Nyt siitä on päivälleen tasan kymmenen vuotta – ehkä jopa tunnilleen tasan!
Kirjoituksen nimi oli ”Omituisia oireita” ja se kertoi siitä hetkestä, kun tajusin ensimmäistä kertaa olevani raskaana. Juttua kirjoittaessani odotin esikoista ja olin sairauslomalla ennenaikaisten supistusten takia. Ja jutun julkaistessani en tiennyt, että lapsivedet lätsähtäisivät kylpyhuoneen lattiaan vain pari päivää myöhemmin, raskausviikolla 34+0.
Mutta siis sairauslomalla olin. Kuten olen jo aikaisemminkin kertonut (heh, kymmenessä vuodessa tulee toistaneeksi itseään), olin siinä vaiheessa sairauslomaa jo katsonut kaikki 29382 kautta The Bacheloria ja The Bachelorettea ja neulonut vauvalle vähintään viisi vilttiä. Mitäs sitten tekisi? Jos vaikka perustaisin blogin?
Niinpä kirjoitin tämän jutun ”Omituisia oireita” ja painoin julkaise. Blogille annoin nimeksi Puutalobaby.
Blogin ensimmäinen kuva oli vanhasta kodistani Punavuorenkadulta.
Kymmenen vuotta! Siis todellakin kymmenen vuotta!
Se on aika pitkä aika! Aika monta kertaa sen jälkeen olen painanut julkaise ja kertonut päivän blogipostauksissa pieniä väläyksiä arkikuulumisia, fiiliksiä, hauskoja juttuja, ajatuksia, syvällisyyksiä tai ihan jotain höpöhöpöjä. Tässä onkin nyt sitten tällä hetkellä lähes 40 % koko aikuisiästäni ja koko lapsiperheellistymisen 10-vuotinen elämänvaihe samassa nettiosoitepaketissa. WOU. Ja jotkut teistä olette olleet mukana tämän ihan koko ajan. Se tuntuu ihan (erittäin hyvällä tavalla) ihokarvatpystyynnnostattavan uskomattomalta.
Hei te kaikki siellä! Ootte ihan mahtavia!
Ei tässä oikein muuta voi kuin kiittää. Jos teitä ei olisi, ei tätä blogia olisi – en mä tätä itsekseni kirjoittaisi. Olen ihan älyttömän ylpeä siitä, että tämä blogi on sitkeästi harannut some-kehityksen vastavirtaan ja pysynyt aktiivisena myös keskusteluiden osalta samassa ajassa, kun moni muu paljon isompi blogi on hiljentynyt.
Mutta täällä me keskenämme omassa rauhassamme ollaan ja jutellaan! Olen tosi onnekas teistä.
Kiitos!
Toinen kuva blogissa oli Punavuoren-kodin muuttopakkaamisesta.
Hei ja mitä tällaisessa vuosipäivämerkkipaalussa muuta voisi kuin asettua tuollaiseen kuvan kiikkustuoliin (olen kuin olenkin saanut sen jopa verhoiltua tuon jälkeen – näppärää, kun blogia pitää niin pitkään, että vähän pidemmätkin projektit ehtivät valmistua) ja alkaa horista menneitä muistellen.
Kaivelin nimittän tuolta blogihistoriasta jokaiselta vuodelta jonkun yhden lempparipostaukseni. En siis (hehe) todellakaan lukenut kaikkia blogin juttuja, vaan nappasin aina vaan sellaisen, joka itselleni on jäänyt sellaiseksi kiikkustuolimuistoksi mieleen. Tästä se lähtee – muistatteko nämä?
Vuosi 2012
Tähän pitäisi varmaan laittaa Panotakku, mutta valitsenpa sittenkin toisen!
Nimittäin juttu Kotityömatematiikkaa on myös tuolta vuodelta – ja se on mun mielestä just sitä, mitä Puutalobaby on. Sekavaa, spontaania ja ehkä jopa jonkun (ahhhaha) mielestä hauskaa. Sotkukuvat näyttävät siltä, että huh heijaa. Tuollaisen kun laittaisi nykyään Instaan, lähtisi heti tuhatkunta seuraajaa, haha.
Vuosi 2013
Vuodelta 2013 nostan ykkösmuistopostauksekseni tämän itsereflektiopostauksen: Suorituskympistä onnelliseksi kasiksi.
Siinä jutussa nimittäin oli tosi paljon. Paljon minusta – siitä mitä olen nyt edelleen, miksi olen ja miten olen. Siitä, miten löysin onnellisuuden… haha, tyytymällä vähempään? No ei, sanotaan mieluummin näin: irtautumalla pakonomaisesta kymppisuoritusputkesta ja antamalla sopivalle kahdeksikolle mahdollisuuden.
Vuosi 2014
Rakkaushömpötystä! Tai oikeastaan ei hömpötystä ollenkaan, vaan tosi tärkeää ja rakasta.
Puutaloon oli tullut toinen vauva, ja minä ymmärsin, että on täysin mahdollista rakastaa Sata plus sata plus sata.
Vuosi 2015
Tässä jutussa paljastin, että parasta kahden pienen lapsen kanssa ei suinkaan ole sisaruussuhteet. Vaan lasten yhtäaikaiset päiväunet.
Päiväuniajalle oli kuitenkin olemassa selvät säännöt, kas näin: Säännöt päiväuniaikaan.
