Supervoimani: lomailu!

Tämä lausahdus ryöppyää nyt väkisinkin näppäimistöltäni: oooooo kaikkien aikojen kesä 2024!

Toisaalta ei ole mitään syytä, miksi mikään aiempi kesä olisi ollut yhtään vähempien aikojen kesä kuin tämä. Nimittäin oikeastaan joka ikisen perheen kesän jälkeen olen ollut, että okei vau, tämä oli ihan täydellinen kesä. Ja jokainen hiihtoloma, ja talviloma, ja pääsiäsloma, ja ja ja… No, ymmärtänette kaavan.

Ja jos en ole ollut, niin valikoiva muisti on sen unohtanut.

Ehkäpä supervoimani ei olekaan se koomisen tarkka hajuaisti, joka haistaa vuorokauden takaisen tillin, vaan LOMAILU! Ja ehkäpä se on meidän koko perheen supervoima!

Ensimmäisten lapsiperhevuosien ”en suostu ottamaan yhtään merkintää kalenteriini” -lomailu (täällä ja täällä ja täällä) on isompien lapsien myötä jalostunut ihanan mutta rennon kesälistan laatimiseksi ja sen ilolla värittelyksi. Olen vähä vähältä tässä ehkä sisäistänyt, että listan ei tarvitse huutaa henkisesti, että ”nämä pitää tehdä tai loma on pilalla” (tällaisina karseina suorituslistoina näin lomalistojen tekemisen ennen) vaan se voi olla myös ”oi kaikkea kivaa, mitä meidän kesään mahtuukaan”.

Oli myös ihana seurata jo kesän ollessa alkumetreillä, että ”vau katsokaa, miten paljon kaikkea mahtavaa ollaan jo nyt ehditty tehdä”.

Meidän perheen supervoima tämä lomailu voisi olla ennen kaikkea siksi, että me vaan osataan se niin hyvin meidän on näköjään hyvin helppo loksahtaa sellaiseen perheen yhteiseen hyvään rentoon fiilikseen. Ollaan aidosti lomalla, viihdytään, tehdään asioita ja ollaan tekemättä, ei oteta paineita, toimitaan hyvin yhteen hiileen, jaetaan yhteisiä hetkiä ja fiiliksiä.

Ja sataviisikymmentä kertaa sanotaan ääneen, että ai hitsi mä viihdyn teidän kanssa hyvin, te ootte aivan loistavia. Koska siis onhan sitä tietysti kivaa, kun on niin kivaa seuraa!

Tämä nimittäin oli taas näiden koululaisten kanssakin jännä ahaa-elämys. Totta kai tuossa iässä on kaverit kaverit kaverit, ja heidän kanssaan lapset tietysti ovat paljon. Etenkin kotioloissa. Mutta niinä ydinkesän hiljaisina viikkoina, kun kaverit ovat mökeillään ja matkoillaan, ja me mökeillämme ja matkoillamme – ja kun ollaan tajuttu, että hups ollaan tässä oltu just kaksi viikkoa ihan vaan oman perheen kesken 24-7 – niin silloin jotenkin tajutaan, että hei vau meillä toimii kaikki ihan perheenä ihan älyttömän hyvin. Kenelläkään ei kaiherra fomot, että pitäisi olla jossain jonkun muun kanssa, vaan pystytään olemaan tässä ja nyt ihan sen oman perheen kanssa. Tässähän on ihan mahtavia tyyppejä ympärillä, mitenkäs nämä kaikki loistoyksilöt on tähän samaan perheen tupsahtaneet, oho!

(itse kun on tehty, niin kai ne nyt on hyviä!)

On puhuttu tästä nyt aika useinkin kesän aikana. Että hei muistetaan lomankin loputtua yrittää järjestää aikaa näille yhteiseille tekemisille ja retkille. Koska meillä on perheen kanssa näin kivaa!

Niinpä se on meidän supervoima: yhdessä toimiminen ja viihtyminen! Tästä yhteisestä perhevoimasta olisi ihana pystyä pitämään kiinni myös lasten edelleen kasvaessa.

Okei, okei. Heti perään kuulen jonkun nipottavan, että arjenhan se pitäisi olla se supervoima. Aina sanotaan, että elämästä kun on suurin osa arkea jaba-jaba-jaa.

No, niin on.

Niinpä taas sitä tietysti kerää hiljaa mielessään ne arjen palaset ja opettelee nauttimaan niistä 6:45 aamuista EI!!! Ei tule tapahtumaan! Uusi yritys. Kerää vaikkapa itsensä ja laittaa itsensä katsomaan hyviä asioita myös arjesta. Jonkun hassun aikuistumisen myötä sitä ei ole loman loppuessa enää ihan täysin romuna vaan vähintäänkin lasten edessä feikkaa, haha.

No, on arkikin kivaa.

Mutta ei kyllä niin kivaa kuin lomailu, ahhaha.

Onko sun supervoima lomailu, vai ehkä arki? Vai tillin haistaminen vielä vuorokausi syömisen jälkeen?

35