Ruokaremontti – NYT!

Tadaa, nyt seuraa perjantai-iltanne iloksi se toivottu, odotettu ja kaivattu Kiloklubi-juttu!

(okei ehkä jonkin verran liioittelua tuossa)

Eli: Kyllästyin tuossa kolme viikkoa sitten pakastepitsaruokavaliooni ja siihen, että olo on veltto ja löysä ja kamala. Ja myönnettäköön: kyllästyin omaan peilikuvaan myös. Haluan takaisin… …minuksi. Sellaiseksi, jolla on hyvä olla ja jollainen olin (luontaisesti) ennen raskautta.

Ja tiedän, miten se käy: syömällä paremmin. Terveellisemmin. Hyvä olo alkaa tulla parissa viikossa, ja vaaka lähtee hitaaseen mutta tasaisen varmaan laskusuuntaan. Pysyvästi.

Hitsi, mitä mainospuhetta :D

Eiku ihan oikeesti!

(ja hih tämä EI siis oikeasti ole mikään sponsoroitu postaus)

*******

Nojoo, no mutta 3 viikkoa sitten siis aktivoin Kiloklubi-tunnukset ja päätin skarpata ruokapuolen suhteen. Olen tehnyt alun tosi-tosi löysästi, mutta silti paino on jo lähtenyt laskemaan parilla kilolla. Enää 2 kiloa, niin olen ”omalla” kymmenluvulla – sillä, mitä en aikaisemmin ikinä ollut ylittänyt sen 34 ikävuoteni aikana.

Ruokakirjaamista tein itse asiassa tarkasti vain viikon, koska… …joulu. Flunssa. Joelin loma. Ja muut selitykset. Mutta maanantaina jatkan jälleen.

Vaikka laitoin viralliseksi Kiloklubin painotavoitteeksi lähtöpainoni + 1 kg, saattaa olla että en edes tarvitse niin paljon. Haluan hyvän olon painoon, se riittää.

*******

Okei, eli pari pointtia Kiloklubista:

(nämä eivät ole mitään ko. ohjelman linjauksia vaan ihan omia kokemuksiani)

1. Kyseessä ei ole mikään (pelkkä) laihdutusohjelma, joten se sopii myös normaalipainoiselle (kuten minä). Olen itse asiassa hehkuttanut sitä myös alipainoiselle (jotta näkisi, mitä kannattaisi syödä lisää) ja paljon treenaavalle (jotta näkisi esim. proteiinien määrän).

2. Se ei ole laihdutuskuuri. Jos sitä noudattaessa on nälkä, voi olla varma syövänsä väärin. Sen pointti on nimenomaan oppia syömään oikeanlaisia asioita, ja silloin ei tarvitse nähdä nälkää – päinvastoin, silloin kaloreita saattaa jäädä yli vaikkapa… kröhöm, yhden kuivan iltasiiderin** verran :) Ja koska se opettaa terveeseen syömiseen, väitän että sen tulokset ovat paljon pitkäaikaisemmat kuin minkään nälkiinnytys-kaalisoppa-ateriankorvike-dieetin, jonka jälkeen ainakin tekee mieli sitä pitsaa.

3. Se ei ole mikään pikatie onneen. Se toimii hitaasti. Mutta huom: se toimii. Väitän oikeasti, että jos sitä noudattaa oikein (”metsästää” vihreät pallonsa ja syö oikeat kalorimääränsä), painodiagrammi lähtee varmasti laskuun. Käytin siis itse sitä yhden talven (ensin poistaakseni kesäsiiderifetavyötäröturvotuksen, ja sitten jäinkin koukkuun…) ja kun tajusin tekniikan, painokäyräni laski niin tasaisesti että oikeasti niiden ois pitänyt buukata mut johonkin mainokseen käyrääni esittelemään :D

4. Liikunta on sen käytössä hyväksi, mutta se on ikään kuin oikeanlaisen ruokavalion ”tukitoimi”. Liikkumalla saa lisää kaloreita ”käyttöönsä”, mutta ohjelma perustuu nimenomaan oikeanlaisen syömisen tajuamiseen.

