Olemme olleet Suomessa nyt 2,5 viikkoa ja olemme edelleen paluushokissa.
Tai siis ehkä tätä paluushokiksi teoreettisesti voi kutsua. Itsestähän tietysti tuntuu, että silmämme ovat avautuneet ja näemme kaiken selkeämmin. Haha.
Lähden positiivisesta.
Niin kuin Espanjan viimeisinä päivinä kirjoitin, Suomeen paluu ei tuntunut minusta mitenkään ”paskaa-paskaa-kaikki-on-paskaa” -henkiseltä; tällaisen reaktion siis aiheuttivat kaikki pitkiltä matkoilta paluut minulle ennen perhettä. Että kaikki hauskuus elämässä olisi nyt ohi ja pelkkää synkkyyttä vaan edessä seuraavaan lomaan (lue: vuosi) asti.
Viime vuosina ei ole tuntunut siltä kotiin palatessa. Kotona on paljon kivaa.
Olen nauttinut ihan hurjasti erityisesti tanssitunneista – on valtava motivaatio opetella pikavauhdilla koreografiat, jotta pääsisi vielä kesän esiintymisiin mukaan! Uusi arki toi mukanaan paljon kivaa. Ekat viikot ovat olleet ehkä ministi liian kiireisiä, mutta tilanne tasantunee toukokuussa. Ehkä.
Ennen kaikkea rakastamme tietysti tätä meidän omaa puutalokotiamme emmekä voisi kuvitella, että täältä ihan lopullisesti pois muuttaisimme. Edes Espanjaan.
Mielessä on paljon kivoja, positiivisia ajatuksia ja juttuja.
Mutta sitten samaan aikaan. Aaaaaargh. Mistä edes lähtisin liikkeelle?
Vaikka tästä:
Tai tästä:
Joelin ilme.
Tiedän, että on ihmisiä, joihin säätila ei millään tavalla vaikuta. Mutta me ei vaan olla niitä. Lapset pärjäävät hyvin toppapuvuissaan, mutta me aikuiset ollaan luita ja ytimiä myöten roudassa.
Tiedättekö kyhjötysasennon? Että ei seiso ulkona normaalisti, vaan hartioissa on sellainen jännitystila ja selkä vähän kyyryssä. Ikään kuin sillä vähän suojautuisi kylmästä; en tiedä, mitä se oikeasti suojaa. Sellainen sisäänrakennettu paleluasento. Tänne palatessa tajusi, että koko talven on kulkenut suorassa ja vastaantulijoille hymyillen. Nyt iski taas akuutti kyhjötys.
Tuolla Haltialan pääsiäiskylmyydessä Joel parahti:
”Kulta, me ei välttämättä enää pystytä asumaan tässä maassa!”
Totta kai se oli (osaksi) läppä, mutta tuo lausahdus on kaikunut mielessäni non-stoppina.
Alkuun Suomen harmaus nauratti. Sillä tavalla hieman maanisen hysteeriseen tapaan, itkunsekaisesti nauratti. Että hihihihi katso nyt missä me taas ollaan. Joel räpsi tuhrusateesta kuvia auton etupenkillä istuessaan. Nyt se alun ”uutuus” (heh) on hävinnyt ja tajuaa vaan, että hemmetti että on kylmä. Näkee Espanjan-ystävien kuvat biitsillä ja tutuista kerhoista ja harrastuksista – ja tuntee ihan fyysisesti vatsanpohjassaan, että me ei olla enää siellä teidän kanssa auringossa, vaan meidät on heitetty takaisin tänne harmaaseen maahan.
Koko syy Espanja-ideallemme oli kokeilla, miltä tuntuisi yksi kokonainen vuosi (tai kesät mukaan lukien yhteensä 1,5 vuotta) ilman harmautta ja loskaa. Tiedän, että tää kuulostaa omituiselta, mutta nämä ovat näitä paluuangstiajatuksia: jollain tavalla tuntuu, että epäonnistuimme.
Tyhmää, tiedän. Mutta jos tuntuu siltä, niin tuntuu.
Toinen päässä takova ajatus on se, että viisi kuukautta ei riitä. Että mikä hemmetti tässä meidän maantieteellisessä sijainnissamme on: täältä voi olla VIISI KUUKAUTTA (pitkä aika) pois, ja silti lähtee kylmyydestä ja palaa kylmyyteen. Että miten HEMMETIN lyhyt se kevään/kesän/alkusyksin kukkea ihana elon aika sitten on? Ja että näinkö me todellakin eletään, suuri osa vuotta harmaudessa ja ankeudessa aaaaaaargh.
Kun ihan oikeasti nyt tajuaa, miltä tuntuu, kun vaikkapa tammikuussa paistaa (melkein) joka päivä aurinko siniseltä taivaalta. Sillä tavalla mä haluan elää. Se tekee mut onneliseksi. Mä tarvitsen sitä aurinkoa. En edes lämpöä (sitä saa kuitenkin pukeutumalla) niin paljon kuin sitä valoa. Se antaa mulle elinvoimaa, hyvätuulisuutta. Ja silti mun oman-oman-ikioman kodin maantieteellinen sijainti on tämä.
”Me ollaan niin kuin etelänavalle lähdössä koko perhe!”, Silva totesi, kun taapersimme toppavaatteisiin pukeutuneina ulos huhtikuun puolivälissä.
Niin ollaan.
Seela halusi ensimmäisenä Suomen-päivänä lumipläntille leikkimään lumileopardia.
Kolmas ja ehkä voimakkain paluuangstiajatus: mehän lähdimme jo talvesta pois! Teimme päätöksen, pakkasimme, olimme siellä. Mitä ihmettä tapahtui? Miksi ihmeessä olemme taas uudestaan tässä talvessa. MEHÄN JO LÄHDIMME POIS, NYT PITI OLLA KEVÄT JA KESÄ EIKÄ TALVI AAAARGH!
Paluuangstia, paluuangstia.
Ajatelkaa, jo yli kaksi viikkoa Suomessa, ja edelleen kierrän näitä kehiä.
Rakastin arkea Espanjassa ja ikävöin sitä ihan joka päivä. Ikävöin ystäviämme siellä, ikävöin espanjalaista zumbaa, leikkipuistoja, koko talven kukkivia kukkia, Espanjan-kotia, pyykkejä parvekkella ja lähikauppaa. Ajattelen yllättävän usein lähikaupan iki-iloista myyjää: onkohan hän huomannut, että meidän perhe on hävinnyt?
Ikävöin kaikkea, meidän elämää siellä.
