Kello 8.30. Lasten vienti hoitoon. Joelilla alkaa kierrokset nousta.
”Kengät jalkaan ja nyt oikeasti mennään! HOP HOP HOP, kiire, mennään mennään mennään!”
Minä (flunssassa, en siksi vie lasta):
”Mutta kello on vasta puoli ja…?”
Joel:
”Niin, KELLO ON JO PUOLI! Ja lapset pitää viedä kahteen eri rakennukseen mun pitää olla jo ysiltä takaisin!”
Kello 8.33. Hieman aamuäreä puoliso ja hieman aamuäreät lapset poistuvat ulko-ovesta.
Kello 8.43. Olen juuri saanut kahvin kuppiin muun porukan poistuttua, kun ovelta kuuluu askelia.
”Mitä?? Unohtuiko jokin? Vai..? EIKÄ!!! Kävitkö sä jo???”
Koskakohan tämän oikein oppii ymmärtämään? Etenkin kun lapset ovat usein viedessä ja hakiessa ulkona, niin tästä päivittäisestä rutiinista on tullut (aiempaan verrattuna) ihan naurettavan helppoa. Ei enää itkuntuherrusta (mun) räntäsateessa bussipysäkillä tuplavaunuja työntäen, ei yliväsymyshuudossa hikisenä talvihaalarissa riepovaa pikkunaperoa, ei enää ”en lähde kotiin” -huutavaa ja pitkin päiväkodin sisätiloja karkuunjuoksevaa lasta, joka pitäisi saada vielä pissalle ja tunkea talvivaatteisiin, kun toinen sisko jo väsymyskiukkua vieressä vatsallaan kynnysmatolla maaten, ei enää aikataulun vierestä ajavia busseja, jotka heittävät loat päälle mutta eivät ota kyytiin, ei enää bussikuskeja, jotka eivät ensin suostu laskemaan lattiaosaa mutta laskevat sen sitten, kun olet juuri astumassa ulos ja kun pidät painoasi raskaampaa nukkuvalapsikuormaa ilmassa ja peruutat aivotärähdyslyöden pääsi bussipysäkin tolppaan, jonka kohdalle kuski on juuri pysäyttänyt.
Aaaaaaargh. Meinaa alkaa itkettää jo nuo pelkät muistot.
Jos me ei oltaisi koskaan taisteltu siinä järjettömässä vientihakuodysseiassa, niin me ei ehkä edes tajuttaisi tämän nykyisen tilanteen luksuslaatua. Hoidostahakumatka kesti joskus KAKSI TUNTIA, ihan hullua! (siitä täällä) Nyt voisi periaatteessa vilkuttaa heipat kotiovelta ja antaa lasten pyöräillä itse hoitoon. No, ei tietty voi. Mutta siis periaatteessa.
Kun voi lähteä viemään lapset hoitoon kesken aamukahvikupillisen ja palata niin, että se kahvi on kupissa edelleen lämmintä.
33
Heispi
20.8.2018 at 11:12Ihan huikeeta! 😍
krista
20.8.2018 at 11:37No sanos muuta! Tuntuu ihan älyttömältä, että TUO PÄIVÄKOTI ON OLLUT KAIKKI NÄMÄ VUODET TUOSSA ja me ollaan matkattu hiki hatussa sinne pääkaupunkiseudun toiseen päähän :D Mutta siis se toinenkin oli tietysti ihana ja sieltä ihanat muistot (ja siellä oltaisiin jatkettukin jos oltaisiin saatu). Mutta huh heijaa, miten paljon tuo vienti/hakumatka kyllä elämään tekee!
Lilah
20.8.2018 at 11:39Ihanan helpolta kuulostaa! (Ihmettelin aikanaan että niin pitkään hoitomatkaan ryhdyitte, vaikka paikka olis miten ihana. Omassa arjessa moinen aikasyöppö olisi ollut katastrofi.) Ja vielä kun tuohon lisää että onhan lapsetkin kasvaneet. Ei ne pari vuotta sitten olisi tuotakaan matkaa molemmat pyöräilleet ja on niitä vaiheita, joissa vaan yhteistyö sujuu huonommin kuin toisinaan. Väsykiukutkin varmaan harvemmassa jo 4- ja 6-vuotiailla.
