Nääh. Limatulppa-schlimatulppa. En mä synnytäkään. Unohdetaan koko juttu.
Eilen illalla vielä mitattiin supistusten välejä, mutta yöllä ne jälleen loppuivat. Ja tänään – ei mitään.
Mieskalsarit, aamunaama, maanantaina tehty letti ja 38+1.
Odottaminen. Tämä on nyt just sitä.
Kaivoin tämän blogin arkistosta vuoden takaisen avautumiseni siitä, kuinka Silvaa odottaessa en saanut odottaa. Ihan niin kuin ne kuusi viikkoa olisi riistetty minulta pois.
Nyt sen vielä ihan konkreettisesti tajuaa. Että miten tärkeitä nämä viimeiset ”koska se nyt tulee” -viikot ja päivät ovat.
*******
Minä en ole tällaisissa asioissa kovin hyvä henkinen valmistautuja. Saatan alkaa vain paineilla, että ”no nyt sitä pitäisi jotenkin valmistautua” – ja samanaikaisesti tiedän, että en kuitenkaan osaa. Jos yritän, tunnen itseni vain läpikohtaisesti typeräksi. Ainoa suustani ulos pusertuva ”valmistautumisajatus” on, että no sitten on taas kaikki elämässä sekaisin ja me ihan pihalla.
Minusta ei vaan yksinkertaisesti löydy sellaista kytkintä, josta saisin jotain hemmetin mielikuvaharjoituksia käyntiin. Hrrr. Ehkä edes halua.
Heh eikä multa vielä näin toisessa raskaudessakaan irtoa niitä ”lässyn-lässyn-ihanat-vauvantuoksuiset-varpaat” -puheita. Eka raskaudella ihan vilpittömästi pelkäsin, että mitä jos minusta ei löydykään sitä rakkaushuuruista äitiä; kun kerran en osaa etukäteen piirtää tuhatta henkistä sydäntä jokaisen vauvalauseen yhteyteen.
Onneksi tällä kertaa tajuan (enkä paineile siitä), että ihan hyväksi ja rakastavaksi äidiksi voi kasvaa ilman sitä varvastuoksuhajuaistiakin.
*******
Mutta. Nämä viikot, jotka olen saanut nyt – ja joita en Silvan kanssa saanut.
Luin vielä tuon vanhan bloggaukseni (täällä siis) uudelleen.
Näistä viikoista on ollut hyötyä – siis vauvan lisäksi myös odottavalle äidille. Ihan selvästi tunnen sen. Vaikka en tietoisesti mitään mielikuvaharjoituksia pystykään tekemään (ja pelkkä ajatus saa ihon kananlihalle), tunnen, että alitajunta on kypsyttänyt ja kypsyttänyt minua ihan samaan tapaan kuin kroppa sitä kohdunkaulaa.
Nojoo, ehkä mä sit kuitenkin synnytän.
No sitten on taas kaikki elämässä sekaisin ja me ihan pihalla.
1
Kristaliina
2.4.2014 at 15:38Hih kävin mittaamassa: 117 cm :D
kaktuskakru (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 15:39Heh, ihana postaus, aivan kuin minun aivoistani lähtenyt, näin yhden kakaran ja 4 kk synnytyksen jälkeen.
Täällä on jännäkakka melekin housussa ko jännään siun synnytystä niin paljon. Tämä on muuten äiti geeni, jota en tiennyt omaavani. Juuri tänään surkuttelin kuinka en osaa puhua muiden mutsien kanssa, enkä osaa kiinnostua muista ja silti: eikö Seela vois jo saapua. ♡
myrmeli
2.4.2014 at 15:46Mä synnytin 38+5. Psyykkaus synnytykseen alkoi 37+6. päivänä sanomalla, että viikon voin vielä oleskella, mutta sitten se saa luvan syntyä. Ja syntyihän se sitten, jopa hieman etuajassa mun henkisestä deadlinesta. Tottelevainen muksu :) Niin jotta kannattaa psyykata!
Emmi Nuorgam
2.4.2014 at 15:47Ne supparit tuli tänne! :D ekaa kertaa tänään mua supistellut sillain ihan oikeasti. Kiitos! ;)
t: 36+5
Kristaliina
2.4.2014 at 16:13Tyyppi vei mun supparit! :D
Vierailija (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 15:49Minusta on niin hassua ja ihanaa että saat vihdoin odottaa! Saat oikeasti tietää miltä se tuntuu, ettei tarvitse vain haaveilla siitä odottamisesta. Tsemppiä ja kärsivällisyyttä!
Bee. (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 16:26Mä oon nyt muutaman kuukauden ihmetellyt ja tuijotellut mun kaverin (tosi söpöä ja melkoisen helppoa) vauvaa ja miettinyt, että voi ei, tuollainenko sieltä sitten tulee? Että jos mä jotuisin olemaan tuon kanssa kotona, tulisin varmaan hulluksi. Kai se oma vauva on jotenkin eri juttu? Onhan? Apua. No, mulla on onneksi vielä kymmenisen viikkoa aikaa kypsyä, kuten sanoit.
