Vuosi nimittäin.
Kolmekymmentäyhdeksän. Ihan viittä (tai yhtä) vaille neljäkymmentä.
Olen ihan tutkaillut itseäni. Että tuntuuko jossain. Löytäisinkö jostain jotain ikäkriisin siementä. Mutta ei. Ei vaan tunnu. Ei tunnu yhtään missään. Tai siis ihan hyvältä tuntuu. Oikein hyvältä. Hyvää syntymäpäivää minulle!
Erään 39-vuotiaan aamunaama.
Muistan joskus kypsässä 26 vuoden iässä jutelleeni ikäkriisistä senaikaisen poikaystävän kavereiden kanssa. Olin ihan ihmeissäni. Itselleni lähestyvä kolmikymppisyys tuntui lähinnä siltä, että pitää-tehdä-kaikkea-pitää-hypätä-laskuvarjolla-pitää-lähteä-maailmalle. Kun taas keskustelukumppanilla takoi päässä, että ”pitää olla perhe ja tila-auto ja omakotitalo” tietyssä iässä. Kolmikymppisenä siis.
No ei pidä. Kumpaakaan.
Pitää elää vaan.
Niin kaksikymppisenä, kolmikymppisenä, nelikymppisenä, viisikymppisenä, kuusikymppisenä, seitsemänkymppisenä, kahdeksankymppisenä ja toivottavasti yhdeksänkymppisenäkin.
Ensimmäisenä ”kymppisenä” sen hetkessä elämisen taitaa tehdä (toivottavasti) ihan luonnostaan. Mistä ne ”pitäisi-pitäisi”:t sitten sinne oman pään sisään tarttuvat? Joo joo yhteiskunta, ympäristön paineet ja niin edelleen. Mutta onko niistä pakko välittää?
Ei. Kun ei vaan välitä.
Vaan on sitä, mitä on. Pyrkien olemaan mahdollisimman hyvä minä, mutta ei kukaan muu kuin minä.
Erään 39-vuotiaan päivälook.
On tietysti helppoa olla onnellinen, kun… …no: on onnellinen. Mä olen onnellinen, koska mulla on kaikki hyvin. Silloin on helppo lykätä ilmoille jos sun minkälaista elämänfilosofiaa vaikkapa nyt sitten hetkeen tarttumisesta tai itsensä hyväksymisestä.
Mun on helppo sanoa, koska mulla on kaikki hyvin.
Se on tietysti jopa epäreilua niiden kannalta, jolla kaikki ei ole hyvin.
Eräs 39-vuotias tekee duckfacen.
Mutta pikkuasioista murehtimisesta; siitä ehkä voisin jotain sanoakin. Tällä (kröhöm) elämänkokemuksella. Että ei kannata. Kannattaa antaa katseensa lipua yli kaikesta turhasta pikkuangstista (sitä elämässä varmaan aina on) eikä takertua siihen. Keskittyä siihen, mikä elämässä on hyvin – siitä syntyy sellaista sisäistä hyvää, mikä vaikuttaa kaikkeen.
Totta kai sitä kaikenlaista nurinaa tästä yhden uuden vuoden mittariinpyörähtämisestä voisi keksiä. Voisin mä just nyt murehtia vaikka noita naurunryppyjä. Mutista, että onpa joo hyvä tapa viettää syntymäpäivä: fysioterapeutilla, koska leukani liikeradat eivät ole lähteneet korjaantumaan vielä riittävän hyvin.
Mutta naurunrypyt kertovat siitä, että mä olen tän kolmenkymmenenyhdeksän vuoden aikana nauranut. Ja fysioterpeuttikäynti kertoo siitä, että koska kaikki muu leikkauksen jälkeen on parantunut niin hyvin, nyt voi kiinnittää huomiota jopa tällaiseen.
Erään 39-vuotiaan naurunrypyt.
Mä tiedän, mistä tämä mun ajattelutapa johtuu.
