Tämä postaus on totetutettu kaupallisessa yhteistyössä K-Supermarketin ja Indieplacen kanssa.
Meidän viikonlopun talvifiilistely ei pysähtynyt pelkkään pulkkamäkeen. Kun tulimme ulkoa kotiin posket punaisina, totesimme että nyt on juuri oikea hetki. Maa oli valkoinen, fiilis onnellinen, ja marraskuu juuri vaihtumassa joulukuuksi. Täydellinen aika tämän vuoden piparikauden ensimmäisille pipareille!
Tonttulakit päähän siis!
Meillä pipareiden tekoon kuuluu siis erittäin olennaisena se juttu, että perheen piparimestarileipurit puuhastelevat punaiset kilikellolakit päässään – tosin toinen tyylitaituri valitsi tällä kertaa retromekkonsa pariksi (kymmenien sovituskierrosten jälkeen) punaisen rusettipannan. Hyvin tonttuisa look toki sekin.
Koska eihän pipareihin edes paistuisi aito joulun maku, jos niitä leipomassa ei olisi pikkutontut!
Tärkein edellä siis lähdettiin liikkeelle: ensin kaivettiin esiin tonttulakit – huh, löytyi. Sitten ihmeteltiin, missä ovat piparimuotit, ei kai me jätetty niitä Espanjaan – jesh täällä ovat! Entäs omistetaanko me vieläkään sitä kaulinta – no hei näköjään omistetaan! Ei tarvitse kaulita piparitaikinaa viinipullolla. (toisaalta sekin on meidän yksi jouluperinne)
Varusteet kunnossa, nyt hommiin!
Ai niin, ja taikinakin oli. Me kun ollaan vahvasti tätä valmistaikinakoulukuntaa.
Tavallisesti olemme leiponeet meidän perheen piparit vasta vähän lähempänä joulua, mutta jokin kummallinen tipe-tipe-tip-tap -joulufiilis oli iskenyt Joeliin jo ihan ennen aikojaan. Joel toi nimittäin tämän joulun ensimmäisen piparitaikinan jo viime viikon kauppareissulta Arabian K-Supermarketista. ”Hei mä ostin meille taikinan, niin saadaan pipareita!” Oho! Joulumies!
Todennäköisesti syy tälle (meidän mittakaavalla) ennenaikaiselle taikinaostokselle oli jokseenkin tällainen: Aiempana kolmena jouluna Espanjassa olemme joutuneet kuumeisesti bongailemaan pipari- ja torttutaikinoita sikäläisistä Suomi-kaupoista, jotta emme vaan jäisi ilman. Ja nyt, kun täällä Suomessa tuon läheisen K-Supermarketin pakastin oli niitä jo hyvissä ajoin pullollaan… Uuuu ja vau. Sieltä se piparitaikina varmaan huuteli Joelille, että osta mut nyt, kun kerran saat.
Ihme, että ei ostanut useampia kerralla ja ilolla vienyt naapureillekin.
Pipari- ja torttutaikinoiden löytäminen Espanjasta kun tosiaan ei ole mikään itsestäänselvyys. No, helpompaa se silti on kuin joulukuusen löytäminen Espanjasta.
Jos pitäisi nimetä joulusta tärkein ruoka, minulle se olisi ihan ehdottomasti piparit. Ja se on oikeastaan se yksi ja ainoa supertärkeä jouluruoka. Kaiken muun voin jättää pois (ja monesti olen jättänytkin) tai korvata muulla, mutta pipareita ilman joulua ei tule.
Ja mulle itselleni koko piparihomman tärkein juttu ihan ehdottomasti on joulun tuoksu.
Piparintuoksu tuo joulun, ihan ehdottomasti! Se siinä ihan silmänräpäyksessä palauttaa takaisin lapsuusjoulujen tunnelmaan; pipareissa tuoksuu tuttuus, turvallisuus, perinteisyys, lämpö ja rakkaus. Tuoksumuistot ovat yllättävän vahvoja. Yhtäkkiä olen lapsuuskodin keittössä Kuusamossa, äidin kanssa pipareiden äärellä. Televisiosta tulee Joulupukin Kuuma linja (hullua, se tuli telkkarista jo silloin!), joulukuusi on juuri koristeltu ja kaikki lapsuuden joulun kutkuttava jännitys on tuoreena ilmassa.
