Browsing Tag

kesä

  • Pysähdys matkan varrella

    Kaupallinen yhteistyö: ABC-asemat Jo viime syksynä listasin (täällä) meidän perheen avainasiat onnistuneeseen pidempään autoilumatkaan. Se lista meni näin: 1. riittävän lyhyet ajopätkät ja sitten kivat pysähdykset (ABC:n leikkipaikat!) 2. ajoitus päiväuniaikaan 3.…

  • Jätskiautomuisto

    Hassua: meidän tytöt eivät ole tätä päivää ennen (muistaakseni) koskaan käyneet jätskiautolla.…

  • Ihana (tuskainen) kuumuus

    Kuuma. Muistikuvieni mukaan viimeksi oli näin kuuma, kun Seela oli parin kuukauden ikäinen. Neljä vuotta sitten siis. Vietimme silloin (ihania) kuumia päiviä maauimalassa ja kartoitimme jatkuvasti, että mistä löytää vaunuille varjopaikkoja.…

  • Pieni sääennustevinkki

    Mähän olen selkeästi tällainen säätilan mukaan kulkeva ihminen. Auringonpaisteella on aina vähän erilainen fiilis sisäisestikin kuin sateella – tosin sadepäiväkin voi olla ihana (kuten eilen pilvinen mutta lämmin parin ripsauksen päivä),…

  • Ihana tyhjyys (eli meidän perheen kesälista)

    Niin kuin olen aiempina vuosinakin kertonut (mm. täällä ja täällä), viime vuosina meille ihaninta kesälomanviettoa on ollut kalenterin totaalityhjyys. Tänä vuonna menimme jopa niin pitkälle, että sovimme yhteisesti, että yhtään kalenterimerkintää…

  • Oikeasti hei tosi hyvä (eli aurinkosuojarakkautta)

    Kaupallinen yhteistyö: P20 Kun saan jotain tuotetta blogiyhteistyön myötä itselleni testiin, tulen tavallisesti kirjoittaneeksi siitä muutaman viikon tai kuukauden käytön jälkeen. Sen jälkeen tietysti jatkan sen käyttöä itsekin. Purkin loppuun asti…

  • Juhannustuuli ja -tuiverrus

    Meidän oma juhannusperinne on ollut rauhallinen kotijuhannus – ja illalla on aina käyty paikallisen siirtolapuutarhan juhannusjuhlassa lavatanssahtamassa ja kokkoa katsomassa. Tämä pienenpieni perinne on siitäkin aika kiva, että myös Joel on…