Äitini (kiitos!) matkusti pohjoisesta tänne flunssaperhettä auttelemaan – ja tapana tällä 73-vuotiaalla eläkeläisellä on roudata rinkassaan mukana aina jotain ”tärkeää ja olennaista”, jota ajattelee meidän tarvitsevan. Esimerkiksi kerran tuli lumilapio ja uuninpelti; ei ihme, että oli aika painava rinkka.
Tällä kertaa tuli mm. kansion verran vanhoja todistuksiani. Kiltti ja ahkera koululainen olen näköjään ollut ala-asteella, kymppien rivit ovat vakuuttavia – kröhöm mutta miksi huolellisuus on kasi?! Hehe. Uimakoulussakin on käyty, harrastuskilpailussa lausuttu runoja, ja jumppailtu musiikkiliikuntatapahtumissa.
Hih ja sitten löytyi muovitasku, johon äiti on kerännyt eri lehtijuttuja ja -kuvia, joihin olen syystä tai toisesta päätynyt. Ja: ei voi olla totta – silmiin osui heti ensimmäiseksi tällainen:
Juttu Yhteishyvästä 2/2007, toimittaja Elina Karemo ja kuva Outi Montonen. Koko versio jutusta löytyy myös netistä täältä.
Eikä!?! Tuossa se nyt nimittäin komeilee Punavuoren-kodin pöydällä: se vaatehuoneen hyllyllä pölyä kerännyt megalomaaninen kahvipömpeli, josta juuri pari päivää sitten kerroin. Se, jonka kesällä myin kierrätysryhmässä kympillä ja retostelin, että eipä tule ikävä.
Vuonna 2007 olen näköjään sanonut lehdessä, että ”Yhdestä en luovu”. Jaahas. Taisinpa sitten muuttaa mieleni.
*******
Kuvan taustalla myös Punavuoren-kotini keittiö. Oih, noita tummia puutasoja on kyllä ikävä!
…ai joo ja kuvassa myös minä vuosimallia 2007. Jos ette muuten huomanneet.
Mindeka
20.10.2013 at 13:09Hehehe!
Äidit on parhaita!
Kristaliina
20.10.2013 at 20:22Joskus myös parhaita ja pahimpia yhtä aikaa! :D Mutta etupäässä parhaita :)
MM
20.10.2013 at 13:32Hih! Äidit on tosiaan ihan parhaita.
Mutta sulle nostan hattua sen suhteen, miten sujut sen kanssa, että mieltään voi muuttaa. Ja että ihminen voi muuttua. Matka Punavuoresta Puutaloon näkyy ja saa näkyä. Ja kiitos, kun teet sen näkyväksi!
Ja muuten hei, samaisessa lehdessä sivulla 15 on aika hyvä kolumni siitä, kuinka kaikki muuttuu koko ajan. En malta olla mainostamatta, kun fanitan Kjelliä. :)
Kristaliina
20.10.2013 at 13:55Hih no tässä nyt on vaan tullut muutettua mieltä niin monesta eri asiasta (vrt. ”Helsingissä asuva ei autoa tarvitse” > niin joo, mikäs se siellä parkkipaikalla seisoo), että on varmaan jo pakko suhtautua asiaan luontevasti tai ainakin huumorilla :D Mutta joo, toi on kyllä niin hyvin sanottu: matka Punavuoresta Puutaloon näkyy. Ja ihminen muuttuu. Ja monesti se on ihan hyvä asia, ihan turha jumittaa menneessä jos elämä vie eteenpäin :)
Sattuipa osuvasti tuo Kjellin kolumnin aihe! :)
Kristaliina
20.10.2013 at 13:38Hih hi hii, no se on (ehkä) tallessa (auts – onkohan…?), mutta sit on se toinen ”enemmän sääntö kuin poikkeus”: ei olla vielä ”ehditty” :D Tai siis Joelilla on suunnittelilla mulle kokonaan uusi yläbanneri – ”sit kun on aikaa”. Että ei ehkä ihan lähiaikoina :D
