Oi niitä aikoja, kun äidin kanssa tehdyt söherrysaskartelut (mm. täällä, täällä ja täällä) olivat maailman ihanimpia ja päälle vielä tietysti kerrassaan hurmaavia.
Lapsi löysi kaapin perukoilta kierrätysryhmästä aikoinaan ostetun keppihevosen, joka olikin pölyttynyt käyttämättömänä viimeiset viitsen vuotta. Uuuu, keppari-innostus! Keppihevosen valjaat olivat tässä vuosien varrella kadonneet, ja muutenkin katsoimme, että sitä olisi kiva vähän koristella – naapurustossa kun laukkaa vaikka-ja-kuinka hienoja heppayksilöitä.
Askarteluhommin siis! Ihanaa sunnuntaiaamun yhteistekemistä hei – tehdäänpä ensin vaikka ne valjaat! Yhdessä tässä ihanasti askarrellaan, äiti ottaa aamukahvikupin lattialle, pusi pusi pus!
Paitsi…
”Äiti, tuosta tulee ihan ruma!”
”Ei tuo kyllä taida olla hyvä noin!”
”Aika rumat on nuo värit, ei ne oikein sovi yhteenkään.”
”Ei näytä kovin kauniilta.”
Ja lopulta:
”No, ehkä nuo voi olla jotkut varavaljaat.”
Lasten askarteluinto kesti arviolta kolme ja puoli minuuttia. Sitten he lähtivätkin jo pukemaan roolivaatteita viereiseen huoneeseen ja kuuntelemaan Mimiä ja Kukua.
”Huhuu! Kullat? Tehdäänkö me nyt ollenkaan näitä?”
Hiljaisuus.
”Äiti jäi nyt ihan yksin tänne! Ootteko te näistä nyt kiinnostuneita…?”
”Ollaan ollaan”, kuului vastaus. Mutta palasiko kukaan askartelemaan?
No ei.
No perhana. Kun on tässä kerran vielä kahviakin kupissa, niin mä teen sen nyt loppuun itsekseni. Ja koska mun valjasehdotus (vanhoista vauvansukkahousuista tehdyt letit; ajattelin että samalla harjoitellaan letittämistä) oli siis selvästikin ihan ruma, päädyin ”kaunistelemaan” sukkahousulettiviritystä helminauhalla. Ja solmin hepalle parit rusetit. Jo luulisi kelpaavan.
”Tulkaas nyt katsomaan! Miltä näyttää?”
Lapsi otti kepparin vastaan ja silmät syttyivät ihastuksesta.
Pieni kasvatuksellinen osuus sitten – tämä perinteinen vanhemman lausahdus jotain antaessa. Kaikkihan tietää tän.
Eli:
”Nooh? Mitenkäs sitten sanotaan?”
Vastaus tuli välittömästi:
”Naks naks naks (kielellä naputtaen), kun halutaan mennä lujempaa.”
Joo että olepas sitten hyvä vaan.
PS. Oikeasti nauruunrepeämisestäni lapsi tajusi sadasosasekunnissa, että hups kiitoksiahan tässä tietysti kerjättiin. Tuli oikein ylistävät kiitokset sitten perään.
40
Torey
21.8.2018 at 20:34*naks naks naks*
EMMÄÄ KESTÄ. :’D Mutta hienon askartelit! Kyllä kelpaa nyt hevosen kanssa naapurustossa kirmata. Meillä täällä ei muuten kesällä yhdelläkään lapsella näkynyt keppihevosia! Jännä.
https://naissanelioissa.wordpress.com/2018/08/21/lapsista-sen-huomaa-etta-on-tehnyt-jotakin-oikein/
krista
22.8.2018 at 09:20Joo täytyy sanoa, että repesin, tuo vastaus tuli niin ”apteekin hyllyltä” -tyyppisesti :D
–
Meillähän tuo keppihevonen ostettiin tosiaan varmaan jo joskus, kun Silva oli ehkä 1 tai 2-vuotias, mutta ei se koskaan jotenkin lyönyt läpi. Mutta sitten näitä ”paikallisia buumeja” syntyy eli varmaan lapset näki jotkut ratsastamassa tuossa lähitiellä ja sit kaivettiin omakin esiin :) Ja just nyt eilen haettiin kierrätysryhmästä toinenkin, niin molemmilla on nyt omat. Sitäkin pitää tietysti koristella :)
–
Ihana kirjoitus muuten tuo sun! <3
Torey
22.8.2018 at 17:55Kiitos! <3
Saana
21.8.2018 at 21:00Ne on suitset :) T. HoRsEgIRlFoReVeR
Raija
22.8.2018 at 05:08Eikä oo ko päitset. :D
Valjaat on eri juttu. Terkuin toinen heppagirl4ever.
