Onnellinen sunnuntai (eli #myday)

Lapset heräävät puoli yhdeksältä ja pyytävät luvan mennä leikkimään. Saa mennä. Jäämme Joelin kanssa vielä hetkeksi loikoilemaan.

Joel alkaa laittaa aamupalaa ja minä menen jatkamaan terassin siivousta. Pihalla tehdyt uima-allashuoneen remppatyöt ovat valmiita ja pääsemme nyt ensimmäistä kertaa nauttamaan pihasta, kun remppapöly on (suunnilleen) laskeutunut. Pesen terassin tuolit ja pöydän, ja levitän pöydälle basaarista ostamamme  kahden euron pöytäliinan.

Syömme kiireettömän aamupalan: hedelmäsalaattia ja jugurttia aikuisille, ja leipää ja (suomalaista) lauantaimakkaraa tytöille. Letitän lasten hiukset. Tytöt käyvät pihalla poimimassa pensaasta maahan tippuneita kirkkaita kukkia. Sitten levitetään viltti ja tuodaan sisäleluja ulos.

Ystäväperhe tulee käymään. Juomme kahvit ja lapset leikkivät viltin päällä yhdistettyä Ryhmä Hau – Barbie – My Little Pony -leikkiä.

Kiire saadaan näköjään aikaiseksi täälläkin: tyttöjen ensimmäinen tanssitunti alkaa! Bongasimme täällä syksyllä aloittaneen tanssikoulun, joka järjestää lapsille tanssitunteja. Ihanaa! Etenkin vanhempi tulee tunnilta ilosta hyppelehtien; aikoo mennä jo keskiviikolla tanssikoulun näytökseen esiintymään. Näemme esityksen ”treenit” monta kertaa pitkin katuja.

Leikimme hetken leikkipuistossa ja treffaamme taas ystävät. Lounasaika! Ravintolassa on aika kova meteli ja kuuma, mutta lapset syövät hyvin pitsaa (mikä ei ole itsestäänselvyys; taas vähän ruokaantottumisongelmia täällä). ”Hasta luego!”, minä huikkaan tarjoilijalle poistuessa. ”Kiitos moi”, tarjoilija vastaa.

Tytöt nukahtavat kotimatkalla. Minä ja Joel kiipeämme omalle kattoterassille itkuhälyttimen kanssa. Huokailemme onneamme ja nauramme sille, että miten jaksamme vaan päivästä toiseen hokea tätä, että oh oh oh miten onnellisia olemme. Hoimme sitä ihan koko viime talven ja tänä talvena jatkamme näköjään samaa. Missä vaiheessa tähän tottuisi ja akuuttionnentuntemushuokailut loppuisivat…? Ei vielä tänä talvena ainakaan.

Äh, itkarin paristot piippaavat loppumista eikä latausta saa ulos. Siirrymme takaisin alas pihalle. Joel lähtee päiväunille ja minä jään istumaan alaterassin ilta-aurinkoon, joka on lempeän lämpöinen; päivisin on auringossa melkein liian kuuma.

Siinä istuessani käsistäni puuttuu jotain olennaista: kirja. Ensi viikolla täytyy lähteä etsimään sitä suomalaista divaria, josta olen kuullut.

”Minä haluan treenata tanssiesitystä!”, hihkaisee yksi vastaherännyt ääni vaunuista.
”Minä haluan leikkiä Ryhmä Hauta!”, hihkaisee toinen vastaherännyt ääni vaunuista.

Treenataan ja leikitään, isi nukkuu vielä puoli tuntia. Sitten välipala.

Illalla siivotaan.

Onnellinen sunnuntai.

31