30 + 0, jei!!!! *)
Silloin viisi viikkoa sitten tämä päivä tuntui niii-iiiiin kaukaiselta – mutta tässä sitä nyt ollaan! Ja vauva on edelleen tuolla mahan sisäpuolella; kaikki maailman aplodit ja fanfaarit tähän!
*) …ja lapsettomille lukijoille kerrottakoon, että tuo mystinen luku tarkoittaa – omituista kyllä – ei etäisyyttä raskaaksi tulemisen arvioituun ajankohtaan vaan etäisyyttä viimeisiin kuukautisiin. Paitsi että mun tapauksessa varhaisultran perusteella annettua arviota, koska pöh mä niistä nyt mitään kirjaa ole koskaan pitänyt…
Eli että nyt on siis 30 viikkoa tasan, eli (loogisesti?) 31. viikko on siis käynnistynyt. Öö niin paitsi että se vauva on vasta noin 28 viikon ikäinen siellä, ja”laskennallisesti” olen kai ollut raskaana jo kaksi viikkoa ennen sitä The Ehkäisytöntä Kertaa. Jep jep. Tosi looginen laskusysteemi. Niin ja 40 on se keskimääräinen raskauden kesto, ja yli 36 viikon syntyviä vauvoja ei enää lasketa keskosiksi. Muistaakseni jotenkin näin.
*******
Tunnelmat täällä ovat jo aika… muhkeat.
Olo oli välillä jo parempi, mutta nyt alkaa taas hen-gäs-tyt-tää. Todennäköisesti silloin viisi viikkoa sitten hengästymisen syy oli notkahtanut hemoglobiini – nyt varmaan tuo maha painaa keuhkoja. Näin arvailen.
Supistuksia tulee edelleen koko ajan ja osa niistä aika kipeitä jo. Pitää mennä sellaiseen etunojaan ja puuhkuttaa. Lisäksi tuo tyyppi on jo muutaman viikon ajan punkenut mahassa yhtä kohtaa (edessä olevan istukan reunalla) niin hemmetin kipeästi, että henki salpautuu.
Naistenklinikan käyrillä olen joutunut käymään pari kertaa makaamassa. Tuon hurjan punkemiskivun takia en ole sinne (toistaiseksi) lähtenyt, kun kipu tuntuisi kuitenkin selvästi liittyvän vauvan liikkeisiin. Ehkä siellä on vaan jotain kiinnikkeitä (multa on aiemmin leikattu umppari) tai jotain…
Arvailuja, arvailuja…
Neuvolalääkäri kertoi peruskäynnillä (pari viikkoa sitten), että kohdunsuu (?) on jo lähtenyt vähän pehmenemään ja lyhenemään, mikä ei ole niin kovin hyvä juttu. Pariin kertaan minulle on väläytetty mahdollisuutta joutua sairaalaan lepoon, mutta toistaiseksi ovat antaneet olla kotona. Neuvolalääkäri vaikutti tyytyväiseltä, kun kerroin palkkaamastamme lastenhoitoavusta – ja Lauran apu onkin ollut aivan korvaamatonta, en olisi selvinnyt näistä viikoista ilman.
Se on silti vähän kummallista, että edelleenkään en ole missään erityisseurannassa, vaan normaalien ”kerran kuussa ilman mitään hyötyä” -neuvolakäyntien ja omien (kahden) Naistenklinikka-yhteydenottojeni varassa. Seuraava neuvolakäynti on tasan viikon päästä. Sen sisältö on luultavasti ”mitä kuuluu?” – ”no ei kovin hyvää” – ”voi voi, no mutta yritä levätä ja soittele Naistenklinikalle, jos olo vielä pahenee”. Toisin sanoen luultavasti siinä tapauksessa, kun lapsivedet menevät. Ilmeisesti tämä on vaan sitä, että mitään ei voi tehdä. Naistenklinikalle kuitenkin kaikki mahdollinen kiitos; siellä ovat olleet ihania ja tutkineet kunnolla.
Että sellaisia raskauskuulumisia. Sanotaan, että raskaus ei ole sairaus, mutta kyllä tämä joissain tapauksissa ihan hemmetin invalidisoivaa (onneksi vain väliaikaisesti) on.
Mutta hei, tämänhän piti olla positiivinen juttu! Hihi näin kai tässä helposti käy, kun alkaa kertoa voinnistaan – ei tässä paljon kehumista ole, vaikka tämä on tietysti tärkeintä: tänään siis 30 + 0 ja edelleen tuo tyyppi on mun mahassa! Jee siis sille, hyväminä hyväminäääh!
Naistenklinikan käyrillä rv 27+5.
