Kaupallinen yhteistyö: Ryhmä Hau
Mähän olen itse just niitä paheksuttuja some-äitejä, joilla on suunnilleen kasvanut kännykkä käteen kiinni.
Toki skarppaan – jopa aika usein – ja esimerkiksi muutama viikko sitten teimme perheessä linjapäätöksen, että nyt viihdelaitteet pois ruokapöydästä. Aikuisilta. Lapsillahan siis mitään ”pädi pöytään” -tapaa ei meillä ole koskaan edes lanseerattu, mutta aijaijai me aikuiset. Meillä se kännykkä ihan liian helposti hakeutuu käteen jopa kesken ruoan: jos mä vaan tässä ihan nopeasti vilkaisen Facebookin…
Lasten tabletti tuli meilläkin taloon viime talvena, ja siitä on ollut kyllä paljon iloa. Vaikka nämä pädit ovat kivoja, ja ne ihan varmasti sekä kehittävät että viihdyttävät, mä silti vahvasti uskon, että lapset tarvitsevat myös paljon ihan tavallista vapaata leikkiä.
Mä muistan kyllä hyvin omasta lapsuudesta, miten tärkeitä telkkarin lastenohjelmat olivat. Katsoin niitä paljon – toki niitä oli saatavilla varmaan vain sadasosa nykyisestä ohjelmatarjonnasta. Että ehkä sen ajan paljon onkin nykyään vähän. Heh meillähän ei ollut edes kolmoskanavaa ennen kuin olin viidennellä luokalla.
Suosikkisarjoista otettiin kuitenkin aineksia ja hahmoja leikkeihin, joita jatkettiin sekä sisällä että ulkona sitten, kun telkkari käännettiin kiinni.
Niin näyttää tekevän myös tämä seuraava sukupolvi <3
Ryhmä Haun Airpatroller -helikopteri ja etualan Kaja saatu blogin kautta.
Laitteiden koukuttavuus on kuitenkin meilläkin ihan selvästi huomattu. Heh siis myös lasten osalta. Jos esimerkiksi kipeänä meillä on vietetty paljon aikaa lastentabletin ja telkkarin äärellä, alkaa hyvin helposti flunssan jälkeenkin lennellä ilmassa ”saanko katsoa videoita?”, ”saanko pelata lastentietokonetta?”, ”voinko kuunnella äänikirjaa”. Joskus jopa heti aamusta ensimmäisenä, kun silmät avataan.
Ja kielteinen vastaus aiheuttaa kyllä meilläkin erittäin voimakkaat protestit.
Mutta kun laitteista ottaa vain ihan pienetkin breikit – meillä on riittänyt ihan hyvin ihan sanallinen sopimus vaikkapa kahdesta taukopäivästä lastentietokoneen kanssa – ruudun lumo taas selvästi vähän laantuu. Yllättävän pian koko tabletin olemassaolo taas hetkeksi unohtuu.
Lapsen maailmassa kun on kuitenkin aika paljon offline-leikittävää <3
Meidän perheessä noille lapsille lastentietokoneen jättäminen pois päivästä käy paljon helpommin kuin aikuiselle kännykän käsistä pois laskeminen.
Onkohan tässä seuraavassa ajatuksessa mitään järkeä…?
Aloin nimittäin miettiä sitä, että meille aikuisillehan tämä mobiilimaailma on tullut. Kun taas noille lapsille se on aina ollut.
Voisiko olla, että tulevaisuudessakin näille lapsille tietokone/kännykkämaailma ei ole niin huumaava kuin meille nykyaikuisille…? Meille se on kuitenkin edelleen osittain uutuushuumajuttu – kun taas lapsille se on ihan tavallinen. Voisiko olla, että tuleville sukupolville offline-maailma olisikin ihan yhtä houkuttava kuin online-maailma. Kun se ei ole enää mikään ”se juttu”. Voiko tulevaisuuden aikuisille vaikkapa metsäretki olla ”erikoisuudessaan” enemmän houkuttava kuin ajan viettäminen kännykkää loputtomasti hipelöiden?
Vai ovatko tulevat sukupolvet totaalikoukussa tekniikkaan ja virtuaalimaailmoihin niin kuin monet nykyään tuntuvat pelkäävän…?
