”Miten se menikään se teidän ruokalaulu?”, kysyi ämmi viimeksi meillä ollessaan.
Mik…? Ai niin!
Kun Silvan soseruokailut aikoinaan aloitettiin, päädyin täällä mökkihöperöisenä spontaanisti keksimään omatekoisen laulun, jonka luikautin aina sosehommien päätteeksi. Ikään kuin merkiksi, että nyt tämä ruokailu on ohi. Laulu kuului kaikessa yksinkertaisuudessaan sen vanhan Nooan arkki -laulun sävelellä ja samanaikaisesti käsiä taputtaen näin:
”Valmista on, valmista on,
Silva, Silva, valmista on.
Koko lounas syöty on.”
(loppuun vapaat innostuneet aplodit: ”Hyvä Silvaaaaa!”)
(tai: aamupala syöty on/välipala syöty on/päivällinen syöty on/iltapala syöty on)
Tämä itseimprovisoitu ruokailulaulu oli meiltä kokonaan unohtunut, mutta nyt se otettiin uudestaan käyttöön. Eikä pelkästään vauvansosehommiin vaan myös naperolle. Periaate on, että ruokaa ei mitenkään painosteta syömään loppuun – mutta jos syö, niin sitten saa ikioman laulun! Aplodeilla! Ja kuulkaas arvatkaa vaan, miten tyhjää ruokalautasta meidän talossa tämän jälkeen on ollut!
Myös Seela on valmis – kaikki on NAM.
Vastavuoroisesti myös äiti saa naperolta aina laulun ruokailun päätteeksi – hieman tiivistetyin sanoin toki:
”Valmiiiista – äiti – ON!”
*******
Luin (muistaakseni) Mindekan Ma-material Girl -blogista varmaan jo 1,5 vuotta sitten vinkin, jonka he puolestaan olivat saaneet joltain muulta. Hitsi toivottavasti muistan nyt oikein – en nimittäin yrityksistäni huolimatta löytänyt suoraa linkkiä ko. postaukseen…
No mutta niksi meni kaikessa yksinkertaisuudessaan niin, että jos naperolle tuottaa vaikeuksia esimerkiksi lähteä kodin leikeistä ulkoleikkeihin, sanotaan leluille ”hei hei”. Asia ei ollut meille silloin vielä yhtään ajankohtainen, mutta jäi silti mieleen. Ehkä siksi, että se oli niin pieni juttu. Ja nyt sitä toteutetaan meillä ihan jatkuvasti.
Kerrassaan nerokasta.
Myös esimerkiksi leikkipuiston lelut aina hyvästellään ja toivotetaan, että ”hei hei, nähdään pian, leikitään taas ensi kerralla lisää!”. Toimii.
*******
Näitä kahta tapausta ajatellessani tajusin, että meidän koko elämähän on jonkinasteista naperoniksipirkkaa. Tosi-tosi moni asia meillä tehdään leikin tai jonkun yhteisen höpöhöpörutiinin kanssa.
Itsesanoitut laulut ovat tosi yleisiä. Joelin mielestä on esimerkiksi aina yhtä huvittavaa, kun minä laulan iltapalaa laittaessani rempseästi:
”Hei Karrrrrjalasta piirakan mä löysin!”
Ja vaikkapa laulu ”R-A-K-A-S – kulta kultasein” toimii itsekeksityillä jatkosanoituksilla lähes tilanteessa kuin tilanteessa.
Myös naperoharrastuksissa tutuiksi tulleita loruja käytetään meillä paljon. Muskariopen viikoittain laulama ”Marakassit pussiin, marakassit pussiin, marakassit pussiin – kiitos!” toimii kotonakin omilla sanoilla paitsi leluja kerätessä myös vaikkapa sellaisessa tilanteessa, kun napero on lähtötohinassa levittänyt äidin käsilaukun tavarat pitkin eteisen lattiaa. Leikin avulla ne löytävät usein tiensä nätisti takaisin paikoilleen laukkuun.
Tanssitunneilta puolestaan on lainattu mm. loru:
”Kiva oli mulla, hauska oli tulla,
kiitokseksi vilkutan, uutta kertaa odotan”
Tämäkin siis tietysti lähtemisiä helpottamaan.