Luin pienoisella kateudella Lähiömutsin fiilistelyä retkeltä lähimetsästä, heidän Suomeen-paluunsa jälkeen siis. Tiedän, että noin pitäisi ajatella. Aistia kevät. Mutta mitä kun en vaan aisti? Näen kyllä auringon pilkahduksia ja tunnen hyviä tunnevälähdyksiä, mutta enemmän olen taipuvainen tähän:
”Kevättä ilmassa ja luonto puhkeaa kukkaan”, Joel esitteli.
Mutta ehkä tässä päivä päivältä – suoraan verrannollisena auringon määrään – tuntemukset helpottavat. Espanja loksahtaa yhdeksi elämänvaiheeksi, joka toivottavasti joskus toistuu. Ikävä ei ole enää niin käsinkosketeltava.
Myös aika tekee tehtävänsä. Niin sitä tyytyy kohtaloonsa, haha. Turtuu kaikkeen paskaan oho eiku: paluushokki helpottaa.
Meillä on aina Espanja. Vaikka rakastan Suomen-kotiamme, Espanjan-arkeen on valtava, poraava ja välillä jopa läpitunkeva ikävä.
Mieli ja sielu ovat jossain kahden maan välitilassa.
Kokemuksia? Koska tämä helpottaa?
40
Puumis
18.4.2017 at 17:37Aapuaahhh! Mä olen lähdössä ensi kuussa Lähi-Itään kuukaudeksi, ajatuksena oli, että kun tulen takaisin niin on jo täysi kesä täällä. Nyt alkoi pelottamaan, että entäs jos ei olekaan :D (Olin muuten Fugessa ainoastaan yhden pitkän viikonlopun tammikuun lopulla, ja sitä aurinkoa kaipaan vieläkin. Vaikkakin se piristi pitkän aikaa harmauteen ja kylmyyteen palattuanikin. Mutta ehkä en ehtinyt tottua siihen liikaa, kuten teille kävi ;) )
krista
18.4.2017 at 21:56No hei TOIVOTTAVASTI kuukaudessa kuitenkin tapahtuisi paljon kevään/kesäntulon kannaltakin! Noin erilaisessa ympäristöstä palatessa paluushokki voi toki tulla ilman sääshokkejakin :) Vau, Lähi-Itään kuukaudeksi, kuulostaa seikkailulta!
Devika Rani
18.4.2017 at 18:06Siis keväthän on yksi hirveimmistä vuodenajoista. Kaikki on mädäntynyttä, loputon kesän odotus, jatkuva pettymys kun alkaa satamaan lunta. Mä olen sitä mieltä että te vaan palasitte ihan väärään aikaan takaisin. :)
krista
18.4.2017 at 19:55Niin palattiin! Kuukausi myöhemmin olisi (vähintäänkin) pitänyt tulla, niin olisi päässyt varmemmin yli roudan :)
sari
18.4.2017 at 18:32En kyllä täysin ymmärrä tuota jatkuvaa marinaakaan (anteeksi). Nytkin kello on yli 6 illalla ja aurinko paistaa. Oletko huomannut, miten ihanaa on tarkkailla, kun luonto alkaa herätä eloon..kevään ensimmäiset leskenlehdet, eri muuttolintujen liverrys heti aamuvarhaisesta. Itse en jaksaisi Aurinkorannikon jatkuvaa keinotekoista turistialuetta kilometritolkulla pitempään kuin viikon ja minua vähän hämmästyttää, että se viehättää teitä. Onhan se sää siellä useimmiten aurinkoinen ja lämmin, mutta miten ihanaa on myös neljä selkeää vuodenaikaa. Keväällä luonnon eloon heräämisen askelten seuraaminen, kesän vihreys, syksyn ihana ruska ja ensimmäiset lumihiutaleet, talven kauniit lumihanget.
Mielestäni on ihana käydä matkoilla ja tutustua uusiin paikkoihin, mutta kyllä Suomeen palaaminenkin on ihanaa…varsinkin, jos on ollut pitemmän aikaa poissa. Ja nimenomaan luonto ja puhtaus.
Mumrik
18.4.2017 at 19:21Minun pitää myös vähän ihmetellä tätä realismin puutetta: ettehän te nyt oikeasti voineet kuvitella, että Suomessa olisi huhtikuun alussa kesä? Te selvisitte Espanjassa pimeän kauden yli, mutta ei tässä tarvitse mennä kuin tasan kaksi vuotta taaksepäin, kun ajoin sakeassa lumipyryssä töihin (Facebook muistutti).
Varmasti tuntuu kylmältä tulla Espanjan lämpötiloista Suomeen, ja onhan tämä toki ollut tavallista kylmempi huhtikuu, mutta come on! Kuten moni jo sanoi, valoa riittää, linnut melkein tukehtuvat lauluunsa ja kevään tulon tuntee joka solullaan.
Mumrik
18.4.2017 at 19:28Ja sorry, kommenttini ei ollut Sarille, vaan puutaloperheelle, vastasin väärään viestiin.
krista
18.4.2017 at 20:28Ei ollut selvästi realismia meitä kokeneemmilla muuttolinnuillakaan :) http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005175409.html
–
Ihanaa, että sinä tunnet noin! Ehkäpä mekin paluushokistamme selvittyämme. Meidän soluissa on tunnettu sitä valoa, lintujenlaulua ja kesää jo kuukausia, joten tää Suomen kevät ei nyt ihan varsinaisesti lämmitä sielua :D Sitä on ehkä vaikea ymmärtää, mutta onneksi vertaiskokemuksista (ja itsekin vastaavasta aiemmasta talvipoissolosta) tietää, että paluushokki on normaali tuntemus, joka menee ohi <3
krista
18.4.2017 at 22:12Olen huomannut – se ei silti aiheuta sellaista iloa kuin normaalitilassa tapahtuisi. Siitä tässä postauksessa kerroinkin.
–
Ai niin, täytyy oikaista väärää luuloa: emme asuneet keinotekoisella turistialueella vaan tavallisessa espanjalaisessa asuinlähiössä, jossa käytiin ruokakaupassa, vietiin lapsia hoitoon ja käytiin leikkipuistossa ihan tavallista arkea. Jos vierailee turistina jossain, ei ehkä välttämättä hoksaa, että palmuista huolimatta Espanjassakin on aika monen ihmisen arki ja koti <3
JU
18.4.2017 at 23:45Tuli tuosta espanjalaisesta asuinlähiöstä mieleen, että miten paljon pääsitte tutustumaan ihan espanjalaisiin ja heidän perheisiin? Eli siis pääsittekö espanjalaiseen kulttuuriin myös kiinni ”syvemmin”? Tuli siis vain sellainen mieleen, että olitteko lähinnä suomalaispiireissä, mutta Espanjan ympäristössä vai pääsikö teidän lapset myös tutustumaan espanjalaislapsiin ja espanjankieleen? Jos näin oli ja osa sydämestä jäi Espanjaan niin varmasti se olisi teille sitten hyvä paikka tulevaisuudessakin. Jos taas on vain suomalaisten kanssa tekemisissä niin voi olla, ettei saa ihan realistista kuvaa kulttuurista ja ympäristöstä pysyvämpänä asuinpaikkana.