Mulla on ehkä vähän tällainen tulevaisuusoptimistinen ajatusmaailma. Vaikka olen itse varmaan sellaisessa keskiasteisessa some-koukussa, uskon kuitenkin kaikkein eniten todellisen maailman lumoon.
Siinä on niin paljon kaunista ja kivaa.
Meillä tuo tyttöjen Ryhmä Hau -huuma ei osoita ollenkaan laantumisen merkkejä. Nyt synttärilahjaksi tytöt saivat siis tuon uuden Airpatroller-helikopterin robottikoirineen sekä siivillä varustetun Kaja-koiran (sain ne jokin aika sitten blogin kautta ja säästimme ne tyttöjen syntymäpäivään). Aiemmasta blogiyhteistyöstä meillä oli jo rekka, Riku ja Vainu, ja joululahjaksi me ostettiin Espanjasta tytöille Halti ja Kaja ajoneuvoineen. Ryhmä Hau -buumi oli muuten espanjalaisten lasten keskuudessa vähintäänkin yhtä kova kuin täällä Suomessa. Varmaan kovempikin.
On niissä vaan selvästi jotain.
Äidin mielestä ehkä kivointa on se, että sarja kirvoittaa mukavia leikkiaiheita (toisten auttaminen!) tähän offline-maailmaankin.
Että ei menisi elämä ihan ruudun ja näyttöpäätteen tuijottamiseksi.
Heh niin kuin meillä aikuisilla.
17
Carla / Lumos
6.5.2017 at 20:14Hyvää pohdintaa! Itse kallistun ehkä myös siihen, että tulevat sukupolvet osaavat paremmin toimia elektroniikan suhteen kuin me murrosvaiheessa mukaan tulleet.
Olen nyt 23-vuotias eikä lapsista tietoa, mutta olen useaan otteeseen miettinyt kuinka erilainen omien lasteni lapsuus tulee kuitenkin olemaan minun lapsuuteeni verrattuna. Silloin toki oli Nokia 3310 ja Windows 98 ja muuta upeeta, mutta tarvitseeko lapsi älypuhelimen kouluun? Puhelimen tarkoitushan on, että sillä saadaan ihmisiä kiinni. Pitääkö ekaluokkalaisen puhelimessa olla netti? En välttämättä haluaisi. Jos valitsen lapselle kapulapuhelimen tai kosketusnäytön ilman nettiä aiheutanko mahdollisuuden lapseni kiusaamiseen? Ei ole helppoa ei!
krista
6.5.2017 at 20:29Joo nykyään tuntuu siltä, että jo monilla ekaluokkalaisilla on paremmat (ja kalliimmat!) puhelimet kuin vaikkapa mulla :D Hmm, ehkäpä ala-asteelaisten vanhemmat vois vastata tähän – onko ”älyllisellä” puhelimella lapselle muita käyttötarkoituksia kuin viihdearvo? Tavoittaminen tietysti, mutta sehän kävisi yksinkertaisemmallakin puhelimella… Hmm yksi tuli mieleen: paikannuspalvelu. Sellaisen haluaisin sitten joskus lapsilla olevan, kun alkavat liikkua itsenäisesti. Että pystyy tarvittaessa näkemään, että missä lapsi liikkuu. Se itsestäni tuntuisi sellaiselta, mikä ois käytännöllinen ja pienentäis huolta!
Blue Peony
8.5.2017 at 08:43Varmaan riippuu lapsesta tuo viihdearvo, mutta ainakin oman lapseni koulussa lapset joutuvat käyttämään omia laitteitaan tiedonhakuun ja myös tehtävien tekemiseen. Koulussa on näet noin 50 tablettia ja läppäriä yli 400 oppilaan käyttöön, eli käytännössä ne riittävät kahden luokan käyttöön, jos kaikki tarvitsevat oman laitteen – ja usein tarvitsevat, koska esimerkiksi biologian kasvioita ja matikantehtäviä tehdään digitaalisesti.
Jenn-
6.5.2017 at 20:52Hei näin netissä tuollaisia kaakelitarroja ja tuli se sun kaakelin etsintä mieleen. Kurkkaapa paxlux.se
nro26
6.5.2017 at 21:28Oooh, ihania! Kiitos linkistä :)
krista
6.5.2017 at 23:10Heeeei, tosi mahtavia! Voisi hyvinkin mennä ainakin ”tilapäis” (about 10 vuotta?) ratkaisuna ennen kuin kunnolla alettais keittiöremppaamaan! Kiitos vinkistä!
