Aloin lukea kiinnostavan oloista kirjaa: Tiikerin vaimo.
Uuuh, miten ”mun kirjan” oloinen! ”Sodasta toipuvan maan rajalla Balkanilla, rikkinäisen lavuaarin äärellä, nuori Natalia saa kuulla isoisänsä kuolleen. Tapahtuman oudot aukkokohdat imaisevat hänet syrjäisen kylän tarunkaltaiseen todellisuuteen: kauniisiin ja traagisiin kertomuksiin kuolemattomasta miehestä, tiikeriä suojelevasta naisesta, joka ei osaa puhua, apteekkarista, joka saapuu punainen iibis häkissään ja rakkauslauluja säveltävästä pojasta, josta kasvaa sadistinen teurastaja. Sadan vuoden ajan tarinat kieppuvat, yhdistyvät ja täydentävät toisiaan”, lukee kirjan takakannessa.
Uuuh!
Alan ahmia ensimmäisiä sivuja. Ahhh, ihanaa. Sivulla 20 puhutaan rajasta, joka joskus oli ollut auki. Mielenkiintoista! Missäköhän tää on? Puhutaan Brejevnan kaupungista. Mainittu isoisä puolestaan kuoli Zsrevkovissa. Hmm.
Vilkaisen uudestaan takakantta. ”Sodasta toipuvan maan rajalla Balkanilla.” Niin siis minkä maan?
Google esiin. Kirjoitan: Brejevna.
Päädyn pelkästään Tiikerin vaimo -kirjaa koskeviin hakutuloksiin.
AAAAAAAAAAAAAAAAARGH!!!!
Tekee mieli heittää kirottu kirja saman tien pois käsistä! HUIJAUSTA!!!! SÄ HUIJASIT MUA!!! EI TUOLLAISTA PAIKKAA OLE OLEMASSAKAAN!!!!
AAAAAAAAAAAARGH!!!
Olisit nyt sen verran nähnyt vaivaa hemmetti vie, että olisit sijoittanut tapahtumat OIKEAAN PAIKKAAN. En mä pysty lukemaan tätä enää! Ei mua kiinnosta kenenkään MIELIKUVITUSPAIKAT.
AAAAAAAAAARGH!!!!
(Ja kyllä. Suhtaudun kirjoihini suurella tunteella.)
Se siitä kirjasta sitten. EN TODELLAKAAN LUE.
Korkkasin seuraavan kirjan. Victoria Hislopin Elämänlanka.
Ja katsokaas tätä. Ah.
Näin sitä pitää. Kiitos. Phuuh. Sielu lepää. Kiitos.
PS: Katsottiin myös kerran Game of Thronesia. Tiedättehän: lohikäärmeiden äiti, örkkejä muurin takana, kuolleista herättämisiä, varjokummituksen synnyttäminen ööö ja silleen.
”Mua ärsyttää jotenkin nuo korpit”, totesin Joelille.
”Ai miten niin?”, Joel kysyi.
”No miten ne on muka opettaneet ne viemään viestejä noin, että ne vaan lentelee paikasta toiseen niin kuin jotkut kirjekyyhkyt. Jotenkin vaan niin… …EPÄREALISTISTA”, minä perustelin.
Ha. Ha. Tiedän.
21
lady
25.1.2018 at 10:59Oi, löysin itseni tekstistäsi! Himoitsen kirjoja, joissa on kartta havainnollistamassa ja sen avulla voin vielä tarkemmin syventyä paikkaan ja tunnelmaan.
Ihme kyllä, koukutuin Game of Thronesiin vaikka kaikki yliluonnollinen musta onkin turhaa :D sarja on vain tehty hienosti!
