Sähköauto, my love

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä: Mitsubishi MiEV

Niin kuin olen täällä blogissa jo hehkuttanut (ja Facebookissa. ööö ja Instagramissa. ja livenä kaikille. hupsis), sain noin viikko sitten testattavakseni… SÄHKÖAUTON! Jea!

Kyseessä oli tällainen Mitsubishi MiEV, ja homman idea oli, että käytän autoa normaalisti viikon ja kerron sitten omia rehellisiä kokemuksiani täällä blogissa. Lisäksi kirjoitan pari pientä testikokemusjuttua tuulilasi.fi -sivustolle; ne ilmestyvät sinne myöhemmin.

Tuulilasin porukka totesi, että onpa kiva saada heillekin käyttöön vaihteeksi jotain muuta tekstiä kun tavallista ”insinöörikieltä”. No, saamanne pitää.

Koska ihan heti alkuun mun täytyy purkaa tämä päällimmäisin tunne ulos systeemeistäni:
MINÄ RAKASTAN TUOTA AUTOAAAAAAAAAAH!!!!!

Mulla on ensimmäistä kertaa elämässäni AUTOKUUME. En aio antaa tuota autoa pois. En luovu. En-en-en-en-en-en-enanna. Onko pakko? Ai on? No höh.

Että tällainen objektiivinen arvio on täältä tulossa.

 Anna autosi bloggaajalle, niin et saa sitä enää ikinä pois.

 

 Ensitunnelmat

Ottaessani auton vastaan en tiennyt yhtään, mitä tuleman pitää. Sen verran olin googlen kuvahaulla käynyt katsomassa, että tiesin että MiEV on tuollainen pikkuauto – huh helpotusta, hyvä! Itse asiassa tuo on hyvin paljon samankokoinen ja -tyylinen kuin meidän oma 2-vuotias Hyundai i20.

Eniten minua kiinnosti etukäteen nämä:

• miten onnistuu lataaminen?
• mahtuvatko vaunut kyytiin?
• millainen auto on ajaa?
• kolaroinko tuliterän auton ja häpeän?

Ja kokonaisuutena minua kiinnosti ihan hurjan paljon se, että onko sähköauto jo ihan oikeasti nykyään varteenotettava vaihtoehto. Autoa silloin pari vuotta hankittaessa ihan vakavasti katselin sähköautojen silloisia malleja, hintoja ja latausmahdollisuuksia ja totesin, että voih – aika ei taida olla vielä kypsä. Mutta olisiko nyt? Voitaisiinko meille nyt hankkia sellainen?

 

Ensimmäinen käyttökerta

Heh kerroinkin täällä pienistä ensiajelun käynnistämisvaikeuksistani. Kirjaimellisesti. Väänsin ja väänsin virta-avainta, mutta ei. Ei käynnisty. Kunnes tajusin, että auto ON koko ajan käynnissä – siitä ei vain kuulu ääntä!

Jea.

Seuraavana päivänä auto pääsi sitten ihan oikeasti ajoon: ajeltiin sillä taaperon kanssa ensin kotoa Ruoholahden SnadiStadiin leikkimään. Siellä Joel liittyi seuraamme, ja ajoimme illalla vielä Kannelmäen Prisman kautta kotiin.

Mitenköhän mä nyt oikein kuvaisin ajotunnelmiani. No: en voinut muuta kuin hymyillä typerästi. Päästöttömällä autolla ajaminen teki minut heti ensiajolla jotenkin… …onnelliseksi. Oman auton käytössä on minulla jatkuvasti sellainen huonon omatunnon kolkutus päällä – ja syystä. Nyt se jatkuva kolkutus jossain takaraivossa oli poissa! Oh! En osaa tätä oikein kuvailla, mutta kun annoin muutaman tutunkin sähköautoa ajaa, he palasivat ajoiltaan samanlainen hassu hymy huulillaan.

 

Lataaminen

Ehkä kaikkein eniten minua jännitti lataaminen. Ennen ensimmäiselle ajoreissulle lähtöä oli vähän sellainen kylmä hiki päällä, että jäänköhän tirpan kanssa jumiin jonnekin Länsiväylälle… Jaiks.

Hyvin nopeasti kuitenkin huomasin, että auton ”kilometrimittariin” voi hyvin luottaa: se kertoo, paljonko autolla voi vielä ajaa. Ensi-ihmettelyn jälkeen sen seuraaminen alkoi tuntua ihan luontevalta ja rutiininomaiselta. Yhdellä täydellä latauksella ajaa noin 130 kilometriä. Brosyyri lupaa jopa 150 km.

48 kilometriä vielä jäljellä.

