Kesän-jota-ei-oikein-koskaan-tullut jälkeen tämä alkava syksy on tuntunut mulle jotenkin yllättävän… …vapauttavalta.
Enää ei tarvitse miettiä, että ”tuleeko niitä lämpimiä nyt ollenkaan”. Ei tule. Sen sijaan jokainen lämmittävä syysauringonpaiste on ikään kuin pyytämättä tullut yllätys. Pelkästään se sellainen ”hei, tämä ei olekaan täysin paskaa” tuntuu jo ihan täydelliseltä voitolta.
Aamulla verhot avatessa on edelleen vähän valoisaa, lapsia hoitoon viedessä paistaa jopa aurinko. Ihastelen omaa pihapiiriä ja edelleen aktiivisesti ihmettelen, että ”vau, asutaanko me todella täällä”. Ensimmäiset ruskapuut ovat upeasti punertuneet – on alkanut jo se odotus, että koska Koskelantie ja Oulunkyläntie ovat hehkuvimmillaan.
Omenapuun oksat notkuvat, lapset ovat aivan innoissaan ”sadonkorjuusta” ja täydellisenpunaisenpyöreistä omenoista. Eilen syötiin ekan kerran omenapaistosta.
Villa jo lämmittää, ilmalämpöpumppu on käynnistetty. Leikkikatoksen puulelut kannettiin jo sisälle (olivat säilyneet priimana kesästä). Lukit yrittävät vallata talon. En enää friikkaa (niin kuin ensimmäisinä vuosina) vaan nappaan ne tyynesti paperilla kiinni ja vien ”uimaan” vessanpönttöön. Lasten uusi lemmikki on mystisesti kadonnut.
Just nyt ei tunnu yhtään pahalta, vaikka kesä jäikin tänä vuonna (ainakin siis meiltä) hyvin lyhyeksi.
Mä ajattelin nyt ottaa sellaisen asenteen, että aktiivisesti ihastelen jokaista syksyn merkkiä. Tai no en ihan jokaista: räntäsadetta aion jatkossakin kirota. Hemmetti. Mutta en ajattele sitä vielä. Eikös tässä nyt ainakin kuukausi ole vielä tätä aurinkoista syksyä jäljellä?
Totta kai tämä on tietynasteista itsepetosta. Heh ihan just äsken se räntäsadeajatus meinasi jo oikeasti alkaa v*uttaa. Mutta mä aion lähteä nyt tähän itsepetokseen täysipainoisesti nyt, kun vielä pystyn.
Nauttia tän syksyn kuulaudesta.
(kunnes toisin todistetaan = eka kerran, kun varpaat kastuvat. sitten kiroilen.)
18
Puumis
19.9.2017 at 10:44Mä itseasiassa just tänä aamuna, lenkittäessäni koiraa aamuhämärissä ennen kuutta (!) ihastelin myös syksyn kirpeyttä ja ”sadonkorjuuajan tuoksua” – meidän huudeilla on paljon omenapuita kanssa ja ne omenathan tuoksuvat aivan ihanalle! Syksy <3
Meillä muuten hämähäkit eivät ole ainoat sisällepyrkijät…eilen tv:tä katsellessani olohuoneen lattian poikki sipsutteli tyynesti hiiri. Katsahdin koiraa, joka ei ollut liikahtanutkaan paikaltaan kakluunin edestä, ja tämä katsoi minua takaisin ilmeellä "juu kyllä mä näin sen, mutta tässä on niin kiva makoilla". :D No, en mäkään kyllä alkanut mihinkään sen kummempiin toimenpiteisiin, sohvallakin oli silloin just hyvä.
krista
19.9.2017 at 10:54Haha, hiiritoleranssia mulla ei kyllä vielä ole! Saisin kyllä varmaan aika hepulin hiirestä (meillä ei ole ollut), mökilläkin friikkaan. Heh mutta ehkä niihinkin tottuu – koirakin :D
–
Muistan muuten lapsuuskodista ihan valokuvamuistona hiiritapauksen. Olin keittiössä syömässä viiliä ja lukemassa Aku Ankkaa, kun hiiri vilisti lattian poikki ja meni kylmähuoneeseen. Minä hyppäsin pöydälle ja aloin kiljua. Lapsuuskaveri säntäsi hiiren perään, että ”HIIRI! HIIRI! MINNE SE MENI!” Että ehkäpä se ihmisen hiirireaktio on jotenkin synnynnäistäkin :D
Heidi
19.9.2017 at 11:34Syksy on mun lempivuodenaika, Suomessa siis. Täälläpäin sitä ei oikein näy, kaikki kasvit hohtavat edelleen vihreinä ja kuulema kestää talveen asti. Joskus jopa läpi koko talven…
Ne värikkäät lehdet, villasukat, sade joka saa lehdet tuoksumaan vahvasti, syysillat kynttilöiden valossa kirja kainalossa, omenan ja kanelin tuoksu kun leivotaan piirakka omin käsin… mun näkemys Nirvanasta <3
krista
19.9.2017 at 11:40Sun pitää tulla ”syyslomalle” Suomeen <3 Ootko harkinnut, vai meneekö nää kuukaudet nyt ensin kotiutumiseen?
