Pakkasmuistoja

Lapsuusmuistojen vuodenvaihteessa Pohjois-Suomessa oli pakkasta aina vähintään neljäkymmentä astetta.

Varmaan ihan samaan tapaan kuin kesät olivat joka ikinen päivä pelkkää hellettä. Ai niin paitsi silloin, kun satoi lunta.

Mummolassa vähän Levistä pohjoiseen oli uutena vuotena aina ”pirtti-ilmat”. Ulkona pystyi vain pistäytymään, mielellään ei sitäkään. Muistan katselleeni pakkastaivasta ja ihmettelin vihertävän näköistä pilvihutua.

Myöhemmin kävi ilmi, että ne olivat revontulet. Ja minä kun luulin, että en ollut koskaan nähnyt revontulia. Koulussa ne piti aina piirtää leiskuvina moniväriraitoina taivaalle. Kuvittelin, että ne oikeasti ovat sellaisia. Oli vähän pettymys tajuta, että oli elänyt revontulten alla ja ne olivatkin vaan tuollaisia.

Teininä lähdettiin kylälle perjantai- ja lauantai-iltaisin, vaikka mittari oli yli kolmenkymmenen. Keskustaan käveli yli puoli tuntia ja keskustassa käveltiin vähän lisää, torin ja Priman parkin väliä. Välillä istuttiin jonkun kaupan portailla. Sitten käveltiin takaisin kotiin.

Sain paleltumavamman kulmakorusta, kun kylmä metalli osui ihoon. Pipot eivät olleet muotia.

18-vuotiaana jonotettiin siinä samassa pakkasessa baariin. Joulujamit, kato. Monta tuntia pakkasessa. Minulla oli kierrätyskeskuksesta ostettu niin lyhyt punainen lasten minimekko, että se taisi olla enemmänkin vyö. Sanoin, että ”tää on villaa” ja nauroin päälle. Lämmikkeet olivat sisäisiä.

Pakkasilma niillä leveysasteilla tuntui ihan erilaiselta kuin täällä Helsingissä.

Sain siitä jotenkin ihan sellaisen kokokroppamuiston nyt Sotkamon -30 asteen pakkasilla.

Tavallaan oli ihan älyttömän kylmä, mutta sitten taas ei sellainen armottoman kylmä. Aivan eri tavalla kylmä, sellaisella tietyllä tavalla, jota tavallaan ei voi kuvailla, mutta tuntea sen voi.

Olen yrittänyt usein sanallistaa sitä täällä Helsingissä niin, että pohjoisen kylmässä se kylmä on paikoillaan, mutta se vain on. Se ei riivi ja raasta.

(paitsi jos seisoo tuntikaupalla Shamanin jonossa)

Esimerkiksi tuollaisissa yli 30 asteen pakkasissa pystyi Sotkamossa ihan hyvin ulkoilemaan: vaatetta vaan paljon päälle ja sitten ulos nauttimaan.

Rehellisesti sanottuna en mä Helsingissä menisi ulos samoissa pakkasasteissa. Jos vaan voisi välttää.

Ehkä siihen jotenkin suhtautuukin eri tavalla. Välipäivinä Sotkamossa ulkoiltiin joka päivä. Kun palattiin Helsinkiin, olin visusti sisätiloissa kaksi viimeistä lomapäivää. Että sellainen reipas ulkoilija tässä hei.

Näin muuten elämäni ensimmäisen pakkassateenkaaren Sotkamossa välipäivinä. Erikoinen ilmiö! Suomen luonto -lehti kuvaa sellaista näin.

Nyt voidaan sitten kuvitella, että se olisi ollut sellainen lasten piirrosten sateenkaari: täydellinen puoliympyrä, jossa oli kaikki sateenkaarenvärit siististi värijärjestyksessä.

No ei. Se oli siis sellainen pieni pystysuora ilmiö taivaalla.

Vähän niin kuin niissä revontulissa kuvitelma vs. todellisuus.

Näin 19 ensimmäistä elinvuottani Kuusamossa asuneena (ja Kittilän yläpuolella säännöllisesti oleskelleena) paljastettakoon. Kun näette niitä upeita revontulivalokuvia netissä ja Instassa…

…filtterit, valotusajat, kamera-asetukset ja photoshop.

19