Varoitus, tuohon aikaan kirjoitin vielä K18-juttuja. (ennen kuin sain siitä niin paljon paheksuntaa, että aloin lopulta suodattaa vähän tuollaista anarkistisempaa K18-huumoriani) Tuossa jutussa on siis ministi sellaista. Kuten ehkä jutun loppuosassa:
”Joel kysyi, että tuleeko tämän tekstin kuvitukseksi kuvaa siitä, kuinka se housut puolikintuissa juoksee pitkin lähiteitä tuplavaunuja työntäen ja ”nukkukaa vielä hetki nukkukaa vielä hetki nukkukaa vielä hetki” -mantraa manaten.”
Vuosi 2016
Ahhhahahaha sori, mä jatkan K18-linjalla. Älkää klikatko juttuun, jos ette kestä sellaista.
Vuodelta 2016 ehdottomasti yksi omista lemppareistani on Tiedustelu myymänne tuotteen ominaisuuksista. Ihan harmittaa, että en enää kirjoita tuollaista, haha!
Tähän vuoteen nostan kuitenkin toisenkin, vaikkapa sellaisille, jotka eivät halua K18-juttuja lukea. Täällä myös aika ”puutalobabymainen” juttu vuodelta 2016: Asioita, joista huolehtimisen vuoksi olen valvonut öisin.
Vuosi 2017
No niin, no niin, pois huumorilinjalta ja hieman syvällisempään vuonna 2017. Pohdin nimittäin tässä jutussa, että Miksi olen naimisissa.
Allekirjoitan nuo samat viiden vuoden takaiset ajatukset edelleen.
Silloin oltiin muuten oltu naimissa viisi vuotta. Ja jutun kirjoittamisesta on kulunut viisi vuotta. Sehän tarkoittaa, että meillä on tänä vuonna tulossa 10-vuotishääpäiväkin, oho!
Vuosi 2018
Lisää itsereflektiota, haha! Näköjään omat lempparijuttuni ovat olleet sietämätön itsereflektio ja huono puujalkahuumori – mutta tää on kyllä ihan totta muutenkin, lempparit elämässä hei!
Pohdin nimittän kertomisen ja kertomatta jättämisen suhdetta; se on ikuisuusaihe, johon blogia pitäessä törmää (muiden kommenteissa) säännöllisesti. Esimerkiksi kysymyksessä ”eikö teillä ole muita läheisiä?”. No on, mutta ei blogissa. Ei se blogi ole suora ikkuna meidän elämään, vaan aina kirjoittajansa (minun) valinnan tulos. Täällä Bloggaaja, joka ei halunnut kertoa kaikkea.
Vuosi 2019
Kun lapsi huutaa, ”äiti äiti, tule äkkiä”, niin äitihän säntää vaikka suihkusta kesken saippuoinnin: Äiti äiti tule äkkiä eli tärkeää ja kiireellistä.
Tykkään itse tosi paljon noista lyhyistä tai lyhyehköistä spontaaneista jutuista. Nykyisin harhaudun aina kirjoittamaan pitkiä juttuja – pitäisi muistaa tehdä näitä pieniäkin aina väliin! Harmillisesti pienet ”läppäjutut”, jotka ennen pääsivät pikkupostauksiksi, tulee nykyään pullautettua ulos jo Insta Storyssa.
Siitä tulikin mieleen, että jos et seuraa Puutalobabya Instassa, niin tule ihmeessä sinnekin! Sieltä ne Storyn läppäjututkin (joskus) löytyvät.
Vuosi 2020
Tässähän ollaan kohta jo nykyajassa!
Jotain hei tietysti Espanjan-elämästäkin, esimerkiksi tämä rikkonainen lattia: Elämää Espanjassa: lattia rikki. Siellä sitä vaan zumbattiin hasardisti irtonaisten laminaattilevyjen päällä, oi niitä aikoja!
Vuosi 2021
Tähän ehkä pitäisi nostaa joku raskauspostaus, mutta haha ja ehei: meitsi nostaa lemppariksi tämän, joka päättyy taas alasti olemiseen: Yöllinen (täysin kuviteltu) tilanne.
Huomaatte varmaan jo kaavan, millaiset jutut mua itseäni eniten hykerryttävät.
Vuosi 2022
No hei vuosihan on vasta aluillaan! Mutta josko tästä parilta ensi kuukaudelta jotain…
Joo, kyllä se on tässä: Oodi nelikymppisille odottajille. Tai sitten tämä: Parisuhdevinkkejä: tunteiden tukahduttaminen.
No hei olikos tuttuja juttuja – ja muistiko joku jo otsikon perusteella, että mitä juttu pitää sisällään?
Olisipas tässä kymmenvuotispäivän kunniaksi superihana kuulla myös teidän muistoja tästä kymmenen vuoden ajalta!
Mikä juttu sulla on jäänyt erityisesti mieleen? Millaiset ovat sun lempparijuttuja?
Tai koska olet blogiin löytänyt lukijaksi ja miten? Tai hei tämä: ollaanko joskus tavattu jossain livenä?
Kerro ihmeessä blogimuistojasi, olisi ihana fiilistellä yhdessä! <3
Kiiii-iitos kaikille näistä kymmenestä vuodesta! Ja sitten kohti kymmentä seuraavaa, eikös niin…?
