Pitkä matka kotiin

Lauantaina kello seitsemän Bangkokin lentokentällä – kun matkaa oltiin tehty jo neljä tuntia ja vielä kuusitoista jäljellä – tuntui, että me ei j*mankauta selvitä tästä.

kentällä

Lapset olivat överiväsyneitä ja överikierroksilla (esimerkiksi Seela säntäili holtittomasti ympäriinsä ja kirkui riemusta) ja vanhemmat överiväsyneitä (max. kolmen tunnin yöunet) ja överiepätoivoisia.

Mutta sitten tapahtui ensimmäinen ihme:

leikkipaikka

Leikkipaikka!

Ja heti perään toinen:

lentokoneessa lowres

Maailman parhaat istumapaikat lentokoneessa!

Otimme lennoille molempiin suuntiin lisämaksusta sellaiset paikat, jossa jalkatilaa oli normaalia enemmän. Ja paluulennolle olimme vieläpä niin huippuonnekkaita, että onnistuimme saamaan nämä seinän edessä olevat paikat. Eikä meidän ”neljänrivin” yhdelle paikalle tullut ketään – saimme siis neljä penkkiä tilaa ja oman privaatin (no okei kutsuimme sinne ”kylään” muitakin lapsia koneessa) leikkipaikan.

leikkimässä

Luk-sus-ta.

Tuosta nukkumakuvasta muuten… Olimme saaneet muilta matkailijoilta vinkkejä siitä, miten näppärää lapsen on nukkua tuossa lattialla. Ja siinä Silva nukkuikin päikkäreitään noin tunnin – kunnes eräs lentoemännistä tuli kertomaan, että nukkuminen tuossa on kiellettyä. Että jos turbulenssia ja silleen. Siirsimme Silvan kahden penkin päälle nukkumaan (siinä kuulemma sai nukkua; onneksi siirtäminen onnistui ilman, että lapsi heräsi), mutta jäin jälkikäteen ihmettelemään, että miten se sitten on sen turvallisempaa. Kysyin nimittäin, että pitääkö laittaa turvavyöt ja kuulemma ei tarvitse ennen kuin tulee turvavyövalo.

Hmm. No mitä jos nukkuis siinä lattialla, ja nostais tietysti penkille siinä turvavyövalovaiheessa. Helpomminhan se siitä penkiltä yllättävän notkahduksen tullessa tipahtaa…?

No – varmaan säännöt ja säännöt ja säännöt ja silleen. Eli toki tottelimme mukisematta. Jännä kuitenkin, että ainakin neljä lentoemäntää oli siitä ohi kävellyt ja nukkujan nähnyt (kuvassakin itse asiassa on jonkun jalat) eikä sanonut yhtään mitään. Ja sitten yksi otti sen asiakseen. Ehkä tuon säännön valvominen riippuu vähän ihmisestä…?

Silti paluulennotkin sujuivat tooooo-ooosi hyvin; vain muutamat väsymiskiukut, mutta ei mitään pitkäkestoista. Jännä muuten, että menolento (suoraan Krabille) kesti vain noin 9 tuntia, kun paluu (Bangkokista) kesti melkein 12 tuntia. Tuulet vaikuttavat näköjään tosi paljon!

Mutta nuo paikat <3 <3 <3 <3 Todellakin suosittelen! Ihan kuin ois eri kokemus koko lentomatka, kun oli tilaa noin leikkiä ja oleilla. Me aikuisetkin siis tuossa viltillä istuskeltiin.

Kotona olemisesta sen sijaan en osaa vielä oikein sanoa. Lapset olivat tooooo-ooosi itkuisia illalla – totta kai pitkän matkustamisen jälkeen – ja mentiin suoraan nukkumaan. Yöllä ja aamulla Silva vaikutti kuumeiselta, lämpöä oli ministi. Heh ehtiihän tässä toki vielä yhden flunssan ennen joulua.

Ai niin se joulukin. Se on kuitenkin vasta torstaina. Kai sitä siihen mennessä ehtii jonkun kuusen hankkia.

 

PS. Uikkaripostauksessa pitäis nyt kuvat näkyä, jos joku niitä kaipaili :)

29

You Might Also Like

  • Liisa
    20.12.2015 at 17:42

    Moi!
    Kysyin lattiallanukkumisasiasta lähipiiriini kuuluvalta lentäjältä. :) Hän ei tiedä miksi, mutta se tosiaan on kiellettyä (myös aikuisilta). Kai siinä on ajateltu, että kun on valmiiksi penkillä, vyöt saa nopeammin kiinni. Lievä turbulenssi on paremmin ennustettavissa, mutta yllättäen tuleva turbulenssi on useammin juuri sitä kovaa turbulenssia. Silloin vöittä oleva ihminen iskeytyy voimalla kattoon kun kone putoaa useamman metrin alaspäin. Mutta eipä siinä sittenkään ole isommin merkitystä lennätkö kattoon penkiltä vai lattialta… :P

