Tämä pitkä kirjoitus tulee nyt minulta tavallaan reilut 9 kuukautta myöhässä. Mutta siellä ne tekevät työtään tälläkin hetkellä, huolehtivat uusia ihmisiä maailmaan -Kätilöopiston kätilöt.
Onkohan juuri tällä hetkellä siellä syntymässä tyttö vai poika, ja millaiseen perheeseen…? Ponnistaako joku juuri nyt, ja kuka istuu tällä hetkellä Haikaranpesän synnytysammeessa tulevaa koitosta jännittäen…? Ja ovatko juuri ne samat kätilöt työvuorossa, jotka auttoivat myös meidän vauvan maailmaan?
*******
Itse asiassa tähän 9 kuukauden viiveeseen on syynsä. Eräs myrtsi. Kahden viikon Kätilöopistolla olon jälkeen totta kai tämä myrtsi osui meille viimeikseksi. Hän ei halunnut auttaa, kun pyysin lähtöhetkellä neuvoja keskosen kiinnittämiseen turvakaukaloon. Sen sijaan sain moitteita, haukkuja, arvosteluita ja tuhahteluita – niin kauan, että siinä stressitilassa aloin itkeä lohduttomasti. Vasta sitten hän tuhahdellen tuli huoneeseemme.
Olin kuvitellut, että poistuessamme Kättäriltä käymme henkilökohtaisesti kiittämässä kaikkia ihania työntekijöitä. Ehkä jopa halaamassa. Sen sijaan poistuimme niin, että Joel talutti minua ja minä nyyhkytin puolihysteerisenä.
Ei ihan kaikkein onnistunein päätös. Iso osa harmitusta oli se, että tämä myrtsi jätti nyt minulle sen kaikkein viimeisimmän mielikuvan ja uhkasi haudata kaikki ihanat kokemukset muista kätilöistä allensa. Typerää – miksi yksi huono kokemus vesittäisi sata hyvää?! Nyt, kun aikaa on jo kulunut, voin jo sulkea myrtsin paremmin pois mielestäni ja keskittyä niihin muihin. Niihin ihaniin.
Apua, ja nyt se myrtsi on saanut jo aivan liikaa tilaa tästä. Hush, myrtsi! Mä puhun nyt niistä muista.
*******
Oma äitini on ensimmäiseltä koulutukseltaan kätilö. Myöhemmin hän opiskeli myös sairaanhoitajaksi, ja viimeiset parikymmentä vuotta työelämästään hän työskenteli neuvolassa. Kaikkein ylpein hän ammatillisesti on kuitenkin ollut juuri kätilön työstä: opiskelusta 60-luvulla Kätilöopistolla ja työskentelystä mm. Posion alkeellisessa synnytyssairaalassa.
Itselleni äidin työ näyttäytyi lapsena aika yksinkertaisena: mitä niin vaikeaa voi muka olla lasten punnitsemisessa ja raskaana olevien naisten kanssa juttelemisessa? Minua ei kiinnostanut äidin työ yhtään, eikä äiti työasioista koskaan puhunutkaan. Istuin kuitenkin aika usein koulun jälkeen äidin työpaikalla sarjakuvia lukemassa – pitkään sanasta ”kätilö” tulikin minulle ensimmäiseksi mieleen Nakke Nakuttaja.
*******
Synnytyskokemusteni jälkeen olen usein ylistänyt äidilleni Kätilöopiston kätilöitä. Ja äiti on siitä selvästi myös itse ylpeä. Tytär on vihdoinkin nähnyt vilauksen äidin ammatillisesta maailmasta.
Tämän myötä on käyty monia tosi kiinnostavia keskusteluita, kun äiti on kertonut opiskelijaelämästä 60-luvun Kätilöopistolla. ”Vau, ootko sä ollut mukana jossain opiskelijoiden hippiaatejutuissa? Ooo tai vaikka Vanhan valtaamisessa?!”, olin joskus teininä hölmönä kysynyt, kun äiti oli maininnut asuneensa 60-luvulla Helsingissä.
Voi, miten kaukana todellisuudesta tuo kysymys olikaan.
