Talouspaperitestin tuloksia!

yhteistyössä: Serla

Jättisäkki Serlan talousarkkeja on nyt pyyhitty, iiiiiso orava asettunut olennaiseksi osaksi tirpan normaaleja sisäleikkejä ja testikokemukset saapuneet myös viideltä puutalobabylandian testiryhmäläiseltä. Nyt on siis sopiva aika katsoa, mitä me niistä talousarkeista oikein tykättiin!

Kursiivilla merkattu mukaan testiryhmäläisten kokemuksia – sain siis ne tätä bloggausta varten käyttööni mutta anonyymina niin, että en tiedä, kuka on sanonut mitäkin.

Mihin talousarkkeja testin aikana käytettiin?

Pakko myöntää: meillä fiksauduttiin aika tiukasti peruskäyttöön eli siihen, missä meidän perheessä muutenkin talouspaperia kipeimmin tarvitaan. Keittiöön. Ja pääsijoituspaikka oli nimenomaan tuo yläkuvan paikka tirpan ruokailualustan vieressä – jokainen lukija kyllä tietää, että miksi.

Toiseksi paikaksi arkkeja sijoitettiin yläkertaan: välillä paketti oli kylppärissä ja välillä vanhan hellan päällä. Yläkerrassa arkkien pääasiallinen tarkoitus oli niinkin hehkeä kuin kissavanhuksen (lähes päivittäisten) oksennusten siivoaminen. Voi parkaa.

Eli ihan samat käyttökohteet meillä kuin normaalilla talouspaperillakin.

”Arkit olivat meillä käytössä keittiössä, yksi paketti tiskipöydällä ja toinen ruokapöydässä. Suurin osa paperista kuluikin lapsen ruokailun yhteydessä suun ja pöydän pyyhkimiseen. Ja tiskipöydällä paperilla kuivailtiin pöytää sekä käsiä.”
– testiryhmäläisen kommentti

”1-vuotiaan ruuansotkujen siivoamiseen, isomman pojan pisuvahinkoihin, nenänniistämiseen, pöydän kuivaamiseen. Lähinnä siis keittiössä eri sotkuihin.”
– testiryhmäläisen kommentti

 

+ + + Plussia + + +

Arkkien ottaminen yhdellä kädellä paketista oikeasti helpotti elämää. Paketti oli kuin tehty naperoruokailuun ja muutenkin keittiöön. Heh ja kissanoksennusten siivoamiseen. Tämä ”yksikätisyys” on kyllä niin- niin-niin iso plussa, että muita ei oikestaan tehnyt mieli edes miettiä.

Mutta oli niitä muitakin.

Arkkiboksi kesti hurjan paljon pidempään kuin tavallinen talouspaperi. Paketissa on kuulemma paperia 2,5 rullallisen verran. Tuntui kivalta (heh eikä niin tuhlaavaiselta), kun rulla ei ollut koko ajan loppu. Lisäksi pakkaustapa on ekologinen (vie vähemmän tilaa esim. kuljetuksissa) eli plussaa siitä.

Lisäksi esim. kylppärin peiliä pyyhkiessäni huomasin, että arkki ei nukkaa niin kuin moni tavallinen talouspaperi. Johtuu varmaan normaalia kovemmasta rakenteesta.

”Lasta syöttäessä lapsi välillä aivastelee suu täynnä ruokaa, jolloin sotku on aikamoinen. Talousarkki osoittautui tässä todella käteväksi kun paperia sai napattua nopeasti yhdellä kädellä lapsen suun eteen suojaksi.”
-testiryhmäläisen kommentti

”Serla Talousarkki on kätevämpi käyttää kuin tavallinen talouspaperi kaikin puolin. Yhdellä kädellä saa tarvittavan määrän paperia.”
-testiryhmäläisen kommentti

”Tosi hyvä. En keksi kehitettävää. Erityisen hyvää on pieni ja kompakti paketti. Enemmän paperia pienemmässä tilassa.”
– testiryhmäläisen kommentti

”On hyvä tuote, erityisesti ekologisuus viehättää, paljon paperia pakattuna pieneen tilaan.”
– testiryhmäläisen kommentti