5. Mikään ruoka ei ole kiellettyä. Kaikkea saa syödä. Oikeasti. Mutta ei joka päivä. Joku päivä voi mennä ihan punaisiksi palloiksi ja kymmenkertaisiksi kaloreiksi, mutta se ei ole mikään ”repsahtaminen”. Se on vain elämää. Kunhan syö ne muut päivät sitten hyvin. Itse (normaalipainoisena) päätin, että viikonloppuina (pe illasta su iltaan) en välitä palloista enkä kaloreista, mutta maanantaista perjantai-iltapäivään yritän syödä terveellisesti. Mutta (kröhöm) jos tulee vaikka ystävä kylään ja päättää avata suklaakonvehtirasian*, se on ihan ok. Se on elämää. Seuraavana päivänä sitten paremmin.

6. Vaivalloisin asia siinä on ruokien ylös kirjaaminen. Se vaatii vaivaa, mutta jonkin ajan kuluttua siihen syntyy rutiini – etenkin jos syö useammin samoja ruokia, niitä voi näppärästi kopioida. Mutta oikeasti: jos homman vaivalloisin osuus on ajan kuluttaminen netissä, niin… okei ymmärrätte ehkä pointin :)

7. Siihen jää koukkuun. Oh, vihreät pallot! Oh, käyrät ja diagrammit.

*******

Ai mitkä vihreät pallot…? No, kirjoitan viimeistään sunnuntaina tekniikasta ja nikseistä. Niin sitten maanantaina sen terveellisemmän elämän voi sitten näppärästi aloittaa.

Tai niin siis minä ainakin teen :)

Kuka siis lähtikään mukaan?

 

*) Suklaakonvehtirasia on ihan teoreettinen esimerkki (mums mums)

**) Myös iltasiideri on teoreettinen esimerkki (hörps)

You Might Also Like

  • Tyyne
    4.1.2013 at 23:37

    Kirjoitin juuri samasta aiheesta, eli mesissä ollaan täällä ainakin! …ja kiloklubissa!

  • Lipa
    4.1.2013 at 23:52

    Täällä myös yksi kiloklubin entinen käyttäjä (jolla olisi suuresti tarvetta aktivoitumiseen, mutta katellaan jahka saadaan tuo tupakanlopetusprojekti paremmalle alulle)!

    Vihreät pallot on parhautta, mutta mulle ne aiheutti välillä vähän turhaa neuroottisuutta, kun yritin illalla viimeisenä vielä tuskissani vetästä viittä porkkanaa, että sais vihannekset kuitattua tai pienennettyä proteiinien osuutta. :D

    Ai että, mulla on kyllä jo vähän ikävä sinne! Suosittelen kaikille!

  • Lilleri
    4.1.2013 at 23:57

    Kiitos ton 16.12 postauksen koukutin itseni (hyvällä menestyksellä) vihreisiin palloihin. Kolmessa viikossa lähtenyt 2 kg, että kiitos vaan ;) 

  • Kristaliina
    4.1.2013 at 23:58

    Oooo, täytyykin muistaa käydä taas ostamassa jotain ”hätävaraa” sitä kasvispalloa varten! Ja maitorahkaa protskupalloon! Ja cashew-pähkinöitä ja öljyä rasvapalloon! Oooo!

    (joo samaa mieltä, saattaa aiheuttaa neuroottisuutta :D )

  • Kristaliina
    4.1.2013 at 23:59

    Jee, Lilleri, mulla kans ton saman verran!

  • Epe (Ei varmistettu)
    5.1.2013 at 00:19

    Vihreät pallot, tuli vihreät kuulat mieleen…. :D Anteeks!

  • annakarin
    5.1.2013 at 00:22

    mä kans! mut saa nähdä kauan innostusta kestää. viimeksi kesti kolmisen viikkoa.. painossa ei tapahtunut muutosta, yhyy. mut tällä kertaa en jaksa niin välittää painosta, ei meillä ole edes puntaria. parempi ja kevyempi olo siis tavoitteena.

  • Ellipsips
    5.1.2013 at 00:55

    En ookaan vielä tänne sun palstalle kommentoinu, vaikka oon jo puoli vuotta seuraillut aktiivisesti ja ihastuksissani teidän puutalo-elämää. Puoli vuotta ollaan myös itse koitettu saada uutta elämää aluille, ehkä siksi just silloin hakeuduinkin äitiysblogien ääreen. Nyt vasta sain aikaiseksi kuitenkin luoda omat tunnukset tänne. 

