Tänään kävin tutustumassa erääseen vanhusten palvelutaloon pääkaupunkiseudulla (siitä lisää myöhemmin). Yksi pieni kohtaaminen jäi mieleeni – ja vaikka sen viesti on tästä blogista entuudestaankin ihan tuttu, halusin silti jakaa tämän ajatuksen. Se tuli niin iholle.
Istuimme erään iäkkään rouvan kodikkaksi sisustetussa huoneessa. 1700-luvun vuosiluvulla koristettu upea kaappikello raksutti nurkassa. Kyselin häneltä kaikenlaista – kai vähän vaikeitakin.
Sitten kysyin, mikä on ollut hänen elämänsä kohokohta.
”Lasten syntymä”, rouva vastasi epäröimättä.
”Ja se koko aika, kun lapset olivat pieniä. Olin oikea kanaemo, halusin lapsia kuhisemaan ympärilleni. Mutta se aika meni niin nopeasti; sitten he jo lensivät pois kotipesästä.”
Oli hyvin vaikea olla purskahtamatta itkuun. Oikea silmäkulmani oli alkoi jo vuotaa. Vasen silmä onnistui skarppaamaan. Pyyhin kyyneleitä ja yritin jatkaa keskustelua ääni täristen.
Niinhän se on. Tästä on puhuttu täällä ennenkin, mutta taas sen tajuaminen iski ihan täysillä. Nyt me olemme juuri niissä paljon puhutuissa ruuhkavuosissa; me voimme puhista kiirettä ja arkea ja lapsia, jotka eivät joko kuule tai tottele.
Mutta kun me sitten yhdeksänkymmpisenä ajatellaan meidän elämäämme – tämä on ollut se paras aika.
Muistetaan se tänä viikonloppuna. Katsellaan häseltäviä ja leikkiviä lapsiamme ja tallennetaan ne muistot ajatuksiimme valokuvantarkkoina vanhuutta varten. Näihin kuviin me tulemme palaamaan vielä monesti – sitten, kun on aikaa istuskella keinutuolissa ja kuunnella kaappikellon raksutusta.
Hyvää viikonloppua kaikille! <3
93
Annakarin
5.5.2017 at 16:23Itku tuli mullakin.
krista
5.5.2017 at 16:26<3
Ebe
5.5.2017 at 16:45Just hetki ennen tämän lukemista lakkasin itkemästä videolle, jossa eläinlääkäri lauloi koiralle rauhoitellakseen sitä ja nyt sit tämä, byääääääh!
Terveisin muunmuassa hormoonit <3
krista
5.5.2017 at 16:49Laulavia eläinlääkäreitä ja vanhusten elämänviisauksia <3 :D <3
Karoliina
5.5.2017 at 19:42Voi miten ihana olet! Tässä istun nukkuva vauva sylissä, eikä yhtäkkiä olekaan mikään kiire häntä tästä siirtää. Kiitos muistutuksesta.
krista
5.5.2017 at 20:56Oih miten sain elävästi mieleen nuo hetket <3 Muistan, miten yritin ujuttaa itseäni pois nukkuvan vauvan alta (ja vaikka kahville). Nyt ajattelee, että voi kun pääsisi hetkeksi takaisin siihen hetkeen <3
Annu
5.5.2017 at 22:50Hui kuin säikähdin että joku vakava keskustelu kun tuossa toisessa kuvassa ei Silvaa ole…että joku joka menettänyt lapsensa…Kuva näyttää jotenkin..miten sen sanoisi, autiolta.
Meillä usein keskustelut siitä että kun nyt valittaa kun on häsellysta ja menoa ja meininkiä ja sotkua joka päivä ja joka paikassa, että mitä meidän elämä sitten on kun niitä ei enään ole, että mitä me sitten tehään.
Tai kun raskaan päivän jälkeen huokaisee että vielä tämä joskus helpottaa, niin minkä pitäisi helpottaa ja miksi kun tämä on täyttä elämää ja ihan parasta!
krista
6.5.2017 at 09:56Hui kauhistus – hui jos noita kuvia yksistään katsoo ja alkaa kuvatulkintaa harrastamaan, niin tosiaan (huijuijui) viestihän voisi olla vaikka mitä. Huh. Mutta joo, todellisuudessa tilanne meni niin päin, että tuo Seela-kuva oli eka; Seela säntäsi antamaan haleja ja suukkosia :) Ja kun isi nappasi kameran esiin, että onpa suloinen tilanne, niin Silva säntäsi tietysti kuvaan mukaan <3
-
Joo kyllä. Tämä on nimenomaan sitä täyttä elämää <3
Emmanuel
5.5.2017 at 23:40Oi perhana. Osui ja upposi.
