Olen hyvin vakaasti sitä mieltä, että laajinkaan tutkimus maailmassa ei voi antaa vastaukseksi yhtä ainoaa oikeaa, kaikille maailman lapsille ja perheille optimaalisinta hoitoratkaisua. Ei varmasti löydy edes kahta samanlaista perhettä, joissa perheenjäsenten tarpeet, toiveet ja persoonat olisivat yksi yhteen samanlaisia.
Itse asiassa ainoa ohjenuora, mitä itse voin hoitojärjestelyitä miettiessä pitää luotettavana on nimeltään perheen kokonaishyvinvointi. Lasten tarpeiden kuuntelu herkällä korvalla; mutta toki aikuisten tarpeiden kuunteleminen myös. Ja sitten päälle ne arkirealismin reunaehdot; mikä on mahdollinen ja millä ehdoin. Sitä ihan kaikkein optimaalisinta unelmavaihtoehtoa varmaan tässä maailmassa suht harvalle on tarjolla – mutta ”parhain mahdollinen näissä olosuhteissa” on mielestäni oikein hyvä tavoite.
No niin, tuon sain nyt sanottua alta pois :)
Tämä taitaa kuitenkin olla taas se aika vuodesta, jolloin tuolla hiekkalaatikoiden reunoilla keskustellaan kiihtyvällä tahdilla ensi syksyn hoitokuvioista. Vertaiskokemukset hoitopaikoista ja järjestelyistä kiinnostavat; mielipiteitä ja kokemuksia vaihdetaan ja imetään toisten puheista sekä vahvistusta omille päätöksille (tai suuntaa päättämättömyydelle) että vertaistukea: ”kyllä kaikki järjestyy”.
Siksipä ajattelin nyt kirjoittaa yhden perheen kokemuksia osa-aikaisesta päivähoidosta ja sen toimivuudesta tämän nimenomaisen perheen tilanteeseen.
Silvahan oli kotihoidossa yli 3-vuotiaaksi asti; täällä kuitenkin kirjoitin siitä, miten viime syyskuussa tajusimme lapsen tarpeiden muuttuneen. Merkit olivat jo ilmassa siinä vaiheessa, kun tirppa meidän avoimesta ulko-ovesta yritti huudellen rekrytoida itselleen leikkiseuraa ohikulkevista: ”tulkaa tänne leikkimään, täällä on kivaa!”. Silvan syksyllä aloittamassa metsäkerhossa oli mukavaa, mutta 3,5-vuotiaan lapsen kaveritarpeisiin se ei silti pystynyt vastaamaan; kaksi kertaa viikossa 2,5 tuntia oli liian vähän, ja lisäksi ryhmän muut lapset olivat Silvaa vuotta nuorempia eikä juonellisia yhteisleikkejä sen takia päässyt vielä syntymään niin paljon kuin mitä Silva jo selvästi kaipasi.
Päätös oli selvä – tiesimme, että tämä on nyt paras ratkaisu – mutta silti ajatuksissa pyöri ensimmäisten päivien jälkeen monenlaista ajatushyrrää (täällä). Nyt osa-aikahoitoelämää on takana kohta 9 kuukautta (poislukien lomat ja meidän reissu) ja tosi hyvin on loksahtanut kohdilleen se, mikä meidän mielestämme järjestelyssä on hyvää ja toimivaa.
Tällaisilla järjestelyillä ja kokemuksilla:
Meidän 4-vuotias on tällä hetkellä hoidossa noin 20 tuntia viikossa; sopimus on tehty vähän enemmästä, mutta todellisuudessa me taidetaan käyttää tunteja vähän vähemmän. Silva viedään hoitoon viimeistään puoli kymmeneksi (usein myös yhdeksältä) ja haetaan joskus puoli kahden ja puoli kolmen välillä. Päivittäisiä hoitotunteja tulee siis päivästä riippuen 4-5 tunnin verran.
Hoitopäiviä viikossa on neljä ja ne sijoittuvat niin, että viikon keskellä on kotipäivä. Rytmi kuuluu siis näin: kaksi päivää hoidossa, yksi päivä kotona, kaksi päivää hoidossa, kaksi päivää kotona.
Monista lähteistä ja keskusteluista olin etukäteen kuullut pirunseinällemaalailuja kokemuksia, että ”arkikotipäivät” voivat itse asiassa vaikeuttaa lapsen sopeutumista päivähoitoon; ihan olen kuullut esimerkiksi päivähoitopaikoissa neuvotun vanhempia näin – että kannattaako niitä perjantaivapaita nyt pitää ja niin edelleen. Tiedätte varmaan tän ”useamman päivän kotonaolon jälkeen on taas vaikeampi sopeutua hoitoon maanantaina” -skenaarion?
Meidän perheessä onnistuttiin välttymään täysin tältä (ja muiltakin sopeutumisvaikeuksilta) varmasti monen-monen asian summana, mutta silti suosittelen harkitsemaan (jos muilta osin se on mahdollista) hoitojärjestelyitä miettiessä sellaista, että se mahdollisesti kaavailtu ”ylimääräinen arkivapaa” ei olisikaan maanantai tai perjantai niin kuin usein on, vaan keskiviikko.
Meillä se nimittäin on toiminut tosi-tosi hyvin.
Keskiviikkovapaan ansiosta viikot eivät tunnu ”pitkiltä putkilta”; ei lapsen eikä aikuisten mielestä. Koti- ja hoitopäivät vaihtelevat sopivalla rytmillä, ja molempiin tirppa suhtautuu yhtä positiivisesti. ”Mikä päivä tänään on?”, on tirpan ensimmäinen kysymys usein aamuisin. Ja molemmat vastaukset saavat tavallisesti yhtä positiivisen vastaanoton. ”Kivaa!”
Meillähän oli tietysti se ilo ja onni, että Silvan hoitoonlähtö pystyttiin ajoittamaan siihen kohtaan, kun lapsi itse jo halusi ja tarvitsi sitä. Tutustumisjaksolla olin parina ensimmäisenä päivänä muutamia tunteja mukana (olisi tietysti voinut olla vaikka kaksi viikkoa), mutta parin ensimmäisen päivän jälkeen Silva totesi, että ”sä voit mennä jo pois”.
Hoitoonlähtöä tai vanhemman perään ei ole kertaakan itketty – eikä hoidossa tietääkseni muutenkaan, paitsi kerran kaatuessa – paitsi…
Se pois lähteminen.
Se on vaikeaa.
”EIIIIIIII!”, raikaa välittömästi yli koko talon, kun tirppanaa iloisesti yrittää lähestyä kotiinlähtö mielessään – varsinkin, kun hakija olen minä.
No, onhan se varmasti kurjaa jättää leikit kesken, kun kaverit vielä jäävät sinne hauskaa pitämään. Ymmärrän hyvin.
Silva kuitenkin selvästi tarvitsee vielä päiväunensa ja koska hoidossa niitä ei nukuta, meidän parhaimmaksi kokema ratkaisu on ollut hakea tirppa kahden-kolmen aikaan vaunu-unille. Useimmiten Silva nukahtaa jo matkalla bussipysäkille, joskus jo hoitopaikan pihassa.