    Ja myös mä olen löytänyt vihreiden pallojen autuuden, aina välillä otan sen käyttöön, välillä unohdan. Tuo kirjaaminen tosiaan vie aika paljon aikaa, ja ärsyttää, kun en meinaa saada noita pallukoita oikean värisiksi! :) Laihduttaa mun ei tartte, oikeestaan BMI on aika alhainen raskautumista ajatellen, mutta nyt varsinkin *krhm* joulun jälkeen on tullut syötyä vähän miten sattuu, ei kovin monipuolisesti ainakaan…

  • A. Sinivaara
    5.1.2013 at 08:46

    Mä oon valmis ihan minkä värisiin palloihin vaan, kunhan tää jämähtänyt paino nyt vaan hivuttautuisi alaspäin…! Ärh.

  • Ainis (Ei varmistettu)
    5.1.2013 at 08:51

    Voi hitsi. menin taas tämän mainospuheen innoittamana kiloklubi sivuille ja huomasin että olin aiemmin jo vuosia sitten luonut sinne tunnuksetkin.. ja hm.. meni minuutti niin muistin, miksi silloin sivuston käyttäminen jäi: miten voi olla niin vaikeaselkoiset ja hankalat sivut käyttää!! En kertakaikkiaan meinannut millään tajuta, miten luon oman aamiaseksi nauttimani vihersmoothien reseptin sivulle ja vielä lisään sen päiväni aamiaisseksi. No Ok, sit kun sen tajusin, tul ivastaan toinen ongelma: ruokalistasta puuttuu noin puolet aterioideni raaka-ainesta. Mm. hampunsiemenet, romainesalaatti, tammenlehtisalaatti (oli kyllä jotain ”lehtevä salaatti” ”vihreä salaatti” tms.), aronia ja jopa kokonaiset mantelit loistavat poissaolollaan! Ja nämä tuli vastaan vain yhden päivän aikana – mitenköhän hermoni menisi jos yrittäisin edes täyttää tuota viikonkin ajan..

    Sivusto on siis mitä ilmeisimmin kärjistettynä (ja näin vihanpuuskassa lauottuna..) hyödyllinen niille, jotka syövät kaupan valmisjukurtteja, syö vaasan ruispaloja ja ostaa pinaattiletut kaupasta. Vaikka en koe mikään ruokahifistelijä olevankaan, ei edes minun aterioideni raaka-aineet tosiaan löydy listoilta… Oletko Kristaliina törmännyt tähän, voiko sivustolle esim. itse lisäillä raaka-aineita?

  • karkkimaria
    5.1.2013 at 09:03

    Mukana! ja pudotettavaa raskauden jäljiltä löytyy vielä(kin) se 7-8 kiloa, kaikki mitä synnäriltä lähtiessäkin oli jo mukana. Ensin uskottelin imetyksen vievän luonnollisesti painon mennessää, mutta nyt yli vuoden imettäneenä täytyy varmaan uskoa, ettei se mun kohdalla mennytkään ihan niin…

    Itse olen käyttänyt kalorilaskuri.fi -sivustoa, joka on osittain ilmainen, mutta tarkemmat ominaisuudet saa käyttöönsä vain pienellä maksulla. Mut pääosin näyttää aika samankaltaiselta.

    Ruokien kirjaaminen on todella koukuttavaa, hankin jopa tarkempia annoksia kirjatakseni keittiövaa’an. Ei pääse ainakaan mielessään pienentämään annoksia. :)

  • a.
    5.1.2013 at 11:00

    Minä olen ainakin täysillä mukana :) kuulostaa juuri oikeanlaiselta ohjelmalta minulle, joka tiedän kyllä miten kuuluisi syödä ja usein niin syönkin, mutta sitten kun syön huonosti syön todella huonosti. 

    Nyt varsinkin kun olen koko tammikuun sairaslomalla, voin kiinnittää enemmän huomiota syömisiin ja tämä voisikin olla tosi hyvä alkustartti, koska tie on pitkä, sen verta niitä kiloja on jo liian monta vuotta mukanani matkannut.

