Lapset liikkeelle (aikuiset myös)

Yhteistyössä: Reima

Kuinka paljon sinä liikut? Lähdetkö arki-iltanakin edes hetkeksi ulos hengittämään raitista ilmaa vai tipahdatko sohvaperunaksi ja kaukosäätimen jatkeeksi? Entä kuuluuko viikonloppuihisi liikuntaa tai ulkoilua?

Paljonko lapsesi liikkuu? Jumittuuko hän helposti videoiden ja pelien eteen vai lähteekö mieluiten pihalle juoksemaan?

Lasten ulkoilu koetaan tärkeäksi, ja vanhemmat ovat usein huolissaan siitä, liikkuvatko heidän lapsensa (erityisesti kouluikäiset) riittävästi. Monesti vanhempi voi tässä yhteydessä vilkaista myös hetken ajan omaa peilikuvaansa: hyvin suurella todennäköisyydellä sinun omat liikkumistottumuksesi periytyvät myös lapsillesi.

Ja vaikka se murahteleva teini-ikäinen ei juuri nyt noudattaisikaan vanhempansa ”ylös, ulos ja lenkille” -esimerkkiä, niin älä murehdi – ehkä jotain sinne mielenpohjukkaan kuitenkin jää. Kenties mielikuva siitä, että äiti oli aina niin hyväntuulinen ja reipas ulkoilun jälkeen. Ja myöhemmin se toimintamalli voi kuin vahingossa tulla sieltä esiin – jokin alitajuinen oppi siitä, että miten tulee hyvä olo.

Tämä on mun mielestä aika havainnollinen taulukko:

lähde: Reiman kuluttajakyselytutkimus 2016, oma käännös

Itse kuulun tuonne toiseksi alimpaan vihreään boksiin: liikun itse 3-4 kertaa viikossa ja lapseni 2-4 tuntia päivässä. Ehkä enemmänkin; etenkin jos kotona tanssiminen otetaan huomioon. Varmaan otetaan. Miten teillä?

Tämä liikuntatottumusten ”periytyvyys” (ja paljon muuta) nousi keskusteluun pari viikkoa sitten Reiman järjestämässä tilaisuudessa, jossa esiteltiin Reiman kuudessa maassa (Suomi, Ruotsi, Norja, Saksa, Venäjä ja Kiina) teettämän lapsiperheiden liikuntaa koskevan tutkimuksen tuloksia, kuunneltiin asiantuntijoiden näkemyksiä lasten liikkumisesta sekä lanseerattiin uusi ReimaGO-aktiivisuussensori.

Yle uutisoi tilaisuuden täällä.

Silvan ReimaGO-fleecehuppari Lively.

Tutkimuksessa kävi myös ilmi, että lasten ulkonaliikkumisen määrä laskee selvästi kouluiässä. Esimerkiksi 3-5 -vuotiaista 18 %  ulkoilee arkena alle 2 tuntia päivässä (peräti 72 % ulkoilee siis yli kaksi tuntia päivässä), kun taas 9-12-vuotiaiden joukossa alle kaksi tuntia ulkoilevia on jo 43 %. Suomalaiset vanhemmat antavat suurimmiksi ulkoilemattomuuden syiksi videopelit (45 %) ja huonon sään (49%).

No okei – kyllähän Suomessa aika usein loska lentää – mutta entäpä suht samantyyppisen ilmaston Ruotsi ja Norja? Niissä molemmissa huonon sään mainitsee sisälläpysymisen syyksi 26 % vastanneista. Ruotsissa videopelit mainitaan jopa vähän useammin kuin Suomessa (47%), kun taas Norjassa pelit mainitsee vain 25 % vastaajista.

Norjasta puheen ollen… Siellä nimittäin kasvavat tämän tutkimuksen selvästi aktiivisimmat lapset!

Onko Norjassa asuvia lukijoita kuulolla – olisiko teillä (tai jollain muulla Norjan-tuntijalla) antaa selitystä tähän? Säät ja videopelit kun luulisi olevan Suomessa ja Norjassa suht samat.

