Päivien asuja

Perhe on repinyt riemua tästä viime aikoina vähän enemmänkin: äiti ottaa asukuvia.

lapsi: ”Miksi sä otat kuvia hississä?”
minä: ”No kun mä otan kuvan, että mitä mulla on päällä.”
puoliso: ”Miksi ihmeessä jotain kiinnostaisi, että mitä vaatteita sulla on päällä?”

No öö tuota tuota. Vaikea selittää.

Mutta kun kerran pyydettiin, niin minäpä sitten annan perheen nauraa mun kustannuksella otan vaatekuvia. Mutta sen totesin hyvin nopeasti (taas kerran), että mä en ala poseeraamaan silleen tyylibloggaajasti. Apua ei vaan yhtään luontevaa mulle! Mieluummin sitten tärähtäneesti hissin peilin kautta.

Minulta siis kysyttin, että mistä löydän ja ostelen vaatteita – ja miten niitä yhdistelen. No, esimerkiksi näin:

Tekonahkatakki ostettu noin 7 vuotta sitten Prisman aletangolta. Puuvillaneule täältä El Corte Inglesistä, mokkasiinit myös El Corte Inglesistä – lastenosastolta -70 % alesta. Paidan alla Desiqualin mekko (2 e kierrätysryhmästä, se on repaleinen ja sitä pitäisi paikkailla). Jalassa mustat housut Cittarin-blogiyhteistyön myötä viime syksynä.

Niin kuin siihen kuukauden takaisen kysymykseen vastasinkin, musta itsestäni tuntuu, ettei mun pukeutumisessa ole paljon kerrottavaa. Ostan itselleni aika vähän, koska mulla on jo niin paljon kaikkea kamaa. Nyt täältä Espanjasta on tullut ostettua muutamia vaatteita; oon hulluna noihin basaareihin. Kun ostan itselleni jotain, ostan yleensä aletangoilta (tai näiden zalando-whatever-nettikauppojen alesta) tai Facebookin kierrätysryhmästä. Usein ihan perus-ketjuliikkeiden vaatteita.

Ei siis oikeasti mitään kerrottavaa, sori :D

Indiskan paita on ihan lemppari; näköjään neljä vuotta sitten ostettu. Vaaleiden farkkujen alkuperää en muista – HM? Oranssit mokkakengät sain appivanhemmilta tuliaisiksi joskus viitisen vuotta eipä kuin ehkä 7-8 vuotta sitten.

Nykyisin ostan vain silloin, kun oikeasti tarvitsen tai jos joku vaate ihan erityisen poikkeuksellisesti huutaa mun nimeä. Mitään ”ihan kiva” tai ”oispa kiva ostaa jotain” -ostoksia en tee. Himohamstraajan vuodet loppuivat joskus… …lasten myötä varmaan. Ostamisperiaatteistani aiemmin täällä.

En ole missään nimessä mikään eettinen vaatteiden ostaja – ehkä siksi en ole näistä tullut kovasti kirjoittaneeksi, koska mua ahdistaa jo etukäteen tämänkin postauksen mahdolliset kommentit ketjuliikkeistä ja niin edelleen. En ole tässä siis millään tavalla mikään esikuva. Mä saatan ostaa halpisvaatteita ja mulle tuottaa iloa se, että löydän just munnäköisen pitkäaikaisen lempparivaatteen parilla eurolla. Mieluiten kirpparilta tai basaarista. Ja niitä lemppareita sitten tosiaan käytän vuodesta (ja vuosikymmenestä) toiseen, puhki ja paikaten.

Mun kaikkein omimmalta tuntuva perustyyli on nykyisin suunnilleen tämä: farkut, mokkasiinit ja nahkalaukku (satulalaukkumalli, Italiasta viisi  vuotta sitten), tuo vihreä tekonahkatakki, huivin väri fiiliksen mukaan (suurin osa mun huivesta on saatu tuliaisiksi appivanhemmilta) ja alla joku kirjava paita. Näissä vaatteissa tuntuu parhaimmalta.