Kiitos muistutuksesta. <3
krista
6.5.2017 at 09:58<3
Pieta
6.5.2017 at 11:06Apua, nyt itkettää! Paluu työelämään on edessä ja kaikki tää jää taakse eikä koskaan palaa. Lomat ja viikonloput eivät ole sama asia, vaikka vapaalla olisikin. Ihan hirveetä!
krista
6.5.2017 at 11:19Oih, ymmärrän <3 Meillä kans on ollut näitä muutoksia, nyt reilun kuukauden lapset käyneet osittain hoidossa ja aikaa tietysti tuntimääräisesti vähemmän. Toisaalta huomaan itse, että jos aikaa ei ole rajattomasti, siihen (ehkä?) pystyy paremmin panostamaan henkisesti. Keskittyy sitten siihen läsnäoloon sitäkin paremmin. Näin mä ainakin yritän ajatella <3 Tosin viime viikot ovat olleet sen verran kiireisiä, että ollaan tehty iltoja myöten työtä, läsnäolot lähinnä videon vaihtoa :( Mutta tämä on toki vain kiirehuippu ja varmasti jo tasaantumaan päin - pitää vain ajatella, että elämässä on erilaisia kausia <3
ElinaBee
6.5.2017 at 15:00Oonkohan mä jotenkin friikki kun nautin tästä nykyhetkestä paljon enemmän kuin vaikka siitä ajasta kun nuorin oli juuri syntynyt :D Vauvat on ihania (olisi ihanampia, jos ne nukkuisi öisin!), mutta jotenkin nautin nyt enemmän (kohta) 2-vuotiaan ja 4-vuotiaan kanssa elosta. Ja siis tää on oikeasti tosi kivaa aikaa! Toki kiirettä pitää, mutta aikaa lapsille on hyvin ja heidän kanssaan on tosi ihanaa olla ja touhuta ja nykyään saa useimmiten ihan sellaiset 7h katkeamattomat yöunet <3 <3 Jotenkin tää nukkuminen nousi tosi isoksi asiaksi tässä. Mulla taitaa olla trauma… Mutta kiikkustuolissa tuun ihan varmasti muistelemaan just tätä aikaa erityisen lämmöllä! :)
Annu
6.5.2017 at 21:52Ihana kun sanot ääneen tuon asian jota niin monet varmasti tuntevat ;)
Tottahan se on että vauva-ajassa on omat haasteensa, saa olla skarppina kun mönkivä vauva löytyy millon mistäkin ja isompien lasten pikkupiperrysleluja on pitkin lattioita..yöllä harjoitellaan liikkumista ja hampaita puskee samaan aikaan jne. :D
Matkustaminenhan on myös ihan mahtavaa kun lapset kasvaa!
Ymmärrän kantasi todella hyvin!
Terkuin 5,3 ja 8kk uneton äiti :D
Silti nautin, itse ”aiheutettua”
krista
7.5.2017 at 10:06Et ole friikki, mulla on ihan sama – tai sit mäkin oon :D Leikki-ikä on selvästi enemmän ”mun juttu” kuin vauva-aika; nukkuminen on mullakin iso osa sitä, mutta myös kommunikointi. Vauvan tuhinaa kaipaan oikeastaan vain teoreettisesti :) Vaikka vähän kaipaan silti :)
Sarivir
18.5.2017 at 16:36Mä juttelen joka päivä vanhusten kanssa työkseni (!) ja juuri tänään viimeksi oli juttutuokio (1,5h) erään 97-vuotiaan rouvan kanssa, joka on ihan uskomattoman hyvässä kunnossa. Hän puhui kaikkea mahdollista eletystä elämästään, lapsistaan ja sota-ajasta, mutta päällimmäisenä jäi mieleen soimaan hänen huokaisemansa sanat: ”Nämä vuodet ovat vain suhahtaneet läpi. Aika on mennyt niin nopeasti.”
krista
18.5.2017 at 21:10Ihana <3 Niin ne vuodet suhahtavat, vaikka niitä olisi jopa 97 <3