*******
Lähtemisten lisäksi myös esimerkiksi päikkäreille meno on synnyttänyt meille useita tee-se-itse -rutiineja. Jos tirppa alkaa vastustella nukkumaanmenohommia ja ilmoittaa haluavansa vielä leikkiä, ”hei nyt onkin sitten aika leikkiä sitä leikkiä, että mikä lelu lähtee sun kanssa nukkumaan” auttaa meillä noin 99,9:n onnistumisprosentilla.
Ja mitäs siitä, vaikka valituksi tuleekin (perinpohjaisen pohdinnan jälkeen) lopulta aina se sama unitiikeri. Onpahan ainakin itse valittu.
Päikkärivaatteiden pukemisen jälkeen tirppa haluaa, että hänet ”kannetaan niin kuin vauva” olohuoneesta eteiseen – ja aina kirjaston kautta.
”Muista mennä varovasti, täällä on paljon autoja ja moottoripyöriä ja polkupyöriä”, tirppa muistuttaa, ja kirjastossa sitten väistellään huonekaluja niin kuin ne olisivat kulkuneuvoja.
Ei mitään käsitystä, mistä Silva on tämän keksinyt, mutta silti: tätä on noudatetttu jo pitkään.
”Muistitko olla varovainen?”, tirppa vielä varmistaa, kun päästään eteisen puolelle.
”Muistin olla varovainen. Olipa paljon autoja.”
*******
Tällaisia vastaavia hassuja itsekeksittyjä pikkurutiineja löytyy varmaan joka perheestä – eikö niin?
Onko teillä joitain itsekeksittyjä/jostain kuultuja omia pikkuniksejä naperon kanssa toimimiseen? Sellaisia siis, jotka teillä helpottavat tiettyjä tilanteita. Vinkit jakoon!
1
Hannahi90
21.11.2014 at 15:59”Muistithan olla varovainen!” Oi ♥
Torey
21.11.2014 at 16:09Meillä toimii myös hyvin tuo ”sano nukelle/nallelle heippa”, esim. silloin kun neuvolasta lähdön sijaan olisi paljon kivempi jäädä leikkimään tai saada edes nukke kotiin.
Joskus kun hampaidenpesu ei ollut yhtä helppo iltarutiini kuin nyt, tuli keksittyä lauluihin ihan omat hammas-sanoitukset tai laskettua hitaasti kymmeneen. Numeroiden päätyttuä lapsi tiesi, että ohi on!
Kristaliina
21.11.2014 at 16:21Joo just tuolleen meilläkin – ja neuvolasta lähtiessä mekin ollaan leluja hyvästelty :)
Jee hampaidenpesuvinkit kans hyviä! Meillähän silloin ”vaikeaan aikaan” auttoi tämä: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/pieni-hampaidenpesuvinkki Nykyään pesut sujuvat helposti – paitsi auts kohta pitää alkaa pestä noita Seelan paria kuvassakin kurkistelevaa hammasta :)
Ih (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 21:05Laskeminen toimii meilläkin astmalääkkeenoton yhteydessä jo 1v3kk kanssa. Kauheaa rimpuilua tietenkin tuollaisen hengiteltävän lääkkeen ottaminen oli aluksi, mutta kun ensin aloin hämäysmielessä laskea hengenvedot ääneen, niin nykyään lapsi osaa jo odottaa, että kymmenen kohdalla pääsee pois! Mutta voi sitä tuskaa, kun flunssassa joutuukin ottamaan useamman suihkauksen ja hengittelemään paljon pidempään kuin kymmeneen…
Katie
24.11.2014 at 02:33Meillä on kans ollut hampaidenpesulaulu käytössä jo iät kaiket: http://www.lily.fi/blogit/aika-kypsa-aidiksi/eddien-hampaidenharjauslaulu. Nyt siihen on tullut jo kolmaskin säkeistö:
”We scrub this side and scrub this side / we scrub up and down. / We’re hoping that sooner or later / more teeth will be found!” :D
Elmer (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 16:20Meillä ei olla laulettu ruokailussa mutta lopuksi aina taputettiin (äiti taputti) ja sanoin kiitos ajatuksella, että ruokailu loppuu siihen. Toimii loistavasti. 9kk iästä lähtien vielä puhumaton napero on taputtamalla kertonut milloin on täysi.
Kristaliina
21.11.2014 at 16:23Hei en muistanutkaan – meilläkin tuo taputus toimi myös noin! Sit myöhemmin naperolta kysyttiin ”valmis pois?”, ja sitä ilmaisua itse asiassa tirppana käyttää vieläkin, kun haluaa lopettaa ruokailun.
