Syksyllä luettua x 4

Yhtä kirjaa tahkosin kuukausia, toisen hotkaisin parissa illassa.

Syys-lokakuussa olen lukenut neljä kirjaa, eli tänä vuonna luettujen kirjojen saldo on tällä hetkellä 24 kpl.

Tässä viimeksi lukemani – järjestys jälleen ”paras ensin” -tyyppinen.

1. Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet

käännös: Helene Bützow
lainattu kirjastosta

Mähän en ollut tällaisesta kirjailijasta kuullutkaan. Mutta ystävä – joka sattuu olemaan myös kirjastovirkailija – tätä mulle suositteli siltä pohjalta, mistä olen aiemmin nyt viime aikoina tykännyt. Ajatuksella ”astetta parempaa hömppää”, oi kyllä!

Ja siis ai että hotkin!

Takakantta lukiessa olin kyllä aika skeptinen: satiirilla höystetty tarina keskiluokkaisten ihmisten salaisuuksista, äääääh. Ei varsinaisesti taas ihan ”mun skeneä” lempparikirjamaailmaltaan. Mutta kun joku osaa kirjoittaa vetävän tarinan, niin se vaan osaa. Ei haitannut yhtään, että olin tuollaisessa keskiluokkaismaailmassa, vaan ihan ensimmäisistä sivuista asti olin vaan kirjan imussa.

Tästä tuli muuten jotenkin Täydelliset naiset -telkkarisarja mieleen.

Kirjaa lukiessa Insta-keskusteluista kuulin, että tästäkin on olemassa tv-sarja, Big Little Lies. En ole katsonut, saas nähdä uskallanko joskus kokeilla.

Mutta Moriartyn muita kirjoja aion laittaa varaukseen heti. Mitäs suosittelette seuraavaksi?

2. Yaa Gyasi: Maa ja taivas

käännös: Arto Schroderus
lainattu kirjastosta

Tämä on se kuoppa, mihin mä kompastun. Luen jonkun kirjan, jota överirakastan. Sitten odotan ihan hullun lailla sen kirjailijan seuraavaa kirjaa ja petyn, kun se ei olekaan juuri samanlainen kuin se ensirakkaus.

Yaa Gyasin aiempi Matkalla kotiin oli siis aivan poskettoman hyvä ja unohtumaton kirja – menee vähintääkin TOP5:een kaikkien aikojen lempikirjoistani, ehkä jopa TOP3:een.

Matkalla kotiin kertoi orjakaupasta ja sen seurauksista monessa sukupolvessa, muistaakseni parinsadan vuoden ajalta.

Maa ja taivas puolestaan kertoi päähenkilön Jumala-, äiti- ja isovelisuhteesta.

Että joo, siitä jo voi päätellä aikamoisen eron.

Mutta kun pääsin yli siitä, että olihan tämä nyt tosi erilainen kuin odotin, niin takana piili kuitenkin aivan loistava kirja – jota en varmasti olisi tullut lukeneeksi ilman tätä ns. väärinkäsitystä.

Erityisesti isoveljen lääkekoukun kuvaukset pikkusiskon näkökulmasta katsottuna olivat todella värisyttäviä – ja aivan valtavan inhimillisiä ja koskettavia.

Pienenä sisältövaroituksena mainittakoon, että päähenkilö työskentelee koe-eläinhiirten kanssa. Hiirille neurotieteen nimissä tehdyt kokeet aiheuttivat vähän öklörefleksiä, vaikka aiheella ei suuremmin mässäiltykään. Tai okei ehkä vähän vaan.

3. Kyung-sook Shin: Hovitanssija

käännös: Taru Salminen
Joel ostanut minulle pokkarina

Tähän tosiaan meni kuukausi, mutta en halunnut antaa periksikään. Tunsin koko ajan potentiaalin, mutta hitsi että oli vaikeaa välillä päästä tällaiseen… aika korealaiseen kirjallisuuteen.

Olisi esimerkiksi pitänyt pitää tukkimiehenkirjanpitoa siitä, kuinka monesti henkilöiden silmät värisivät. Aika harvoin tulee tuollaista tunteiden kuvausta luettua, mutta tässä sitä silmienvärinää todella piisasi.

Välillä oli ihan selkeitä luetunymmärryshaasteita.

Välillä puolestaan tekstin joukossa olevat lausahdukset hämmensivät: jos olisin kulttuuriin kuuluva, ymmärtäisinkö tästä jotain syvempää kuin mitä näin länsimaisena lukijana ymmärrän?

Luultavasti.

Esimerkiksi lainaus kirjasta, s. 316.

”Iltapäivällä Jin saattoi Victorin portille, kun tämä oli lähdössä tapaamaan Möllendorffia, ja lähti sitten itsekin lähetystöstä.

Vaikka lapset kuinka tappelisivat, he nauravat yhdessä nähdessään hevosen kakkaavan. Rouva Seo katsoi Jiniä pitkään typertyneenä, kun tämä astui Fondanggolin orpokodin portista sisään.”

Anteeksimitäettä?

Vaikka kirjassa en sen vaikeuden takia päässyt ”imuun”, tarina oli silti hieno. Keskimääräistä sitkeämmälle, 1800-luvun lopun korealaisesta hovielämästä kiinnostuneelle lukijalle kyllä suosittelen.

4. Colin Rushton: Auschwitzin sabotööri

käännös: Laura Kalmukoski
lainattu kirjastosta

Nyt ei kyllä… Nyt ei.

Mitä enemmän näitä Auschwitziin sijoittuvia kirjoja luen, sitä kehnommiksi ne tuntuvat menevän.

Tarinahan sinänsä on (taas) kiinnostava, tositarina brittisotilaasta. Mutta joo, ei toiminut. Kerronta oli toteavaa – en kirjan varrella jotenkin yhtään ”tutustunut” päähenkilöön, hänen sielunelämäänsä ja ajatuksiinsa. Esimerkiksi pakokohtaus kerrottiin tyylillä ”no sitten se meni sinne ja sitten kävi näin”.

Öööö oisko voinut vähän enemmän kuvailla asioita…?

Lisäksi todella suuri osa – en muista kunnolla, ehkä puolet? – kirjasta oli kaikenlaista tarinan jälkeistä jälkipuintia. Eri henkilöiden näkökulmista kertovat irralliset tarinat vielä menettelivät. Tai no ei edes menetelleet, kun nekin olivat sellaista tapahtumaluetteloa. Sanotaan nyt näin, että niiden tarinoiden kirjassa olemisen vielä ymmärsin. Mutta sitten kun huomasin lukevani kymmenien sivujen kaupalla kirjailijalle tulleita ”tää on tosi hyvä kirja” -kiitoskirjeitä, totesin, että okei jo riittää.

Auschwitzista kiinnostuneille lukijoille… …suosittelen jotain ihan toista, paljon parempaa Auschwitz-kirjaa.

Enpä ole tainnutkaan kirjoittaa näin huonoa kirja-arviota koskaan ennen.

*******

Seuraavaksi siis lainamaan Moriartya lisää, ah!

Oliko näiden joukossa tuttuja kirjoja, ja mitäs olit niistä mieltä? Saa väittää vastaan, jos esimerkiksi rakastit tuota Auschwitzin sabotööriä (mä en rakastanut).

6