Huomasin keskiviikkoiltana juuri ennen nukkumaanmenoa meilin: Yleltä oli laitettu viestiä, että tulisinko seuraavana päivänä (torstaina) Yle Puheen iltapäivään keskustelemaan vanhemmuudesta sosiaalisessa mediassa.
Iiiiiik. Äääää. Ööööö. Apua. Joooo!
Ja kun Joel vielä onnistui pikajärkkäämään torstai-iltapäivänsä niin, että pääsi tavallista aikaisemmin kotiin viemään Silvaa muskariin, niin mikäs siinä – sillä aikaa, kun tirppa ja isi paukuttivat rumpua musiikkikoululla, meitsi lähti kohti Pasilaa ja sitä isoa Ylen taloa.
Jännää!
Bloggaaja oikeaoppisesti tietysti päivitti Instagraminsa Ylen Ison Pajan aulassa.
Tunnelma radiostudiossa oli yllättävänkin rento – ja sen ansiosta vastoin kaikkia ennakkokuvitelmiani en edes (kovin paljon) jännittänyt. Välillä kyllä ihan totaalitipahdin kärryiltä; toinen keskustelija, 875 grammaa -Facebook-sivun aikoinaan perustanut Tomi Takamaa, vastasi moneen kysymykseen ensin. Ja hänen vastaustaan kuunnellessani saatoin yhtä äkkiä havahtua tunteeseen, että aaaaaaa apuaaaah mikäköhän se alkuperäinen kysymys oli…? Onneksi ammattitaitoiset toimittajat havaitsivat ahdinkoni, ja he joko sujuvasti toistivat minulle kysymyksen tai sitten esittivät kokonaan uuden. Huh – kiitos!
Mutta hei olipa kiva olla mukana tuollaisessa ohjelmassa, jossa oikeasti keskusteltiin. Puheelle oli varattu riittävästi aikaa (ei mainoskatkoja), ja toimittajat ja vieraat olivat sellaisessa samanlaisessa rennossa ja hyväntuulisessa juttelumoodissa. Mukavaa kerrassaan.
Pariin kohtaan jäi kovasti päälle fiilis, että ääääh kun olisin vielä ehtinyt sanoa tähän aiheeseen tämän – esimerkiksi siitä vertaistukiasiasta olisin mielelläni jatkanut vielä Tomin kommentin jälkeen, tuli niii-iiin monta asiaa mieleen. Mutta aika kuluu ja lähetys etenee. Ehkä joku haluaa kysyä multa siitä jotain joskus toiste :)
Niin hei ja ohjelman voi siis kuunnella Yle Areenalta täältä!
Noooh, miltäs kuulosti? :)
kontaktimuovi
20.1.2014 at 14:30pääsin vasta tänään kuuntelemaan tämän pätkän. hassua, miten oma kuva äänestäs ei ollu tuonne päinkään. miunki on yhdyttävä muihin kommentoijiin siinä mielessä, et olin kuvitellut äänes möreemmäks. :)