60-luvun kätilöopiskelijat asuivat Kättärillä tiukkojen sääntöjen alla. Kätilöiltä odotettiin siveellistä, lähes nunnamaista käytöstä. Kotiintuloajat olivat tiukat ja yhtään pidempiin poistumisiin tarvittiin lupalaput. Vierailijoita ei saanut tuoda huoneisiin, vaan heitä tavattiin vierailuhuoneissa – ja heh, miesvierailijoita ei kai kukaan (tai ainakaan minun kiltti perhetyttö-äitini) uskaltanut ajatellakaan…
Eräs äidin opiskelukaveri oli jo naimisissa ja tuli aivan opiskelun loppuaikoina raskaaksi. Valmistumisen aikaan hänen raskausmahansa oli jo selvästi näkyvillä. Siksipä hän ei päässyt mukaan valmistujaisiin, muita kätilöitä (ja itseään) häpäisemään. Valmistua hän silti sai, mutta paperi hänelle ojennettiin muualla. Raskaana oleminen ei sopinut siveiden kätilöopiskelijoiden imagoon.
Myös toinen äidin tuttu, saman kylän tyttö pohjoisesta, meni naimisiin jo opiskeluaikanaan. Ja tuli raskaaksi kesken opiskeluiden – pöyristyttävää! Niinpä hänet erotettiin määräaikaisesti. Hän palasi takaisin pohjoiseen kotikyläänsä odottamaan ja synnyttämään. Lapsen synnyttyä hän antoi sen muutamaksi vuodeksi Kittilän emäntäkoululle ”oppimateriaaliksi”, päästäkseen siis itse takaisin opiskelemaan ja valmistumaan ammattiin. Vasta valmistumisensa jälkeen hän pääsi (lomia lukuunottamatta) tutustumaan omaan lapseensa ja mieheensä.
Nämä tarinat ovat tuntuneet minusta aivan häkellyttävältä. Miten paljon maailma onkaan muuttunut (Suomessakin) muutamassa vuosikymmenessä. Ja miten kipeitä ratkaisuja ihmiset ovat joutuneet tekemään.
*******
Okei eksyin aiheesta. Takaisin nykypäivän Kätilöopistolle.
Kaksi Kättärillä viettämääni viikkoa tarjosi myös samalla tosi kiinnostavan katsauksen tuollaisen laitoksen arkeen. Ja kätilöiden työhön. Olin sinä aikana tekemisissä ehkä noin 30 kätilön kanssa.
Ja niin kuin jo alussa sanoinkin: hitsi, miten paljon opin tuota työtä arvostamaan!
Minun näkökulmastani ainakin näytti, että kätilöt siellä Kätilöopistolla pyörittävät sitä koko isoa-isoa toimintaa. Mikä vastuu! He eivät todellakaan ole mitään ”lääkäreiden pikkuapureita” niin kuin olin aiemmin kuvitellut. Vaan juuri he ovat niitä, jotka homman hoitavat! Ja samalla ovat tukevia, ymmärtäväisiä, kuulevia ja inhimillisiä.
Totta kai kätilöiden joukossa oli monenlaista persoonaa. Oli kokemattomia vasta-alkajia, jotka olivat sitäkin innostuneempia. Sitten oli vakaita tyyniä konkareita, jotka varmasti pysyisivät rauhallisena vaikka koko massiivinen talo horjuisi. Oli rempseitä nauravaisia ilopillereitä, ja vähän leipiintyneitä mutta silti hommansa hoitavia perustyyppejä, jotka kuitenkin pienellä ”lämmittelyllä” sai vilauttamaan hymynkin. Niin ja oli se yksi ilkeä myrtsi, mutta hush taas myrtsi pois tästä jutusta.
Tätä viimeistä lukuunottamatta kaikilta sai apua ja lämpöä. Me olimme vauvanhoidossa täystumpeloita ja varsinkin minä olin typeriä kysymyksiä ja epävarmuuksia pullollaan. Meitä opastettiin pesussa, vaipanvaihdossa, imettämisessä. Kerrottiin kantoliinasta, esiteltiin imetystyynyä. Meitä kehuttiin, rohkaistiin, tsempattiin. En voi kuvitella mitään lämpimämpää ja empaattisempaa kuin nämä kätilöt.
