Olette nähneet niitä levällään meidän lattioilla, pöydillä ja vaikka-sun-missä.
Niistä on rakennettu torneja, kaadettu niitä, opeteltu numeroita ja värejä ja ennen kaikkea yhteisleikkejä – sitä kun toinen rakentaa ja toinen kaataa (ja sitten kaikki huutavat).
Ne ovat puutalon ylivertaiset pitkän ajan lelusuosikit. Kaikessa yksinkertaisuudessaan: pahviset pinottavat palikat.
Heh toivottavasti tämä ei ole sellainen ”äidin fiksaatioista lapsille ikuiset traumat” -juttu. Mutta mä vaan tykkään sellaisista aika yksinkertaisista leikkikaluista. Niin kuin muovailuvahoista kirjoitin vähän aikaa sitten. Tulee varmasti vielä sekin aika, kun lapset haluavat leluihinsa kaikki mahdolliset moniulotteiset härpäkkeet (kaikki trendilelut, joita mä en osaa nyt mainita edes nimeltä) enkä niitä aio sitten kieltääkään.
Mutta pakko myöntää, että oon mä vaan jollain tavalla salaa onnellinen, kun tytöt vielä toistaiseksi iloisena ja kyllästymättä leikkivät pahvipalikoilla :)
Näin vanhemman näkökulmasta siinä on jokin hassu yksinkertaisuuden viehätys. Ruokkivatko yksinkertaiset lelut sitten jotenkin mielikuvitusta; en tiedä, ehkä haluaisin vaan ajatella niin. Mutta jotain mahtavaa tuntuu olevan siinä, että kerta toisensa jälkeen palikkalaatikon esiin ottaminen on lasten mielestä niii-iiiin kivaa – ja leikkiin keksitään myös uusia ulottuvuuksia.
Tornien lisäksi niistä voi rakentaa vaikkapa linnoja tai portaikkoja. Tai esimerkiksi tässä taustalla palikat ovat olleet pikku-ukkeleiden kerrostalo:
Tämä viime tammikuulta.
Nämä pahvipalikat olivat itse asiassa ensimmäisiä juttuja, joilla tytöt harjoittelivat yhteisleikkejä – tämä kuva viime maaliskuulta, jolloin siis Seela vähän alle vuoden ja Silva vähän alle kolme vuotta:
Välillä leikki päättyi tietysti kriisiin (kun toinen kaataa toisen huolella rakentaman tornin), mutta löytyi se yhteinen sävelkin sitten siihen: isosisko on reipas rakentaja ja pikkusisko hurja terminaattori. Sitten katsotaan, ehtiikö rakentaja saada torninsa valmiiksi ennen kuin – WHEEE! – terminaattori iskee!
No okei aika monta huutoepisodia koettiin ennen kuin molemmat pääsivät kiinni leikin ideasta. Mutta samaa terminaattori-leikkiä sovellettiin sitten myöhemmin kesällä hyvin myös hiekkakakkuleikkiolosuhteissa – toimi, ja huomattavasti vähemmillä huudoilla jo. Toinen oli kakkurakentajamestari ja toinen kakkuterminaattori.
Tällä hetkellä Seela opettelee juuri torninrakennuksen ideaa: sitä, miten tornista tulee mahdollisimman korkea. Että juu kato isoin palikka alimmaksi ja seuravaksi isoin sen päälle. Sitä tehdään yhdessä äidin kanssa:
”Seuraavaksi punainen palikka. Punainen isoisänalle”, minä neuvon. Ja Seela innosta hypähdellen hakee oikean palikan ja laittaa sen itse paikoilleen.
Kappas, samalla opitaan värejä.
Tässä palikoista tehty rumpusetti – sitä Seela soittaa joko käsin tai kellopelin malletilla.
Silvan kanssa puolestaan viimeksi eilen laitettiin Barpapapa-palikat lattialle kokojärjestykseen. Sitten Silva laski, kuinka monta asiaa on kussakin palikassa – katsopa, tällä Barpapapalla viisi palloa – hei tämä tässä onkin numero viisi! Ja testattiin, että jos viidestä palikasta ottaa yhden pois, kuinka monta siihen jää jäljelle.
No neljä! Yhtä monta kuin vihreällä Barpapapalla on lintuja!