  • Kristaliina
    5.1.2013 at 11:23

    Jee, näin monta meitä jo! Hmm pitäisköhän kehittää joku tsemppaus/synninpäästö/hehkutus-tyyppinen systeemi, jossa vois aina esim. viikon päätteeksi paljastaa pallonsa…? Hitsi mä jo viimeksi kaipasin itse siihen ohjelmaan sellaista ominaisuutta, että vois pyytää ihmisiä ”kavereiksi” ja pääsisi sitten katsomaan ja kommentoimaan toisen syömisiä ja palloja :) Sellaista siellä ei kuitenkaan ole…

    Tästä sit niihin puutteisiin, Ainis: olen! Mun piti niitä miinuksia listata siihen seuraavaan postaukseen, mutta avaudutaanpa siis jo nyt: mulle tuo ruoka-aineiden sieltä puuttuminen ei tullut noin selvänä esiin, koska syön tosiaan aika ”perusruokia”, mutta muutaman kerran siihen kyllä törmäsin etenkin uusien elintarvikkeiden osalta – ne tulivat sinne tuskaisen hitaasti. Joel silloin pari vuotta sitten kirosi, että siellä ei ollut edes sitä maito-plussaa, mutta nyt (kahdessa vuodessa) se on näköjään ilmestynyt, he he. Siellä oli (ainakin silloin aikanaan) sellainen viestiketju, missä pystyi antamaan lisättäviä ruoka-ainetoiveita – sinne aina laitoin, jos jotain kaipasin. Mutta vaikka niitä kuulemma sinne lisättiin jatkuvasti, eivät omat lisäystoiveeni kyllä ehtineet toteutua sen talven aikana, jolloin sitä käytin…

    Hitsi, jos muistaisin, miten kiersin niitä puutteita… Ainakin joitain kalorisisältöjä kävin katsomassa tuolta karkkimarian mainitsemasta kalorilaskuri.fi:stä. (mun ystävä muuten käytti sitä samaan aikaan kuin mä käytin kiloklubia, ja tykkäsi kyllä. siinä on siis ilmeisesti jonkinlainen maksu, mutta ei kovin iso – mä valitsin silloin tuon kiloklubin sen ilmaisuuden takia). Ja sitten mulla oli joku toinen lähde, josta tsekkasin tyypillisimpiä annoskokoja…

    Muita miinuksia:

    Silloin pari vuotta sitten sain selaimellani ruoka-aineita ”raahattua” esim. aterialta toiselle, nyt se ei näytä onnistuvan ainakaan tällä koneella/selaimella. Samoin olen jotenkin kadottanut sieltä sellaisen ominaisuuden, jolla viimeksi sain tehtyä omia reseptejä.

    Jotkut ruoka-aineet kirjautuvat palloihin vähän tyhmästi. Joelin jatkuva nurina oli siitä, että lihapiirakka kirjautui herkkupalloon :D

    Ei toiminut (ainakaan silloin) kännykän kautta (ainakaan mun). Olisi ollut näppärä kirjailla ruoat sinne saman tien, mutta sen sijaan joutui käyttämään paperilappusia – mutta ei mulla muuten pysy muistissa, kuinka monta oliivia lounassalaatissa on :)

    Ohjelman käyttäminenkin tuntui itsellänikin alkuun vähän monimutkaiselta, eniten just tuo ruoka-aineiden haku. Siihen kuitenkin tottuu aika pian ja se helpottuu, kun sitä käyttää vähän aikaa ja samat ruoka-aineet alkavat toistua (ne voi merkata ”suosikeiksi”, laitan tästä vinkin siihen seuraavaan postaukseen).

    Oli varmaan joitain muitakin ärsytyksiä, mutta en niitä (vielä) muista, kun tosiaan siitä käytöstä on jo pari vuotta aikaa ja nyt en päässyt vielä kunnolla ”vauhtiin” ennen joulua. Tässä on varmaan mulla sellainen ”aika kultaa muistot” -syndrooma käynnissä, eli mä muistan siitä käytöstä nyt vaan sen, miten älyttömän hyvin se silloin toimi :D (painonpudotuksessa siis)

    Eli joo, tuo ei missään nimessä ole mikään täydellinen. Mutta ilmainen, ja toimii ainakin siinä missä pitääkin eli ”ruokaopettajana” ja sitä kautta painon laskijana – siitä kaikki tämä hehkutus :)

    karkkimaria, joo mullakin oli silloin keittiövaaka käytössä – hih katsotaan, päädynkö kaivamaan sen kaappien uumenista uudelleen käyttöön… :) 

  • Jonayla
    5.1.2013 at 11:57

    Hei, tää sun Kiloklubi kuullostaa tosi samanlaiselta kuin Nutris, millä laihdutin aikoinaan vuodessa 17 kg. Onneksi ne kilot eivät koskaan tulleet takaisin! Vuodessa oppi hyvin syömään erilailla ja oppi tosi paljon eri ruoka-aineista kirjaamalla kaiken ylös ja oppimalla, mitä mikäkin sisältää. Itse vihaan liikuntaa, joten kilot lähti pelkällä ruokavaliolla. :p Täältä oma kertomus: http://www.lily.fi/palsta/classy-and-fabulous?tag=55

     

    Tsemppiä!