40
AamuHali
30.3.2022 at 13:40Kiitos ja ihanaa, että olet jaksanut kymmenen vuotta jakaa ajatuksiasi ja vanhemmuutta ❤️ Mä löysin mukaan melko tarkkaan 9 vuotta sitten, kun olin vasta plussannut esikoisesta. Miksi päädyin juuri puutalon lukijaksi? Jotenkin tuntui vaan samalta kuin niiden ystävien kanssa, joiden kanssa voi puhua mistä vaan mutta myös olla puhumatta. Silleen mutkattomalta ja vaivattomalta 😇 Oon kyllä saanut matkalla sulta myös monta hyvää ajatusta ja näkökulmaa, ja taisipa teidän Espanjan-talvet olla osana siinä viimeisessä kimmokkeessa, joka sai meidänkin perheen suuntaamaan omaan seikkailuun. Odotan mielenkiinnolla, millaisia kaikupintoja löytyy sitten tulevaisuudessa esiteinien vanhempana 😁😘
krista
30.3.2022 at 13:45Ihana kuulla! <3 Ja hei tosi hyvin kuvattu, tuollaisella fiiliksellä mäkin tätä blogia pidän: kuin kommunikoisin ystävien kanssa, ja "virtuaaliystävyyttä" ei kannatakaan yhtään väheksyä, se on monissa kohdissa tosi tärkeää! Mutta se ystävien kanssa juttelun ajatus on varmaan just sitä, että ei tee liian suunniteltua ja mietittyä, vaan enemmän on kiinni niissä fiiliksissä ja jutuissa, jotka just silloin on mielen päällä. Niin kuin istuisi kaverin kanssa kahville ja alkaisi jutella spontaanisti.
-
Kiitos myös, kun oot mukana! <3 Sulla on muuten superhyvä nimimerkki, joka on jäänyt kyllä jo pitkältä ajalta mieleen! <3
Devika
30.3.2022 at 13:47En muista tarkalleen milloin löysin blogisi, luultavasti alkuvuodesta 2013 kun olin vauvan kanssa kotona ja etsin vertaistukea ja tietoa vauvanhoidosta. Silloin oli sellaisia suosituimmat blogit -listoja joita katselin läpi ja sun blogi tuli siellä vastaan. Mä oon edelleen tosi vastaan sellaista kiiltokuvamaista perheidylliä, jossa kaikki on vimpan päälle, mutta kun löysin juttusi – en muista sanatarkasti – ”kakkaa silmässä”, niin totesin että tämä kuulostaa tutulta. Mulla syntyi vauva 33+5 -viikolla, joten kaikki keskosjutut, alun panikoinnit ja muut kertomukset oli parasta vertaistukea.
Seurasin sun blogia pitkään, mutta parin kolmen vuoden aikana tuntuu että siihen on tullut ehkä liian kiiltokuvamainen ote tai sitten oon vaan missannut postauksia, jossa kaikki ei ole hyvin. Hyvähän se on jos ei ole mitään mistä valittaa. :D Mutta musta tuntuu että sulla on universumin helpoimmat lapset ja rajattomasti aikaa lukea kirjoja. :D Käyn silloin tällöin blogia vilkaisemassa, koska tykkään sun tavasta kirjoittaa. :) Kaikkea hyvää!
krista
30.3.2022 at 13:57Hih joo se on varmaan ollut se ”Apua, mun vauvalla on kakkaa silmässä” :D
–
Joo kakkajutut ovat vähentyneet lasten kasvaessa ja muutenkin ehkä sellainen roisimpi ote (joka ois mulle hyvin luonteva huumorin muoto) on ehkä kärsinyt. Syitä on monia, lasten kasvu ja että sukulaiset lukee, ja niin edelleen :D Ja tietysti se, että mulla on universumin helpoimmat lapset ja aikaa lukea kirjoja, haha :D Selkeästi oli jutuissa jossain vaiheessa seesteisempi vaihe, toisaalta korona-ajan jälkeen on ollut ehkä ahdistuneempiakin tunnelmia, nyt sitten taas raskausjutut saa jonkin verran tilaa – yritän rajoitta niitä, että vain vaikka kerran viikossa ois ns. pelkkää raskauskuulumista, ja myöhemmin vauva sitten… Eli tavallaan elämänvaiheesta se on paljon kiinni.
–
Ihanaa, kun käyt edelleen vilkaisemassa <3 Ja kiva, kun oot ollut nämä kaikki mukana - mäkin sut muistan heti sieltä alkuajoita asti ja tietysti myös siksi, kun nykyisin livenäkin toisemme tunnetaan :)
Lillimatilda
30.3.2022 at 13:51Moi, taisin lukea ekat postaukset 2015 kevättalvella tai 2014 loppuvuodesta. Googlettelin omalle esikoiselle vaunuja ja törmäsin sinun vaunupostaukseen. Siitä se lähti. Olen seurannut blogia siis ainakin seitsemän vuotta. ❤️
krista
30.3.2022 at 14:00Oooo, mahtava kuulla – googlea siis kiittäminen, että oot täällä! Ihanaa, kun olet <3 Huikean pitkiä aikoja kyllä, arvostan tosi paljon! <3
-
Vaunuista muuten, meidän vauva saa muuten toivottavasti ne ihan ekat Bugikset, eli saadaan toivottavasti ostettua ne takaisin :) Myös ne ekat Vikingit ois ollut ihana (kummat vaan ois käynyt), mutta Bugikset oli helppo jäljittää, kun ne oli myyty tutulle, kun taas Vikingit meni muistaakseni Facebook-ryhmässä eteenpäin :)
Oliver
30.3.2022 at 13:59Mun ensimmäinen täällä lukemani postaus oli vuonna 2012 sellainen lyhyt tuokiokuva, jossa oli lelukoreja olkkarissa, ja sieltä korista kurkisti teidän esikoinen. Päädyin blogiin kaverin suosituksesta, ja muistaakseni ihan tuosta ekasta postauksesta ajattelin että no en nyt tiedä onko tämä niin timanttista :D (sori). Mutta jäin seuraamaan kuitenkin ja taisi tässä jotain olla kun kohta 10 vuotta myöhemmin vielä täällä. Blogin viehätys on varmaan siinä, että sisältö on aitoa ja elämänmakuista, mutta kuitenkin laadukasta. Jokaisen postauksen + kommentit olen tainnut lukea, miinus jotkut kosmetiikka ja sähköautojutut.