Meillä on tapana – niin lapsuuskodissani kuin nykyään oman perheen kanssa – vielä jouluaattona paistaa viimeinen pieni erä pipareita. Ja ennen kaikkea just sen tuoksun takia.
Toiseksi tärkein juttu minulle pipareissa on yhdessä tekeminen. Pipareiden leipominen (kyllä: me kutsutaan sitä leipomiseksi, vaikka kyseessä on valmistaikina) on koko perheelle kivaa puuhaa, ja siihen lapsetkin ovat saaneet meillä osallistua heti taaperosta asti.
Pipareista tulee vaan kerta kaikkiaan hyvä mieli.
Piparien tekeminen on myös sen verran helppoa ja nopeaa, että siihen on meillä riittänyt jo silloin vuosia sitten nopeatempoisemmankin taaperon keskittymiskyky. Taikina sulamaan, jauhoa pöytään, varotaan ettei kukaan sohi kaulimella ketään. ”Tosi hienoa kulta, hyvin kaulittu, anna nyt se kaulin äidille, jooko?” Sitten taiteillaan muoteilla (nyt isompien kanssa osataan jo miettiä, mihin kohtaan muotti kannattaa lätätä) ja valitaan, mitä kuviota tekee mieli tehdä. Ja piparit pellille ja muutamaksi minuutiksi uuniin.
Ja tästä helppoudesta huolimatta hommasta tulee sellainen itse tekemisen fiilis, niin lapselle kuin aikuisellekin.
Vasta sitten kolmantena tärkeysjärjestyksessä minulle tulee pipareiden syöminen.
Ja lapsille pipareissa se tärkein juttu?
No tietysti taikinan syöminen.
En ole itse asiassa vielä paljastanut tätä lapsille, mutta ajattelin, että tänä vuonna voisimme viedä piparihommat sille kuuluisalle seuraavalle levelillekin. Piparkakkutalo. Oi kyllä.
Sellaista en ole koskaan tehnyt – mutta eihän se nyt niiii-iiiin vaikea voi olla…? Haha. Mutta jossain vaiheessa joulukuun puoliväliä meidän lasten joulukalenterilappusesta paljastuu nyt todennäköisesti piparkakkutalontekoluukku.
Mutta raaskiiko sellaista sitten edes syödä…?
Näitä peruspipareita ainakin raaskii. Nam nam nam.
Mä oon muuten siitä varmaan outo, että tykkään pipareista eniten perinteisinä, ihan kuorruttamatta. Vaikka netissä näkyy toki nykyään ihan huikeita piparitaideteoksia. Ja myös sellaisia överiherkkuja, joiden päällä on erilaisia karkkeja enemmän kuin itse sitä piparia. Ehkäpä tuo on taas joku uusi buumi, niin kuin freek shake -friikkipirtelöt joskus. Friikkipiparit?
Niitä voin toisten juhlapöydissä ja somessa ihastella, mutta itse tykkään meidän kodissa peruspipareista ja perinteisestä punavalkoruudullisesta liinasta niiden alla. Varmaan tämäkin liittyy omaan (ankeaan?) lapsuuteen – tällaisia ovat omien lapsuusmuistojeni piparit, ja siksi minulle juuri ne parhaat ja houkuttavimmat. Aidot piparit, ei liian hienot. Nämä saavat olla ihan just sellaisina kuin ovat.
Pipareina, joulun tuojina.
Onko teillä jo piparikausi korkattu? Millaisia tuli?
PS. Ja arvatkaapa vaan, alkoiko tehdä mieli myös glögiä!
