”Tyttöjen värit” ja ”poikien värit” puhuttavat taas. Tuore tapaus varmaan jo kaikkien kuulema; nelivuotias poika, joka tykkää pukeutua välillä vaaleanpunaiseen – ja joka on saanut kuulla asiasta jopa aikuisten kuittailua (pojan äidin Facebook-status täällä). Aivan älytöntä, phuhhuh. Täällä Lilyn puolella Oisko tulta? -blogin Hemuli kirjoitti asiasta näin.
No, eipä ole ensimmäinen kerta, kun minäkin aiheesta kirjoitan. Mutta asia tuntuu nousevan pintaan aina uudelleen ja uudelleen – viimeksi meillä omakohtaisena muutama viikko sitten pyöräilykypäräostoksilla.
Pyysin nimittäin sinänsä palvelualtista myyjää meille avuksi katsomaan, että mikä kypärä olisi paras ja sopivin. No, siellä oli tirpan kokoa vain kaksi kypärää... eipäs vaan yksi kypärä. Koska yksi oli myyjän mukaan tyttöjen kypärä ja toinen puolestaan oli poikien kypärä. Tyttöjen kypärä oli pinkki ja siinä oli kukkia – poikien kypärä oli sininen ja siinä oli autoja.
”No, kokeillaan nyt vaan ensin malli ja koko ja katsotaan väriä sitten”, minä yritin ensin ohittaa myyjän kommentin.
”Mutta tuo toinen on poikien kypärä, meillä on vain tämä yksi tätä kokoa oleva tyttöjen kypärä”, myyjä sanoi.
”No mutta kokeillaan nyt vaan, ja lapsi saa sitten itse valita värin”, minä jatkoin vähän painokkaammin.
”…kun tuossa toisessa on tosiaan vielä tuollaisia auton kuviakin ja se on poikien kypärä”, myyjä jatkoi yhtä painokkaasti.
Lopulta väänsin rautalangasta:
”Niin ovatko ne sitten muuten erilaisia kuin väriltä – tai siis onko jotain muuta syytä, miksi toinen on tyttöjen ja toinen poikien?”
”No joo, ei niissä mitään muuta eroa ole, mutta nuo värit on vaan ajateltu niin”, myyjä myönsi.
Kumman Silva sitten valitsi?
No hei autoja totta kai!
Samalla kauppareissulla oli muuten agendana ostaa Silvalle myös uudet kesätennarit – nuo tuollaiset samanlaiset keltaiset (kuvassa) kuin tirpalla viime kesänäkin oli. Mutta kun Silva näki nuo toiset tennarit (Seelan käsissä), hän melkein haukkoi henkeään:
”Ooooooo äiti äiti äiti äiti katso, mitkä kengät!”
Vaaleanpunaista, glitteriä, rusetti ja jonkinlainen Disney-prinsessa.
”Haluatko sinä ihan oikeasti nämä?”, minä kysyin (okei retorinen kysymys, olisin voinut ehkä jo siitä hengenhaukkomisesta päätellä).
”Oi äiti haluan! Haluan ihan tosi-tosi kovasti!”
Ostin.
Eräänlainen rajapyyki kai tämäkin: kolmevuotiaan ensimmäinen omasta halusta valittu ”prinsessa-asia”:
Monissa meidän ystäväperheissä pinkki ja prinsessat ovat olleet kova sana jo pitkään – samanikäisten ja vähän vanhempien tyttöjen joukossa, ja etenkin tietysti päivähoidossa olevilla. Lapselta toiselle nämä väriensuosinnat tietysti usein aika tehokkaasti tarttuvat. Jos ovat tarttuakseen.
Tirppana on tästä huumasta vielä suhteellisen pihalla; hän on kyllä selvästi hoksannut kavereilta, että jotain hienoa se prinsessahomma taitaa olla, mutta ei vielä oikein sisäistä, että mikä se jutun juju on. Yhtä hyvin tirppa voi olla leikissä kuningas tai linnan ritari ja antaa kavereiden suosiolla olla prinsessoja.
Tanssitunnilla monilla lapsilla on ollut ne sellaiset pinkit balettihameet. Tirppa ei ole tuntunut olevan hommasta moksiskaan saatikka kaipaavan itselleen sellaista – mutta kun siellä Espanjassa niitä oli myynnissä puoli-ilmaiseksi kaikissa mahdollisissa väreissä, niin ajattelin, että ostetaanpa nyt sitten vaikka varastoon… Yritin sellaisessa täälläonkaikkeasäläämyynnissä-basaarissa houkutella, että ”hei tuu, niin valitaan sulle tällainen hame” – mutta itse asiassa Silva oli kiinnostuneempi pallojen valinnasta. Valitsi muuten kaikkien prinsessa- ja satuhahmopallojen seasta sellaisen sinivalkoisen pallon, jossa luki ”Madrid”.
No, kun tärkeät pallonvalintahommat oli saatu alta pois, tuli Silva katsomaan hameitakin. Valinta oli:
…vihreä.
Mekkomallisena tirppa valitsi itselleen oranssin. Flamenco-mekkokin ostettiin, ja sen väriksi Silva halusi:
…vihreän.
Pinkki kukkahiuskoriste muuten äidin valitsema; piti saada omaan Bollywood-tanssipukuun sopiva hiuskukkanen.
No, tämähän on tietysti vähän niin kuin tällainen massivisella yhden lapsen otoksella tehty empirinen tutkimus siitä, mitä kotihoidossa oleva 3-vuotias ajattelee väreistä. Meinasin kirjoittaa, että ”ilman, että muut ihmiset vielä mielipiteeseen ovat vaikuttaneet”, mutta samalla tajusin, että eihän se ole totta. Onhan tavallaan vaikuttamista sekin, että saa itse valita minkä värin haluaa ja näkee, millaisia värejä vanhemmat käyttävät ja kuulee, mistä väreistä vanhemmat tykkäävät. Tirpan oma lempiväri muuten vaihtelee; vihreän lisäksi se on joskus sininen, keltainen tai ruskea. Äsken kun kysyin, Silva sanoi oranssi (koska kysyjänä äiti).