     

  • Tilia
    5.1.2013 at 13:25

    Tsemppiä kaikille pallukoiden kanssa! Kävelyä jos haluaa lisätä elämäänsä, niin askelmittari on siihen helppo keino – kohta jo pitää lähteä kotiin hakemaan mittari, jos sen unohtaa taskusta, ettei mene askelet hukkaan… :)

  • Aniliini
    5.1.2013 at 14:06

    Oooh, tahdon ehdottomasti kuulla lisää!

  • Lindadaa
    5.1.2013 at 17:08

    Huu voisin vaikka testata! Meinas tulla huono omatunto tässä sipsipussin kanssa. Mutta flunssaillessa saa vähän hemmotella itseään, saahan? :)

  • S-S
    5.1.2013 at 17:20

    Mukana ollaan! Vielä on tosin hieman joulusuklaita jäljellä, eli yhtäkään konkreettista tekoa kevennyksen eteen en ole tehnyt. Olimme myös pitkään mummon hoivissa joululomailemassa, mikä tarkoittaa vähintään sitä seitsemää sorttia herkkuja kahvipöydässä. Yhtään sorttia niistä seitsemästä ei tietenkään voi olla syömättä, joten sanotaanko että työsarkaa löytyy. 

    Mä en ole luonteeltani tippaakaan pedantti, joten jännittää miten jaksan seurailla pylpyröitä ja kirjata syömisiäni ylös. Ehkäpä tällä kertaa ratkaisevassa roolissa tulee olemaan vertaistuki :) Kokeilin joskus muistaakseni keventäjiä, mutta se kokeilu kusahti alkuunsa motivaation ja ajan puutteeseen (ja tähän liuta muita tekosyitä perään).

    Tällä kertaa toivon todella saavani itsestäni irti enemmän! Ehkä se onnistuu ajattelemalla muita itseni sijaan; mielestäni lapsoseni ansaitsee äidin joka pitää itsestään huolta hänenkin vuokseen, ja mieheni puolison jota voisi katsoa yhtä ihaillen kuin minä häntä (disclaimerina sanottakoon että mies pitää minua kauniina, tällä hetkellä en vain itse koe olevani sitä).

    Nyt sinne kiloklubiin! Vedän valmiiksi syvään henkeä etten pelästy pois heti kättelyssä. Vihaan hankalia käyttöliittymiä sydämeni pohjasta, joten pitäkää peukkuja :)

  • Anni G
    6.1.2013 at 00:29

    Klikkaamalla kiloklubissa sitä pientä oranssia pallukkaa jossa nuoli alaspäin löytyy lisää ruoka-aineita, eli esim. Ainikselle, mantelilastujen kohdalla kun klikkaat sitä löytyy Manteli, kokonainen. 

    Joskus omaa hakusanaa muuttamalla, tai tuotemerkin laittamalla löytyy: esim. Hamppu, siemen löytyi. Löytyy myös monia muita ”erilaisia” raaka-aineita kuten nyt vaikka chiasiemenet ja macajauhe jotka eivät liene ihan markettitavaraa :)

    Joistan tuotteista saattaa löytää korvaavia lähes samat ravintoarvot omaavia, kun infojen kautta vertailee omaa tuotetta…jos siis haluaa olla tarkka. Monet uupuvat ruoka-aineetkin olen itseasiassa löytänyt kirjaamalla hakukenttään tuotemerkin raaka-aineen sijaan. 

    Ja ne omat reseptitkin sieltä kyllä löytyy klikkaamalla suosikit – > omat reseptit :)

     

    T. entinen kiloklubilainen joka tämän postauksen ansiosta ehkä myös palaa pallojen maailmaan

  • Empsuliinu
    8.1.2013 at 15:25

    Moi !

    mukaan liitytty! Olin ihan ymmälläni, kun homma olikin maksuton.. :) noihin vihreisiin palloihin jää kyllä koukkuun, herkuistakin kieltäydyin eilen, ettei tuu punasta palloa..! :D