Ja noista parka-takeista tuli mieleen, että norjalaisella Skogstad-merkillä on sen mallisia monessa eri värissä, mutta en osaa sanoa missä niitä Helsingissä myytäisiin…
krista
19.4.2017 at 07:48Toki espanjalaisiin ”tutustuu” – ja tuollahan tutustuminen käy jotenkin tuhat kertaa Suomea helpommin, kun kaikki juttelevat keskenään :) Mutta syvempi ystävystyminen tyssää kielitaitoon, esimerkiksi ihan leikkipuisto-peruskysymykset ”how old is she?” tai ”what is her name?” olivat aivan tuntemattomia meidänikäisille työssäkäyville espanjalaisille! Ne tietysti oppi ”asioimaan” espanjaksikin, mutta espanjan kielen kurssille toivon ehtiväni ennen seuraava Espanjan-talvea <3
-
Suomalaiset meidän ystävät siellä asuvathan siis ihan asuvat siellä, joko talven toistuvasti tai useampia vuosia (jopa kymmeniä) pysyvästi. Joten kyllä sekin elämä ihan realistista on :) Ei realistista espanjalaisen elämää vaan realistista suomalaisen elämää Espanjassa. Se itseäni tuolla Fugessa viehättääkin: mietn hienosti ja luontevasti suomalaisten yhteisö on siinä espanjalaisen yhteisön "sisällä". Voi asua sekä Suomea että Espanjaa, ihan huippua! <3
-
Hei kiitos vinkistä, googlailen!
JU
19.4.2017 at 18:45Mä taisin ilmaista hieman epäselvästi ton ”realistista”-kohdan, mutta yritin sanoa, että expat-elo on aika erilaista kuin kulttuurissa paikallisten kanssa yhdessä elo (siis työpaikka- ja lasten päivähoito-mielessä). Eli siis jos työpaikka on Suomessa ja kaikki tulot yms sellaiset tulevat Suomesta niin ei tarviikaan niin syvällisesti perehtyä paikalliseen byrokratiaan yms. eikä niin tarvitse kielitaitoakaan. Mutta siis jos olette siellä vain osan vuotta ja samalla tyylillä eli lapset on suomenkielisessä hoidossa niin varmasti ilmasto ja ympäristö on paremmat kuin kaamosaikaan Suomessa.:) Halusin siis vain sanoa tän siltä kannalta, että jos muuttaa pysyvämmin ja työasiat ja koulut on Espanjassa (ja espanjaksi) niin kulttuurishokki voi tulla niinkin päin, vaikka muuten olisikin tuttu paikka.:)
krista
19.4.2017 at 18:57Joo todellakin – ihan samaa mieltä! Ja siksihän meillä on kaikista maailman paikoista just tuo se meidän ”unelmien arkitalvikohde”. Ollaan paljon puhuttu siitä, että kokemus olisi ollut hyvin erilainen esimerkiksi jossain espanjalaisessa pikkukylässä. Meille oli/on iso plussa tuo suomalainen yhteisö tuolla, se on se Fugen olennaisin plussa meille ja just siksi me kyseinen paikka valittiin :) Muutenhan me oltais menty Thaimaahan :) Mutta haluttiin just suomalaiset leikkikaverit, hoidot sun muut. Jos mennään jatkossakin (toivottavasti mennään!), niin juuri samaan tapaan olisi tarkoitus :)
JU
19.4.2017 at 19:25Saako tosta muuten kysyä, että miksi haluatte sen suomalaisen yhteisön ympärille? Onko se siis helppouden takia? Toisaalta eikö olisi kiva jos teidän lapset oppisivat espanjaa nyt kun ovat vielä pieniä jos kävisivät kielikylpyhoidossa espanjankielisessä päivähoidossa Fugessa ollessa.:)
krista
19.4.2017 at 19:35Helppouden takia, ehdottomasti! Jos muuttaisi pidemmäksi aikaa johonkin, olisi tietysti ihan eri juttu, silloin esim. paikallinen päivähoito olisi oikein hyvä idea. Mutta tuolleen ”vain” viiden kuukauden takia lapsen laittaminen kokonaan ummikkona uuteen ryhmään ei tuntunut ajatuksena niin kivalta, kun vaihtoehtokin oli. Muutenkin tuli lapsille niin iso muutos, Suomen-ystäville sanottiin talveksi (lapsille pitkä aika!) heipat. Lisäksi jatkoa ajatellen meillä (nyt) on ystäviä Fugessa, niin lapsilla kuin aikuisillakin, ja kaupunki tuntui ”kodilta” jo silloin kaksi vuotta sitten <3 Mutta jos mentäisiin vakituisiksi asukkaiksi (mitä ei olla tekemässä) tai alettaisiin systemaattisesti mennä vaikka joka talvi, sitten ois tietty ihan eri juttu!
-
Vaikka moni toki "kielikylvyttääkin" ja se varmasti on oikein hyvä. Me kuitenkin koettiin tää enemmän "meidän jutuksi" <3
Sirpa
19.4.2017 at 09:35Mietin tätä ihan samaa. Ja myös sitä, että on eri asia jos lomailee sen talven kuin että eläisi sitä arkea, johon kuuluu myös töissä käyminen. Itse olen asunut ulkomailla muutamaan otteeseen ja ei se arki välttämättä sen helpompaa ole, joissakin tapauksissa jopa haastavampaa mm. lasten kokopäivähoidon suhteen. Mutta sen uskon, että säällä on todella suuri merkitys sille, millä tuulella on. Mutta tosiaan vaikka asuisi lämpimässäkin maassa, niin normiarjessa sielläkin istutaan toimistolla sen 9 tuntia päivässä (tai kuka nyt mitäkin työtä tekee).
krista
19.4.2017 at 10:14Mehän siis elettiin siellä samanlaisia arkea kuin Suomessakin, töitä ihan tasan saman verran (tai jopa enemmän Espanjassa) toinen lapsi hoidossa. Meidän normaaliarki on sellaista Suomessakin, kaikki eivät istu toimistossa Suomessakaan :)
Blue Peony
19.4.2017 at 10:25Kyllähän arjessa on haasteensa kaikkialla, ja kokonaistilanne elämässä vaikuttaa paljon. Kuten välillä sääkin. Itselläni kulunut talvi on ollut niin kiireinen, ettei säätä ole välttämättä ehtinyt huomatakaan, mutta välillä kieltämättä on käynyt mielessä, että olisihan se kiva, jos marraskuussa ei aina tulisi räntää päin näköä, kun ehtii ulos. Mutta se on ihan totta, että monet asiat sujuvat Suomessa helpommin kuin monessa muussa maassa. Olen itse asunut Suomen lisäksi kolmessa muussa maassa ja huh sitä ”todista sähkölaskulla asuvasi tässä osoitteessa, mutta sähkölaskua et voi saada ennen kuin sinulla on kaasusopimus, jota et voi saada ennen kuin olet sähkölaskulla todistanut asuinpaikkasi” -rumbaa ei kyllä ole ikävä. Voisin ryhtyä väestötietojärjestelmäkonsultiksi jonnekin lämpimään ilmastoon ensi talveksi :-).