Meillä näitä palikkasettejä on peräti kolme. Aika monta. Mutta ei me olla mistään raaskittu luopuakaan, kun kaikki on saatu lahjaksi: ensimmäinen (Tigeristä ostettu) setti tuli tyttöjen tädiltä Silvalle lahjaksi ensimmäisenä jouluna, ja toinen Barpapapa-setti saatiin Seelalle kummivanhemmilta 1-vuotislahjaksi. Ja Titi-nalle-setti puolestaan saatiin keväällä nalletalosta kiitokseksi lukijatapahtuman järjestämisen jälkeen.
Mutta riittääpä leikittävää.
Ja siivottavaa. Jea.
Mutta vaikkapa siis pienenä kivana joululahjaideana täten vinkattakoon!
Vinkki numero kaksi: palikoiden takaisin laatikkoon laittaminen voi olla yhtä kiva leikki kuin torniin rakentaminen. Toimii vaihtelevasti.
22
-Jenni-
15.11.2015 at 19:59Miten teillä oikeasti sujuu noi yhteisleikit? Ja miten ratkot sitä kun isompi alkaa kyllästyä pienemmän sähläämiseen? Musta tuntuu että 70% ajasta meillä on ihan riitaa siitä kun kuopus on tiellä ja ottamassa just ne lelut millä isompi meinas seuraavaksi leikkiä…
krista
15.11.2015 at 20:31Jatkuvaa tasapainoilua :)
–
Tuo rakennushenkilö/terminaattori -keino on yksi meillä käytetty niksi – eli että otetaan se ihan leikkiin mukaan, että toinen sitten hajottaa. Mutta on tuo tietysti kahden lapsen kanssa se juttu, mikä on ikään kuin koko ajan puheenaiheena: että ei saa ottaa kädestä, että pitää antaa toiselle myös jne. Perussääntönä meillä on, että kaikkien pitää antaa leikkiä – toisaalta yritetään ymmärtää vanhemman turhautumista ja järjestää molemmille omaa rauhaakin. Yksi suht toimiva juttu on samanlainen lelu molemmille. Eli esimerkiksi vauvanukke käytiin ostamassa just toinen, ja tuliaisponeja ostin kaksi 100 % samanlaista. Sit molemmat on tyytyväisiä :D …sen hetken :D
–
Huutotilanteita tulee kyllä silti. Kun toinen tosiaan haluaa just sen, mikä toisella on – ja meillä menee molempiin suuntiin tämä – ja aikuisen on vaikea joskus edes huomata, että kummalla se oikeasti oli ensin. Sitten rauhoitetaan molemmat sylissä ja rauhoittumisen jälkeen sovitaan yhdessä, että miten leikki jaetaan ja pyydetään anteeksi, että tuli riitaa. Se on sellainen tärkeä perussääntö, että siskolle pitää olla kiva. Isomman pienemmälle ja pienemmän isommalle <3
-Jenni-
16.11.2015 at 13:39Mä oon kasvanut tuossa kummallekin samanlainen-metodissa ja noh, sanotaanko näin että ei olkut tyyliltään hirveä kestävä, joten en aio sitä jatkaa jälkikasvulleni. Kai se vaan on pienenä lasten opittava tavoille. Toisethan oppivat jo pakosta päivähoidossa.
Maria
15.11.2015 at 20:24Mäkin mieluummin tahdon sellasia leluja lapsellemme, joissaa on monta eri tasoa. Ei pelkästään sitä yhtä funktiota, et kuinka sillä lelulla leikitään (riippuen juurikin ohjelmasta mistä se on) vaan että siitä voi tehdä ihan kokonaisen maailman ja vain mielikuvitus on rajana käyttötarkoituksiin.
krista
15.11.2015 at 20:34Joo sama! Ja just se, että lapsi saa keksiä itse myös sillä leikkejä eli se ei ole pelkästään se, miten joku (aikuinen) lelusuunnittelija on suunnitellut, että miten se leikki menee. Lapsen mielikuvitus on kyllä <3 <3 <3
Tuanni
15.11.2015 at 20:29Miten nuo pahviset palikat on pysyneet ehjinä teillä? Ilmeisesti hyvin? Sellaista pahvilelua ei ole meillä vielä nähty, jota ei olisi rikki saatu. Kiinnostaa onko nuo jotenkin erityisen kestäviä vai eikö teillä yritetä seistä noiden päällä, istua niiden sisään tai muuten vaan jyrsitä reunoja?
krista
15.11.2015 at 20:40Yllättävän hyvin! Nuo Tigerin palikat ovat siis vanhimpia eli niillä on aktiivisesti leikitty tän 2,5 vuotta jo. Seela kyllä on pureskellut niiden reunoja, mutta toistaiseksi saanut vain vähän valkoista kulmaa esiin. Silva oli joskus mummin kanssa ”kävellyt portaita” just noiden Tigerin palikoiden päällä; kesti sen kerran, mutta minä tylsimyksenä sen tietysti sitten kielsin heti kun näin :) Eli ei saa kävellä/istua noilla. Silva oppi siitä kerrasta, Seela puolestaan on muutaman kerran istuskellut ennen kuin olen päässyt väliin – mutta ne yksittäiset kerrat on kestänyt. Eli minkään setin yksikään palikka ei ole mennyt rikki eikä edes yhtään lytistynyt. Imeskellyt reunat ainoa ”vika”.