 

Ensimmäinen latauspiste löydettiin Kannelmäen Prismasta (tai siis se uusi Kauppakeskus Kaari):

 Latauspisteillä ei ainakaan toistaiseksi ollut ruuhkaa: ainoastaan Kaaressa oli paikalla toinenkin auto – kauppakeskuksen oma sähköauto.

 

Latausvaihtoehtoja MiEV:issä on kaksi: joko ”tavallinen” lataus (slow) tai pikalataus (fast). Molempiin on omat latauspistokkeensa auton kyljissä.

Tavallisessa latauksessa auto laitetaan kiinni ihan normaaliin pistorasiaan. Tähän tarkoitukseen autossa on oma ”roikka” – ja toinen pää siis vaan normaaliin pistorasiaan. Akku latautuu hitaalla latauksella täyteen noin kuudessa tunnissa.

Pikalataus puolestaan pitäsi valmistua jo puolessa tunnissa. Siihen ei ole ”roikkaa”, vaan autossa ainoastaan tällainen kummallinen pistorasia:

Pikalatauspisteen tankkauspömpelissä on sitten oma letkunsa tähän – homma käy oikeastaan samaan tapaan kuin bensatankillakin. Paitsi että ”bensaletku” jätetään siis autoon kiinni puoleksi tunniksi ja mennään kahville.

 

”Hidasta” latausta kokeiltiin siis ensin Kannelmäen Prismassa. Se kokeilu oli… hmm. Kävimme kaupassa aika pikaisesti ja huristelimme liu’uimme äänettömästi (mä en vaan opi, että tuota verbiä ei voi sähköautosta käyttää) kotiin. Ja kotiin päästyämme tajusimme, että olimme kuluttaneet kilometrejä ihan yhtä paljon kuin olimme kauppareissun aikana ”tankanneetkin”!

Jos olisimme shoppailleet pidempään tai käyneet vaikkapa syömässä, olisi autokin tietysti ehtinyt latautua pidempään.

*******

Sitten koitti onnenpäivä: sekä Facebookissa että blogissa minulle vinkattiin ”silminnäkijähavaintona”, että myös tuohon lähelle Viikin Prismaan on juuri tullut sähkölatauspistokkeet. Soitin vielä infoon ja varmistin asian – juu, on! Sinne siis apteekkiostosreissun yhteydessä!

Kyseessä oli taas pikavisiitti: auto ehti olla pistokkeessa vain puoli tuntia. Tänä aikana ehti latautua sähköä 10 kilometrin ajon verran.

*******

Pikalataustakin haluttiin testata! Sitä varten ihan asiasta tehden huristelt… (ääääääh, minkä sanan mä nyt keksin tähän?) ajeltiin Vantalle Ilolan ABC:lle – se oli meitä lähinnä sijaitseva pikalatauspiste. Tai joo, on Helsingin ydinkeskustassa niitä useampikin… Mutta pelkkä ajatuskin keskustan liikenteeseen lähtemisestä… joo ei. Mieluummin Ilola, Gladas.

Oho, sähköauton lataus nostettu tuonne ihan mainospylvääseen asti.

Pikalatauspömpeli löytyi liikennemyymälän kyljestä. Vähän aikaa opiskeltiin pömpeliä, mutta onnistuihan se:

Ja sitten oli puoli tuntia aikaa, ja sinä aikana:

Huoltsikkatreffit.

Pömpelille palatessa odotti kuitenkin pienoinen yllätys. Lataus oli 30 minuutin jälkeen loppunut, mutta akku oli vain 73-prosenttisesti täynnä. Syy ei oikein selvinnyt – me kun kuviteltiin, että puolessa tunnissa se olisi ollut kokonaan täynnä. Todennäköisesti auton olisi voinut laittaa uudestaan lataukseen ja mennä siksi aikaa vaikkapa vielä kahville. Mutta koska me kumpikaan emme juuri nyt juo kahvia, päätimme ajaa 73-prosenttisella akulla pois Vantaalta ja kohti Helsinkiä.

*******

Suurin ilonaihe latausasioissa koko testiaikana oli kuitenkin tämä: tajusimme, että omasta lämpöpistokkeestamme voimme ihan hyvin ladata autoa omalla kotipihallamme! Wohoo! Koko homma jotenkin ihan kokonaan muutti luonnettaan – tämähän on helppoa. Kotiin tullessa vain pistää piuhan kiinni ja auton latautumaan kahdeksi tunniksi (sen verran lämpöpistoke antaa kerralla virtaa), niin johan on valmiit virrat valmiina seuraavaa ajomatkaa varten! Tai vaihtoehtoisesti vaikkapa viikonloppuna voi ladata akun kerralla täyteen (käydä pari kertaa siirtämässä lämpöpistokkeen ajastinta, jotta saa yhteensä sen kuusi tuntia) ja ajella sillä rauhassa koko seuraavan viikon. Ei hitsi, tämähän on paljon helpompaa kuin normaalin bensa-auton tankkaaminen; ei tarvitse edes huoltoasemalle asti lähteä!

