Rairuoho – check!

Viime vuonna oltiin vähän myöhässä (ylläri) noissa rairuohoasioissa, ja hienot istutuksemme näyttivät pääsiäisen lähestyessä tältä.

Nyt aikaa kasvamiseen on pari viikkoa – luulisi, että ehtii! …vai ehtiikö?

Viimeksi mä taisin sijoittaa unohtaa astiat vaan ihan sellaisinaan tiskipöydälle. Ja itämiseen meni muistaakseni kyllä yli viikko, vaikka pussissa puhuttiin viidestä päivästä. Lisäksi ruohosta tuli jotenkin… …harottava :) No, Silvalle kelpasi kuitenkin silloinkin mainiosti – eikä sitä ruohoa sittn tietysti ”koisteiden” alta juuri näkynytkään. Todistusaineistoa täällä.

Omasta lapsuudestani muistan hämärästi, että multa laitettiin joskus hedelmäpusseihin? Niin kauan, että alkaa itää? Hmm.

rairuoho pussissa

Ehkä kelmu olisi parempi?

Ja valoisalle paikalle ikkunalle vai mitä? Vai öö ensin hämärään ja myöhemmin vasta valoon?

Joo joo joo oli siellä pussin kyljessä ohje, mutta ei siinä tällaisista jutuista puhuttu.

rairuoho ikkunalla

Ha ha ei kovin esteettinen ratkaisu.

Myös Seela pääsi tänä vuonna osallistumaan ensimmäistä kertaa istutushommiin. Ja erittäin tomerasti osallistuikin. Sattuneista syistä varsinaisesta multashowsta ei ehtinyt tallentua kameralle todistusaineistoa. Tai siis multaa päätyi toki kuppiinkin (tuo jälkimmäisen kuvan kuppi oli Seelan), mutta huomattavasti vähemmän kuppiin kuin mm. suuhun, lattialle, hiuksiin ja kynsien alle.

Toivottavasti ruohonsiemenet eivät ole myrkyllisiä.

Onko teillä jo istutettu ruohot?

18

You Might Also Like

  • Heispi
    12.3.2016 at 16:17

    Viikko siihen taisi meillä mennä viime vuonna, ehtii siis vielä :) koivun oksia pitää hakea sisälle, jotta olisivat hiiren korvilla pääsiäisenä :)

    • krista
      12.3.2016 at 22:46

      Hei pitäisköhän itselläkin…? Se kai myös on pääsiäisperinne? Mä en omasta lapsuudesta muista sellaisia, pajunkissat vaan, mutta ois kiva saada kyllä vähän vihreyttä maljakkoon!

      • Heispi
        13.3.2016 at 13:34

        Niistä tulee niin kivoja ja mulle aina tosi kevät fiilis :) mummu askarteli viime vuonna meille sellaisia origamipupuja roikkumaan oksista, on niin kivannäköisiä ja naperot tykkää :)

        Puhaltelin munia tyhjiksi kokkaillessa, maalataan niitäkin kunhan kuivuvat :)

    • jhhh
      13.3.2016 at 09:17

      Mä hain koivunoksia jouluksi maljakkoon. Tarkotus ei ollu vihertää, mutta kuinkas kävikään:D. Siitepölyä pitkin pöytää. Oksat läks parvekkeelle, jossa ne on yhä. Saivat kaverikseen narsisseja eilen. Ei lasituksia meidän partsilla, oonkohan liian optimistinen vai selviääkö ne:-o? Ihanaa, ku on kevät!

      • krista
        13.3.2016 at 22:57

        Niin joo Joelilla on koivuallergia – se ei ehkä arvostais, jos toisin ne sisälle pölyttämään :D

        Aijaijai narsisseja pitäis saada kans! Ihania!