Lastenhoitaja (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 16:22Mulla ei ole lapsia, mutta töissä tulee keksittyä omia lauluja, kuten ulkovaatteita pukiessa hämä-hämähäkin sävelellä ”kura-kurahousut jalkaan laitetaan…”
Kristaliina
21.11.2014 at 16:24Joo just näin, hauska! :) Hih mahtavaa, miten paljon niitä sanoituksia sitten ihan ”lennosta” saakin improvisoitua, usein naurattaa itseäkin siinä laulellessa :)
Kahvittelija
21.11.2014 at 17:02Meillä myös laulellaan ja lorutellaan monet tilanteet läpi, se on jotenkin itsellekin hauskempaa :) tuota lelujen hyvästelykikkaa ei olla hoksattukaan, se otetaan ehdottomasti kokeiluun heti seuraavalla pukemiskerralla, koska ne (kotoa)lähtötilanteet ovat esikoiselle niin mahdottoman hankalia.
Siinä Janna Rantalan ”kasvatusoppaassa” (josta en ole muuten ehtinyt enkä jaksanut kirjoittaa mitään sen kattavampaa postausta) oli hyvä vinkki eroahdistus- ja ikävöintitilanteisiin: iltasuukonkin voi antaa etukäteen tai suukkoja voi antaa mielin määrin varastoon, esim. taskuun laitettavaksi. Meillä on auttanut tuo konsti miehen iltavuoropäivinä, kun se ei ehdi mukaan esikoisen iltapuuhiin, eikä ole sanomassa hyvää yötä. Se antaa tytölle iltasuukon valmiiksi jo päivällä ja sitten illalla tyttö ”poimii” sen <3
Eija/Tässätalossa (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 17:14R-a-k-a-s on satunnaisessa käytössä meilläkin :D Jokapäiväisessä käytössä on oma kakkalaulu ”Kuka on äidin kakkamestari; kakkamestari, kakkamestari” jne. (Yellow submarinen tahtiin) ja kovat tuuletukset tietty, kun kovamahainen Poikanen panttasi vähän kakkaa jossain vaiheessa. Nyt huutelee ”biisi, biisi” kun kakka on tullut :)
Jenn-
21.11.2014 at 17:46Toi hei hei lelut on meilläkin käytössä. En edes tiedä kuka sen on keksinyt vai onko se vaan jotenkin tullut. Se on kyllä huvittavaa, kun välillä kestää aika kauan, että päästään ylös, kun kaikelle pitää sanoa hei hei. Hei hei iso auto, hei hei meesu (jokainen erimerkkinen pikkuauto mitä pojalta löytyy), hei hei ruoka, hei hei ulos, hei hei paita, hei hei lamppu, hei hei jne. Aina sanotaan leluille hei heit päiväunille tai yöunille mentäessä. Myös puistoleluille sanotaan hei heit lähtiessä.
Lapset rakastaa rutiineja. Sen huomaa kyllä, miten hyvältä tutut asiat niistä tuntuu ja kun ne pystyy ennustamaan mitä seuraavaksi tapahtuu.
Vierailija (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 18:29Lueskelin just juttuja teidän matkalta ja tuli mieleen mutta voisiko tuo kulkuneuvo juttu olla jotenkin peräisin sieltä teidän reissulta..?
Vierailija (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 18:36Meillä puolitoistavuotiaan nukuttamisongrlmissa auttaa monesti kun aletaan sanoa kaikille tutuille ihmisille (joskus myös leluille..) hyvää yötä. Siinä listatessa usein rauhoittuu!
Piipo79
21.11.2014 at 19:05Tuon hei hei sanomisen lisäksi meillä toimii se, että sanoo ”äiti laskee nyt viiteen” (tai muu vastaava). Ideana sama kuin hein sanomisessa eli lapsi ehtii sisäistää ajatuksen että nyt lähdetään tms. Ja sit esim.portaiden kiipeämisessä auttaa se että heitetään hattu tai hanskat ylemmäs portaikossa ja kisataan kumpi ehti hakemaan ekaksi. Leikin avulla siis aika moni juttu onnistuu.