Meillä myös aina ollut helpohko hoitomatka, max 3km ja koska kuljen töihin autolla, menee tämä siihen samaan huraukseen. Eri eteisiin lapsia on saanut jättää suunnilleen aina, mutta silti näen punaista kun päivähoitotoimistossa vähätellään lasten eri päiväkoteihin viemisen vaivaa ”eihän se nyt isoa mutkaa tee kun kaikki on niin lähellä kuitenkin”. Meilläkin eskarilaisen kuskaaminen eri paikkaan olisi aikanaan tarkoittanut sitä että puran ja pakkaan kolmea lasta talvitamineissa aamuisin tuplasti. Ei kiitos! Päivähoitotoimistosta väitetty ”vartti pidempään siinä vaan menee” ei olisi ihan riittänyt ja varttikin aamuin illoin olisi ollut mielestäni jo merkittävästi aikaa pois työnantajalta/perheeltä.
krista
20.8.2018 at 11:48Kyllä, lasten kasvaminen tekee paljon! Nuo isoimmat itkuloskalentäälapsethuutaa-katastrofithan muutenkin ovat muistoja siltä ajalta, kun Seela ei ollut vielä hoidossa; viime vuoden hoisin autolla, vaikka sellainen 45min-tunti meni siinäkin per suunta. Eli päivässä 1,5h-2h, vaikka autolla meni, apua :D Hoitomatkojen osalta oikein valinnanvaraa ei täällä Helsingissä aina ole, kaikki paikat täynnä ja siirtojonossa sata lasta. Käsittääkseni tuohon ”meidän uuteen” päiväkotiin ei moneen vuoteen päässyt muuten kuin eskariin tai sisaruspaikalla. Nyt saatiin sitten just ne lottovoitot eli eskaripaikka ja sisarussiirto. Ja lisäksi kun meillä on ollut ne ”puolikaaat talvet”, en jotenkin ”kehdannut” alkaa vaatimaan (?) paikkaa lähempää, kun kuitenkin oman työn jouston takia pystyin tuota rumbaa käymään. Ehkä olisi voinut olla jämäkämpi sen kanssa, mutta sitten se ”toiset tarvitsee enemmän” -ajatus taas vei voiton omasta mukavuudesta :D Tässä meidän alueella on siis tosiaan käsittääkseni pääkaupunkseudun huonoin hoitopaikkatilanne, kun on paljon lapsia muuttanut alueelle, joka rakennettiin ajatellen, että tähän muuttaa etupäässä lapsettomia pariskuntia, jotka muuttaisivat kauemmas sitten lapset saatuaan. Toisin kävi ja tästä tuli ihan lapsiperhekaupungiosa <3
-
Joo voi apua vielä sitä, että pitäisi viedä kokonaan eri paikkoihin lapset! Meilläkin toki Seelalla ois ollut kiva jäädä vanhaan tuttuun paikkaan, mutta sit toisaalta se ei ollut ollenkaan vaihtoehto, koska homma ei olisi hoitunut mitenkään. Tälläkin valitetavasti tiedän perheitä, jotka eivät sitä sisaruussiirtoa edes saaneet. Tosi hurjaa! Että täytyy olla kyllä superonnellinen, että sisaruspaikka järjestyi samasta "kompleksista" vaikka ei ihan samassa paikassa olekaan. Ja Seela saa nyt olla tuossa samassa nämä kolme vuotta eli varmasti tulee "omaksi" <3
Tilde
20.8.2018 at 20:41Me haettiin lapsille siirtoa toiseen päiväkotiin Helsingin sisällä nyt tänä vuonna. Päiväkodin johtaja sanoi, että jos matka-aika nykyiseen päiväkotiin on yli puoli tuntia suuntaansa, niin ovat velvollisia järjestämään paikan oman alueen päiväkodista. Mutta ehkä tämä ei koske koko Helsinkiä, vaan vain tuota aluetta? Enkä tiedä miten tuo puoli tuntia lasketaan, olisiko se oikeasti matka-aika julkisilla ruuhkassa vai autolla vai miten. Ei tullut kyseltyä tarkemmin.