***
Hassua että joku jaksaa paheksua k18-vitsejä. En olisi uskonut… Meitä on moneksi.
krista
30.3.2022 at 14:04Hihi ”ei niin timanttista” :D Se vois olla mun slogan! Ois kamalaa olla koko ajan timanttinen, ehkä se on just tuota yhden blogipostauksen kympistä kasiin vaihtamista. Sellainen sopiva kouluarvosana-kasin taso riittää blogissakin, ei tarvitse olla niin timanttista :D
–
Mäkin muistan sut(kin) IHAN sieltä alkuajoista asti! Ja ehkä tässä tosiaan ”sitä jotain” on, kun on kohta tosiaan kymmenen vuoden yhteinen tie jo!
–
Joo ne vitsit oli too much niin monelle (tai ainakin se aina haluttiin ääneen sanoa), että vaikka en tehnyt mitään tietoista päätöstä, niin ne vaan jäi sitten vähän itsestään pois. Joelin kanssa me kyllä nauruhepuloidaan monesti vähän vastaavia aiheita, että ”ahhhhahaha jos tän vois tehdä blogipostaukseksi”. Mutta sitten jotenkin tulee, että nääh, ehkä joskus 2014 ois voinutkin, mutta nauretaan nyt sitten vaan itseksemme, haha.
Oliver
30.3.2022 at 14:24Jäin vielä miettiin tuota ”aitoa ja elämänmakuista”. Se tunne tulee ainakin jutustelevasta ja epämuodollisesta kirjoitustyylistä, siitä tykkään. Monissa muissakin blogeissa kerrotaan avoimesti asioita, enkä niinkään sitä tarkoita, vaan enemmän just tuota epämuodollisuutta ja tiettyä itseironiaa. Avoimuudesta on ollut viime aikoina enemmänkin sellainen olo, että ihan kaikesta ei puhuta, mutta se on ihan ok (tietty).
krista
30.3.2022 at 20:01Joo, hei hyvä havainto! Mullakin on sellainen olo niin kuin kavereille kirjoittaisi ja kommenteissa niin kuin kavereiden kanssa juttelisi. Ja niin tavallaan teenkin, virtuaalikavereiden!
–
Mä muuten arvostan tosi paljon myös sitä, että täällä mulle annetaan myös ”tila” (vapaus? oikeus?) päättää itse omasta kertomisen ja kertomatta jättämisen tasosta. Toki yksittäisiä tenttauksia on tullut/tulee, mutta etenkin nykyään harvemmin. Ja AIKA usein ymmärretään, jos vastaan, että en halua kertoa. Uskon, että se on tällaisen ”kypsän” ja fiksun lukijaporukan ansiota – ei pidetä blogin pitäjää selitysvelvollisuudessa joka ikisestä asiasta vaan arvostetaan sitä, että jotain kerrotaan ja jotain voidaan jättää myös kertomatta, jos kirjoittaja haluaa pitää yksityisyytensä joltain kohdalta. Se on arvokasta ja tärkeää myös mulle ikään kuin henkisellä tasolla. Koen ympäristön ”turvalliseksi”. Vähän sekin niin kuin hyvien kavereiden kanssa!
MarjaH
30.3.2022 at 14:00Mä löysin blogin joskus kesällä 2012, kun olin itse alkanut odottaa esikoista. En enää muista, miten sinne päädyin, mutta mielenkiinnolla luin!
.
Mulla päällimmäisenä teistä on sellainen positiivinen ”Ai noinkin voi elää” -ajatus 😅 Tykkään teidän tavasta olla.
.
Ja ollaan tavattu livenä, koska oon sillä tavalla vähän outo 😂
krista
30.3.2022 at 14:06”Ai noinkin voi elää” vois olla myös mun slogan :D Saisi hyviä bannerilausahduksia näistä!
–
Ihana, kun oot! <3 Ja on kiva, kun ollaan tavattu! Meidän lapset muistaa edelleen sen, kun kävitte ja että sun lapsella oli se nukke, siitä on joskus ollut puhetta, että "tuollainen oli sillä, joka kerran kävi meillä".
AA
30.3.2022 at 14:26Olen lukenut ihan alusta asti, oma esikoinen on syntynyt 4.4.2011, eli vuoden vanhempi kuin Silva, mutta kuitenkin siihen aikaan nämä ”vauvablogit” kiinnosti. Vauvablogihan tää ei kuitenkaan ollut, vaan elämäblogi 😊 Oon tykännyt alusta asti, ja lukenut aina joka postauksen.
Olet hyvin erilainen kuin minä, mutta kuitenkin jotain samaa on, tai ainakin tarttumapintaa. Tavattu ei olla, ja en ole juuri kommentoinut, instassa joskus viestiä ja pari kuvaakin laittanut. Mutta täällä taustalla mukana kulkenut, kiitos kun oot blogia kirjoittanut 😊
krista
30.3.2022 at 20:05Mä meinasin hihkaista, että SAMA päivä, mutta sitten hoksasin, että vuosi onkin eri ja päivä kuopuksen syntymäpäivä, ei esikoisen. Mutta molempina kertoina mäkin olen siis ollut 4.4. synnytyssalissa eli samana päivänä kuin sä aikaisemmin! <3
-
Ja oot oikeassa, itsekään en pidä vauvablogina enkä aina edes perheblogina, vaan "munelämäblogina". Toki perhe siinä on keskeisessä osassa mukana, koska mulla on perhe <3 Mutta aiheet tosiaan vaihtelee!
