”Thump”, kuului auton takaosasta Helsinki-Tampere -moottoritiellä.
”Mikä tuo ääni oli?”, minä kysyin.
”Ei se mitään ollut, vaunun rengas vaan liikahti peräkontissa”, Joel vastasi.
”Klonk-klonk-klonk”, kuului outoa vaimeaa jytinää.
”Kuuletko sä ton? Oikeasti?”
”Ei se mit…”
Sitten alkoi täristä kunnolla.
”VOI PASKA!”.
”HÄTÄVILKUT! MISSÄ TÄSSÄ AUTOSSA ON HÄTÄVILKUT!”
Automme takarengas oli juuri puhjennut keskellä motaria. Ohi kiisivät autot 120 kilometrin tuntivauhtia ja varmasti ylikin. Lapset nukkuivat päiväunia takapenkillä, ja Tampreen-matka oli saanut stopin motarin pientareelle jo ennen Hyvinkäätä.
Mitä tehdä, kun auto hajoaa keskelle motaria? Ei j*mankauta mitään käsitystä. Tunnen, miten paniikki valtaa elimistöä, mutta samanaikaisesti pinta on tyyni: nyt pitää pystyä toimimaan.
Voi j*malauta nyt jos joku törmää meihin 120 kilometrin tuntivauhdilla, niin tää meidän perheen tarina oli sit tässä.
”Mä soitan 112:een”, minä totean.
”No älä nyt sinne”, Joel estelee.
”Soitanpa. Tää on vaaratilanne, me ollaan jumissa motarilla.”
Soitan. No, jälkikäteen ajateltuna ei varmasti ollut mitenkään välttämätön soitto, mutta hätäkeskuspäivystäjä on avulias ja antaa hyvät ohjeet. Ottaa auton merkin ja värin ylös, jos joku muukin soittaa. Lupaa, että penkan puolelta saa nousta pois autosta varoituskolmiota viemään. Kysyn, pidänkö auton käynnissä vai sammutanko – kuulemma kannattaa pitää käynnissä.
Joel vie varoituskolmion. Jännittää ihan h*vestisti katsoa takapeilin kautta motarin reunaa kävelevää miestä. Ohikulkevien autojen ilmavirta heiluttaa autoamme.
Soitamme tiepalveluun. Sieltä saamme lähimmän hinauspalvelun numeron. Sijaintimme hahmottuu onneksi kännykän kartan avulla. ”Täällä pellon kohdalla Helsingin ja Tampereen välillä” olisi ollut aika laaja määritelmä. Hinausauton tulo kestää puolisen tuntia. Silva herää päikkäreiltä, Seela pitää herättää hinausautoon siirtyessä.
Soitto omaan vakuutusyhtiöön tuo pienen yllärin. Oma vakuutuksemme kattaa sijaisauton – pääsisimme naps vaan matkaa jatkamaan vuokra-auton avulla. Mutta meilläpä onkin lainassa sukulaisen auto (ja silloin pätee sen auton vakuutus) ja siinä sijaisautoa ei ole. Pähkäilemme ääneen mahdollisuuksiamme: pääsisimme vakuutuksen kustantamana kotiin. Mutta me emme ole menossa kotiin vaan Tampereelle. Vuokra-auto voitaisiin tietysti ottaa omalla kustannuksella ja jättää auto viikonlopuksi korjaamolle Hyvinkäälle. Vararengasta autossa siis ei ole eivätkä korjaamot ole auki tähän aikaan viikonloppuna.
Hinaaja kuuntelee jutteluitamme ja soittaa pari puhelua. Ehdotus: hän tietää jonkun. Jesh! Jonkun kuulostaa just hyvältä.
Päädymme syvälle suomalaiselle maaseudulle, sinne jonkun kotipihaan. Pari tuntia myöhemmin hän on vaihtanut meille varastoistaan löytyneen käytetyn mutta oikeankokoisen renkaan ja pääsemme jatkamaan matkaamme.
Ihan mahtavaa. Hän perii vaihdosta ja renkaasta vain muutaman kympin – suomalainen avuliaisuus elää ja voi hyvin! Kiittelemme vielä vähän lisää. Kiitos, kiitos, kiitos.