Mervi M
18.4.2017 at 18:44Olen niitä jotka lukevat blogiasi mutta en ole tainnut koskaan kommentoida tänne mitään. Nyt oli pakko, nimittäin tsemppiä! Juoskaa ulos aina kun aurinko vähänkin pilkahtaa niin se vähän helpottaa :) itse muutin vuosi sitten takaisin Suomeen viiden vuoden ulkomailla kiertelyn jälkeen ja paluushokki on vieläkin. Tuntuu että koko kroppa huutaa takaisin lämpöön. Ehkä tähän vielä tottuu :)
krista
18.4.2017 at 21:59Kiitos! <3 Aurinko tosiaan auttaa ihan merkittävästi. Ikävää takaisin sinne se ei toki poista, mutta jotenkin vaan aurinko auttaa yleisesti mielialaan. Voi vau, viiden vuoden kiertelyn jälkeen asettuminen on varmasti hankalaa. Tsemppiä hurjasti sinnekin, kesää kohti mennään ja toivottavasti tulee paljon ihania lämpimiä päiviä! <3
Menolippu Maalle
18.4.2017 at 20:40Me palattiin kerran vuoden Etelä-Amerikassa oleskelun jälkeen Suomeen keskellä pimeintä talvea, juuri joulun alla. Se pimeys oli jotain ihan käsittämätöntä siihen verrattuna, että oli juuri tullut päiväntasaajalta. Mutta enemmän mua kuitenkin ahdisti ihmiset. Helsingissä (asuttiin silloin vielä siellä) joka toinen vastaantulija tuntui olevan jonkinlainen sekakäyttäjä tai muuten vaan outo. Ihmiset laahustivat harmaissa vaatteissaan harmaan ja ahdistuneen näköisinä. Kaiken lisäksi rahat oli loppu, eikä töistä pahemmin ollut tietoa. Jossain vaiheessa sekin sitten helpotti, en enää muista kuinka pian. Nyt musta tää kevät ja talvi ei ole tuntuneet ollenkaan niin pahoilta, koska tänä talvena/keväänä on kuitenkin aurinkokin paistanut kohtuullisen hyvin (Suomen mittakaavassa). Itsekin kyllä haaveilen siitä, että saisi vielä joskus asua kahdessa maassa, mutta suurin kysymys sen järjestämisessä on lasten koulunkäynti. Saa nähdä toteutuuko haave koskaan.
krista
18.4.2017 at 22:02Ymmärrän tosi hyvin <3 Meillä itsellä oli ihan eka bussimatka (se, mistä nuo kuvat) sellainen, että tuntui ettei osata "käyttäytyä". Juteltiin hyväntuulisina ja tuntui, että ihmiset vaan jotenkin... ...mulkoili :D Luultavasti ne ei oikeasti mitään mulkoilleet, mutta sellainen perusilme on vaan niin eri kuin espanjalaisissa busseissa, missä ihmiset lepertelivät lapsille, vaihtoivat kuulumisia eikä juuri kukaan ollut hiljaa :)
-
Harmauteen ollaan kans kiinnitetty huomiota. Ja siihen, miten suomalaiset pukeutuvat harmaaseen ja mustaan. Sen toki huomasi ennenkin, mutta nyt se vielä oikein pomppaa silmään.
Blue Peony
19.4.2017 at 08:44Liikun aika paljon samoilla busseilla, tietyn aikataulun mukaan kun kuljen, ja kyllä niissä huomaa, että ihmiset juttelevat. Sitä ehtii huomata, miten muodostuu porukoita, jotka juttelevat keskenään, vaikka eivät muuten toisiaan juuri tuntisikaan. Ja monen sellaisen kanssa olen itsekin alkanut tervehtiä kadulla ja kaupassa. Joten emme mekään ihan toivottomia ole :-).
krista
19.4.2017 at 19:40Mun yhdet ystävät tutustuivat paikallisjunassa – tai siis ystävä tutustui toiseen ihmiseen, josta tuli myös mun ystävä. He juttelivat aina työmatkalla (kaksi naista siis), kun osuivat samaan junaan, lopulta vaihtoivat numeroita. Mä aina kuvittelin, että he olivat istuneet pitkiä matkoja yhdessä, kun olivat alkaneet jutella – mutta myöhemmin kävi ilmi, että toinen oli töissä PASILASSA. Ystävyys oli siis solmittu siinä kolmessa minuutissa Rautatieaseman ja Pasilan välillä <3 Että KYLLÄ, kyllä me suomalaisetkin osataan <3
Blue Peony
19.4.2017 at 08:52Niin ja mitä tulee tummiin väreihin, emme me suomalaiset sen trendin kanssa yksin ole. Tummia villakangastakkeja ovat talvisin Euroopan kaupungit väärällään. Ja on siinä käytännöllisyysnäkökulmakin täällä meidän leveysasteillamme. Kuratahrat eivät oikein vaaleasta villakankaasta lähde… Itse pidän mustasta ja harmaasta enkä sitten teini-iän ole juuri muita värejä käyttänytkään. Tuon sitten persoonaa esiin pukeutumisessa koruilla, laukuilla, huiveilla ja kengillä. Itse en kyllä koe helsinkiläisiä sen enempää oudoiksi kuin harmaiksikaan, ja jos vertaa vaikka tukholmalaisiin, Helsingissä näkee paljon rohkeampaa ja persoonallisempaa pukeutumista (olen työn puolesta paljon Tukholmassa ja uskomatonta kyllä sielläkin ollaan sitä mieltä, että suomalaiset tuovat persoonaa rohkeammin esiin vaatteilla, kun ruotsalaiset ovat enemmän lagom siinäkin asiassa). Ymmärrän, että jos räntää piiskaa päin näköä, ei välttämättä kauheasti hymyilytä, ja enemmän se harmaus ja samasta muotista oleminen tuntuu pistävän silmään pikkukaupungeissa.