krista
20.8.2018 at 21:02No hei oispa ihan huippua, jos olisi tuollainen pykälä! En tiedä, onko alueellinen vai ei (en ollut ennen kuullut), mutta TOIVOTTAVASTI koskisi kaikkia! Meidän siirtohakemusajatukset jäi aikoinaan siihen, kun oltiin noita puolikkaita talvia Espanjassa: todettiin, että niiden myötä tulee lapsille jo sen verran muutosta ja ”kahdet päiväkotiystävät” (toiset Suomessa ja toiset Espanjassa), että ei haluttu siihen mitään ylimääräisiä muutoksia vielä päälle. Siksi ei oltu siirtojonossakaan – plus että oltiin kuultu sen johon epätoivojonomaisuudesta, niin ei lähdetty edes yrittämään nyt viime aikoina enää. Mutta eskariin tosiaan piti hakea sitten omalle alueelle, ja täysbingo, että päästiin ykkösvaihtoehtoomme! Ei oltais kyllä uskottu, että tuohon päästään, kun paikat menee ensin aiemmille ko. päiväkodin lapsille ja loput arvotaan… Ois varmaan pitänyt myös lotota, kun kävi noin hyvä tsägä! :D
A
20.8.2018 at 21:33Pitäisi sen koskea, tai siis kaupunki pyrkii löytämään pk-paikan niin, että julkisilla liikkuen 30 minsaa matka. Mutta ei kai sitä luvata, että pystyttäisiin takaamaan. Käytännössä tiedän hyvin ettei se toteudu, kaverin taaperokaksoset on esim. 40 minsan matkan päässä hoidossa (toki vielä niin, että väärään suuntaan kummankin vanhemman työpaikan suhteen). Siirtohakemus on vireillä, mutta tadaa, kahdelle lapselle yhtäaikaisen paikan saanti on ilmeisesti liki mahdotonta (etenkin kun ovat alle 3v). Harmittaa kaverin puolesta kovasti, luulisi että siellä pk-paikoista päätettäessä ymmärrettäisiin, että monikkoarki voi olla aika raskasta ilman pitkiä matkoja hoitopaikkaankin…
A
20.8.2018 at 11:42Jep, toi on mahtavaa (meillä olisi noin luksusta, jos lähimpään päiväkotiin ois päästy, onneksi tuleva lähikoulu on vielä lähempänä kuin lähin pk eli ensi vuonna toivottavasti lapsen koulumatka on 100m kävellen ja vain yksi rauhallisen kadun ylitys, tosin tuota ”läpiajo kielletty” katua taksit käyttää oikoreittinään ja vauhti on kova, mutta huonomminkin voisi olla asiat). Meidän vartti kävellen ja viisi minsaa fillarilla kestävä päiväkotimatka ei kuitenkaan ole kivoilla keleillä yhtään paha (silloin kun sataa kissoja ja koiria taivaalta, niin saattaapi pikkaisen risoa, nimittäin julkisilla kunnei tuonne pääse) ja ne kurjat kelitkin jaksaa ihan vaan siksi että päiväkoti on mahtava (se lähin päiväkoti on myös, mutta sinne olisi varmaan pitänyt alkaa jonottaa synnytyslaitoksella, tai enpä tiedä oisko sekään auttanut kun sinne pääsee lähinnä sisarus perusteella).
krista
20.8.2018 at 20:39Joo meillä on kans sellainen ”jonoon synnärillä” -päiväkoti tuo :D Aaa paitsi että jonoahan ei teoriassa kai (näihin julkisiin) ole, mutta silti :) Mutta itse asiassa vähän matkan päässä on yksityinen päiväkoti, metsä-steiner-yhdistelmää muistaakseni – siihen joskus ajattelin, että ”no hei tuonnehan tytöt menee”. Kuulin sitten, että joo ois pitänyt varmaan vauvana laittaa jonoon :) No, aina joku tietysti pääsee :)
–
Meillä kouluun on sit isomman tien ylitystäkin, kääk. Ei pysty edes vielä yksin kulkemista ajattelemaankaan, mutta ehkä tää täst… tai sit ei :D Saattelen ehkä yläasteikään asti :D
laurasss
20.8.2018 at 12:34Aaahhhaha minusta tuntuu että oon lukenu lähes kaikki nuo vientihakuodysseian kohdat aikanaan. Ehkä joku oli josta et ollut kertonut? Se pään lyöminen? Mutta aah, kuinka mainioo! Hyvä te! Mainiot muksut!
krista
20.8.2018 at 20:41Pään lyöminen on varmaan jäänytkin (ehkä) avautumatta – se oli silleen ihanasti, kun bussi oli pysähtynyt JUST pysäkin tolpan kohdalle, ja siitä kun peruuttamalla vaunujen kanssa tulin, niin WUTUM! Aika lailla kolahti, au, onneksi ei käynyt pahemmin :D
–
Vaihtoehtoisesti sekin oli kivaa, kun bussi pysäytti niin kauas kadulle, että vaunujen renkaat ei yltäneet jalkakäytävälle asti vaan jäi siihen vaarallisesti kiilatuksi, pahimmillaan bussi jo siinä sulkee ovia… Auh. Jotenkin tuo hoitoon kulkeva linja oli just paha, kaupunkiin päin kulkevat ajavat jotenkin paljon ”siistimmin”.
