”Mä en ole ollut tätä ennen live-ryhmäliikuntatunnilla neljään vuoteen”, kauhistelin viikko sitten.
Olin väärässä. En osannut laskea. Oikeasti en ollut ollut ryhmäliikuntatunnilla viiteen vuoteen.
Ensin tuli koronavuodet, sitten raskaus. Plantaarifaskiitti, erkauma, romukunto, rahapula, aikapulasta puhumattakaan, mitä näitä syitä nyt on.
Olipa siinä sitten pik-ka-sen kynnys päässyt nousemaan. Olin ihan varma, että en pysty. En pärjää. Ei kannattaisi edes haaveilla, pettyy vaan. Kantapäät räjähtää, sektiohaavat rytkyy, erkauma rysähtää, sisäelimet vaihtavat paikkaa ja kunto loppuu jo ennen kuin alkulämmittely pääsee kunnolla vauhtiin. Enkä todellaakaan voi ottaa yhtä ainutta hyppyä. Mitä mä edes ajattelin! Ei voi mitenkään onnistua, lähden luultavasti kesken pois, täytyypä ottaa paikka oven vierestä.
Jepjep, tasan viikkoi sitten lähdin siis ensimmäiselle kokeilutunnille, kalpeana varjona entisestä jumppaminästä. Sinne menin läpi lumimyrskyn, kantapääsuojat risoissa paljasjalkakengissä, tenat pöksyissä, kauhu sielussa. Mistä ovesta tänne edes pääsee sisään?
Mutta pukuhuoneessa tapahtui jotain hassua. Ehkä siinä hetkessä, kun kopsautin jumppakengät kassista lattialle. Tuntui… ihan tutulta. Kotoisalta, omalta. Vesipullo, hiukset kiinni, tunti alkaa.
Tuntia oli kulunut noin vartti ennen kuin tajusin, että en sitten ottanut paikkaa oven vierestä, vaan omasta tutusta paikasta etukulman tietämiltä! Hei täällä mä olen, jumppaamassa! Olisitteko uskoneet? Mä en!
Mikä tunne, kun tajusin: ei hitsi mähän pärjään!
Joo joo siis totta kai olin valinnut mahdollisimman matalan kynnyksen paikan ja helpon jumpan: menneiden vuosien zumbahullu olisi nielaissut tällaisen välipalana ja vähän ihmetellyt, että ei edes syke nouse. Kun puolestaannyt hapuilin naama punaisena vesipulloa ennen kuin tunti oli päässyt edes vauhtiin.
Mutta ei tarvitse eikä kannata verrata viiden vuoden takaiseen. Vaan keskittyä siihen, että jollain tavalla (ehkä ihmeen kaupalla) mä todella pärjäsin siellä! Ihan mukamas siellä niin kuin muutkin – WOU! Mikä onnistumisen tunne!
Olen varmasti viiden vuoden jumppatauon ja kaikenmaailman sektio-, erkauma- ja plantaarifaskiittisyiden (ja selittely-, laiskuus- ja aikaansaamattomuussyiden) takia ihan romukunnossa mutta ihan vähän jäin miettimään, että en ehkä sittenkään aivan niin ihmisromuläjänä kuin mitä itselleni väitin. Ehkä tuo rattaiden hangessapuskeminen ja satunnaiset kotijoogatunnit ovat tehneet kuitenkin jotain myös kunnolle. En tiedä. Ehkä.
Mutta hei tuntuipa hyvältä! Aion nyt ihan oikeasti (aion, aion!) saada kiinni myös ryhmäliikuntarutiinista, ja jatkaa sen tukena kotijoogailua.
Nyt on aidosti ensimmäistä kertaa viimeisen raskauden ja sektion jälkeen olo, että nyt mun kunto lähtee tästä vähitellen nousuun – ja että keväällä on ihan erilainen olo ja jaksaminen!
Ja nautin tässä matkalla! Ah, tervetuloa takaisin mun elämään, liikkuminen!
