Seitsemän viikkoa lähtöön

Vuosi sitten näihin aikoihin oli tehty jo lista poikineen ja viivailtu sieltä ylikin jo vaikka ja mitä tehtyjä juttuja.

Nyt vaan: dam-da-da-dam dam. Ai mikä lähtö? No se on vasta tossa joskus… …syksyllä.

Syy tähän eroon ei kuitenkaan ole siinä, että silloin olisimme olleet jotenkin panikoivampia tai että nyt olisimme rennompia. Vaan ihan siinä, että toisella kerralla lähtö on näköjään selvästi helpompaa. Moni asia on selvitelty jo viime vuonna. Tiedetään, millainen jatkomatkavakuutus pitää ottaa ja miten kulkee rekka Helsingin ja Fugen välillä. Ja että netti ei toimi siellä kuitenkaan, turha yrittää säätää etukäteen.

Isoin helpotus on kuitenkin se, että tällä kertaa emme vuokraa taloamme ”ulkopuoliselle” (heittomerkit siksi, koska ystäviä heistäkin tuli), joten säästymme viimevuotiselta kuukauden talonraivausurakalta. Nyt riittää perussiivous ja muutaman kaapin tyhjennys talviasukkaalle – ja sitä paitsi 95 % vuosi sitten vaatehuoneeseen pakatuista tavaroista on edelleen siellä hyvässä tallessa laatikoissa, haha. Talvea viettämään lähdetään todennäköisesti hyvin pitkälle samoilla kamoilla kuin vuosi sitten.

Lähtöstressin sijaan siis ilmoilla tällä hetkellä on sellainen oikein mukava ”katellaan nyt tässä” -fiilis. On ollut oikein kiva olla nämä puoli vuotta Suomess… tai no kröhöm… …melkein koko aika on ollut ihan kivaa. Tuo postauksessa mainittu paluushokkihan helpotti siis muutama päivä tuon tekstin kirjoittamisen jälkeen: tasan sillä hetkellä, kun päätimme, että hemmetti: nyt me vaan yritämme järjestää asiat niin, että pääsemme Espanjaan seuraavana talvenakin – vaikka sitä en blogissa silloin ääneen sanonutkaan ennen kuin vasta sitten, kun se oli varmaa.

Myönnän, että olen tehnyt tutkimusmatkoja myös lainalaskurille: paljonko tarvitsisi lisälainaa, jotta voisi ostaa Espanjasta asunnon – ja paljonko siitä saisi vuokraa niinä kuukausina, jolloin emme itse olisi siellä. Ajatus on ehkä ministi utopistinen, mutta jollain tavalla jopa mahdollinen, jos nyt ihan pähkähulluksi heittäytyisi. Mutta sillä tavalla (jos ostaisi riittävän pienen=edullisen asunnon ja saisi sitä tehokkaasti vuokrattua etenkin kesäkuukausina) saattaisi päästä jopa sellaiseen tilanteeseen, että asunto oikeastaan itse ylläpitäisi itseään. Mutta ei sit ehkä kuitenkaan. Vielä ainakaan. Ja onhan siinä tietysti riskinsäkin.

Mutta hassulla tavalla ikävöin kovasti juuri sitä asuntoa, jossa olimme viime talven. Vaikka se oli sinänsä aika tavallinen (kiva) kerrostaloasunto – mutta kun siitä tuli koti. Jännittää, että voimmeko ollenkaan sillä tavalla kotiutua uuteen paikkaan – tai siis monikossa uusiin paikkoihin, koska  asumme tällä kertaa kahdessa eri asunnossa. Kun pätkät per asunto jäävät lyhyemmiksi, ensin 3,5kk ja sitten 2kk, niin tuntuuko se samalla tavalla omalta kodilta…? En haluaisi elää siellä ikään kuin lähtökuopissa koko aikaa, vaan mieluummin asettua asumaan.

Olisi niin kiva palata aina samaan, omaan kotiin.

Ja samaan aikaan sitä koko ajan unelmoi, että voisikohan sitä oikeasti aina tehdä näin…? Suomessa puoli vuotta ja Espanjassa toisen puolikkaan. Ainoa miinusmerkki siinä on se, että no koska me sit seuraavan kerran Thaimaassa käydään, jos aina ollaan vaan talvet Espanjassa, haha.

Haaveita. Haaveita. Kuka sanoo, että haaveiden pitää olla toteuttamiskelpoisia? Mun mielestä on kiva haaveilla (ja intoilla) vähän kaikenlaisesta. Se pitää ajatukset avoinna sille, että on monenlaisia mahdollisuuksia. Saa aikaan illuusion, että ei tässä nyt hei missään arkiputkessa eletä kuules. Vaikka ehkä eletäänkin. Mutta psst, ei sanota sitä omille ajatuksille.

Vuosi kerrallaan siis.

Ja ensi viikonloppuna tehdään kuitenkin jo ”to do” -lista.

39