Karina
20.8.2018 at 12:58Mahtavaa! Meilla oli tyttaren paivakotitaival kokonaan niin, etta matkaa n. 100m ja eskariin mennessa sitten muutettiin asuinalueelta toiseen, ja vientimatka muuttui sellaseiksi n. kilsan mittaiseksi, eli ei sekaan viela paha. Pikkuvelikin oli siina samassa rakennuksessa paivakodissa ja kun tytto meni kouluun siihen viereen, niin oli superhelppoa saattaa tyttokin ekalla kouluun kun vietiin pikkuveli samalla matkalla. Oon niin mukavuudenhaluinen etta pitkat vientimatkat olis olleet ihan kauhistus, onneksi kavi noin hyvin molempien asuinpaikojen kohdalla. Sittemmin meidankin alueella on lapsiperheet lisaantyneet niin paljon, etta meidan taloyhtiosta ei tana vuonna enaa paasseetkaan lapset siihen samaan paivakotiin vaan kauemmaksi joutuivat.
Kun poika meni kouluun, niin han saikin sitten opetella itsenaiseksi menijaksi alusta asti, kun ei ollut ketaan paivakotiin vietavaa enaa… Tassa huomaa hyvin sen, miten esikoisen kohdalla tuli kanaemoiltua ja kuopus elaa pellossa :D No, toisaalta esikoinen on toki kavellyt veljensa kanssa, ja pojan luokkakavereistakin moni asuu meidan huudeilla niin kaikki menee sitten yhdessa :)
Mutta on kylla jotenkin supervapauttavaa (ja outoa aluksi) kun ei tartte ketaan vieda mihinkaan eika hakea enaa mistaan vaan kaikki kulkee omilla avaimillaan ja lapset on kotona kun ma ja mies kotiudutaan toista.
(sori, uudessa tietokoneessa on IT osaston virheen takia englantilainen nappaimisto)
krista
20.8.2018 at 20:51Piti ihan katsoa kartalta – meillä taitaa olla kilometri sitten just kouluun. Onneksi muuten sitten tosiaan meilläkin mennään samaan suuntaan myös sitten, kun pienempi menee hoitoon ja isompi kouluun; tosin ei tiedä, miten aikataulut menee. Sitäkin pitää sitten miettiä, että oisko iltapäiväkerho vai tekisikö itse lyhempää päivää ja saisi perheaikaa… Kaikenlaisia päätöksiä, apua :D
–
Mutta se ois muuten ihanaa, jos samalle luokalle tulisi vaikka joku, jonka kanssa lapsi voisi kävellä sitten kouluun yhdessä! Tuntuu niin hurjalta ajatella, että vuoden päästä periaatteessa voisi yksin mennä – EI VOI :D Tuohon lähelle voisikin ilman tienylityksiä, mutta kouluun asti… eiiiih :D
–
Joo varmaan ihan hurja fiilis, kun ketään ei vie eikä hae! Varmaan ositn tosiaan vapauttavaa, mutta sit toisaalta mulla tulee aina se fiilis, että eeeeeeeeee-eeeeikö enää yhtään vauvaa <3
Tilia
21.8.2018 at 08:20Se on muuten jännä, miten eskarivuoden aikana meidän ”vauvoista” kuoriutuu reippaita koululaisia, jotka oikeasti sinne kouluunkin oppii yksin kulkemaan. Ja vaikka mitä muuta lisäksi. Palataan teemaan vuoden päästä. :)
krista
21.8.2018 at 10:04<3 ihan jotenkin uskomatonta, riipivää ja ihanaa samalla <3
Tarja
20.8.2018 at 14:54Asuimme ennen maalla, lähimpiin palveluihin oli noin 15 km matka eli aina piti kulkea autolla. Tyttö kävi tuolloin osapäiväisesti päiväkodissa, vietiin ja haettiin töihin mennessä ja sieltä tullessa. Reilu vuosi sitten muutettiin kaupunkiin nimenomaan lasten tarpeiden vuoksi ja oman arjen helpottamiseksi. Tyttö sai eskari- ja hoitopaikan 1.5km päässä olevasta päikystä, ja samoin pikkuveli. Tämäkin työmatkan varrella ja kauppa vieressä, jossa näppärästi käy hakemassa arkitarpeita töistä tullessa. Nyt tyttö meni kouluun, joka on kotimme vieressä tien toisella puolella, pikkuveli jatkaa vielä päikyssä ja siirtyy sieltä aikanaan samaan kouluun. Liian helppoa? Uusi yläastekin rakentuu reilun kilometrin päähän. Hyvästi, kuskaukset. Ah. Nautin.