30
4 Comments
Oliver
14.1.2025 at 21:12Hyvä sinä! Siitä se taas lähtee. Muistaakseni rattaiden työntäminen loskassa on todella kova kokovartalotreeni kyllä sekin :)
Mä käyn nykyisin kerran viikossa tekemässä ”jotain”. Viime viikolla se oli jumppa, tällä viikolla hiihto, ens viikolla ehkä sali. Ei pääse kunto kasvamaan tällä tahdilla mutta pysyy yllä kuitenkin. Hyötyliikunta eli kävely paikasta toiseen siihen päälle.
krista
15.1.2025 at 09:04Joo siinä tulee kyllä kokovartalotreeni ja mentaalinen kärsivällisyystreeni samassa paketissa :D
–
Ylläpito on tosi hyvä! Ja just kun tuolleen on systemaattisena tapana tehdä vaikka just kerran viikossa jotain, ei ole sitä ryhtymisen kynnystä!
A
15.1.2025 at 08:06Mahtavaa onnistumista! Se lähteminen on vissiin se vaikein juttu. Itse ihmettelen omaa entistä minää, joka jossain vuosituhannen vaihteessa kipaisi Motivukseen useamman kerran viikossa ja koki, ettei liiku paljon mitään. Nyt on alkanut vakavasti tuntua, että lihaskuntoa tarttisi alkaa parantamaan, mutta eipä oo Motivusta enää :D Onneksi on monta muuta lajia repertuaarissa: kävelyä, fillarointi, juoksu, hiihto, luistelu, uinti (vitsi, nää on niin jotenkin stereotypisiä keski-ikäisiä, mutta kivoja). Menee kausittain ja polvien kunnon mukaan toki. Mutta paljon arkiliikuntaa (kiitos autottomuuden ja turkasin kalliiden hsl-lippujen, näin A-vyöhykkeellä liikkuvana dissaan ja mieluummin kävelen/fillaroin kun menen julkisin). Tällä hetkellä ihmettelen kipeäitä lihaksia (erilainen rasitus) su-ma kestäneen hiihtokauden takia (hoh, se on täällä että kun on lunta ja latu, on hiihdettävä), mutta ehkäpä sitä kävelemällä vetreytyy.
—
Mut se lihaskunto, voi huoh. Kyllähän siihen auttaa kun kantaa kaupasta kilokaupalla kasviksia ja hyvin voisi kotonakin treenata, mutta en treenaa kuitenkaan. Oon harkinnut semmoista pienryhmätreeniä melkein naapurissa (se on olennaista, että ois lähellä, kun muuten ei tuu lähdettyä – nimimerkillä uimahallin on vartin kävely ja ihan liian harvoin tulee käytyä). Vielä en ole raskinut, kun on aika kallista hommaa. No, täytyy katsoa. Niin ja kesää odotan kovasti, nimittäin uskalsin lähteä kokeilemaan pesistä ja se oli ihaninta liikuntaa naismuistiin. Ihmettelen oikein itseäni, kun koko kesäkauden jaksoin fillaroida puoli tuntia treeneihin, ne kesti 1.5h ja sitten vielä puoli tuntia kotiin fillarilla hymyssä suin, kun oli ollut niin kivaa.
krista
15.1.2025 at 09:48No just tuo, että kun on kivaa, niin sit jotenkin pystyy itsekin ihan ihmeisiin! Joo siis ai että mä muistelen viimeistä Espanjan pidempää talvea! Silloin ei mulle riittänyt lähimmän kuntokeskuksen zumbat tiistaina ja torstaina, vaan päätin ottaa keskiviikolle ja perjantaille tunnit toiseen kuntokeskukseen ihan eri puolelle kaupunkia: ensin pyöräilin sinne joku just puoli tuntia hiessä, sit vedin zumban, sit pyörällä kotiin, ja illalla saatoin lähteä vielä tunnin kävelylle paseolle kaverin kanssa :D OMG :D Mutta olin mä kyllä hyvässä kunnossakin silloin – ja pirteä! Oon nykyisin vaan joku hailakka varjo siitä :D Kyllä sillä liikkumisella vaan on ihmeellinen vaikutus. Mutta tästä tää taas lähtee!
–
Mutta hei joo kyllähän sun arkiliikkuminen kuulostaa kuitenkin tosi aktiiviselta! Just vähän vuodenaikojen mukaista, mutta silti aina jotain. Saisko lihaskuntoa lisää jollain kotijumpalla kehonpainolla? Haha joo mä paraskin neuvoja, mulla ei ole lihaksissa mitään kuntoa, tuskin lihaksiakaan enää olemassa :D