Poskien punoitus paljastaa, että vaikka kasvoilla on hymy, on pinnan alla adrenaliinimyllerrys. Seela on juuri herätetty unilta.
Tarina olisi voinut olla hyvin toisenlainen. Tietysti jo se, että mitä jos rengas ei olisi rikkoutunut niin ”siististi” vaan auto olisi alkanut vaikka heittelehtimään 120 kilometrin tuntivauhdissa. Huh huh. Ja mitä jos en olisi saanut autoa niin hyvin pientareelle pysähdyksiin: rengasrikko tapahtui onneksi paikalla, jossa oli hyvä näkyvyys ja leveä piennar. Ei satanut vettä tai ollut pimeää.
Mutta myös fiiliksen puolelta meillä meni kaikki niin hyvin. Lapset olivat hyväntuulisia, vaikka heräsivät kesken päiväunien yllättävään tilanteeseen. Tai no kiitän mä meitä aikuisiakin: pystyimme omasta säikädystunnemyllerryksestä huolimatta kertomaan tilanteen ”vautsi me päästään kohta hinausauton kyytiin!” -tyyppisesti. Juteltiin siinä hinausautoa odottaessa, että tämäpä olisi juuri sellainen tilanne, johon voisi kutsua Ryhmä Haun apuun.
”Meillä on tässä pieni onnettomuus, mutta onneksi meitä tullaan pian auttamaan!”
Renkaan korjausta odottaessa lapset poimivat kukkia pientareelta ja rakentelivat kivitorneja sorasta. Kun pääsimme jatkamaan matkaa, päätimme pysähtyä vielä jätskille seuraavalla ABC:llä.
Perillä Tampereella olimme nelisen tuntia suunniteltua myöhemmin, mutta se ei haittaa. Meillä oli mahtava kesäinen seikkailu!
46
MarjaH
5.6.2017 at 12:42Hui! Mullakin rikkoutui kerran rengas, olisko vauhtia ollut 100. En edes tajunnut mitä tapahtui, ihmettelin vaan tärinää. Onneksi olin just kääntymässä.Vihtiin, niin siellä pysähdyin bussipysäkille. Ensiksi soitin miehelle, että mitäs nyt. Hän soitti kaverilleen, että tulee auttamaan. Sillä välin joku, jolla oli lähestöllä korjaamo, pysähtyi, tsekkasi mun vararenkaan, kävi täyttämässä sen, ja tuli asentamaan sen paikalleen. Pyysin tilinumeron ja laitoin sinne parikymppiä, kun käteistä ei ollut.
krista
5.6.2017 at 12:52Mä kans yritin epätoivoisesti kurkkia jotain liittymää/pysäkkiä tms, mihin olisin saanut auton. Mutta sellaista ei ollut – ONNEKSI se piennar oli kuitenkin niin leveä, että auto mahtui kokonaisuudessaan viivan toiselle puolen. HUH. Meillä auton vakuutusyhtiö (ei meidän oma) yritti kysellä, että löytyykö paikkaussarjaa. Totesin, että en aio kyllä lähteä paikkaamaan (se oli motarin puoleinen takarengas) tuonne, kun autot menee 120 km/h ohi… Eikä sitä ois voinut paikatakaan, kun se oli niin säpäleinä. Autosta löytyi vararenkaan paikka (sitäkään ei olisi tietty voinut siinä vaihtaa), mutta ei rengasta. Hinaajan mukaan nykyisin uusissa autossa ei rengasta ole vakiona.
–
Aika jännittäviä tilanteita kyllä! Onneksi kävi hyvin niin meillä kuin sullakin! Kun yritin siinä pientareella googlata ”rengasrikko moottoritiellä” (säikähtänyt pää ei ensin toiminut, että mitä pitää tehdä) sain vaan jotain kamalia onnettomuusuutisia… Huh!