Ja se toiminta siellä synnytyssalissa! Ihan käsittämätöntä! Miten ne pystyivätkin hoitamaan homman niin, että minusta putkahti ulos oikea, terve ihminen? Minä huusin vaan ”pliiiiiis auttakaa”, ja minua autettiin.
Alkaa vieläkin itkettää.
Synnytyksen jälkeen osastolla minua kävi jututtamassa debriefing-henkisesti paikalla viimeisenä ollut kätilö. Istuimme rauhassa ja kiireettä yhdessä,ja kävimme tapahtumia läpi. ”Jäikö mitään hampaankoloon?” ”Millaisen arvosanan synnytykselle antaisit?” ”Tämän perusteella uskaltaisitko tehdä toisen lapsen?” Sain vapaasti kysellä ja käydä läpi tapahtumia. Ja hurjatkin asiat loksahtelivat mielikuvissani oikeille paikoilleen. Näinhän sen pitkin mennä. Kyllä, minä olen synnyttänyt. Kaikki hyvin.
Toivoisin, että tällainen debriefing käytäisiin kaikkialla, jokaisen synnytyksen jälkeen. Minulle se teki ainakin todella-todella hyvää: kaikki mahdolliset traumankohteet laantuivat ja mieli jotenkin rauhoittui. Ihan hyvä synnytys se kai sitten olikin.
*******
Ihan hengästyn, kun ajattelen kätilön työpäivää – etenkin synnytyssalissa työskentelevän kätilön. Miettikää, miten mielettömän raskasta se on! Vauva syntyi klo 2.03. Siellä minun ympärilläni oli kaksi kätilöä ja kätilöopiskelija sekä synnytyslääkäri, ja kaikki täysillä kyynärpäitään myöten (anteeksi) veressä. Ja viereisissä huoneissa muita synnyttäjiä samoissa tilanteissa.
Ja kahdeksan tuntia tuollaista, huh huh! Ja minä kun kuvittelin, että minun työni toimistorottana on ollut jotenkin rankkaa ja vastuullista. Ha! Vähänpä tiesin.
Miten tuollaisten työvuorojen jälkeen irroittaudutaan töistä, mennään kotiin nukkumaan…? Oman perheen luo. Ja sitten taas uudestaan kirkuvia äitejä tukemaan. Miten he voivat jaksaa?
En voi ymmärtää. Ihailuni on aivan mittaamattoman suuri.
Ja seuraavan kerran, kun joku on nousemassa barrikadeille kätilöiden arvostuksen ja (vastuusen ja ammattitaitoon nähden naurettavan pienen!) palkan vuoksi, niin pliis kutsukaa minut mukaan!
Lämmin kiitos kaikille niille ihanille Kätilöopiston kätilöille (paitsi sille yhdelle myrtsille, joka tuskin tätä lukeekaan), jotka olitte mukana vauvan ensimmäisillä elinmetreillä!
Te muutitte maailmani.
2
Jonnaa
17.1.2013 at 12:59Voisin olla täysin varma että tämä mytrsi kätilö oli myös minulla se viimeinen kätilö joka meidät päästi kotiin…Jäi niin paha maku suuhun hänestä että morjens vaan sille.
Vaikka sain jo toisen lapsen niin kätilö puhui minulle kun pikku tytölle,kysyi suoraan kukas sua tulee hakemaan,ilman hakijaa en kotiin sua päästä! Jaa no tuo mies kyllä lähtee kohta puolin esikoisen kanssa ajamaan tänne päin,Että eikähän ne meidän kyytiin huoli.Oletti luultavasti että olen lapsen kanssa yksin.Koska ikää minulla oli huhtikuussa parisen vuotta päälle kaksikymmentä.
Ennen tätä kotiin lähtö kysymystä kätilö myös kyseli että onko särkylääkettä kotona,Voiko joku kenties hakea sitä minulle? löytyykö lääkekaapista sterillejä haavalappusija koska kylkeeni oli pistetty joku typerä letku roikkumaan,joka selvisi vasta vauvan ensimmäisenä päivänä kun esikoinen tuli katselemaan pikkusiskoaan ja kysyi,”äiti mikä sulla tulee vatsasta?” ehkä tästä treenistä on kerrottu aamu yöllä kun pääsin leikkaus salista pois mutta eihän sitä tälläisiin ”pikku” juttuihin kiinnitä huomiota kun uuni tuore pieni tyttö makaa kainalossa.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:05Tuli kyynel silmään kun tuo oman tyttären synnytys on vielä niin tuoreessa muistissa.