Olen ollut joskus onneton; onnettomissa ihmissuhteissa. Kantanut sisälläni sellaista ”mitä mä oikein haluan” -möykkyä vuosikausia. Sen jälkeen, kun kaikki on näin hyvin, ei tunne enää minkäänlaista tarvetta ajatella mitään muuta kuin että voi vau miten mulla voikin olla kaikki näin hyvin.
Elämässä on varmasti murheen jaksoja, menneessä mutta tulevaisuudessakin. En kiellä niitä. Kun ne tulee, sitten eletään niissä ja kannetaan ne.
Nyt ollaan kuitenkin tässä. Hyvässä.
Ikävuodet 35-39 ovat olleet elämäni onnellisinta aikaa. Hyvät vuodet jatkukoon!
80
Heispi
3.5.2016 at 11:37Yksi lemppari sitaattini sopii tähän: ”Ryppyjen pitäisi vain näyttää, missä hymykuopat ovat olleet.” Mark Twain
–
Hyvää syntymäpäivää juuri oikeanikäiselle sinulle!
–
Nää on näitä juttuja, että ne jotka ovat vielä eksyksissä, eivät ole itseään löytäneet, eivät ehkä tajua tai ymmärrä :)
Mulla kävi jättisupertzägä, kun löysin itselleni oikean ihmisen 11 vuotta sitten, 18-vuotiaana. Me ei olla samat tyypit enää, mutta yltiörakastuneita edelleen <3 maailmankuva on onnellisena erilainen.
krista
3.5.2016 at 18:31Oh, miten onnellista! <3 Ihan mielettömän... ...kaunista. Kun tietysti sitä 18-vuoden jälkeen kasvaa ja muuttuu (ja tosiaan monilta osin on kuin eri ihminen), mutta että kasvaa samaan suuntaan - se on ihan mieletön rikkaus! Ja jopa harvinaisuus nykyään! Aattele, teillä voi olla joskus joku 70-vuotisyhdessäolon päivä tai jotain, oh!
-
Ihana sitaatti, just noin! <3
Heispi
3.5.2016 at 18:54Se, että löydettiin toisemme oli kyllä tähtien asennosta ja universumin halusta kiinni <3 ja ehkä myös vähän omasta uskalluksesta todeta, että tuo on se oikea ihminen minulle. Ei tarvitse etsiä enää, vaikka ollaankin nuoria :)
–
Ja kuten täällä joku sanoi, ikä on olotila! Tosi hienosti kiteytetty :)
MarjaH
4.5.2016 at 11:04Ihana kommentti <3 Mulla on samanlainen tarina, oltiin 17 (paitsi mies 16). Syksyllä tulee 11 vuotta yhdessä, kesällä 8 vuotta naimisissa.
krista
4.5.2016 at 23:10Vau!
coxia94
3.5.2016 at 11:42Paljon onnea! :) Täälläkin joitain osia sun tekstistä jo tunnistettavissa, erityisesti hyvän parisuhteen osalta, vaikka ikää vasta (viikon päästä) 22. Ja kiitollinen siitä.
krista
3.5.2016 at 18:28Oi, ihana kuulla! Ja joo tähän tämä klisee siitä, miten ikä on vain numero – ja toimii molempiin suuntiin, sellainen ”kypsyys” voi olla ihan hyvin ihmisessä jo vaikka missä iässä. Esimerkiksi mä tapasin tuon Joelin, kun se oli juuri täyttänyt 25, mutta se oli tosi silleen… eri tavalla kypsä ja tasapainoinen kuin mun mielestä muut senikäiset TAI mun omanikäiset TAI jopa vanhemmatkaan. Itse olin silloin 31. Että ei se tosiaan ole iästä kiinni! Ja sitäkin tuossa kirjoittaessani pohdin, että moni mun ystävä on jo täyttänyt 40 ja ihan yhtä moni on taas 10-15 vuotta mua nuorempi. Enkä mä edes huomaa kenenkään ikää, ei se vaan ole… …keskeistä. Samanlaiset elämäntilanteet varmaan eniten yhdistävät, oli ikä sitten mikä tahansa! Ja se, että on jotenkin muutenkin samalla aaltopituudella <3
-
Kiitos onnitteluista! <3
AnneH.
