Kävin sitten jumpassa.
Näytin sitten (vielä kotona, lähes tunnin päästä) tältä:
…ja sitten pieni kertomus sarjassamme ”dance like nobod… everybody’s watching”.
Tunti oli tanssillinen megarääk…jumppa, tiedättehän: musikaalia, sheik sheik sheik, moulin rouge – peba heiluu ja maitorauhaset sheikkaa. ”Voulez-vous coucher avec moi” öö joo sheikkaanvaikenpuhuranskaa. Kurssi oli alkanut jo marraskuussa, ja minä olin nyt toka kertaa mukana. Kääntyilin tietysti kroonisesti vääriin suuntiin ja sekoilin askelissa ja käsissä. Rapakunnon vuoksi skippasin hypyt (myös koska pelkäsin pissaavani housuun) ja välillä kävin puuhkuttamassa rääktanssiseuralais-Nonariinalle, että mä kuolen. Mut hei sheik sheik sheik, beibe! Kivaa!
Nooh, sittenhän oli niin, että kyseessä oli kurssin viimeinen kerta ja luvassa palkinto parhaalle eläytyjälle.
Ööö niin tota että:
Eikä!!!! Vähänkö riemastutti – mulle? No hei kiitos! En edes mitenkään ollut eturivissä näkyvillä tai mitään…
”Hei ihan mahtavaa, mä pidän tätä vähän niin kuin henkisenä palkintona – oon toka kertaa tunnilla sen jälkeen, kun oon synnyttänyt kaksi lasta…”, läähätin kiitokseni opettajalle tunnin jälkeen.
En ihan tarkkaan muista, miten ohjaaja vastasi; jotenkin tyyliin kivan kannustavasti ja…
”…mä huomasinkin mahaa…” tai jotain-jotain-jotain. Silleen kivasti kuitenkin.
Raks. Raks. Raks.
Hitaasti piuhat yhdistelevät päässäni toisiaan… Sitten pukuhuoneessa yhtä äkkiä…
APUA LUULIKO SE, ETTÄ MÄ OON RASKAANA – SAINKS MÄ SIKSI SEN PALKINNON?!?
Sheik dät booty… belly.
Mä vannon, että ainakaan palkinto ei tullut siitä, että olisin yhtään mitään osannut :D
Nukkumaanmenohommien iltaväsymyksessä naurunräkätys Joelin kanssa alkoi mennä jo hysteeriseksi:
(keskustelu käytiin englanniksi naperonymmärrysteknisistä syistä)
”OMG, I’m not sure what to think of this: so today… …I got a reward for looking like a total idiot!”, minä aloitin.
”That’s my wife!!!”, Joel julisti ylpeänä.
”So… Was that a price…? …or was it an insult…?”
(naurunhirnuntaa)
”You have to remember this: we are not a cool family; you are not a part of a cool family”, Joel tiivisti.
(hirnuntaa)
”We have fun and are sometimes also a little weird, and people sometimes laugh at as, and sometimes even in a good way – but cool we are not. Not ever.”, Joel jatkoi.
”So we are people who dance looking like idiots and get prices for doing so?”
”YES. YES. And we like it.”
”OK. Agreed. Good night.”
”Hyvää yötä!”
Tästä on hyvä jatkaa.
1
Vierailija (Ei varmistettu)
3.1.2015 at 17:50Hei apua oonko tyhmä vai miks en hahmota et _mikä_ toi palkinto on?? Oon nyt tuijottanu sitä jo useemman minuutin ja halkeen uteliaisuuteen
Kristaliina
3.1.2015 at 18:05Hehehe, spontaani kuva-arvoitus :D
Mut joo siinä on siis ihan vaan t-paita ja juomapullo. En halunnut logoja kuvaan, niin piti laittaa tolleen hassusti :)
A. Sinivaara
3.1.2015 at 18:15Joo, mäkin näin tossa kuvassa ”jotain ihan muuta”… :D
Riika V.
3.1.2015 at 19:01Heh! Meilläkin käydään aika paljon keskustelua englanniksi samoista syistä. Tosin nyt Sofia on jo tajunnut homman ja pyytää usein käännöstä! ;)
Kristaliina
3.1.2015 at 20:23Hih meillä kans Silva joskus kysyy, että ”mitä äiti ja isi höpöttää?”. Me annetaan sit usein siistitty lastenversio :)
Riika V.