Kätilöt tekevät aivan mahtavaa työtä!
Mun kanssa ei kukaan käynyt synnytystä läpi, mutta ei se sinänsä haittaa kun mitään traumaattista ei tapahtunut, koko homma oli ohi 5 tunnissa. Ja nykyään muistelen synnytystä kaikille ketkä suostuvat vähänkään kuuntelemaan :D pitäis melkeen laittaa blogi pystyyn synnytysmuistoja varten, oli se sen verran hieno kokemus!
– Arianna
Maami (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:11Meidän tyttö syntyi 00:40 ja olimme menneet sairaalaan 19 aikoihin kun halusin kotona katsoa vielä emmerdalen (HULLU MINÄ) ja haaveilin suihkussa käynnistä että kivut lieventyisivät ( ja taas HULLU MINÄ)…suihku siis jäi kun olin niiiiin kipeä.
Meidät otti vastaan (siis minut, mieheni ja mahani) todella rauhallinen keski-ikäinen kätilö joka arveli ettei synnytys vielä käynnisty (olin auki vasta 2cm) ja sanoi että voisin mennä vielä kotiin odottamaan ja tulla aamulla takaisin..noh, onneksi on lähtenyt kotiin! Sain kipulääkettä ja pääsin saliin odottelemaan. Lapsi vedet meni -painoin nappia- tuli opiskelija joka sanoi että kaikki on hyvin, vesi kirkasta jne. ja hän lähti pois. Kätilöillä vaihtui vuoro ja sain aika nuoren ja topakan kätilön kaverikseni..hän oli kyllä kertakaikkiaan todella ammattitaitoinen ja kannustava! Suuri kiitos hänelle!
Ponnistusvaiheessa salissa oli toinenkin kätilö ja epiduraalin laittoi anestesialääkäri, muuten olimme topakan kätilön hoivissa…ainiin, kävi siinä gynelääkäri kun vauvan paineet vähän laski epiduraalin jälkeen.
Olen todella kiitollinen ja olisin valmis synnyttämääm heti uudestaan! Synnytys oli nopea, mutta todella kivulias..toisaalta olen muutenkin ripeä otteissani, joten tämä ratkaisu sopi minulle;) Osastolla olleet hoitajat olivat myös ihan ykkösiä<3
Kristaliina
17.1.2013 at 13:19Myrtsimuistoni siis kirposi Jonnaa:n kommentista. Mutta nyt yritän sulkea myrtsin pois mielestäni taas :D
Ihania muistoja, Arianna ja Maami – nuo muiden synnytyskertomukset ovat tosi kiinnostavaa luettavaa nyt, kun saman on itse käynyt läpi. Itsehän en ole (jostain syystä) omaa synnytyskertomusta kirjoittanutkaan. Kiinnostaisiko lukea siitä joskus?
Evis (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:25En ole itse edes synnyttänyt ja silti meinasi tulla tippa linssiin tuota lukiessa!
Kätilöt todellakin tekevät jotain aivan mahtavaa ja itsensä hiljaiseksi vetävää työtä, johon moni muu kuin he eivät pystyisi. Arvostan heitä myös todella (paitsi myrtsiä). Ja tuo, että käydään synnytys yhdessä läpi, pitäisi todellakin olla jokaisen synnytyksen jälkeen. Olisi varmasti todella todella todella monelle arvokas, tärkeä ja voimia antava kokemus.
Myrtsin juttuja lukiessani meinasi tipahtaa leuka, etenkin tuosta kommentista ko tarkemmin asiaa luki. Oikeesti, mitäs sviidua? Vois olla alan vaihto paikallaan.
Pumpkinjam
17.1.2013 at 13:27Hihhii, oon menossa huomenna Kättärille käynnistykseen. Toivottavasti kohdalleni osuu vain noita kivoja kätilöitä eikä ainuttakaan myrtsiä :).