Mutta kun/jos Silvan päiväunien nukkuminen joskus loppuu, todennäköisesti pidennämme iltapäivän leikkiaikaa vielä noin tunnilla.
Uskon kyllä, että lyhyitä/poikkeavia hoitopäiviä käyvällä lapsella voi hyvin olla haasteita esimerkiksi kaveriasioissa päivähoitopaikassa; jos tulee, kun muiden leikit ovat jo alkaneet ja lähtee niin, että muut jäävät vielä moneksi tunniksi ”bondaamaan”. Meidän onni on ollut, että me ollaan vältytty tältä; ehkäpä siksi, että hoitopaikassa moni muukin lapsi tekee ”omanlaistaan” hoitoviikkoa eikä siitä olla tehty missään vaiheessa mitään (tietääksemme) ongelmaa.
Ylimääräisiä ”eipä tänään lähdetäkään hoitoon” -rokulipäiviä me ei olla koskaan vietetty, vaikka ne voisivat toki olla tällä meidän arkijärjestyksellä joskus mahdollisia, ja kivojakin. Ensimmäisenä hoitovuonna sairastamispäiviä on kuitenkin tullut paljon, ja omien joustavien töiden takia niiden takia ollaan voitu pitää suht reilut ”kuumeettomat” eli oltu vähän ”varmuudenvaralta-päiviäkin” kotona sairasteluiden jälkeen. On ajateltu, että kun on tällainen onni, että ei tarvitse omien töiden takia viedä puolikuntoista lasta hoitoon, niin ollaan sitten reilusti kotona vielä räkäaikaakin, vaikka kuume on ollut jo hetken poissa.
Pidempi poissaolo oli tietysti se meidän reissu. Senkin jälkeen palaaminen hoitohommiin sujui (onneksi) ihan ongelmitta.
Mustasukkaisuutta/katkeruutta siitä, että pikkusisko jää vanhemman kanssa tai menee mummilaan meillä ei olla ollenkaan koettu – sen sijaan pikkusiskoa kyllä selvästi harmittaa, kun hän ei saa jäädä kivannäköisiin leikkeihin mukaan. Seelalle on kuitenkin ”rakennettu” omat kivat juttunsa (mihin leikkipuistoon mennään ja kumman vanhemman kanssa/kenen kaverin kanssa leikkitreffaamaan/onko mummilapäivä), joten etenkin nyt viime aikoina pikkusisko myös on alkanut esittää Silvan joka-aamuisen ”mikä päivä tänään on?”-kysymyksen perässä oman ”mikä päivä minulla sitten on?” -kysymyksensä.
Silva ajattelee asian varmastikin jokseenkin niin, että hoidossa oleminen on ”isojen lasten juttu” ja koska hän on jo kolme (nyt jo neljä; mutta alkuun kolme), hän pääsee hoitoon leikkimään omien kavereiden kanssa.
”Säkin pääset kyllä tänne leikkimään sitten, kun sä olet kolme”, Silva selittää Seelalle (tämä on tottakin; hoitopaikkaan ei oteta ollenkaan alle 3-vuotiaita).
”Ma olen kaksi, maen ole viela kolme”, Seela puolestaan toteaa kahta sormea näyttäen.
Kaiken kaikkiaan olen hurjan iloinen siitä Silva pitää hoidossa olemista ikään kuin omana harrastuksenaan, ihan kuin tanssituntia tai muskaria. Hoidossa oleminen tuntuu hänestä vapaaehtoiselta ja kivalta jutulta, joka on olemassa just häntä varten.
Ja niinhän se tavallaan onkin.
Hoidossaolon vastapainoksi olemme yrittäneet panostaa siihen, että myös Silva saa ”kokoperheajan” lisäksi riittävästi aikaa itsekseen jomman kumman vanhemman kanssa – Seelahan saa ”automaattisesti” kaksi aamupäivää kahdestaan äidin kanssa ja kaksi aamupäivää isin kanssa. Silvan ”privaattiajat” järjestetään helposti iltoihin esimerkiksi niin, että Joel lähtee Seelan kanssa kauppaan ja minä jään Silvan kanssa kaksistaan leikkimään. Ja viikonloppuihin, tietysti.
Etenkin minä itse olen kokenut, että minun ja Silvan kahdenkesken vietettämällä ajalla on suora vaikutus siihen, miten arki sujuu ihan kaikissa asioissa.
Näihin asioihin meillä yritetään siis kiinnittää huomiota.
Kuulostavatko kokemukset yhtään tutuilta, vai onko teillä jopa vastakkaisia?
PS. Paljon sellaisia ”tarkempia kokemuksia” hoidossa olemisesta (yksityiskohdat hoitopäivistä jne.) on tästä tietysti jätetty yksityisyyssyistä pois; ymmärtänette :) Tämä teksti siis keskittyy nimenomaan meidän kokemuksiin osa-päivähoidossa olemisesta.
31
ElinaBee
30.5.2016 at 17:49Kuulostaapas tutulta! :D Meillä hoidon tosin aloitti 2,5-vuotias ja niiiiin kivasti on mennyt. Meidän oli pakko ottaa kokoaikahoitopaikka kun mun luennot ja tentit on aina miten sattuu ja ainakin yksityisessä päivähoidossa päivien vaihto on tosi hankalaa kun sopparit tehdään aina vuodeksi kerrallaan. Luulisin, että keskinmäärin meilläkin on noin 20 hoitotuntia viikossa, mutta ollaan me oltu aika paljon reissussakin, eli en osaa sanoa :D
–
Mulla olis muuten vinkki tohon hoidosta hakemiseen: jään itse tarvittaessa hetkeksi leikkimään lasten kanssa, jotta leikki ”saadaan loppuun”. Toki ei aina ole sellaista tilannetta päällä, että pihalle pitäisi jäädä pitkiksi ajoiksi touhuamaan, mutta välillä ollaan sitten leikitty lohikäärmettä tai ponia ennen kotiinlähtöä ja se on selkeästi auttanut!
–
Hassu juttu tähän vielä, että viime yönä lapsi jäi sänkyyn laulamaan ”don’t stop me now, don’t stop me now, I’m having such a good time, going to daycare” :D
krista
30.5.2016 at 19:16Toi hakutilanne onkin meillä tosiaan vähän ongelmallinen; just siksi, että siinä oikein ei ole aikaa. Seela on nimittäin siinä vaiheessa nukahtanut jo vaunuun ja oon jättänyt sen ulos odottamaan, että saan Silvan veskiin ja päikkärivaatteisiin ja vaunuun, ja toiseksi meillä on paine ehtiä takaisin menevään bussiin – jos nimittäin EI ehditä, niin hakumatka kestää 2h 20 min eikä sitä tavallista lähes-kahta-tuntia, huoh… Eli toi on just se ongelma tosiaan, ei ole aikaa tehdä sellaista pehmeää pohjustusta siihen – oon IHAN varma, että meilläkin sujuisi lähtö paremmin, jos olisi aikaa jatkaa vähän sitä leikkiä. Hmm. Eli aikuisen syy ja aikuisen liian kiireisen maailman :( Pöh!