Kaupallinen yhteistyö: K-Supermarket ja Indieplace
11
Lilah
2.12.2019 at 16:06Korkattu on, niin pipari- kuin glögikausi. Meillä perinne on, että taikina tehdään itse isoäitini vanhalla reseptillä yleensä niin, että ekana adventtina päästään paistamaan ekat piparit. Tehdään itse, koska jo siitä taikinan teosta tulee tuoksu, taikinaa saa närppiä jääkaapista monta viikkoa ja itse tehty on mausteisempaa kuin kaupan taikinat. Joka ipanalle tehdään jossain vaiheessa ennen joulua oma piparitalo, jota saa syödä vasta aattona. Lisäksi tavallisia pipareita niin koristeilla kuin ilman.
krista
2.12.2019 at 20:52Oi sä menit heti johtoon glögillä! :) Mä veikkaan, että ensi kauppareissulla vois lähteä meilläkin ekat glögit ostoskoriin!
–
Kuulostaa aivan ihanalta nuo teidän pipariperinteet – ja tuollainen isoäidin perintöresepti, oh <3 Meillä se perintö taitaa olla vaan valmistaikinan käyttö :D Tai varmaan isovanhemmat tekivätkin itse, ei silloin varmaan valmistaikinoita ollutkaan... Mutta mun muistikuvissa sit äidin kanssa lapsuuskotona oli just näitä valmistaikinoita, jos oikein muistan :)
Tilia
3.12.2019 at 09:47Minä en leivo vuoden aikana juuri ikinä mitään, mutta piparitaikinan teen esiäitien reseptillä. Valmistaikina on vaan väärän makuista, kun siinä on väärät mausteet. Yleensä jopa maustepippuri puuttuu – mikä on pipari ilman pippuria?! Ja monissa valmistaikinoissa on kananmunaa, joka ei todellakaan kuulu piparitaikinaan. Se mausteiden keittäminen siirapissa on itselleni joulutuoksujen ehdoton kohokohta. Kattila nuollaan tarkkaan! :)
A
2.12.2019 at 17:15Mä pidän piparien tuoksusta, mutta en niinkään pipareiden syömisestä, joulutortut on mulle paljon mieluisampia. Meillä piparileivonta on siis oikeastaan tasan tarkkaan lapsen iloksi (ja voih, tänä jouluna juurikin piparitalo lupaus tuleepi itsenäisyyspäivänä joulukalenterista ilmaantumaan). Taikina laiskuuden vuoksi valmiina (valmistaikinasta voi hyvin paistaa pellillisen kerralla, niin ei tartte liikaa rehkiä), jonkun merkin laktoositon taikina on munaton, niin sellainen on kiva ostaa muna-allergiselle lapselle (ei hän niin kovin allerginen ole, mutta on kivempi syödä taikinaa jos se ei liikoja ala kutittamaan suuta).
Anna
2.12.2019 at 18:14Olen samoilla linjoilla piparien syömisestä :D Ennen lapsia meillä kyllä periaatteesta leivottiin pipareita, mutta aina tapeltiin kuka ne joutuu syömään ja joskus vasta helmikuussa tai jopa vasta joskus keväällä (!) löydettiin viimiset piparit jostain kaapin perältä mihin ne joulun jälkeen laitettiin XD Piparit on taikinana paljon herkullisempia kuin paistettuna.
Torttuja taas syön oikeasti iloksen.
krista
2.12.2019 at 20:55Mä tykkään torttutaikinasta, mutta en siitä luumuhillosta :) Mutta joskus on tehty torttua jollain toisella hillolla (mitä kaapista sattui löytymään, oisko ollut aprikoosi tai omena) ja se olikin sitten enemmän mun makuun! Lapsille tortut taas ei ole niin maistuneet, vaikka kyllä me niitäkin lähes joka joulu yritetään tehdä – ja ikinä ei varmaan yhtään torttua pysy siitä keskeltä kiinni :D
Anna
2.12.2019 at 18:11Glögikausi me korkataan jo kekrinä ;) Mutta piparit paistellaan joskus joulukuun aikana niin että yhtenä viikonloppuna paistetaan ja seuraavana viimeistään kuorrutetaan (koska viikolla töiden jälkeen tehdään vaan pakolliset ja inspiraation mukaan) niin että kuorrute ehtii kuivua ja jähmettyä ennen joulua.