    • krista
      20.12.2015 at 18:12

      Hehee, kiitos ”lentäjäkontaktillesi” vastauksesta! :) Asia itse asiassa kiinnostikin ja jopa niin, että googlasin vastausta kysymykseen, mutta en löytänyt. Kiitos siis :)

      Joo tosiaan ei siinä varmaan ole eroa tosi paikan tullen, että onko ilman vyötä lattialla vai penkillä… Ja sitten siinä lattiallahan tosiaan sai istua/leikkiä/oleilla. Niinhän sitä lentäisi siitäkin… Mutta varmaan on vaan säännöt täytynyt jotenkin laittaa. Mä veikkaan, että tuota ei kovin hyvin valvota, kun tosiaan muut lentoemännät vain hymyilivät ja yksi siitä huomautti – ja sitten tosiaan useammalta taholta oon saanut vinkkejä/kertomuksia lasten lattiallanukkumisesta… Mutta nytpä tietää tuonkin! Ja huippuluksus-huippupaikat nuo olivat joka tapauksessa :)

      • Blue Peony
        21.12.2015 at 10:18

        Olen muuten ollut koneessa, jossa oli kieltotaulut lattialla nukkumisesta. Syyksi ilmoitettiin turvavyöasian lisäksi se, että jos tulee turbulenssia, lattialla makaava voi saada kovia iskuja istuinten alta lentelevistä matkatavaroista tai olla tiellä/jäädä jalkoihin, jos koneesta joudutaan hätäteitä poistumaan. Yhtiö oli joku kiinalainen (!) lentoyhtiö.

  • Kip
    20.12.2015 at 18:27

    Hei!
    Meillä on ollut nuo samaiset paikat intian matkalla ja olivat kyllä kätsyt mutta oli kyllä pari yllättävää ongelmaa. Käytävät on jotenkin himmeesti muotoiltu niin, että kun lentoemännät tulevat kärryillään niin osuvat jotenkin aina mun polveen enkä kyllä mielestäni istunut mitenkään erityisen leveästi :). Oisko siinä joku pieni mutka kun tullaan bisness luokasta. Paluu lennolla (onneksi istuimme muualla) koneessa olevat ruotsalaiset(?) ottivat tehtäväkseen kävellä ympäri konetta ja tuo mukava pesä kuului heidän reittiinsä.

  • anna-liisa
    20.12.2015 at 18:56

    Olen myös ihmetellyt noita tuulia, miten ne hidastavat lentoa länteen, kunnes joku just hiljan valaisi, että johtuu myös maan pyörimisestä, että maa vähän niin kuin pyörii alta pois ja lisää siksi matkan kestoa. Loogista, joskaan en tiedä, miten iso merkitys sillä on. Mielenkiintoistakin.

    • anna-liisa
      21.12.2015 at 07:50

      Niin ja vielä; itään päin lennettäessä siis maapyörii vastaan eli lyhentää matkaa, samalla logiikalla…

      • Liisa
        21.12.2015 at 13:00

        Tulen taas pätemään. :D Idästä länteen lennettäessä on aina suihkuvirtauksia, jotka hidastavat koneen matkaa enemmän kuin toiseen suuntaan. Suomeksi sanottuna tuulee aina samaan suuntaan. Ilmakehä liikkuu maapallon pyörimisen mukana, joten maapallon pyöriminen ei vaikuta asiaan. Lisäksi jos tuo teoria pitäisi paikkansa, se toteutuisi päinvastaiseen suuntaan.

        • anna-liisa
          21.12.2015 at 21:49

          Aa, hyvä ampua alas tämä ankka alkuunsa; kiitos! Olis vaan ollut aika hyvä selitys, jos olis olut totta (ja totena joku sitä just hiljan mulle selitti…).

  • lilah
    21.12.2015 at 00:28

    On niin henkilökunnasta kiinni miten noita sääntöjä noudatetaan! Meillä on lapsista joku nukkunut poikkeuksetta lattialla pitkillä lennoilla. Viimeksi Thaimaasta tullessa meille jopa tarjottiin babybasketia sinne jalkatilaan 1,5 vuotiaalle! Siis ei mitään pyydetty kun miespuolinen stuertti tuli kysymään halutaanko! Eikä tosiaan siihen sitten kukaan mitään sanonut. Vuotta aiemmin oltiin koneessa, jossa ylimääräinen happinaamari oli kuulemma vain toisella puolella käytävää olevalla paikalla ja siksi 8kk vauvaa sai pitää sylissä vain sillä paikalla. Huoh. Tietenkin ipanaa siirrettiin sylistä toiseen käytävän yli ja hän nukahti syliini ”väärälle puolelle käytävää”. Torkahdin siinä itsekin ja eikös henkilökunta herättänyt minut, että siinä ei saa vauva nukkua! Tosiasiahan on, että ilman omaa paikkaa matkustava on koneessa täysin suojaton. Aikuisen sylissä vyö vain pitää lapsen kiinni lentämästä muiden päälle mutta ei suojaa lasta pätkän vertaa, vaan tämä jäisi aikuisen massan alle äkkitilanteessa. Suurin osa matkustajista ei ole vöissä kuin valon palaessa, joten sellaisessa äkkiturbulenssissa, jossa kone tipahtaa nopeasti muutaman metrin, on siellä katossa melkoinen ruuhka, olipa sitä ollut sitten käytävävällä, penkissä tai lattialla nukkumassa.