–
Hih hauska tuo laulu! Päivähoidossa on kivaa! :)
a
30.5.2016 at 17:57Meillä lapsi on noin 8h/pv hoidossa, hämmentävää kyllä kun aamulla mennään vähän kasin jälkeen hoitoon on lapsi yleensä ekoja ryhmään saapuvia tai kuten tänään ekana oltiin (lapsen ryhmässä selvästi ei ole yhtään lasta jolla olisi yli 9h hoitopäivä, lyhyempiä hoitopäiviä ja osaviikkoisia on aina monta toisaalta, yleensä perheitä joissa on nuorempi pikkusisarus…ja todellakin ymmärrän että 4-5v. saa jatkaa päiväkodissa käymistä vaikka olisi nuorempi sisarus kotona). Haetaan neljältä ja silloin on neuvottelemista että saadaan lapsi kotiin, siis kun leikit voi olla kesken :) Kun lapsi oli pienempi haettiin kolmen tienoilla, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun iltapäivä on juuri sitä lasten vapaata leikkiä ja se on lapselle tärkeä juttu että ehtii leikkiä, leikkiä ja leikkiä :)
Meillä 4v. ei enää saa nukuttua päiväunia päiväkodissa. Jaksaa arkipäivät kyllä (eikä illalla tule väsykiukkujakaan) ja simahtaa ihanan nopeasti unille, mutta sitten viikonloppuna nukkuu päiväunet kyllä…eli ois varmaan jonkinmoinen tarve päiväunille viikolla, mutta toimii se näinkin.
krista
30.5.2016 at 19:22Vaikka itsellä ei ole tästä kokemusta, niin monesta blogista (ja live-keskusteluista) oon just kuullut tuosta omituisuudeta, että MITEN kaikki ihmiset nuo viennit ja haut järjestelee, kun ihmettelijä on ollut tyyliin ensimmäinen viejä ja viimeinen hakija; ja kurjaa se on olla se varmasti, mutta minkäs tekee, jos töiden puolesta ei ole sumplimismahdollisuuksia ja jos hakumatkakin vaikka sattuis olemaan pitkä. Me tosiaan viedään ysin jälkeen eikä olla läheskään viimeisiä tuojia edes tuollakaan. Usein ollaan käsittääkseni ekoja hakijoita kuitenkin.
–
Ja joo mäkin ymmärrän. Silva ei ollut ”Seelan vauvavuonna” vielä hoitoon valmis selvästikään ja tunsin, että hänellä oli silloin vielä paras olla kotona. Mutta edes vuotta isommalla ikäerolla tilanne ois ollut ihan eri – ja toki lasten valmiustasot hoitoonmenoon vaihtelee kovasti.
–
Hienoa muuten, että teillä on onnistuttu säilyttämään viikonloppupäikkärit! Meillä tosiaan ei vielä pärjäis Silva ilman arkenakaan; kerran yritettiin jättää väliin (jotta ehdittäis muskariin, kun oli haku hoidossa vähän myöhässä), ja Silva totesi hoidostalähtiessä, että MÄ HALUAN NUKKUA ANTAKAA MUN NUKKUA ETTE SITTEN KANS HERÄTÄ MUA MUSKARIIN MÄ HALUAN NUK-KU-A YMMÄRRÄTKÖ ÄITI. Ymmärsin tunteen :D Annettiin nukkua :)
a
30.5.2016 at 22:05Heh, meidän tyyppi taas ei menisi unille millään (ja samaten tahtoisi aamulla herätä kuudelta). Ollaankin sovittu että nukkua ei tartte, mutta levätä puolisen tuntia, sen aikaa soi hiljaisella tuutulaululevy. Kummasti vaan käy, että lapsi viikonloppuisin nukahtaa 90% kerroista :)
—
Mun näppituntuma meidän päiväkodista on että isolla osalla pk-matka on tosi lyhyt, pääosin ovat lapset pk:n naapurikortteleista, me tullaan vähän kauempaa (hoh, 5 minsaa fillarilla, 10 minsaa kävellen, eli ei kaukaa oikeasti, mutta tää on vasta 3. lähin pk meiltä kotoa). Se varmaan lyhentää lasten hoitopäiviä, samaten selvästi monilla on (kuten meillä) että toinen vie ja toinen hakee, niin sillä saa lasten päivää lyhyemmäksi (jos työaika joustoa sallii). Meillä voitaisiin periaatteessa hakea lapsi aiemmin pois jos limitettäisiin työpäiviä enemmän, mutta se harmittaisi lasta leikkien jäädessä vähiin, joten mennään nyt sit tällä kahdeksasta neljään rytmillä (tämä toki myös siksi, että lapsi viihtyy päiväkodissa niin hyvin, aamuisin päiväkotiin pompitaan ja tanssitaan iloisena aamupalalle ja illalla hädintuskin maltetaan sanoa heipat kavereille). Meillä päiväkoti on auki klo 7-17, joten kaipa joillakin lapsilla on pidempiä päiviä, mutta enemmistöllä on päivän pituus on alle 8,5h uskoisin (asuinalue voi tietysti vaikuttaa siinäkin mielessä, että perusduunareita ei välttämättä ihan kauheasti meidän kulmilla asu, vaan enempi tuntuu olevan lasten vanhemmat töissä niin että työajassa on joustoja).
Heispi
30.5.2016 at 18:12Ihanaa kaikille! Saada lapsille just sellainen hoitopaikkamääräjärestely, joka on paras mahdollinen.
–
Meillä syksyllä aloittaa 3,5 vuotias 3 päivää viikossa, tulleista ei olla vielä tarkemmin sovittu. Lapsi odottaa päiväkotiin menoa kovin, kevät on käynyt kerhossa 2x3h.
Niin ihanaa että lapsi saa mennä, kun on valmis ja haluaa. Ja toisaalta kuopus jäädä äidin kanssa vielä kotiin :)
krista
30.5.2016 at 19:27Kuulostaa hyvältä teilläkin! Meillä kans Silva oli just tuon ikäinen (tai 3 v 5kk ja vähän päälle), kun aloitti. Ja Seelalle toivottavasti pystytään tarjoamaan sama, että hoitoon pääsee sitten, kun itse ilmaisee olevansa siihen valmis <3 Kop kop puuta tietysti, että pystytään käytännönjärjestelyiltä tuo tarjoamaan tasapuolisesti pikkusiskollekin!