Surku (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 16:35Yritin kirjoittaa tähän jotain syväluotaavaa tsemppauskommenttia, mutta kaikki järkevät sanat taisivat paeta johonkin, kun keskityin vain liiaksi tuijottamaan tuota upeaa mahaa. Nyt oikeesti selitätte mulle, miten pieni nainen voi kasvattaa tuollaisen hillittömän ulokkeen! :D
tahiti
2.4.2014 at 16:36hehee mul oli masu 126cm :D tsemppiä sinne,kohta se pieni tulee :)
CougarWoman
2.4.2014 at 16:43Vauvantuoksuisten varpaitten lapsettoman koiraihmisen vastike on muuten popcornintuoksuiset tassut.
…Ajattelin nyt tämänkin tiedonjyvän jakaa joutessani :D
Hulmuhelmahumanisti
2.4.2014 at 16:54Tai uninen koira! Sellainen hiilidioksidinen hengitys ja lämmin turkki. Mmmm <3
Kristaliina
2.4.2014 at 20:46Tsihihi HAISTELEEKO joku koiran tassuja…? :D
Uninen kissa on muuten kans aivan ihana. Mutta kissan tassuja en ole kyllä uskaltautunut koskaan haistelemaan :D
Vierailija (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 21:23Kissan tassut tuoksuu kanssa popparille
CougarWoman
2.4.2014 at 21:25Mutku ne tuoksuu popcornille!!! (En viitsi alkaa miettimään mihin kaikkeen ne on astuneet ennen kuin työnnän nenäni niihin :D)
Johanna Lehtimäki
2.4.2014 at 23:05Kyllä! Koiran tassujen tuoksu on aivan ihana. Ja varsinkin unisen <3
Annis (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 16:44Ah, täysiaikaisuuden ylityttyä on aika maagista kun vauva voi syntyä yhtä hyvin huomenna (37+1) tai viiden viikon päästä. Itselläni alkoi kasetti levitä n. 40+5, ja siitäkin meni vielä viikko ;). No, tulihan hän sieltä, vieläpä ihan spontaanisti. Odotus vie ainakin ensisynnyttäjältä uskoakseni pelkoa pois, koska lopulta vaan toivoo niiiiin paljon että syntyis jo, ihan sama sattuuko prkl!
Mutta varmaan vielä oudompaa toi odottaminen kun et osannut varautua siihen yhtään! Tsemppiä! Älä ajattele sitä odottamista (joo niin vissiin;) )
Pimmiainen (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 17:18Mä jo luulin että näkisin sut ehkä Kättärillä tänään :) Itse menin sinne vähän ikävämmissä merkeissä kun mulla piti olla tuulimunaraskaus. Eipä sitten ollutkaan vaan ainakin yksi terve alkio jolla oli kaikki ihan jees.
Kristaliina
2.4.2014 at 20:44Oi, onnittelut hyvistä uutisista! Ihanaa kuulla noin päin, että ikävät merkit kääntyykin hyväksi!
Pimmiainen (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 21:23Kiitos ja onnittelut sinnekin päin, ehkä kuitenkin lähestyvän synnytyksen kuin raskauden johdosta :)
Vuosi villasukissa (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 17:19Ihanaa, että olet päässyt jo noin pitkälle! Enää ei tarvitse murehtia keskosuudesta ja voi touhuilla ihan vapaasti jaksamisensa rajoissa. Miten sä muuten jaksat? Tarkoitan, että miten esim. niiden rappusten kiipeäminen sujuu? Onks hengittäminen jo helpompaa ku vauva on alempana?
Itse en ole ikinä ollut ”noin raskaana” ni kiinnostavat nuo loppuraskauden fiilikset. ;) Molemmat synnytykseni käynnistettiin raskausmyrkytyksen vuoksi, esikoispoikanen syntyi rv34+4 ja pikkusiskonsa tasan rv37.
Vuosi villasukissa (Ei varmistettu)
3.4.2014 at 00:56Vitsin kännykällä surffailu, poikaseni syntyi viikolla 37+4!:)
Tsemppiä Krista loppumetreihin, ei tässä enää montaa viikkoa voi mennä! ;)
Hertta
2.4.2014 at 17:44Lykkäsit ne vissiin mulle, mokoma :) Tuon kyllä takasin kun ajan teidän ohi huomenna kättärille, nih! Tsemppistä :)
Kristaliina
2.4.2014 at 18:56Lykkää ihmeessä – sulta pois nyt kaikki tuollaiset ja meille ”kypsemmille”, kiitos! :)
Tsemppiä sinnekin! Toivottavasti sullekin käy näin, että jossain vaiheessa vielä toivot näitä supistuksia :) Jännä tunne kyllä; että supistuksia voi odottaa. Ensimmäistä kertaa mulla ikinä :)
Hannakm (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 18:43On kyllä komia masu :) Itsellä myös aikamoinen uloke (107cm) ja juuri tuolleen suoraan eteenpäin, korostuu vielä kun tässä raskaudessa ei kiloja ole muualle kertynyt. Nyt 39+3 ja eilen illalla alkoi ekat kunnon supistelut mutta loppuivat yöllä :( Ikinä en ole näin pitkälle päässyt enkä luonnollista käynnistymistä kokenut niin jännitys on kova. Mies parka on ihan hermot riekaleina kun pelkää joutuvansa kätilöimään :D
Tsemppiä loppumetreille!