Ja sitten vain ikään kuin bonuksena se, että ihan normaalilla kauppareissulla voi vielä ladata Viikin Prismasta ilmaista sähköä. Ei siis tarvitse muuttaa toimintatapojaan tai -reittejään ollenkaan.

Taloyhtiön porukoiden kanssa pihalla juteltiin, että jos (KUN!!!) meille hankitaan tällainen, voimme hankkia lämpöpistokkeeseemme ”laskurin”. Sillä näkee, että paljonko taloyhtiön sähköä ollaan lataukseen käytetty – ja voidaan sitten maksaa oma osuutemme erikseen, niin ei tule varmasti kenelläkään mitään sanomista aiheesta.

Luksusta!

 

Lataamisen kokemukset ja tulevaisuus

Meidän oman (mahdollisen) sähköautohankinnan kannalta tuo latausmahdollisuus omalla pihalla ratkaisi paljon. Homma kyllä onnistuisi varmasti myös yleisissä pistokkeissa, mutta se vaatisi tietysti aina jonkinlaista sumplimista. Ja sitä, että yleisiä pistokkeita tulisi kaupungille vielä monta monta monta lisää.

Löysin netistä aika hyvän kartan Suomen kaikista yleiseistä latauspistokkeista – se löytyy täältä. Helsingissä on tällä hetkellä kuusi Helsingin Energian latauspaikkaa (Kampissa 2 kpl, Katajanokalla, Hakaniemessä, Ruoholahdessa ja Kaartinkaupungissa), ja lisäksi löysin myös netin uumenista tällaisen: suunnitteilla on huikeat 30 paikkaa Helsinkiin, ja tällaisilla sijainneilla! Yksi paikoista on aivan meidän vieressä – jea!

Ainakin noissa pisteissä, missä kävimme (Prismat ja ABC) lataaminen on ilmaista. Ja jos lataamisen tekee kotona ”omalla sähköllä”, tulee täyden akun (130 km) hinnaksi sähkösopimuksesta riippuen noin 2,50 e/täysi akku. Aika hurjan paljon halvempaa kuin bensa. Itse asiassa laskimme, että meidän perhe (laskettiin 10 000 km:n ajolla) säästäisi tankkauskustannuksissa noin 750 euroa vuodessa, jos meille hankittaisiin sähköauto.

 

Muita havaitoja MiEV:istä

Huh tästä bloggauksesta voisi tulla todella pitkä. Nyt tekisi mieli alkaa kirjoittaa omia sähköautovisioita, mutta ehkä teen aiheesta toisen bloggauksen myöhemmin. On varmasti jo aika mennä muihin koottuihin havaintoihin viikon varrelta:

• Auton koko on kaupunkiajoon täydellinen. Juuri tällaisen pienen ja ketterän auton halusin, kun kaksi vuotta sitten tuo Hyundai hankittiin. MiEV:iä oli aivan hurjan kiva ajaa – kivempi kuin omaa tuttua autoa. MiEV oli selvästi kevyt, mutta ei silti heppoinen: ei jäänyt motarilla muiden jalkoihin tai tuulen heittelemäksi. Tykkäsin ihan todella, ja samaa sanoivat koeajaneet naapuritkin. (vähän lainailin, kröhöm)
• Takaboksin koko sen sijaan hirvitti: siellä on alla se akku, joten boksi on todella pieni. Mahtuuko Bugikset, mahtuuko mahtuuko…. Mahtui! Nipin napin, mutta mahtui!

Jea!

Tähän samaan tapaan meillä on Bugikset Hyundaissakin: takaboksissa alaosa ja istuinosa on takapenkillä.

