Kreisi pyykkimuija goes Espanja

Täällä Espanjassa pyykki kuivuu ulkona auringossa ja tuulenvireessä about sekunnissa!

Paitsi silloin, kun on viileä ja kostea ilma, jolloin se ei kuivu viikossakaan.

Siitäpä sitten. Kreisi pyykkimuija muuttuu täällä vielä kreisimmäksi, kun pyykinpesuyhtälöön on ilmestynyt kaiken lajittelun, ripustamisen ja kaappiinlaiton lisäksi myös säätiedotusten seurailu ja sen suhteuttaminen pyykin määrään. Ja päälle vielä pyykkitelineen siirtely paikasta toiseen.

Yleensä enimmäkseen johonkin tielle.

Tästä ei pääse kulkemaan kaapille, vessaan, makkariin ja lastenhuoneeseen eikä Joelin työhuoneeseen. Kun nämä siirtää, ei pääse ulko-ovelle. Ajatellaanpa tilannetta, jossa oot lähdössä ulos, haluat ulkovaatteita kaapista ja käydä vessassa ennen lähtöä (ja hakea vielä lastenhuoneesta unohtuneen unilelun). Aaaaaargh!

Auringonpaistetunnit? Tuulen suunta? Ilman kosteus? Puuskittaiset tuulet (ja mistä päin)?

JESH, nyt äkkiä pyykkiä pesemään!

Hyvin kuivuu, mutta riskit ovat selvät.

Paras tilanne on aurinkoisella kelillä klo 11-17; siihen kohtaan täytyykin tietysti huolella optimoida mahdollisimman paljon pyykkiä telineille (että ovat valmiina ulos laittettavaksi heti klo 11) ja telineet ulos maksimaaliseksi auringonpaisteajaksi. Alkuun uima-altaan kyljelle, ja myöhemmin iltapäivällä siirto pihan toiseen laitaan. Illalla ne ovatkin sitten melkein kuivat. Jos ne muistaa nostaa illan viiletessä sisään. Jos ei muista, niin… no otetaanpa huomenna uusiksi.

Ja sitten täydellisesti sujuneen pyykinpesuoptimoinnin jälkeen ei hemmetti vie paistakaan ja sulla on eteinen täynnä sitä *vapaavalintaisia sadattelusanoja tähän* pyykkitelinettä niin että siitä ei kukaan mahdu kulkemaan ärrin murrin.

Sit jos on kolme päivää pilvistä ja kosteaa, niin hukut likapyykkiin.

Sit jos kolme päivää paistaa, niin hukut kuivuvaan pyykkiin.

…ja SIT jos kuvittelet, että HEI NYT on mahtava pyykinkuivumistuuli, niin on siinä sitten tietysti vielä tämäkin puoli:
(tuttu jo parin kuukauden takaa)

Juu. Mulla on niiii-iiiin ikävä meidän puutalokodin pyykinlajittelu ja -kuivaussysteemiä. Nuo kaatuilevat ja joka paikan tukkivat telineet on suoraan s*tanasta.

 

 

PS. Punaista. Vastaus on aina punaista.

Ja kysymys siis on, että ”minkä väristä nyt kannattaisi pestä, mistä väristä on eniten likapyykkiä” > kaadat pyykkikorin sisällön lattialle ja alat lajitella. ÄLÄ TEE SITÄ. Koska punaista. Vastaus on aina punaista.

29

You Might Also Like

  • Maaritanneli
    8.2.2018 at 15:12

    😀👺Muistan niin hyvin tuon saman Turkin talvessa. Pyyhkeethän ei kuivu ikinä!!
    Käytin joskus apuna sellaista puhalluslämmitintä, millä muutenkin lämmitin esim. Kylppärin, jotta sinne pystyi menemään suihkuun.