Vierailija (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 18:44Niin, tossahan voi helposti mennä vielä vaikka neljäkin viikkoa ;) Että tsemppiä vaan :P Sori, oon vähän katkera siitä, kun mun lapset on syntyny rv 42+3 ja rv 41+5, siihen mennessä meinaan ehti olla jo NIIIIIIIIN kypsä raskaana olemiseen ettei mitään rajaa…
Mutta todennäkösemminhän sulla käy tossa niin, että supparit ottaa pari päivää lomaa ja sit ne rysähtää ihan kunnolla (esim. just sunnuntaina kun se Ämmi on lähdössä) ja sitten se on menoa :D
sukkahoususankari
2.4.2014 at 19:13Seela odottaa että äiti on yhtä valmis kuin hänkin :)
sanon vielä kerran – upea vatsa!!
pienisisko
2.4.2014 at 19:21Tsemppiä viime metreille!
Nyt on niin tyhmä kysymys, että saa muut mahan kanssa kulkijat vapaasti nauraa. Oon meinaan aina miettinyt että mihin ne kaikki normaalit elimet menee, kun on raskaana? Ja tässä kuvassa se jotenkin konkretisoitui. Että missä sun kylkiluut muka on? Tai vatsalihakset? Oletettavasti kaikki mahalaukut ja muut on tuolla mahan alla… Siis vau! Ihmeellistä!
mahan alla? :D (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 20:07http://www.msichicago.org/whats-here/exhibits/you/the-exhibit/your-begin… ;)
Kristaliina
2.4.2014 at 20:41Vau, tosi hieno!
Kristaliina
2.4.2014 at 20:43Noista vatsalihaksista mä tiedän vaan sen verran, että ne jotenkin ”erkaantuu” keskeltä ja siirtyy sivuille. Ja sitten synnytyksen jälkeen se onkin iso juttu, että ne palautuu paikoilleen – eli tyyliin että ei saa alkaa treenaamaan niitä liian aikaisin.
Muista elimistä mäkään en tiennyt, mutta tuo ylläolevan linkin havainnekuva on kyllä aika huikea!
Morgaise (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 19:28Pienillä pötseillä olette selvinnyt :o Mulla oli reilu viikko ennen synnytystä 152cm. Ja lähtötilanne oli 72cm. Ei tämä rouva pidä bikineitä enää ikinä, vaikka seittemässä vuodessa on arvet vaalentunu ihan mukavasti.
Kristaliina
3.4.2014 at 12:57Oi vau, mikä mitta – mä oon itse tosiaan vaan sen 156,5cm pitkä, eli tuo on melkein jo mun pituus :D
OdotuksestaOnneen
2.4.2014 at 19:52Täällä kans jännitetään teidän puolesta!
Toivottavasti Seela pian näyttäytyy :) tuo sun maha on kyllä ihan mahdottoman suloinen! Mä en edes halua tietää minkälainen norsu musta olis tullu jos olisin päässy Sisun odotuksessa noin pitkälle.. oli jo yli metrin ympärys vähän ennen synnytystä :O Olin isompi kuin Ukkoa synnyttämään lähtiessä..
Tsempityksiä loppumetreille!
mrs firehill (Ei varmistettu)
2.4.2014 at 22:16No worries mate!tokan kanssa ei oo niin ulkona kun ekan kanssa. Sekasin on kyllä (unenpuute) Mut se menee ohi (kolmessa,neljässä vuodessa kai). Eiku oikeesti. Täällä kun imetän kakkosta (eka syöttö, 5-6 edessä ennen aamua) olen vaan iloinen kun sain kaksi lasta yhtaikaa kylpyyn ja nukkuun kasilta. Ei tää ole niin sekottavaa enää tokalla kerralla. Nyt osaan jopa nauttia tästä vauva-ajasta…ainakin hetkittäin :) ja kyllä se äidinrakkauskin välillä pulpahtelee ja huomaan nuuhkivani kakkosen nelikuista päätä,heh. Minä joka en tod.mitään sellaista ajatellut ikinä tekeväni. Tsemppiä synnärille! Treffataan sit kun saatte elämän tasoittumaan taas seelan jälkeen :D