”Juuri oikean kokoinen pienten käsien pyyhkimiseen. Saa kunnolla putsattua yhdellä arkilla. Plussaa tietysti vielä siitä, että pikkuinen ei ehtinyt toisella kädellä uudestaan sotkea, kun ei tarvinnut rullasta nyhtää paperia.”
– testiryhmäläisen kommentti

 

 

 – – – Miinuksia – – –

Pakko myöntää, että arkkien ensituntuma oli pienoinen yllätys. Joel avasi meillä ensimmäisen arkkiboksin ja parahti heti:
”Buhuuu, tämä ei ole yhtään niin pehmeä ja imukykyinen kuin tavallinen talouspaperi!”

Ja se oli kyllä totta – kun on tottunut kaikenmaailman imutaskuihin sun muihin. Mutta yllättävän pian arkin rakenteeseen tottui, ja jossain vaiheessa huomattiin, että normaalia kiinteämpään rakenteeseen ei kiinnittänyt enää mitään huomiota. Ehkä siksi, että tuo yksikätisyyden tuoma plussa oli niin ylivoimaisen isoa.

Esimerkiksi nuhanenän pidempiaikaiseen niistämiseen en arkkia kuitenkaan käyttäisi.

”Hiukanhan se on laadultaan kovaa varsinkin kun me pyyhitään lapsen suu siihen. Mutta hajoaisiko pehmeämpi paperi käteen esimerkiksi pöytää pyyhkiessä tai jäisikö siitä mujuja lapsen naamaan.”
– testiryhmäläisen kommentti

Toisaalta testiryhmässä arkin kovuudessa nähtiin myös positiivisia puolia:

”Peilit, hanat ja liesituulettimen kuvun pyyhkiminen oli näppärää, kun arkit ovat tavallista talouspaperia kovempaa.”
– testiryhmäläisen kommentti

”Paperista ei leviä samalla tavalla pölyä kuin tavallisesta (meillä on musta kivitaso ja tavallisen paperin repäisystä pölyä kertyy pöydälle aikamoinen määrä).”
-testiryhmäläisen kommentti

Lisäksi viimeiset arkit oli vähän vaikeampi saada paketista. Tai no: ei siis nyt niin kamalan vaikea. Sen kuin laittoi käden kääröön ja otti :) Mutta ne viimeiset palat eivät siis ”pompanneet sieltä esiin itsestään” niin sujuvasti kuin aiemmat palat. Muutama testiryhmäläinen huomasi  myös, että ensimmäiset palat olivat hieman tiukemmassa kuin seuraavat.

Hih ja sitten se pitkä miinus, johon minun lisäkseni useampi testiryhmäläinen kiinnitti huomiota:
muovipaketin ulkonäkö ei juuri silmää hivele, tarvitaan ehdottomasti joku kauniimpi ratkaisu tai kuori!

”No ehkä jossain vaiheessa Serla vois kehittää jonkun nätin rasian tms, johon uuden paketin voisi aina kätkeä :) Näin Talousarkki olisi esteettisesti kauniimpaa katseltavaa.”
– testiryhmäläisen kommentti

Pari testiryhmäläistä huomasi, että kovempi kuori helpottaisi myös käyttöä:

”Vielä kun kehitätte talousarkkipaketille kauniin rasian mihin paketin voi sujauttaa. Jos rasia on hiukan painavempaa materiaalia, niin arkkien yhdellä kädellä käytettävyys vain paranee, kun paketti ei tule mukana arkkeja vedettäessa.”
– testiryhmäläisen kommentti

”Muovinen suojamuovi oli lörppöä ja hieman hankaloitti paperin ottamista, kun arkkipino oli loppumaisillaan. Olisiko joku pahvinen tai paksusta paperista tehty parempi ja kauniimpi?”
– testiryhmäläisen kommentti

Mutta hei – mäpäs löysin tähän jo ratkaisun! Ehkä jo eka kuvasta tämän bongasittekin:

Tämä oli kyllä näitä ”oho, kun sattumalta aukaisin suuni juuri oikeassa paikassa” -juttuja…

Olin nimittäin juuri saanut arkit testaukseen, kun juttelin Facebookin chatissa blogitutun ja andnimisen merkin (Anna Nygård Design) perustajan kanssa. Annan idea on tehdä kierrätetyistä sälekaihtimista erilaisia pieniä, nättejä koreja, ja… Arvaatteko jo? :)

Niin, minähän sitten heitin siinä ihan ex tempore ilmoille, että hitsi voiskohan tuollaisen sun korin tehdä näille talouspaperiarkeille…?
Anna nappasi kopin välittömästi ja vastasi: ”Mä meen heti testaamaan!!!”