    • krista
      8.2.2018 at 15:17

      Joo pyyhkeet on ihan mahdottomia! (paitsi jos pääsee olemaan pitkään hyvässä auringossa) Suihkun jälkeenkin pyyhe on märkä vielä vuorokauden kuluttua… Iyyyh. Ja käsipyyhe about ikuisesti märkä. Siksi tulee ehkä vaihdettuakin pyyhkeitä aika usein, mikä aiheuttaa taas lisää pyyhepyykkiä…

  • Ribis
    8.2.2018 at 15:37

    Täällä Länsi-Saksassa on vähän sama kosteus-ongelma näin talviaikaan pyykkien kanssa. Me ratkaistiin asia (jo vähän ennakkoon, ennen pahinta kosteuskautta) hankkimalla kuivausrumpu. Isompi investointi, mutta perustelimmebtämän itsellemme näillä kosteilla talvella ja alkukesästä syntyvällä kolmosella (pyykin määrä kasvaa taas…) Heitän koko pyykkikoneellisen pyykit aina suoraan rumpuun. 20min kuivatus, sitten tummista pois ne ei-rumpukuivattavat (mm. Lakanat, koska rypistyvät, farkut, aikuisten hyvät paidat ja lasten uudemmat vaatteet). Nämä ripustetaan loppukuivumaan, mutta kuivuvat hyvin, kun pahin märkyys on jo poissa. Ja vaatteet tulevat näin ihanan sileiksi!

    Mutta samaistun/ymmärrän ongelman. Pyykinpesuoptimointia ja sään armoilla elämistä – ei kiva.

    • krista
      8.2.2018 at 16:38

      Mä oon Suomessa rimpuillut sitä kuivausrummun hankkimista vastaan – kodinhoitohuoneen rempan yhteydessä jo hellyin ja sille varattiin tilakin, mutta kone edelleen ostamatta. Mutta TÄÄLLÄ se rumpu olisikin… ei pelkästään ”ihan hyvä” vaan mallia ”ihan pelastus”. Pienet vaatteet vielä kuivuvatkin, mutta just nuo yllä mainitut pyyhkeet ja lakanat myös. Jos olisi vakituinen asumus täällä, niin hankkisin!

  • Periaatteen Nainen
    8.2.2018 at 15:45

    I feel you. Tekis mieli vaan hillua alasti (ja välillä on pakkokin kun ei oo puhtaita ja/tai kuivia vaatteita) mutta sekään ei oo näillä lämpötiloilla vaihtoehto.

    • krista
      8.2.2018 at 16:39

      Mä oon miettinyt jotain kertakäyttöisiä paperivaatteita, hmmm… :D

  • Magritte
    8.2.2018 at 22:30

    Meillä se on aina sinistä. Aina. Mut lapset onkin poikia. :D

    • krista
      8.2.2018 at 23:04

      Hehe, tässä se sit alkaa näkyä :D Meidän vanhemmalla ollut pitkään jo ”pinkki kausi”, mutta onneksi sisko huolehtii vielä krokotiilinvihreän pyykin tuottamisesta :)

  • Mari
    8.2.2018 at 22:44

    Sinistä. Meillä se on aina sinistä. T. Kahden pojan äiti ja yhden miehen vaimo, joka myös tykkää sinisestä :D

    • krista
      8.2.2018 at 23:05

      Meillä muuten tätä punaisuutta tuo lisää vielä Joelinkin punaiset paidat, ja mulla taas on tosi paljon keltaista ja oranssia, jotka myös pesen (jos ovat yksivärisiä) punaisten kanssa samassa :) Sinistäkin toki tulee, mutta sini-turkoosi-vihreän määrä on tavalliesti vasta kolmas, valkoinen on siinä kakkosena :)

      • Mari
        9.2.2018 at 23:17

        Meillä kakkosena on niinkin jännittävä väri kuin musta (musta-harmaa) :) Oon minimoinut lajittelun tarpeen muuten neljällä erillisellä pyykkikorilla; heti näkee et niitä sinisiähän piti taas pestä ;)

  • Amanda
    9.2.2018 at 15:43

    Olisiko mitään apua siitä, että laittaa pöytätuulettimen puhaltamaan tuolta kuivaustelineen päädystä pyykkien väleihin? :D Näin meillä tehdään kesäisin (siis ihan täällä Suomessa kyllä) silloin kun ei saa pyykkejä ulos kuivumaan, kun pöytätuulettimet on kuitenkin nostettu varastosta esiin helteiden varalta (ja silloin tuuletinta tulee käytettyä, vaikka niitä helteitä ei olisikaan…).

    • krista
      9.2.2018 at 15:48

      Joo tää on hyvä! Vähän sellaista me harrastetaankin, kun täällähän on tuollaisia ilmalämpöpumppuja, jotka ovat päällä iltaisin. Ne puhaltavat vaan just kulkuväylille, luonnollisesti :D Mutta yöksi voi sellaisen alle telineen laittaa, sit vaan täytyy olla kompastumatta yöllä matkalla veskiin :)