Lilah
6.5.2017 at 23:27Meillä lapset on saaneet puhelimen aloittaessaan koulun. Siis jonkun vanhoista mutta toimivista laatikon pohjalle jääneistä perusluureista prepaid-liittymällä. Alkuun oli tietysti hienoa että ylipäätään oli puhelin, mutta viehätys karisi kun tajusivat ettei sillä voi tehdä niitä juttuja, joita varten kavereilla tuntuu olevan puhelin: valokuvaaminen, somekanavat ja surffaaminen. Siinä oli hyvät puolensa eikä luuri kasvanut käden jatkeeksi mutta aika usein puhelin oli myös hukassa, koska ”ei sillä mitään voi kuitenkaan tehdä.” Luokalla tietysti on myös yhteinen WA, joten sellaisesta lapsemme ovat ulkona. 10 v. Täytettyään esikoinen sai älyluurin ja kyllä se vaan nopeasti koukuttaa, vaikka netti on käytössä vain kotona.
krista
7.5.2017 at 10:20Mä muuten just eilen huomasin erään ihan pikkunappulan (1-2.-luokkalainen) kuvaamassa jotain videota yksin kännykällä tuolla ulkona. Näytti jotenkin hassulta, mutta voin hyvin kuvitella, että itseänikin olisi tuonikäisenäkin jo kiinnostanut tuollainen :) Onko ala-asteikäiset muuten somessa? Tarkoittaako se lähinnä Whatsappia, vai ovatko muuallakin?
LeenaK
7.5.2017 at 13:12Meillä neljäsluokkalainen on whatsappissa sekä instagramissa. Monia pelejä pelataan myös netissä (clash of clans, Growtopia ainakin). Ja meillä Pokemon Go ihan n aivan in. Onneksi kevätaurinko paistaa niin muutkin ulkotouhut on taas ihan påp! Keinupallo, skeittipuisto, trampoliinin kavereitten pihalla…10v ei enää pahemmin leiki :( mutta muut ulkopuuhat kiehtovat kyllä. Kohta on varmaan vesi-ilmapallo aika myös 😁
Jen
8.5.2017 at 11:39Meillä on älypuhelin 2-luokklaisella, mutta somen ikärajoista pidetään kiinni.
Esikoinen on 14 ja somepalveluiden ikärajat ovat ihan syystä siellä. Esim. suurimpia ongelmia meille on tuonut WA, niin viattomalta kuin se kuulostaakin, mutta siellä on liian hyvät mahdollisuudet kiusaamiseen ja sen puhelimen voi piilottaa tyynyn alle halutessaan. Ikäraja WA:han muuten on 16! Toki meillä 14 v. saa jo käyttää, mutta monesti ollaan se myös otettu pois väärinkäytösten vuoksi. Ja puhelin on ollut parkissa yöt huoneen ulkopuolella jotta yöt rauhottuisivat.
Videoita meillä kakkosluokkalainen kuvaa, omaksi huvikseen, editoi ja haluaisi niitä myös jakaa yt:ssä, ollaan sovittu ettö voidaan yhdessä näin myös tehdä eli opetellaan yhdessä niitä ykstyisyyden rajoja ja somessa käyttäytymistä, koska itsesäätely, medianlukutaito ja oman yksityisyyden huomioiminen ovat hirmu tärkeitä taitoja näille natiiveille.