Eivätkä nuo raskausviikot muuten ole ainoa pyöreiden kymmenien luku tässä talossa – myös vaaka on iloisesti humpsahtanut uudelle kymmenluvulle. Mutta ei se mitään; neuvolasta tosiaan luvattiin, että saa tulla vaikka 20 kiloa. Nyt on tullut ehkä 13 kg. Viimeksi Silvan syntymään mennessä ehti tulla 16 kg. Eli aika samalla tahdilla taidan pyöristyä kuin viimeksikin.
Hih mutta aika hassua, että mä painan nyt 60 kg ja Joel 70 kg – ja joskus alkuaikoina mä painoin 45 kg ja Joel 80 kg. Eli 35 kilon painoero on kutistunut kymmeneen. Tshihihi ja silloin joskus aikoinaan me huviksemme mittailimme, että mun vyötärö oli kapeampi kuin Joelin reidenympärys (niitä kutsuttiin silloin huumorireisiksi). Nyt mun vyötäröön ei taida olla edes riittävän pitkää mittanauhaa olemassa.
Huumorivyötärö? :)
-Helea- (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 15:21Onneksi olkoon täysistä kympeistä! Mulla on sama juhlapäivä huomenna ja yritän vihjailla (todella hienovaraisesti..) miehelle että mulle pitäis tehdä jotain herkkua sen kunniaksi, kuten mansikkakermakakku jota olen himoinnut melkein koko sen 30 viikkoa :D
Hei noista supistuksista mun piti kysyä. Tämä beibi kun on meidän eka ja on vähän hakusessa mikä kipu on normaalia ja mikä ei. Nyt on pari viikkoa ollut tuolla ns vesirajalla samat kivut kuin alkuraskaudessa oli, eli ihan kuin kuukautiset alkaisi ja se jomotus tuntuu reisissä asti, mutta ei selässä. Ei se kipu kovaa ole, ainakaan yhtä kovaa kun sun omat kuulostaa. Sellaista että saa välillä vähän ähkimään ja tekee mieli hieroa alavatsaa. Onko nämä supistuksia? Vai huomaako ne supistuksetsitten kun niitä oikeasti on? Entäs painontunne alavatsalla, onko se näillä viikoilla ihan normaalia? Aluksi ajattelin että tähän olotilaan nyt vaan kuuluu kaikki tällainen, mutta googlettelu selvensi että kannattaa varmaan ensi neuvolassa jutella näistä varmuuden vuoksi.
Kristaliina
4.2.2014 at 15:28Kannattaa tosiaan jutskata varalta neuvolassa, mutta mun korvaan tuo kuulostaisi supistuksilta. Itsekin Silvaa odottaessa pähkäilin, että ovatko nämä supistuksia vaiko eivät, mutta neuvolassa tunnustelivat, että joo: supistuksia ovat :) Ne synnytyssupistukset sitten kyllä tunnistaa hurjasta kivusta, mutta ennakoivat supistukset just itsekin kuvailisin sellaiseksi puristukseksi ja kovaksimenemiseksi alavatsalla. Mulla ne oli alkuun sellaisia, mutta nyt viime aikoina on tullut kipua myös mukaan.
Ja tuo painontunne saattaisi johtua siitä, jos tyyppi on kääntynyt. Muistan, että Silvalla mulla oli loppuajasta kovasti just sellainen tunne, mutta nyt ei vielä – ja tämä olikin ainakin vielä 2 viikkoa sitten perätilassa.
Mutta en missään nimessä (huh älä vaan ajattele niin!) ole mikään vatsatuntemusasiantuntija, joten ehdottomasti kysele vaan neuvolasta! Mutta tosiaan tutuilta tuntemuksilta kuulostivat. Paitsi että tuonne ihan reisiin asti mulla ei ole kipua säteillyt (eikä kyllä selkäänkään) vaan ihan siinä mahalla vaan…
Mehän mennään vaan päivän erolla siis! Hyviä viimeisiä odotuksia sinnekin!
jörge (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 15:36Sekottaakseni soppaa. Tunnen myös naisia, joiden synnytyssupistuksetkaan eivät ole olleet kivuliaita!!! Törkimykset! Kipu kynnyksiä on niin erilaisia.
Mullakin ekan kanssa supisteli synnärillä silleen, että tädit hihkuivat ”tosi hyvät supistukset” ja itse olin silleen, että tää on mun normaali raskaanaolotila… Synnytyssupistukset sit ihan eri kaliiperia…
-Helea- (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 16:56Millaista se sun kipu sitten on jos saa udella? Mä olen nyt kauhean kiinnostunut näistä eri kolotuksista kun tajusin ettei kaikki niin ehkä kuulukaan asiaan :P Jotenkin kipujen kuvailuja ei meinaa netistäkään löytyä, ihan niin kuin kaikki vaan tietää kun sanoo että ”mua supistelee”. Heh, tulee ihan avuton olo kun tuntuu että on tän asian kanssa niin ulapalla… Mutta näitä eri supistuskipujakin taitaa olla erilaisia henkilöstä (tai raskaudesta) riippuen, ehkä siksikin on niin hankala lukea omaa kroppaa. :) Onneksi on neuvola tällä viikolla niin tulee sekin selvitettyä!