Mariama
18.4.2017 at 21:06Okei, nyt jumankauta. Ensimmäinen postaus ikinä Puutalobabyssä, joka oikeasti aidosti ärsytti. Te olette Joelin kanssa molemmat aikuisia ihmisiä ja teidän pitäis osata jo pukeutua säähän sopivasti, ettei tarttis keskenkasvuisesti kitistä kylmää. Joo, uskon todellakin, että Espanjan-talven jälkeen tää hyytävä huhtikuu on aikamoinen pettymys, mutta silti. En ennen tätä talvea ollut itsekään tajunnut, että sää tosiaan ON asenne- ja pukeutumiskysymys, mutta elämäni ensimmäinen oikeasti lämmin takki avasi mun silmät. Joten täältä suunnasta ei nyt heru mitään harmaussympatiaa, vaan kehotus kiskoa enemmän vaatteita päälle! Kyhjöttämisestä tulee sitä paitsi selkä kipeeks. :D
krista
18.4.2017 at 21:33Kannattaa googlata paluushokki, se on ihan oikea ja normaali tila – ihan muuta kuin pettymys :) Mun mielestä on tärkeä kirjoittaa blogissa omista huonommistakin fiiliksistä (ahdistuksista jne) eikä pelkästään huippuhetkistä, mutta ymmärrän hyvin monia bloggaajia, jotka näin eivät tee. Juurikin siksi, että joku voi töräytellä tyyliin keskekasvuisesta kitinästä :) Toivottavasti et päin naamaa kommentoi samalla tavalla, kun ystäväsi tai tuttusi kertoo huonoista fiiliksistään tai ahdistuksistaan :)
toope tyttelssön
18.4.2017 at 23:14Mun mielestä on aivan super mahtavaa että Krista uskallat avata täällä blogissa myös oman elämäsi kurjempia puolia. Se tekee tästä aidon, samaistuttavan ja rehellisen blogin. Monipuolistaa meininkiä ja antaa perspektiiviä että hei, noikin on ihmisiä :D ;)
Mun pää ei vaan JAKSA ymmärtää että tähän aikaan vuodesta pitäs pukea yhtä paljon vaatetta ku tammikuussa. Ja tyhmästä päästä tunnetusti kärsii koko kroppa kun sitten palelen. MUTTA täytyy sanoa että talvessa ylipäänsä ehkä eniten inhoan sitä, että kun puet lämpimästi ulkoilmaa varten PAAHDUT SULAT bussissa, metrossa, kauppakeskuksessa. Ja aivan yhtä vaikeaa on pukeutua tilanteisiin joissa ensin liikut, vaikka työnnät rattaita leikkipuistoon ja puistossa sitten seisoskelet. PAAHTO, jäätyminen. :/ Toivon että tekniikka pian kehittyy niin, että päällämme olevat vaatteet mukautuvat automaattisesti ulkopuoliseen lämpötilaan niin että niiden sisällä on koko ajan just sopiva.
Blue Peony
19.4.2017 at 08:40Kelpaisivat minullekin nuo lämpötilaan sopeutuvat vaatteet! Tämä on hankala vuodenaika, sillä kun pikkupakkasessa lähtee aamulla, pitää olla kunnon varusteet päällä, ja niissä sitten paahtuu iltapäivällä auringossa. Toisaalta on ihanaa avata takki ja todeta, että tämä on nyt liikaa päällä :-).
Mariama
19.4.2017 at 15:41Itse asiassa kyllä kommentoin, juuri samoin, mikäli kyseessä on aikuinen ihminen ja asia, johon voi aivan itse vaikuttaa (kuten tässä säähän riittämätön pukeutuminen). En käsitä lainkaan valitusta asioista, jotka kykenevä aikuinen ihminen pystyy itse korjaamaan. Eli en siis kritisoinut tai kyseenalaistanut ollenkaan teidän paluushokkia. Vaan pelkästään tuon sää- ja kylmyyskitinän. :)
meg
18.4.2017 at 21:34Kyllä! Vaatetta päälle! Ymmärrän kyllä kaipuun valoon ja lämpöön, mutta ihan oikeasti ärsyttää valitus kylmästä jos huitelee ilman päähinettä ja hanskoja(!) ja vielä (kesä)takki auki. Mutta tsemppiä teille, kyllä se vielä iloksi muuttuu :)
krista
18.4.2017 at 22:06Joskus sitä saattaa olla pidemmän aikaa poissa ja unohtaa, miten pukeutuu – ei siitä toisten kannata ärsyyntyä :) Joskus voi myös olla, että jonkun hanskat kulkevat Saksan kohdalla kohti Suomea, kun ei todellakaan sieltä hellerajan tuolta puolen palatessaan tullut ajatelleeksi, että kohdemaassa saattaisi olla niin kylmä :D Siitäkään ei kannata ärsyyntyä, empaattisempi saattaisi vaikka ymmärtää :) Tai hihi lainata hanskoja :D
Meg
19.4.2017 at 06:57Ymmärrän kyllä että kylmyys tuli yllätyksenä ja että paluushokki varmasti on kova. Ymmärrän myös ettette odottaneet tällaista säätä, enkä itsekään tästä mitenkään nauti. Musta on vaan vähän hassua kuinka (enkä tarkoita nyt ainoastaan teitä) panostetaan kyllä lasten haalareihin yms., mutta aikuiset ei muista itse pukeutua sään mukaan. Ja se kyllä sitten ärsyttää kun valitetaan kylmää ilman vaatteita. Vähän kuin jos valittaa että kastuu, eikä ota sateenvarjoa. Joo, aina ei muista tai hoksaa, ja silloin lainaan mielelläni omaani. Mutta onhan se nyt vähän hölmöä valittaa sellaisesta asiasta johon voi helposti itse vaikuttaa. Tästäkin säästä saa siedettävän hyvillä varusteilla, se kai se oli se mun pointti. Mutta toivotaan että pian lämpenee, eikä hanskoja tarvitse edes miettiä!