-
Mä oon muuten ajatellutkin, että ollaankohan me tavattu :) Nimittäin oon tavannut yhden, jolla on sama nimi (sähköpostin perusteella) kuin sulla, mutta kaimasi siis on ollut tämä tapaamani :) Ihanaa, että oot ollut näin pitkään mukana! <3 Kymmenen vuotta WOU! <3
Riika A
30.3.2022 at 14:49En varmaan ihan päivälleen kymmentä vuotta ole seurannut, mutta ei siitä montaa viikkoa varmasti puutu.
–
Muistan kyllä nuo jutut pääpiirteissään – ehkä osittain siksi, että oon välillä lukenut vanhempiakin kirjoituksia. Esim. sellaisia, joissa sun lapset on olleet saman ikäisiä kuin oma kulloinkin on ollut.
–
Ei olla tavattu livenä, mutta toivottavasti vielä jonain päivänä. Hassua, että mä tiedän kuitenkin sun elämästä aika paljon (vaikkakin filtteröidysti) ja sä taas et tiedä mun elämästä juuri mitään, kun en useinkaan ehdi/jaksa edes kommentoida.
krista
30.3.2022 at 20:08No hei kyllä mä sunkin nimen kyllä AIKA alusta asti muistan <3 Se on jäänyt mieleen, koska etunimesi oli mulle uusi, ja sen jälkeen teitä samannimisiä olen tavannut pari - se oli mulle sellainen ahaa-elämys, että hei teitä Riika-nimisiähän on USEAMPI :D Että kyllä sä ainakin sen verran olet kommentoinut, että oot jäänyt mieleen :) Ihanaa, että oot mukana, kiitos <3
-
Jos joskus live-törmätään, niin muista, että ehdottomasti pitää tulla moikkaamaan, ihana jos joskus saa kasvoja "vakkareille" <3
Riika A
1.4.2022 at 12:18Jee, kiva kuulla että oon jäänyt sen verran mieleen! ❤️
–
Mä oon muuten alkuun vissiin vieläpä kommentoinut jollain muulla nimimerkillä, en kyllä yhtään muista millä. 🤔 Tosin sulle on varmaan koko nimi näkynyt sähköpostiosoitteessa silloinkin. 😊
krista
1.4.2022 at 12:20Joo, mulle näkyy tässä mun työkalussa aina nimimerkki ja alla sähköpostiosoite – se on varmaan osa siitä muistamisen salaisuudesta :)
Vyyhti
30.3.2022 at 14:51Ihan täyttä kymppiä ei tule täyteen mutta hyvin lähelle. Oma esikoiseni syntyi syksyllä 2012 ja siihen liittyen löysin blogiisi, mutta tarkkaa ajankohtaa en enää muista (ehkä kesällä).
Seuraan blogeja tms. hyvin vähän, mutta tämä on pysynyt mukana. Pidän valtavasti tyylistäsi, tästä saa sen kuvan että et yritä suorittaa liikaa tai esittää kiiltokuvaäitiä, mutta teet tätä kuitenkin positiivisella otteella. Puutalobabyssa on omaan makuun juuri sopiva sekoitus asiallista pohdintaa ja hupsua huumoria ja tykkään myös siitä, että pidät tarkat rajat siinä mitä ja miten perheestäsi kerrot. Kaikupintaa on löytynyt myös ulkomaanseikkailuista ja nyt uusimman vauvan raskausajasta.
Kiitos kymmenestä vuodesta!
krista
30.3.2022 at 20:11Kiitos, ihanasti (ja osuvasti!) sanottu – ja kiitos myös näistä lähes kymmenestä vuodesta <3 Sä kans oot jäänyt piiiitkältä ajalta mieleen! <3
-
Mä oon tosi iloinen ja ylpeäkin, että tuollainen kirjoituksissa välittyy. Se on just se, mitä itsekin pyrin blogilla viestittämään. Olet siis ihan ytimessä - kuten usein muutenkin <3
Sus@
30.3.2022 at 14:58Löysin blogin noin viisi vuotta sitten, kun meilläkin haaveiltiin Espanjan talvesta. Varmaan google sitten johdatti blogiisi. Meidän haave jäi toteutumatta ja elämä toi muuta, mutta kivaa blogia jäin lukemaan. Meidän lapset on jo vähän isompia (9–20 v), mutta itse asiassa ollaan melkein samanikäisiä, mä vähän nuorempi. No, joka tapauksessa sun blogissa on hauskaa huumoria, kivoja pohdintoja ja leppoisa tunnelma. Tuot teidän elämää ihanan arkisesti ja rosoisesti esiin. Ei tartte olla täydellinen äiti, että tätä voisi lukea, jos ymmärrät mitä tarkoitan. Somestahan usein sanotaan, että ihmisille tulee riittämätön olo, kun some täyttyy vain täydellisistä kuvakulmista ja vimpan päälle stailatuista kodeista. Sulla on kivat kuvakulmat ja kaunis koti, mutta tuot ne kivan inhimillisesti esiin. Osaankohan selittää tätä nyt oikein ja kehuna? Lisäksi rakastan teidän ihanan perhekeskeistä elämää. Että oikeasti perhe ja lapset on ykköset ja se näkyy ajankäytössä ja arjen valinnoissa. Kiitos siis elämän jakamisesta blogissa! Ihanaa kevättä ja vauvanodotusta!
krista
30.3.2022 at 20:14Kiitos siis googlelle, että toi sut tänne! <3 Meilläkin on talvehtimiset olleet nyt tauolla, mutta varmasti joskus taas, joskus taas. Jos ei haave toteudu, niin ehkä joskus toiste - ja sitten elämä tuo uusia haaveita! <3
-
Osasit selittää ihan oikein - otan kehuna :) Ja se on just sitä, mitä mä itsekin blogiltani toivon ja tavallaan myös mitä olen ihmisenä, olisi hankala (ja vaivalloista) esittää jotain muuta. Ehkä se näkyy blogissakin jossain rivien välissä, että on vapaus olla aidosti sitä, mitä on...? Että ikään kuin siitä tulee se inhimillisyys jotenkin?
