Oranssien lyhtyjen aika

Lähes tasan kolme vuotta sitten (täällä) toivotin ämmin poimimat kotipihan lyhtykoisot tervetulleiksi kuolemaan kauniisti kuivumaan meidän ikkunalaudalle.

Ja niin ne ovat tehneetkin – kuvassa lyhtykoisot (muistaakseni samat) ennen ja nyt:

Koskaan en ole mitään roskiin heittänyt, enkä heitä.

Rakastan noita lyhtykoisoja. Kukka ei ollut minulle entuudestaan tuttu, mutta puutalon ensimmäisenä syksynä niitä ihan tuolta omasta kukkapenkistä bongasin.

Heh iso juttu mulle tietysti on se, että kukan ”lyhty” on just oranssi. Mutta sekin on ihanaa, että nämä lyhdyt puhkeavat hohtamaan juuri silloin, kun koko muu kukkapenkki on jo täysin luovuttanut. Muuttunut kukkapuutarhasta joksikin epämääräiseksi ryteiköksi. Tänä vuonna kävi niin, että myös lyhtykoison lehdet ehtivät lakastua ennen kuin lyhdyt saivat parhaan värinsä. Vieläkään penkissä olevat lyhdyt eivät ole väriltään parhaimmillaan, vaikka muu kukka on jo totaalimennyttä.

Kuin ihmeen kaupalla olen onnistunut kasvattamat nämä yllä olevat kukkapenkin ryteikön lyhtykoisot ihan itse. Siemenestä asti siis; toissa keväänä ne kylvöhuumassani kylvin ensin sisällä ja myöhemmin siirsin penkkiin. No, eivät ne siinä nyt kovin hyvältä näytä, myönnettäköön.

Mutta kun ne ottaa tuolta maljakkoon ja sisään, niin…

…ah!

Huomasin muuten, että kun lyhdyt ottaa vähän ”raakoina” sisään (tuossa kuvassa noin viikko sitten poimittuna), ne kuitenkin muuttuvat oranssimmaksi maljakossa ajan myötä – ja samalla lehdet nahistuvat, eli näistä jää jäljelle varsi ja se lyhtyosa. Tuossa yllä viikko sitten poimitut lyhdyt, ja tältä ne näyttävät nyt:

Ehkä nuo ulkona olevatkin kannattaisi jo poimia sisään? En ole oikein koskaan tiennyt, että mikä aika olisi sopiva noiden poimimiseen…

Noille vanhoille lyhdyille ajattelin tehdä joskus jotain uudistusta; ehkä ne voisi vaikka maalata? Rakenne on kuitenkin kaunis, vaikka väri onkin jo kulahtanut.

Ihanat ihanat ihanat lyhtykoisot! Näitä olisi ihana saada vielä lisää, vaikkapa kokonainen syyspenkillinen.

16