krista
19.4.2017 at 07:57Kiitos vaan pukeutumisvinkeistä!:) Nyt on tosiaan talvivaatteet kaivettu esiin, kuvat ensimmäiseltä matkalta keskustaan :)
Oliver
19.4.2017 at 09:08Tämäkään ei oo ihan niin yksinkertaista. Mä oon koko talven aina umpijäässä, vaikka todellakin puen lämmintä päälle, enemmän kuin juuri kukaan muu. Taitaa liittyä huonoon verenkiertoon. Erityisesti sisätiloissa palelen talvella, vaikka sisälämpötila olisi yli 20 astetta, ja vaikka olisi neuletta ja villatakkia ja villasukkaa. Ainut mikä auttaa on kuuma suihku, tai vielä paremmin sauna. Siinä ei paljon auta muiden kehotukset pukea enemmän vaatetta :)
murina
18.4.2017 at 21:33Multa puuttuu kokonaan matkusteluhalu ja inhoan kevättä, joten sinänsä vaikea samaistua 😊 mutta tuli vaan mieleen, että hyvä tuuri siinäkin mielessä, että on puoliso joka suhtautuu samallalailla! Varmasti Krista ahdistaisi kotiinpaluu ja kylmyys ja märkyys puolet enemmän, jos asuisit jonkun sellaisen kanssa, joka olisi että yök lämpö ja aurinko 😉
krista
18.4.2017 at 22:04Hihi, totta! :)
Karkkibee (ent. Koo)
18.4.2017 at 22:16Mua vituttaa tää Helsingin talvi ylipäätään enkä edes oo viettänyt aikaa ulkomailla (tai no olin kaks lukukautta Skotlannissa vaihdossa opiskeluaikoina mutta sää oli siellä yhtä paska kun täällä niin ei paljo paluushokkia niiltä osin tullut). Vihaan ylipäänsä talvea, myös sitä täydellistä aurinkoista lumitalvea ja viis kuukautta vuodesta mietin miksi ihminen asuu täällä. Nyt en vaan vois enää repiä kouluikäisiä lapsia minnekään kavereiden ja isovanhempien luota, ja yksi asia täällä on perheen kannalta ylivertaista – sen tajuaa nyt kun lapset on siinä iässä että niiden reviiri on laajentunut. Ollaan kavereiden kanssa mietitty että ei taida pohjoismaiden ulkopuolella olla yhtäkään maata jossa päästäisin 9-vuotiaan lapseni niin huolettomasti yksin kilometrin päähän puistoon/kaverille/ jalan kouluun. Sitä vapautta en vaihtaisi ikinä mihinkään lämpöön. Että siksi asuu ihminen täällä :-/
krista
18.4.2017 at 22:47Totta! Esimerkiksi tuolla koululaiset pitää viedä kouluun (muistaakseni) 12-vuoiaaksi asti! Fuge kyllä vaikutti huipputurvalliselta, mutta on tuollaisiin sääntöihin varmasti syynsäkin…
Blue Peony
19.4.2017 at 08:38On niihin syynsä, ikävä kyllä. Ulkomaalaiset tuttuni ihailevat aina sitä, miten Suomessa voi lapset päästää liikkumaan itsekseen. Itävaltalainen ystäväni joutuu aikatauluttamaan aamut ja iltapäivät lasten viemisen ja noutamisen mukaan, hänen tyttärensä koulussakin lapset pitää kulkuluvalla noutaa lukitulta välituntipihalta 13-vuotiaaksi asti. Olen joskus noutanut hänen lapsiaan ja aika monen portin läpi mentiin.
Karkkibee
19.4.2017 at 09:27Mä oon miettiny että miksi se on näin? Ei se vaan voi olla niin että Suomi on maailman turvallisin maa lasten liikkua. Onhan näissä kaikissa Ranskoissa ja Espanjoissa ja Itävalloissa ja jopa Yhdysvalloissa nelikymppiset liikkuneet lapsena ihan samalla tavalla kuin täälläkin. Miksi se on yhtäkkiä muuttunut noin radikaalisti? Miksi ihmiset kaikissa muissa maissa pelkää niin paljon päästää lapsiaan ulos? Onkohan Michael Moore tehny asiasta dokumenttia :D
Blue Peony
19.4.2017 at 10:13Olen tästä jutellut noin nelikymppisten tuttavieni kanssa monessa maassa – ei kukaan ole lapsena saanut liikkua niin vapaasti kuin me täällä Suomessa, vaan aina on ollut vanhempi, isovanhempi tai hoitaja saattamassa. Yksi syy on varmasti suurkaupunkien liikenne. Lisäksi on kulttuurisia syitä, lapsia pidetään lapsina usein paljon pidempään kuin Suomessa ja heitä palvellaan ja höösätään. Kotiäitikulttuuri voi olla vahva ja katsotaan, että äidin tehtävä on kuljettaa lapsia. On maita, joissa on kirjattu jopa lakiin, missä iässä lapsi esim. saa olla yksin kotona. Ja sitten on niitä ikäviä syitä, esim. erään tuttuni kotikaupungissa Itävallassa 80-luvulla katoliset papit olivat hanakoita tekemään lasten kanssa tuttavuutta koulujen lähettyvillä ja siihen ei kukaan uskaltanut puuttua, mutta vanhemmat ja lapset tiesivät asiasta eikä lapsia uskallettu päästää yksin liikkeelle. Vielä nykyäänkin moni ulkomaalainen tuttuni sanoo suoraan, että pedofiilien pelko on kova eikä lasten siksi anneta kulkea yksin, ja onhan niitä tapauksia paljastunutkin. Uskon, että ne ovat järkyttäneet yhteiskunnan rakenteita ja ihmisten turvallisuudentunneta niin pahasti, että pelko on saattanut karata mittasuhteistaankin. Lisäksi epäilen, että monella yksityisellä koululla varsinkin pelissä on myös maine. Olisi koululle vahingollista, jos koulumatkalla tapahtuisi jotain.
Mari
19.4.2017 at 13:42Juuri vähän aikaa sitten tuli jostain linkkinä tämä vanha artikkeli: http://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-sodan-arpia-armottomuus-heikkoutta-kohtaan/228384 Suomalaislasten yksinpärjäämisen olettamus varmaan todellakin juurtaa juurensa sota-ajasta. Jäin myös miettimään, miten paljon mahtaa sodan kokemuksilla olla syytä siihen, että Suomessa on niin paljon koulu- ja työpaikkakiusaamista.
krista
19.4.2017 at 19:43Komppaus Blue Peonylle, hyviä pointteja! Espanjassakin kotiäitikulttuuri on muuten vielä vahva.
krista
19.4.2017 at 19:45Mari, joo toi on ajatuksia herättävä artikkeli kyllä! Montakohan sukupolvea menee, että päästään yli traumoista. Muistaakseni jossain (olikohan tuo artikkeli vai joku muu) oli, että kolmas sukupolvi sodan jälkeen alkaa olla ”kuivilla”.
Blue Peony
20.4.2017 at 09:18Marille (en tiedä, mihin kohtaan tämä kommentti pomppaa), olen miettinyt, juontaako se pärjäämismyytti juurensa kauempaakin kuin sota-ajasta. Oma mummini syntyi, kun Suomi oli vielä Venäjää, ja hän kertoi, miten siihen aikaan köyhät vanhemmat joutuivat jättämään lapset päiväksi yksin, kun lähtivät töihin pelloille jne. Joskus ehkä oli joku vanhus, joka ei enää peltotöihin tai tukkimetsään kelvannut, tuvassa seurana, mutta mummi oli jo alle kymmenvuotiaana vastuussa sisaruksistaan. 11-vuotiaana hän auttoi äitiään synnytyksessä ladossa pellon vieressä. Ja kun teollistuminen alkoi, kaupunkeihin muuttaneiden lapset saattoivat viettää päivät kaduilla jo hyvinkin nuorina, kun vanhemmat olivat töissä. Ei ollut vaihtoehtoja, kun päivähoitoa ei käytännössä ollut ja suku mahdollisesti kaukana maalla, ja töissä piti käydä.