-
Kiitos, kun olet mukana ja kiitos superkivasta kommentista! <3
Eppunen
30.3.2022 at 15:21Superisot onnittelut 10-vuotiaalle blogille! Mä en ollut heti mukana, mutta kun aloin lukemaan muutaman kuukauden vanhaa Puutalobabyä niin meni yhdeltä istumalta heti kaikki vanhatkin tekstit 🤭 ihan huikeaa kun tää on vieläkin olemassa!
krista
30.3.2022 at 20:16Joo tosi alkumetreiltä kyllä sinutkin muistan! <3 Sullahan oli kans oma blogi, muistanko oikein eli olet sama Eppunen...? <3
-
Ja joo siis todellakin on olemassa, täällä sitä porskutellaan vaan :D Toivottavasti seuraavatkin kymmenen vuotta!
Eppunen
30.3.2022 at 22:08Juu mulla oli kanssa blogi, se vaan kariutui parin ekan vuoden jälkeen 🤭 Onneksi tää sun on tosiaan vielä 😻
Jhhh
30.3.2022 at 15:56Muistelen, että löysin Puutalobabyn syksyllä 2012 ja takautuen luin ne aiemmatkin postaukset. Ilman tätä blogia meillä ei varmaan oltais nukuttu perhepedissä, koska olisin ollut vankassa uskossa, että vauvat nyt vaan täytyy nukuttaa pinnasänkyyn. Kiitos, säästit meiltä pinnasängyn verran rahaa😂. Humoristiset postaukset on ollu mun suosikkeja, mm. se kakkaa silmässä -juttu on jääny mieleen. Kiitos, että kirjoitat tätä ja kymmenen vuotta lisää on tervetulleita!
krista
31.3.2022 at 08:17Hihi, voi kunpa olisin säästänyt tuon itseltäkin – meillä oli aika kallis puhtaanpyykinsäilytyshuonekalu :D Tää olikin muuten hyvä muistutus, ollaan pähkäilty sivuvaunupinnistä uudelle tulokkaalle. Mutta fiksumpaa taitaa olla katsella, tuleeko tarvetta ja hankkia vasta sitten, jos sellainen tulee :) Eli mahdollisesti SÄ säästit nyt MEIDÄT samalta, että kititos vaan vastavuoroisesti! :D
–
Jesh melkein kymmenen vuotta sullakin, niiiiii-iiiin ihana kuulla, että teitä tositosipitkäaikaisia on vielä näin paljon täällä! <3 Ja kymmenen vuotta lisää, todellakin!
Sumonen
30.3.2022 at 16:03❤️. Niin ihanaa, että olet kirjoittanut ja kirjoitat edelleen ❤️❤️❤️. Oon ollut mukana varmaan melko alusta. Muistelisin et semmoisesta ” Apua, vauvalla on kakkaa silmässä” postauksesta asti oon ollut matkassa mukana.
Tuo ”Panotakku” postaus oli heti pakko käydä kattomassa, kun muistelin sen koskeneen synnyttämistä, eikä panemista 😂 ja sieltähän se selviskin 😅.
Kippis ja kulaus seuraavalle kymmenelle vuodelle! Toivottavasti ollaan silloin täällä yhä ja edelleen 😊
krista
31.3.2022 at 08:23Hih tuon jutun myötä varmaan moni tuli! Lily mainosti sitä Facebookissa (kiitos siitä heille) aika pitkään, ainakin mulla itselläni näkyi :D Se oli sitä esikoisvauvan kanssa panikointia, oi niitä aikoja <3
-
Ja kyllä, se oli enemmänkin synnytystakku kuin panotakku, oikein muistettu <3
-
Mäkin muistan sut(kin) tooooosi pitkältä ajalta, ihana että olet edelleen mukana! Toivottavasti seuraavan kymmenen vuoden päästä ollaan täällä fiilistelemässä kahtakymmentä yhteistä vuotta!
Auringonkukka
30.3.2022 at 16:30Pidän kirjoitustyylistäsi; se on mukaansa tempaavaa, aitoa, usein hyväntuulista (ei pahantuulisuuskaan haittaa, se on elämää), rempseää ja humorististakin. Monesti nauraa rätkätän ääneen lukiessani teidän perheen tapahtumista ja kommelluksista, siis hyvässä mielessä, en vahingoniloisena tmv. En nyt muista mitään yksittäistä juttua, mikä olisi jäänyt mieleeni tai oikeastaan niitä on montakin. Melkein kaikki blogissasi käsittelemäsi aiheet nimittäin ”iskevät” minuun ja niitä on kiinnostavaa lukea. Pidän perheeseen, parisuhteeseen, kotiin, remontoimiseen, matkustamiseen, lastenkasvatukseen, harrastuksiin yms. liittyvistä jutuista ja myös K18-jutut ovat minulle ok, jopa toivottavia silloin tällöin, monipuolisuus blogin sisällössä on minusta plussaa. Kaupallisista yhteistöistä en välttämättä kauheasti innostu, mutta eivät ne minua haittaakaan, kun niitä on kuitenkin aika harvakseltaan.
En muista yhtään, milloin, kuinka ja miten löysin blogisi, mutta jokin hämärä muistikuva on siitä, että olen seurannut blogiasi jotain 5 – 10 vuotta. Nimimerkkini oli aiemmin ehkä yksilöidympi (vrt. sähköpostiosoite, mikä sinulle näkyy), mutta muutin sen jossain vaiheessa anonyymimmäksi.
