Rv 9 – raskaus- ja paskiittikuulumisia

Yhdeksäs raskausviikko, tarkemmin sanoen 8+3 tänään.

Olisipa kiva kertoa jotain uusia, positiivisia uutisia. Vaikka sanoa, että pahoinvointi alkaa helpottaa. Ei todellakaan ala. Aikamoista matalalentoa tämä elo juuri nyt, olo on jokseenkin samanlainen kuin reilu viikko sitten.

Ei uutta kerrottavaa, lopetetaanpa blogipostaus tähän, haha. No, ei lopeteta. Jatketaan vielä.

Ehkä se johtuu tästä pahoinvoinnista – tällä kertaa raskaus tuntuu ”oikeammalta” kuin viimeksi. Silloin keväällä tässä vaiheessa mielessä kummitteli kalvava epäilys. Nytkin joo, mutta kuitenkin vähän eri tavalla kuin viimeksi. Hankala selittää. Mutta jatkuvan pahoinvoinnin ansiosta (?) olen säästynyt siltä ”oonko mä tässä edes raskaana” -pohdinnalta. Ehkä sitä ei jaksa vaan ajatella, kun on niin hiton pahoinvoiva.

Huomaan olevani vähän katkera siitä viimekertaisesta. En tiedä mille, ehkä maailmankaikkeudelle? Tai Helsingissä myöhäisessä vaiheessa tulevalle kunnalliselle ultralle? Eli siis siitä, että kävin varhaisultrassa viikoilla 6+jotain. Ja siitä sitä sitten odoteltiin 13. viikolle ennen kuin saatiin kuulla, että ei siellä ole ollutkaan mitään sen kuutosviikon jälkeen.

Se on ihan hurjan pitkä aika, 6-7 viikkoa! Tosi pitkä aika kantaa pallomahaa (se mahahan pysyi isona tyhjennykseen asti) ja risteileviä ajatuksia JA kalvavia epäilyksiä raskaudesta, ja sitten vasta kuulla. Ja tajuta, että sen olisi voinut tietää jo 1,5 kuukautta aikaisemmin!

Tapahtunutta ei voi muuttaa, mutta ainakaan en halua sen turhan odotuksen toistuvan.

Siksi me ollaan varattu jo yksityiseltä toinen ylimääräinen ultra, sen ajankohta on vähän ennen ensimmäistä neuvolakäyntiä (joka on 10+0). Ehkä sitten en tunne neuvolassa itseäni hiljaiseksi huijariksi, vaan minulla on tuoretta (todennäköisesti) todistusaineistoa raskaudesta. Siis itselleni; neuvolan kätilö siis tietysti oli aivan ihana – ei hän epäillyt, minä itse vaan. On kiva, että pyytämällä sain saman henkilön neuvolasta tälläkin kertaa.

Ja hitto vie varaan vaikka kolmannenkin ylimääräisen ultra-ajan taas sopivaan kohtaan, jos siltä tuntuu. Maksan mielenrauhasta.

Kaupungin nt-ultra on sitten joulun välipäivinä.

Paskiitille sen sijaan kuuluu hyvää!

Plantaarifaskiitista siis aiemmin täällä.

Koko marraskuun ajan pidin jalkaa todella levossa, en edes kuukauteen saatellut lapsia kouluun. Haha jopa pyykitkin on kertyneet, kun en ole halunnut ravata alakerran ja yläkerran väliä pyykkiä ripustamassa. Tällainen levossapitomahdollisuus on tietysti varmaan aika poikkeuksellista – kun ei siis tarvinnut edes töihin kävellä tai siellä seisoskella.

Mutta ennen kaikkea jalkatuet/pohjalliset on varmasti olleet se ratkaiseva juttu. Ostin ensin yhdenlaiset, sellaiset irtolärpäkkeet kenkiin laitettaviksi. Sen jälkeen hoksasin, että kotiloissa sukan kanssa pidettäväksi näppärämpi malli olisi sellainen nilkan ympärille tuleva – tilasin sitten sellaisetkin.

Pohjalliset tosiaan toivat heti akuutin helpotuksen, mutta tällä hetkellä lisäksi tilanne on se, että moneen päivään ei ole sattunut yhtään. Varovainen tuuletus! Alkaisikohan tämä olla voitettu?

JOS on, niin saa kyllä riemuita: nämä ovat tavallisesti tosi pitkiä vaivoja. Vuoden sisällä oireettomiksi paranee Terveyskirjaston mukaan 80-90%. Vuoden sisällä. Eli jos selvisin vajaalla parilla kuukaudella, niin lasken itseni tosi onnekkaaksi!

Olen nyt kahtena aamuna jo saatellut lapset kouluun, eikä satu yhtään. Mutta etenen varovasti, ei mitään 10 000 askeleen haasteita nyt tälle kantapäälle. Ja pohjallisista tuskin luovun koko talvena.

Matalalennolla kohti pidempää viikonloppua. Kyllä tämä tästä! Ehkä.

31