Laurakaisa
19.4.2017 at 06:32Tsemppiä! Muutin itse 2000-luvun alussa Suomeen 1,5 vuoden jälkeen venäläisestä pikkukaupungista, mikä ei tosiaan ollut mikään ilmastollinen tai muukaan runsaudensarvi. Eli ei edes voinut sanoa, että sinne toisaalle olisi jäänyt jotain kauhean ihanaa ja tavoiteltavaa. Mutta silti: Oli pitkään irrallinen ja kurja olo ja tuntui, niin kuin olisi muuttanut jonkinmoiseen henkiseen jääkaappiin… Ihmisten etäisyys ja totisuus ja tasaisuus tuntuivat kylmyydeltä ja jollain lailla oli itsekin ihan väärille taajuuksille viritetty – jos piti vaikka hoitaa joku viranomaisasia, kehitin itselleni kauhean tsempin ja taistelumielialan että suoriudun absurdista byrokratiasta, ja sitten se juttu hoituikin ihan sormia napsauttamalla ja tuli lähinnä hölmistynyt fiilis. Kun nyt asiaa muistelen niin siinä meni varmasti reilu puoli vuotta, siis noin puolet siitä ajasta minkä olin ollut poissa, että tunsin taas olevani jotenkin täysillä kuvioissa mukana… Se vaan vie siis oman aikansa. Eikä sitä ehkä voi ihan täysin tajuta jos ei ole itse sitä kokenut? On ihan parasta mielestäni just tiedostaa se ja antaa itselle aikaa, toisaalta sitten taas myös juuri noin tsemppailla itseään näkemän myös niitä hyviä ja kivoja juttuja jotka nyt onkin taas osa elämää kun olette taas täällä.
Sen sijaan ehkä itsekin erottaisin nämä kaksi asiaa, paluushokin ja liian heppoisissa vermeissä ulkoilun aiheuttaman palelun toisistaan, ne ei välttämättä ole ihan samaa alkuperää kuitenkaan ;)
krista
19.4.2017 at 07:52Oh, voin hyvin ymmärtää! Itsekin huomaa sen ”väärän taajuuden”, heh huomasin jo ensimmäisellä ruokakauppareissulla selittäväni myyjälle (hedelmävaa’assa oli vikaa), että ”oon ollut hetken poissa Suomesta, niin en välttämättä osaa” :D Vaikka siis vaa’asta oli kyse. Huvitti jälkeenpäin, naureskelin Joelille, että tulipa heti kärkeen käytettyä tuokin lausahdus :)
–
Hmm puolta ajasta jos käyttää mittapuuna, niin juhannukseen mennessä helpottaa! :)
–
Hih kylläpä nuo kevätvaatteet aiheuttavat (mulle) yllättäviä reaktioita :D En olisi ajatellut – ei luultavasti olla ainoita, jotka matkan jälkeen ovat vääränlaisissa vaatteissa ulkona :) Nuo bussipysäkkikuvat ovat eka reissulta keskustaan, sen jälkeen on tosiaan (niin kuin edellisenä päivänä kuvassa oli) löydetty talvitakki tuolta kasaan pakattujen tavaroiden joukosta :) Kylmä on silti luita ja ytimiä myöten, johtunee siitä, että kroppa ei ole tottunut talven aikana tällaiseen kylmyyteen :)
Blue Peony
19.4.2017 at 08:34Heh, minulla on varmaan kropassa vikaa, koska olen ollut Pohjoismaissa koko talven ja silti palelen nyt, kun on näin viileä huhtikuu. Ja moni muukin tuntemani koko talven Suomessa viettänyt palelee, joten eiköhän se kylmään sopeutuminen ole monen tekijän summa. Itse ainakin olen paljon herkempi palelemaan kuin vaikkapa brittituttuni, ja se jaksaa aina ihmetyttää heitä. Vaan eipä auta, on ainakin valoisaa ja aurinkokin paistaa. Urheiluliikkeistä voi muuten tähän aikaan vuodesta löytää loppualeista hyvinkin edullisesti talvivaatteita. Ainakin minun mielestäni rekit ovat koko ajan notkuneet kirkkaita värejä, kun itse kaipaisin tummaa kuosia :-).
Maria
19.4.2017 at 09:52Siis tää on tottakai henkilökohtaista ja mä luulen, että oon yks niistä henkilöistä keille sää ei mee niin tunteisiin. Mutta mä asuin kaksi vuotta Australian ikuisessa kesässä ja vaikka se tietenkin oli ihanaa, että oli koko ajan valoa ja lämpöä niin siihen turtui. Suomessa on kesäisin niiiin iloinen siitä valosta ja kesästä, mutta ei sitä voi olla samanlaista fiilistä koko ajan. Mä tulin (taktisesti) takaisin kesäkuussa ja mulla meni se Suomen kesä niin tunteisiin. Sain ihan älyttömät fiilikset, että tää on sieluni maisema ja täällä mieli lepää. Mikä oli aika absurdia ku en oo ikinä ollut mikään luontoihminen ja tyyliin halunnut vaan elää asfaltilla.
Mun toinen teoria on, että Helsingin talvi on IHAN KAMALA. En oikein ymmärtänyt miksi mun helsinkiläiset kaveri vihasi talvea niin paljon ennenku muutin sinne itse. Eihän siinä ollut mitään järkeä?? Kaikkialla oli vaan loskaa, hirvee tuuli repi naaman irti ja se harmaus oli vaan joka paikassa.
En tiiä mikä tän kommentin pointti oli :D Halusin vaan jakaa vuodenaikakokemuksiani. En kyllä asu Suomessa nytkään vaan tässä länsinaapurissa mihin kevät tulee aina pari viikkoa aiemmin ja täytyy myöntää et ne pari viikkoa kyllä lämmittää mieltä.