krista
20.8.2018 at 20:54Kyllä tuo kulkuyhteyksien sujuvuus on vaan iso juttu siinä arjen sujuvuudessa! Ja oi, mikä koulumatka teillä lapsella ja tulevaisuudessa molemmilla, ihan luksus! Kuskauksiin menee paitsi aikaa, niin kyllä se kysyy hermoakin :D Meillä kun ainakin usein ne siirtymävaiheet on sellaisia, että lapset tekee kaikki mahdolliset temput homman viivästämiseksi :D Tai no oikeastaan itse siirtymä usein sujuu, se lähtö on vaikeinta :D
Pire
20.8.2018 at 23:18Kylläpä kuulostaa joutusalta teidän päiväkoti aamut! Itse vähän valmiiksi kauhulla odotan ens talvena päiväkotirumban alkamista. Maalla asutaan ja lähimpään hoitopaikkaan 7km jos sattuu lapset siihen pääsemään. Ja toiseksi kunnassa on sellainen periaate, että kaikki alle 3v. Menee pph hoitoon ja siitä yli päiväkotiin. Jos et tarvi vuorohoitoa. Eli tuon periaatteen mukaan, aika moni perhe joutuu kuskaamaan lapsiaan eri paikkoihin. Tuleeko kellään mitään jäätävän hyvää perustetta mieleen, minkä saan sitten sanoa päivähoidon esimiehelle, jos ja kun he alkavat tarjota 1v lasta Phh hoitoon ja 4v. Lasta päiväkotiin, että miksi tämä järjestely ei käy. Yleensä en koskaan ”hikeenny” ja pystyn asiallisesti keskustelemaan asioista, mutta tämä päiväkoti asia meidän kunnassa ON NIIN SYVÄLTÄ, että tätä asiaa en aio heti niellä ja todellakin aion olla se hankala äiti ihminen :D jos tarve vaatii. Toivottavasti ei tarvi. Onko kohtalo tovereita?
Sannanen
21.8.2018 at 08:36Siis eikö Suomessa kaikilla lapsilla ole lain takaama oikeus päiväkotiin vai olenko ihan väärässä? Olisiko siinä pohjaa argumentille?
Lilah
21.8.2018 at 09:23Ei ole mitään oikeutta päiväkotiin vaan kunnalliseen päivähoitopaikkaan. Meillä vähän sama ollut, että alle 3v:t laitetaan pph:lle, koska pienten päiväkotiryhmiä ei vaan ole. Tosin sinne pph:lle on sitten usein saanut sen isommankin, mutta se taas ei välttämättä ole sen isomman etu. Alle 3 v paikat on täyttyneet pitkälti eskarilaisten sisaruksilla.
krista
21.8.2018 at 10:11Oisko esimerkiksi sellaisessa argumenttia, että joissain kunnissa (esim. Helsinki) sanotaan, että sisaruusperuste on hyvin vahva – eli että muissakin kaupungeissa ymmärretään, että on perheen ja lapsen etu, että lapset pääsevät samaan paikkaan päivähoitoon. Ja jos sitten laskee ihan kaikki vienti/hakumatkat ja perustelee, että miten se vaikuttaa perheen ajankäyttöön. JA tietysti se, että lapsille tuo turvaa tietää, että sisarus on samassa paikassa, mahdollisesti voivat olla yhdessäkin päivän aikana jne.
–
Olisiko muuten teille mahdoton ajatus, että jos perhepäivähoitoa tarjotaan (sehän voi olla tosi hyvä ratkaisu, jos hoitaja on ihana!), niin yrittäisi saada molemmat lapset sinne alkuun ja sitten kunnalliseen myöhemmin siirrolla, viimeistään eskariaikana? Tiedän paljon tyytyväisiä perhepäivähoidossa kävijöitä, myös lasten/sosiaalialan ammattilaisia, jotka itse ovat valinneet omille lapsilleen mieluummin perhepäivähoidon. Mutta se riippuu tietysti ihan hoitajasta! Ja tietysti mulle itselle kynnys ois siinä, että saisi sitten molemmat lapset samalle perhepäivähoitajalle.
–
Jossain määrin ”hankalana” oleminen kyllä kannattaa! Kun on silleen sopivasti :) Silleen perustellen ja mahdollisimman maltilla etenkin just tällaisissa tapauksissa, joissa perusteet (molemmat lapset samaan) selkeästi on olemassa.