Ala-astelainen on hyvin laaja käsite, luultavasti 13-vuotiaat ovatkin siellä somessa, 6-vuotiaat eivät taida :)
Tilia
8.5.2017 at 22:58WA:n ikäraja ilman vanhempien valvontaa on 13 vuotta. Nykylapsille puhelin on leikkikalu ja sosiaalisen elämän ydin. Alakoululaiset tekevät videoita ja somettavat ahkerasti. Illalla toivottelevat hyvät yöt luokkakavereille ja jakavat kuvina kaikki tärkeät hetket. Kuten uudet hammasraudat! Partioleirillä on puhelinpaasto ja pahinta on, ettei pääse jakamaan heti niitä huippuhetkiä kaikille. Videoita editoidaan ja esityksiä harjoitellaan. Ulkomaalaisten tubettajien kanssa tehdään kollabeenä kenttiä peleihin. Työnjaosta sovitaan vuoden enkun opinnoilla. Pelivideoiden katsominen on pelaamista tärkeämpää, koska niistä oppii. Esikoululainen säästää viikkorahoja älypuhelimeen, että pääsee isomman sisaruksen kanssa yhdessä pokettamaan. Tiskikoneenkin voi tyhjentää puhelin toisessa kädessä youtubea katsellen. Voit laittaa tiukkoja aikarajoja, minkä jälkeen lapsesi oppii valehtelemaan, on puhelimella kolmelta yöllä peiton alla, lukkiutuu vessareissulle tai venyy tunnin toista ylimääräistä kotimatkalla. WA on kuitenkin se kanava, josta saat hänet parhaiten kiinni, kun puhelimeen hän ei jouda vastaamaan. Ilman älypuhelinta lastasi ei kutsuta illalla koulun pihalle höntsäfutikseen eikä mäenlaskuun, koska niistäkin sovitaan luokan WA-ryhmässä. Ja mikään ei ole tehokkaampi rangaistus kuin puhelintakavarikko. Kyllä alkaa rästihommat valmistua! Ilman puhelinta nykyinen 10-vuotias on tuskin edes olemassa, ainakin ison identiteettikriisin äärellä. Taistelin aikani vastaan, mutta tuulimyllyjä vastaan ei voi taistella. Puhelin on jo erottamaton osa nykylasten elämää, koulunkäyntiä, harrastamista ja itsensä kehittämistä.
Miitu
7.5.2017 at 08:31Mä en ehkä oo niin tulevaisuusoptimistinen näiden laitteiden suhteen. Jotenkin tässä on myös niin samanlainen asetelma, kuin kotihoito vs. päiväkotihoito, missä nähdään pelkkää vastakkainasettelua, vaikka oikeasti kummassakin on mahdollisuus hyvään ja niihin ei-niin-hyviin ratkaisuihin.
.
Tekniikan osalta osa näkee pelkkiä uhkakuvia ja toiset pelastuksen. Noin niinku kärjistäen. Tekniikka vois olla monessa kohdin vielä enemmän tukena, mutta itseisarvo sen ei kuulu olla. Jos jokin asia toimii paremmin perinteisin keinoin, niin ei sitä pidä mennä tekniikalla korvaamaan.
.
Puhe diginatiiveista ärsyttää. Totta, lapset omaksuu nopeasti laitteiden käytön ja j o i t a i n ohjelmia käyttävät käsittämättömän näppärästi. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö laitteiden fiksua käyttöä ja vaikka tiedonhakua tule opettaa – entistä enemmän. Mua oikeastaan huolettaa se, että reaalimaailman hyvät käytöstavat ei tunnu siirtyvän nettiin, vaan netin lieveilmiöt näyttäis siirtyvän ”offline-maailmaan”.
.
Siitä oon ihan samaa mieltä, että nyt olis korkea aika meidän aikuisten järkevöittää omaa toimintaa laitteiden kanssa. Malliesimerkkiä tässäkin. Sinänsä useimpien kohdalla en ole hirvittävän huolissani, sillä jotenkin nyt veikkaisin, että monet nykylapset saa kännyköistä ym. huolimatta aivan yhtä paljon huomiota kuin vaikka oma sukupolvi aikanaan. Kyllähän vanhemmat silloinki puhui puhelimessa, luki lehtiä ja toimitti omia askareita. Mutta kieltämättä osalla aikuisista on karannu tekniikan käyttö niin käsistä, että huh heijakkaa, mikä kyllä sitten näkyy lastenkin toiminnassa ja mahdollisten ongelmien kroonistumisena.
krista
8.5.2017 at 09:39Joo tosi helposti asetelma on just se, että onko joku laite hyväksi vai pahaksi – vaikka kysehän on siitä, että miten sitä käyttää.