  • ElinaBeE
    21.12.2015 at 09:25

    Sitäkään en ymmärrä miksi vauva ei voi esim nousutilanteessa olla rintarepussa sen onnettoman mahavyön sijaan kun rintarepussa pystyy imettämään sen nousun ajan yms ja jos jotain sattuisi, aiheuttaisi se kapea mahan ympäri oleva vyö paljon enemmän vahinkoa kun tasaisesti painetta jakava repun paneeli. Kummallisia sääntöjä!

    • Blue Peony
      21.12.2015 at 10:25

      Olen kerran ollut hätälaskussa ja heittelehtivät ilmanpaineet tekivät sen, että menimme ns. bracing positioniin, jota hätälaskussa suositellaankin. Keho ei pystynyt vastustamaan sitä painetta, vaikka miten yritti, eikä muussa asennossa oikein pystynyt olemaan. Kun näin kysymyksesi, en voinut olla miettimättä, onko tuossa vyöasiassa mietitty juuri jotain tuollaista: vauvan pieni keho ei välttämättä kestäisi painetta, jos aikuinen taittuu siihen päälle. Vyössä on sentään vähän liikkumavaraa (mikä tuli 80-senttisen kanssa siinä tilanteessa kokeiltua). En siis ole tätä keneltäkään asiantuntijalta kysynyt, muistui vain mieleen, miten ilmanpaineiden heittely vaikutti kehoon.

      • ElinaBeE
        21.12.2015 at 14:48

        Tuota bracing-asentoa kokeilin juuri niin, että vauva oli rintarepussa ja sitten uudestaan vauvan ollessa siinä vyössä. Hankalaa oli kummallakin välineellä, mutta vyön kanssa koin vauvan olevan paljon vaarallisimmassa asennossa, jos olisin itse vaikka mennyt tajuttomaksi – vauvahan roikkuisi silloin vain sen kapean vatsan yli menevän vyön varassa. Mutta toivottavasti olen väärässä ja tämä on jotenkin tarkkaan mietitty juttu kuitenkin.

  • Kirsi
    21.12.2015 at 10:25

    Paljon lentäneenä ja muutaman kerran yllättävään, kovaan turbulenssiin joutuneena (joissa ilman vöitä olevat kolauttivat päänsä kattoon) en koskaan istu ilman että turvavyöt olisivat päällä. Lapsetkin on opetettu tähän, eivätkä ole protestoineet kun ovat nähneet noita päänkolautuksia.
    Kyllä se niin taitaa olla, että turvavyön tärkein tehtävä on estää matkustajaa lentämästä paikaltaan ja aiheuttamasta vahinkoa muille. Samasta syystä matkatavaratkin on pidettävä laukkuhyllyllä tai edessä olevan istuimen alla.
    Suosittelen kyllä pitämään turvavyöt päällä aina, myös nukkuessa. Ikäväähän se lapsille on, mutta turvallisuus ( myös kanssamatkustajien) on aika tärkeää.

  • Annika
    21.12.2015 at 10:25

    Ihan hirveän vaarallista on kyllä istua tahi maata koneessa ilman vöitä. Olen itse ollut lennolla niin, että se turbulenssi tosiaan tuli ilman mitään varoitusta. Kaksi ihmistä lensi penkiltään, kun eivät olleet vöissä, toiselle kävi huonommin – verta ja tajuttomuutta. Ei ole sen jälkeen tullut mieleenkään irrottaa vyötä hetkeksikään. Kupla otsassa istun vöissä jenkkilennotkin. Ei tosiaan aina ehditä varoittaa etukäteen.

    • Blue Peony
      21.12.2015 at 13:27

      Kyllä turbulenssi saa pahaa jälkeä. Kerran lennolla olen kokenut senkin, että jopa matkatavaralokero levähti auki ja laukut lensivät ihmisten päälle. Kun pari kassia mätkäisee päähän, siinä näkee tähtiä pidemmän aikaa. Meillä istutaan aina vöissä lentokoneessa, koska viimeistään hätälasku opetti, että aina ei todellakaan ehditä varoittaa ja jos ilmanpaineet laskevat yhtäkkiä rajusti, ei itse välttämättä ehdi edes toimia, kun menee kuin riepunukke. Se, että jotain sattuu, on toki harvinaista ja on tuudittanut ihmiset turvallisuudentunteen valtaan. En toki tarkoita, että lentämistä pitäisi pelätä, vaan että kannattaa muistaa, että mitä vain voi sattua odottamatta, ja että turvallisuusmääräyksillä on syynsä.