Aika usein mulla on kirjava yläosa ja farkut – ja yläosana monesti mekkokin. Joo, siis ihan farkkujen kanssa silloin, kun ei ole kesämekkokeli. Tälleen:

Mekko myös sieltä samalta Indiskan-käynniltä neljän vuoden takaa. Jalassa on farkuilta näyttävät leggarit; ihan sellaista trikookangasta siis. Pari euroa maksoi ferioilla täällä.

Yllättävänkin moni vaate mulla on värjätty. Esimerkiksi tämä keltainen mekko oli ennen sellainen aika ihonvärinen vihretävillä kuvioilla, mutta värjäsin sen nelisen vuotta sitten keltaiseksi:

…ja tämä oranssi paita oli ennen valkoinen. Ostin sen kierrätysryhmästä imetyspaidaksi muistaakseni viisi vuotta sitten ja värjäsin sen itse oranssiksi:

Hassua muuten huomata, että mulla oli tasan samat vaatteet päällä täällä Fugessa kolme vuotta sittenkin (täällä). Heh näin mä siis pidän vuodesta toiseen samoja vaatteita. Noidenkin HM:n pöksyjen (aleosasto-ostos netistä kolme vuotta sitten) haarat olen jo paikannut useampaan kertaan, mutta taas ne ovat ihan täysrei’illä. Yritän siis olla pyllistelemättä.

Desigualin vaatteet (Indiskan lisäksi) aika usein istuu mun estetiikkaan. Ei kuitenkaan aina. Mutta silloin kun löydän jotain täydellistä, voin jopa poikkeusluontoisesti ostaa sen uutenakin ja täyteen hintaan. Esimerkiksi nämä seuraavan kuvan pöksyt ovat just sellaiset – ja NEKIN on näköjään kolme vuotta vanhat – heh hyvä, kun vanhoista bloggauksista voi tarkistaa:

…ja tuossa seuraavassa kuvassa myös uutena ostettua Desigualia, nuo leggarit siis. Mulla on tosiaan näiden värikkäiden alaosien kanssa vähän yhdistelyvaikeuksia. Musta yläosa tuntuu tosi… …mustalta. Mutta on mulla näköjään joskus kuitenkin mustaa väriäkin päällä:

Desigualin leggareiden kanssa El Corte Inglesin aletangolta löytynyt musta trikoomekko sekä about 15 vuotta vanha musta bolero. Jalassa leopardiballerinat, nekin siltä samalta Indiskan-ostosreissulta vuonna 2014. Olipas se hyvä ostosreissu!

Päässä mulla on huivi, jonka sain naapurin ”saa ottaa” -pöydältä viime kesänä. Ja sama huivi tässä kuvassa:

Yläosana sama keltainen puuvillaneule kuin eka kuvassa, alaosassa se eurolla kierrätysryhmästä ostettu… …mysteerivaatekappale, josta en vieläkään tiedä, että mikä se on. Hameena se on tainnut nämä pari vuotta palvella. Ja jalassa nuo kengät, jotka ostin vuonna 2003 varastomyymälästä ja jo nyt niistä lähtee pohja irti (mutta käytän niitä silti).

Ja vielä yksi kuva! Vaikkakaan mun vaatteet ei kunnolla edes näy. Viime vuonna ferioilta ”kaksi viitosella” -läjästä löydetty laatikkopaita, jota oon käyttänyt paljon.

Tai no kyllähän te tiedätte. Nämä samat vaatteethan mulla on blogissa jatkuvasti päällä :D

Joo. Sille on syynsä, miksi en ole tyylibloggaja.

Tähän vois vinoilla, että koska mulla ei ole tyyliä. Mutta on mulla. Se on oma tyyli. Ja sen nimi on ”se, mistä itse tykkään”.

38