–
Samaa mieltä; eiköhän me nykyvanhemmat tosiaan noin niin kuin keskimäärin (?) olla ja vuorovaikuteta lastemme kanssa paljon enemmän kuin aikaisemmat sukupolvet. Kaikenlainen tekniikka on nimenomaan vapauttanut sitä aikaa (huomattiin, miten paljon meni aikaa esim. Espanjassa ihan tiskatessa), mutta toisaalta se myös vie sitä aikaa kännykkäännäpyttelyn muodossa. Eli tasapaino, tasapaino. Vaikka totta kai on niin, että kaikilla ei ole homma hanskassa ja tekniikka on helposti koukuttavaa, jos sen käyttöä ei tietoisesti rajoita. Lasten kohdalla vaikkapa laittamalla rajoja, paljonko saa pelata jne. tai (tää on meidän tapa) ohjaamalla leikkimään ja ruutu kiinni :)
Pire
7.5.2017 at 23:07Minä poden lähes päivittäin ehkä turhaakin huonoa omatuntoa ruutu ajasta. Olen varmaankin niitä vanhempia, jotka näkevät enemmän uhkakuvia tietokoneissa ym. Laitteissa, vaikka uskon ja tiedän että on niistä hyötyäkin. Jonkinlainen balanssin löytyminen tähän olisi niin vapauttavaa! Joku fiksu joka voisi sanoa että ”tämän ja tämän verran on ihan ok määrä,lapsesi ei mene pilalle” 😅
Se on totta, että lapset koukuttuu niin helposti laitteisiin! Olen huomannut saman ilmiön myös meillä,että jos on päiviä jolloin piirrettyjä yms.on saanut katsoa enemmän, niiden perään kysellään myös herkästi. Aika nopeaa vielä 3v. Suopuu muuhunkin toimintaan, aika näyttää miten paljon vaikeammaksi homma menee kun kasvaa…koen myös omasta ja puolison somen käytöstä huonoa omaatuntoa,vaikka emme varmaankaan ihan hurjia määriä siellä vietä. Somen käyttö väheni itsellä kummasti,kun olin facebookista vuoden poissa, ja se tuntui hyvältä! Miten niin koukussa? 😁
Blue Peony
8.5.2017 at 08:46Minun lapsuudessani luokan vanhemmat olivat huolissaan lapsista, jotka lukivat liikaa – koko ajan nenä kirjassa. Joten joka ajalla on omat huolenaiheensa!
krista
8.5.2017 at 09:45Ihana <3
krista
8.5.2017 at 09:51Me Joelin kanssa poistettiin molemmat Facebook-appi puhelimesta, se kans vähensi automaattisesti vähän houkutusta katsoa kännykkää :)
–
Tavallaan mä uskon, että monissa tapauksissa (ehkä sullakin just tässä?) se huolissaanolo on tavallaan jo merkki siitä, että homma EI ole riistäytynyt käsistä. Eli kun tajuaa, että sellainen riski periaatteessa voisi olla ja sitten pyrkii mitoittamaan omaa toimintaansa siihen, että käyttö ei riistäydy liialliseksi. Puhun myös itsestäni tässä, eli luulen että itselläni on just näin :) Aika paljon oon somessa – osa on tietty työtä, mutta paljon on myös ajelehtimista – mutta uskon, että kokonaisuus on vielä ”plussalla” (rentoutuminen, sosiaalinen yhteydenpito), mutta silti välillä tuntee, että joo aika paljon menee kyllä aikaa virtuaalimaailmassa :D
–
Mun omalta kohdalta oon ajatellut, että sopiva balanssi on silloin, kun lapsi suostuu vielä kohtuuhelposti tekemään muutakin. Nytkin meillä on ollut lastentietokoneessa akku lopussa ja ”pitäis ladata” on venynyt varmaan jo yli viikoksi eikä sitä ole kukaan kaivannut. Välillä katsotaan Yle Areenalta (nyt kun ollaan sen ulottuvissa) Ryhmä Hauta ja sit taas leikitään. Veikkaan, että balanssi on oikein hyvä :)
A
8.5.2017 at 08:56Mä en stressaa älylaitteista ja ruutuajasta. En omasta enkä lapsen (oma ruutuaika on valtava, siis kun tietojenkäsittely on mun työtä ja enpä ole myöskään vapaa-ajalla ilman älylaitteita). Silloin kun tehdään juttuja yhdessä, niin sitten tehdään eikä älylaitteita vilkuilla (mm. ruokapöytä), meillä on kännykätkin lähes aina äänettömällä kotona, niin ei tule pompittua viestien äänimerkkien perässä. Toisaalta on myös ihan ok, että minä surffaan netissä omiani ja lapsi pelaa vieressä (siis mehän ollaan yhdessä, jutellaan niitä näitä, vaikka mukana on nuo ah niin pelottavat älylaitteet).