Seuraavana päivänä Facebookiin tupsahti kuva valmiista korista ja kysymys: kelpaako? No arvaa! 

Ja tuollainen se sitten tosiaan on. Täydellinen tähän tarkoitukseen!

Anna ehti laittaa tällaiset jo myyntiinkin, eli säilytyskoreja voi ostaa täältä. *)
*) linkistä ei plompsahda minulle mitään provikoita

…tshih että terveisiä vaan Serlalle: täällä puutalobabylandiassa (okei no Annan putiikissa oikeasti) ideoitiin teidän arkeille jo tällainen mahtava kierrätysmateriaalinen säilytyskotelokin – mitäs sanotte tästä, hih hii! :)

Okei, takaisin tutkimuskysymyksiin:

Aiotko itse ostaa talousarkkeja jatkossa?

”Aion ostaa, koska minusta tuntuu että ilman Talousarkkeja ei voi enää elää. Talousarkki paketti kestää ikuisuuden, kun taas normaali talouspaperirulla hujahtaa hetkessä.”
– testiryhmäläisen kommentti

Kaikki testiryhmäläiset aikoivat ostaa tuotetta – joko varmasti tai melko varmasti, tavallisen talouspaperin rinnalle. Niin myös me! Yksikätisyydestä en ole valmis enää luopumaan, mutta toisaalta tavalliseen (ja pehmeämpään) talouspaperiin on niii-iiiin tottunut.

Tämä testiryhmäläisen kommentti voisi olla minun kirjoittamani – mutta heh ei siis ole:

”Tulee varmasti jatkossa ostettua Talousarkkeja, mutta ehkä tavallisen talouspaperin rinnalle. Niin, että arkkeja käytetään vain lapsen ruokailun yhteydessä ja muut pyyhkimiset tehdään tavallisella talouspaperilla.”
– testiryhmäläisen kommentti

*******

Iso kiitos testiryhmäläisille testaamisesta sekä hyvistä ja perusteellisista kommenteista! Kaikkien nejän testissä olleen blogin testiryhmäläisten kesken arvotaan pian se 250 euron arvoinen lahjakortti kodin siivouspalveluihin – pidän kovasti peukkuja, että joku teistä voittaa sen! 

Sain myös nähtäväkseni koko aineistosta (neljän blogin testaajien kokemuksista eli n=20) tehdyn tutkimusraportin – ja se vaikutti tosi kattavalta. Veikkaanpa, että Serlalla varmasti luetaan raporttia suurella mielenkiinnolla!

Niin joo: Serlan porukat lukevat muuten myös tätä bloggausta ja sen kommentteja, joten muidenkin kuin testiryhmäläisten kommentit ja kokemukset ovat nyt tosi-tosi tervetulleita:

Oletko itse jo kokeillut talousarkkeja tai aiotko kokeilla?
Mitkä ovat olleet kokemuksesi?
Plussat ja miinukset?

Ostaisitko itse näitä jatkossa? (joko kokeiltuasi itse tai luettuasi arkeista blogista/muualta)

Sana on vapaa, antaa palaa – ja ”toisessa päässä” varmasti ollaan kuulolla! :) 

You Might Also Like

  • Jenn-
    7.10.2013 at 11:40

    Olin itse Äitilandian kautta testaamassa näitä ja jännä juttu, että tosi paljon samoja noi plus- ja miinuspuolet on kaikkien muiden testaajien kanssa. Mutta siis hyvä tuote, suosittelen!