EevaE (Ei varmistettu)
20.10.2013 at 13:37:D:D:D
Äidit <3
EevaE (Ei varmistettu)
20.10.2013 at 13:39ÖÖöö mikä tuo häkkyräkasa on?!? Mä kuvittelin tehneeni sydämen :D
Kristaliina
20.10.2013 at 20:23Mäkään en tiennyt tuota! Testi testi:
Kristaliina
20.10.2013 at 20:24En mä osannut :D Mä teen perinteisesti < ja 3 , mutta oon ollut huomaavinani, että tuo toimii vaan jos on rekisteröitynyt käyttäjä – muuten tulee just noita häkkyröitä :)
EevaE (Ei varmistettu)
21.10.2013 at 22:04Kiitti vinkistä, pitää kokeilla, padilla ei onnistu :)
Katie
20.10.2013 at 15:06Onpas valkoinen keittiö! :)
Kristaliina
20.10.2013 at 20:27Hih joo – niistä saattaa arvata, että keittiöremppa oli valmiiksi tehty, kun asunnon ostin :) Mutta noita puutasoja tosiaan rakastin, hipelöin niitä varmaan monta kertaa päivässä :D Ja meinasin saada hepulin, kun asunnon seuraava ostaja oli jo naarmuttanut niitä tuomillaan tavaroilla, kun asunnossa viimeisen kerran kävin. MUN puutasot, naarmuilla, YHYY! :)
Vierailija (Ei varmistettu)
20.10.2013 at 20:01Siis vitsi sul on vanha äiti :O aika hyvin se jaksaa teitä autella silti! Minun Mummi on 76 eikä se kyllä ikimaailmassa jaksaisi hoitaa mun lapsia :P kyllähän me kylässä käydään mut ei se silti koskaan jää yksin niitten kanssa.. Oma äiti (54) auttaa tietysti mut on vielä vuosia työelämässä..
Mä oon joskus miettinyt et miten toisten vanhemmat ehtivät auttaa niin paljon lastenlastensa hoidossa mutta hitsi nyt vasta älysin et monet niistä on varmaan ELÄKKEELLÄ hups eipä oo tullu mieleen aikaisemmin..
Kristaliina
20.10.2013 at 20:20Jaksaapa hyvinkin – varsinainen tehopakkaus! :) Sen oma äiti eli 100-vuotiaaksi asti, että silläkin on ehkä tuon 30 vuotta toimeliasta aikaa vielä edessä :) Se ei kyllä näytäkään yhtään tuon ikäiseltä (kuva näkyy muuten mm. täällä), toivottavasti oon perinyt omat geenini tuolta!
Joo, työelämässä olevilla mummeilla on kyllä paljon rajallisemmin aikaa autella. Meillä haastetta tuo vähän tuo välimatka, mutta onneksi junat kulkee :)
Vierailija (Ei varmistettu)
21.10.2013 at 15:33Onko sulla muuten sisaruksia? Se ei sitten halua muuttaa lähemmäs teitä? :)
Yksi hieno juttu on että meidän lapsilla on isovanhemmat molemmilta puolilta ja sitten vielä isvanhempien vanhmmat minun puolelta :) <3 se on hauskaa että neljä sukupolvea voi viettää pyhiä yhdessä!
CougarWoman
21.10.2013 at 09:40Mun äiti toi viime käyntikerrallaan seuraavat supertärkeät esineet (meilläkin kiitettävästi välimatkaa):
– (saunan) kattoon ripustettava kiuaspannu
– mun yläasteen kaikki monistetut nuotit (n. 200 x A4)
– viulun jousen 25 vuotta vanha, puoliksi käytetty hartsi (viuluahan olen viimeksi soittanut…12 vuotta sitten?)
– nuottiteline
– ala-asteaikana kirjoitetut päiväkirjat
– puoli vuosikertaa nimeltä mainitsematonta naistenlehteä
…Ja kyllä se matkalaukku taas painoi… :D