Reiman tilaisuuden keskusteluissa tuli esiin kulttuurissa elävät tavat ja tottumukset: Norjassa kuulemma erityisesti sunnuntait ovat perheiden perinteisiä ulkoilupäiviä. Tällöin on ihan vakiintuneena tapana, että perheet lähtevät yhdessä ulkoilemaan – ja että se olisi siis yhteinen ja syvällä oleva kulttuurinen tapa; Suomesta itselleni tuli mieleen vastaavana perinteenä vaikkapa lauantaisauna.

Norjalaisia kuulolla – allekirjoitatteko?

Vettähylkivät softshell-housut Idea; ovat muuten ihan huiput!

Suomalaisilla oli tutkimuksessa kohdallaan erityisesti asenne ja ulkoilumahdollisuudet: peräti 91 % vastaajista koki, että lapsen päivittäinen ulkoilu on erittäin tärkeää. Suomessa yleisimpiä ulkona liikkumisen muotoja oli vapaa leikki, pyöräily ja trampoliinilla hyppiminen – ja talvella tietysti lumileikit.

Suomessa yleisimpien perheen yhteisten liikkumistapojen joukossa oli myös pihojen hoito. Heh, tämä työorientoitunut kansamme. Mutta hyvää hyötyliikuntaa sekin!

WHO:n liikuntasuosituksen suomalaiset tunsivat tutkituista maista parhaiten – 47 % vastanneista oli kuullut siitä. Suomessa suositellaan alle kouluikäisille vähintään kaksi tuntia ja kouluikäisille tunnin liikuntaa päivässä (lähde: Ylen juttu). Liikuntasuositusten nostamisesta on kuitenkin viime aikoina puhuttu: keväällä uutisoitiin (täällä ja täällä), että asiantuntijat suosittelevat alle 8-vuotiaiden päivään vähintään kolmea tuntia liikuntaa. Uusia suosituksia laadittaessa kuulemma todettiin, että lasten ympäristö on muuttunut niin passivoivaksi, että kaksi tuntia ei enää riitä.

Pelit.

En itse missään nimessä pidä pelejä sinänsä huonoina – vaikka meillä ei vielä mitään videopelejä olla pelattukaan, mutta se on enemmän lapsien iästä ja perheen tottumuksista kiinni kuin mistään periaatteista.

Mutta pelit ovat varmasti näitä ”kohtuu kaikessa” -juttuja. Sopivasti käytettyinä kivaa viihdettä ja jopa helpotusta vanhempien arkeen, kun saa lapsen hetkeksi viihtymään paikoilleen (meillä samaa asiaa ajavat dvd:t ja Youtube-piirretynpätkät), että saa jonkin asian hoidettua. Peleistä on myös ihan tutkitusti hyötyäkin. Mutta huonona puolena on tietysti niin pelien kuin niiden videoidenkin koukuttavuus. Se on meillä havaittavissa jo noiden videonpätkien kanssakin: kun yhden katsomisen jälkeen pitäisi saada lisää lisää lisää ja siitä ruudulta irrottautuminen näyttää jo näille 4- ja 2-vuotiaille monesti hankalalta. Tiukkoja käyttörajoja annetaan, eikä protesteilta silti voi välttyä.

Veikkaan, että monessa perheessä on pelien suhteen sama juttu.

Saatikka sitten, kun lapset tosiaan alkavat olla kouluiässä.

Seelalla veden- ja tuulenpitävä softhsell-haalari Avulias, molemmilla vedenpitävät Patter-kengät.

Siksi esimerkiksi Pokémon Go on mun mielestä osuva juttu – se voi innostaa liikkumaan juuri sen sellaisen ihmisen, johon ne perinteiset ”ylös ulos lenkille” -kehotukset eivät tehoa. Ja silloinhan se on vaan hyvä!

Hauska ajoituksellinen yhteensattuma tämä: on Pokémon Go – ja nyt myös ihan uutena juttuna ReimaGO. Molemmat tavallaan laittavat ihmisen liikkeelle, ja kytkevät pelaamisen yhteen liikkumisinnon kanssa, mutta muuten sovellukset ovat tietysti ihan omanlaisensa.