    • Kristaliina
      7.10.2013 at 11:43

      Joo, mä kans huomasin heti, että ”mun” testiryhmäläisillä ja mulla itselläni oli tosi samanlaiset kokemukset! Mäkin tosiaan tuosta tuotteesta tykkäsin – selvästi sopii just tällaisiin lapsiperheisiin, jossa ruokasotkua tulee ja tulee ja tulee ja tulee :)

  • hiluvitkutin
    7.10.2013 at 11:48

    Meillä vastaava tuote on ollut käytössä jo vuosia, mutta siskoilta opitusti meidän ruokapöytään löytyy tupperwaren kosteuspyyherasia – kunhan sellaiselle tarvetta tulee. :)

  • Nuka (Ei varmistettu)
    7.10.2013 at 11:57

    Jotenkin hassua, kun itse tottunut töissä käyttämään jatkuvasti samanlaisia arkkeja, että miten jollekin tämä voi olla elämän mullistava keksintö ja ihan kuin muutenkin olisi uusi juttu kyseessä. :D Onhan noita kaupastakin saanut jo pitkään, paksumpina tosin ja niinä keltaisen vessapaperin värisinä.

    • Kristaliina
      7.10.2013 at 12:04

      Onko? :D En mä ole vaan huomannut, mulle tää oli ihan uutta :)

      Tietysti sellaista julkisten veskien tyyppistä käsipaperia ollut… Tarkoititko sitä vai jotain muuta?

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.10.2013 at 11:57

    Mikä on muuten arkin koko? Meidän lapsiperheeseen ollaan ostettu vain puoliarkkeja, ja olen niihin niin tottunut että ns normaaliarkit tuntuvat kovin isoilta :)

    • Kristaliina
      7.10.2013 at 12:06

      Joo, nää on sellaisia tavallisen kokoisia… Kehitettävää Serlalle voisikin olla, että jatkossa näitä myös puolikkaiden arkkien kokoisina!

  • Silkkitassu
    7.10.2013 at 12:04

    Kyllä pitää ainakin testata näiden perusteluiden jälkeen! :)

  • lapsiperheen äiti (Ei varmistettu)
    7.10.2013 at 12:30

    Tuntuu aivan hullulta, että kirjoitatte noista paperipyyhkeistä ekologisena vaihtoehtona, vaikka ne ovat täysin turhaa kulutusta. Meillä on ollut reilut 7 vuotta talouspaperikäytössä (kyllä, samat) kankaiset froteepesulaput, alunperin ostettu H&M:ltä. Niillä on pyyhitty sekä lasten suut että ruokapöydät. Niitä säilytetään korissa keittiössä ja rätti heitetään joka käytön jälkeen 60 asteen pyykkiin. Joka pyörii meillä muutenkin aika tiuhaan, kestovaippoja kun on käytetty. Muutama rätti joukossa ei pyykkiä lisää, ja yhtään puuta ei tarvitse kaataa jokapäiväisten pikku sotkujen takia. Eikä rahdata materiaa paikasta toiseen. Saati maksaa siitä. Ei kuulkaa nämäkään rätit nukkaa kivitasoja ja imevät vielä kuluneinakin takuulla enemmän kuin yksikään paperiarkki.

    Näitä rättejä voi jokainen ompelukoneen omistava tehdä vaikka vanhoista pyyhkeistään, ja jos ei väri sellaisenaan silmää miellytä, niin värjää Kristan oppien mukaan. Jos hygienia huolestuttaa, niin pyöräyttää 90 asteen koneessa välillä, niin varmasti kuolee bakteerit. Ja jos ei tähän ompeluun kykene, niin varmaan joku näppärä voi perustaa pöytärättinettikaupan, idean saa varastaa vaikka heti ja kuoseissa riittää. Bambukestovaippakankaista saa myös nättejä, pehmeitä ja imukykyisiä rättejä, sen kun saumuri surisemaan vaan. Voi käyttää myös ns. wettexin sijasta.

    Ja kyllä, on meillä talouspaperirullakin. Anoppi osti meille paketin kolmisen vuotta sitten. Hyvin riittää vielä ekastakin rullasta, loput odottavat varastossa seuraavia vuosikymmeniä. Että en aio näitä arkkeja ostaa. En todellakaan.