krista
25.1.2018 at 11:02Sama juttu! Game of Thrones menee jostain syystä täysillä läpi, vaikka muuten haluankin, että tarinoilla on historiallinen tausta (etenkin kirjoissa, elokuvissa se ei ole niin tarkkaa). Kartan lisäksi mielellään myös sukupuu :) Vastikään luin yhden (muuten hurjan hyvän) kirjan, josta sukupuu puuttui, ja lopulta päädyin piirtämään sen itse, jotta pysyn paremmin kärryillä :) Luin sitten kirjaa itse piirretty A4-paperi vierelläni :D
Torey
25.1.2018 at 11:27Hah. Mä luen kirjoja joissa voi olla oikeita paikkoja, tai sitten ihan täysin keksittyjä. Kunhan ne kuvaillaan hyvin niin nou hätä. 😄 Mutta just lopetin yhden kirjan heti alkuunsa, koska sen lukeminen ei imaissut mukaansa. Jotenkin hirveän hankalaa ja epäselvää kerrontaa. Takakansi lupaili hyvää tarinaa, mutten jaksa lukea jos kerronta on hankalaa. Tähän mennessä oon imaissut tammikuussa 8 kirjaa ja nyt odotan kirjastosta ilmoitusta varaamistani kirjoista. 😂
krista
25.1.2018 at 11:34Tuo Tiikerin Vaimo voisi sopia just sellaiseen makuun (jos tuollaiset tarinat muuten kiinnostaa) eli kerronta tuntui kivalta, mutta mä en vaan sitten PYSTYNYT :D Sitten vastaavasti tuon Hislopin kirjoissa kerronta on liian ”runollista” mun makuun ja tarinatkin aika yksiulotteisia, mutta toisaalta niissä tosi hyvin kuvataan historiaa ja ympäristöä: jos siinä kirjoitetaan maanjäristyksestä, niin pystyn luottamaan, että kyseisenä vuonna on ollut maanjäristys kyseisessä paikassa jne. En oikein tiedä, miksi se on mulle niin tärkeää… Ehkä tavallaan opiskelen historiaa siinä samalla, ihmisten kautta…?
–
Vastaavasti nyt just viimeksi (eilen loppui) luin kirjan, jossa ympäristö oli hurjan kiinnostava ja traaginen (Palestiinan tapahtumat ja pakolaisleirit) ja tarinakin oli tosi vaikuttava (suvun tarina), mutta AAAAARGH kirjoittaja ei vaan ollut yhtä hyvä kuin puitteet. Ihan pystyi tuntemaan, että kirjoittaja ei vaan ole HYVÄ, vaikka hänen keksimänsä tarina olikin. Luin sen kirjan silti (poikkeuksellisesti) kokonaan, koska se tarina ja Palestiinan vaiheet kiinnostivat niin hurjasti. Oli se sitten sen arvoista, eilen illalla taas itkeskelin ja luin, uhh ihan järkyttävää. Mutta yleensä kerronnan ”soljuvuus” on mulle älyttömän tärkeää!
–
Mullakin on ollut aika tiivis lukuvaihe menossa, mutta ei nyt vielä noin paljon sentään :) Ehkä viisi kirjaa oon lukenut tässä joulu-tammikuussa, ja mulle se on paljon. Lasten ollessa pienempiä lukeminen oli niin harvinaista herkkua, nyt taas on päässyt uudestaan sen makuun. Voisinkin tehdä pienet tiivistelmät viime aikoina lukemistani (ja lukematta jättämistä) kirjoista tässä joskus!
K
25.1.2018 at 21:42Mäkin oon samanlainen, että ympäristön pitää olla jotenkin totta. Samasta syystä en pysty yhtään keskittymään esim. scifiin kun niissä on ympäristön lisäksi ihan epärealistiset nimet henkilöillä.😄 Tuli mieleen tosta Palestiina-kirjasta, että oliko se käännös? Sehän on voinu olla huono sellainen ja alkuperäiskielinen ihan erilainen tyyliltään.:)
krista
25.1.2018 at 21:49Joo, käännös oli! Mietin kans lukiessa, että onko ongelma käännöksessä vai kirjoittajalla, mutta toisaalta sitten mua häiritsi esimerkiksi kömpelö pomppiminen jutun aikarakenteessa. Kirjoittaja ei ikään kuin malttanut pysyä kertouksessa, vaan ihan vähän väliä tuli ”30 vuotta myöhemmin hän huomaisi”… jne. Tavallisestihan aikahypyt kuuluvat asiaan, mutta tässä näitä jotenkin viljeltiin niin koko ajan ja kömpelösti, että ne ihan aidosti alkoivat ärsyttää. Kyseessä oli esikoiskirja ja kirjoittajan ”siviiliammatti” lääkäri, joten mieleen tuli, että olisiko kuitenkin kirjoittajan osaamattomuutta. Mutta tarina oli niii-iiiin kiinnostava ja hyvä! Ehkä kirjasta olisi hyvän kustannustoimittajan (vai miten ne sit meneekään?) myötä tulla ihan mestariteos, sen potentiaali jäi harmittamaan.