Hirmu mielenkiintoinen muuten tuo tarina 60-luvun Kätilöopistosta. Enpä olisi arvannut, että vielä silloinkin oli tuollaista.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:28Kiinnostaisi kunhan jätät kaikki veriset yksityiskohdat pois;)
synnytyksen jälkeen minusta on tullu herkkä..siis tosi herkkä, en pysty katsomaan esim.telkusta kamalan verisiä, tai suolenpätkiä sisältäviä ohjelmia kun enen ne eivät tuntuneet miltään.
En ymmärrä mistä moinen kumpuaa…:/
Evis (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:29Unohdin mainita tuosta kertomuksesta äidistäni.
Aivan mahtava.
Olen sanaton.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:40meilläkin oli haikaranpesässä aivan ihanat kätilöt, iso kiitos heille! parin ”joko se nyt syntyis”-käväsyn ja kolmen osastolla vietetyn päivän aikana meillä ehti olla suunnilleen 15 eri kätilöä ja opiskelijaa, ihania kaikki. ainoastaan synnyttämään tullessa ehti pari tuntia olla yks vähän ikävämpi tapaus jonka sanomisia muut kätilöt myöhemmin ihmettelivät suuresti, mutta onneks sillä oli parina tosi kiva ja ymmärtäväinen kätilöopiskelija joka kerto ettei ne ollu ehtiny vuoronsa aikana käydä edes syömässä tai mitään, pieni töykeys siis sallittakoon. ja vuoron vaihdon jälkeen saatiin ihanin kätilö ikinä, maria.<3
-E
Rynttyliisa (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 13:52Olipa taas hyvä kirjoitus. Kiitos tästäkin. :-)
Helmi K
17.1.2013 at 13:53Rupesi melkein itkettämään kun tuli omatkin hetket mieleen. Olin tosin Naistenklinikalla, ja aivan huikean ihania sielläkin (yhtä lukuunottamatta) kaikki.
Varsinaisen ponnistusvaiheen hoiti mieskätilö (ja miespuolinen kandi), jolle olen ikuisesti kiitollinen. Lähtiessä kävin halaamassa, sanoin etten ikinä unohtaisi, enkä varmasti unohdakaan. Mielettömän hienoa työtä tekevät, kiitos tästä tärkeästä jutusta siis.
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 14:01Tuli kyyneleet silmiin tätä lukiessa ja oma synnytys mieleen palatessa. Just näin!
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 14:07Kättäriä kiitellään, kiitos myös TYKSiin. Esikon kanssa oltiin osastolla, joka oli täynnä noita myrtsejä, kakkosen kanssa sillä vastapäisellä osastolla, jossa oli vain ihanaa henkilökuntaa. Niin iso merkitys on työilmapiirillä ilmeisesti! Samoin maitokeittiön henkilökunta (luovutin kakkosen jälkeen maitoa 7kk) oli aivan mahtavan kannustavaa. Halein ei sentään hyvästelty, mutta ensiasioinnilla maitokeittiöllä (vauva 6 pv) kipaisin viemään pullat osastolle ja maitokeittiön ”tytöt” sai sitten omansa kun yhteistyömme loppui. Lämpimät muistot jäi tästä toisesta kerrasta. Ekan kerran horroria en niin välitä muistella…
zubi (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 14:10Nyt tuli kyllä itku, ihanasti kirjoitettu. Oma siskoni valmistui juuri kätilöksi ja olen NIIN ylpeä hänestä. Myös oma synnytyskokemukseni toukokuulta oli täynnä ihailua näitä taitavia ammattilaisia kohtaan ja mietin ihan samaa, että MITEN tuollaisen työvuoron jälkeen mennään kotiin hoitamaan niitä omia lapsia ja tavallisia arjen askareita. Wau.
maaritanneli
17.1.2013 at 14:28Meilläkin oli naistenklinikalla kesällä oma myrtsi. Kolmena yönä tuo myrtsi oli hoitavana kätilönä.
