Soitin viime viikonloppuna yks-yks-kakkoseen.
Olimme autossa, kun näimme jalkakäytävän reunalla nuoren tytön istumassa – tai no siis pissalla. Hän istui ilman housuja asfaltilla ja pissasi juuri alleen. Auton takaikkunasta kurkkimalla näin, että hän nousi ylös (hamekin sieltä jostain löytyi), mutta ei meinannut millään pysyä pystyssä. Horjui kohti ohikulkevaa mieshenkilöä; tulkitsin, että apua pyytämään.
Joten soitin. Kerroin, että täällä-ja-täällä on nuori tyttö (täysi-ikäinen kuitenkin), joka näyttää siltä, että ei kykene pitämään itsestään huolta. Aikoivat lähettää jonkun katsomaan, josko tyttö tavoitettaisiin.
Vieläkin harmittaa, että emme pysähtyneet – tuntuu, että olisi pitänyt. Emme kuitenkaan juuri silloin voineet. Huono omatunto. Toivottavasti tyttö pääsi turvalliseen paikkaan selvittämään päänsä.
Törmäsin joskus netissä keskusteluun, jossa kysyttiin: oletko soittanut hätänumeroon? Keskustelua en vilkaisua enempää lukenut, mutta jotenkin ällistyin koko kysymyksestä – että onko tosiaan joku, joka ei ole soittanut?
Itse olen soittanut varmaan… no, ehkä 30-50 kertaa.
”Oho”, sanoi Joel, kun tätä ääneen pohdin.
”Aika monta kertaa.”
Joo, olen soittanut. Olen soittanut (kymmeniä kertoja) apua maassa makaaville. Yhtä monta kertaa Punavuoressa yläkerran asuntoa päreiksipistävästä ja rapussa riehuvasta naapurista. Olen soittanut kuullessani yöllä apua-huutoja, joiden suuntaa en ole osannut paikantaa. Olen soittanut ylinopeutta ajavasta moottoripyörästä. Villissä nuoruudessani olen muutaman kerran soittanut poistamaan kotoani väkivaltaisesti käyttäytyneen henkilön. Samoin muutaman kerran olen soittanut apua Helsingin yössä itsensä veripäiseksi teloneelle humalaiselle tuntemattomalle. Aaa ja Lintsin kallioiden itsensäpaljastajasta soitin muutamia kertoja. Kerran minua yöllä seuraanneesta mieshenkilöstä. Niin ja kerran soitin eräästä metrorunkkarista, jonka tunnistin lehtikuvien perusteella vuosia myöhemmin samaksi tyypiksi, joka tuomittiin pienten poikien seksuaalisesta ahdistelusta.
Minullekin on soitettu hätänumerosta ambulanssi kahdesti: kerran synnytyksen ja kerran aivotärähdyksen takia.
En tiedä, onko minulle vain sitten sattunut ja tapahtunut paljon. Vai olenko jotenkin muuten vaan herkkä soittamaan. Liian herkkä? Voiko edes olla liian herkkä?
Soittaisitko sinä näissä tapauksissa? Tässä kymmenen tositilannetta:
1. Alussa kuvaamani tilanne
2. Maassa makaa tuntematon henkilö, näyttää juopolta.
3. Maassa makaa tuntematon henkilö, siististi puketutunut.
4. Auto ohittaa sinut ajaen reilua ylinopeutta
5. Moottoripyörä ajaa 50km/h alueella päin useita punaisia ainakin yli satasen tuntivauhtia.
6. Kuulet kerrostaloalueella yöllä voimakkaita apua-huutoja (ja ”soittakaa poliisi!”), joiden tulosuuntaa et osaa määritellä.
7. Sörnäisten metroasemalla istuu kalmankalpea, nuori goottirokkarityttö, joka on jotenkin… …lamaantunut. Valkoinen kuin lakana ja liikkeet kuin unessa. Yrittää näpyttää kännykkäänsä, mutta ei onnistu.