    • Kristaliina
      7.10.2013 at 12:45

      Joo, totta kai – kaikkein ekologisin ratkaisu on varmasti tuo! Ylivoimaisesti ekologisempaa kuin talouspaperirätit, vaikka viehän se koneen pyörityskin tietysti energiaa… Mutta ei varmasti niin paljon kuitenkaan, että oikeastaan kannattaisi edes mainita.

      Mutta jos ei ole kestorätin käyttäjäksi (niin kuin huokaus meistä ei ollut kestovaippojenkaan käyttäjiksi), niin silloin tietysti ekologisuus ikään kuin siellä ”talouspaperiskenen sisällä” on hyvä piirre. Eli ikään kuin pahoista se pienin paha :) Niinhän tämän kuluttamisen kanssa menee muutoinkin: joissain asioissa lipsuu ja joissain toisissa voi yrittää kunnostautua. Jokainen tavallaan! Ihailen kyllä niitä, jotka elävät ekologisemmin kuin me :)

      • Oliver (Ei varmistettu)
        7.10.2013 at 13:28

        Täytyy kyllä ihailla, miten fiksusti Kristaliina vastaa kommentteihin, joissa esitetään kritiikkiä. Alkuperäinen kriittinen kommentti oli toki myös asiallinen. Joissain blogeissa on pistänyt silmään se, miten blogisti tuntuu heti ärtyvän, kun joku on eri mieltä, mutta täällä ei onneksi ole niin!

        • Kristaliina
          7.10.2013 at 14:08

          Hih, kiitos! Tässäkään ei ollut mun mielestä mitään syytä ärsyyntymiseen – oli asiallinen kommentti, jossa oli oikea pointti: talouspaperin käyttöä ei voi sanoa ekologiseksi. Mutta jos niitä kerran käyttää, niin…

          Meidän perheen talouspaperinkäytöstä muuten bloggasin alun perin ”siivousneuroosijutussani” viime keväänä täällä: http://www.lily.fi/blogit/puutalobaby/valikoivaa-siivousneuroottisuutta

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.10.2013 at 13:56

    Meillä on käytössä talouspaperirulla, mutta harvoin sitä tulee käytettyä, koska keittiöstä löytyy kädenulottuvilta pari näppärämpää tuotetta (iso kasa pehmoisia harsoja ja wipes-paketti). Noihin ruokasotkuihin ja naamanpyyhkimisiin meillä käytetään harsoja (no hei, kun taapero kaataa maitomukinsa niin kyllä siihen melkein harson verran tartteekin imukykyä ;)). Wipes on sit nuhanenän nenäliina käytössä ja laiskan hetken ratkaisu (naama ja kädet puhtaaksi ilman lapsen vessaan raahaamista). On muuten wipes (elikös kosteuspyyhe) ihan ehdoton räkänokan kanssa, kun pehmoisimmatkin nessut saa nenänpielen auki (ja tulipa tätä omassa räkiksessäkin testattua).

    Elikäs ostaisinko noita arkkeja…enpä usko. Noiden käyttötarkoitus lienee sama kuin meillä käytössä olevien harsojen ja kun harsot on olemassa (ts. ilmaisia kun osto on jo tehty ja kun meillä oli ihan järjettömästi puklaileva vauva, niin harsoja todellakin riittää), hyvin toimivia ja sitä ekologisempia mitä enemmän niitä käytetään (luonnonvarat niiden tuottamiseen on jo käytetty ja paras mitä me voidaan tehdä on käyttää niitä mahdollisimman paljon, eli en olisi kertakäyttöisellä, vaikkakin kierrätettävällä tuotteella korvaamassa). Mut hei tosta ylemmästä kommentista keksin vielä, että mähän voisin leikata noi harsot kahteen tai kolmeen palaan ja vähän saumuroida, niin saisin pienempiä rättejä käyttöön (kun se kokonainen harso on aika iso joihinkin tarpeisiin).