Emme ole tavanneet koskaan livenä. Vaikutat kyllä sellaiselta ihmiseltä, jonka kanssa olisi helppoa jutella melkein mistä tahansa asiasta taivaan ja maan välillä :)
krista
31.3.2022 at 08:28Oi miten ihana viesti, kiitos kivoista sanoistasi! <3 Ihan superkiva kuulla, että aiheet just tuolleen laidasta laitaan iskee - myös mulle itselleni on kaikkein mukavinta, että voi kirjoittaa elämän eri osasista monipuolisesti. Musta ei esimerkiksi olisi sisustusbloggajaksi aina samaa kotia eri kuvakulmista kuvaamaan. Mutta kun ottaa koko elämän, niin siitähän kyllä löytyy eri näkökulmia, hih vaikka näköjään kymmeksi vuodeksi!
-
Ihanaa, että oot mukana! Sun nimimerkki jäänyt myös mieleen, kun se on vaan niin ihana!
Hanna
30.3.2022 at 16:52Muistan kun olit synnärillä saamassa Seelaa, ja mun mies oli samaan aikaan Espoossa tekemässä MoonTVlle haastattelua ja selasin pitkinpoikin nettiä kun yritin pysyä kärryillä molemmissa tapahtumissa samalla kun tuo nyt 15-vuotias oma muksu yritti tehdä… No sie tiedät mitä sen ikäset saattaa touhuta kun aikuisen valvova silmä välttää.
Ja toinen on meidän yhteiset naurut toivottomille vuosipäivien muistamisille. Ja sille, miten miehet aina hukkaa tavarat (tänään oli hukassa kädessä oleva talouspaperirulla, huoh).
krista
31.3.2022 at 08:34Hahaa, kaksi kilpailevaa mediatapahtumaa käynnissä yhtä aikaa – mahtava muisto! :D
–
Hihi ja mulle kans on ollut ikimuistoista esimerkiksi se Gramexin sopimus suihkukaapissa :D Ihanaa, että olet mukana, kiitos yhteisistä vuosista! <3
Kaisa
30.3.2022 at 17:19Olen tullut lukijaksi vuoden 2013 syksyllä. Esikoisen plussatikun jälkeen aloin seuraamaan useampaa mamma blogia mutta sinä olet ainoa jota seuraan edelleen. Muistan kun löysin blogisi niin samalla istumalta luin kaikki postauksesi lävitse.
Kiitos hauskoista luku hetkistä ❤️
krista
31.3.2022 at 08:44Oi niin ihana kuulla, että tämä blogi on jäänyt sun lukulistalle – oon tosi iloinen, kiitos! <3 Että kiitos vaan itsellesi, että olet mukana! :)
A
30.3.2022 at 17:35Mä olen lukenut varmaan aika alusta lähtien. En tarkkaan muista mikä olisi eka postaus, mutta kun oma lapsi on aika tarkkaan 10-vuotias ja vauva-aikaan oli paaaljon aikaa, sen muistan että lapsi oli jo syntynyt ennen kuin vauvablogeista innostuin toden teolla (vauva nukkui vaan sylissä ja mä surffailin sen ajan netissä, eli lukemista tarvitsi ja paljon, eikä silloin ollut mitään Bookbeatia :)), niin luin varmaan kaikki aktiivisimmat vauva-aiheiset blogit silloin 2012 (onneksi, voi onneksi silloin blogit oli voimissaan, niin postauksia tuli paljon :D). Keskosjututkin osui kiinnostukseen, kun lähipiirissä oli pikkukeskonen (ei oma kuitenkaan). Täällä ollaan edelleen lukemassa, kiitos ekasta 10 vuodesta :D!
krista
31.3.2022 at 08:48Hei kuule sä oot A niiii-iiiiin huippu! Uskon, että sä ja pari muuta kommentointiaktiivia ootte tän kommenttikentän ja aktiivisen keskustelun salaisuus – kun joku ikään kuin näyttää esimerkkiä ja korkkaa keskustelut, on muiden helpompi tulla perässä ja kertoa omat ajatuksensa. Jos sä yhtäkkiä häviäisit (ÄLÄ HÄVIÄ), niin mulle ihan silleen konkreettisesti ja oikeasti tulisi ikävä! <3 Ja on tosiaan kirjoiteltu niin paljon, että mustakin tuntuu niin kuin tunnettaisiin - pystyn ajattelemaan, että mistä sä fillaroit (ennen koronaa) töihin, mieleen on rakentunut mielikuva teidän uudesta kodista ja sen kuviteltu sijainti jne. Ja ajattele, ihan ilman kuvia tai sun omaa blogia, pelkän kommenttikentäntekstin voimin.