8. Näet itsensäpaljastelijan.
9. Stokkan kohdalla ratikkapysäkillä istuu tyylikkäästi puettu nainen, joka sekavana huutelee rasistisia salaliittoteorioita ja olevansa töissä salaisessa palvelussa ja niin edelleen. Naisella on laukussaan pienenpieni koira, joka tärisee ja murisee.
10. Näet alkuillasta viinapulloilla varustetun nuorten seurueen, jossa mukana myös äiti ja pieni lapsi. Äidillä ei ole pulloa eikä näytä humalaiselta; muut sen sijaa ölisevät ja tulkintasi mukaan ovat aloittelemassa juhlimista.
Itse olen soittanut maassamakaavista paljon, sekä juopoista että siistinnäköisistä. En kuitenkaan ihan joka kerran, nuorempana varmaan enemmän kuin nykyään; ehkä pitäisi soittaa useamminkin.
Neloskohdan tyyppisistä hurjastelijoista en ole koskaan soittanut (vaikka ehkä olisi ollut syytä) – mutta tuosta 5-kohdan moottoripyöräilijästä (joo, oli liivit päällä) sen sijaan soitin. Hätäkeskuksesta kysyttiin ensin, että oliko Kyläsaareen päin ajamassa. Oli. Sitten todettiin lakonisesti , että”pysäytetään tavattaessa” eli todennäköisesti ajateltiin, että mitäs nyt turhia soittelet.
Kuutoskohta oli ahdistava. Soitin siis, tietysti. Poliisit tulivat paikalle ja minä lähdin ulos heidän kanssaan juttelemaan, mutta huutoja ei enää kuulunut.
Seiskatilanteesta on varmasti kymmenen vuotta, mutta saan huonon omatunnon tapauksesta edelleen. En soittanut, koska metro tuli juuri ja astuin siihen. Jäin ajattelemaan, että no kyllä joku muu menee sitä auttamaan. Metromatkan jälkeen soitin äidilleni (oi kyllä), joka heti sanoi, että sehän voi olla vaikka insuliinishokki. Voi perse. Aikaa oli kuitenkin kulunut jo melkein puoli tuntia enkä sitten enää soittanut mihinkään. Asia painoi mieltäni pitkään (edelleenkin aina, kun muistan sen) ja silloin päätin, että jatkossa soitan apua kanssaihmisille mieluummin turhaan kuin jätän soittamatta.
Ysitapauksessa soitin astuttuani ratikkaan; se siis tuli juuri. Kuulemma ei voi tehdä mitään, kun kerran olin jo poistunut paikalta; olisi pitänyt jäädä siihen naista seuraamaan. Ja koska siitä menee niin paljon ratikoita, joihin nainen on voinut jo astua jne-jne. Kysyin suoraan, että soitinko hätäkeskusvastaajan mielestä turhaan. Hän vastasi, että kyllä kannattaa soittaa, jos kokee että henkilö voi olla vaaraksi itselleen tai ympäristölleen tai jos on syytä olettaa, että henkilön eläin kärsii.
Kymppitapauksessa en soittanut, koska seurueen äiti näytti siltä, että on selvinpäin ja huolehtii lapsestaan.
Mitä sinä olisit näissä tilanteissa tehnyt?
A. Sinivaara
27.7.2015 at 23:41Pari kertaa olen soittanut, kun olen spotannut rattijuopon liikenteestä ja kerran, kun joku yritti moottoripyöräillessäni ajaa päälleni tahallaan autolla.
Muutamankin kerran olisin tarvinut apua myös itse, mutta kukaan ei soittanut apua. Ei, vaikka aivan varmasti kuulivat, että alakerran tyttö saa kuokkaansa. Se on ehkä jälkikäteen harmittanut, sillä jos tilanteeseen olisi joku sillloin puuttunut, olisin ehkä älynnyt olla ottamatta uudestaan kuokkaan samalta ihmiseltä. Että oikeasti ihmiset, jos kuulette joskus rajun tappelun ääniä yksityisasunnosta, soittakaa siihen hätänumeroon. Se vastaanottava osapuoli kun ei välttämättä pysty tai uskalla tehdä sitä itse, vaikka haluaisikin.