Ihana keppari! Asun jenkeissä ja työkaverit on aina ihan ymmällään, että oikeestiko Suomessa leikitään keppareilla aika vanhoiksikin lapsiksi saakka – oi kyllä! Minäkin aikanaan. :)
krista
22.8.2018 at 09:26Hihi, löytyyköhän vielä kolmaskin nimi – vois kuvitella, että joku ”vanhan kansan harrastaja” tulisi kertomaan, että hei no ITSE ASIASSA Kuusamossa niitä sanotaan nahkikkaiksi, etelä-Pohjanmaalla ne on räästyvitjat ja Karjalassa niitä kutsuttiin lötjöttimiksi :)
–
Tämä kepparibuumi on kyllä hauska! Mun lapsuudessa tällaista ei ollut meidän huudeilla, mutta ehkä nämä on just sellaisia tulevia ja meneviä paikallisia buumeja. Mutta just muutama vuosi sitten ainakin huomasin, että on kaikenlaista keppihevosaskartelupajaa, esteratsastusta ja niin edelleen. Tosi suloista <3
Saana
27.8.2018 at 10:49Riippuu oikeastaan siitä, löytyykö ohjat, kuolaimia ei kuitenkaan näytä olevan. Suitset on ne jotka on päässä ratsastaessa tai ajaessa, mutta niissä on yleensä kuolaimet ja ohjat. Toki kuolaimettomiakin suitsia on. Päitset eli RIIMU (se kolmas nimi!!!!) on päässä muulloin, vähintäänkin talutellessa.
Meinasin jo kirjotella noista valjaistakin jotain, mutta en ehkä lähdekään siihen, tulee pian joku raviharrastaja korjaamaan. En ala levittelemään vahingossa väärää tietoa, mutta ainakaan ne ei ole päässä. :)
Karina
22.8.2018 at 10:11Heh, meilla muutama vuosi sitten lopetettiin kokonaan kasvomaalaus aidin toimesta. Lasten ollessa pienia mun batman- tai perhostoherrykset oli tosi hienoja ja ihania, mutta sitten tuli paiva, jona lapsi meni katsomaan itseaan peilista ja purskahti itkuun kun oli niin ruma. Ei yhtaan saman nakoinen kun kasvomaalien kanssa tulleessa esitteessa. Pari kertaa viela kyselivat mua, mutta kun mun kaden jalki ei siita parantunut, niin meni hermo kaikilta osapuolilta ja kasvomaalaukset on jatetty ammattilaisille. Nyttemmin onneksi ei kumpikaan enaa edes niita kaipaa – eipa tartte jonotella missaan lastenfestareilla puolta tuntia :D
laurasss
24.8.2018 at 08:53Haha! Voi että, minusta tuntuu että mulla on ollut ihan samanlainen keppari, ruskeana tosin. Sellaista paksua villaisen oloista kangasta. Ja lyhyt valkoinen harja, mun hepan silmänvalkuaiset oli kyllä _valkuaiset_ :–D Vau, hieno tuli! Keppariharrastus oli ihana, hypin 7-luokkalaisena vielä niiden kanssa. Ja se liikunnan määrä kun kisoja oli jatkuvasti…
Silloin yritettiin salailla meidän keppareita, oltiinhan jo esiteini-iässä. Lopulta joku luokan poika näki meidät ja seuraavana päivänä koulussa siitä riitti hupia. Mutta meidän opettaja oli loisto, oltiin tekemässä kevätjuhlanäytelmää ja opettaja keksi, että sinne tarvitaan oikein kahteen rooliin ratsastajat ja kuulemma jotkut luokasta tekivät tällaisia itse..? Rooleihin määrättiin vieläpä luokan kovaäänisimmät pojat ja niin he sit kevätjuhlassa karauttivat minun keppihevosillani koko kylän nähden lavalle. Keppihevosista ei tullut pilkkapuhetta enää sen jälkeen :—–D