3.1.2015 at 20:40Joo, sama täällä! :)
Suvi K.
3.1.2015 at 19:25Ahhahhaaa! :D Kyllä imo täysiä yrittämisestä kuuluu antaa palkinto varsinkin jos ei yhtään osaa. :))
Kristaliina
3.1.2015 at 20:22Jea, kansainvälinen & arvostettu täysillä päin persettä -palkinto :D
Vierailija (Ei varmistettu)
3.1.2015 at 20:54Toi housuunpissaaminen ja äitiys (tai ees pelko siitä, siis pelko housuunpissaamisesta, EI äitiydestä) on kyl semmonen tabu, että siitä pitäis puhua enempi, jottei tulis yllärinä uutukaisille äitiliineille…=D
Devika Rani (Ei varmistettu)
3.1.2015 at 22:43Teilläkin puhutaan englanniksi lasten kuullen! :D Mä oon kanssa puhunut englanniksi aina välillä ja mun mies kattoo mua kuin olisin ihan tärähtänyt. Että miksi ihmeessä toi ei puhu suomeksi. Ja oon yrittänyt selittää sitä sille huonoin tuloksin. Mut koen että joitain asioita ei vaan voi puhua tytön kuullen suomeksi.
Kristaliina
5.1.2015 at 13:33Joo, me itse asiassa hyvinkin helposti vaihdetaan kieli englanniksi – esimerkiksi jos puhutaan vaikkapa syömisistä (tai siis lähinnä syömättä jättämisistä) ja… …no, monenlaisissa tilanteissa :)
Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
5.1.2015 at 14:19Meidän perheessä ruokailut eivät ole sen tason juttuja, joita ei voisi lasten kuullen miettiä. Toki lapset voivat äänekkäitäkin vastalauseita esittää, mutta aikuiset kuitenkin päättävät, mitä ruokaa tarjotaan, missä ja milloin.
Lähinnä nuo aikuisten asiat ovat olleet viime aikoina joululahja-asioita ja lasten psyykkiseen kehitykseen liittyviä juttuja, joiden pohtimiseen heidän ei itse tarvitse kaikilta osin osallistua. Kun lapset menevät nukkumaan 2-2,5 tuntia ennen aikuisia illalla, jää yleensä ihan tarpeeksi sitä keskusteluaikaakin.
Riika V.
5.1.2015 at 14:39Meillä tulee ainakin ne tilanteet ihan spontaanisti arjessa. Tänään just oli sellainen tilanne, että mies ja lapsi leikkivät jotain ja lapsi tuskastui kun ei saanut jotain leikkilentokoneen tavaraluukkua toimimaan ja näin, että kohta tulee itku. Sanoin sitten miehelle, että ”let’s not make her cry” ja keksin siihen sitten jotain muuta tekemistä. Jos olisin sanonut sen suomeksi niin olisi ihan varmasti tullut itku! Toki olisin voinut jättää sen sanomattakin, mutta mutta…
Kristaliina
5.1.2015 at 14:58Kyllä, juuri tällaiset tilanteet!
Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
5.1.2015 at 15:56Tää on kyllä jänskä juttu. Olen ollut vanhempana 8,5 vuotta eikä tosiaan ole ikinä tullut sellaista hetkeä, että olisin alkanut englantia (tai muuta vierasta kieltä) puhua lasten takia, ei oman perheen kesken eikä muutenkaan ja toisilla näitä kielitilanteita tulee päivittäin ihan arjessa vaan! Ja varmasti on meilläkin lapsia johdateltu samalla lailla toisiin toimintoihin yms. tarvittaessa, mutta kieltä ei ole vaihdettu aikuisten kesken. Kyllähän sitä sanattomiakin viestejä tulee aikuisten kesken välitettyä toisinaan, mutta vaikka toinen vanhemmista on kielipuolen ammattilainenkin, niin ei hänkään ole aloitetta tehnyt siihen suuntaan. En kyllä muista, että omatkaan vanhemmat olisi kielilläpuhumista käyttäneet lapsuudessani, hoitopaikassa kyllä sitä tapahtui, että kai sen mallin olisi sieltäkin voinut napata, jos olisi siltä tuntunut. Mutta ei vaan yhtään ole. :)
Riika V.