Minulla kun ei riittänyt tytölle tarpeeksi maitoa, niin lisämaitoa täytyi antaa kahden tunnin välein pullosta matalan verensokerin vuoksi. Päivällä vuorossa olevat kätilöt toivat maidon huoneeseen (en sektion vuoksi päässyt itse hakemaan) aina kun sen aika oli. Ensimäisenä lisämaitoyönä vauva ja minä nukuimme autuaasti tuon syötön yli ja kun heräsin yöllä ja pyysin kätilöä tuomaan maitoa, sain päälleni hirveän saarnan ja syyttelyn siitä, kuinka vastuuton äiti olen. Olin ollut siinä uskossa, että hän toisi maidon ajallaan, kuten päivälläkin tapahtui. Ajankohta ja se miten kätilö asiansa ilmaisi eivät olleet kovin hyvä yhdistelmä. Siinä minä sitten tihrustin itkua ja ajattelin, että kylläpä olen huono äiti.
Lisäksi minulla oli katetri ja sen pussi piti tyhjentää muutaman tunnin välein. Yhtenä iltana ennen nukahtamista (jos sitä nyt nukkumiseksi voi kutsua)pyysin tätä myrtisiä tyhjentämään jo kohta täynnä olevan pussi, ettei hänen tarvitsisi tulla herättämään minua erikseen heti tunnin päästä. Mutta ei, hän katsoi pussia ja sanoi, ettei aio tyhjentää pussia, jos se ei ole täynnä. Noh, tunnin kuluttua pussi oli täynnä ja kätilö herätti minut ja tyhjensi pussin.
Viimeisenä aamuna kätilö toivotteli hyvät päivät ja kertoi huolehtivansa meistä seuraavanakin yönä. Onneksi päästiin kotiin kyseisenä päivänä.
p.s. Äitisi oli mun suosikki neuvolantäti. :)
S-S
17.1.2013 at 14:58Ihana kuulla vuosikymmenten takaa tarinaa kätilöistä!
Olen tainnut sanoa sen täällä ennenkin, mutta sanonpa taas; mielestäni maailmassa ei ole toista niin turvallista paikkaa kuin Kätilöopisto. Minulle jäi sieltä viime kesältä niin ihanat muistot, että sydämessä läikähtää aina lämpöisesti kun näen ko. talon, vaikka vain vilaukselta.
Nipsulaisemmekin tuli maailmaan hieman ajoissa, raskausviikolla 35. Koska pienet keuhkot eivät vielä aivan jaksaneet tehdä hommiaan ilman apua, oli hän Kos37:lla kuusi päivää hoidossa heti syntymästään lähtien. Me, uunituoreet ja täysin pölähtäneet vanhemmat totuttelimme siis ajatukseen hänen saapumisestaan tuojotelleen häntä molemmin puolin sairaalan lämpöpöytää. Meitä kannustettiin kaikessa mahdollisessa, opastettiin, tuettiin ja hoivattiin niin etten oikein osaakiitollisuuttani edes ilmaista. ”Perusosastomme” ihana omakätilö jopa taisteli meille uudestaan perhehuoneen kun Nipsu ”kotiutettiin” vauvaosastolta, muttei bilirubiiniarvojen ja sinivalohoidon tarpeen vuoksi vielä päässyt omaan kotiin saakka.
Itse synnytys oli mielestäni hämmentävän helppo, suurimman shokin koin ehkä siinä vaiheessa kun lääkäri tsekkasi tilanteen ja ilmoitti ”täällä näkyy tummaa tukkaa”. Olin aivan varma että aamusta saakka tuntuneet nipistykset olivat harjoitussupistuksia ja suostunut lähinnä mieheni ja ystäväni mieliksi soittamaan Kättärille ja menemään ”kurkattavaksi”. Toki nipistykset siitä sitten päivän mittaan kovenivat, muteivät mitenkään hirvittäviksi. Koko ajan oli olo että minua ja toiveitani kuunneltiin ja minut kohdattiin ihmisenä. Ja hölmöihinkin kysymyksiin vastattiin kärsivällisesti :)
Summa summarum: Mä haluun sinne takaisin!