Paitsi jos isompi lapsi sanoo ensin päättäväisesti ”vaaleanpunainen”. Silloin tirpankin lempiväri on vaaleanpunainen.
Kotona se saattaa olla taas sininen.
PS. Aiemmin samasta aiheesta (esimerkiksi ”ongelma on vain idiooteille, joiden ei edes pitäisi lisääntyä”) mm.
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tuleeko-tytolle-vai-pojalle
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tytoista-ja-pojista-aina-vaan
http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/sukupuolitettua-lastenvaatemuotia-osa-832
Kahvittelija
3.6.2015 at 11:00Tuttuja juttuja meidänkin kolmevuotiaan arjessa :) eilen kävin ruokatunnilla pikaisesti valitsemassa esikoiselle synttärikortin, enkä olisi vielä jokin aika sitten uskonut, että koskaan ostaisin sellaista korttia, jonka nyt ostin – Disneyn prinsessakortin.
Tuntuu, että kaikenlaiset prinsessa-kimalle-koru-rusetti-jutut ovat tulleet yhtäkkiä, aivan puskista. Toissapäivänä tyttö oli ilmoittanut miehelleni haluavansa juhliinsa samanlaisen rusetin kuin Tau Nallella… :D ja nykyään iltaisin meillä luetaan tosi usein Tuhkimo-satu.
Kristaliina
3.6.2015 at 11:07Hehe meillä muuten kävi ihan vasta korttiasioissa sellainen, että olin ostanut ison kasan erilaisia synttärikortteja tulevienkin synttäritarpeiden varalta, ja pyysin tirppaa sitten valitsemaan siitä eräälle ystävälle synttärikortin – ja synttärisankari akuuttia prinsessavaihetta elävä, vähän vanhempi tyttö. ”Nuuskamuikkunen”, totesi tirppa ykskantaan. Hetken mietin, että pitäisikö johdatella vähän vaaleanpunaisempaan osastoon, kun synttärisankari olisi varmasti sellaisesta tykännyt… Mutta se oli tirpan valinta – Nuuskamuikkunen siis meni :)
Vierailija (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 14:00Vastaavissa tilanteissa itse on tullut johdateltua lähinnä lasta siihen, että ”mikäköhän siitä lahjan saajasta olisi kiva kortti”. Tietenkään lapsen tilannetaju ei näissä ole sama kuin aikuisen ja valinta olisi silti voinut olla nuuskamuikkunen ja se on ok.
Kristaliina
3.6.2015 at 16:21Mä veikkaan, että Silva olisi silti sanonut, että ”Nuuskamuikkunen, se varmaan tykkää Nuuskamuikkusesta” :)
Helmi K
3.6.2015 at 11:04Musta on jotenkin aivan totaalisen uskomatonta että tämmöinen asia on vielä olemassa. En vaan tajua sitä. Että joku väri on poikien ja joku tyttöjen. Meidän tyttö rakastaa kaikkea vaaleanpunaista ja lilaa ihan omasta tahdostaan eikä voi käsittää miksi mulla on aina harmaita ja valkoisia paitoja ja farkkuja. Ehkä mä siis tarkoitan että miksei lapsi aina saa valita itse väriä silloin joskus jos on tosiaan itse ostoksilla mukana? Tai oikeastaan lasten pitäisi olla mukana jo suunnitteluvaiheessa, ehkä nämä väritietoiset sitten tajuaisivat miten vähän lapset näitä asioita lokeroivat.
Mutta hahhaaa, kerran olin ostamassa pyjamaa ja kaikki rekissä olevat sopivat koot oli loppu. Kysyin että onko varastossa lisää. Tytölle vai pojalle? Öööö, tytölle. Joo on varastossa, mutta vaan poikien pyjamia. Ihan sama, sanoin, tarvitsen pyjaman. Mutta ne on semmoisia tosi epätyttömäisiä pyjamia(???).Voisinko nyt vaan saada jonkun pyjaman?
Myyjä lähti ja toi tullessaan maailman rumimman ruskean pyjaman jossa oli seepramaisia raitoja ja outoja läikkiä. Pakko oli ostaa :)
Cpop
3.6.2015 at 14:50Miusta kaikkein yllättävintä taas on se että tämä koko sukupuolistereotyyppinen rajoittaminen tässä suhteessa on itseasiassa aika uusi ilmiö! Esim. kun katsotaan aiempien vuosikymmenien (sanoisinko että ennen 90-lukua) leluja ja vaatteita niin ei todellakaan ollut tällaisia värikoodeja tai vastaavia! Pojilla oli vaaleanpunaisia paitoja ja tytöt leikki samanvärisillä legoilla kun pojatkin yms.. Ja tämä varmastikin oli siitä syystä ettei silloin materialle annettu sitä merkitystä mitä nykyään. Nykyään se mitä omistat määrittelee sen kuka sinä olet, etkä sinä itse.
Helmi K
4.6.2015 at 13:32Tuo on tosiaan yllättävää, mutta noinhan se on. Ja totta tuo materian arvostus, en tajua että koska se saavuttaa piikkinsä jonka jälkeen suunnan olisi pakko olla toinen.
ilona/keskeneräinen (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 11:08Meillä on ihmisten putkinäköisyydestä suhteessa lapsen sukupuoleen (pitkähiuksinen poika) harmillisen paljon kokemuksia..
Niistä olen kirjoittanut täällä
http://keskenon.blogspot.fi/2014/01/poika-nimelta-sara-sofia.html?m=1
On se vaan kummallista kun saa rautalangasta vääntää aikuisille.
Onneksi kaikesta huolimatta tuntuu, että olemme saaneet kasvatettua ihan tasapainoisen ja hyvällä itsetunnolla varustetun 9-vuotiaan pellavapään.