3.5.2016 at 11:54Onnea synttärisankarille <3 Hyvin analysoitu; ikä on olotila – ja sinulla se on selvästi onnellinen.
krista
3.5.2016 at 18:44”Ikä on olotila” – vau, just noin! Kiitos! <3
Torey
3.5.2016 at 12:15<3
Ihana postaus, tuli ihan vähän itkukin. Kun sen murehtimisen osaisi lopettaa. Menneessä on paljon raskaita ja pahoja asioita, mutta ne on siellä. Niille ei enää voi mitään. Ja onhan siellä ihania ja hyviäkin asioita tapahtunut!
Ja NYT on ihanat lapset ja ihana mies, tässä elämäntilanteessa ja tässä hetkessä kaikki on kuitenkin hyvin. Tulevaisuudessa ikäviä asioita varmasti tulee, muttei niihin voi vaikuttaa ja sitten niistä vaan taas porskutetaan läpi.
Oikein hyvää synttäriä!
krista
3.5.2016 at 21:57Just noin – sä hei itse tässä jo annoit avaimet siihen murehtimisen lopettamiseen <3
-
Ja just noin: menneet tapahtumat ovat siellä. Ei niitä tarvitse kieltää tai yrittää "haudata", ja on ihan ok, että ne joskus saattavat pulpahdella mieleen ja aiheuttaa jotain ikäviä tunteita nykyäänkin. Mutta ne ovat kuitenkin siellä menneessä, ja tässä hetkessä on hyvää - siksi ei kannata "vesittää" sitä nykyisen hetken hyvää, jos asiaan yhtään pystyy itse vaikuttamaan <3
-
Disclaimerina tietysti, että jotkut raskaat asiat tietysti vaativat enemmän käsittelyä ja aikaa kuin toiset.
M-M
3.5.2016 at 12:35Hauskaa synttäriä !
krista
3.5.2016 at 21:57Kiitos! :)
ElinaBeE
3.5.2016 at 13:21Paljon onnea!! :) Hyvä mieli ja onnellisuus säteilee paljon voimakkaammin kuin yksikään ryppy koskaan! <3
krista
3.5.2016 at 22:06Kiitos! Ja hei tervetuloa kulmille – en ehtinyt vielä vastata Facebookissa. Treffataan jossain vaiheessa, kun ootte muuttaneet – me voidaan tehdä vaikka ”kyläkierroksen” teille eli esitellä parhaat leikkipaikat kaupunginosassa :)
E
3.5.2016 at 13:33Onnea vuosista, ja siitä että osaat arvostaa elämää. Se on tässä ja nyt.
krista
3.5.2016 at 22:07Kiitos – ja niin on! <3
Heikkis
3.5.2016 at 13:46Mä en ole ikinä osannut olla onnellinen. Muistan jo teini-iässä miten angstailin kun pitäisi elää ja nauttia nuoruudesta enkä mielestäni sitä tehnyt. Vähän päälle kakskymppisenä olin suht onnellinen. Oli ihana poikaystävä, joka piti hyvää huolta ja rakasti. Noh, hänet sitten jätin, koska eihän sitä nyt saman tyypin kanssa voi elää loppuelämän. Pöh sanon nyt! Kolmekymppisenä kovat kriiseilyt kun ei ollut lapsia ja opinnot pahasti kesken (on vieläkin). Muutaman vuoden päästä täytän 40. Tuntuu huikealta. En kriiseile…vielä! Minulle on siunaantunut kaksi lasta, joita tietenkin rakastan yli kaiken. Parisuhde rakoilee pahasti enkä sen vuoksi koe olevani kovin onnellinen myöskään nyt. Elämän suunta ja mielenrauha hakusessa. Vielä n. vuosi hoitovapaata jäljellä. Koen sen olevan jonkinlainen rajapyykki. Silloin viimeistään pitää päättää mihin suuntaan lähden. Hieman kateellisena, mutta myös kovasti ihaillen luen tätä sun blogia. Osaisinpa ottaa askeleita oikeaan suuntaan. Olisipa minullekin luvassa tuollaista onnea, edes pienen hetken elämästä. :) Ja onnea!