-
Joo ja siis onhan tietysti hoitopaikkakuvioissa myös "mietityttäviä" juttuja, vaikka en alkanut niitä nyt puimaan vaan keskityin osa-aikaisuuskokemuksiin. Yksi SELKEÄ miinus on se, että tuo meidän hoitopaikkahan on KAUKANA. Tosiaan 2 h menee, kun käyn hakemassa Silvan iltapäivällä hoidosta... Ei ihan maailman kätevintä :D Mutta en ole halunnut laittaa siirtoa lähemmäs, kun tiedän, että täällä meidän kulmilla on niin täyttä. Ajattelen, että kokopäivätyössä käyvillä on kipeämpi tarve saada hoitopaikka vierestä - ja Silva viihtyy tuolla, joten tällä mennään toistaiseksi. Siirto saattaa toki olla edessä joskus, jos ollaan kokopäivätyössä ja tuo on IHAN kreisissä suunnassa. Mut joo toistaiseksi tää on just se "mahdollisimman hyvä näissä olosuhteissa" :)
Tilia
30.5.2016 at 22:50Kannattaa harkita vaihtoa lähemmäs viimeistään eskarivaiheessa, mielellään jo edellisenä vuonna, niin kaverisuhteilla on aikaa kehittyä ennen kouluun lähtöä. Meidän lähipäiväkoti kerää lapsia kaukaakin, ja on tosi kurjaa, kun ryhmät hajoavat moniin eri kouluihin ja bestikset erotetaan. Esikoiselle kävi niin kurjasti, että omasta eskariryhmästä tuli samalle luokalle vain yksi lapsi ja muutoin ryhmä tuli lähes kokonaan naapuripäiväkodista. Se oli niin valmis ”klikki”, että kolmessa vuodessakaan nämä toisesta päiväkodista tulleet eivät ole päässeet mukaan porukkaan, vaikka mitä on yritetty.
–
Meillä on vuorotöiden takia myös yleensä lapsilla ollut puolikas hoitopäivä keskiviikkona. Se kivasti keventää viikkoa kyllä. Perjantaisin monet lapset ovat hoidosta pois ja silloin ehtii saada ekstrahuomiota aikuisilta. Jos mahdollista, niin kannattaa vapaapäiväksi ottaa joku muu viikonpäivä.
–
Tuo, ettei 4-vuotiaille ole päikkärisänkyjä, kuulostaa oudolta. Täällä nukutetaan uneen vielä eskaritkin, jos vain onnistuu. Ja hiljainen aika on aika pitkä niille joille uni ei tule. Yleensä kuulee valitusta toisin päin, että lapsi nukkuu tarhassa liian pitkät unet ja illasta ei saa unta. Eri käytännöt täällä periferiassa kuin pääkaupungissa.
krista
31.5.2016 at 10:11Totta muuten! Vaikka en mä kyllä tiedä, miten tällä meidän alueella kouluunkaan mahtuu, joten ehkä se koulupaikkakin tulee olemaan sieltä :)
–
Mekin ollaan huomattu, että perjantait on kivoja hoitopäiviä! Silloin on tosiaan selkeästi hiljaisempaa hoitopaikassa ja muutenkin vähän sellainen iloinen ”perjantaifiilis”. Usein vapaata leikkiä, mikä on Silvan mielestä kivaa, kun saa rauhassa leikkiä :)
–
Täällä mun käsittääkseni päikkärikäytännöt tosi (yllättävän) paljon vaihtelee ihan päiväkodista riippuen. Meillä on myös vähän… …erikoisempi päiväkoti aatehistorialtaan, sekin saattaa aina joihinkin asioihin vaikuttaa, mutta tietysti ei aina hahmota, että mihin, kun omakohtaista kokemusta muista päiväkodeista ei ole :) Mutta joo mäkin oon käsittänyt, että yleensä tuo päikkärituska on toisin päin eli vanhemmat ei haluaisi lasten nukkuvan :)
Tirpustiira
30.5.2016 at 18:29Meidän alle 3v lapsi on hoidossa max 13 päivää kuukaudessa ja koska itse teen vuorotyötä, vapaapäivät vaihtelevat ja ollaankin ilmoitettu hoitopäivät aina etukäteen päiväkotiin. Lapsi on hoidossa aika usein kaksi päivää viikossa, ja on kyllä mennyt tosi kivasti ja kivuttomasti kaikki. Lapsi lähtee mielellään päiväkotiin ja jää sinne aloittaen touhut saman tien niin että hyvä jos vanhemmalle ehtii vilkuttaa. Haettaessa keskeyttää leikin välittömästi äidin tai isän nähdessään ja juoksee syliin. Tykkää siis mennä mutta tykkää lähteä kotiinkin. Ja toisaalta mielellään pitää myös kotipäivän eikä pidemmän vapaankaan jälkeen ole ongelmaa päiväkotiin taas mennä. Olenkin niin tyytyväinen miten helposti kaikki on sujunut :)
krista
30.5.2016 at 22:03Tosi hyvältä kuulostaa – ja hyvä esimerkki siitä, että ei se aina tosiaan ole niin, että nämä ”vähempikäyvät” eivät sopeudu niin helposti. Se on niii-iiin paljon lapsesta kiinni! Ja varmasti myös lapsen ikä vaikuttaa; että esimerkiksi 1-vuotiaan tai sitten 3-vuotiaan tilanne on ihan eri. 3-vuotias jo niin hyvin ymmärtää, että tulee molemmanlaisia päiviä ja vaikka nyt onkin hoitopäivä, koittaa taas pian myös kotipäivä – ja toisin päin <3
lilah
31.5.2016 at 00:37Nimenomaan ikä vaikuttaa. Alle 3-vuotiaiden kohdalla olen paljon kuullut tuota, että hoidon aloittaessa osaviikkoisuus saa sopeutumisen kestämään ikuisuuden. Omat tenavat on aloittaneet pph:lla alle 1-vuotiaina ja kolmas päiväkodissa ollessaan 1,5v. Kaikkien kanssa on sujunut ongelmitta, vaikka päivät on olleet pitkiä, 9h, kun ei mahdollisuutta toisen viedä ja toisen hakea ja työmatkaa 30 min suuntaansa. Ovat päivänukkujia, joten 3h päivästä on vierähtänyt untenmailla. Tämän ansiosta myös menevät yöunille suht myöhään, joten iltaan on jäänyt yhteistä aikaa ihan kivasti.
Kakkosen ollessa vauva parivuotias esikoinen jatkoi hoidossa 8 pv/kk eli pääosin 2 pv viikossa. Kun oli jo tottunut hoitokonkari, ei mitään ongelmaa ollut osaviikkoisuudesta eikä lapsi myöskään koskaan kyseenalaistanut miksi hänet viedään hoitoon vaan oli aina ilolla menossa kavereiden kanssa leikkimään. Ennen puoli neljää hakeminen oli ja on edelleen ei toivottavaa, koska leikit jäävät kesken.
Nyt nelosen äitiysloman ajaksi parivuotias jää kokonaan kotiin. Arjessa on tarpeeksi säädettävää ilman että aikataulutan yhtä päiväkodin rytmeihin.