Vierailija (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 15:01Jep, kahden pojan synnyttäneenä voin omalta kohdaltani todeta, että Naistenklinikalla oli kivempaa kuin Kättärillä. No, mullakin oli Kättärillä se Myrtsi-hoitsu yövuorossa kerran ja aiettä, kun sai syyllistettyä siitä, että äitinä halusin muutaman tunnin nukkua ihan ittekseni, enkä tuijottaen vastasyntyneen hengitystä (onhan vauva elossa, kun ei enää ole mun kohdussa?) umpiväsyneenä, itkuherkkänä hormonimyrskyissä.. Juu, oletti, että en pärjää kotona, jos en pärjää nyt vauvan kanssa. Pärjäsin sitten itse. Vikana yönä oli IHANA kätilö, joka oma-aloitteisesti otti pojan ja sanoi, että nyt kannattaa nukkua, kun vielä voi, niin jaksaa sitten kotona. Huoh.
Naistenklinikalle menin vajaa vuosi sitten toisen pojan sektioon, kaikki onnistui täydellisesti. Aivan mahtavaa! Kätilöt olivat kaikki auttavaisia, minä kun siellä tosiaan tarvitsin jeesiä sektiohaavan kanssa varoessa. Tällä kertaa ei hormonimyrskyjä ja ihanaa on ollut koko ajan. Ihan oikeasti. Kannatti yrittää vielä toisen kerran!
Belin (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 15:10Hauska kuulla kertomuksia 60-luvun kätilöopistosta!! Itse opiskelen tällä hetkellä kätilöksi. Äitini valmistui kätilöksi 20 vuotta sitten. Hauska miten tuo lasten saaminen on opiskelijoiden keskuudessa muuttunut; nykyään kätilöiden koulutusohjelmaa on jouduttu muuttamaan, koska yli puolet jäävät äitiyslomalle opiskeluaikana (ammattitauti :D). Kätilön työ on hirmuisen itsenäistä, itseänikin hiukan jännittää tuleva ammatti. Itsekin kunnioitan kätilöitä valtavasti; kaikki vaikuttavat niin varmoilta ja luotettavilta. Toivottavasti itsekin olen joskus sellainen kätilö.
OdotuksestaOnneen
17.1.2013 at 17:36Kätilöt on kyllä aarteita! (paitsi ne myrtsit) Itse olin Lohjalla synnyttämässä ja sain meitä vastaanottanutta kätilöä lukuunottamatta loistavaa hoitoa. Toiveitani kuunneltiin ja asioista keskusteltiin kanssani (tai paremminkin kanssamme, meitä oli minä, mun mies ja doula) Ja vaikka synnytys ei mennyt niinkuin olisin toivonut, (eli lääkkeettä ja toimenpiteettä), niin kokemus oli kuitenkin mahtava ja jälkikäteen kätilö kävi läpi synnytyksen kahden kesken ja kyseli jäikö jotain hampaankoloon tms.
Synnytyskertomuksia löytyy ainakin http://synnytyskertomuksia.blogspot.fi/ siellä niitä kaunita ja sitten niitä ei niin kauniita http://synnytysloukkaus.wordpress.com/
Hanelma (Ei varmistettu)
17.1.2013 at 21:23Hei vaan kaikki äidit!
Täällä kirjoittelee juuri valmistumassa oleva kätilö, joten me kätilöt olemme kuulolla. Levitän tätä myös muille jo valmistuneille kätilö tovereilleni. :)
Ihanaa kuulla kerrankin jotain positiivista meistä kätilö ihmisistä! Monesti blogeja tai nettiä selatessa saa melkoisia haukkuja niskaansa, mutta täällä kirjoittelevat äidit ovat todella nähneet työmme tärkeyden ja vastuullisuuden. Omasta puolestani voin sanoa, että kätilön ammatti on haasteellinen, mutta mikä on sen ihananpaa, kuin olla mukana tuoreiden vanhempien ehkä elämän muistettavimmissa hetkissä. <3 Kuinka moni teistä on kuullut äitienne ja ystävienne muistelevan jopa synnytyksestä kuluneiden vuosikymmenten jälkeen, millainen kätilö synnytystä oli hoitamassa? Asettaa pieniä paineita, mutta me kätilötkin olemme inhimillisiä ihmisiä. Meillä on hyviä ja huonoja päiviä. Toivottavasti emme kuitenkaan toisi niitä huonoja fiiliksiämme mukaan synnytyksiin ja lapsivuodeosastoille.
Paljon voimia ja jaksamista lapsiperheiden arkeen! Iloa kevääseen ja tervetuloa synnyttämään! :)