Tania
5.6.2017 at 13:36Toi on oikeasti ihan kamalaa! Meillä loppui bensa rekan ohitustilanteessa pimeässä säässä, kun oli päällä pahin mahdollinen paluuruuhka joululoman päätteeksi (joo-o, näinkin voi käydä – auton bensamittari näytti, että riittää vielä 60km matkaan). Luulin, että kuollaan sinne tien sivuun. Saatiin siis onneksi auto ohjattua oikean kaistan sivuun. Eikö tunnu aika metkalta, kun ohiajavat autot heiluttavat omaa autoa? Takapenkki täynnä kultakimpaleita ja ajatus peräänajosta saa ajatukset sumeiksi. Aaaaargh!
krista
6.6.2017 at 09:16Hui! Arvaappa muuten pälyilinkö bensamittaria koko paluumatkan Tampereelta – että MITEN se ei vähene, näyttääkö se oikeasti oikein jne :)
–
Joo mutta just tuollaisia samoja tuntemuksia, uhhuh! Paluumatkalla myös koko ajan pälyilin, että mihin pysähtyisin, jos just nyt sattuisi jotain. Tosi vaarallisia paikkoja siellä on; jossain sillalla vaikka, missä ei ole yhtään pelivaraa kaistojen välissä ja ihmiset ajaa hullun lailla. Sellaiseen kun jäisi jumiin, niin olisi pahat paikat :(
Tania
6.6.2017 at 10:22Pakko muuten vielä kertoa, että meidän auto sammui niin pimeään ja vaaralliseen kohtaan, että sitä oli ihan pakko työntää moottoritien sivussa muutama sata metriä. Hihih, laitoin siinä sitten 4-vuotiaan heijastinliivin päälle ja aloin huhkimaan jollain yliluonnollisella voimalla. En uskaltanut ohjata autoa, joten kaikella 156cm pituudellani ja suurilla voimillani hoidin tuon huhkimisen akillesjänteet rutisten. :D Lapset taputtuvat takapenkillä ja mies hikoili ratin takana. Huh, mikä kotiinpaluu. Onneksi kaikki päätyi hyvin ja ollaan voitu nauraa tälle kokemukselle. :)
krista
6.6.2017 at 10:27Apua, apua, ihan kamalaa! Hitsi sitä saa kyllä tarvittaessa jotain yli-inhimillisiä voimia! Oot siis just mun kokoinen ja oot työntänyt AUTOA omg :D Voimanainen!
Tania
6.6.2017 at 13:27Tirsk, sille on naurettu monet kerrat. Mieti, mikä näky! Heijastinliivi ja kaikki. Tarvittaessa sitä kyllä saa ihan hurjia voimia. Huh, huh :)
Maukka
5.6.2017 at 16:08Hyvä että laitoit kuvan jossa näkyy kys. hinausfirman nimi. Jos vaikka tulis tarvetta ;)
krista
6.6.2017 at 09:24Kyllä, hyvää palvelua oli! Hän olisi ihan hyvin vaan voinut hinata meidät korjaamolle ja se siitä (sehän se hänen työnsä on), mutta auttoikin sitten ihan loppun asti – ehdottomat suosittelut kyllä tuosta firmasta!