Blue Peony
25.1.2018 at 13:18Kaunokirjallisen tekstin kirjoittajalla on ihan erilainen vapaus kuin asiatekstin luojalla. Usein tarinakaan ei ole lainkaan totta, vaan tekstin arvo on ihan muissa asioissa kuin totuudenmukaisuudessa.
krista
25.1.2018 at 13:44Hih joo sehän siinä niin hauskaa onkin, että mulla ei ole ollenkaan sellaista ”vaatimusta”, että henkilöiden pitäisi olla oikeita, päinvastoin! Tihrustan (keksittyjä) sukupuita ihan tosissani. Mutta silti näköjään vaadin, että tapahtumaympäristön pitää olla totta. Haluan kirjaani vuosilukuja, oikean historiallisen kontekstin (sodat, luonnotuhot) ja monta kertaa kirjan aikana käyn Wikipediasta katsomassa, että ONHAN TÄÄ MAANJÄRISTYS VARMASTI TAPAHTUNUT. Ehkä tämä on jotain sellaista, että haluan opiskella historiaa samalla, mutta pelkkä historiankirjoitus ei kiinnosta. Mutta kun siihen sijoittaa (kuvitteelliset) henkilöt ja suvut ja tragediat, alan ahmia vuosilukuja, hyökkäyksiä, pakolaisvirtoja ja luonnonkatastrofeja ihan eri tavalla…
Sari – Pullo hunajaa
25.1.2018 at 14:47Arvaa mitä voi vielä tehdä! Liittää itsensä Geni.comin maailmansukupuuhun ja sieltä näkee mitä sukua on (kirjossa joskus esiintyville) ihan oikeille henkilöille. Niin siistiä!
Se on myös mahtavaa kun voi lapsen (16v) historiankirjasta lukea ne kohdat, jotka on jossain just menossa olevassa kirjassa. Että onko ne totta, ja mitä muuta silloin tapahtui.
krista
25.1.2018 at 15:27Whaaaaaat, mieletöntä!!! Menen heti tuonne!!!
–
Ja kyllä! Tai no mulla ei ole vielä lasten historiankirjoja, mutta usein sitten alan googlata jotain asiaa enemmänkin – ikään kuin kirja toimii sykäyksenä ottaa selvää lisää. Nyt oon tosiaan opiskellut, että mitä siellä Palestiinassa oikein on tapahtunutkaan. Kamalia juttuja :(
Anna
25.1.2018 at 20:31Nyt minä sitten tulin tänne heti fiilistelmään vanhoja postauksia. Täällä https://www.puutalobaby.fi/uusi-kaupunki-ihastus-hameenlinna/ kävitte Hämeenlinnassa. Ihana katsella näitä kuvia tutuista nurkista. Mentiin toukokuussa 2013 naimisiin tuolla linnassa. Vinkkinä jos joku haluaa mennä linnassa naimisiin niin on minusta yllättävän edullinen ja tosi tunnelmallinen paikka! Vihkiminen valkoisessa kuninkaansalissa ja hääateria linnatuvan harmaiden luonnonkiviseinien ja holvikaton alla.
Pitää ensi kesänä kyllä yrittää käydä omien lasten kanssa Aulangolla kävelemässä. Kylpylässä käytiin vauvauinnissa esikoisen kanssa, mutta muuten tuo alue on minulle vielä tutkimaton, mutta kuulemma aivan ihana.
Anna
25.1.2018 at 20:41Ja heti perään Skanssanille! Olen käynyt melkein koko aikuisikäni kerran tai kaksi vuodessa Skanssenilla. Ihana hengailupaikka <3 Oma lapseni ihastui silittelyvuohiin.
Iso kiitos myös noista liikenneturvallisuuspostauksista. Vaikka ei ole meille ajankohtainen kun istuimet on niin tosi hyvä tietopaketti tuli.
krista
25.1.2018 at 22:06Oi sä oot kesässä 2015, se oli ihana kesä! Kävin itsekin katselemassa noita kuvia sun linkistä, etenkin Seela on vielä tuollainen pieni taaperoinen tuolla, kääk <3 Ensi kesänä vois ottaa tavoitteeksi käydä taas tuolla Hämeenlinnassa!
-
Skansenillakin ollaan käyty vain kerran. Ai hitsi, olisipa pian Suomen kesä! Ja hei se isompi turvaistuin, mikä niissä kuvissa näkyy: ne on edelleen meillä käytössä! Hurjan pitkäikäiset olleet: meillä on ollut vaan kaukalo ja sen jälkeen tuo yksi ainoa istuin (ja tietysti toiselle lapselle hankittiin samanlainen) ja se on mennyt koko tän ajan. Hyvä hankinta ovat olleet!
Anna
26.1.2018 at 08:30Me hankittiin myös Klippan triofix esikoiselle. Kahden auton ja kahden päivikotimatkoja saman päivän sisällä ajelevan aikuisen takia hankkimaan molempiin autoihin omat istuimet ja rahatilanteen takia päädyttiin ottamaan toiseksi vähän halvempi istuin. Nyt kun näitä lapsia on kaksi niin on vähän hankala pyöritellä ajatusta miten homma fiksuiten hoituisi niin ettei tarvitsisi ostaa neljää(!) istuinta. Joka tapauksessa uskon että meidän pätkägeeneillä nuo molemmat istuimet todellakin menevät pitkään. Nyt onneksi kuitenkin vielä mennään kaukalolla ja nuorempi on kotona niin ei ole ajankohtaista tuo istuinrallin ratkaisuja.