Hennali (Ei varmistettu)
27.7.2015 at 23:491. En välttämättä, tai riippuu tilanteesta. (En koskaan ole ollut tuollaisessa tilanteessa)
2. Kyllä varmaan, toisaalta olen niin äärettömän sairauspelkoinen, pelkään ihan kaikkea, niin saattaisin pelätä liikaa…
3. Kyllä soittaisin, edelleen pelkään sitä sairausasiaa kuitenkin.
4. En ole soittanut, vaikka näin on käynyt, toisaalta ratissahan ei saisi soittaa…
5. En varmaankaan.
6. Ehkä joo.
7. Varmaankin, en tiedä liittyykö tuo Sörnäisten asema tähän nyt jotenkin? :D En tunne paikkaa.
8. En varmaankaan.
9. En varmaankaan.
10. Tuskin.
… Näköjään en ole kovin altis auttamaan…
Olen kerran soittanut ja lopettanut KAHDET kerrostalobileet samalla, toiset oli meidän alapuolella ja toiset ylä! Oli siis kello n. 2 ja yritin nukkua.
Ja sit kahdesti olen soittanut palokunnalle, kun rappukäytävästä tuli meidän asuntoon todella palanut haju. Tällöin asuin vielä siinä talossa, jossa nuo bileetkin lopetin. Palo oli kärvähtänyt leivinpaperi+pizza, kun joku idiootti oli sammunut tehdessään ruokaa kello kolmelta yöllä.
Toisella kertaa asuin eri talossa, silloin palomies sanoi radiopuhelimeensa, kun keskustelin rapussa hänen kanssaan, että ”selvä nakit ja muusi-tilanne” :D Mutta eivät paikantaneet sitä ja sanoivat et jos pahenee niin soittakaa uudelleen.
Mä oon ihan äärettömän kiitollinen, etten ole joutunut kolaritilanteisiin tai sairaskohtaustilanteisiin, joissa mun olisi pitänyt soittaa. Kun olin 5, mun äiti sai aivoverenvuodon ja isä soitti ambulanssin, ja muistan kun äitiä vietiin paareilla. Se oli järkyttävintä varmaan mitä olen elämässäni nähnyt. Onneks äiti on nyt kunnossa, mutta mulle jäi siitä koko tapahtumasta elinikäiset traumat joita edelleen koitan käsitellä.
Kristaliina
28.7.2015 at 15:58Joo, Sörnäinen on vähän sellainen… …levoton metroasema – kertonee jotain, että sen viereistä aukiota kutsutaan Piritoriksi :)
Vierailija (Ei varmistettu)
1.8.2015 at 16:51Ja Ikuisen vapun aukioksi!
Kristaliina
1.8.2015 at 16:53Jep :D
…ja sille johtaa katu, jota ainakin historiassa (en tiedä, josko edelleen) kutsuttiin Puukkobulevardiksi :)
Nannannaa
28.7.2015 at 00:22Huh, ootpas monta kertaa soittanut! En ite rehellisesti sanottuna pysty muistamaan, että oisin törmännyt tilanteeseen, jossa ois pitäny soittaa, noin montaa kertaa… Monesti myös joku muu on jo ehtinyt hätiin tai sitten nuorena ja liian välinpitämättömänä (ja/tai kännissä) en oo edes ehkä ajatellut asiaa, esim. nähdessäni jonkun puistossa liian kännissä.