Sarianna
30.5.2016 at 18:45Meillä myös lapsi neljänä päivänä tarhassa ja keskiviikko vapaa. Erinomaisesti toimiva rytmi, meille tätä osasi suositella viisas lastentarhan ope. Syksyllä edessä siirtyminen yli 3-vuotiaiden ryhmään, saas nähdä vieläkö päikkärit onnistuu -nyt niitä vedellään tyytyväisenä kolmekin tuntia ja pienten ryhmässä tämä toiminut.
krista
30.5.2016 at 22:06Mahtavaa, että teille ihan suositeltiin tuota! Meillehän tämä tapahtui siis ihan vahingossa :D Tytöillä on siis vakkari-tanssituntipäivä keskiviikkoisin ja todettiin, että no sepä käy hyvin, niin on sitten keskellä viikkoa vapaa – ja tämä systeemi tuli sitä kautta. Mutta tosi nopeasti hoksattiin, että hei tämähän on ihan loistava viikkorytmi!
–
Tuolla päiväkodissa myös 3-vuotiaat vielä nukkuvat päiväunet, mutta Silva meni suorilta 4-5 -vuotiaiden ryhmään ja siellä vain lepäillään vaikkapa ohjaajan lukiessa kirjaa – saa toki nukahtaa (ei ole edes sänkyjä kyllä), jos haluaa, mutta eihän Silvalla tietysti uni tule vaikkapa kirjanlukua kuunnellessa, kun on niin voimakkaasti tottunut nukahtamaan vaunuihin…. Meillä kans vielä jopa kolmen tunnin päikkärit molemmilla tytöillä.
Anne K
31.5.2016 at 11:54Kadehdin tuota, että neli-viisivuotiaita ei enää nukuteta päiväunille, meidän lapsella (4v) on aiheuttanut suuria vaikeuksia, kun pitää olla 45 minuuttia hiljaa, että muut saavat nukkumisrauhan.
Heidi
30.5.2016 at 19:32Viisaasti ajateltu, meilläkin on ryhmässä lapsia jotka ovat osa-päivähoidossa jotta saisivat olla kavereiden kanssa ja samalla oppia paljon uutta. Jokainen lapsi on omanlaatuinen, ja hyvä jos vanhemmat osaavat tulkita, mikä heidän lapsille on parasta :)
krista
30.5.2016 at 22:27Kiitos! Kiva kuulla, että myös päiväkodeissa henkilökunta (tai ainakin osa) ajattelee niin – joskus kun sitä käy tietysti sellaisia ”luuleeko noi, että mä dumppaan vaan lapsen tänne siksi että pääsisin itse helpommalla” -epäilyksiä. Mutta kyllä ammattilainen varmasti osaa ajatella just näin, että se lapsen paras on se tärkein arvo!
Amaalia
30.5.2016 at 21:30Huh. Hyvin on sopeutunut teidän tyttö! En tiedä, onko se päiväkodista vai persoonasta kiinni, mutta kun meidän 5 v. menee syksyllä hoitoon, odotan kyllä aika itkuisia aamuja… Hän kertoo, että ei aio mennä päiväkotiin, vaan on kotona tai kerhossa.
—
On siis ollut aiemmin 2-3-vuotiaana päiväkodissa (koko vuosi meni aika lailla itkiessä ja puoli vuotta kesti, ennen kuin alko puhua siellä ym…) ja nyt kerhossa, kun pikkusisar syntyi. Kerhossa on viihtynyt kyllä ihan hyvin, vaikka joskus sielläkin itku tulee, kun äiti ja veli lähteekin kotiin…
—
Muistan, kun jäätiin pois päiväkodista, tädit oikein moneen kertaan sanoi, että onpa hyvä, ettei tytön tarvitse tulla päiväkotiin ja kiva, että saa olla kotona. Ei kertaakaan ehdotettu, että olis jatkanut hoidossa… Kuten ilmeisesti toisille ehdotetaan. Tosin ei olis ollut varaakaan kotihoidontuella, kun se osahoitokin maksaa täällä yli 200€ kuussa… Kerho on toiminut meillä ihan hyvin 3x3h viikossa. Tosin ei mulla kyllä ole paljon aikaa kaffilassa istua ja kavereita tuolla ajalla tavata, joten se on ollut kuopuksen omaa aikaa äitin kans :)
—
Tosiaan siis pelolla odotan syksyä, kun 2v. ja 5v. aloittaa hoidossa… Vaikkakin ovat varmaan max 6 tuntia hoidossa. Täällä on kyllä lapsilla muutenkin aika lyhyet päivät. En tiedä, onko sitten niin paljon vanhempia kotona toisen kanssa, vai miten pystyvät pitämään päivät lyhyinä. Ollaan yleensä ekoja tuojia klo 7:45-8, monesti on 3-5 lasta paikalla ryhmästä. Joskus, kun olen hakenut lapsen vasta klo 16, on samaisessa päiväkodissa (yli 100 lasta yhteensä) ollut kolme lasta enää pihalla :D.
krista
30.5.2016 at 22:35Varmasti molemmista kiinni… Kävimme silloin viime syksynä vertailun vuoksi tutustumassa myös toiseen paikkaan, ja verratessa näitä kahta… …no: oli tosi isoja eroja.
–
Mutta hei ihanaa, että teillä oli mahdollisuus ottaa esikoinen vielä sieltä hoidosta pois (jos ei ollut vaan valmis vielä) ja kerhoon; josko sieltä kuitenkin tarttuisi sellaisia onnistumisen tunteita – ja ehkäpä hoitoon jääminen on sitten ensi syksynä helpompaa? Mekään ei oltais vielä vuosi sitten tähän aikaan uskottu, jos joku ois sanonut, että seuraavana syksynä Silva menee hoitoon – mutta sitten se lapsesta lähtenyt ”mä haluun kans!” -aalto vaan iski. Saattoi olla osansa silläkin, että täällä kulkee paljon (ja silloin Silva niitä ihasteli) päiväkotien letkassa kulkevia lapsiryhmiä. Että oijoijoi, miten paljon kavereita tuolla ois; miten sinne pääsisi mukaan.
–
Toivotaan, että ensi syksy menee teillä hyvin molempien lasten hoitoonmenon kanssa!
En muista :)
30.5.2016 at 22:53Mun lapsilla on joku ihme päiväkotiangsti. Esikoinen onnistuttiin hoitamaan eskarilaiseksi kotona, mutta kuopus joutunee ensi vuoden alusta päiväkotiin. Vähän jo hirvittää ajatella, sillä hän on sitä mieltä, ettei mene. Toivottavasti mieli muuttuu, kun vielä saa tovin kasvaa. Ei olisi sydäntä totuttaa huudon kautta hoitoon 😔 Tässä kohti toivoisin, että isosisko olisi sen ikäinen, että voisi olla siellä apuna, mutta ei, on jo iso koululainen.
krista
31.5.2016 at 10:20Lapset on kyllä niin erilaisia <3 Toivotaan kovasti, että hoidonaloitukseen mennessä lapsen mieli on muuttunut; se tosiaan saattaa käydä yllättäenkin ja nopeasti niin kuin meillä kävi, puolessa vuodessa. Ensin tuli sellaisia, että esimerkiksi leikkipuistossa Silva halusikin mennä jonku TOISEN perheen menoon mukaan eikä oman äidin kanssa, samoin viime kesän Titi-nalletalolomalla halusi useampaan otteeseen jäädä johonkin meidän ystäväperheen kanssa ja että meidän oma perhe menisi vähäksi aikaa jonnekin muualle. Ihan selvästi sellaista asteittaista itsenäistymisen halua ja sitten tietysti asiaankuuluvaa ylpeyttä siitä <3 Oisko teillä muuten kerho/harrastusmahdollisuutta, missä yksinjäämistä vois vähän harjoitella? Vai onko se vaan se päiväkoti, mikä aiheuttaa vastustuksen ja muut yksinjäämishommat onkin ihan ok.