Katsuli (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 12:39Ei kai teidän pojan nimi oikeesti oo Sara-Sofia?
Vierailija (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 17:34Sisälukutaito kohdillaan :D
Luepa uusiksi ja kokeillaan sitten.
ilona/keskeneräinen (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 18:25No herranjestas.
Pojalla on ihan pojan nimi.
Koululääkäriin mennessämme varatulla ajalla istuessamme lääkärin eteen hän katsoi poikaa ja kysyi ”sanotaanko sinua Saraksi vai Sara-sofiaksi”?
Kerroin pojan nimen ja lääkäri siihen totesi, että ”olihan minulla teidän pojan tiedot tässä juuri auki, mutta luulin..”
Ei täsmännyt pojan nimi ja naama, niin lääkäri otti pakasta seuraavan oppilaan, joka oli tyttö..niin saatiin täsmäämään.
Elovena (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 22:46Meillä on kans 4v pojalla pitempi tukka, niin eikös joku nainen just muutama päivä sitten ollut sanonut häntä tytöksi, kun oli isänsä kanssa ulkoilemassa.. Ehkä asiaan vaikutti myös keltainen huppari (poika on itse valinnut jo kolme hupparia keltaisena, kasvettuaan siis ulos edellisestä koosta). Mieheni korjattua asian tämä nainen oli sitten selitellyt että ”niin kun on niin kauniskasvoinen poika, siksi minä luulin tytöksi..” Mieheni oli todennut tähän että ”poika se on, sillä vaan on niin kaunis äiti, siitä se johtuu”. :D Tiedä tuosta viimeisestä, mutta tulipahan nyt korjattua sekin asia, että sööttikasvoinen, hieman pitempihiuksinen poika ei ole tyttö, ei edes keltaisessa hupparissa ;)
Hemuli
3.6.2015 at 11:48Tää värikooditus jatkuu teini-ikäänkin. Olin apteekissa ja kysyin apteekkarilta, että mikä olisi hyvä kasvojen puhdistusaine akneiholle. Vilkaisi mua, totesi, että ei varmaan tule sinulle itsellesi (such baby skin), enkä jaksanut asiaa korjata kertomalla, että tosinaan, kun tulee näppyjä käytän kyllä itse sitä pesuainetta. No, hän varmaan oletti, että ostan tuotetta teinille, ja kysyi, että tuleeko tytölle vai pojalle. Nopeasti mieleni skannasi informaationsa keskivertoteinien fysiologiasta, että joo testosteroni saattaa aiheuttaa voimakasta talineritystä, mutta silti päädyin kysymään, että onko sillä jotain merkitystä. Apteekkari sanoi, että no ei oikeastaan, ja esimerkiksi tämä ja tämä tuote ovat hyviä, mutta juuri tätä toista hän ei ostaisi pojalle kohottaen purnukkaa.
– Miksi et?
– No kun tää purkki on vaalenapunainen.
– Höps, se on hyvä väri kaikille sukupuolille.
Vähän takelellen apteekkari vastasi, että ”no niin…”
Jos minun teinini ei voisi käyttää aknetuotetta ( jota varmaan ei kovin julkisesti edes käytetä) purkunukan värin takia, niin sanoisin hänelle: ”Rakas lapseni, sitten sinä saat olla näppynaama.” :)
Nii
3.6.2015 at 11:52Meidän Elliksellä on sama, että yhtenä päivänä kaiken (huom. pikkareita myöten) pitää olla pinkkiä, ja sitten toisena tyyppi valitsee siniset kollarit, valkoisen paidan ja keltaisen pinnin. Ellis rakastaa helmiä, (erityisesti hopea)koruja, glitteriä, mekkoja, kaikkea sitä. Mutta toisaalta myös autoleikkejä, remonttihommia isän kanssa, vesikrossin katselua (aikoo myös itse ajaa kun kasvaa isoksi), palloja ja penkkiurheilua.
Ellis saa joka aamu itse valita vaatteet enkä juuri koskaan valintoihin puutu. Hoitoaamuina kysyn ensin että mekko vai housut, sitten nappaan kaapista pari ensimmäistä ja annan valita niiden väliltä. Samoin uusia vaatteita valitessa Ellis on mukana ja saa itse päättää mitä vaatteita vaihtoehdoista ostetaan. Villasukkiin/lapasiin/pipoihin saa itse valita langat. Ulkovaatteissa valkkaan itse ensin mallin ja lapsi saa valita värin jne. Tällä taktiikalla kaapissa on oikeastaan kaikkia muita värejä paitsi ruskeaa, mustaa ja vihreää, joista selkeästi ei vaan tykkää. Kaikki muu menee :)
Mua harmittaa vähän, kun ulkovaatteissa on monesti niin suppeat värivalikoimat! Missä kaikki oranssit, keltaiset, raidalliset ja ylipäätään mitkä tahansa muut kuin punaiset, siniset ja vihreät toppahaalarit?! Edellistä toppista ostettaessa Ellis olisi halunnut oranssin, mutta siitä ei ollut kokoa, joten tummansinisen ja pinkin väliltä valitsi pinkin. Samoin vk-haalari on punainen ja tuulipuku oranssi/pinkki (tosin tässä tärkeintä oli muumikuviot :D).
äippänen (Ei varmistettu)
4.6.2015 at 21:38Meidän neiti 1,5v ei vielä ole osoittanut merkkejä lempiväreistä, tykkää kaikesta. Mutta koska äidin lempiväri on oranssi, on jemmassa ensi talveksi Legon oranssi haalari.
Nuuksio (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 12:49Mun mielestä ihmiset yksinkertaisesti vetää herneet nenään liian helposti nykyisin. Onko sillä oikeasti väliä jos joku ihminen mieltää sinisen poikien ja vaaleanpunaisen tyttöjen väriksi. Tai autot poikien ja nuket tyttöjen leluiksi. Suvaitkaa ja ymmärtäkää myös eri lailla (tässä tapauksessa suppeammin) ajattelevia ihmisiä, ei se oo niin vakavaa. First world problems.
