Meidän pääsiäisen piti näyttää jokseenkin tältä:
(kuvat viime vuodelta)
…mutta sattuneista (korona)syistä se näyttikin tältä:
Ja totta kai hyvältä se näytti nytkin – ja makkaraakin paistettiin! Makkaratraditio me käynnistettiin jo aikoinaan täällä. ”Parempaa kuin piiskaaminen”, silloin kirjoitin Haltaialan maatilalla käymisestä.
Pääsiäismunat löytyivät aarrekartan avulla kotoakin. Hihiteltiin tälle monen vuoden takaiselle muistolle meidän munakriisistä. Luin vanhan jutun lapsille, ja lasten mielestä se oli pohjattoman huvittavaa. Kaksi Kristoffia, noooooouh!
Hiihtohommat olisivat kyllä kiinnostaneet; lapset kun pääsivät viime pääsiäisenä vasta elämänsä ensimmäistä kertaa suksille. Oltaisiin haluttu ”hiihtimet jalkaan” tänäkin vuonna. Luistelemaan kun ollaan päästy nyt sekä Suomessa että Espanjassa monesti, mutta tuo kansallisurheilulaji (?) hiihtäminen on jäänyt lapsilla nyt lähes yhtä vähään kuin ”koskaan en ole suksia jalassa käyttänyt” -Joelilla.
(Haha googlasin – onko todella niin, että Suomen kansallisurheilulaji on pesäpallo – aika erikoista! Mutta ei se mitään, Turkin kansallisurheilulaji on öljypaini.)
Ja tietysti se sellainen pikkujuttu, että kun hyvästeltiin läheisemme helmikuussa Espanjassa sanoilla ”no pianhan me nähdään!”… Niin se pian ei nyt sitten tullutkaan, kovin pian ainakaan.
Mutta tulee vielä elämässä pääsiäisiä ja keväthankia, näin täytyy vaan ajatella! Toivotaan vaan, että läheisemme pysyvät terveinä. Ja nyt mennään sen mukaan, mitä maailma juuri nyt tarjoaa.
Onneksi tämä kaikki kuitenkin tapahtuu nyt kesää kohti menneessä eikä marraskuun alussa!
17