krista
3.5.2016 at 22:18Toivottavasti löydät sen sinulle oikean suunnan! Mä ymmärrän tosi hyvin, että rakoilevan parisuhteen äärellä on vaikea tuntea mitään onnentunteita; ne tilanteet on mullekin olleet elämässä niitä vaikeita paikkoja.
–
Mutta vaikka en keittiöpsykologin tutkintoa (heh) olekaan suorittanut, mä ajattelen, että kannattaa ajatella niin, että sä ihan varmasti ansaitset olla onnellinen. Ja sitten seuraavaksi sen, että minkälainen elämä olisi sellaista, mikä JUURI SINUT tekisi onnelliseksi. Kun se ”oma toivetila” on kirkkaana mielessä, niin ehkäpä sitä tulee tehtyä sekä tiedostaen että tiedostamatta sentyyppisiä päätöksiä ja valintoja, että se suunta löytyy sieltä. Toivottavasti. Mä tosi kovasti täältä nyt toivon sulle onnea! <3
MarjaH
3.5.2016 at 14:14Ihanaa synttäriä!
krista
3.5.2016 at 22:20Kiitos! :)
Jodelie
3.5.2016 at 15:23Hyvää syntymäpäivää sulle ja mulle! ♡
krista
3.5.2016 at 18:13Ai niin, synttärisamis! Onnea onnea sinnekin, tää on ollut hyvä päivä syntyä! :)
Iitanen
3.5.2016 at 16:45Ihanaa synttäriä Puutaloon! Nauti tästä päivästä, huomisesta ja koko elämästä (ja ota lasillinen Fresitaa)! :)
krista
3.5.2016 at 22:20Oi, MITEN mä unohdin Fresitan? :)
Tiuhti
3.5.2016 at 19:14Onnea paljon! Ja kiitos tästä hauskasta ja elämänmyönteisestä blogista! :)
Klisee, mutta tosi: ikä on vaan numero. Sulla on just oikee asenne!
krista
3.5.2016 at 22:25Kiitos itsellesi sekä onnitteluista että siitä, että olet täällä mukana <3
-
Ja toi klisee vaan NII-IIIIN on totta. Mutta ihmisen elämää määrittää kyllä NIIN moni eri juttu kuin se, kuinka monta kertaa maa on kiertänyt auringon ympäri.
Mirka
4.5.2016 at 12:33Onnea! Otsikon perusteella aattelin, että LAPSI! :D
Mä täytin just 31 ja oon kauheessa kriisissä just siks kun tuntuu, että oon yhtä aikaa täysin keskeneräinen (mitään en ole saavuttanut) ja vanha ja väsynyt (mitään en jaksa tavoitellakaan). :) Mutta ehkä mäkin onnellistun kohti neljääkymppiä mentäessä.
krista
4.5.2016 at 23:1731 oli muuten mulle JUST se ikä, jolloin tapasin Joelin! Siihen ajatellen kaikki tää onni oli siloin vasta edessä <3 Ja tosiaan "keskeneräinen" olin itsekin siinä vaiheessa - tosin eihän tässä "valmiiksi" tule kai koskaan. Tsemppiä kriisin keskelle; kannattaa muistaa (tää on mulle ollut se iso ahaa-elämys), että elämää ON kaikissa iässä. Ei se ole "ohi" missään vaiheessa ennen kuin tyyliin terveys pettää. Elämää ON!