Lilah
21.8.2018 at 13:03Nämä samat argumentit on valitettavasti varmaan kaikilla ja jos seinät ei anna myöten niin ei vaan anna :-( Valitettavasti vanhemmat pitävät päivähoito/kouluasioista meteliä vain silloin, kun ovat itse tässä elämäntilanteessa. Päätöksenteossa näitä ajavia henkilöitä ei juuri näy (kuinka ollakaan ruuhkavuosina harvemmat ovat mukana kuntien päättävissä elimissä ja lautakunnissa). Kun aika on kullannut ruuhkavuosimuistot, tuntuu ehkä että on ihan piece of cake viedä lapsia useampaan paikkaan. Näin ainakin tässä Varsinais-Suomessa on muutaman lähikunnan/kaupungin päätöksenteko itselleni näyttäytynyt. Omassa kotikunnassamme kunta on nimenomaan linjannut, että sisaruus ei ole peruste esimerkiksi samaan kouluun pääsylle ja AVI on tämän päätöksen sinetöinyt. Tasaisia luokkakokoja pidetään tasapuolisuuden takeena (tämän seurauksena samalta alueelta voidaan lapsia eri vuosina osoittaa eri kouluihin jos matka ei merkittävästi eroa tai jos ovat joka tapauksessa kuljetusoppilaita) vaikka todellisuudessa luokalla olevalla aineksella ja opettajan ammattitaidolla lienee paljon suurempi merkitys lapsen saaman opetuksen laatuun.
Maaseutumaisessa ympäristössä perhepäivähoito usein vetää paremmin, koska kaikki tuntevat kaikki ja ihan ”villejä kortteja” ei hoitajien joukossa ole. Itsellä olisi iso kynnys laittaa vieraalle pph:lle vain pieni, joka ei osaa edes kertoa päivän kulusta. Isompi sisarus mukana on paitsi turva pienemmälle niin myös vanhemmalle sen suhteen että hoito on asianmukaista.
Mansikka
21.8.2018 at 09:03Kuulostaa kyllä ihan luksukselta! :) Meillä on vielä aavistuksen helpompaa: lapsia ei tarvitse viedä aamuisin minnekään, vaan hoitokaverit tulevat aamuisin tänne meille, ja siitä vielä maksetaan! :D No joo, onhan tässä pph:na toki työtä riittämiin ja päivät on olleet välillä pitkiä, mutta ainakin just tähän elämäntilanteeseen on ihan paras ratkaisu ja muutenkin ihanaa työtä saan tehdä :) Ensi syksynä alkaa sitten kuskaus- ja hakurumba meilläkin, kun esikoinen menee eskariin. Onneksi tässä 1,5 kilsan säteellä on monta vaihtoehtoa, kaikki ei aivan yhtä hyvämaineisia, mutta jospa saataisiin paikka, jossa typy viihtyy. Se vain harmittaa, että periaatteessa tyttö voisi tulla eskaripäivän jälkeen kotiin eli käydä siellä vain sen ”pakollisen” ja ilmaisen neljä tuntia, mutta käytännössä hakeminen klo 12.30-13 hoitolasten kanssa ei taida juuri koskaan onnistua, koska päikkärit, eli kokopäivähoito taitaa olla ainut vaihtoehto. Ihan mielenkiinnolla jo toisaalta odotan, minkälaista on viedä lapsi päiväkotiin, kun kokemusta ei siitä vielä ole :)
krista
21.8.2018 at 10:19No tuohan se sitten se optimiratkaisu on – hoitomatka nolla ja rahaakin tulee :D Hih muuten just tänä kesänä pariin otteeseen sain itseni kiinni haaveilemasta, että ah tällaista varmaan olisi perhepäivähoitajana, kun meillä istui ruokapöydän ääressä pari ”ylimääräistä” 5-7-vuotiasta söpöläistä, kaikki silleen ihanasta harmoniasta niiin kuin suoraan satukirjasta. Että SELLAISTA se perhepäivähoito varmaan ois, oispa helppoa ja idyllistä, hih! (lue: ei todellakaan olisi sellaista koko aikaa, sen kyllä arvaan)
–
Meillä lapsi jää vielä kahdeksi tunniksi tuon eskarin loppumisen jälkeen; täällä on siinä just sitä vapaata leikkiä enemmän ja ajattelin, että uudet ystävyyssuhteet siinä syvenee paremmin kuin että olisi ns. pelkkää virallista ohjelmaa. Että voi olla ihan kivakin lapselle, jos päivä on vähän pidempi! Seuraavan vuoden koulun/iltapäiväkerhon osalta oon miettinyt tätä samaa. Itsellä on lapsuudesta sellainen muistikuva, että iltapäiväkerhossa ne varsinaiset syvät ystävyydet sitten syntyi, kun koulupäivän jälkeen pääsi vapaasti leikkimään. Toisaalta ihastelen etukäteen ajatuksella, että tekisin lyhyttä työpäivää ja sitten lapsi tekisi iltapäivisin läksyjä keittiön pöydän äärellä (heh taas ajattelen tuollaista idyllistä satukirjakuvaa :D ). Mutta sitten toisaalta oisko se iltis just se juttu, mikä lapsen mielestä ois ihaninta ja jossa ois ystävyyksien kannalta kiva olla… No, onneksi sitä ei IHAN vielä tarvitse päättää, mutta tuollastakin oon jo ehtinyt miettiä :D
Lilah
21.8.2018 at 12:53Meillä tuttavaperheessä eskarilainen sai kulkea eskarista yksin kotiin, kun äiti oli pph eikä pystynyt hakemaan ja matka lyhyt ja turvallinen.