Ja tosiaan, eri vaivoista saisi kyllä varmaan A4:n täyteen tekstiä, jos joku oikein haluaisi tietää tai esittäisi kiinnostunutta :D välillä sattuu kylkeen, liian nopeaa kävellessä kohtu kramppaa, joskus koko alavatsaa särkee, pohkeet jumittaa tai suonta vetää, henkeä ahdistaa jos beibi painaa sisuskaluja pahasti, närästää.. Ihan niin kuin kroppa oikeasti lukisi jostain että jaha, nyt on seesteinen keskiraskaus loppu ja nyt laitetaan tuleva mamma kokemaan mistä ne kaikki muut aina valittaa -raskausvaivat!
Kristaliina
4.2.2014 at 20:47Kivuton supistus on tosiaan mulla sellainen kovaksimeneminen ja jotenkin… …ahdistus – siis silleen että tuntuu tosi-tosi ikävältä, jopa vähän vaikea hengittää ja olla normaalisti. Ja sitten sitä nyt myöhemmin tullutt kipua en ehkä oikein osaa selittää; enemmänkin sellainen painava ja puristava kipu kuin pistävä, ehkä.
Multa aina kysytään, että kuinka pitkään supistus kestää ja mikä on niiden väli. Tuohon mä en ole pystynyt vastaamaan; en nyt enkä Silvaa odottaessa. Silloin, kun alkaa supistaa, supistaa koko ajan – vaikka tyyliin 10 minuuttia. Kun on paikallaan, ei tunnu mitään. Mutta taas jos vähän liikkuu, saattaa supistaa taas uudestaan niin pitkään kuin liikkuu…
Ja sitten tämä ”uusi” kipu, josta bloggauksessakin mainitsin… Joelkin sitä kysyi, enkä oikein osannut sanoa muuta kuin että se on sellaista kipua että sulla ois elävä olento vatsassa ja se täysin voimin puskee johonkin tosi-tosi kipeään kohtaan. Hölmö selitys, mutta siltä se tuntuu :) Sekin kyllä menee kovaksi. Mä ajattelin, että se osuu johonkin istukan reunaan (tuntuu siis aina toisella puolella edessä), mutta mun äiti arvioi, että voisko siellä olla jotain ”kiinnikkeitä” tms. johon vauva itseään nyt jotenkin tosi sitkeästi punkee. Oon vähän kahden vaiheilla, että pitäisikö soittaa neuvolan neuvontanumeroon ja kysyä tuosta…
Joo, nämä kipujen selittämiset on kyllä aika vaikeita :) Ja tosiaan kaikki noista sunkin kuvaamista tuntemuksista on ihan tuttuja: toiset nyt ja toiset edelliseltä raskaudelta – voi apua tätä hommaa, on kyllä aika kovat koettelemukset naisen kropalle!
Marsikka
5.2.2014 at 10:35Mullakin on noita että vauva tuntuu olevan toisella puolella vatsaa työntämässä ulospäin. Se puoli tuntuu tosi kovalle ja on kyllä todella epämukavan tuntuinen (ei kuitenkaan satu, mutta ei silloin kyllä huvita liikkuakaan), mutta toinen puoli on sitten ihan rentona ja pehmeänä. Joku netin syövereissä sanoi että vauva ikäänkuin työntää itseään siliteltäväksi ja niinpä oonkin sitten aina silitellyt kun noin käy ja lopulta vauva sitten vaihtaakin paikkaa.
Taija (Ei varmistettu)
5.2.2014 at 13:48Itse huomasin raskaana ollessani, että omat syömiseni vaikutti vauvan liikkeisiin. Jos vaikka olin tosi nälkäinen ja ruokaa odotellessani erehdyin syömään karkkia, niin tuntui että vauva pönkää mahan läpi ja minun kohdallani tuo kyllä tosiaankin sattui.
Sinulla ei ole varmaankaan ihan raskauden alku menossa, mutta kun supisteluista puhutaan, niin kerrotaan nyt tämäkin. Jos vaikka olisi hyvä vinkki jollekin toiselle :) Alkuraskaudessa huomasin, että liian kireät vaatteet aiheuttivat supisteluita. Iltaisin maha oli kova ja kireä useamman tunnin, mutta heti kun tajusin vaihtaa löysempiin housuihin, niin johan loppui supistelut.