Nellisi
4.5.2016 at 13:21Onnea! Ihanan positiivinen kirjoitus! Minulla on onnellinen tilanne myös elämässä, enkä paljon ole kriiseillyt. Olen toki vasta 28, ettei kauheesti vielä kai kannatakaan. :D
–
Ainoa asia mitä ite pyörittelen päässä, on mahdollinen toinen lapsi. Jotenkin tuntuu, että haluan toisen ja sisarus olisi ihana asia, mutta jotenkin toisaalta ajatus toisesta lapsesta tuntuu huonolta. Oonkin aina ajatellu, että ikäeroa kyllä lapsilla saisi vähän olla… Mutta silti pyöritän ajatusta päässäni turhan usein. Mies ei välttämättä tosin halua myöskään lisää lapsia. Ahdistavaa sitä koko ajan miettiä, sillä uskon kyllä, että se tunne sitten iskee, jos sen toisen lapsen aika tulee. Turhan vatvomisen kun osaisi jättää taka-alalle, niin kaikki olisi täydellistä. ;)
krista
4.5.2016 at 23:23Nää on just vähän niitä, joihin on tosi vaikea tehdä ”järkipäätöksiä”, kun ei mitenkään voi ennakkoon tietää (eikä jälkikäteenkään), että mikä ois optimaalista ja niin edelleen. Meillä esimerkiksi oli kans pienimuotoista ”koskas toinen lapsi” -jahkailua, mutta järjellä me oltiin ajateltu, että ”noo, neljän vuoden ikäero ainakin”. Nooh, sitten joku alitajunta päätti toisin ja hoidettiin huonosti ehkäisy. Ja se olikin se ”päätös” sitten tehty sillä :D
–
Mutta TUNNE on kyllä se, mihin kannattaa luottaa. Tässäkin. Koska järki ei vaan voi löytää näihin yhtä ainoaa ratkaisua. Halaus! Ja kiitos onnitteluista <3
Karin
5.5.2016 at 09:08Jännä toi ikäkriiseily, kun en itse ole toistaiseksi siitä kärsinyt, vaikka olen jopa yrittänyt sellaisia tunteita kuulostella itsessäni. Ollaan samanikäisiä. Tähän asti koulutukset ym. on rytmittäneet elämää, mm. olen ajatellut että sen-ja-sen-ikäisenä valmistun ja olen töissä jne.
*
Mikä on yllättänyt, niin se että lasten saannin jälkeen ”ikäkriisi” on iskenyt. Mun vanhemmat on vielä elossa, mutta eivät enää nuoria ja tiedostan paljon selkeämmin sen, että lapset eivät välttämättä ole kovinkaan iäkkäitä kun menettävät isovanhempansa ja minä ja mies samalla omat vanhempamme. Seuraavana järjestyksessä ollaan sitten me miehen kanssa. Ja kun lapset on parikymppisiä, niin me ollaan kuuskymppiä. Tuntuuhan se hurjalta.
*
Eipä näitä pitäisi liikaa ajatella, koska menneisyydessä tai tulevaisuudessa ei voi elää, vain tässä hetkessä. Jos en tunne itseäni vanhaksi, niin miksi ahdistua numeroista. Siitäkin huolimatta, että en allekirjoita täysin sitä, että ikä on vain numero. Valitettavasti huomaan kehostani, että muutoksia on tullut ja kun yritän parantaa kuntoani nyt lasten syntymän jälkeen, se on paljon työläämpää kuin kunnon parantaminen nuorena. Mutta en valita. Olen varsin tyytyväinen nahoissani.
*
Niin, ja paljon onnea! Olen aina myöhässä, niin tavoilleni uskollisena nyt myös tämän toivotuksen kanssa.
Karin
5.5.2016 at 09:12Hmmm. Siis alun ikäkriiseillä tarkoitan tasavuosia, 30 vuotta, lähestyvää 40 vuotta jne. Mutta voihan noi tasavuosipaniikit vielä iskeä.