, että hän tarjoutui auttamaan!
Toisin oli muuten (eri) kirjastossa viime viikolla. Seela sai hepulin juuri, kun asioin tiskillä Silvalle kirjastokorttia hakiessa, ja jouduin ottamaan vauvan syliin. Mulla oli jäänyt kolikkokukkaro auki ja kaikki kolikot vierivät ympäri kirjaston lattiaa. Mun takana seisoi yksi ihminen, ja edessä oli se kirjastovirkailija – kumpikaan ei tehnyt elettäkään auttaakseen, ihan silleen kivikasvoisina vaan…. Mä keräsin kamojani kirkuva lapsi toisessa kainalossa ja juoksin imettämään, ja tulin myöhemmin keräilemään kolikkoni (tyyliin kympin edestä) lattialta… Oli sellainen olo, että kiit-ti :)
Mutta joo, avuntarjous ainakin minulle todellakin lämmittää mieltä – oli se sitten tilanne, missä pystyy auttamaan tai ei. Joka tapauksessa tarjoaminen kertoo aina empatiasta, jota noilla hetkillä tarvitaan <3
Nippe (Ei varmistettu)
23.8.2014 at 18:18Ei voi kuin ihmetellä miten on olemassa ihmisiä jotka ei auta. Luulis että se olisi jokaiseen sisäänrakennettu juttu että auttaa sen kummempia miettimättä, jos kolikot tai mitä tahansa tippuu lattialle oli kiljuva vauva sylissä tai ei.