Jännä huomata, miten muutama leikki näyttäisi olevan selvästi ihmislapselle jotenkin sisäsyntyisiä – tarkoitan siis piilosta tai hippaa. Niitä ei ole mistään opittu tai opeteltu, vaan napero on alkanut niitä hyvin varhaisessa vaiheessa itse ehdotella. Tosin hippaleikin nimi on meillä ”ÄKKIÄ KAAKUUN!”, ja sitä tirppa leikki useimmiten ilman, että me vanhemmat niin varsinaisesti toivoisimme… Mutta siis piiloutuminen ja karkuunjuoksu – ne taidot ovat varmasti joskus ammoisina aikoina olleet pienelle ihmisille niin tärkeitä, että ne ovat jotenkin kirjattuina geeneihimme edelleen.
Erityisen hauskaa on piiloleikki. Useimmiten tirppa kyllä heti kanssaleikkijän laskettua kymmeneen ryntää ulos piilostaan hihkuen ”TÄÄLLÄ MINÄ OLEN!”.
Mutta välillä Silva myös malttaa pysyä piilossaan. Silloin hän on tietysti niin mestaripiiloutuja, että löytäminen voi olla hyvinkin vaikeaa:
piritaV (Ei varmistettu)
6.8.2014 at 20:32TOI KUVA!!! <3 <3 <3 <3 Aaaaww.. ihanin :) :) Kiitos illan piristyksestä!
Terkuin, Pirita
http://www.aurinkoisiaaamuja.blogspot.fi
MM
6.8.2014 at 21:13Hih! Meidän versio piiloleikistä oli joskus keväällä tää. Nykyisin tyyppi menee itse piiloon. Yleensä ulkona ja toiselle puolelle taloa, mökkiä tai muuta rakennusta. Siellä se sitten seisoo selkä tulosuuntain päin ja kuvittelee olevan hyvässä piilossa. :)
Lumikettu
6.8.2014 at 22:07Meillä Nelson pyöräyttää itsensä verhon sisään. Sitten huudellaan, että missä Nelson on, ja kikerrys paljastaa lapsen olinpaikan.
Piiloleikkiin yhdistetään tietysti myös kukkuu-leikki, joka vaikuttaa muuten myös ihmiselle ominaiselta leikiltä – vaikka toki aikuisen aloite on tässä lähes poikkeuksetta aika olennaista.
Ella F.
6.8.2014 at 22:44Meillä piiloleikkiä harrastetaan vallattomasti muuallakin kuin kotona. Mahdollisimman vieraassa paikassa, missä näkyvyyskin on huono (kauppojen hyllyvälit jne), tylleröinen katsahtaa vinosti ja sanoo: ” äiti, minä menen nyt johonkin oikein hyvään piiloon” ja koittaa lähteä litomaan.
Mä kyllä yleensä ainakin yritän kieltää ja estää, mutta välillä on kersnaakkeli päässyt livahtamaan. Silloin on kyynelissä ollut sekä isi että äiti, ja mukelo on vaan kurkistellut jostain hyllyjen raosta.
Vierailija (Ei varmistettu)
7.8.2014 at 13:10Mitä tuossa kuvassa on?! Teidän vaatehuoneen lattiako? Missä välissä? :D <3
Kristaliina
7.8.2014 at 17:37Hei siis toihan ei ole vielä mitään :D Jossain vaiheessa ”lattia” tuossa samassa kohdassa näytti tältä:
Vierailija (Ei varmistettu)
9.8.2014 at 13:01Sitä just, sitä just! :D Se lattia näkyy! Missä välissä ja millä energialla kahden lapsen äiti siivoaa vaatehuonetta?! Keittiönpöydän alunenkin on mulle haaste ;).
Kristaliina
9.8.2014 at 14:35Aaaaa joo nyt tajusin! :D Joo siis ei tuota ois tapahtunut, jos tuohon päälle ei ois tapahtunut pientä pisuteknistä vahinkoa – oli pakko siivota :D
Vierailija (Ei varmistettu)
7.8.2014 at 13:12Ja koskaan en opi, että tämä ei tunne sydän-hymiötä. Edellinen kommentti siis kaikella rakkaudella ;)
Sippu (Ei varmistettu)
7.8.2014 at 17:31Lastenpsykiatri (Sinkkonen vai Jukka Mäkelä, sitä en nyt muista) selitti, että piilo-ja kukkuuleikit kuuluvat lapselle. Niiden avulla lapsi muodostaa kiintymyssuhdettaan läheisiinja oppii olemaan erillinen ihminen. ”Tulee nähdyksi”. Lapsen kanssa pitäisi jaksaa leikkiä näitä leikkejä aina vaan, se vahvistaa itsetuntoa ja suhdetta muihin. Osalla adoptiolapsilla näkyy, että kukkuuleikkejä ei ole ole lastenkodissa ehditty leikkimään. Lapsen tullessa Suomeen uuteen perheeseen esim. Nelivuotiaana ja alkaa leikkiä näitä. Pikaspurtteja ja kunnonkohotusta on tiedossa monella vanhemmalla, kun nelivuotias piiloutuu tai lähtee leikillään karkuun, ehtii aika paljon pidemmälle kuin vuoden tai parin ikäinen… Onneksi tuo vaihe menee ohi, kun on tullut riittävästi leikinkin varjolla nähdyksi ja kiintymyssuhde on vahvistunut.
Veer (Ei varmistettu)
8.8.2014 at 14:40Komppaan edellistä! Lapsi opettelee ”irtautumaan” vanhemmasta piiloutumalla ja juoksemalla karkuun ja samalla turvallisuuden tunne kasvaa kun lapsi kokee että taas se etsi mut ja haki mut takaisin kun menin piiloon ja juoksin pois :)