Pyöreitä kymmeniä vol. 2

Pyöreitä kymmeniä tänään, eli rv 30+0, jee!

Kahdeksan vuotta sitten täsmälleen samalla otsikolla, samoilla raskausviikoilla kuulumiset täällä.

Kuten kahdeksan vuotta sitten, myös nyt truuttaan ilmaan kaikki mahdolliset fanfaarit: haastavista viikoista huolimatta vauva edelleen vatsan sisäpuolella, jahuu!

Kaikkein huolestuttavin aalto supistuksia – se pääsiäisen ajomatkan aiheuttama – on nyt takana päin ja vointi on olosuhteisiin nähden oikein hyvä. Edelleen liikkuessa supistaa, mutta ei enää kipeästi. Ja päivän mittaan pötköttelemällä saan tilanteen (ainakin just nyt) hyvin pysymään hallinnassa. En ole tällä hetkellä pötköllään enää (lähes) koko päivää, vaan liikun rauhallisesti silloin, kun tarvetta on. Enimmäkseen kotosalla, mutta myös satunnaisesti esimerkiksi lapsia menoihin kuskatessa tai kierrätysryhmänoutoja hakemassa. Mutta sellaiset 4-5 erää tunnin tai puolentoista pötkötystä kun otan päivään ja muuten verkkaisen tahdin kaikkeen liikkumiseen, niin hyvin tunnen pärjäileväni.

Olo on jopa aika optimistinen. Esikoisen vedet menivät 34+0, seuraava tavoitteeni on päästä vähintään siihen. Se täyttyy toukokuun viimeisellä viikolla. Mutta just nyt tällä menolla en ihmettelisi, vaikka tässä mentäisiin ihan kesäkuun alun puolelle asti!

Eilen oli neuvola, sellainen puolen tunnin käväisy. Tuntui nopealta, mutta mikäpäs siinä, kun kaikki kerran oli hyvin. Jos olisi ollut jotain häikkää jossain arvossa, niin varmaankin siihen oltaisiin paneuduttu enemmän.

Verenpaine oli hyvä kuten mulla aina, 107/75. Olin vielä juuri puuhkuttanut sisään ja maskini alla portaiden nousun jälkeen ihan hengästynyt – nooooouh, älä vielä mittaa – joten olin ihan positiivisesti yllättynyt, että heti ekalla mittauskerralla tuli tuollainen tulos.

Hemoglobiini oli laskenut, mutta varmasti rautakuurin ansiosta ei kovin paljon. Syksyllä se oli muistaakseni 139, viime mittauksella 119 ja nyt 111. Eli rautakuuri jatkukoon. Mutta mulla ei ole mitään raudanpuutteen oireita, joten hyvin menee senkin puolesta.

Sf-mitta oli viimeksi eka kertaa mitattuna isoimman käyrän yläpuolella, mutta nyt se oli laskenut nätisti jonnekin vähän keskiarvon yläpuolelle, 28,5 cm.

Vauvan sydänäänet olivat normaalit, +145.

Se pissaliuskatesti oli normaali myös. Ja sokerirasitustestin tulokset tarkistettiin, niissäkään ei ollut mitään.

Ja painoa mulle oli tullut tasaiseen tahtiin ihan sopusuhtaisessa määrin, eli nyt plus 10 kiloa ensimmäiseen punnitukseen verrattuna. Se on muuten näköjään myös 10 kiloa enemmän kuin viimeksi tässä vaiheessa raskautta, mutta eipä siitä sen enempää, ihan sama.

Synnytysajatuksista kysyttiin ja vastasin jotenkin tyylillä ”ei mitään sen kummempia odotuksia, se on sujunut kahdesti niin eiköhän sieltä kolmaskin tule ulos”. Heh en siis varsinaisesti tainnut virittäytyä keskusteluun. Sain kuitenkin mukaani lomakkeen, joka sitten annetaan synnyttämään mennessä.

Joten tällaisella mittaustulostaustalla ei ehkä ihmekään, että tällä käynnillä ei kauan nokka tuhissut (onneksi ei kirjaimellisestikaan). Mutta se oli vähän hassua, että seuraava käynti on vasta kesäkuun alussa – se on sitten neuvolalääkäri. Ja oman terveydenhoitajan/kätilön tapaaminen on seuraavan kerran vasta juhannuksen tienoilla. Ahhhaha, vauva on silloin varmaan jo syntynyt.

Vääristääköhän aika muistikuvia, mutta tuntuu, että aiemmilla raskauksilla näitä oli paljon enemmän!

Jossain vaiheessa tässä on pyörähdetty siis keskiraskauden parista ihan oikeasti sille kolmannelle kolmannekselle. Vau.

Krempat eivät ole keskiraskautta kummempia: mulla ei oikeastaan ole muita vaivoja kuin nuo supistukset. Ja hengästys toki, kun vatsa painaa keuhkoja. Yöuni myös on pätkittäistä, kun alempi kylki kipeytyy noin 45 minuutissa ja kyljenvaihto ei enää käy niin sutjakasti. Mutta mikään näistä ei oikeastaan tunnu sellaiselta, että edes tulisi mieleen sellainen valittamisen ja voivottelun tarve. Tässä sitä ollaan, tällaista tää on.

Kunhan nuo supistukset pysyvät kurissa, se on mulle se ainoa juttu.

Vauva muuten potkii pal-jon, oikein aktiivinen pikkutyyppi siellä. Edessä olevan istukan vaimentava efekti on muistoa vaan, haha. Öisin joskus ihan tärähdän hereille, kun tulee kunnon muksaisu. WU-TUM. Suhtaudun kaikkiin liikkeisiin ja potkuihin ilolla: tietääpähän, että siellä on vauva, jolla todennäköisesti kaikki on hyvin.

Ohje on edelleen mennä herkästi Naistenklinikalle tarkistukseen. Itse elelen edelleen päivä kerrallaan ja raskausviikko kerrallaan, aina uudesta luvusta iloisena – ajatellen, että jesh tämänkin päivän tai viikon vauva sai rauhassa kasvaa mahassa.

Hyvillä mielin siis tänään pyöreillä kymmenillä. 30+0, jahuu!

57