Mutta äkkiseltään muistan soittaneeni kolme kertaa ja kaksi kertaa käskenyt toisen soittaa auttaessani itse apua tarvitsevaa. Yhdellä kerralla autettiin kaverin kanssa nurtsilla makaavaa miestä, siististi pukeutunutta, mutta silminnähden kännissä olevaa ja kipuista tyyppiä. Ilm. oli sydänkohtaus, mutta eipä ollut helppo saada apua ennen kuin paikalle tuli sairaanhoitaja-nainen joka pisti hätäkeskuksen tyypille luun kurkkuun. Kerran oon soittanut kaahailijasta. Kerran naisesta, joka kaatui pahasti liukuportaissa ja miehensä meni huolesta ihan sekaisin. Tälläkin kerralla oli hullua, että ympärillä oli aivan mielettömästi aikuisia ihmisiä ja minä, hädin tuskin täysi-ikäinen, olin ainoa, joka meni auttamaan. Kerran oon käskenyt miestä soittamaan ambulanssin, kun itse autoin motarilla pahassa lumimyrskyssä penkkaan ajaneessa autossa miestä. Ambulanssi tosin saapui ennen kuin ehti puhelin hälyttää, se oli nopeeta toimintaa. :D Oltiin tuolloin itekin aika shokissa, koska se auto ajoi sinne penkkaan kirjaimellisesti noin metrin päästä meidän konepellistä. Ilman miehen nopeita refleksejä oltais oltu yhdessä läjässä. Mutta hetkeäkään ei mietitty, että pitäisikö auttaa, kyllä sitä toimi automaatilla ja tärinä iski vasta myöhemmin.
Niin ja kerran soitin lanssin itselleni, kun teloin polveni. Olihan näitä muutama. Kaahailijoista voisi kyllä useemmin soittaa, turhan usein jättää väliin…
Vierailija (Ei varmistettu)
28.7.2015 at 06:35Olen soittanut noin kymmenen kertaa. Pari kertaa sairauskohtaukseen, ainekin yksi niistä taisi olla viinakramppi tosin, naapurien metelöinnistä, kerran kun vastaan tuleva auto ajoi meidän edestä ulos tieltä ja kerran omalle lapselle.
Mulla on ollut periaatteena etten kävele maassa makaavan tiedottoman ihmisen ohi, kaikilla on mielestäni velvollisuus auttaa. Yleensä riittää, että vähän tönäisee ja kysyy että pääsetkö ylös, voiko soittaa taksin tai ambulanssin tms. Nuorempana kun liikuin baareissa myöhään näitä tilanteita tuli aika usein.
Sekaviin huutelijoihin en ole soittanut, enkä itsensä paljastaan, mutta kohtaamisen jälkeen vastaantullutta lapsiperhettä varoitin ja vinkkasin kiertämään toista kautta.
lmm (Ei varmistettu)
28.7.2015 at 08:04Olen soittanut. Monta kertaa. Tosin näitä kuvaamiasi tilanteita ei ole sattunut meikäläiselle. Olen joutunut soittamaan töitten puolesta useasti. Olen 24h huoltoasemalla. Humalaisista kuskeista, kännitappeluista ja sammuneista.
Yhden kerran on jäänyt harmittamaan kun en soittanut tai lähinnä kun en tehnyt mitään. Saavuttiin kolaripaikalle, joka oli juuri tapahtunut. Moottoripyörä ojassa ja kuski keskellä tietä. Siihen oli pysähtynyt toistakymmentä autoa jo, ja pari oli puhelimessa. Jos olisimme pysähtyneet emme olisi voineet tehdä mitään. Siinä oli paljon näitä uteliaita pällistelijöitä. Silti harmittaa ettei pysähdytty. Mutta mitä olisin voinut tehdä? En osaa auttaa mitenkään. :/
Sanmakko (Ei varmistettu)
28.7.2015 at 08:36Hätäkeskuspäivystäjät on ammattilaisia, eli mun mielestä aika herkästikin saa soittaa jos yhtään on semmoinen fiilis että tää _vois_ olla hätätilanne. Kyllä sieltä aika nopeasti sanotaan jos asia ei kuulu heille. Telkkarista tulee aina välillä kotimaista ”realitya” hätäkeskustoiminnasta, muistaakseni Subilta. 112 on ohjelman nimi. Aika silmiäavaavaa settiä.