Lustu
21.11.2014 at 19:13Musiikilla on kyllä ihan maaginen vaikutus lapsiin! Vielä viisivuotiaat lapsetkin saa helposti hyppimällä sisälle ulkoleikeistä laulamalla ainakin päiväkodissa :)
pelagia
21.11.2014 at 19:24Meillä vaipanvaihdot on ongelmallisia – joten lauletaan Lipputangon nuppia :D Sanoina mitä nyt sattuu suusta tulemaan, esim näin
nuppi nuppi, lipputangon nuppi
ropotintin päähän putosi
vaippa vaippa, ropotintin
jalkaan hyppäsi
Tai oikeastaan koko ajanhan meillä joku jotain sekavaa hoilaa :D
Kitina (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 20:50Meillä on toi ”heihei!!” Käytössä, sitä sanotaan ihan kaikelle. Aamulla autolle kävellessä jopa pihalla oleville pensaille. Helpottaa ihan hirveesti lähtemistä. En muista kuka tuon ”opetti” pojalle, mutta suosittelen.
Ruokapöydästä lähdettäessä kysyn aina – Kiitos ja Heihei!? (Samalla vilkutan) Tarkoittaa meillä sitä, että onko masu täys? Ennenkö poika oppi puhumaan, ni vilkutti aina syönnin päätteeksi. Nykyisin tulee jo -kiitti!
Vaippaa vaihdettiin joskus siten et mie laskin viiteen ja kun viisi oli sanottu ni jätkä ties et nyt saa livistää. :) Nykysin saa ite valita paketista mieleisen kuvan, auttaa vaihtelevasti. On melkoista taistelua välillä.. Tai pikemminkin kilpajuoksua ympäri asuntoa…
Kaupassa saa pidettyä kärryissä siten että lykkää kouraan ostoslistan josta hän saapi sitten auttaa äitiä. ”Lukee” hyvin tomerasti lappua ja hokee -auttaa äitiä.
Kitina (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 20:52Jäi mainitsematta että jätkä on 1 v ja 11 kk vanha.
Silkkitassu
21.11.2014 at 21:00Meillä auttaa taputtaminen. Kaikkeen. ”Hyvä E! Taputaputapu!” Tai jos huomio pitää saada surullisesta asiasta niin osotellaan lamppuja ja sanotaan valo. ”Vaa!” Ja tanssiminen on ihan parasta! Äitikin vetää parit muuvsit ja heti saadaan pari lusikallista ruokaa onnistuneesti mahaan saakka.
Ihan alkuun laulettiin legendaariseksi muodostunutta: ”Kakkaa tullee, kakkaa tullee, sieltä kakkaa tullee! -lauluja. Siitä sit sai tehtyä sanoja muuttamalla kaikkiin tilanteisiin sopivia biisejä! ”Ruokaa tullee, ruokaa tullee, kyllä ruokaa tullee! (kärsimättömälle vauvalle). ”Isi tullee, isi tullee, isi kohta tullee! (kauppaan mennyt isi). ”Nukkumaan, nukkumaan, uni kohta tullee!” jne jne.
Vierailija H (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 21:30Meillä kanssa rallatellaan 2-veen kanssa vaikka mitä lauluja ihan omilla sanoilla. Varsinkin pukeutumishetkiin ovat toimineet yleensä hyvin kun laulellaan hihaan sujahtavasta kädestä ja ihmetellään löytääkö jalka perille.
Jos jotain pitää kieltää nopeasti, toimii meillä usein paremmin se, että kiellon sijaan sanoo, mitä voi tehdä. Tyyliin ”muista, mennään kävellen” vs. ”Älä juokse”. Muistan lukeneeni (ja kuulostaa mun korviin ihan järkevältä), että pienen voi olla innostuksissaan vaikea muistaa pitkiä ohjeita, joten on paras olla lyhytsanainen ja sanoa tosiaan se, mitä toivotaan tehtävän, eikä niin että viimeiseksi kuulee sen mitä ei saa tehdä. ”Älä juokse” ei esim. tuossa edellisessä tilanteessa kerro lapselle, että mitä sen sijaan pitäisi tehdä. Eipä sen puoleen, kyllä meillä myös ei!-kiljahdukset raikaa aikas usein… :)
Kaksivuotiaan kanssa tuntuu koko elämä kyllä yhdeltä kikkakolmoselta. Musta tuntuu välillä, että olen yllättäen luovimmillani tässä elämänvaiheessa. Eipä käy päivät tylsiksi näiden naperoiden kanssa, ei!