–
Eli on ne aika tukevantuntuista matskua; kestää hyvin vaikka meidän tyttöjen rummuttelut. Mutta jos niillä ihan hyppisi tai jatkuvasti seisoisi/istuisi, niin ei ne varmasti sitä kestäisi.
Miitu
15.11.2015 at 21:46Hah, viikonlopun kiistakapula 😂 Meillä itse asiassa pikkusisko hanskais rakentavan työn (siinä toisessa mielessä) paremmin, mutta isosisko ei kestä pienemmän harjottelua, kun HÄN nyt osaa rakentaa jo OIKEIN. Rakentaja-tuhoaja-roolijako toimii kohtuullisesti, mutta nyt on tullu haasteeksi se, että esikoinen pinoaa tornin päälle vielä tuon säilytyslaatikon kannen ja sen päälle vielä erinäisiä tavaroita esim. kirjoja, helistimiä jne. joita äiti ei oikein hyväksy, etteivät kopsahda kipeästi pätkän päälle. Ts. jonkin asteinen yhteenotto saadaan joka tapauksessa aikaiseksi.
krista
15.11.2015 at 22:03Hei toimiiko muuten teillä se, että on kaksi samanlaista lelua? Tuossa yllä just sanoin vinkiksi, että se monesti toimii – mutta nyt tätä kirjoittaessani tajusin, että just näiden palikoiden osalta aina kolme settiäkään ei toimi :D :D :D
Miitu
16.11.2015 at 11:28En oo kyllä huomannu, mikä toisaalta on ihan hyvä juttu. Kasvais nimittäin tavaramäärä tolkuttomaksi 😜 Suurin osa ajasta alkaa olla niin, että ne lempilelut on aika erilaiset: Isommalla pikkunuket ym., pienempi kulkee ympäriinsä muovailuvahaklöntit käsissään tai sit ostoskärryjä kärräten. Ne on oikeastaan just nää rakenteluun liittyvät lelut, joista kiistaa syntyy.
Sanna
15.11.2015 at 22:42Mä olen tullut siihen tulokseen tässä yhdeksän vuoden aikana, että juuri se itse tekemisen riemu ja mielikuvituksen käyttö on parasta leikkiä (siis esim itse tehty maja vs. valmis pop up teltta tai itse jumppapallosta ja lelukoreista kyhätyt rummut joita soitetaan äidin puukauhoilla vs. valmis rumpusetti). Joskus kun esikoinen oli pieni, ostettiin kaikenlaisia härpäkkeitä, jotka kiinnosti vähän aikaa ja sitten ne jäivät nurkkaan keräämään pölyä. Sama juttu kaikkien isompien lasten trendilelujen kanssa. Yksinkertainen vaan toimii paremmin, varmaankin siksi että yksinkertaisen saa taipumaan vaikka mihin mielikuvituksen avulla ja siten se myös jaksaa kiinnostaa kauemmin.
krista
16.11.2015 at 10:27Joo sama! Jotenkin vaikka siinä itse rakennetussa majassa on sellainen oivaltamisen riemu mukana – mitä valmismajassa ei välttämättä ole. Valmismaja voi tosiaan kiinnostaa hetken ja muuttua sitten tutuksi/tavalliseksi, mutta itse sohvatyynyistä rakennettu on UUSI just sillä hetkellä :)
Heispi
16.11.2015 at 07:20Onpa kivoja! Pitääkin hankkia jouluksi :) meillä on vähän samaa juttua, eikä se samanlainen lelukaan aina auta. Kai siinä on joku juttu, että toisen kädessä oleva tai toisen leikeissä oleva on jotenkin niin paljon kiinnostavampi. Toisen kädestä tai leikistä ei saa ottaa, mutta voidaan tehdä vaihtokauppaa, joka usein toimii :) toisaalta ihan hyvä, että tulee näitä konflikteja, joita sitten turvallisesti kotona harjoitella. Jos halutaan lelu äidin kädestä, niin tietty sen saa ottaa, mutta veljeltä ei saa. Oppi ja ikä. :)
krista
16.11.2015 at 10:35Joo, sama! Ja sit tuohon vaihtokauppaan meillä on tullut vielä sekin ulottuvuus, että pikkusiskon ollessa pienempi sitä pystyi tietysti hämäämään – mutta ei enää, ja se ei ole reiluakaan. Että vaihtaisi pikkusiskon lelun aina ”huonompaan”. Se on ollut joskus vaikea opetella. Että pikkusisko saa myös leikkiä jollain tooooo-oooosi kivalla jutulla ja isosiskon pitää antaa sen tehdä niin ja odottaa vuoroaan. Sitten saa ottaa, kun toinen on jättänyt lelun pois ja siirtynyt toisiin leikkeihin.