Valmispiparitaikina on oikeasti hyvä tuote, mutta nyt parina vuonna olen innostunut tekemään taikinan itse. Siitäkin tulee huima tuoksu kotiin ja saan säätää vähän mausteita. Vähän enemmän kanelia ja inkivääriä ja vähän vähemmän pomeranssia jne. Olen myös kokeillut korvata osan jauhoista ruisjauhoilla (koska en vaan malta olla kokeilematta erilaisia juttuja :D ). Niistä tulee aika murenevaisia.
Piparkakkutalon tekeminen ON kyllä yllättävän vaikeaa. Varsinkin kun tekee ja mittaa kaavat valmiiksi (koska ilman niitä ainakaan minä en saa edes lähellekään sinne päin palasia) ja sitten ne kuitenkin turpoavat uunissa ihan eri kokoisiksi. Minä kun kasaan piparkakkitalon sulalla sokerilla (koska se oli lapsuudessa se paras juttu joka erotti piparkakkutalon piparit tavallisista) niin se kasaaminen on myös oma operaationsa. Toisaalta kun tavallisten piparien tekoon osallistuvat lapset ja se on heidän juttunsa niin piparkakkitalon saan pyhittää itselleni sanomalla että sulan sokerin kanssa pelaaminen on vaarallista ;)
–
Minulla aattoon kuuluu taas hyvin vahvasti torttujen teko. Torttujen tuoksu on minulle se aaton tuoksu ja syön torttuja huomattavasti mieluummin kuin pipareita. Luumusoseella tietysti.
Mutta tortuissa menen aina kaupan valmisjutuilla. Taikina on kaupasta ja samoin luumusose/hillo.
krista
2.12.2019 at 21:03Mä en ole koskaan tehnyt taikinaa itse (en pipari- enkä muutakaan, heh), mutta ajatuksen tasolla mäkin kyllä tykkäisin siitä, että voisi laittaa vähän mausteisemmiksi! Tuo sun maustesäätö kuulostaa just hyvältä!
–
Jaiks niin jos ne osat tosiaan turpoaa eri tavoilla… Enpä tullut ajatelleeksikaan! Mä olin vaan kuvitellut, että leikkaan neljä seinää ja harjakaton ja jollain-valkoisella-toivottavasti-sitä-saa-valmiina-jostain -aineella kiinni toisiinsa :D Ehkä olin nyt vähän liian optimisti tän kanssa :D
–
Torttujen valmistaikina on muuten nerokas – se, missä on ikään kuin kaksi torttua aina parina ja tarvitsee vain ne erottaa. Ja siitäkin tulee ihan ”leipomisolo”, kun sen tekee! Onkohan meillä muuten sellaista hyrrää, jolla saa sen aaltokuvion…? Se on olennaista! :D
Anna
2.12.2019 at 22:27”Piparkakkitalo” X’D
–
On olemassa valmista sokerimassaa millä talon saa kyllä kasaan paljon vähemmällä säätämisellä. Harjakattoon tarvitaan sitten myös ne kolmionmalliset päätyosat jos ei halua jättää auki sitä osaa. Helpoiten ne saa kun tekee talon päätyihin suoraan sen kolmion valmiiksi. MUTTA minulla meinaa aina palaa käpy kun yritän pohtia miten saan katon ja tuon harjakolmion saman kokoisiksi.
Viime vuonna tehtiinkin hirsihökkeli. Eli tein vaan eri kokoisian piparikaistaleita jotka leikkasin suunnilleen edes sinne päin oikeaan kokoonsa. Osa tietty vähän taipui kun siirsin pellille ja tuli kieroja hirsiä, mutta kun kyseessä oli hökkeli niin ei haitannut :D Sisälle ledituikku (pitää muistaa jättää takaa auki) niin tuli ihan nätti ;)
–
Torttutaikinasta saa myös useampia kuin kaksi torttua jos kaulii sitä vähän ennen leikkaamista ;) Meillä menee parhaiten kun tekee sellaisia suupalan kokoisia minitorttuja. Niitä tulee napsittua ihan ohimennen. Ja lapsikin osaa tehdä tortun jota ei taitella kun tekee vaan neliön johon keskelle laitetaan hillo. Ja sitten torttu voi paisua uunissa niin että hillo valuu ja jättää ruman ruskea vanan tortun pintaan ;) Mutta maistuu silti hyvältä.