5.1.2015 at 16:26Meitä vanhempia on niin erilaisia! Ja hyvä niin. Eihän tästä mitään tulis, jos me kaikki samanlaisia oltais! :D
Kristaliina
5.1.2015 at 14:52No ruoasta voi puhua aika monia juttuja, eli ei meillä nyt tyyliin perunaa sensuroida :D En lähtenyt tuota nyt niin avaamaan (koska heh tää bloggaus ei varsinaisesti koskenut tätä), mutta ehkä on syytä vähän avata :)
Eli käytännössä esimerkki koskee tällaisia tilanteita, tässä yksi ihan yksittäinen omakohtainen esimerkki: mä olen kuullut kautta koko lapsuuteni, että olen huono syömään. ”Ei se ole taaskaan syönyt”, ”ei se tykkää tuosta”, ”eiks se syö tuotakaan”, ”toi on ihan liian laiha, kun se ei syö mitään” ja niin edelleen. Niinpä mulle syntyi ikään kuin huonon syöjän identiteetti. Vasta joskus reilusti parikymppisenä tajusin, että hei ruokahan on hyvää ja syöminen kivaa. Onneksi en ole koskaan saanut mitään syömishäiriötä, mutta tuossa olisi ollut todellakin hyvä maaperä sellaiseen. Näinpä esimerkiksi tällaisesta haluan olla hyvinkin tarkka: jos esim. keskustellaan, että söikö Silva lounaalla kaikki ruoat, keskustelu käydään englanniksi. Tai jos todetaan, että Silva/joku muu ihminen ei tykkää jostain. Suomeksi puhuttaessa kaikki ruoka on hyvää :)
Sama koskee myös esim., jos kerrotaan vanhempien kesken, että päivässä on ollut joku vaikeampi hetki. Sellaisia on turha muistuttaa lapsen mieleen, jos asia on käyty läpi, keskusteltu ja sovittu. Mun suusta ei tule suomeksi lasten kuullen lausetta, että ”tänään tää-ja-tää on taas ollut tosi vaikeaa.”
Mutta joo, meillä tosiaan hyvinkin helposti vaihdetaan kieltä.
Mutta tää olisi varmaan ihan keskustelun/bloggauksenaihe erikseen, ei siitä tällä kertaa sen enempää :)
Dalmikirjautumatta (Ei varmistettu)
3.1.2015 at 23:51Meillä salakoodataan myös englanniksi, on tehty sitä siitä asti kun tytär oli taapero. Nyt ekaluokkalaisena neitonen vetäsee heti kielen vaihtuessa pultit ja alkaa aina paasaamaan että ”parin vuoden päästä mä tiedän mitä te puhutte! Teijän pitää sitten opetella jotain kiinaa tai jotain!”
Ollaan mietitty miehen kanssa jos mentäisiin kansanopiston venäjänkurssille.
Plus kun sitä tekee vuosia kotona, alkaa luonnostaan myös muille aikuisille puhumaan yhtäkkiä englantia kun haluaa kertoa jonkun lasten korville sopimattoman jutun. Sillon todella saa semmosia ”ootsä ihan kunnossa?” -katseita.
Stranger (Ei varmistettu)
4.1.2015 at 21:54Kokemusvaroitus! Lapset oppii aikuisten salakielen (englannin) yllättävän nopeasti, eivätkä välttämättä edes osoita ymmärtävänsä, koska käsittävät kyseessä olevan jonkin jutun, mitä lapset eivät saisi ymmärtää…
Natis
5.1.2015 at 09:19Juuri näin ;)
Kristaliina
5.1.2015 at 13:43Kielikylpyä! :)
Riika V.
5.1.2015 at 14:07Joo, sitä todellakin! :D
Hertta
5.1.2015 at 00:17Voi mahoton sun kanssa <3 Ja muuten totta mitä Stranger tuossa yllä kommentoi: isovanhempani, ruotsinkieliset, vaihtoivat aina siihen kun puhuivat jotakin jonka ei ollut tarve kantautua lasten korviin. Ymmärsin jo mainiosti ekaluokkalaisena, vaikka aloitin itse ruotsin opiskelut vasta yläasteella :D
Kristaliina
5.1.2015 at 13:31Mahtavaa, siinähän tuleekin sitten käytännön kielikylpy samalla! :D
Tilia kirjautumatta (Ei varmistettu)
5.1.2015 at 11:20Meillä ei ole vielä tullut eteen niin kiperää tilannetta, että olisi lasten kuullen pitänyt sulkea heidät eri kielellä ulkopuolelle. Närkästyisivät varmasti, yhtä lailla kuin jos seurassa joku kuiskuttelee toisten nähden salaisuuksiaan. Jos meillä on puolison kanssa kahdenkeskistä asiaa, niin puhutaan ne sitten myöhemmin kahden kesken. Esikoinen aloittaa ekan vieraan kielen opinnot ensi vuonna, ja haluan antaa kielten osaamisesta sellaisen kuvan, että kieliä opiskellan kommunikoinnin eikä toisten ulkopuolelle sulkemisen vuoksi.
