Se on valossa

Ei kai se haittaa, että saa elämäninsipraationsa väärin kuulluista lyriikoista…?

Olen viime päivinä hyräillyt CMX:n Auraa.

”Se on käsiesi liikkeissä
Sen on taivaankannen valoissa
Se on päivällä ja yöllä ja aina
Se on täällä se on muualla
Se ei puhu, ei voi vastata
Olen ymmärtänyt tämän
Se on valossa”

Valossa! Kyllä! Oi kyllä! Se on valossa!

(viimeinen lause eli koko mun punch line on tosiaan tuossa nyt väärin – oikeasti se on ”Olen ymmärtänyt tämän sen valossa”. Mutta eipä takerruta pikkuiseikkoihin, heh)

Valo.

Sitä mä olen nyt viime päivinä ajatellut. Jotenkin ymmärtänyt taas sen, miten älyttömän paljon se mulle tekee. En ole koskaan huomannut kärsiväni varsinaisesta kaamosmasennuksessa, mutta nyt valoon päästyäni on taas… …helpottanut. Hymy ollut herkemmässä, askel kevyemmässä. Vatsanpohjassa kutkutellut ilo; syksyllä olin jo jotenkin sellaisessa lannistumisväsymystilassa arjen painon alla.

Onkohan se sitten jotain minimuotoista kaamosmasennusta vai tavallista suomalaisiin marraskuun elinolosuhteisiin liittyvää perusangstia…?

En tiedä. Mutta sen tiedän, että tämä tekee niin hyvää.

Ja sanotaanhan siinä CMX:n biisissä myös, että:
”Talvi toi meidät tähän paikkaan
Missä lepäämme kylki kylhessä
Opimme enemmän toisiamme
Opimme ajoissa luopumaan.”

Jos tuosta jättää tuon viimeisen rivin pois (en mä mistään halua luopua; tai no loskasta ehkä), niin voin toki tuotakin omana tämänhetkisenä päänsisäisenä theme songina pitää. Tulkintahan on aina kuulijasta kiinni lopulta.

Kuvissa meidän kattoterassille osuvat viimeiset auringonsäteet eilisillalta. Täytyy ottaa tavaksi. Tai no jaa: ensi viikolla kuulemma täälläkin sataa.

24