Kuusi ja puoli vuotta sitten tapasin erään pojan. Ja hmm ehkä voi tosiaan sanoa, että pojan, minua kuusi vuotta nuoremman. Ihastuin häneen heti ensitapaamiselta, vaikka suhde ei ilman ensiaikojen kivikkoja edennytkään.
Mutta olin valmis sanomaan, että tämän ihmisen kanssa en halua luovuttaa.
Ihastuin oh niin moneen asiaan. Niin monessa asiassa hän oli aivan erilainen kuin kukaan muu aiemmin tapaamani ihminen – mies tai nainen. Jotenkin ihan-ihan erityinen yhdistelmä… …kaikkea.
Mutta en olisi silloin osannut kuvitella, että nyt kuusi ja puoli vuotta myöhemmin yksi silloin-ihan-tuntematon ominaisuus hänessä on (kaikkien niiden muiden edelleen ihailemieni piirteiden lisäksi) minulle ehkä se kaikkein rakastettavin: hän on aivan uskomattoman ihana isä.
Rakastan meidän lapsiamme yli kaiken, mutta minä olisin ihan hyvin voinut jäädä vapaaehtoisesti lapsettomaksi. Hyvin-hyvin pitkään ajattelin, että jäänkin. Vaikka elämässäni on ollut paljon rakkautta (ja olen siitä kiitollinen), ehjän perheen mallia siinä valitettavasti ei ole ollut. En ollut koskaan aikaisemmin tavannut ihmistä, johon voisin ihan sataprosenttisesti luottaa. Kaikessa. Johon voisin tukeutua. Joka olisi niin varma ja vakaa, että meidän lujan rakkautemme ympärille voisi syntyä vielä jotain enemmän. Perhe. Nelihenkinen perhe, hemmetti vie. Aika hullua.
Ja ennen kaikkea: joka suhtautuu perheeseen niin kuin minäkin. Jolle tasa-arvoinen vanhemmuus ei ole tavoittamaton ideaali tai pelkkää (vaimon suusta pursuavaa) sanahelinää – joka oikeasti elää sitä. Luontevasti ja ponnistelematta. Koska meidän mielestämme se on juuri se, miten haluamme perheenä elää.
Meidän perheen elämä perustuu tasa-arvoiseen elämänkumppanuuteen ja meidän neljän ihmisen väliseen keskinäiseen rakkauteen.
Ja se on luja.
Hyvää isänpäivää, rakas!
Sinun rakkautesi ja vankkumaton huolenpitosi on meille tärkeintä, mitä on.
Jullu
9.11.2014 at 13:02Sinun rakkautesi ja vankkumaton huolenpitosi on meille tärkeintä, mitä on.
Oi miten kauniisti sanottu. Itkuhan tässä tulee!
Vierailija (Ei varmistettu)
9.11.2014 at 13:22Täällä ainakin itketään. Toivottavasti mä kohtaan vielä joskus elämässäni ihmisen, josta voin olla yhtä varma ja jonka kanssa haluan perustaa jotain yhtä suurta ja kaunista kuin mitä teillä on :)
Beanielie (Ei varmistettu)
9.11.2014 at 20:27Täällä kans toinen joka kyynelehtii. Aivan ihanasti kirjoitettu, niin kaunis ja tunteellinen teksti! Pitää vain toivoa että voi itse joskus kokea saman ja löytää sen ihmisen, jonka kanssa perustaa rakkaudella täytetty perhe. Itselläni sellaista ei ole oikeastaan ikinä ollut, ja edelleen sattuu toivottaa ’hyvää isänpäivää’ omalle isälleni…mutta ihan mahtavan ihanan huippua että teillä on Joelin kaltainen isä! Mulle tulee parempi miele jo pelkästään siitä, että sain lukea tän postauksen, joten kiitos siitä. :)
Nims
9.11.2014 at 15:10Ihana! Se että voit luottaa ja tukeutua. Ihanaa että on tullut kohdallesi. Ihana perhe teillä! <3
EWE
10.11.2014 at 18:34Voi sydän <3
Niin ihana ja rakkauden täyteinen kirjoitus. Kirjoitat aina niin kauniisti perheestäsi. Joel on kyllä varmaan tosi onnellinen, kun hänellä on tuollainen rakas vaimona ja lastensa äitinä.
paidaton joel (Ei varmistettu)
11.11.2014 at 15:26Hihii, me lukijatkin tykätää puutalon isistä :D nimim. muistellen paidattoman joelin kuvakavalkadia
Anne K
12.11.2014 at 10:19Voi, miten kauniisti kirjoitettu! Teidän kumppanuutenne, rakkautenne, molemminpuolinen arvostuksenne ja ihailunne vaikuttaa niin voimakkaalta ja äärettömältä, ettei sitä voi kuin kadehtia. Varsinkin noista viimeisistä lauseista tulee sellainen olo, etten kestä – sanat ovat niin täynnä rakkauttasi Joelia kohtaan. Olen tyytyväinen ja onnellinen omaan mieheeni ja suhteeseemme, mutta teidän kumppanuudessanne vaikuttaa olevan jotain vielä enemmän, se vaikuttaa olevan todella kahden sielunkumppanin liitto.