• MUTTA tulevaisuudessa on sitten meidän nelihenkiseksi kasvava perhe ja päälle vielä tuplavaunut… Yhyy. Ei toivoakaan, että me kaikki mahduttaisiin MiEV:iin (paljon kyyneleitä tähän), jos tarvitsemme rattaat mukaan ajelulle. Ilman rattaita toki hyvin mahtuisimme.
• Sähköauto tosiaan ON äänetön. Se täytyy pitää visusti mielessä esimerkiksi parkkihalleissa ja pikkuteillä! Moni jalankulkija suunnistaa kuulohavaintonsa perustella eikä vilkuilekaan ympärilleen (ja tyyliin näpyttelee kännykkää kävellessään) ja on riski, että joku ”pompahtaa” yllättäen ajotielle, kun ei kuule takaa lähestyvän auton ääntä. Parkkihalleissa ja pikkuteillä pitää siis olla todella varoivainen ja ajaa hi-taas-ti.
• Sähköauto kerää katseita: ihmiset katsovat sitä pitkään (heh ja mun mielestä ihaillen). Useamman kerran parkkipaikalla tai latauspisteillä joku tuli kyselemään ajokokemuksia, merkkiä ja hintaa. Naapurustossamme taisimme aiheuttaa akuutisti leviävän sähköautokuumeen – en ole tällä seudulla ainoa, jolla on päällä nyt pakkosaada-tunnelmat.
• Äänetöntä autoa on ihana ajaa. Oi, mikä mielenrauha. Itse asiassa äänettömyys on varmasti yksi niistä syistä, miksi tämän auton ajaminen tuntui niin älyttömän kivalta. Ja motarilla vauhti muuten kiihtyy sataseen ihan huomaamatta, kun ei kuulu VRRRROOOOOM:ia moottorista – kantsii siis tarkkailla nopeusmittaria! :)
• Akku ottaa talteen jarrutusenergiaa aina, kun kaasun nostaa pois päältä. Normaalilla ns. ennakoivalla ajotavalla säästää varsinkin kaupunkiajossa paljon kilometrejä. Esimerkiksi laskin Kela-käyntireissulla (n. 7 km), että akkua kului vain 3 km:n verran, kun hölläsin kaasua aina reippaasti ennen pysähtymistä. Tekniikan oppii hyvin nopeasti.
• MiEV on automaattivaihteinen (jea! jea! jea!)
• Automaattivaihteen lisäksi vaihdekepistä löytyy myös B- ja C-tilat. B-asento pyrkii maksimiin jarrutusenergian talteenottoon. C puolestaan vähentää jarrutusenergian talteenottoa. Itsekin näitä testailin, mutta… noooh, mä pitäydin enimmäkseen siinä perustilassa, kun en ehkä noita muita niin tajunnut. Perus on enemmän mun juttu :)

 

Automaattivaihteet, ah! (niin on mun Hyundaissakin)

Me ja MiEV

Joo, ei tarvitse ehkä paljon rivienvälejä tulkita, että tajuaa, että mä haluan tällaisen auton.

Jos meidän perhetilanne ei olisi laajentumassa, haluaisin just tämän mallin kiitos. Mielellään vieläpä juuri tämän nimenomaisen auton. Nyt, kun se on toimivaksi ja luotettavaksi todettu. Mutta voi perhanan perhana tuota takaboksin kokoa… Nieleskelen katkeria kyyneleitä, kun kirjoitan tämän: luultavasti meidän ei olisi ollenkaaan järkevää vaihtaa nykyistä (pieneksi jäämässä olevaa autoa) yhtä pieneen (tai jopa pienempään) malliin. Buhuu.

Kuitenkin haluan sähköauton. Ihan todellakin haluan.

Asuinpaikasta ja autoilutarpeesta riippuen (jos latausmahdollisuuksia ei vielä ole) joillekin ihmisille täyssähköauto saattaa olla vielä jonkinasteista utopiaa. Mutta tämä testi kyllä osoitti, että meidän omaan kaupunkikäyttöömme se olisi täydellinen. Olemme juuri niitä ihmisiä, joiden pitäisi hankkia sähköauto. Monestakin syystä, mutta ainakin siksi, että:

• Lataus ei olisi meille mikäänlainen ongelma: voisimme ladata autoa omalla kotipihalla sekä lisäksi ilmaiseksi siellä, missä normaalistikin käymme ruokakaupassa.
• Meillä ajetaan vain suht lyhyttä matkaa – pisin omalla autollamme ajettu matka taitaa olla 40 km kesämökille; ja siellä päässä voi taas ladata. Sähköautolla ei vielä nykytilassa varmastikaan lähdetä mihinkään hiihtolomamatkalle lappiin. Mutta jos me pohjoiseen lähtisimme, menisimme joka tapauksessa junalla ja vuokraisimme auton sieltä paikan päältä. Vaihtoehtona on aina myös tehdä väliaikaiset ”autovaihtarit” anoppilan kanssa, jos autoa pidemmälle matkalle tarvitsisimme.
• On ihana ajatus, että auto ei aiheuta ollenkaan päästöjä.

Täydellinen. Voih paitsi että jää liian pieneksi tulevaisuudessa nelihenkiselle perheelle…

 

Mulla olisi vielä niii-iiin paljon kirjoitettavaa sähköautoajatuksistani noin niin kuin yleisesti. Mutta ehkä päätän nyt testiraporttini tähän.

Huokaus, ja sitten seuraavaksi odotan surulla, että tuo auto haetaan minulta pois. Voi sydän sydän sydän sydän sydän. Ikävä tulee.

 

Millaisia ajatuksia sähköauto teissä herätti?

1