    Näin meillä, ja tosiaan ei olla eko-jeesuksia kun niitä kosteuspyyhkeitäkin käytetään ;) Mutta ihan vink-vink kaikille, että bambutiskirätti on niin paljon kivempi kuin sellainen wileda tai mikä vaan. Mun bambutiskirätit ei oo mitään kauniita kuvioituja (niitä saa vaikkaa Susannan työhuoneelta ja ne on ihania), vaan ihan kestovaippakäyttöön tilattua bambufroteeta, jonka saumuroin rätin muotoon (niin siis kun kestovaippailu meni penkin alle ja materiaali jäi käyttämättä). Noita on meillä iso pino ja kun niitä on paljon, niin on helppo ottaa uusi vaikkapa päivän (tai likaisemman homman) päätteeksi ja viskata pyykkikoriin. Noita on käytetty yli vuosi ja ovat edelleen kuin uusia.

  • Eläinystävä (Ei varmistettu)
    7.10.2013 at 14:55

    Miksi kissa oksentaa?? Onko eläinlääkäri tarkistanu sitä?? Onko se jatkunu kauan? :( :(
    Eihän eläimen voi antaa voida pahoin pitkään aikaa tekemättä asialle mitään..!?

    • Kristaliina
      7.10.2013 at 15:02

      Koska se on vanha :( Tutkittu on: ultrattu ja röntgeneitä otettu jne. Mutta kuulemma vanhoilla kissoilla voi vain olla näin, että karvapallot eivät enää liiku suolistossa niin hyvin kuin nuorilla ja oksentelu johtuu siitä. Ihan vanhuuden vaivoja siis kisuvanhuksella <3

      • Kristaliina
        7.10.2013 at 15:05

        …niin joo ja eläinlääkärin mukaan se ei itse suuremmin siitä kärsi (muuta kuin tietysti ihan sen oksentamisen ajan), eli ihan lokoisia eläkepäiviä viettää tuosta vanhuudenvaivastaan huolimatta <3

        • Vierailija (Ei varmistettu)
          7.10.2013 at 20:44

          Okoo :( voi raukka.. kui vanha se on?

          • Kristaliina
            7.10.2013 at 20:51

            16 vuotta täytti viime kesänä – toivottavasti kuitenkin vielä paljon kissanvuosia jäljellä! <3

  • Piipo79
    7.10.2013 at 16:41

    Mun mielestä talouspaperiakin kätevämpi on wipesit. Yhtä rättiä voi huoleti pestä hanan alla joten sillä hoitaa koko ruokailun. Ei leviä paperinnukat eikä ole liian kova lapsen suun pyyhkimiseen.

  • Vierailija (Ei varmistettu)
    7.10.2013 at 20:47

    Weledan paksut mikrokuituliinat parhaat! Voi petsä 60 asteessa niin uusein ku haluaa :) niitä kun on jokunen niin on aina puhtaita kaapissa! Säästää luontoa ja rahaa ;)

    • Vierailija (Ei varmistettu)
      7.10.2013 at 22:16

      Eiku siis VIleda tietenkin :D ups…

  • Marski (Ei varmistettu)
    8.10.2013 at 10:41

    Haha, luin tämän jutun illalla ja se selvästi pääsi myös uniini. Näin nimittäin unen, jossa olin siepattuna ystävieni kanssa ja sieppaajat antoivat meille pyyhkeiksi näitä talousarkkeja. Sain kauhean paniikkikohtauksen, että ei me näillä voida kuivata, koska ne ovat niin kovia ja iho menee rikki. Eikä tietenkään ollut kosteusvoidetta saatavilla.

    En siis ole varma, uskallanko koskaan ostaa näitä :D

    • Kristaliina
      8.10.2013 at 11:16

      Tsihihihihi! Mahtavaa eläytymistä aiheeseen :D

  • Anna A (Ei varmistettu)
    10.10.2013 at 16:17

    Mä tykkäsin kanssa siitä, et pakettia riitti pitkään. Mut mainostetusta yksikätisyydestä olin vähän eri mieltä. Jos paketin ”muoviläppä” ois auennu koko paketin yli eikä vaan puoleenväliin niin toi yksikätisyys ois toiminut!!
    Sain kyllä taistella paperin kans toisellä kädellä samalla kun toisella estin lisävahinkoja..
    Paperin kovuus oli ikävä yllätys.