Kristaliina
5.1.2015 at 13:31Hehee sitä hetkeä, että yksikään lapsi ei olisi kuulopiirissä, me saataiskin sit odottaa about… …viisi vuotta :D
Riika V.
5.1.2015 at 14:18Joo, vähän sama täällä! ;)
Meillä on kyllä käynyt ihan päinvastoin kuin tuossa edellä kirjoiteltiin. Esikoinen on vaan kiinnostunut vieraista kielistä entistä enemmän ja välillä puhuu itsekin ”englantia”. Haluaisi aloittaa englannin opiskelut jo nyt! :)
Anomuumi (Ei varmistettu)
5.1.2015 at 13:05Tämä vieraan kielen puhuminen on kyllä kimurantti asia. Lapsi on vielä sen verran pieni, että konkreettisesti siihen tilanteeseen ei ole vielä itse jouduttu, mutta kuitenkin niin iso, että aavistan ettei ole kaukana se kun sille kikalle olisi oikea tarve. (Yritän siis sanoa että ymmärrän mainiosti, mistä sen tarve tulee ja miksi, mutta siitä huolimatta:) Yritän kuitenkin itse välttää sitä jos vain mitenkään keksin jotain muuta tai saan tilanteet ratkaistua jotenkin toisin (saa nähdä, onnistuuko. Toki aikuisten asiat puhutaan periaatteessa pääosin sopivana aikana ja omassa rauhassa, mutta akuutteja tilanteita tulee aina, eikä se näyttävä poistuminen viereiseen huoneeseenkaan ole se kaikista kivoin juttu lapsen kannalta ehkä.). Muistan nimittäin tuon omasta lapsuudestani. Mulla oli kaksi reilusti vanhempaa isoveljeä, ja vanhemmat käytti englantia/saksaa paitsi keskenään, myös veljien kanssa puhumiseen kun mun ei kuulunut tietää, ja se oli kyllä perseestä. Tiedä sitten, olisko se vihlaissut niin ikävästi jos keino olis ollut käytössä vain ylemmän hierarkiatason sisällä (siis vanhemmilla keskenään), mutta ainakin tuo, että sillä viestittiin myös toisille lapsille, vaikkakin paljon vanhemmille, tuntui pahalta.
(Plus veljet ei olleet tässä leikissä mitään järjen jättiläisiä. Jos ne kysyi saksaksi äidiltä saako ne mennä mäkkiin käyttämällä ihan suoraan McDonald’s-sanaa, niin kuinka yllättävää oli, että sen perusteella arvasin, mitä kysyvät?)
Kristaliina
5.1.2015 at 13:42Meillä ikävyysaspektia on torjuttu puhumalla, että on vaan olemassa erilaisia kieliä. Esimerkiksi nannyn kanssa puhuttiin englantia ja se on ikään kuin ihan luonnollista lapselle. Ja kyllä lapsen on tietysti ihan hyväkin oppia, että myös aikuisilla voi olla keskenään juttuja, jotka eivät aina kuulu lapsille :)
Riika V.
5.1.2015 at 14:27Oon kyllä ihan samaa mieltä siitä, että välillä on aikuisten juttuja. Ja meillä tosiaan on tämä englanniksi puhuminen saanut Sofian kiinnostumaan entisestään vieraista kielistä, että ei se välttämättä aina ole paha asia. ;)
Vierailija (Ei varmistettu)
5.1.2015 at 19:40Minulla on toisenlainen kokemus lapsuudesta: asuttiin paljon muualla kuin Suomessa ja me vuotta vanhemman siskoni kanssa opittiin lennosta monta kieltä. Tavaksi jäi (siis tehdään sitä vielä kolmikymppisinäkin) että puhutaan keskenämme esim. swahilia, jos ei haluta muiden ymmärtävän. Lapsena ja varsinkin teineinä oli tehokasta juonia vanhempia vastaan jollakin ”omalla salakielellä!. Kiäh kiäh.