–
Mutta kyllä – jatkuvaa harjoittelua. Ja suuria tunteita, toki. Usein pitää ihan itsekin keskittyä, että miten saa kriisit ratkaistua molempien kannalta mahdollisimman reilulla tavalla. Varsinaista rauhanneuvottelua :)
Silmukan saalistaja
16.11.2015 at 09:22Instassa jo kyselinkin näistä palikoista. Pitää vielä kiittää joululahjavinkistä! Tämä saattaa hyvinkin löytyä meiltä pukinkontista tänä vuonna :)
—–
Meillä pojilla (4v ja 1v) ovat aika fyysisiä leikkijöitä. Saattavat vain kontata peräkanaa kikattaen tai heitellä toisilleen palloa. Viimeisin villitys on se, että isompi istuu potkuauton kyydissä ja pienempi työntää isoveljeä :D nuo pahvipalikat voisivat kannustaa tuollaisiin vähän rauhallisempiin yhteisiin leikkeihin :)
krista
16.11.2015 at 10:46Mä just huomasinkin – mutta vastaanpa tänne, kun koneella on helpompi kirjoittaa kuin kameran näppiksellä :)
–
Meillä tosiaan Seela laittaa vielä kaiken suuhun. Ja ovat kestäneet, vaikka kulmat ovatkin muuttuneet valkoiksiksi niistä, joita on nykerertty. Vähän siitä tietysti pahvimömmöä irtoaa, mutta Seela ei enää onneksi niele suussaan olevaa vaan sylkee sen ulos. Näissä kaikissa kolmessa setissä pahvimatsku tuntuu tosi tukevalta, mutta varmaan laatueroja on eri settien välillä.
–
Mä muuten googlasin ostopaikkoja. Tigerin palikoita en enää löytänyt niiden nettikaupasta – veikkaan, että niiden ostohinta on ollut edullisin (koska Tigerissa on niin halpaa). Barpapapoja löytyi mm. Elloksen nettikaupasta 19,90 e (vähän erilainen malli kuin meillä) ja Titi-nalleja näin Kannelmäen Prismassa (ja nyt katsoin netistä) samaan hintaan, 19,95e. Mutta Titi-nettikaupassa ne on vaan kympin!
–
Ja vertailuna vähän, niin nallepalikoissa se numero on aina palikan sisällä (vähän vaikeammin näkyvillä siis), ulkopuolella on nuotteja ja nalleja. Barpapapassa ja Tigerissä on kivaa se, että palikassa on laskettavia juttuja numeron kanssa yhdessä. Nallepalikassa ei ole laskettavia juttuja, mutta on NALLEJA, mikä tietysti näille fanitytöille on olennaista :D
Piipo79
17.11.2015 at 13:27Moninaiseen käyttötarkoitukseen liittyen nykyiset legot, valmiiksi mietitty paketit, joista ei voi oikein muuta koota) eivät mielestäni kehitä lapsen luovuutta mikä alkuperäinen idea kaiketi on ollut (erityisesti pikkulegot). Monissa paketeissa itse legopalikoita on muutamia kaiken sen muun rekvisiitan kylkiäisenä.
Idi
21.11.2015 at 13:28Harvoin kommentoin mutta nyt täytyy… Kiitos tästä palikkavinkistä ja tiedoksi muille että Tigeristä saattais löytyä hedelmäkuvioituja hurjaan kuuden euron hintaan. Tai mä löysin, myymälöiden valikoima tuntuu vaihtelevan ja tuote-eriä tulee ja menee. :)
krista
21.11.2015 at 13:40Kiva, että kommentoit – hyvä vinkki! Mä oon huomannut Tigerista tuon saman, eri myymälöissä on eri kamoja – ja sit netissä taas ei läheskään kaikkea, mitä myymälästä voi löytyä!