—
Pyrin siihen, että niitä käytetään rakentaviin juttuihin (esim. Ekapeli Alku ja jotkut matikkapelit on todella pop lapsen mielestä ja seuraavaksi ajattelin että 5v. (lukutaitoinen lapsi) voisi Hour of Code-sivuilta löytyvästä Scratch-tutorialista (Frozen versio :D)). Enempi tekemistä kuin passiivista tuijottelua siis. Toki viihdekäytöllä on arvonsa ja paikkansa (siis jos on itse viettänyt lapsuutensa Commodore64:n ja PC-pelien parissa ja edelleen, 20-25 vuotta myöhemmin muistelee niitä pelejä lämmöllä, niin voiko lapsen pelailua dissata). Sinällään ei lapselle (no hei, se on 5v.) aktiivisesti mitään viihdytyspelejä tarjota, mutta Pikkukakkosen sovellukseen on tullut uusi peli, joka on todella koukuttava kuljetaan linnassa ja keretään aarteita peli. Sen kanssa ollaan sit harjoiteltu pelaamisen lopettamista ja keskusteltu siitä että se on vaikeaa aikuisillekin.
—
Tätä taustaa nähden musta meillä (lapsella) on älylaitteet (argh mikä sana, siis meillä on läppäreitä ja pari puhelinta, ei muuta) käytössä varsin vähän. Kuten omasta kokemuksesta tietää, niin tämä menee sykleissä, välillä kiinnostaa enemmän (tyyliin joka päivä tulee ”saanko pelata…”), välillä voi mennä useita päiviä, yli viikkokin ilman mitään kiinnostusta. Yksittäiset käyttökerrat ovat sitten luokkaa 10-15 minuuttia, yleensä jo siitä lähtien että yleisin hetki pelailuun on se kun lapsi odottaa iltapuuron valmistumista (tosin ihan yhtä usein lapsi pyytää musiikkia ja tanssii tai sitten pelataan jotain lautapeliä keittiön pöydän ääressä). Anyway, tuon ikäisen kanssa siis musta on todellakin ok tuollaiset lyhyet pelailut (ja etenkin niin, että lapsi ei ole yksin jossain omassa huoneessaan, vaan aikuisten ”valvonnan” alla). Niin ja sitten meinaa unohtua, että älylaitteet on myös kommunikaation muoto. Skype-puhelut on olleet lapselle arkipäivää 1-vuotiaasta lähtien, niin isovanhempien kuin työmatkoilla olevien vanhempien kanssa (olen mm. ollut mukana lapsen iltapuurolla skypen välityksellä jenkeistä :)). Lähetetään rakkaille videoviestejä ja nyt kirjoitustaidon myötä lapsi on halunnut myös lähettää tekstareita ja sähköposteja (niiden perinteisten kirjeiden lisäksi).
—
Sitä en tiedä onko diginatiivit kotonaan teknologian parissa (vähän skeptisesti suhtaudun, siis nykynuoret on esim. todella taitavia toisissa jutuissa ja todella pihalla jossain toisissa, oma vertailukohta kun on siis 80-luvulla tietokoneiden parissa kasvaneen ja tietotekniikkaa yliopistossa opettaneen nörtin). Todennäköisesti 10-20 vuoden päästä asiat on jo hyvin erilaisia kuin nykyään ja selvää on lähinnä se, että muutos jatkuu ja älylaitteet ei meidän elämästä katoa (tai no, on täysin mahdollista että sotketaan ihmiskunnan tulevaisuus niin, että kaikki romahtaa, mutta toivottavasti ei kumminkaan).
krista
8.5.2017 at 09:59Kyllä, meillä edelleen kans Ekapeli suosiossa, samoin lasten satukirjasto. Sitäkään en voi pitää mitenkään huonona juttuna: satujen kuuntelu :) Ainoa miinus siinä on se koukuttavuus, eli etenkin vanhempi lapsi kyllä kuuntelisi niitä satuja vaikka aamusta iltaan – mutta siinä puolestaan voi aikuinen auttaa ohjaamalla sitten aktiivisempiin leikkeihin välillä.