Vihervaaran Anna
21.11.2014 at 21:49Meidän täyden takapenkin varsin korkeavolyymiset automatkat on ratkaistu laulamalla nonstoppina leikkipuistosta tuttua ”lattiaa mä tömistän, sitten huidon ilmaa…” Ja äidin valtaa tietysti kieroutunut voitonriemu kerta toisensa jälkeen kohdassa *kuiskaten* ”olen aivan hiljaa” :D
Ei tällä nyt arvatenkaan ihan Mikkelin mummolaan päästä, mutta onneksi meidän ajomatka kauppaan kestää vain vartin :)
Jeba
21.11.2014 at 22:05Myös meillä sanotaan ” heipat” leluille ja noh.. oikeestaan ihan kaikelle. Ja aina siivotaan lelut pois kun mennään päiväunille, yöunille tai lähdetään ulos. Sekin toimii todella hyvin, kun vaan itse jaksaa nähdä vaivaa ja olla todella innokas. :) Ja meillä taputetaan aina kun ollaan syöty, viety roskat roskikseen tai muuten vaan oltu reippaita. Sekin toimii!
Päähenkilö
21.11.2014 at 22:34Kaikenlaiset laulut, lorut ja laskemiset sekä muut hassut rutiinit on täälläkin olleet käytössä kaikkien lasten kanssa. Aika luovaksi sitä herkeää, että saisi hommat sujumaan. :-)
Yksi hyvä homma on noiden vähän isompienkin kanssa ollut sellainen hassu juttu, että kun niitä on välillä tosi vaikea saada kesken jonkun puuhan syömään / hampaidenpesulle / nukkumaan / pukemaan / mitä ikinä, niin naputtamisen ja hermostumisen sijaan tarjotaankin reppuselkäkyytiä. Vielä pienelle koululaisellekin se toimii aina, ja vaikea siirtymä muuttuukin hauskaksi toiminnaksi.
Annahoo (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 22:49Esikoisen ollessa n 1-v, minulla oli tapana sytyttää kynttilä pöytään, kun ruvettiin syömään. Ja tietysti puhaltaa se sammuksiin, kun ruokailu oli päättynyt. Ei mennyt kauaakaan, kun lapsi rupesi puhaltelemaan kynttilää kohti, kun hän oli mielestään syönyt tarpeeksi.
Nyt 4- ja 6-v lasten kanssa toimiva lelujensiivousniksi on sellainen, että lapsista tulee pikku kuormureita tai chuggingtonin junia, jotka ottavat vastaan kaiuttimen antamia käskyjä: ”Pikku kuormurit huomio! Kerätkää palapelit omaan laatikkoonsa.”
Meillä on ollut myös tapana luritella kaikenlaisia itsesanoitettuja kipaleita pukemisen, hammaspesun, minkä milloinkin helpottamiseksi. Erään kerran esikoinen totesikin: ”Kuule, isi, voisitko jo lopettaa. Me ei äidin kanssa nyt haluta kuulla mitään hetken lauluja.” :D
Vierailija (Ei varmistettu)
21.11.2014 at 23:10Meilläkin nukkumaanmeno-ahdistusta auttaa kun luetellaan sängyssä kaikki muutkin ketkä menevät nukkumaan: äitikin menee nukkumaan, isi nukkuu, vauva nukkuu, mummu nukkuu, pappa nukkuu jne. Ilmeisesti tieto siitä että hän ei ole yksin ja ainut joka joutuu nukkumaan helpottaa :)
Vierailija H (Ei varmistettu)
22.11.2014 at 09:20Meillä kysytään nukkumaanmentäessä, mistä lapsi aikoo nähdä unia. Ekoilla kerroilla vanhemmat ehdottivat jotain kivaa, mitä oli päivän aikana tehty tai mitä kivaa oli seuraavana päivänä tiedossa. Nykyään lapsen vastaus on litania erilaisia autoja, ja sitten jutellaan hetki vielä siitä, miten kivoja auto-unia ne mahtavat ollakaan! Joskus ehdotetaan myös, että lapsi ottaisi uninallen kainaloon ja kertoisi sille, että nyt mennään nukkumaan, suljetaan silmät ja laitetaan pää tyynylle. Ja että jos yöllä herää niin voi lohduttaa ettei ole mitään hätää, voi nukkua. Sängystä saattaakin kuulua vielä tovin verran helliä ohjeita nallelle nukkumaanmenosta <3.