Annuskainen (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 13:00Kun se värijaottelu ja lelujaottelu ei oo vaan sitä. Siihen liittyy niin paljon muutakin, siihen liittyy se, että tyttöjä ja poikia kasvatetaan eri tavalla, ja rajoitetaan omassa olemisessaan. Jos tyttö haluaa leikkiä autoilla, sanotaan, ei ei se käy kun se on poikien juttu, jos poika haluaa leikkiä nukeilla niin ei herranjessus, siitähän tulee varmaan homo. Ihan oikeasti, näin se menee. Nää jaottelut on vain yksi oire epäterveestä käsityksestä sukupuolista ja vahvistaa binääristä käsitystä niistä. Jos et mahdu siihen ahtaaseen sukupuolilokeroon, jota sulle yritetään rakentaa synnytyssairaalasta lähtien, olet vääränlainen, väärä, sopimaton. Siksi tätä ajattelua ja jaottelua pitää vastustaa. Jotta kaikki lapset ja aikuiset sais olla just sellaisia kuin haluaa olla, ilman ulkopuolelta tulevia tiukkoja rajoja.
Vierailija (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 14:01Sanotaan? Kasvatetaan? Kuka sanoo? Meidän pinkkiin pukeutunut kolmevuotias prinsessakauttaan elävä tyttö leikkii varsin usein autoilla, mutta ei kukaan ole koskaan sanonut hänelle, että et saa leikkiä. Koskaan en ole kuullut kenenkään aikuisen kieltävän tyttölastaan leikkimästä autoilla, tai poikalastaan leikkimästä nukeilla. En ikinä.
Annuskainen (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 14:28No tottakai mä kärjistin, hei haloo. Ei munkaan lapsia ole kukaan kieltänyt. Mutta jos tästä asiasta ei puhuta, jos sitä ei pidetä esillä, niin sellaisia kaupan myyjiä, jotka sanoo, et ei meillä oo tytöille kun toi pinkki ja pojille kun toi sininen, eikä niitä voi vaihtaa, on edelleen olemassa. Ja sellaiset ihmiset, lapset, aikuiset, jotka ei täysin mene kumpaankaan kategoriaan, ahdistuu ihan takuulla. Samoin kuin ne pojat jotka haluis sen pinkin paidan ja joille sanotaan et ei ku se on tyttöjen (kohdattu tilanne siis kaupassa), ja ne tytöt joille sanotaan, et älä nyt sitä autopaitaa.
Tutkimustakin on siitä, että esim päiväkodissa lapsia kohdellaan eri tavalla sukupuolen mukaan, poikien annetaan remuta ja tytöt otetaan pikku apureiksi. Päiväkodin hoitajat oli ihmeissään, kun tämä heille konkreettisesti osoitettiin, koska he eivät olleet siitä lainkaan tietoisia. Mä haluaisin, että päiväkodissa kasvatettaisiin lapsia eikä tyttöjä ja poikia. Koska ne roolit on väistämättä rajoittavia aina johonkin suuntaan, ja ne lapset jotka ei haluais pysyä siinä boksissa, häviää väistämättä. Siksi pitää keskustella ja pitää näitä asioita esillä. Eikä tässä nyt ole kyse autoista ja nukeista, se on vaan selventävä, kaikille tuttu esimerkki, turhankin yksinkertaistava sellainen.
Sitäpaitsi sieltä kaupasta ei oikeasti tahdo löytyä kuin pinkkiä ja sinistä, mikä on todella raivostuttavaa. Tahdon kaikkia värejä ja kirkkaita värejä lastenvaatteisiin, ja lisää unisex-vaatteita!
Piipo79
3.6.2015 at 15:13Mun puolesta kaikenlaiset värit sallittakoon. Mutta jos nyt puhutaan oikeasti siitä, mikä on ongelma, niin vaatteista viis, kaikkia pitäisi kohdella samalla tavalla. Eikö se ole ongelman piilottamista jos vaatteet neutraloimalla saadaan aikaiseksi tasa-arvo? Eikö ennemminkin pitäisi muuttaa esim. prinsessaan kohdistuvaa stereotypiaa laittamalla prinsessa rooleihin, mihin sitä ei ajatella kuuluvan? Aika pinnallista jos tasa-arvo saadaan vain piilottamalla sukupuoli!!
Nellis (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 22:28Näin juuri, itsekin päiväkodissa työskennelleenä täytyy todeta, että etenkin joidenkin vanhempien ihmisten käsitykset ärsyttää aivan mielettömästi! Esimerkki: Lapsiryhmä harjoitteli joulujuhlaa varten ja siinä jaettiin roolivaatteita, joista löytyi metsänkuusia, pilviemo ja lumihiutaleita. Melkein poikkeuksetta tytöt (ja varsinkin ne pienet ja sirot) saivat olla lumihiutaleita ja pojat olivat sitten niitä puita. Yksi ikäisekseen pitkä ja vähän tukevampi poika viittasi koko ajan todella innoissaan, kun lumihiutaleiden rooliasuja jaettiin. Hän olisi aivan palavasti halunnut olla lumihiutale. Niin vain meni ne hommat tytöille ja tämä poika joutui tyytymään puun rooliin. Sitten ihmeteltiin, kun poika oli mieli maassa.
On se kumma, ettei kuka tahansa voisi olla LUMIHIUTALE! Herranjestas kuinka se nyt on sukupuolikoodattua? Ja olen tätä mieltä vaikka itsellä onkin tapana usein ajatella, että on tyttöjen ja poikien juttuja. Näen kuitenkin sen omankin käsitykseni ”läpi” ja pyrin parhaani mukaan siihen, että ei ole tyttöjen tai poikien juttuja ja kaikki voi tehdä kaikkea. Täytyy myöntää, että vaatii välillä erilaista ajattelutyötä itseltäkin, kun esim. uusi lapsi tulee ryhmään. Helposti poikalapselle esittelee ekana ne autot ja muut. Koen kuitenkin olevani hyvässä tilanteessa, että tiedostan tilanteen ja pyrin omaan käytökseeni puuttumaan. Se jos mikä on juurikin aikuisen tehtävä. On todella hurjaa, ettei aikuiset osaa pitää suutaan kiinni lapsen kuullen!