  • eppunen
    12.3.2016 at 16:29

    Meillä vielä suunnitteilla, viime vuonna Papun kanssa askarreltiin maitopurkeista kivat rairuohokipot, mitähän sitä tänä vuonna kun ei ihan samanlaisia viitsisi tehdä… Pitäisi varmaan myös kokeilla tuota lasten kanssa istutusta, viime vuonna en uskaltanut :D

    • krista
      12.3.2016 at 22:48

      Oi se ois kyllä huippua, jos ois vielä askarrellut itse astian… Meillä ei just nyt aika/viitseliäisyys riittänyt – laitoin tuohon samaan lasikippoon, jossa oli ruohot myös mun omassa lapsuudessa. Sitähän siis voi kutsua PERINTEEKSI eikä laiskuudeksi ja mielikuvituksenpuutteeksi :D

  • Salalla
    12.3.2016 at 16:40

    Muutaman reiän mä noihin pusseihin leikkaisin ja yks vinkki tosiaan on laittaas kylvämiaen jälkeen pimeään itään, itse en oo testannut, mutta oon kuullut toimivan.

    • krista
      12.3.2016 at 22:49

      Ai meinaat, että reikiä…? Joskus mä lapsena muistankin, että homehtui! Menen leikkelemään :)

  • kukka
    12.3.2016 at 18:12

    Helpommalla pääsee kun kastelee talouspaperia ja laittaa sen päälle siemenet kasvamaan. Meillä ainakin toimii! Ja kelmua päälle kunnes alkavat itää.

    • krista
      12.3.2016 at 22:50

      Hitsi ja mä ihan asiastatehden lähdin multaostoksille! Ens vuonna täytyy kokeilla tuota talouspaperikikkaa!

  • Riina
    12.3.2016 at 22:23

    Hyvä, kun muistutit! Onneksi kaapissa on vehnänsiemeniä. Vehnänoraksen voi kasvatuksen jälkeen mehustaa, tai jauhaa suussa, kuin purkan, niin saa vihermehut samalla :D

    • krista
      12.3.2016 at 22:52

      Jossain mainittiin myös herneenversot! Se ois aika kiva, kun ne vois syödä sitten pääsiäisen jälkeen!

  • Mervi
    12.3.2016 at 22:33

    Mekin ollaan muka ihan ajoissa tänä vuonna sillä eilen laitettiin ruohot kasvamaan. Tänä vuonna kokeiltiin vaipan sisustaan kasvattamista, saas nähdä mitä siitä tulee vai tuleeko mitään :D Mä en kans ole koskaan oikein päässyt jyvälle tuosta, että pussiin vai kelmuun vai ei mitään, valoon vai hämärään, paljon vettä vai vaan vähän…noh, onneksi tätä pitää kasvattaa vaan kerran vuodessa :)

    • krista
      12.3.2016 at 22:53

      Mmmmmitä, vaipan sisustaan!?!?! Mitä ihmettä! :)

      Joo, pitäis olla vähän tarkemmat ohjeet tumpelokasvattajillekin :D Ja YKSISELITTEISET ohjeet – ei mitään ”voit tehdä myös näin”. Eijeijiejiei! Yksi oikea ohje, jota tumpelokin osaa noudattaa :D

      • Mervi
        13.3.2016 at 20:58

        Joo’o! Jostain luin viime pääsiäisen aikaan, että siihen vaipan sisustaan olis hyvä laittaa ruohot kasvamaan niin pakkohan sitä oli nyt kokeilla. Vaippa siis kastellaan ihan hanan alla läpimäräksi ja sitten saksilla vaippa auki ja sisus kuppiin. Oli muuten pikkusen siistimpää touhua kun se mullan kans tolskaaminen. Meidän poika vaan moneen kertaan varmisteli, että eihän tämä nyt vain ole pikkusiskon pissaa tässä vaipassa ennen kuin suostui käsiään sinne laittamaan :D

        • krista
          13.3.2016 at 23:00

          Mäkin googlasin heti tän, ja NIIN SE NÄKÖJÄÄN OLI. Oho, aikamoista :D Viime vuonna on näköjään ollut useammassa blogissa, idean alkuperäislähde jäi tuntemattomaksi. Haha paitsi googlen haku pääsi vaan niihin, jossa ruohot KYLVETTIIN – en nähnyt kuvamateriaalia siitä että, onko ne tosiaan kasvaneetkin :D Muista palata myöhemmin kertomaan, että miten kävi! :)

  • Kao kao
    12.3.2016 at 23:01

    Mä istutin eilen! En rairuohoa mut chiliä, paprikaa, korianteria, minttua, tomaattia ja basilikaa.. saa nähdä tuleeko kesällä satoa.