-
Meillä muuten yksi "päivähoitopaikkahoukutin" oli selvästikin se, että me oltiin sattumoisin käyty parissakin tilaisuudessa (mm. alueen oma kaupunkifestari), missä tapahtumia oli päiväkodin sisällä. Ja se tietysti ihastutti, kun siellä oli niin paljon leluja tarjolla :) Etenkin siitä kaupunkifestaritapahtumasta Silvalle jäi sellainen ajatus, että päiväkoti on mahtava paikka, kun siellä on niin hurjasti leluja ja lapsia :)
Anmi
31.5.2016 at 14:36Me koitettiin päiväkodin leikkitoimintakerhoa, mutta siitä ei tullut mitään. Ollaan myös käyty päiväkodin juhlissa ja paikkana on tuttu, mutta ei. Ei halua. Muuten jää kyllä isovanhemmille hoitoon ja viihtyy itsenäisesti kavereidenkin kanssa. Luulen, että kyse on siitä, että kokee lapsiryhmän liian isoksi, vaikka ei ole edes mikään kovin iso ryhmä.
nellisi
30.5.2016 at 22:57Meidän neitihän aloitti hoidon tosiaan viime lokakuussa, kun syyskuussa oli juuri vasta täyttänyt vuoden. Minä kyllä tunnen lapseni ja tiesin, että hän varmasti pärjää päiväkodissa ja viihtyy siellä touhuillessaan. Näinhän se olikin. Alkuun oli hiukan murhetta päiväkotiin jäämisen kanssa, mutta ne itkut eivät kestäneet minuuttiakaan. Joskus jäin kuunteleen nurkan taakse ja likka hiljeni sekunneissa.
–
Alkuun tosin teinkin niin, että otettiin aamuun kunnolla aikaa ja mentiin yhdessä katsomaan leluja ja leikin siinä ihan pikku hetken ja sitten vaivihkaa lähdin pois. En niin, että olisin salaa hiipinyt ja tyttö olisi jäänyt ihmetteleen myöhemmin missä äiti on, vaan siinä likan ihmetellessä leluja annoin pikaisesti pusun, sanoin heipat ja lähdin. Usein tämä toimi, mutta oli tietysti myös niitä aamuja, jolloin ei olisi tuokaan kikka toiminut. Mutta todella nopeasti silti meillä lähti arki rullaamaan ja tyttö viihtyi päiväkodissa niin hyvin kuin 1-vuotias vaan voi viihtyä. On saanut paljon kehuja ja ylpeä äiti sitten röyhistelee rintaansa. :D
–
Tietty kaikki ei ole täydellistä! Mulla vaan ei mene kemiat yhteen yhden ryhmän hoitajan kanssa. Vaikka meidänkään neiti ei pienestä hätkähdä, niin hän on silti liian suorasukainen ja päsmäröivä. Tiedän, että hän tarkoittaa vain hyvää, mutta… Noh, ei vaan ne kemiat kohtaa. Esimerkiksi joskus, jos meidän likalla on harmia ja hän takertuu aamulla muhun, tämä hoitaja saattaa tulla vain nappaamaan tytön mun sylistä: ”tules tänne, niin äiti pääsee lähtemään töihin” -tyyppisesti. Ja minä olen aniharvoin niin kiireessä, etten ehtisi hetkeä likan kanssa sitä menoa ihmetellä ja ottaa pehmeää laskua. Onneksi ryhmässä on myös ihmisiä samoilla linjoilla kanssani ja varsinkin ryhmän lastentarhanopettaja on aivan superihana ihminen ja olen niin onnellinen, että hän jatkaa meidän tytön ryhmässä myös ensi kaudella!
–
Pitkiä päiviähän meillä likalle välillä tulee. Tehdään miehen kanssa täyttä päivää molemmat ja joskus tulee niitä noin 9 tunnin päiviä. Mies tosin menee joskus vasta aamupäivällä töihin ja toisinaan pääsee jo tosi aikasin, että se vähän helpottaa päivien pituuksia toisinaan. Hoitoajat vaihtelevat meillä siis todella paljon välillä 6.30-17 eli niin kuin päiväkoti on auki. Siltikään en pysty tekemään kaikkia vuoroja kaikkina aikoina omalla työpaikalla. Mutta mun mielestä se hakeminen vähän välipalan jälkeen on parasta aikaa. Siinä ehtii rauhassa vaihtamaan kuulumiset ja on varmasti oman ryhmän aikuisia paikalla. Saa rauhassa hakea, eikä yleensä ole kauheasti muita hakijoita samaan aikaan, vaikka lyhyttä päivää muutama muu lapsi tyhmässä onkin.
–
Tulipa kilometripostaus! Tää on ihan mun lempiaiheita. :D Varsinkin nyt, kun laskutuskin ja muut hoitokäytännöt vähän muuttuvat meillä ja se on melkoista raivoakin vähän nostattanut. Jos saisin päättää, tekisin varmaan kans nelipäiväistä viikkoa itse.
–
Terkuin minä edelleen ilman oikeaa naamapalluraa! ;)
krista
31.5.2016 at 11:35Joo, tämä on kyllä niitä aiheita, joita aina itsekin palaa tasaisin väliajoin puntaroimaan ja vähän niin kuin tilannetsekkiä itselleen ja omalle perheelleen tekemään. Onhan se iso juttu, että oma pieni ihminen viettää ison osan päivästään jonkun muun kanssa kuin oman vanhemman. Henkilökemiajutut on kyllä tärkeitä; onneksi kuitenkin ryhmässä on useampia aikuisia ja varasti tärkeintä, että myös niitä löytyy, joiden kanssa on samalla aaltopituudella asioista!
Vannikkila
31.5.2016 at 09:43Meillä on siis ihan täyspäiväisenä hoitopaikassa, ollut jo 10 kuisesta lähtien (viime kesä, siis kun oli 1v. oli hoitaja kotona, mutta me vanhemmat siis kuitenkin töissä). Viimeksi tänään käveli ihan tyytyväisenä hoitoon oltuaan nyt viikon kotona ilman omanikäistään leikkiseuraa. :)
–
Olen seurannut joitakin tuttuja, jotka tuntuvat olevan hampaat irvessä kotona, kunnes lapsi on vähintään 2. Siksi allekirjoitan, alleviivaan ja huomioväreissä koristelen lauseesi ”Lasten tarpeiden kuuntelu herkällä korvalla; mutta toki aikuisten tarpeiden kuunteleminen myös.” Sillä, jos vanhemmat väsyvät, turtuvat, tympääntyvät tai mitä tahansa kotona olemiseen, ei se mielestäni ole enää hyväksy lapselle.