Sanjana (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 20:28Kyllä minä valitettavasti oon todistanut, kun joku nainen lapsen kanssa oli kaupassa ja tyttö ihaili pyssy- ja autoleluja. Diili oli vissiin että lapsi saa valita lelun, kun sanoi että tämän minä haluan. Nainen vastasi, että et sinä sitä voi ottaa, se on poikien lelu, ja ohjasi tytön nukkejen ym. luo.
Itse olen ollut pienenä hulluna niin barbien, hevosten, koirien kuin autojen ja bioniclejenkin perään :) ja kaikella sain leikkiä.
Kristaliina
3.6.2015 at 20:35Tosi hyvä, että teillä saa – ja tosi hyvä, että et ole ikinä kuullut!
Mutta tämä koko keskustelu käynnistyi taas siitä, että pojan pukeutuminen vaaleanpunaiseen ei ollut (vieraiden) aikuisten mielestä ok, ja se kirvoitti lukemattomat määrät samantyyppisiä tarinoita. Eli tällainen ilmiö valitettavasti kyllä on olemassa. Onneksi ei siis kuitenkaan teillä tai teidän lähipiirissä! Se ei harmi kyllä tarkoita, että missään sellaista ei olisi…
Gigi
3.6.2015 at 22:24Meidän poika rakasti kaks veenä siskon pinkkiä röyhelöhametta. Kun mun tyttökaverit tuli kylään ja näki Santikan hame päällä, repes ne pilkalliseen nauruun, ja osotti, siis ihan jumalauta oikeasti osoitti kaksivuotiasta ja sano mulle kovaan ääneen:” Ethän sä voi sille tollasta pukee, siithän tulee homo!”. Kelatkaa! Mä kyllä tein hyvin selväksi mitä mieltä olin moisesta käytöksestä, mutta Santikka se kerkesi hämmentyä ja nolostua. Kyllä pienikin tajuaa kun pilkataan. Monet aikuiset ihmiset on vaan niin hölmöjä, etteivät tajua mitä suustaan päästelevät:(
chaura
3.6.2015 at 14:17Edellisessä työpaikassani synnytysosastolla muuten siirryttiin uudenlaisiin vauvan vaatteisiin, joissa perusbody oli valkoinen, kaikki potkuhousut valkoisia vihreillä reunoilla ja kaikki paidat valkoisia pinkeillä reunoilla – vaatteiden värin perusteella ei enää pysty sanomaan, kumpaa sukupuolta lapsi on. Ainoat valittajat olivat vanhemmat, joista osa jopa toi omia (”sukupuolisesti” väritettyjä) vaatteita vauvoilleen tai pukivat poikalapsilleen kaksi valkoista bodya ettei tarvitse käyttää pinkkireunaista paitaa.
Nuuksio (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 15:46Sulla on hyviä pointteja, mutta tuskinpa tyttöjen ja poikien eri tavalla kasvatusta ratkaistaan opettamalla ihmisille että sininenkin käy tytöille tai pojatkin saa käyttää kynsilakkaa. Maasta se pienikin toki ponnistaa, mutta keskittyisin kyllä enemminkin suurempaan kuvaan, eli miten nykyisiä kasvatusmalleja voi muuttaa muutoin kuin vaahtoamalla väreistä (millä ei yksinkertaisesti oo mitään merkitystä).
Kristaliina
3.6.2015 at 16:35Sillä itse asiassa on väliä – tutkimustuloksista mm. aiemmassa bloggauksessa täällä: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/tuleeko-tytolle-vai-pojalle
Piipo79
3.6.2015 at 17:47Mun mielestä asenteisiin pitäisi vaikuttaa ennemmin kuin vaatteiden väriin. Meidän tytsyllä on niitä pinkkejäkin vaatteita (kavereilta saadut suurimmaksi osaksi näitä) ja on luonteeltaan oikea raisuriina enkä ole nähnyt päiväkodissa kenenkään kohtelevan häntä muunlaisena, sen verran dominoiva luonne on. Jos vaatteilla saadaan tasa-arvo aikaiseksi niin tarkoittaako se sitten aikuisenakin, ettei ole uskottava jos on pinkkiä päällä. Ajattelen tätä omakohtaisesti sillä olen miesvaltaisella alalla töissä, enkä haluaisi että joutuisin siellä olemaan unisex pärjätäkseni. Mielestäni unisex-pukeutuminen ei ole avain tasa-arvoon. Ei pitäisi olla.
Kristaliina
3.6.2015 at 20:26Mä todellakin toivon, että mä en ole sanonut tai edes antanut ymmärtää, että ydin olisi mitenkään siinä, että sukupuoli piilotetaan vaatteilla.
Värit sinänsä eivät ole hyviä tai huonoja, vaan oon ehdottomasti samaa mieltä, että ongelma on asenteissa. (asenteissa siitä, että millainen lapsi käyttää vaaleanpunaista) Ja usein aikuisten asenteissa, jotka sitten lapsetkin oppivat. Siksi tällaisia asioita kannattaa puhua; ehkä aina jonkun aikuisen silmät avautuvat huomaamaan esimerkiksi omat puhetapansa vaaleanpunaiseen prinsessapaitaan vs. tummansiniseen autopaitaan sonnustautunutta lasta kohtaan. Koska on tutkittu, että puhetavat eroavat. Ei pitäisi erota; koska meidän aikuisten asenteet piilevät syvällä (tämä tutkimus siis päiväkotihenkilökunnan keskuudessa), siihen kannattaisi ihan kiinnittää huomiota. Ja saman huomaa itselläkin, jos asiaan ei kiinnittäisi huomiota, tulisi ehkä kehuneeksi esimerkiksi tytön vaatetusta eri tavalla kuin pojan.