-
Joten KIITOS, kun olet mukana! <3 Olet täällä ehdottomasti sellainen yhteisön (?) kannalta kantava voima! <3
A
31.3.2022 at 22:42Niisk, voi kun kivasti sanottu <3 Tää vuorovaikutus on kyllä yksi hyvä syy (sun juttujen lisäksi :) lukea juuri tätä blogia. Joo ja blogijuttu on jännä kun se on vähän yksisuuntainen (vaikkei oikeasti olekaan täysin) ja silleen "tietää" (hih, oikeasti luulee tietävänsä) paljon blogaajasta, vaikka se onkin semmoisia pikkuväläyksiä (mutta yhtä kaikki, kommunikoinnista tulee hyvä mieli, ja en siis yhtään vähättele nettikommunikointia, iso joukko mulle rakkaita pitkän ajan ystäviä on netin kautta tuttuja, osan oon nähnyt "oikeasti", osaa en koskaan, vaikka on kohta tunnettu 20 vuotta). Sun kanssa en oo koskaan livenä nähnyt tai juttellut, enkä taida olla sua koskaan edes nähnyt siellä teidän kotikonnuilla kulkemassa (työpaikan takia kun normielämässä tuli siellä päin liikuttua ja puutalojen välissä seikkaillessa pohdittua, että mikähän se teidän puutalo on). Mut toisaalta täällä kommenttibokseissa on juteltu paljonkin. Mut joo lupaan, että jos sut joskus kadulla bongaan, niin koitan uskaltaa tulla sanomaan moi :D
—
Mä muuten inhoan instaa (ja suoraan sanottuna ihmettelen miksi vaikuttajat suostuu siihen että niiden inboksit täyttää kommenteista jotka on vaan kommentoijan ja vaikuttajan välisiä, siis kun siitä ei synny yhtään mitään kollektiivista keskustelua). Suostuin lopulta rekisteröitymään instaan ja seurailen stooreja, mutta koitan vahvasti pidettäytyä kommentoimasta (kun tiedän, että samanlaisia viestejä tulee varmasti kymmeniä ellei satoja). Joten pliis, blogit älkää kuolko!
Eija
30.3.2022 at 18:13Hei ja onnittelut blogin kymppivuodesta. Olen seurannut blogia siitä asti, kun sana ”sotkamo” löytyi blogitekstistä ja kuvista löytyi tuttuja maisemia. On ilo lukea hyvin kirjoitettuja tekstejä, kieliopillisesti laatu priimaa. Ilahdun lukemastani, kiitos Sinulle!
krista
31.3.2022 at 08:53Mahtavaa, Sotkamo yhdisti! <3 Kiva, kun olet mukana! Me ollaankin taas lähiaikoina sinne tulossa, jos vaan kaikki tähdet (koronatilannetähdet lähinnä) on taas kohdallaan taivaalla <3
Jenni
30.3.2022 at 18:22Hurjasti onnea! ❤️
Ite oon tullu mukaan 2015 keväällä. Ihan hullua ajatella että sillon olin 15- vuotias kasiluokkalainen ja nyt 22- vuotias lastenhoitaja 😂 täällä on siis luettu jo yläasteella ihan innoissaan kaikkia sosemaistelupostauksia, haha 😅
Oon päätyny lukemaan varmaan googlaamalla jotain synnytystarinoita, kun jo tosi nuorena mua kiinnosti hirveesti kaikki raskauteen ja synnytykseen liittyvä, ja pitkään halusin olla kätilö. Sit rupesin kahlaamaan muitakin postauksia läpi, ja jossain vaiheessa musta tuli ihan vakilukija 😄
Todellakin kohti kymmentä seuraavaa vuotta, kiitos upeasta blogista ❤️
krista
31.3.2022 at 08:56Siis ihana mahtavaa, kiitos kun kerroit! <3 Ihan hassulta tuntuu, että kasiluokkalainen on innolla ollut lukemassa, mutta varmaan tosiaan sun ammatillisen kiinnostuksen pohja vaikutti - selvästi olet oikealla alalla, kun on jo noin nuorena kiinnostanut! <3
-
Tää on muuten kans yksi tosi iso rikkaus, joka näkyy hyvänä monesti myös keskusteluissa - täällä on nuoria ja mummoikäisiä ja kaikkea siltä väliltä. Se antaa usein sellaista syvyyttä keskusteluun, kun ei olla kaikki ihan samasta muotista ja samanikäisiä. Ihanaa, että olet mukana - kohti seuraavaa vuosikymmentä vaan! <3
Miia
30.3.2022 at 18:36Minä löysin blogisi 2014,sain muutama vko myöhemmin baby nro kolmosen kun teille tuli kakkonen. Samaistuin niin moneen tekstiin…ja muistan kun nauroin katketakseni kun teillä oli ollut hmmm aikamoinen pvä ja joku paketti tuli ovelle ja kirjoitit tyyliin ettei tarvinnu kuitata lähetystä eli ilmeisesti lähetyksen tuoja oli ymmärtäny et teillä ollu pas.. pvä :)
krista
31.3.2022 at 09:01Ahhhahaha mä muistan ton. ”Ei tarvitse kuitata”, sanoi tosiaan postinjakaja mut nähdessään – muistaakseni tyyliin toinen vauva kiinni rinnassa ja toinen lahkeessa, tukka pystyssä :D Se oli hyvää tilannetajua postinjakajalta :D
–
Ihanaa, kun olet mukana! <3 Ja hih ajatella nämä meidän babyt jo koululaisia! <3
Anni
30.3.2022 at 18:59Mä olen lueskellut satunnaisesti varmaan ainakin 2013 alkaen kun ystävä jolla Silvan ikäinen lapsi aina kertoili juttuja teistä 😂 parhaiten muistan kun lähdit Seelaa synnyttämään kun olin itse viimeisilläni raskaana myös. Ja tietty reissarina kaikki postaukset maailmalta. Osui kohdalle myös samoihin aikoihin kun teillä tää, että Suomessakin voi olla ihan jees olla talvella 😊
krista
31.3.2022 at 09:04Tosi kiva kuulla näitä ystäväsuositteluita – jotenkin sellainen jännä (HYVÄ!) fiilis, että tosiaan ystävältä ystävälle on jossain puhuttu, että ”luetko sitäjasitä blogia”, MUN blogia! :D Ei sitä jotenkin edes tajua :D Mutta siis ihanaa <3 Ja hih teilläkin siis näit "babyja", jotka on tosiaan jo reippaita ekaluokkalaisia <3