Lilah
5.6.2017 at 21:45Nämä on niitä juttuja jotka kuuluisi autokouluun: suomen huoltamotiheyksillä (mistä edes yleensä ei nykyään mitään huoltoa saa) jokaisen kuskin pitäisi osata vaihtaa rengas (ja hommata autoonsa sellainen), lisätä öljyä, polttoainetta ja jäähdytysnestettä. Ei ole huono juttu vaihtaa ihan itse renkaat kahdesti vuodessa niin tulee homma tutuksi ja hoituu kelissä kuin kelissä. Meikäläisillä motareilla onneksi on niin reilut penkat, että ainakin kesäkeleillä auton saa ajettua sivuun. Kolmio riittävän kauas, hätävilkut päälle ja renkaanvaihtoon. Nainen kun ryhtyy puuhaan niin aika äkkiä joku teiden ritari pysähtyy avuksi 😊
krista
6.6.2017 at 09:29Haha, no tästä olen eri mieltä :D Tai no nuo muut toki hyvä osata itsekin (öljyä en kyllä osaa), mutta renkaissa menee mun raja :D Ja rehellisesti sanottuna mä oon kyllä sitä mieltä, että kenenkään ei kuuluisi vaihtaa rengasta motarilla! Meillä oli vieläpä motarin puoleinen rengas (ehkä penkkapuoli vois olla vähän eri), mä veikkaan että siihen vaihtovälineensä laittaminen on jopa kiellettyä tai jos ei ole, niin PITÄISI olla. Joka viides ohittava auto on rekka, muut ajaa vierestä ohi 120 km/h ja hulluimmat kaahaa ylikin. Ei kuulu henkensä kaupalla (ja muiden ihmisten hengen) alkaa tuollaista tehdä, kun hinauspalvelut on kuitenkin olemassa ja auto voidaan hyvin viedä turvallisempaan paikkaan… Mä en ole koskaan siis itse vaihtanut rengasta (eikä Joel) enkä häpeä sitä yhtään – käytetään vaihdossa mahtavalla palvelevalla huoltamolla, joistain palveluista sitä maksaa mielellään, kaikkea ei tarvitse tehdä itse :) Tilanne olisi tietysti eri, jos jatkuvasti jossain tuolla lapissa autoilisi.
Veera
5.6.2017 at 21:49Onneksi tapahtuma päättyi hyvin ja siitä jäi jännittävä seikkailu muisto. Kommentti ei nyt varsinaisesti liity postauksen aiheeseen, mutta tuli mieleen tytöillä kuvista näkyvistä kengistä. Onko teillä ollut niiden kanssa ongelmia? Meillä siis samat kengät kahdella lapsella. Niiden kärjessä olevan kaksinkertaisen kankaan väli meni täyteen hiekkaa siitä verkkokankaan kohdalta. Siihen tuli ihan sellainen hiekkatyyny. Eihän sitä hiekkaa sieltä millään saanut pois, joten jouduin palauttamaan kengät. Reklamaatio sujui hyvin, mutta harmitti silti kun kengät vaikutti alkuun niin hyvältä.
krista
6.6.2017 at 09:35Oho! Onpa kurjaa! Meillä nuo on ollut tykätyt kengät eikä mitään ongelmia – mutta tuossa kun aamulla niitä puettiin, katselin niitä sillä silmällä, että ehkä siitä verkkokuviosta voisi tosiaan mennä hiekat sisään. Meillä siellä ei ollut yhtään hiekkaa, vaikka noita on nyt käytetty tää kevät hoidossakin ja Fugessa sitä ennen. Harmillista! Ehkä uusivat tuon rakenteen, kun ongelma on huomattu? Hyvä silti, että reklamaatio sujui hyvin!
Devika Rani
6.6.2017 at 10:15Olipas teillä jännittävä seikkailu! Onneksi kaikki sujui hyvin! :)
Puumis
6.6.2017 at 16:53Meillä kävi samat jossain motarilla Ruotsissa. Mies vaihtoi renkaan siinä penkalla (ja oli vielä oikeanpuoleinen eturengas), vartin päästä matka jatkui. Mua vähän hirvitti kanssa ne ohi sujahtelevien autojen ilmavirrat tosin…
krista
6.6.2017 at 16:54Huijuijuijuijuijuijui! Onneksi ei käynyt mitään! Toivottavasti ei tapahdu toista kertaa, mutta jos käy, niin: HINAUS!!!! :)
Sanna
7.6.2017 at 20:13Tutuilla on Autoliiton bonusjäsenyys (maksoikohan se vuodessa about 90€) joka antaa numeron johon voi milloin vain mistä vain (myös muutama Euroopan maa katettuna suomen lisäksi) jos jää tienpenkkaan. Saa ilmaisen hinauksen ja renkaanvaihdon, ja tarpeen mukaan muistaakseni vuokra-autonkin. Tottakai toivoo ettei tuollaiselle ole käyttöä, mutta jos reissaa paljon autolla niin käyttöä varmaan on. Niin ja hei tuo kattaa aina kun on bonuskortti mukana eli ei tarvitse olla itse kuskina tai omassa autossakaan.