A
3.12.2019 at 07:36Minitortut on parhaita, meillä tehdään lähes vain niitä. Eli torttutaikinalevyä leveämmäksi kaulimalla ja sit se kuuteen osaan (ts. 3 minitorttua vastaa yhtä ”normaalia”). Lapsen pienet sormet on erinomaiset sitten noita tarttelemaan :D
—
”Hillo” tehdään meillä itse (ei ekan kokeilun jälkeen ei ollut paluuta kaupan sokerihilloihin): kuivattuja luumuja kattilaan (varmista ettei kiviä), vähän vettä, pari minsaa keittämistä ja sauvasekottimella soseeksi. Huippuhyvää myös puuron kanssa, itse teen tuota kerralla isosta pussillisesta luumuja ja pakastan vajaan parin sentin kerroksen pieniin pakastusrasioihin, silloin sulaa samaan aikaan kun torttutaikinalevyt sulavat.
Anna
3.12.2019 at 17:44Otetaanpa tämä hillo kokeiluun tänä vuonna :)
Torey
2.12.2019 at 19:47Just tänään ostettiin pakkaseen samaista taikinaa pari pakettia! Tänä vuonna tosin totesin, että ei tehdä piparkakkutaloa. Sen teko on kyllä kivaa ja se on kaunis, mutta vie tilaa ja jouluna sitä saa siirrellä paikasta toiseen, kun se on aina tiellä. Joten me tehdään vaan kasa pipareita. Osa koristellaan ja osan annetaan olla sellaisenaan, jotta maistuvat sitten kaikille jouluna. Itsehän rakastan kuorrutetta. :D
https://naissanelioissa.wordpress.com/
krista
2.12.2019 at 21:05Tuo oli hyvä taikina! Taikinan suhteen en ole vannoutunut minkään merkin kannattaja enkä luultavasti aina joulun alla muista, mikä taikina edellisenä vuonna on ollut… Mutta aika perushyviä on olleet mun mielestä nämä kaikki tavalliset valmistaikinat, joita on vuosien varrella tullut käytettyä! Maistuneet ihan piparilta :)
–
Mäkin jo mietin, että mihin se talo sitten laitettaisiin ja jos se on pöydällä pitkään, onkohan se jo ihan pölyinen, kun syömisen aika tulee….? Ja syökö niitä edes tavallisesti kukaan vai onko vaan koriste-esineitä? JA onko siihen joku perinne, että koska sen saa sitten syödä – jouluaattona vai pitääkö se säästää johonkin tyyliin loppiaiseen asti…? :)
Torey
3.12.2019 at 08:03Kyllä me ollaan aina se syöty. Jo lapsuuden kodissa. Ja kun laittaa tomusokeria, niin pölyä ei erota. :D
Loppiaisen jälkeen saattaa olla useimmiten talon hajotustalkiit, mutta me ollaan kyllä syöty jouöun jälkeen sitten kun siltä tuntuu. :)
Tilia
3.12.2019 at 09:31Piparitalot (ja muut rakennelmat) on meillä yleensä syöty uutena vuotena. Lapsen kummilla on myös perinteenä järjestää heillä Piparitalon Purkajaiset, jossa syödään porukalla kaikki loput jouluherkut ja tietenkin tuhotaan piparitalo asianmukaisesti ja ihastellaan vielä kuusta ennen kuin se kuoritaan koristeista.
Mimmis
3.12.2019 at 07:07Meillä tuli eilen keskimmäisen lapsen kalenterista piparien leipominen 😊 sinne suklaan ja irtokarkkien sekaan kun saikin laittaa myös muutaman tekemisen😍 glögikausi me korkattiin jo marraskuun alussa 😅 valmistaikinalla me kans useimmiten mennään, niin tänäkin vuonna. Tää ensimmäinen kierros me nyt koristeltiin, kun laitetaan mummuille ja paapoille suurin osa lahjaksi. Kotiin tehdään aina myös koristelemattomia, musta ne on parhaita❤️