Vierailija (Ei varmistettu)
5.2.2014 at 14:43Alkuraskaudessa kohtu on kyllä niin pieni että sen supistelullakaan ei koko mahaa saa kireäksi. Sen sijaan turvotus (ja ruuansulatusvaivat) on monella sitä luokkaa että vaatteet ahdistaa ja tuolloin toki löysempiin vaihtaminen helpottaa oloa. Tuntitolkulla ei kohtulihas yhtäjaksoisesti edes jaksa supistella kuin synnytyksen yhteydessä jolloin hormonaalinen ympäristö on ihan toinen kuin alkuraskaudessa.
Taija (Ei varmistettu)
5.2.2014 at 17:29No tuo kyllä kuulostaa loogiselta. Nyt kun mietin asiaa tarkemmin, niin muistan itsekin ihmetelleeni, miten olo voi kestää koko illan.
phocahispida
4.2.2014 at 15:23Mun maha oli synnärille mennessä sellainen, että kun tulin 12h vesienmenon jälkeen ilmoittautumaan tulehdusarvojen mittauksiin ja käymään käyrille, kuten olin aiemmin puhelimessa puhunut, vastaanotossa katsoivat minua, sitten mahaa ja kysyivät että: ”Nii–iin?”
No anteeksi, jos ei synnärilläkään näytä raskaana olevalta. Saakeli. :D
Kristaliina
4.2.2014 at 16:04Hehe! Ruumiinrakennejuttuja varmasti. Mulla on kuulemma myös nyt tällä kerralla istukka edessä ja se ilmeisesti teki sen, että se näytti isolta heti alkuunsa. Mutta joo, mulla plompsahtaa vaan kaikki suoraan tuohon eteen näkyville :) Rehellisesti sanottuna sama on myös silloin, kun en ole raskaana ja syön vaan mahani täyteen; PLOMPS ai oot sit just syönyt vai…? :D
Kahvittelija
4.2.2014 at 16:12Mullakin on istukka edessä (viimeksi oli takana) ja olenkin tässä ihmetellyt sitä, että miten kummassa tämä maha NYT JO tuli niin selvästi näkyville, kun taaperoa odottaessani ei näillä viikoilla ollut juuri mitään. No joo, silloin olin muutaman kilon hoikempikin, mutta kuitenkin – tässä raskaudessa tämä maha tuli paljon nopeampaa. Neuvolassa tosin sanottiin, että niin se on ekan raskauden jälkeen yleensä aina. Mutta hyvä tietää, että tuo istukkakin vaikuttaa asiaan.
Onko se muuten vaikuttanut sulla liikkeiden tuntemiseen? Mulle sanottiin neuvolassa viime perjantaina, että ei kannata vielä muutamaan viikkoon odotella liikkeitä, kun istukka on edessä, taaperosta tunsin rv 17 jotain. Odotan niitä vaan niin malttamattomana…
Kristaliina
4.2.2014 at 16:19Kuulemma joo vaikuttaa liikkeiden tunteseen ja ehkä liikkeet ovatkin vähän ”vaimeampia” kuin Silvalla… Mutta selvästi aikaisemmin mä ne liikkeet tällä raskaudella tunsin; hitsi voisin tarkistaa aiemmista bloggauksista, mutta oisko ollut joskus just viikon 17 tuntumassa… Silvan tunsin vasta joskus 20-21.
Kyllä ne varmaan pian tuntuvat sielläkin! :)
Vierailija (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 22:24Aikamoista vatsalihastreeniä pitäisi tehdä parin vuoden välein toistuvien raskauksien väleillä jotta maha ei ekan kerran jälkeen pompsahtaisi nopeasti esiin. Mulla on kolmatta kertaa etuseinäistukka ja liikeet on tuntunee päivittäisinä rv 17+, 15+ ja 17+. Supistelu on alkanut samoilla viikoilla.
Supistusten tuntuminen on tosi yksilöllistä, yllätyskotisynnytyksiä tulee kun kaikilla synnytyssupistuksetkaan ei tunnu sairaan kipeiltä. Itsellä keskiraskauden supistelu on ollut Mahan napakkaa kovettumista ja sellaista ”tiukkaa” oloa. Viimeisellä kolmanneksella supistelu on tuntunut myös alaselän jomotteluna ja alapään vihlontana. Tuolloin on sitten kohdunsuullakin jo hiljalleen alkanut tapahtua. Uudelleensynnyttäjällä kohdun ulkosuun aukiolo sormelle (lääkärin, ei kannattane itse ronklata) ensimmäiseltä kolmannekselta asti on normaalia kunhan kohdunkaula ei ala olennaisesti lyhentyä ennenaikaisesti.
HelloAochi
4.2.2014 at 18:53Hah mä jouduin käymään joskus viikolla 32 labrassa kun pissasta oli löytynyt jotain, niin se labran täti oli ihan että ootkohan sä näitä pissatikkuja käyttänyt aiemmin … ööh joo, kyllä, tässä 32 viikon ajan jatkuvasti (?!). Ei ollut kuulemma huomannut, että olen raskaana. Jaahas.