Anna
26.1.2018 at 08:40Skanssenille kannattaa muuten mennä myös adventinaikaan. Siellä on adventtiviikonloppuina isot joulumarkkinat. Glögiä (tosin eivät tunne mehuglögiä ollenkaan, joten kaikki on viiniin), slussepullia, pipareita, myyntikojuja täynnä kaikenlaista kivaa joulutavaraa, tunttuleikkejä (ainakin jos sattuu sopivaan aikaan lavan kohdalle), tontuksi pukeutuneita ihmisiä vanhoissa tuvissa kertomassa (ruotsiksi) tonttusatuja ja tietysti talven kestävät eläimet ovat myös nähtävissä.
coxia
26.1.2018 at 06:27Mä oon joskus ollut kovakin lukemaan, mut viime vuosina se on jäänyt kovin vähälle, kunnes viime keväänä löysin äänikirjat. Niitä uppoaa nyt enimmän aikaa melko kovalla tahdilla 😅 Kuuntelen pääasiassa englanniksi, osaltaan siks että kirja ei kärsisi huonosta käännöksestä, mutta tietty englanninkielisiä on jonkun verran paremmin tarjollakin.
Tuo sun todellisten ympäristöjen tarve/halu kuulostaa vähän hassulta, mut tavallaan ihan ymmärrettävältä. Ja jos se saa sut kiinnostumaan historiasta niin mikäs siinä. 😊
krista
26.1.2018 at 18:01Mulla on ollut pitkään suuri äänikirjahoukutus, mutta en ole IKINÄ kokeillut! Joel luk… kuuntelee niitä ihan koko ajan ja mä kyllä vähän kahdehdin. Varmaan pitäisi itsekin kokeilla!
Nuppunen
26.1.2018 at 10:15Ootko koskaan tutustunut Ildefonso Falconesin historiallisiin romaaneihin? Fatiman käsi on todella mielenkiintoinen, koskettava ja jännittävä kuvaus maurien ahdingosta kristinuskon valtaamassa Espanjassa. Itse vähän karsastan historiallisia romaaneja, mutta tuo on (paksusta olemuksestaan huolimatta) jouhevasti etenevä ja tarinaltaan tosi kiehtova!
krista
26.1.2018 at 10:32Oon! <3 <3 <3 Viime talvena täällä luin Meren katedraalin ja kesällä Fatiman käden. Aivan mahtavia kirjoja! Just se historia siinä, ja sitten ihmisten tarinat. Olisikohan sillä vielä jotain muutakin, täytyypä muuten selvitellä...
Blue Peony
26.1.2018 at 10:36Falconesilta on ilmestynyt kolmaskin romaani, joka on suomennettu, nimeltään Paljasjalkainen kuningatar.
krista
26.1.2018 at 18:02Ooooooh! Saiskohan sen jostain täältä käsiin…? Ai hitsi, tahtoo tahtoo!
Tilia
26.1.2018 at 12:20Jaan Krossin romaneja suosittelen kaikille, joita historialliset faktat ja tapahtumapaikat kiinnostaa.
krista
26.1.2018 at 18:06Kiitos! Voisinkin kurkistella täältä paikallisesta (seurakunnan) kirjastosta, josko löytyisi!
E
26.1.2018 at 13:36Ootko huomioinut sen, että se paikka voi olla oikea mutta nimetty väärin (tahallaan)? Siis jotkut kirjailijathan peittävät sillä lailla linkkejä tosielämään. Mua tämä ajatus lohduttaa kun luen tuollaisia kirjoja. Lisäksi ajattelen, että kaikki pikkukaupungit ovat tavallaan samanlaisia.
krista
26.1.2018 at 18:09Totta! Mutta hitsi: SILTI mä kaipaan sitä historiaosuutta! Tästä muuten johtuu myös se, että tosi nihkeästi innostun nykyajan länsimaihin sijoittuvista kirjoista. Mä tosiaan kaipaan sitä historian ja kulttuurin kontekstia jotenkin siihen. Jännä juttu! Omaa kummallista kirjamakufikaatiota varmaan :)
Anni
3.2.2018 at 16:02Elena Ferranten Napoli-sarja! Lue, jos et ole jo lukenut
krista
4.2.2018 at 12:17Oi, en ole lukenut! Otan listalle, kiitos vinkistä!!!