krista
19.4.2017 at 19:48Mulle kyllä kans Suomen kesä on <3 <3 <3 En halua edes matkalle mennä heinäkuussa, enkä oikestaan MIHINKÄÄN, haluan vaan olla kotosalla täällä omalla pihalla ja ihananvehreässä lähiympäristössä <3 Joskus toiste pitäisi kokeilla (jos sellaisia kertoja tulisi), miltä tuntuisi palata suoraan kesään, tulisiko silloinkin shokki :)
-
Mutta tosiaan ikuiseen kesään varmaan turtuu. Tai tottuu, alkaa pitää itsestäänselvyytenä. Espanjassakin pidemmän asuneet suomalaiset usein puhuivat, että "on se kylmä täällä Espanjassakin". Hahahahaha, mä oon aika varma, että eivät vaan muista, että mitä se kylmyys Suomessa sitten on :D
elmiina
19.4.2017 at 14:51Mä oon työssäkäyvänä äitinä ikionnellinen sijainnistani karttapallolla :) 7kk asuttiin Aasiassa, oli ihanaa, ilmasto erityisesti. Mutta arki, erityisesti omalla alallani, on niin paljon helpompaa Suomessa! Kylmä-angstiani torjun hyvin(yli) lämmitetyllä asunnolla, ulkoilua lämpimissä vaatteissa ja koiranilmalla pysytellään sisällä. Hyvä täällä on olla :)
krista
19.4.2017 at 14:59Kuulostaa hyvältä! :) Eiköhän tässä elämä ala pian voittaa meilläkin <3
Matkatar
19.4.2017 at 18:17Kääk, meillä olisi sama paluu edessä kahden viikon kuluttua! Mies kyllä jo katseli sääennustuksia että vapusta pitäisi Suomessakin alkaa paremmat kelit -tosiaan toivon sitä! Uskon että aika shokki on etenkin se sää ja kylmyys! Tsemppiä teille, eiköhän se kesä sieltä tule….
krista
19.4.2017 at 18:18Kiitos tsempeistä! <3 Voi olla, että parin viikon päästä on jo ihan erilaiset kelit kuin nyt, toivotaan näin!!!
Hanna
19.4.2017 at 23:47Täältä tulee nyt hiukan erilainen näkökulma;
Meidän perhe palasi juuri 2 vuoden ”ulkomaantyömatkalta” Suomeen. Muutto Suomeen tuli pikavauhtia kolmen viikon varoitusajalla (kotia ei ollut valmiina odottamassa, eikä mitään muutakaan) ja odotin isoa kulttuurishokkia. Mutta, sitä ei ole tässä parissa viikossa tapahtunut. Siitä ei ole vielä pienintäkään merkkiä.
Joo, ilmat ovat olleet ihan paskat. Tultiin Keski-Euroopasta ja siellä oli lähtiessä jo sandaalikelit. Mutta muuten mun vahvimpana ajatuksena on ollut, että vitsi sentään, miten hieno maa tää Suomi on! Olen sanattoman vaikuttunut esimerkiksi Suomen varhaiskasvatusjärjestelmästä. Sanokoot valittajat mitä vaan, mutta tämän tasoinen ja -hintainen(!) julkinen päivähoito on todella ainutlaatuista. Samoin julkiset palvelut ylipäätään. Ja monet pienet asiat, kuten puhdas luonto, puhdas hanavesi, turvallisuus. Suomessa kaikki toimii ja ainakin suomalaisten kanssa on pääsääntöisesti helppo asioida, jos joku ei tilapäisesti toimisikaan. Tällasia elämän pieniä perusasioita oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun katsoo asioita etäämmältä.
Summaisin kommenttini niin, että Suomi on maailman ja Euroopankin mittakaavassa jonkun sortin periferiaa, mutta silti monessa mielessä maailman paras paikka! 😊
Mukavaa kevättä!
Pauliina
20.4.2017 at 10:46Ei se helpota koskaan, kun on sen kerran kokenut. Kaksi vuotta Kaliforniassa, maailman parhaassa ilmastossa teki tehtävänsä. En osaa enää ikinä olla tyytyväinen Suomeen. Meitä täällä pitää ihana ja rakkaudella laitettu puutalokotimme. (Onneksi on edes se!) Ja nuoriso haluaa asua Suomessa ja käydä täällä ilmaiset, hyvät koulut. Vaikka aikovat kyllä itsekin isona maailmalle. No koulutus on yksi painava syy pysyä täällä. Mutta tiedän, kun velvollisuudet hellittää, meitä ei talvella Suomessa näy. Auringossa vaan voi niin paljon paremmin. Ei ihmistä ole tarkoitettu harmauteen!! Meillä myös kaivataan sitä, että keskimmäisen ihosairaus oli auringossa oireeton.
OutiS
21.4.2017 at 12:20Kasvien kasvatus siemenestä (kasvilamppujen alla) tuo mulle uskoa ja luottamusta siihen, että kyllä se kevät ja kesä vielä tulee. Metsässä kevään eteneminen näkyy ehkä paremmin kuin kaupungin leikkikentillä, autoteistä ja parkkipaikoista puhumattakaan? Silmut lehtipuissa on jo pulleina, multa ja sammal tuoksuvat ja linnut ovat lumikuuroista huolimatta kovasti parinetsinnässä. Sinivuokkojakin näin jo (Tampereella). Metsäkävelyillä itse muistan parhaiten, että kevät tulee, ja pian kesäkin. :)
Dansku
21.4.2017 at 19:41Tsemppiä! Kyllä se helpottaa, ajan kanssa. Ja niinku joku tuolla aiemmin jo sanonkin että jääkää miettimään sitä pientä ajatusta että josko ehkä joskus pysyvästi tai pidemmäksi aikaa lämpimään…? Jos sitä oikeasti haluaa, niin miksi ei!
Meidän nelihenkistä perhettä odottaa loppuelämän (toivottavasti) seikkailu Australian mantereelle syksyllä. Ja voi että kun jännittää! Mutta silti odotan sitä lämpöä ja ilosia ihmisiä niin innolla!
krista
21.4.2017 at 22:05Hihi mun on pakko ehkä vähän paljastaa, että tän kirjoituksen jälkeen me ollaan jo alettu haaveilla ens talvesta :) Mutta saas nähdä, onnistuuko – jos ei nyt niin tulevina vuosina!
–
Oi, miten mahtavaa! Ja mielettömän kiinnostavaa! Blogi, blogi – ala pitää blogia tuosta aiheesta! Lukisin :) Tai jos sulla on Insta, niin vinkkaa!
Dansku
22.4.2017 at 11:26Ihanaa! Toivottavasti pääsette sinne! :)
Joo oon itsekin miettiny tota blogin aloittamista jo jonkun aikaa. Ois ollu hauska kirjoittaa ihan jo tästä viisumiprosessista ja muusta. On nimittäin aika pitkä ja kivinen tie 😂. Mutta ei oikein ole kokemusta niin en tiedä mistä lähtisin liikkeelle. Mistä hyvä blogipohjan ja kuinka muokata siitä just oman näköinen?
Hyviä vinkkejä? :)
Kvaakkuli
22.4.2017 at 15:57Ehkä tää keli onkin teidän vika: yrititte karata tätä ja Suomen kevät päätti, että hähää, luulette vaan:D
krista
22.4.2017 at 16:09Just tältä itsestäkin tuntuu :D :D :D Että ei tästä Suomen talvesta nyt niin vaan eroon pääse, häh häh hää! :D