Tiivistetysti kuvattuna: ReimaGO:ssa on Suunnon aktiivisuussensori, joka mittaa päivän aikana lapsen aktiivisuutta. Sen mukaan lapsi saa pelissä (sovellus ladataan aikuisen/lapsen kännykälle) pisteitä ja palkintoja – tavoitteet ja palkinnot voidaan asettaa yhdessä aikuisen kanssa halutunlaisiksi. Sensorin voi laittaa lapsen ReimaGO-vaatteen taskuun tai myös mihin tahansa taskuun.

Tätä jo privaelämässä suosittelin yhdelle tutulle koululaisen äidille, jolla oli haastetta saada lapsi iltaisin irti pelikoneen ääreltä. Reiman testiryhmistä saatujen tulosten mukaan ReimaGO:ta käyttäneet lapset todellakin liikkuivat enemmän – samalla myös yhteistä aikaa syntyi enemmän, kun vanhemmat ja lapset yhdessä iltaisin tutkivat päivän saldoa, pisteitä ja palkintoja.

Myös UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari piti liikensensorin ja pelin yhdistelmää hyvänä ideana. Hän puhui siis siellä Reiman tilaisuudessa, ja hänen kommenttejaan voi lukea lisää tuolta Yle-uutisesta täällä.

Itselleni koko hommassa omien lasten kohdalta etukäteen kiinnostavimmalta tuntuu (ha!) stalkkausulottuvuus. Kun tämä on päivän ajan taskussa, voi nähdä, onko oma lapsi päivän aikana vaikka hoidossa ulkoillessa juossut ja heilunut vai pelkästään seistätöröttänyt paikoillaan. Itseäni tämä oikeasti kiinnostaa: liikunnan kestokin joo, mutta ennen kaikkea sen teho.

Meidän tapauksessa se voisi ehkä motivoida aikuista lähtemään lasten kanssa aktiiviseen ulkorehaamiseen vielä illallakin.

Käyttökokemuksia tulossa varmasti erikseen myöhemmin!

Minullakin Reimaa – nuo oranssit Wetter-kengät!

Tuon tutkimuksen innostamina me itse ihan konkreettisesti päätimme seurata norjalaisten esimerkkiä: lähdimme sunnuntaina perheen kanssa yhdessä ulkoilureippailemaan lähimetsään. Ja se oli kivaa.

Mehän siis ulkoilemme kyllä ihan jatkuvasti; mutta useimmiten käymme erilaisissa leikkipuistoissa. Niin kuin muutkin suomalaiset sen tutkimuksen mukaan: 94 % lapsista ulkoilee vapaa ajalla kotipihalla ja lähinaapurustossa, puistoissa 32 % ja metsässä 29 %. Itse olemme tuolla lähimetsässä ”retkeilleet” viimeksi joskus alkukesästä – ja nukutuskävelyillä tietysti mennään ihan jatkuvasti pitkin noita hiekkateitä.

Mutta metsäretki. Se voi olla ihan omanlaisensa pieni seikkailu, kun sen sellaiseksi haluaa ajatella.

Sää tietysti suosi meitä nyt – syyskuun alun lämpimässä auringonpaisteessa on helppo tehdä ”hei tehdään näin joka sunnuntai” -lupauksia.

Mutta oikeastikin mietimme, että tämä voisi olla meille jatkossa ihan vakiintunut tapa. Niillä huonoimmillakin keleillä. Laitetaan sunnuntaina kunnon säänkestävät vaatteet päällä ja vaikka edes käväistään eväät syömässä – jo pienestä lähiluonnossa oleilusta tuli nii-iiin-hyvä fiilis.

Ja kun se on vakiintunut tapa, se tulee (ehkä?) tehtyä aina.

”Siellä ei kyllä ollut mitään leikkikaluja”, analysoivat tytöt jälkikäteen.

No olihan!

Seuraavaksi sitten niitä käpylehmiä hei.

16