Meilläkin on lapsilla vaatteissa vaaleanpunaista väriä, Silvan vaatteissa nykyään aika paljonkin, koska iso osa vaatteista tulee kierrätettyinä. Ja jos/kun Silva vaaleanpunaista jatkossa haluaa (saa siis itse valita), hän vaaleanpunaista myös saa. Vaikka vaaleanpunainen ei mun omiin lempiväreihin kuulukaan; ei kyllä esim. harmaakaan. Ja sitäkin on tirpan vaatteissa, koska sellaisia vaatteita saa usein lahjaksi, useammankin lempisukulaisen väri :) Kumpaakaan en sano ääneen, että en tykkää – tirppa saa itse päättää omat makumieltymyksensä.
Piipo79
3.6.2015 at 20:40Joo et sä ole antanut sitä kuvaa, vaan se on huomioni noin ylipäänsä nykyajan ihannoidusta unisex-kulttuurista, jota en vaan ymmärrä juuri tasa-arvon edistämisen kannalta.
Ilsa
3.6.2015 at 23:56Ei ole tarkoitus olla unisex tai kääntää sukupuolirooleja päälaelleen. Tavoitteena sukupuolisensitiivisessä kasvatuksessa on se, että tyttö voi tykätä vaaleanpunaisesta hörhelöstä ja/tai sinisistä autojutuista. Sama pätee poikiin. Sukupuolen ei tarvitse määrittää mieltymyksiä. :)
Sekoitatkohan keskenään sukupuolisensitiivisen ja sukupuolineutraalin? Jälkimmäinen (=sukupuolen häivyttäminen kokonaan) on kyllä loppujen lopuksi aika marginaalissa.
Piipo79
4.6.2015 at 00:29En sekoita, lähisuvusta löytyy ihan kyseistä tieteenalaa opiskellut ihminenkin ja hänen kanssaan keskustelemme usein näistä asioista. Mutta jos luet monia kommentteja ja kuuntelet ihmisten mielipiteitä yleensä ottaen niin huomaat miten moni on sisäistänyt nuo stereotypiat itse huomaamatta, että omalla käyttäytymisellään (prinsessajuttujen kielto, ei meille pinkkiä tms.) vaan vahvistavat negatiivista kuvaa. Monille käytännön elämässä sukupuolisensitiivisyys kääntyykin osittaiseksi sukupuolineutraalisuudeksi. Se, että sukupuoli hävitetään kokonaan, on varmaan marginaalissa, muttei se, että unisex-vaatteissa ajatellaan jotenkin olevan tasa-arvoisempia. Tälleen tekstin kautta on hankala selittää mitä ajan takaa.
Ilsa
4.6.2015 at 17:23Ei sukupuolineutraali puhe muutu sukupuolisensitiiviseksi sillä, että henkilö kokee itse sen olevan jälkimmäistä. Sukupuolineutraali on sukupuolineutraalia.
Luulen kyllä ymmärtäväni pointtisi ja olen samaa mieltä. :)
Annuskainen (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 12:53Meidän nelivuotias ilmoitti äskettäin tarmokkaasti, että vaaleanpunainen on tyttöjen väri. Kysyin sitten, että miksi. Ei osannut vastata. Puhuttiin, että kaikkia värejä saa käyttää kuka vaan. Nuoren herran lempiväri on punainen. Pari päivää ennen tätä keskustelua oli halunnut kenkäkaupassa itselleen vaaleanpunaiset kengät, jotka kuulemma olivat punaiset, eivät vaaleanpunaiset. Sai minut miettimään myös sitä, että kuinka eri tavoin ihmiset ehkä näkevät värit. Kerran kaupassa halusi vaaleanpunaisen tyttöjen paidan, koska siinä oli kissa, silloin annoin palautetta myyjälle kaupan sukupuolittuneesta lastenvaatemaailmasta, ja sain hyvin ymmärtämätöntä ja välinpitämätöntä käytöstä takaisin.
Kristaliina
3.6.2015 at 16:25Meillä muuten Silva yhtenä päivänä sanoi, että ”vihreä on tyttöjen väri” :) Jostain (no, tuollaisista kauppatilanteista varmaan juuri) se oli siis imenyt jo sen, että joku-ja-joku on tyttöjen väri, mutta koska itse tykkää vihreästä ja on tyttö, päätteli ehkä siitä sitten, että vihreä on se tyttöjen väri <3
riistahurjastelijamamma (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 13:14Hähhähää! Muijal on poikien tutu!
;)
Kristaliina
3.6.2015 at 16:26:D
Nannannaa
5.6.2015 at 13:23Ei helvetti, että repeen tälle kommentille joka kerta, kun se osuu silmiin. :’D
Ellielliellie (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 13:28Meillä on 3v. päiväkotilainen…ja prinsessat on suosiossa (”mä tykkään pinkistä, kimalteesta ja timanteista ja prinsessa ruususesta”). Mutta toisaalta ”mikä on sun lempiväri” – ”mä tykkään kaikista väreistä” ja mekkojen lisäksi yksi lempivaate on mustat verkkarit (ihan samanlaiset kuin isillä). Lapsi sai valita ensi kauden välikausihaalarin, vaihtoehdot yksivärinen tummansininen ja pinkki-kukikas, hän valitsi tummansinisen. Tässä iässä toisten mielipiteillä on väliä, onni on siksi tosi kovan luokan mielipidevaikuttaja (=eskari-ikäinen serkkutyttö), joka toteaa ”mä en enää tykkää pinkistä, mä tykkään sinisestä”). Vanhempien ohjeistus on että kaikki saa tykätä mistä haluaa, voi tykätä monesti väristä ja toisten tykkäämisiä ei arvostella (sama pätee muuhunkin, tytöt ja pojat saa ja voi tehdä asioita ihan omien mieltymysten mukaan, vaikka kaveri sanoisikin että ”Ryhmä Hau on vaan poikien ohjelma”).