–
Minä tarvitsen töitä, julmasti sanottuna, sillä se on omaa aikaani. Jos olisin ollut tämän kaksi vuotta kokoaikaisesti kotona, olisi sekä minun että pojan päät varmasti sekaisin. En vain pysty tarjoamaan hänelle samanlaista virikettä kuin muut samanikäiset. Se ei vaan ole mahdollista. Tietty on välillä päiviä, kun poika ei haluaisi hoitoon lähteä, mutta siinä tulevat tällä hetkellä ne meidän arjen realiteetit vastaan.
–
Oma unelmani tällä hetkellä olisi, että poika voisi olla hoidossa klo 9-15. Ja uhkaavasti kokoajan kasvava oma päänsisäinen myllerrykseni näyttää vievän meitä ehkä kohti tuota. Mutta katsotaan :)
krista
31.5.2016 at 11:40Kyllä, juuri tasan tarkkaan tuota tuolla muotoilullani tarkoitin! Ei ole kenenkään etu, että joku on ”hampaat irvessä” kotona kellon ympäri; eli sekin on tavallaan sen lapsen edun mukaista, että kuuntelee myös aikuisen tarpeita!
–
Itsellä muutamat ensimmäiset vuodet menivät ihan hyvin; toki siihen tuli uutta raskautta sun kaikkea muuta, mikä koko ajan muutti kuviota niin, ettei kotihommaan päässyt turtumaan. Mutta rehellisyyden nimissä just nyt mulle ois tosi hankala edes ajatella sellaista, että olisin 5-päiväisen viikon 40 tuntia päivässä lasten kanssa. Nyt, kun olen kaksi päivää, nautin niistä lasten kanssa, ja sitten nautin myös niistä päivistä, kun ”saan” tehdä hommia. Samoin Joelilla. Ja mun henkireikä on ollut tietysti tämä blogi koko ajan; on ollut koko kotonaolon ajan joku ”oma juttu” sen ihan perus-lastenhoitomeiningin lisäksi. Ilman tätä blogia tuskin olisin ollut tätä (yli) neljää vuotta vain kotosalla. Tai sit olisin keksinyt jotain muuta omaa juttua :)
Tilde
31.5.2016 at 15:39Teillä nukutaan päikkärit siis vasta kahden jälkeen? Heräätte ilmeisesti ainakin hoitoaamuina ennen kahdeksaa. Miten teillä sujuu iltanukutukset ja moneenko lapset valvovat? Kyselen siksi, kun oma 2,5 vuotiaani ei oikein nukahda päiväunille ennen kahta, mutta sitten ne päikkärit venyttää iltaa johonkin puoli yhteentoista asti. Herää kuitenkin jo ennen kahdeksaa (ja vauva ennen kuutta), joten tähän olisi kiva löytää joku viisastenkivi, että saataisiin ns. aikuisten aikaa iltoihin.
krista
31.5.2016 at 15:47Joo! Seela nukahtaa usein jo matkalla Silvaa hakemaan (vähän ennen kahta) ja Silva vähän ennen kolmea, ja viiden jälkeen aletaan herätellä, jos eivät itsestään herää.
–
Illat menevät HYVIN, mutta MYÖHÄÄN :) Eli joskus yhdeksän pintaan aletaan iltapalallesiirtymiset ja kympiltä tavallisesti tytöt on sängyssä. Seela nukahtaa heti, ja Silva saattaa pyöriä jonkun 10-20 minuuttia ennen kuin nukahtaa. Ja heräävät itsestään 7-8.30 välillä. Meillä pyritään siihen, että herätyskello on vain silloin soimassa, kun on pakko. Eli että herätään itsekseen ”perushoitoaamuina” ilman väkisinherätystä – onneksi hoitoon ei ole kellontarkkaa saapumisaikaa, vaikka puoli kymppiin mennessä pyritään olemaan siellä.
–
Jos tuota Silvan hoitoa ei olisi, varmaan vähän aiempaan yritettäisiin päiväunet. Kahden pintaan menevät kotipäivinä unille; tanssituntipäivinä aikaisemminkin, kun nukahtavat jo kotimatkalle vaunuihin.
Tilde
1.6.2016 at 07:09Aika myöhään teilläkin valvotaan. Me aloitetaan iltatoimet jo kahdeksalta, ehkä sitä sitten pitää myöhentää, ettei ihan hermo mene siihen sängyssä riekkumiseen. Tai sitten vaan aikaistaa aamuja, kuten A ehdotti. Ei kyllä houkuttele, kun on niin ihanaa aloittaa päivä ilman taaperon jatkuvaa pälpätystä. Voi juoda kahvia rauhassa ja katsella, kun vauva repii päivän hesaria silpuksi.
A
31.5.2016 at 16:10Aikaisempi herätys aamulla? No joo, huono vitsi, sori ;) Meillä lapsi nukahtaa päiväunipäivinä noin klo 20.30 (päiväunet klo 13-14 välillä, eli max. 1h) ja ilman päiväunia klo 20…vastapainona aamuherätys on sit klo 6 (joo ei oo herkkua, herätyskello kun ois soimassa vasta klo 7…mutta toisaalta, omaa aikaa on iltaisin kivasti).
Kahvittelija
31.5.2016 at 19:50Mukava lukea Silvan ja kommentoijien hoitokokemuksista, tämä on nimittäin sellainen asia, joka on mietityttänyt mua todella paljon viime aikoina. Meillähän mies on hoitovapaalla vielä ensi kesään eli ihan siihen saakka, että kuopus täyttää 3. Siihen asti esikoinenkin todennäköisesti on kotihoidossa. Esikoinen täyttää tällä viikolla 4, eikä ole vielä lähelläkään sellaista kypsyyttä, että sen voisi viedä edes osa-aikaisesti hoitoon. Vielä vuosi sitten oltiin tilanteessa, jolloin sitä ei voinut jättää (ilman itkua) edes tosi läheisille isovanhemmille hoitoon, mutta kolmen vuoden rajapyykki toi tähän ilahduttavan muutoksen, ja nyt ne muutamat hoitokerrat mummin ja ukin kanssa ovat sujuneet tosi, tosi hyvin, ja esikoinen on tuntunut olevan niistä aidosti mielissään. Viime syksynä S aloitti myös srk:n päiväkerhon 2 x vk, ja kaikki lähti sujumaan yllättävän hyvin, kunnes siellä ilmeisesti tapahtui jotain (eikä edes mitään isoa, mutta esikoiselle merkittävää kuitenkin, ja siinä oli sitten vielä pari kurjaa sattumaa mutkistamassa tilannetta), ja sen jälkeen sinne jäätiin itkien, kunnes ei suostuttu jäämään ollenkaan, ja vähän ennen joulujuhlaa päätettiinkin sitten suosiolla lopettaa kerhoilu tämän kauden osalta siihen. (Osallistuttiin vielä juhlaankin sillä ajatuksella, että se toisi kuitenkin mukavan päätöksen kerhoilulle, mutta se olikin ihan katastrofi.) Ensi syksynä meillä ei ole alkamassa mitään säännöllistä kerhotoimintaa (toki perhekerho ja toivottavasti myös muskari jatkuvat, mutta näissä isä on mukana), ja esikoinen varmistelee vieläkin aika ajoin, että eihän tarvitse mennä mihinkään ilman äitiä ja iskää.