Viimeksi soitin hätänumeroon työpaikan ulkopuolella hoipertelevasta kaverista, joka puhuttaessa myönsi ottaneensa sekä viinaa että psyykelääkkeitä. Melkin puoli tuntia sain pidellä kaveria aloillaan ennen kuin lanssi saapui paikalle. Ja estää ottamasta lisähuikkaa, tai vielä paria nappia.
Juhannusyönä ajoin moottoritiellä peurakolarin. Hätäkeskukseen soittaessa ihan kuuli kuinka päivystäjä kohensi ryhtiään kun kerroin mitä oli tapahtunut. Auto sai pari lommoa, autossa olijat ei mitään (no okei, multa katkes kynsi kun puristin rattia niin lujaa…), mutta peura kitui keskellä tietä. Oli myös (tietääkseni) ensimmäinen kerta kun kuulin laukauksen. Ampunut poliisi kertoi, että peura menee Korkeasaaren leijonille ruuaksi :)
Olen soittanut myös tappelevasta spurgujengistä, jossa yksi löi toista ja tämä toinen tippui penkiltä pää edellä kivetykselle. Katselin lasin läpi, en uskaltanut mennä selvittämään kuntoa, koska muu porukka tappeli edelleen. Tyyppi kuitenkin liikkui maassa, joten paikalle lähetettiin vain poliisi. Kun muut riitapukarit oli saatu maijaan, nämä yrittivät nostaa maassa makaavaa antisankaria, mutta aika nopeasti nostoyritys vaihtui lanssin soittamiseen. En tiedä kuinka pahasti kaveri oli loukannut päänsä, mutta verta oli paljon.
Musta on kyllä hämmästyttävää se, kuinka moni ihminen pelkää mennä auttamaan siksi, että ajattelee ettei osaa tehdä mitään. Perus-EA on kuitenkin aika yksinkertaista, ja hätäkeskus voi neuvoa puhelimitse mitä tehdä. Varsinkin kun kyse on elvytyksestä, on ihan karmeaa kuulla että joku ei elvytä koska pelkää ettei osaa. Mitä vahinkoa voit enää aiheuttaa, jos toinen on jo eloton?
Palomiehenä toiminut EA-kouluttaja sanoi kerran viisaasti: ”Jos autat, et voi toimia väärin.”
paulahelena
28.7.2015 at 09:02Mulla on jotenkin tosi korkea kynnys soittaa hätänumeroon enkä oo ikinä soittanutkaan. Pitäis varmaankin. Tosi paljonhan noita maassa makaavia näkee mutta jos oon vaikka lapsen kanssa liikkeellä (tai no yksinkään, äh), niin en oo uskaltanut mennä kyselemään mitään jos ne sitten onkin jotenkin uhkaavia. Mutta soittaahan vois aina.
Vierailija (Ei varmistettu)
28.7.2015 at 09:09En ole soittanut koskaan hätänumeroon. Tämän kirjoituksen luettuani ajattelin ensiksi, etten ole törmännyt koskaan soittoa vaativiin tilanteisiin, mutta todellisuudessa en vain taida nähdä noita tilanteita. Esimerkiksi tuo goottityttö metroasemalla. En ikimaailmassa kiinnittäisi häneen sen kummemmin huomiota. En todellakaan niin paljoa, että huomaisin hänen olevan jotenkin lamaantunut ja miettiväni, että tarvitsisiko hän apua. Ylinopeutta 50 km/h alueella ajavasta moottoripyörästä ja rappukäytävässä kaikuvista avunhuudoista soittaisin hätänumeroon epäilemättä. Maassa makaaviin ihmisiin olen törmännyt, mutta aina siinä on ollut minua ennen useita ihmisiä enkä ole halunnut mennä uteliaisuuttani pällistelemään. Tai sitten olen ollut mieheni kanssa liikkeellä. Hän pysähtyy ja ottaa aina selvää, mistä on kyse. Vaikka kuinka ulospäin näyttäisi, että kyseessä on humalaansa nukkuva juoppo, niin taatusti mieheni käy herättelemässä ja juttelemassa. Olen huomannut, että kun ensimmäinen ihminen puuttuu tilanteeseen (näissä tapauksissa siis mieheni), niin sitten muutkin uskaltavat pysähtyä. Näin on käynyt joka kerta.