Tuon pyöräilykypäräshoppailukuvauksen takia olen hyvin onnellinen, että ostan pääosan tarvittavista netistä (ja kirpputoreilta). Voin kysyä lapsen mielipidettä vaihtoehdoista ilman naurettavia ennakkoluuloja. Olin itse aika pinkkiennakkoluuloinen, mutta sekin on karsiutunut. Jos lapsi haluaa glitteriä ja pinkkiä, niin hän saa. Tytön vaatekaapista löytyy kaikki sateenkaaren värit ja kun kaikki värit on lempivärejä, niin voiko onnellisempaa tilannetta olla. Fiksu lapsi :)
Ja kyllä, jopa väreillä ja typerien ihmisten sanomisella on väliä tasa-arvon kannalta. Olen itse kasvanut perheessä, jossa vanhemmat vuosi vuoden perään kertoivat minulle, sisarelleni ja veljelleni ”te olette fiksuja, te voitte tehdä mitä tahansa, sukupuolella ei ole väliä”. Veljelläni oli 6-vuotiaana pitkä tukka ja tanssihame ja minä kuljin poikatyttönä. Hyvin on elämässä kaikille käynyt ja pidän parhaimpana perintönäni kotoa saatua tasa-arvoista kasvatusta ja tämän haluan oman tyttöni tietävän myös ”voit olla mitä haluat, riippumatta siitä oletko tyttö tai poika”.
Kristaliina
3.6.2015 at 16:29Just näin! Meillä samoin tirppa saa pinkkihörselläksönsä siinä tapauksessa, että itse alkaa haluta niitä – vaikka ne eivät omaan estetiikkaan istuisikaan, niin kyllähän lapsen makuakin täytyy kuunnella ja arvostaa. Mutta siitä varmasti pidetään lujasti kiinni, että muistetaan kertoa, että ei ole vain tyttöjen/poikien värejä/juttuja, vaan jokainen saa tykätä just siitä, mistä tykkää. Ja olla just sellainen kuin on <3
Riika V.
3.6.2015 at 13:48Meillä kanssa isommalla on jos jonkun värisiä vaatteita ja kenkiä. Lempivärit on pinkki ja turkoosi. Vaikka tyttö onkin, halusi välikausivaatteet poikien osastolta jo toisena vuonna peräkkäin. Pikkumiehelle taas ostin housut tyttöjen osatolta, koska ne oli hienot ja sopi myös pojalle. Mulla ei oo mitään tätä kauppojen tyttö-poika -jaottelua vastaan! Onhan ne nyt oikeesti erilaisia. Normaalitilanteessa, siis jos ei ole mitään sairautta, lapset nyt ovat joko tyttöjä ja poikia! Miksi sitä pitäisi yrittää muuksi muuttaa? Ja sitten taas minua ei häiritse tippaakaan, jos poika haluamalla haluaa pukeutua pinkkeihin kenkiin tms.! Mutta en silti ole kyllä pukenut omaa poikaani isosiskon vanhaan pinkkiin haalariin. Mutta jos hän isompana haluaa, niin mikäs siinä. Mä oon huomannut myös, että jos tyttö tykkää ”poikien väreistä” ja ”poikien jutuista” se ei ole mitenkään paheksuttavaa vaan jopa ehkä sitä ihaillaan. Mutta jos poika tykkää ”tyttöjen väreistä” tai ”tyttöjen jutuista” siitä nousee hirvee haloo! Enpä muista, että tälläistäkään kohua olisi ollut tytöstä, joka harrastaa jääkiekkoa.
Vierailija (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 14:56Miten tytöt ja pojat on niin fundamentaalisti erilaisia (pl. sukupuolielimet ja kromosomierot)? Mitä väliä sillä on onko lapsi tyttö vai poika…ja että onko työkaveri mies vai nainen? Oikeasti tahtoisin kovasti tietää miten mäkin eroan työtekijänä vieressä huoneessa istuvasta Pertti-insinööristä (muuten kuin että se ei ehkä surffaa työaikana lilyssä ;))…
täh? (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 15:08Haluan kovasti mielelläni erottua miespuolisesta työkaveristani. Kyllä me teemme töitäkin eri tavalla siksi että toinen on mies ja toinen nainen. Ja se on HYVÄ. Ja on sillä väliä onko työkaveri mies vai nainen. Voi olla paljonkin:)
Vierailija (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 17:28No mä voin kertoa että mulle ei ole väliä onko työkaveri mies vai nainen, yhteistyö sujuu ihan yhtä hyvin kumminkin sukupuolen kanssa ja toivon että sukupuoleni ei määritä minua millään tavalla pätevyydessäni (jossain määrin se määrittää kyllä, sekä hyvässä että pahassa miesvaltaisella alalla nainen erottuu joukosta). Mun mielestä on hyvin absurdi ajatus että mies ja nainen tekevät töitä eri tavalla (toki teen töitä eri tavalla kun moni kollega, mutta se johtuu persoonallisuuseroista, ei sukupuolesta).
Riika V.
3.6.2015 at 20:41Eihän sillä olekaan väliä.
Meillä ainakin tyttö ja poika ovat olleet aivan erilaisia. Tyttö on ollut hento, varovainen ja tyttömäinen vaikka onkin leikkinyt ns. poikien leluilla. Mikään ei ole koskaan ollut mustavalkoista. Poika on taas roteva, vahva, rämäpäinen ja kiinnostunut kaikesta pärisevästä. Mitä kovempi ääni, sen parempi. Kaikki on mustavalkoista. Vaikka molemmat esim. leikkivät vauvoina samoilla leluilla, tavat leikkiä ovat täysin erilaisia. Yhtäläisyyksiäkin toki löytyy. Perusluonteeltaan ovat molemmat vaativia. Kaikki pitäisi tehdä niin kuin he haluavat. Tosin tyttö ei aina tiedä mitä haluaa. Poika tietää. Molemmat suuttuvat tulisesti, jos eivät saa haluamaansa tai jos teen jotain väärin. Poika leppyy helpommin kuin tyttö. Uni ei maistu kummallekaan! ;) Mutta siis olemus on aivan erilainen. Ei luonne vaan olemus.
