Pitääkö kesälomalla tehdä jotain?

”Mitä kesälomasuunnitelmia teillä on?”

Sehän on jostain tuolta toukokuulta asti ihan yleinen ”mitä kuuluu?” -kysymys, ja toki esitän sitä itsekin. Mutta silti välillä on tuntunut vähän hassulta vastata, että ei mitään. Ja siis tarkemmin: ei mitään, ja juuri siihen me tähtäämmekin. Ihanaan mitääntekemättömyyteen ja mitäänsuunnittelemattomuuteen.

Parasta kesässä.

Silti se ajatus jossain takaraivossa kaihertaa minua: tunnen jossain mielen sopukoissa kummallisia muumipaineita, ja tunsin niitä jo viime kesänä.

Ehkäpä kerron lisää.

Kesältä me toivomme rentoa oleilua, yhdessäoloa ja kivoja kesätekemisiä – kotona ja lähiympäristössä. Haluamme pulikoida kumialtaassa omalla pihalla (check), istuskella omenapuun alla (check), syödä lounasta pihalla (check), puuhastella puutarhassa (check), käydä leikkipuistojen puistoruokailuissa (check) ja kuumana päivänä uimalassa (not-checked).

Aika tuollaista… …kotoisaa. Ja ihan ehdottomasti ajattelen, että oma kesä kannattaa viettää (jos pystyy) juuri niin kuin itselle sopii.

Mutta… Tiedän, että tämä on ihan pöhköä, mutta kelasin samaa jo viime vuonna. Kirjoitinkohan silloin siitä jo? Eli: mulla on jonkinlaiset kummalliset sosiaaliset paineet siitä, että lapset pitäisi viedä Muumimaailmaan. Kirjoitettuna tuo näyttää vielä pöhkömmältä kuin ajateltuna.

Lähimetsässä, Seela halusi kettuja etsimään.

Jotenkin juuri tuo Muumimaailma tuntuu olevan nykyään oikein lapsiperheskenen must. Vai kuvittelenko vaan? Ihan jatkuvasti törmään siihen, että aikuisetkin kyselevät meidän lapsilta, että ”no, oletteko käyneet jo tänä kesänä Muumimaailmassa?” Eäääh, ei olla. Sitten päädyn jotenkin selittelemään, että miksi ei olla. Viime kesänä aloin jo loman loppumetreillä kauhulla ajatella, että onkohan hoitoonpalatessa meidän lapsi ainoa, joka ei ole Muumimaailmassa käynyt (no ei varmasti olisi ollut). Mitä jos kivasta kesästä huolimatta lapsi kokee jälkikäteen, että oma kesä olisi ollut jotenkin huonompi, kun Muumimaailmassa ei olla käyty vaan oltu vaan kotona…? Miltä lapsesta tuntuu huomatessaan, että kaikki muut kävivät Muumimaailmassa paitsi meidän perhe…?

Ja täytyy myöntää: tuo (typerä ja peruusteeton) paine oli itse asiassa yksi syy, miksi me käytiin Porvoossa Muumipuistossa viime vuonna (täällä). Että lapsi edes pystyisi vastaamaan, että joo, mekin käytiin Muumipaikassa.

Apua tää on ihan naurettavaa. Ymmärtääkö kukaan?

Lintsin ilmaislaitteissa toki ollaan käyty – jo kolmesti itse asiassa.

Miksi me ei sitten vaan lähdetä sinne Muumimaailmaan? Äh, voitaishan me vaan mennä. Mutta jotenkin… …äh. Voin vedota siihen, että kotimaanlomailu on niin kallista, mutta ei se ole pelkästään sitäkään. Jotenkin koen sen velvollisuutena, en ilona. Siihen menisi useampi päivä meidän perheen lyhyestä kesälomasta – ja se olisi useampi päivä pois juuri siitä, mitä me eniten kesältä haluamme: lomailla rennosti kotiympäristössä ja hukata viikonpäivien merkitys ihanaan kesähengailuun.

Siinä, missä Muumimaailma tuntuu paineelta, Titi-nalletalo puolestaan ihan houkuttaa. Ehkä siksi, että paikka on jo meille niin tuttu ja jotenkin muutenkin ajattelen sitä rennompana paikkana kuin Muumimaailma-ruuhkaa. Mutta sama juttu: parista lomaviikosta se lohkaisisi kuitenkin niin ison osan, että sinne lähtö ei juuri nyt houkuta. Ehkäpä siellä voisi käydä jonain viikonloppuna syksymmällä – sitä tavallaan ollaan jo tytöille lupailtu. Toki muumejakin tytöt ovat jo kyselleet.

Somessa näkyy juuri nyt vaikka minkälaisia (ihania!) kesämenoja, ja jotkut tuntuvat koko kesän intopiukeana säntäilevän paikasta toiseen. Festareita! Kesätapahtumia! Sukulaisvierailuja! Ja se perhanan Muumimaailma! No, niin säntäilin minäkin ennen – kotona ”hukattu” päivä tuntui loman haaskaukselta. Mutta tänne puutaloon muuton jälkeen asia kääntyi ihan toisin. Tämähän on sitä parasta aikaa täällä puutalossa; tästä mä haluan nauttia enkä lähteä täältä pois.

Niinpä yritän siirtää hölmöt muumipaineeni sivuun ja toivoa, että lapsemme eivät tästä kovasti traumatisoidu. Että heillä on ihan hyvä lapsuus ja me puuhastellaan kaikenlaista kivaa yhdessä.

Heh. Kaikesta sitä paineileekin.

Puistoruokailussa lähileikkipuistossa.

Ja sitä paitsi – tässä meidän eräs aamukeskustelu:

Minä: ”Mitäs tehtäisiin tänään? Hei lähdetäänkö vaikka retkelle Suomenlinnnan?”
Tytöt: ”EI!!!!”
Minä: ”No mitäs te sitten haluatte tehdä?”
Tytöt: ”AJAA POLKUPYÖRÄLLÄ TALOA YMPÄRI KOKO PÄIVÄN!”

No, sitäpä täällä on sitten tehty. Ja onhan se nyt tietysti ihan parasta.

PS. Myös omat rakkaimmat kesämuistoni liittyvät tavalliseen oleiluun: leikkeihin omalla pihalla tai mummolassa. Ehkäpä lapsuuskesämuistoihin ei tarvitakaan mitään megaspektaakkeleita. Yhdessäolo riittää.

47