Silmukan saalistaja (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 15:23Hyvä että pikkuinen on edelleen matkassa, vaikka oma vointisi ei parhaimmillaan olisikaan. Jaksamisia siis!
Itsellekkin raskaana ollessa (ja muutenkin) sanottiin että painoa saa tulla huoletta lisää. Eipä sitä tainnut tulla edes kymmentä kiloa. Muistan kuinka oltiin neuvolantädin kanssa riemuissaan kun vaaka näytti 50kg :D Sen jälkeen en olekkaan ikinä niin ”paljoa” painanut :)
Kristaliina
4.2.2014 at 15:37Hih tulkitsen, että olet samaa ”vertikaalisesti rajoittunut” -kokoluokkaa kuin minäkin :) Hurjiltahan nämä tällaiset lukemat tietysti nättävät, jos olisi keskimittainen, mutta jos pituuskin on miniä, niin se paino on sitten tietysti suhteessa siihen. Muakaan ei onneksi ole noista vaakalukemista huolimatta (sitten teini-iän) kukaan laihaksi nimitellyt, mutta pieneksi yleisesti sitäkin enemmän :)
Paitsi nyt – nyt olen lyhyt ja keskivartalomuhkea :D
Silmukan saalistaja (Ei varmistettu)
5.2.2014 at 08:48Keskivartalomuhkea, hih :D
Juu, samaan kokoluokkaan kuulun kyllä :D Itse sain viimeksi joulukuussa kuulla terveyskeskuksessa olevani ”Painoindeksin alarajoilla” eli asia ilmaistiin niin kauniisti kuin mahdollista :D
Emmi Nuorgam
4.2.2014 at 15:29Mää lohdutan sua! Täällä maha 28+4:
Ja maailman upein työpaikan ikkunan kautta otettu kuva. Pitäsköhän hankkia esim. peili kotiin tai töihin..? :D
Kristaliina
4.2.2014 at 15:32Uuuu taidekuva! Kiitos lohdutuskuvasta, samoissa vatsanmuhkeusasteissa taidetaan olla :)
myrmeli
4.2.2014 at 15:57Hienoja mahoja! Mua naurattaa joka kerta kun erehdyn menemään peilin eteen mahaa tutkimaan. Se on niin absurdin näköinen! Ihan kuin joku lavastemaha, kun napakin on jonkun toisen ihmisen napa eikä mun napa ollenkaan. Parasta on vetää päälle raitapaita, niin näyttää jo vähän huonolta photoshoppaukselta, kun ne raidat vääristyy niin hurjasti :D
Kristaliina
4.2.2014 at 16:01Hihi! Joo, mullakin on joskus sellainen ”oon laittanut tyynyn mahaani” -olo :) Ja joo, se napa… tai siis mikä napa? :D Mulla on vaan sellainenen äärimmilleen venynyt pinkeä juttu, jossa on hieman erivärinen alue muistuttamassa, että tässä se napa joskus oli :D
jörge (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 15:32Onnea!
Koon puolesta voin lohduttaa: mahasi näyttää aivan vaatimattomalta;D Sun olis niin pitänyt päästä mun viereen seisoskelemaan joka paikkaan, kun oon ollut raskaana. Mulle yks kanssa raskailija kommentoi (sillä raskausdiabetes ja aika muhkean näköinen), että mun vieressä on niin kiva aina puistossa seistä vahtimassa omaa 2v:tä, koska sitten hänelle ei koskaan kukaan tule sanomaan, että ootpa iso. Tosin siis kummankin lapsen kanssa sf-mitta nousi reilusti käyrien yläpuolelle, loppupuolella pystysuoraan. Oma lekuri sanoi siitä aina, ettei se kerro mitään lapsen koosta sun kohdalla, sä nyt vaan roikotat kaikkea tossa edessä. Mikä oli kyll niin kauniisti sanottu, koska lopussa nenäkin levis (aikuisten oikeesti).