Esikoinen tarvitsee siis edelleen kotihoitoa, mutta totta kai mua mietityttää ihan kauheasti, että miten se päiväkotiin meneminen mahtaa sujua sitten 5-vuotiaana. Entäs jos vielä sittenkin on tällaista? Esikoinen on syntymästään asti ollut niin ”sylihakuinen”, että ihan hirvittää, kun sitten reilun vuoden päästä tulee eteen tilanne, ettei voidakaan tarjota sille sitä läheisyyttä ja turvaa niin paljon kuin se ehkä sitten vielä haluaisi. Samalla mietin myös sitä, että onko 5-vuotiaan sitten jotenkin vaikea saada päiväkodin ”juonesta” kiinni. Olen vähän elätellyt sellaista toivetta, että tämä syksy toisi tullessaan jonkinlaisen mullistuksen esikoisen kehityksessä niin, että alkuvuodesta voisi onnistua jonkinlainen osa-aikainen hoitoratkaisu. Koska tämän äidin ja isän tarvitsemisen rinnalla on tietenkin vahvasti myös tekemisen ja kavereiden kaipaus, ja me ei pystytä järjestämään tytölle niin paljon leikkiseuraa kuin haluttaisiin. Kaksi vuotta nuoremmasta pikkusiskosta ei tietenkään vielä ole osallistujaksi niihin jo vähän monimutkaisempiin leikkeihin, joita esikoinen haluaisi leikkiä.
Ääh…tää on niin vaikeaa. Puhumattakaan siitä, että mistä me sitten loppujen lopuksi se hoitopaikkakin saadaan. Mä olen iloinnut siitä, että tässä ihan kivenheiton päässä on mukavan oloinen päiväkoti, mutta sieltä ollaan nyt tietty vähentämässä vaikka kuinka paljon hoitopaikkoja rakentamisen tieltä.
krista
31.5.2016 at 20:19Hei mutta ajatella, miten ihanaa, että ootte pystyneet kuuntelemaan esikoisen tarpeita ja hän on saanut olla hoidossa kotona, kun sitä selvästi vielä tarvitsee! <3 <3 <3 Hän saa varmasti omalle persoonalleen parhaat lähtöasetelmat elämään just näin, että saa rauhassa ensin tarkastella maailmaa oman vanhemman kanssa ennen kuin on valmis liittymän osaksi lapsiryhmää.
-
Mä ymmärrän sun huolen tosi hyvin, koska samoja asioita välähteli itsellänikin ajatuksissa ennen kuin Silvan hoitoonlähtöinnokkuus syttyi. Tunsin jopa HUONOA OMATUNTOA, kun luin jostain kaikille lapselle kuuluvasta "laadukkaasta varhaiskasvatukseta" - että mitämitä, eikö tämä kotihoito sitten ole riittävän laadukasta ja niin edelleen. Jälkikäteen ajateltuna ihan hassua, mutta sellaista sitä tulee vaan mietittyä. Mutta silloin juttelin työkaverin kanssa - sellaisen MAAILMAN huippusosiaalisimman tyypin kanssa, joka tulee jotenkin mahtavasti kaikkien kanssa toimeen - iloinen, sosiaalinen, puhelias, kaikki ylisanat tähän. Ja hän totesi, että HÖPSIS: esimerkiksi hän ei ole ollut päivääkään hoidossa vaan kotihoidosa kouluun asti. Että ei se siitä päivähoidosta ole kiinni, vaan KAIKESTA. Yksittäistapaus tietysti, mutta oman mielen tuo vaan jotenkin rauhoitti.
-
Mä tosi lujasti uskon, että te teette JUST oikein ja on teidän esikoisen onni, että te olette antaneet (ja on ollut mahdollista antaa) hänelle tuollainen mahdollisuus kasvaa rauhassa. Vuoden päästä voi olla hyvinkin eri tilanne, ja uusia lapsia ainakin meidän hoitoon on tullut koko vuoden ajan ja lapset solmivat uusia ystävyyssuhteita sujuvasti. Sekin on ollut ihana huomata, että myös tällaiset rauhalliset tarkkailijaluonteet löytävät ne omat ystävänsä niistä, jotka myös tykkäävät samanlaisista rauhallisimmista leikeistä <3
Kahvittelija
1.6.2016 at 19:31Kiitos, ihana kommentti, tuli jotenkin tosi hyvä mieli tästä :) se on vaan hassua, että vaikka tavallaan sitä tietääkin jollain vanhemman vaistolla toimivansa oikein oman lapsensa kohdalla, niin ei pysty siltikään olemaan vertaamatta muihin, ja kun nelivuotiaat (ilmeisesti?) pääsääntöisesti ovat ainakin osa-aikahoidossa, niin siitä tulee väkisin sellainen olo, että jääkö oma lapsi jostain paitsi. Vaikka samaan aikaan näkee, miten onnellinen se on. :)
Piipo79
31.5.2016 at 22:23Mua yllättää ettei päivähoidossa nukuta?! Meillä kyllä 4-v nukkuu ja lepohetkeä viettävät kaikki 5-vuotiaatkin. Meillä on aivan sama homma että unet ovat vielä tarpeen.
A
2.6.2016 at 10:13Tänään olin pitkästä aikaa viemässä lasta myöhään päiväkotiin (ysin jälkeen) ja siinä meidän ”jättipäiväkodin” (yli 100 lasta) eteisessä (näkee kaikkiin ryhmiin kun eteisaulassa on lasiseinät huoneisiin) tuli taas mieleen, että ne ihmiset jotka kertoo päiväkodeista kamalina stressaavina ja meluisina paikkoina ei taida olla päiväkodeissa käyneet (tämä sillä varauksella, että tietysti eri päiväkodeissa on eroja jameidän lapsen päiväkoti on ihan huippu). Siinä kun kuljettiin lapsen ryhmään, niin näin leikkeihin uppoutuneita minityyppejä (aamupiirit ohi ja vapaan leikin hetki ennen uloslähtöä), askartelevia ja piirteviä keskittyneitä nakeroita ja se rauha (sekoittuneena lapsien iloon) mikä siellä päiväkodissa vallitsi oli niin käsinkosketeltavaa. En ihmettele yhtään että tyttöni iloiten menee päiväkotiin :)