Ja mitä työelämään tulee. Miehet ja naiset todellakin työskentelevät erilailla. Esimiesaseman vuoksi en voi tätä avata sen enempää, mutta kyllä erot on selvät. Enkä ymmärrä miksi ei haluaisi erottua joukosta. Minä ainakin tykkään erottua joukosta, koska olen nainen! Olen siitä hyvin ylpeä. Tiedän, että teen monet asiat paremmin kuin mieskollegani. Ja monissa olen taas huonompi. Mutta kumpikaan meistä ei ole parempi työssään vaan parempi tietyssä osassa työtä.
Loppuun haluan vielä sanoa, että ihmettelen miksi aina ajatellaan, että toinen on kokonaisuudessaan parempi kuin toinen. Vaikka sanon, että tytössä ja pojassa on eroja, en tarkoita, että toinen olisi kokonaisuudessaan parempi kuin toinen. Ja kun sanon, että miehissä ja naisissa on eroja työnteossa, en tarkoita, että toinen olisi kokonaisuudessaan parempi kuin toinen. He ovat erilaisia! Toinen tekee toisen asian erilailla tai käyttäytyy eritavalla. Tilanteesta riippuu kumpi tapa sopii kyseiseen tilanteseen ja kumpi tapa ei.
Vierailija (Ei varmistettu)
3.6.2015 at 21:07Väität että esimiesasemasi perusteella tiedät että miehet ja naiset työskentelevät eri tavalla. Väität että sukupuoli on leimaavampi tekijä on ihmisen persoona ja taipumukset. Että otetaan satunnaisesti yksi kappale naispuolista henkilöä ja yksi kappale miespuolista henkilöä, niin nainen työskentelee kuin ”nainen” ja mies kuin ”mies”, ihan vain ulkoisten sukupuolielimien määräämänä. Oletko ajatellut, että tässä oma ennakkoasenteesi voi vaikuttaa päätelmiisi?
Olen vahvasti eri mieltä. Omalla alallani voin todeta, että omien alaisteni työskentelytapojen eroa ei selitä sukupuoli.
t. naiseudestaan ylpeä, mutta joka haluaa työpaikalla arvostuksen ihan muusta syystä kuin siitä että on nainen (ihan vinkkinä, työelämässä tärkeämpää kuin sukupuoli on mitä teen ja millaista tulosta syntyy).
Riika V.
3.6.2015 at 21:40Nyt ymmärrät väärin ja oma ennakkoluulosi estää sinua ymmärtämästä mitä sanon. Sanon, että minun alallani (joka siis on hyvin miesvaltainen) nainen ja mies työskentelevät tietyissä osa-alueissa erilailla enkä usko, että ulkoisilla sukupuolielimillä on siihen mitään vaikutusta! :D Sinun alastasi en osaa sanoa. Mutta ymmärrän, että sinun alallasi tilanne voi toki olla toinen. Riippuuhan se tottakai siitä, että millaista työtä tekee!
Minä en ole puhunut leimaavuudesta vaan siitä, että minun kokemukseni perusteella mies ja nainen työskentelevät eri tavalla eri tilanteissa. Ja mitä sillä on väliä? Ei musta yhtään mitään! Pääasia, että homma toimii ja asiakas on tyytyväinen. Sitä kautta me saamme tuloksemme. Edelleen, sinun alastasi en osaa sanoa.
En palkkaa työntekijää sillä perusteella, että onko hän mies vai nainen. Hyvän työntekijän määrittelee niin moni muu asia kuin se, että onko hän mies vai nainen. Mm. ensivaikutelma, ihmisen luonne, kemia, luotettavuus, motivaatio työskennellä sekä tottakai taidot ja koulutus, joita työssä vaaditaan ovat minulle tärkeämpiä kuin se, että onko hän mies vai nainen. Miehillä on omat hyvät puolensa ja naisilla omansa tietyissä osa-alueissa. Meidän alalla naisia vain on tosi vähän ja ehkä juuri siitä syystä ne erot huomaa niin selvästi. Tiedä sitten mistä johtuu!
Ja siis olen kyllä hyvin tietoinen siitä, mitä työelämässä vaaditaan, kiitos vain vinkistä! :)
t. Edelleen ylpeä, tulostatekevä, nainen
Vierailija (Ei varmistettu)
4.6.2015 at 16:02Tämä kommentti on niin hämmentävä ja ristiriitoja täynnä!
Riika V.
4.6.2015 at 16:08That’s me! :D
Cpop
3.6.2015 at 15:06Tytöt ja pojat ei eroa toisistaan ennen puberteettia, muutoin kuin persoonaltaan ja sukupuolielimellisesti. Toiset lapset on villejä ja toiset rauhallisia, sukupuolesta riippumattomista syistä. Mutta sitten on näitä odotuksia joiden mukaan tyttöjen kuuluu olla rauhallisia ja pojat on vaan poikia kun ne riehuu jne.
Mutta siis olen samaa mieltä siitä että aivan liian vähän rohkaistaan poikia tässä mielessä, että hekin saavat tykätä pinkistä, ilman että se tekee heistä ”tyttöjä” tai ”homoja”.. joka on todella loukkaavaa myös naissukupuolta sekä homoseksuaaleja kohtaan, koska heitä kohdellaan jotenkin alempi arvoisina tässä tilanteessa. Tällä ongelmalla siis on todella laajat vaikutukset ihmisiin ja heidän suhtautumiseensa ylipäänsä.