Tosin tiedän tuskuuden myöskin, ei oo kiva olo, ettei pysty tekee yhtään mitään. Onneks väliaikaista ja onneks ne 25kg lähtee ihan helposti vieläpä pois…
Lueskelin kans kaikkialta noita ”raskaus ei ole sairaus”, mutta jos sitä lukee vähän ulkomaiden tilastoja, niin paljonpa se raskaus edelleen tappaa naisia maailmalla. Suomessa ei tietenkään niinkään. Onhan se hillitön rasitus keholle…
Kristaliina
4.2.2014 at 15:57Joo, ja ennen kuulemma (kröhöm Joel nyt osaisi sanoa tähän tarkemman ajan ja paikankin) naisten eliniänodote nousi rakettimaisesti, kun nainen oli täyttänyt 40 vuotta. Eli kun ei ollut enää ”vaaraa” synnytyksistä, niin yhtä äkkiä eliniänodotekin kohosi valtavasti :)
Mulla kans on luotto siihen, että kroppa palautuu. Tietysti jotain ”muistoja” saattaa jäädä, mutta viimekertaisesta opin kyllä sen, että kun se liikuntainto taas palautuu (siihen toki voi mennä aikaa, mutta ei sillä niin väliä), niin omat mitat on takaisin ihan yllättävästikin. Kun vaan saa taas kiinni siitä terveellisesti syömisestä jne. Mutta alkuun sitä rasvaa tietysti tarvitaankin ihan imetystäkin ajatellen – eli rasva on kyllä ihan tervetullutta tänne :)
Kiitos ”ei se niin paha ole” -lohdutuksista, ja onnitteluista myös! <3
Mari Moilanen (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 15:35Onpa ihana masukuva! Lepoa ja kukkaunia; ja toivon mukaan pikkuinen pysyy ja kasvaa vielä masussa pitkän aikaa :)
Kristaliina
4.2.2014 at 15:58Kiitos kiitos! Tässä alkaa jo ihan optimismi pilkahdella tuon raskauden keston suhteen – enää neljä viikkoa, niin ollaan samoissa ajoissa, missä Silva syntyi! Ja päivä päivältä ollaan tosiaan turvallisemmilla vesillä :)
pilkunviilaaja (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 16:25Se meni kai jotenkin niin,että ennen 37 rv syntynyt on ennenaikainen,ns keskonen tai toisen määritelmän mukaan alle 2500g painoisena syntynyt on keskonen.Yleensä toki molemmat määritelmät täyttyvät samoilla vauvoilla :) Good luck sinne joka tapauksessa :)
Kristaliina
4.2.2014 at 16:46Joo, saattoi hyvin olla 37 – tuo tuli mun ulkomuistista, joka ei välttämättä ole kovin luotettava lähde :) Silva painoi 2505g syntyessään (ja siitä se paino tietysti vähän laskikin), mutta koska tuli viikolla 34 niin laskettin keskoseksi. Mutta ”keskostippoja” eli niitä jotain keskosille annettuja vitamiinitippoja tirppa sai kuitenkin vain muutaman päivän ajan, koska kasvoi sitten niistä hienosti ”yli” :)
Ai joo ja sen oon kans kuullut, että sairaalasta ei pääsisi kotiin ennen kuin 35 viikkoa on täynnä – vaikka kaikki olisi hyvinkin. Eli se on kans ilmeisesti jokin raja :)
Kiitokset toivotuksista!
Miitu (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 20:54Kaipa siinä varmistetaan vauvan voinnin säilyminen vakaana. Meillä oli aikanaan rajana 36 viikko, jolloin pääasiassa nämä edellytykset ”osaa hengittää ja syödä itse ja kaks kiloa on täynnä” on yleisesti ottaen täynnä. Enkä kyllä varmaan aiemmin olisi uskaltanu kotiin tuodakaan… Tosin tilanne oli toki eri, kuin 34-35 viikoilla syntyneen vakaavointisen lapsen kanssa.
Kristaliina
4.2.2014 at 21:25Niinpä – ja kun Silvallahan tosiaan oli vaan se bilirubiini ongelmana sekä se, että ei jaksanut syödä. Niin joo, se kriteeri ei muuten meillä täyttynytkään: mehän siis tultiin kotiin sen nenä-maha-letkun kanssa, kun Silva ei jaksanut syödä, ja käytiin sitten vaan avohoidossa vielä. Viikko taidettiin elää vielä kotona sen letkun kanssa ennen kuin saatiin se pois. Voih <3
suvitus (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 17:04Jep, on täälläkin se kuuluisa ”raskauden ihanuus” jäänyt jumiin jonnekin pahoinvoinnin, huimauksen, heikotuksen, loputtoman väsymyksen ja huonon ihon alle. Ehkä se tosin vielä sieltä löytyy, viikkoja kasassa vasta 11. Toivottavasti Seela pysyy vielä pitkään matkassa mukana!
Kristaliina
4.2.2014 at 22:04Oli mullakin hetki sitä ”hyvinvoivaa keskiraskautta” – sopivasti silloin reissun aikaan; auringolla, lämmöllä ja lomalla varmasti osuutta asiaan :)
Toivottavasti sielläkin pian helpottaa alkuvaivat!
M-M
4.2.2014 at 17:36Onnea ja tuo maha on ihana :)
Marsikka
4.2.2014 at 18:43Jes, todella hienoa! :)
Nannannaa
4.2.2014 at 18:58Jee, mahtavaa! :) Ja masuhan on vallan ihana. <3
Titiomm (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 19:20En oo välttämättä vielä täällä kommentoinutkaan että mulla on laskettuaika ihan samoihin aikoihin sun kanssa. Mulla on tänään 29+6. Painoa on tullut nyt reilu kymmenen kiloa, ja oon jo kiilannut miehen yli vaa’alla. Mut ollaankin melkein saman pituisia.