    • krista
      12.3.2016 at 23:17

      Oijoijoijoi. Mä en ole ikinä istuttanut mitään muuta kuin rairuohoa (ja sitäkin tälleen… …kröhöm…. IHAN HYVIN), mutta nyt ois kyllä vähän sellainen olo, että josko tänä vuonna yrittäis jotain… Jotain! Oijoijoijjoi korianteri… <3

      • MiiaK
        13.3.2016 at 09:19

        Ostin Plantagenista viikko sitten sellaisen valmiin kolmen yrtin istutuspakkauksen. Pakkauksessa oli kaikki tykötarpeet valmiina istutusruukusta multaan ja siemeniin. Hintaa oli 12-13€. Laitettiin 2,5-vuotiaan kanssa yrtit samana päivänä kasvamaan ikkunalaudalle (ilman muovia ja päivittäin sumutuspullolla kasteltuna, jos olen muistanut) ja nyt jo itää basilika sekä korianteri. Persiljan kohtalo on vielä arvoitus.

        Aikaisemmin olen vain tökännyt kaupasta ostetut järvikyläyrtit multaan kasvamaan ja kesällä ne on saaneet olla ulkona parvekkeella. Jos vaan muistaa kastella, niin niistä on saanut satoa moneksi kuukaudeksi. Helppohoitoisin on ollut minttu, joka ei hätkähdä kastelun unohtamistakaan :) Onneksi sitä kastelua voi alkaa pikkuhiljaa delegoimaan lapselle, niin ei tarvitse itse muistaa ;)

        • krista
          13.3.2016 at 23:15

          Oi, toi kuulostais kivalta setiltä! Ja kiva puuhastella lapsen kanssa yhdessä!

          Mulla kans oli täällä puutalossa eka kesänä ihan MIELETTÖMÄT basilikat ikkunalaudalla, niistä tuli blogiinkin (se oli siis ihan blogin alkuaikoja) kehuja, että MITÄ sä teet noille. Ne oli tosiaan ihan lähikaupan basilikoja ikkunalle laitettuna. Hitsi kun yritin kaivaa arkistosta kuvaa, mutta en löytänyt… Pakko yrittää vielä etsiä! Oh ne oli mielettömät! …ja kuvassa muistaakseni myös yks ihan superrakas tiiikerikissa <3

  • anna-liisa
    13.3.2016 at 00:45

    Siemenet KYLVETÄÄN, taimet istutetaan.
    Ite myös aikanaan käytin vallan talouspaperia, siistiä verrattuna multaan, ja siemenissä näytti olevan itsessään ravintoa riittävästi eli toimi. Vehnä tai ohra tai muun viljan oras on tuhdimpaa, kauniinpaa mielestäni, joskin mulla taisi olla aina rairuohoa vaan. Siemeniä kannattaa laittaa runsaasti, säästelemättä, niin saa kauniin tuuhean maton. Voisin kuvitella sen vaipan toimivan hyvin kasvualustana, koska sitoo hyvin kosteutta. Samasta syystä sitä talouspaperiakin kannattaa laittaa useampi siivu päälletysten. Muovi päällä tasaa ja pitää kosteutta, elmukelmu on -pussia siistimpi vaihtoehto, vähän reikiä kannattaa pistellä (pingotetun elmukelmuun vaikka haarukalla), jotta ei niin herkästi homehdu. Ja silti muistaakseni pakkasi vähän jotain homettakin kasvamaan, mutta ei se siitä ole pilalla, sitten vaan kelmu pois (yleensä siinä kohtaa oli jo itäminenkin hyvällä mallilla).
    Vielä ehtii ihan mainiosti!