Kristaliina
5.1.2015 at 19:52Uuuuu mahtavaa! Swahilinkielistä juonintaa! :D
Mut vau ihan älytön rikkaus, että pystyy omaksumaan kieliä noin!
Dalmi
6.1.2015 at 14:05Pakko vielä kommentoida; Vaikka tuossa aikaisemmin kirjoitin että ekaluokkalainen tytär ”vetää pultit” kun kieli vaihtuu, niin ei, ei se nyt ole loukkaantunut ihan tosissaan. (Lapsillakin on huumorintajua, oho!) ;) Hän tietää kyllä, että emme puhu hänestä, vaan jostain ”aikuisten asioista”. Viimeksi kuolleesta sukulaisesta jota tyttö ei ole koskaan edes tavannut, en kokenut että hänen tarvitsee sellaista asiaa alkaa nyt käymään läpi. Ja vaikka olemme (taas!) traumatisoineet tuon kaunosieluisen lapsemme, hän odottaa innolla vieraiden kielien opiskelua. Ei siksi että pääsisi liittymään tähän mystiseen salakerhoon vaan koska ”sitten mä voin puhua reissussa kans muunmaalaisille ja pääsen yliopistoon”. Nih.
Ja tuo on totta että lapsi oppii imuroimaan sitä uutta kieltä huikeen helposti! Me tosiaan joudutaan vielä piankin vaihtamaan venäjään tuo englanti. :D
Hemmuli (Ei varmistettu)
6.1.2015 at 17:58Ei nyt vieläkään auennut, että mikä tuossa teidän salakeskustelussa oli sellaista ettei olisi sopinut lasten korville.
ine (Ei varmistettu)
6.1.2015 at 19:58mietin ihan samaa.. minusta tuo oli ihan hauskaa vitsailua eikä mitään ei-lasten-kuullen-kamaa..
Kristaliina
6.1.2015 at 20:30Tuo idiootiltanäyttämisosuus :)
Meillä on siis tärkeää, että kaikista ihmisistä (myös itsestä) puhutaan nätisti eli ketään ei kutsuta idiootiksi/tyhmäksi/rumaksi/tms. tai sen näköiseksi. Tai siis yleensä puhuta pahaa kenestäkään eikä parjata edes itseään. Vaikka tässä kyse on tietysti itseen kohdistuvasta mustasta huumorista, mutta 2-vuotias ei tällaisia puheen muotoja tietenkään vielä ihan ymmärrä :)
Papuska (Ei varmistettu)
6.1.2015 at 21:59No nyt on kyllä muutamat kukkahatut taas kaivettu käyttöön, voi kauhistuksen kanahäkki sentään! :D Meillä käytettiin lapsena kieliä juuri samalla lailla, ja me miehen kanssa ollaan vaihdettu välillä kieltä jopa ENNEN lapsia, ihan ilman sen kummempaa huomiota asiaan. Lapsi 5v ei piittaa tuon taivaallista kun kieli joskus vaihtuu, ja tykkää katsoa englanninkielisiä lastenohjelmia vaikka ei vielä ymmärräkään kuin marginaalin, itse haluaa katsoa juuri niitä. Lapsihan traumatisoituu aijai!
Hemmuli (Ei varmistettu)
7.1.2015 at 01:48No itse en ainakaan väittänyt että lapsi tuosta traumatisoituisi. Mielestäni enemmän kukkahattuilua on se että lapsen kuullen täytyy puhua eri kielellä etteivät aikuisten jutut traumatisoi.
Papuska (Ei varmistettu)
7.1.2015 at 08:50Mun pointtihan ei varsinaisesti ollut itse asiasisällössä, vaan siinä että ihmettelen miksi jokaisesta tällaisesta pienestä jutusta, mitä ei toteuteta siinä omassa perheessä pitää nostaa haloo tyyliin että se olisi lapselle pahaksi -kun ei meillä vaan..! Ei elämä ole niin vakavaa oikeasti! Mikä ei sovi omaan näkemykseen sopii toisen ok, mutta on mielestäni hysteeristä ajatella joka pikku asiasta että se on pahaksi lapselle. Ja toistan, tässä en nyt puhu siitä käytetäänkö perheissä salakieltä vai ei vaan siitä että jos perheellä on joku tällainen HARMITON tapa, ei sellaiseen aina tarvitsisi takertua lapsen edun nimissä.