–
Meillä myös menee selvästi sykleissä! Nyt on tosiaan ollut lastentietokone pitkään käyttämättä (akku lopussa), tuossa se ihan keskellä pöytää on, eikä siihen kukaan kiinnitä mitään huomiota. Vähän niin kuin lelu muiden joukossa; välillä innostutaan kovasti jostain, ja välillä jostain muusta. Tärkeintä mun mielestä yhtälössä on tosiaan se, että oleminen ei ole passiivista kököttämistä. Vaan välillä se laite menee pois ja sitten alkaa aktiivisempi leikkiminen, mielikuvitusleikit ym.
Karkkibee
8.5.2017 at 12:10Mä oon yrittänyt olla tässä asiassa maalaisjärkinen. Niin kauan kun lapsella on suurin osa ajasta muutakin elämää, niin se ruutuaika ei ole mikään pahis. Kun on kavereita ja ulkoilua, harrastuksia, perusleikkiä, kirjojen lukua jne, niin pelipäivänä saa meillä aika vapaasti vedellä kolmekin tuntia + telkkariohjelmat päälle (lauantai). Mäkin oon itse asiassa enemmän huolissani omasta ruutuajastani ja oon myös alkanut rajoittaa itseäni – mullahan menee muuten ton esiteinin kanssa ihan auktoriteetti, jos huudan sille että whatsapp pois kun itellä facebook laulaa. Tosin mulla on se, että luen esim. Hesarin vain ruudulta, niin sunnuntai-aamun aamiaispöydässä todellakin luen padia. Lapset kyllä myös tietää että luen siinä lehteä (tylsäääää) enkä pelaa Clash Royalia :D
–
Asia josta en tingi on sen sijaan että illalla hyvän aikaa ennen nukkumaanmenoa älypuhelin menee ”lataukseen” olkkarin nurkkaan eikä tuu sieltä pois ennen kouluun lähtöä. Yritän pitää tämän käytännön mahdollisimman kauan, katotaan kuinka kauan nyt 10vee siihen mukisematta suostuu.
–
Meillä suuremmaksi ”ongelmaksi” ovat muodostuneet Youtuben pelividot, jotka on mun (kalkkismutsi?) mielestä ihan hirveitä. Molemmat lapset katsoo nykyään mieluummin näitä, kuin normiohjelmia telkkarista, ja oon todellakin rajoittanut. Lasken nykyään pelivideot samaan kastiin pelaamisen kanssa ja niitä saa katsoa hyvin rajoitetusti. En ees tiedä itse onko ne edes pahempia kun joku My Little Pony telkkarista mutta ainakin ärsyttävämpiä :D Meillä nimittäin katotaan etenkin amerikkalaisia videoita, ja ne ihmiset on hirveen äänekkäitä ja sekopäisiä (kuitenkin family friendly, eli ei kiroilua).
–
Ihan kun mä oisin omassa lähipiirissäni ollut huomaavinani, että ihmiset jotka on itse teknologia-aloilla, on sallivampia älylaitteiden ja ruutuajan suhteen kuin muut. En sit tiiä kuinka kattava otanta :D
A
8.5.2017 at 12:51Hoo, pelivideoista vielä, että niitä en tajuu yhtään. Siis kummipoika katsoo niitä (alati) ja en vaan tajua yhtään. Siis musta ihan älytöntä katsoa jotain videota pelaamisesta kun voisi itse pelata. En tajuu yhtään tätä aspektia (mutta sitten taas toisaalta, voin tunnustaa kyllä että katson Temptation Island Suomea ihan sujuvasti itse vaikka siinä on niin moni asia vinksallaan ettei kestä ;D). Mutta joo-o, kunhan lapsi kasvaa, niin jos ei mulle tule jotain suurta visiota pelivideoiden nerokkuudesta, niin kyllä mä kannustan lasta enemminkin pelaamaan kun katsomaan videoita :)
Karkkibee
8.5.2017 at 14:46No se suurin hyöty siinä on kai se, että niistä voi saada vihjeitä omaan pelaamiseen. Mutta siis ihan kun ne vaan katsomalla katsoo niitä niin sitä en tajua. Siellähän on ihan tyyppejä jotka saa elantonsa sillä ett ne tekee pelivideoita, ja monet mun lasten kaverit tekee niitä myös. Tää on näitä nykyajan hömpötyksiä mistä me kalkkikset ei ymmärretä :D