Heidi
19.9.2017 at 16:01Mun pitää käydä Suomessa 9.10. koska vuokrasopimus uusitaan, koetan tulla sinä edeltävänä viikonloppuna kunnon käynnille ;)
Heispi
19.9.2017 at 13:03Mä luulen, että osaat nauttia tästä syksystä nyt täysillä, kun talveksi pääset lämpimään 😍
Tällainen kuiva aurinkoinen syksy on ihanaa. Kuravesiloska ei.
krista
19.9.2017 at 13:28Tää on niii-iiin totta! Se helpottaa ajatuksissa, kun tietää, ettei ole pimeää märkää kautta edessä. Vähän ehditään siitä ”nauttia” varmasti, kun tänä vuonna lähdetään vasta marraskuun puolivälissä. Mutta silti: kyllä se ihan massiivisesti helpottaa, että tietää olevansa lähdössä pois pimeydestä sit aika pian! Kuravesiloska on KAMALAA mun mielestä :D
Tilia
19.9.2017 at 13:32Mikä KUIVA ja kuulas syksy??? Ei meillä vaan.
krista
19.9.2017 at 13:58Oi, ai teillä sataa? Täällä on ollut jotenkin aika kivat syksykelit (ainakin näin ikkunasta katsellen, hehe) No, meillä satoi koko kesän, et silleen :D :D :D
Tilia
19.9.2017 at 15:33Meilläkin satoi koko kesän. Ja sataa edelleen.
krista
19.9.2017 at 15:42Apua :D Mun äidin mukaan muuten Sotkamossa ei sada about koskaan (paitsi silloin, kun me käydään siellä), joten ehkä meidän kaikkien pitäisi vaan muuttaa Sotkamoon…? :D
A
20.9.2017 at 10:24Mä olen syksyihminen, mutta viimeiset vuodet syyskuut on olleet kamalinta ikinä. Tää on tällainen (väitelleen) tutkijan rytmi, että kun elokuussa palaa duuniin alkaa ajatuksiin hiipiä. että kohta se alkaa. Nimittäin syyskuun Akatemian haku. Pikkuhiljaa ahdistus kasvaa ja takaraivossa jyskyttää, että jotain ois taas keksittävä. Syyskuun edistyessä ajatukset pyörii vaan yhden asian ympärillä (lähinnä että omat suunnitelmat on kyllä kauheeta skeidaa ja ei niitä kehtaa lähettää, samalla pitää säätää kaikenlaista byrokratia juttua ihan vaan coolisti niinkuin uskoisi itseensä ja asiaansa) ja päivän työt jatkuvat iltaan, suunnitelmat pyrkivät uniin. Juuri nyt deadlineen on viikko ja lähinnä kauhistuttaa ja oksettaa. Tosin kokemuksesta tiedän, että viikon päästä jo helpottaa, kyllä ne ajatukset sieltä kirkastuu ja jalostuu, mutta silti, kokonaisuudessa syyskuu on mulle kamala kuukausi. Tokihan jos tästä seuraisi joku palkkio, niin olisi motivaatiota tätä kurjuutta kestää, mutta oikeasti sama homma toistuu joka syksy (siinäpä muuten taas yksi kuukausi joka on pilalla, nimittäin päätökset tulevat sitten toukokuussa ja ensin saa stressata päätöstä, että millainen se on ja sitten kun saa hylkäyksen, niin pitää niellä oma harmistus ja onnitella kollegoita jotka lottopotin tällä kertaa saivat). No, enää viikko ja sitten pääsen ihastelemaan syksyn tuoksuja ja värejä ja motivaatiopalkkioksi järkkäsin tällä kertaa viikon loman keski-Euroopassa :)
krista
20.9.2017 at 16:23Uhhuhhuh, tutkijan elämää. Tavallaan tuossa työssä on varmasti paljon ihania puolia (itsekin haaveilin siitä urasta aikoinaan), mutta just tuo puoli on varmasti TODELLA tuskastuttavaa…
–
Mutta hei onneksi loma tulossa! Mihin lähdette? Huomasitko muuten (tuoreemmasta) Pierre-postauksesta, että he vastasivat sulle siihen materiaaliasiaan…? (nyt tietokin korjattu nettiin)
A
20.9.2017 at 19:59Juu, huomasin vastauksen :) ja sainkin P-R:ltä alekoodin ”tulevaan tilaukseen”. En ehkä pidä alekoodia erityisen mukavana väärän infon aiheuttaman mielipahan hyvitysmuotona kun siitä ei ole mitään iloa ilman että tuhlaa lisää rahaa, mutta eihän sitä tiedä että josko ennen helmikuuta tulee tarpeita.
—
Joo ja on tutkijan pestissä hyviä puolia (monen huonon lisäksi), tää hakemuskausi on vaan aina tuskaisaa (mutta ei siinä mitään, yleensä ”kärsimys” kannattaa kun oma näkemys tutkimuksen suhteen aina kirkastuu), heh ja se hyvä puoli toki on että jos ”voittaa” niin sitten on muutamaksi vuodeksi rahoitushuolet ratkaistu :D
Jenny
20.9.2017 at 11:27Oon lukenu sun blogia jo monta vuotta mutta en oo ikinä kommentoinu! Mut nyt oli vaa pakko koska tästä tuli niin hyvä fiilis ja pelastit mun aamun (joka alkoi 6 veen kans ulkohousu tappelulla). Jotenki sun rehellisyys ja ironia ja huumori on vaa nii parasta! Kiitos ❤
krista
20.9.2017 at 16:24Oi, ihana viesti – kiitos kun laitoit kommenttia! <3 Meillä muuten just tänään oli ihan totaalitappelulähtö (HopLopiin) tuon kuopuksen kanssa - sitä oli ehkä tänään liikkeellä, tähdet taas siinä asennossa :D