Sama vanha sillanrotisko

Uutisväläys: vielä (lähes tasan) vuotta myöhemminkin aurinko laski Rondassa.

Viime vuonna ikuistin auringonlaskun 133 kuvaan. Tänä vuonna kuvia sillasta tuli koko päivän (tai no kuuden tunnin) aikana enää nipin napin viitisenkymmentä. Valtava romahdus, etten sanoisi.

Silta kuitenkin todistettavasti edelleen on paikallaan:

Onko olemassa näkymää, johon ei ikinä kyllästy?

Tätä olen miettinyt tänään tuota hurjaa maisemaa ja ”uutta siltaa” (rakennettu 1700-luvun loppupuoliskolla) katsellessa. Pystyn tuntikaupalla seuraamaan pelkästään kallioiden koloista lentoon lehahtelevia ja taas takaisin laskeutuvia puluja.

Ja miten erilaiselta sama näkymä näyttääkään eri vuorokaudenaikoina – olenpa jopa nähnyt tästä samasta maisemasta lumisia kuvia, vau!

Olen kertonut aikaisemminkin, että minulla on oikeastaan kaksi erilaista mielenmaisemaa.

Toinen on suomalainen kesämökkiranta. Ja toinen on jostain ylhäältä katsottu laakso, jota kukkulat reunustavat. Kumpuilevaa maastoa, siellä täällä syperessejä tai viiniviljelmiä, satoja eri sävyjä vihreää, ikuisesti kaikenlaista katseltavaa.

Tämä ei ole niistä kumpikaan – vaan sen sijaan yksittäinen näkymä, johon olen aivan valtavan lujasti kiintynyt.

Tämä on meidän ehkäpä viides kerta (täysi arvaus; en muista tarkasti) täällä, ja tänne haluamme tulla uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan, uudestaan.

Tämän maiseman eteen kirjaa lukemaan. Välillä katse ylös ja kaiken ihastelu. Elämän.

Jos asuisin juuri tässä, huomaisinko joku päivä, että olen täysin tottunut tähän näkymään eikä se minua enää liikuttaisi?

Näin voisi elää.

Ostaisi tästä asunnon – vieressä on huonokuntoisia taloja – ja kunnostaisi. Asuisi osaa talosta itse ja toista osaa vuokraisi matkustajille.

On aivan hurjan inspiroivaa (apua! mä käytin just tuota kliseesanaa!) nähdä erilaisia elämäntapavalintoja ja tajuta – noinkin voisi elämänsä ja elinkeinonsa järjestää.

Katselisi tätä maisemaa joka päivä. Testaisi, voiko tähän kyllästyä.

Menisikö sitä joku päivä ripustamaan pyykit tuohon ulos eikä edes ymmärtäisi, millaisessa maisemassa puhtaat lakanat liehuu?

22