En tiedä millaisia eskarit pk-seudulla ovat tai onko päiväkotikohtainen vaihtelu suurta, mutta meilläpäin eskari on hyvin leikinomaista eikä oppiminen pääsääntöisesti tapahdu pöydän ääressä kirja edessä vaan ihan jossain muualla toiminnan ohessa. Eskarikirjoja ei ole päiväkodissamme käytetty enää moneen vuoteen vaan tekevät toiminnallista matematiikkaa ja äidinkieltä. Ja olennaisimmat eskaritaidot eivät edes ole ”akateemisia” vaan sosiaalisia. Koulusta olivat jopa toivoneet, että ”älkää opettako niitä lukemaan ja kirjoittamaan”, koska alkuluokkien opetussuunnitelmassa ne taidot ovat kuitenkin isossa roolissa. Osa tietysti oppii ennen koulua jo opettamattakin ja nykyään taitaa yli puolet ykkösluokkalaisista tavallisesti jo osata lukea. Omana kouluaikana muistan että tällaisia oli 28 lapsen luokassa max. kourallinen.
Ip-kerho on varmasti ihan mukava vaihtoehto. Meilläpäin pelkät eskaritunnit tarvitsevat lapset on myös osin keskitetty samaan paikkaan ja päiväkodit keskittyvät lapsiin jotka tarvitsevat myös eskaria täydentävän päivähoidon. Jos lähes kaikki muut jäävät hoitoon, voi tosiaan tuntua kurjalta tulla aina haetuksi heti eskarin päätteeksi.
krista
21.8.2018 at 13:08Joo mä luulen, että vaihtelua on – meilläkään ei ole (ainakaan toistaiseksi) ollut puhetta mistään kirjoista ja myös meillä on tuo ”sosiaalisuustaitojen” oppi keskeistä! Mutta oon kuullut toisinkin. Meillä ihan painotettiin sitä, että täällä opetellaan niitä taitoja, joilla sitten ”koulutaidot” opitaan koulussa: vuoronsa odottamista, kaverin huomioimista jne. Mutta tuohon eskarikellonaikaan ohjattua toimintaa ja sellaista ”yleistä järjestyksessä olemista” (vs. ”juokse vapaasti leikkimässä missä vaan mitä vaan”) on huomattavasti enemmän kuin aiemmassa päivähoidossa; tosin osa riippuu varmasti päiväkodista ja sen ”taustapedagogiikasta” ja toimintatavoista, osa sitten varmaan eskarista, ja osa ihan henkilökunnasta :) Ja varmasti lapsistakin :) On ollut aika kiva päästä näkemään ja kokemaan erilaisia toimintatapoja tän hoitopaikan vaihdoksen myötä! Silva tykkää eskarista ihan valtavasti <3
A
21.8.2018 at 13:33Mä luulen että tässä on isoin ero onko eskari koulussa vai pk:ssa. Tai koulueskarin osalta vaan kavereiden juttuja (mm. ei päiväunia :D), kun oma lapsi on pk-eskarissa Helsingissä. Omiin silmiin ekojen viikkojen aikana ei ole eronnut oikeastaan mitenkään viskareiden toiminnasta (samassa ryhmässä oli lapseni siis viskarina, eskarit ja viskarit toimii pääosin erikseen aamupäivät, ip:t samassa). Mitä viime vuonna katsoin viskarien toimintaa vs. eskareiden, niin eskareilla oli enemmän retkiä ”ulkomaailmaan” tyyliin kirjastoon, liikennekaupunkiin, museoihin, näytelmiin (vs. viskareiden retket muualle muutaman kerran vuodessa, viskareilla viikottainen lähimetsään/leikkipuistoihin) ja eskarin pidempikestoiset projektit (mm. perinne on että eskarit kutoo kangaspuilla oman istuinalustan). Oma lapsi (osannut lukea jo 4v. iästä ja rakastaa haasteita) on ehkä ollut vähän ”harmistunut” kun ei ole ollut mitään tehtäviä tms (lähinnä ryhmäytymistä on harrastettu kun eskareista noin puolet on uusia). Eli ei eskarissa mitään kirjaa meilläkään ja odottavalla mielellä että mitähän eskarissa puuhataan tulevina kk..