Ompa jännää että kumpi meistä päätyy synnyttämään eka! Mulla on mennyt kyllä raskaus tosi hyvin, jos ei huomio omia henkisiä katastrofitiloja (=”onko tää lapsivettä?!?”). Saikullakaan ei oo tarvinnut olla ollenkaan.
Kristaliina
4.2.2014 at 22:08Päivän ero siis meilläkin! Mä veikkaan, että mä oon ensin :) Vaikka eihän sitä tosiaan koskaan tiedä, vaikka menisi täysiaikaiseksikin – etenkin nyt, kun oon Laura-hoitajan avulla pystynyt välttämään kaikki nostamiset.
Vau, mäkin toivoisin tuollaista ”tervettä raskautta”. Silvan kanssa jouduin jäämään saikulle joskus siinä viikon 29 tietämillä (just noiden supistusten takia) ja nyt olisin joutunut varmasti jäämään jo aikaisemmin, jos töissä olisin ollut… Mulla on varmaan vaan supistusherkkä kohtu niin kuin joillain on. Joka kropassa omat klenkkansa, mulla siis kai tämä :)
Hyvää viimeistä kymppiä sinnekin, ja viestitähän jatkossakin, että miten siellä voidaan – ja että kumpi meistä oli sitten loppujen lopuksi ekana :)
rinkeli (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 19:54Sen mä sanon, että ihminen joka on keksinyt lauseen ”raskaus on naisen parasta aikaa” on täys tolvana.
Kokoajan uutta vaivaa vaivan perään! :D joka paikkaa kolottaa ja sattuu ja aaaaaa millon tää loppuu!
Ainoita mitä saan kropassani kiittää, on se, etten ole lihonut kun 3kg vasta ja oon 23+3 :)
Tsemppiä loppuaikaan Krista! :)
Kristaliina
4.2.2014 at 22:10Joo, ja se ”ihana raskauden hehku”. Jepjep. Nojoo, on se hehkukin olemassa varmaan jossain vaiheessa, mutta on tämä kyllä aika tuskaistakin välillä :) Ja sujuuhan se joillain ilmeisesti vähemmilläkin vaivoilla – voi ne onnelliset!
Samoin, tsempit sinnekin!
M-M
5.2.2014 at 12:28Millaa odottaessa olo oli kuin ei olis edes raskaana. Paitsi tieten se iso maha, joka esti kenkien laiton. Ei mitään raskausvaivoja, supistuksiakin oli vasta, kun alettiin käynnistää.
Nyt on pahoinvointia, närästystä, on jopa niitä supistuksia, jos erehtyy vähän lumitöitä tekemään. Ja vielä olis monta kuukautta jäljellä…
rinkeli (Ei varmistettu)
7.2.2014 at 17:15Noniin, vielä paranee! Nyt oon saanu minäki lääkäriltä ukaasin, että jossen pysty olee rauhallisempi töissä niin joudun minäkin sairaslomalle, supistusten takia.
Tää on niin mahtavaa :D
Kristaliina
8.2.2014 at 22:54Voi ei! Varsinkin täysmakuulle joutuminen on kyllä kamalaa, se koettelee hermoja pidemmän päälle. Nyt mulla on onneksi ollut vain tällaista ”puolimakuuta” toistaiseksi – toivottavasti pystyn tällä pysymään kunnossa niin, että täysmakuuseen ei tällä kertaa joudukaan… Toivottavasti sama myös sulla!
Mutta jos saikkumääräys tulee, niin jää ihmeessä lepäämään – ”työn sankari” ei kannata tässä asiassa olla!
-katj (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 20:52Hienoa että vauva on vielä masussa! Oma on nyt 10kk ja ekan kerran meinasi syntyä viikoilla 33+3 ja kohdunsuukin ehti aueta 3cm, mutta niin vaan kotiin päästiin vielä yhtenä kappaleena ja vauva malttoi oottaa viikoilla 36+4 =) Mukavaa loppuraskautta sulle, vaikka se varmasti melko tukalaa alkaa olemaan!
p.s. Oon katellut uutta subwayn mainosta, on ihan Joelin näköinen mies siinä :D
Kristaliina
4.2.2014 at 22:12Vau, hienon ”lykkäyksen” saitte ja ihan tuonne turvallisille ei-enää-keskonen -viikoille asti. Siinä tähtäintä meillekin!