    • krista
      13.3.2016 at 23:13

      Joo termistö vielä vähän puutarhatumpelolta hakusessa :D

      Ois kyllä kiva kokeilla jotain muutakin ”pääsiäisruohoa” kuin tavallista. Vaikka muuten oonkin perinteiden ystävä näiltä osin :) Mutta jos/kun homman toistaa joka vuosi, niin onhan siihen kiva etsiä vähän vaihteluakin varmaan välillä! Meillä tää tais olla vasta toinen rairuohonkasvaus näin aikuisiällä, viime vuonna oli (muistaakseni!) eka kerta. Viimeksi joskus 90-luvun alussa varmaan – eli ihan eilen siis :)

  • rinkeli
    13.3.2016 at 09:50

    Joo reikiä elmukelmuun ja pimeeseen saamaan alku :) talouspaperi ja pumpuli toimii hyvin, jos ei jaksa multaa käydä ostamassa :)

    • krista
      13.3.2016 at 23:19

      Joo siksi mä varmaan viimeksi sijoit… unohdin ne siihen tiskipöydälle. Ajattelin, että siinä ois jotenkin pimeää :D Nyt ne on tuossa valossa kyllä olleet, saa nähdä, miten käy… Jos vien ne pimeään (pyykkihuoneseen? ei täällä oikein muuta pimeämpää huonetta ole), niin luultavasti unohdan kastella :D

      • rinkeli
        15.3.2016 at 20:51

        Meillä töissä on laitettu ne ihan keittiön laatikkoon, missä varmasti on pimeää :D Tosin multa ne tuppaa unohtumaan, onneksi on duunikaveri! <3 :D

  • anna-liisa
    13.3.2016 at 12:51

    Siemenet kylvetään, taimet istutetaan :).
    Vaippa-aines varmaan sopii hyvin kylvöalustaksi, kun sitoo hyvin kosteutta. Itse olen käyttänyt aikanaan talouspaperia siisteytensä vuoksi (vs multa), sitä tietysti kannattaa laittaa useampi kerros. Muovi(pussi tai kelmu) päällä tasaa kosteutta ja estää kuivumista, kannattaa siis alkuun pitää. Homeen estämiseksi vähän reikiä. Elmukelmu hedelmäpussia esteettisempi ehkä. Rei’istä huolimatta helposti tulee jotain homekasvustoa, sitten kannattaa vaan vipata muovit pois ja ne kasvustot häviää kyllä.
    Rairuohoa tuhdimpaa ja mielestäni kauniimpaa kasvustoa saa viljoista. Siemeniä ei kannata säästellä, paljon ja tiuhaan niin on kasvustokin sen mukainen -myytävät rairuohonsiemenpussit (oho, mikä yhdyssana) ovat surkean pieniä.

  • anna-liisa
    13.3.2016 at 19:28

    Oho, toistin itseäni. Jostain syystä tuo öinen kommenttini ei näkynyt päivällä…

    • krista
      13.3.2016 at 23:10

      Joo, se oli mennyt roskapostiin – en tiedä yhtään miksi… Joku sana tais olla tän roskapostisuodattimen mielestä epäilyttävä :) Tai sit se johtuu kelloajasta, kun öisin tulee usein roskapostia ulkomailta. Sieltä roskapostikansiosta sen tuossa iltapäivällä vapautin heti, kun huomasin sen sieltä! Tuli joo vähän tuplaa, mutta sit en tiennyt, että kumman poistaisin (jos toisen poistaisin), joten jätin näkyville. Kerrankos sitä vähän samaa asiaa juttelee, niinhän käy arkielämässäkin monesti :)

  • Puutarhurin tytär
    14.3.2016 at 20:37

    Tulin vielä vinkkaamaan että ”pimeyden” voi korvata myös läpinäkymättömällä muovipussilla (jossa niitä reikiä). Ei ihan kaikkea valoa blokkaa mutta eipä tarvii kiikuttaa kasvustoja edes takaisin.