Mansikka
21.8.2018 at 20:32Täällä suunnalla ei taida olla tuota mahdollisuutta, että lapsi kulkisi itsekseen. Ainakin parilta tuttavalta kahdesta eri päiväkodista olen kuullut tällaista. Voisihan sitä tietenkin jostain vielä kysäistä.. Toisaalta koen, että eskarista/päiväkodista hakeminen olisi tärkeä ja mukava juttu, jotta saisin tavata päiväkodin henkilökuntaa säännöllisesti (luultavasti mies meillä tulee hoitamaan aamuiset viennit), kysellä päivän puuhista ja siitä, miten on mennyt jne.
Mansikka
21.8.2018 at 20:27Hih, juuri sellaistahan se on perhepäivähoidossa joka hetki! :D
Joo, se on kyllä ihan totta, että hoitoon jääminen varsinaisen eskariajan päätyttyä saattaa olla lapselle myös tosi mieluinen juttu. Meillä vain on sellainen typykkä, joka tykkää yhteisleikkien lisäksi myös puuhailla paljon itsekseen, lukea, piirtää, väkerrellä jotain ym., ja tuntuu, että neiti ihan tarvitsee tällaista aikaa riittävästi päiviinsä, jottei kuormitu liikaa. Vähän huolettaa, tuleeko tulevista hoitopäivistä jo liian pitkiä ja raskaita, kun tosiaan kotonakin voisi olla. Toivottavasti myös päiväkodissa on tarpeeksi tilaisuuksia tällaiseen itsekseen puuhailuun :)
Iltapäiväkerhoasiassa on teille varmasti pähkäiltävää! Se on kyllä ihan totta, että varsinkin nykyään, kun iso osa ekaluokkalaisista kuulostaa menevän koulun jälkeen iltapäiväkerhoon, voi se olla lapselle myös se mieluisin vaihtoehto. Voisitteko ajatella jotenkin niin, että haette paikkaa ja katsotte sitten, miltä siellä käyminen alkaa tuntua? Ainakin täällä meilläpäin iltapäiväkerhopaikan voi irtisanoa missä vaiheessa vuotta vain, jos perhe ei halua paikkaa enää pitää.
Miitu
21.8.2018 at 16:35Mun aamut on helpottanu huomattavasti, kun koulupäivät alkaa niin myöhään, että isä vie ainakin koululaisen ja lisääntyvissä määrin myös hoitoon menijän. JUHUUWUHUUJIHUU ja mitä näitä nyt on, kun itse säästyy väsyneeltä aamukiukuttelulta (on kyllä mun mielestä jo aikakin, kun oon näitä viis vuotta kuunnellu).
.
Meillä on nippanappa matkaa koululle just alle koulukyydin mahdollistavan rajan, mikä on näille pikkutyypeille kyllä turhan pitkä. Toistaiseksi ollaan saatu naapuruston kanssa soviteltua niin, että joku/jotkut hoitaa kuskaukset. Siitä huolimatta tyttö näkee painajaisia siitä, että joutuu kävelemään (yksin) kouluun. Pieni oka siis muuten hyvin alkaneeseen koulutaipaleeseen.
.
Eskarivuoden toiminnat oli tälle lukijallekin mielestäni aivan sopivat. Kirja oli, mutta tekivät siitä tehtäviä ehkä kerran viikossa, ulkoilivat paljon, lainasivat säännöllisesti kirjoja kirjastosta ja harjoittelivat luku- ja laskutaidon esitaitoja ja etenkin tosiaan noita sosiaalisia taitoja ym. harjoiteltiin. Vaikka meidänkin tyyppi tosiaan on lukenu nelivuotiaasta asti, eskarivuonna esim. tavurajat ja äänteiden kestot hahmottui selkeämmin. Lähes kaikki kirjaimet ja niitä vastaavat äänteet harjoittelivat eskarivuoden aikana, minkä pohjalta on helppo lähteä harjottelemaan varsinaista lukemista koulussa.