Hih, täytyypä tsekata, jos jostain sen näkisin (telkkari ei taaskaan ole paikoillaan meillä, mutta jos vaikka netistä löytyisi)… Mutta ei se Joel ole. Tietääkseni :)
Raissi
4.2.2014 at 20:53Voi noita teijän painojuttuja… Meikäläinen se purjehti sellaisissa lukemissa koko tämän toisen raskauden ajan, että pelkäsin vaa’asta numeroiden loppuvan (no ei sentään ihan kirjaimellisesti). Enkä todellakaan ole pitkä, en edes pykmirajaa ihan ylitä. Turvonnut norsu kuvaa ehkä lähimmin silloista ulkomuotoani. Huoh! 10,5 kuukautta on nyt synnytyksestä, enkä todellakaan ole edes vanhoihin mittoihini palautunut. Mutta pah, en jaksa strssata. Itepähän kiloni kannan. Kyllä tässä pikkuhiljaa alaspäin painossa onneksi mennään :D
Ihanaa, että vauva siellä vielä kellii <3 Seuraava tavoite sitten vkoon 35 :)
Kristaliina
4.2.2014 at 21:23Joo ja enhän mäkään vielä tuossa vaiheessa ollut palautunut, en ollenkaan! Ekat 9 kk synnytyksestä ”mittoihin palaaminen” ei ois voinut vähempää kiinnostaa. Sitten vuodenvaihteessa (kun Silva oli syntynyt huhtikuun alussa) tuli sellainen sykäys, että hei nyt oma peilikuva takaisin. Se vaati sellaisen sisäisen motivaation, ja sitten se sen jälkeen tapahtuikin melkein itsestään, kun vaan innostui taas liikkumaan ja alkoi nauttia siitä.
Niin mä varmaan ajattelin tämän toisenkin suhteen tehdä. Ihan tyytyväisenä imetän ensin rasvaista maitoa lapselle omista kiloista piittaamatta – ja sitten kun se liikuntasykäys tulee, niin lähden sitten taas sen mukaan :) Stressata en aio!
Joo, seuraava tavoite vois olla tuo 35. Tai myös 34 on ok, koska silloin Silvakin syntyi ja silloin kaikki meni hyvin :)
Raissi
4.2.2014 at 21:25Pygmirajaa siis… Pohjoisen tytölle on vähän vaikeita nuo G:t ja D:t, kun ei niitä meilläpäin juuri käytetä. Meijjän, teijjän, kikolo, panaani, teutorantti, ratio…
Raissi
4.2.2014 at 21:30Minun poika syntyi viikoilla 36+2 ja oli jo niin hyvissä voimissa, että ekan yön tarkkailun jälkeen pääsi minun viereen. Puolikeskosesta puhuivat silloin… Mitä lie sekin tarkoittaa. Kotiin päästiin parin päivän sairaalassaolon jälkeen.
Nyt se on 180 senttinen jässikkä. Puolikeskoisuudesta ei ole tietoakaan :) Se 34 on hyvä tavoite. Kaikki päivät sen yli on sitten plussaextraa, hih,
Sodapop (Ei varmistettu)
4.2.2014 at 21:02Jee, onnittelut kolmenkympin täyttymisestä! Täälläkin ollaan huomenna *poks poks* päästy raskauden puoliväliin, 20+0:) Ihmeen paljon nopeammin aika menee nyt kuin eka raskaudessa, oletteko muut huomanneet samaa? Esikoisesta tiesi aina tarkalleen milloin on 8+3, milloin 19+2 jne, nyt muistaa suunnilleen missä mennään, ja humps, yhtäkkiä ollaankin jo puolivälissä! Omakin maha alkaa kiitettävästi kasvaa ja möyrintää on tuntunut jo sen verran kauan ja voimakkaana, että epäilen istukan olevan nyt jossakin muualla kuin edessä (esikoisesta oli etuseinässä).
Teidän perhe on muuten bongattu! Tänään erään Vantaalla sijaitsevan lastentarvikeliikkeen parkkipaikalla. Olimme oman perheen kanssa juuri tuplaratas-pohdinta-kierroksella ja siinähän te olitte parkkiksella, ihan ilmielävänä. :D
Kristaliina
4.2.2014 at 21:18Hih, oikein bongattu – ja samalla asialla mekin oltiin :) Oisitte tulleet moikkaamaan! Tuplarattaista muuten tulossa lähiaikoina bloggausta!
Ja joo, mulla kans meni tuohon viikon 25 tuntumaan asti, että aina piti kalenterista tarkistaa viikko – ei tosiaan yhtään ois muistanut muuten. Mutta nyt, kun ennenaikaisuus alkoi jännittää, on raskauspäivät ja -viikot tiennyt välillä ihan tuskaisenkin hyvin :) Ehkä se nyt helpottaa, kun tuo 30:n rajapyyki meni yli!
Onnittelut puolivälin saavuttamisesta! :)