Nii
28.7.2015 at 11:04Olen soittanut. Maassa makaavalle, jonka kyllä tunnistin kyläjuopoksi, mutta oli pakkasta ja makasi maassa ihan liikkumatta pyöränsä vieressä niin käytiin miehen kanssa jututtamassa ja soitettiin sitten kyytiä hänelle. Joskus nippanappa täysi-ikäisenä soitettiin, kun oltiin istumassa iltaa kavereiden kesken ja yksi alkoi holtittomasti oksentaa ja sitten sammui. Viikonloppuaikaan olen soittanut tiellä juoksentelevista koirista, viikolla soitan sitten suoraan oman paikkakunnan poliisiasemalle. Kerran olen soittanut, kun edelläajava auto ajoi asuntovaunun kanssa ojan puolelle (nukahti rattiin), pääsi kuitenkin takaisin tielle kun oli ensin törmännyt tienviittaan, sattui onneksi juuri levike siihen. Kuskilla ei ollut puhelinta niin soitin tosiaan puolesta ja jäätiin siihen hetkeksi, kun pyysi keskuksesta odottelemaan apua ja ensimmäisenä paikalle ehtinyt palopäällikkö jututti sitten mua ja miestä vielä. Ihan älyttömistä ylinopeuksista ja holtittomasta ajotyylistä olen soittanut useamman kerran, samoin pari kertaa olen nähnyt selvästi humaltuneen hyppäävän auton rattiin.
Mulle on mies soittanut kerran apua, kun sain rajun sairaskohtauksen mökillä. Siitä kerrasta jäi aivan superpaska maku suuhun; minä olin maannut tajuttomana sohvalla ja häke-päivystäjä kyseli että eikö me päästäis mitenkään omalla kyydillä pois, kun sinne on niin hankala tulla. Joo, olihan sinne… isi kävi sitten meidät hakemassa keskellä yötä sadan kilsan päästä.♥ Vaikka karu totuus toki on, että noin päästiin nopeimmin; avun olisi pitänyt ajaa ensin kyliltä n. 70 kilometrin päähän autolla ja sitten vielä kelkalla 30 kilometriä, ja kelkkahan olisi ollut sitten rajavartioston tai palolaitoksen tai poliisin eli sekin lähteminen olisi vienyt aikaa. Isä on tosin samalta mökiltä kerran haettu helikopterilla, että olishan sieltä joku varmasti tullut jos olisi ollut pakko. (Tosin tuokin puhelu vei silloin aikanaan miltei puoli tuntia, kun mummo yritti hädissään saada pojalleen apua paikkaan, jota hätäkeskuspäivystäjä ei tunnistanut kun ei ollut tarkkaa katuosoitetta… vaikka oli järven nimi, mummo luetteli läheiset niemennokat, etäisyyden Inarin kirkonkylältä, mökille johtavan tien nimen, naapurijärvet, kaikki, niin ei kun yks inttää vaan että ei oo katuosoitetta apuaaaa… siinä oli mummolla meinannut keittää aika lujasti yli kun poikansa makoili pää verta valuen tajuttomuuden rajamailla ja yks ei vaan tajua vaikka ratakiskoa väännetään…)
Niin ja kerran ollaan mietitty pitäisikö soittaa 112 vai tk:n päivystykseen, kun silloin alle 1-vuotiasta pisti ampiainen ja sormi turposi aivan järjettömiin mittoihin samantien. Päädyttiin terveyskeskukseen ja oltiin 10min päästä sisällä, siinä missä lanssia olisi saanut tuon ajan varmaan odotella. Ohjeistivat kyllä soittamaan ambulanssin matkalta jos olisi tullut hengenahdistusoireita tms, mutta nopeimmin päästiin itse.
Poliisiin täällä on mennyt osalta porukkaa luotto jo aikaa sitten, kun vasteajat on niin järjettömiä. Meillä nyt ei ole hätää, mutta kyllä kieltämättä kuumottaa välillä kun tietää olevansa paikassa jonne vasteaika on parhaimmillaankin yli tunnin.
Kiisa
28.7.2015 at 14:26Tuo osoitteen inttäminen on kyllä käsittämätöntä. Kummallista, että vaikka joissain hätätilanteissa voi tosiaan olla tilanne kiinni sekunneista, niin silti on pakko saada osoite, vaikka paikka olisi muuten tunnistettava.
Isoäitini hautajaisissa serkkunsa, hyvin vanha rouva siis, sai sairauskohtauksen ja häke ei meinannut lhettää ambulanssia ilman osoitetta tuossakaan tilanteessa. Vitsi kun oli siinä, että pienellä paikkakunnalla kaikki tietävät, missä on hautausmaa ja siunauskappeli, joten kukaan ei koskaan edes ajattele sen osoitetta. Lopulta veljeni, joka tunsi itse paikkakunnan ambulanssikuskit, otti puhelimen ja kertoi, että laittakaa nyt se auto jo matkaan, kuskit tietävät ihan varmasti mihin tulla.
Meillä on mökki pienessä saaressa ja aina on ollut huoli siitä, että mitenkäs sinne saadaan apu ohjattua, kun ei ole osoitetta. Olemmekin laittaneet mmökkiin näkyvästi sen koordinaatit hätätilanteita varten.
Richie (Ei varmistettu)
3.8.2015 at 08:11Tuollaisia mökkijuttuja varten meillä on omalla mökillä laitettu seinälle koordinaatit missä mökkimme sijaitsee. Ne kun antaa hätäkeskukseen niin pitäisi paikka löytyä. En ole tarvinnut omalla kohdallani, mutta naapurimökillä kylläkin ja hyvin toimi.
http://www.112.fi/hatanumero_112/tieda_sijaintisi
rinkeli
28.7.2015 at 11:25Mulla on ihan älytön ”herranpelko” poliisia kohtaan, se on varmaan suurin syy miksen ole juurikaan soitellut. En tiedä mitä mä siinä pelkään.
Noh, oon kuitenkin kaksi kertaa soittanut häkeen, kun on ollut pakko. Ehkä niitä tilanteita ei vaan ole osunut kohdalle.
Kerran soitin kun piti exä hoitaa pakkohoitoon ja kertoa poliisille sen sijainti, että ne pysty noutamaan sen.
Ja toisen kerran ihan vähän aikaa sitten, kun kaksi about 10v poikaa pyöräili kehä III varrella.
LauraEm.
28.7.2015 at 13:09Oon soittanut muutaman kerran. Maassa makoilevista en oo soittanut, yleensä ne on ollut jotain puistoon kellahtaneita joiden olettaa nukkuvan/sammuneen. Oletus…
Palokunnalle soitin, kun yöllä baarista palatessa huomattiin miehen kans rakenustyömaan pressun palavan isolla liekilla. Poliisille soitin, kun töissä pikaruokaravintolassa kaks tyyppiä alko yöllä tappeleen ihan kunnolla eikä omat huudot auttanut. Ambulanssin soitin, kun töissä lääkäriasemalla pieni vauva meni elottomaks. Ilmeisesti en oo varmuuden vuoks soittaja, kun kaikissa on ollut kunnolla tilanne päällä.